Päivänliljojen parissa

 Keltakukkaiset ovat aikaisimpia ja nyt kukassa.

Olen tässä vähän katsonut näitä päivänliljoja, jotka siirsin viime vuonna, sillä kultaherukka niiden vieressä on kasvanut valtavaksi ja päivänliljat olivat jäämässä alle. Minusta tässä on aina ollut kahta eri päivänliljaa – se on päivänselvää, kun katsoo eroja oikeanpuoleisimman kukan ja muiden välillä. Oikeanpuoleinen on sirompi ja vähän vaaleampi. 

Tuossa on ilmiselvästi kultapäivänliljaa + oikeanpuoleinen keltapäivänlilja. Siis minun mielestäni ilmiselvästi. Kasvit tulivat nimettöminä yhden taimiston alennusmyyntikassissa, mutta siinä olikin näköjään kahta eri päivänliljaa samassa ruukussa.

Kaivoin päivänliljat ylös syksyllä erotellakseni juuret ja istutin keltapäivänliljan toisaalle; loput näyttivät olevan yhtä ja samaa juurakkoa. Vaan eivät olleetkaan. Nyt pitäisikin merkitä nauhalla tuo keltapäivänlilja, jos vielä yritän kaivaa sen erilleen. Toisaalta – mitä se haittaa, jos on kahta eri päivänliljaa samassa ryppäässä. 

Päivänliljat elävät länsireunan rehotuksessa, jota on tullut jo vähän esiteltyä. Tässä on lisäksi rohtosormustinkukkien viidakko. Alareunassa näkyy purppurahelmimarjaa ja oikealla on kolmioka. Vähän erikoisempaa puskaa ja puuta siis. Oranssit ovat kellukka 'Totally Tangerine' ja idänunikko.

'Totally Tangerine' on yksi ihanimmista kellukoista! Oranssi hehkuu kolmiokan puhkeavien vaaleanvihreiden lehtien vierellä. Kolmioka on piikitön muoto (f. inermis).

Otin vielä yhden kuvan kolmiokan alla asuvasta 'Francesca' -loistokevätesikosta, kun se ei ole vieläkään täysin kuihtunut! Tämä on ollut ennätyspitkien kukintojen kevätkesä–alkukesä, tämäkin esikko on ollut kukassa puolitoista kuukautta.

Ruskopenkissäkin kasvaa kultapäivänliljaa, sen olen kasvattanut siemenestä. Lisäksi kuvassa on tarhakullero 'New Moon' ja hajulaukka, taustalla on tellimaa. 

Olin jotenkin ajatellut, että tuossa puunympäryspenkin alla olisi matalaa kasvillisuutta, mutta silti olen onnistunut istuttamaan siihen kaikkea sellaista, joka kasvaa penkin läpi.

Tässä on tismalleen rakastamani värimaailma! Ja tyyli: pidän keveästä kasvillisuudestakin. Samansävyisiä tarhakulleroita on tässä lähekkäin kaksi, 'New Moon' ja 'Cheddar'. Ne ovat niin identtiset, että erotan ne vain kasvupaikan perusteella. Edessä on hurmaava mantšurianakileija.

Oikealla on kiinanpunapuun täydellisen ihanaa ruskehtavaa neulasistoa. Tämä on juuri se sävymaailma, jota ruskopenkkiin suunnittelin: keltaista ja ruskeaa (ynnättynä ripauksella sinistä), mutta sitten sinne tuli istutettua kaikenlaisia siemenkasvatuksia, kun kerran uusi istutusalue oli, jossa oli tilaa. Tyypillinen moka! Osa on siirtynyt muualle, osa kuollut, ja osa jäänyt ruskopenkkiin.

Ransu esittelee jääneitä eli idänunikoita ja tarhaidänunikoita. Vaaleimmat ovat siemenkasvatuksia, joiden lajikenimeä en tiedä. Oranssinpunainen ja lohenpunainen eivät kuuluneet ruskopenkin alkuperäiseen suunnitelmaan. Tuo kirkkaimman oranssinpunainen saa tänä kesänä lähtöpassit tästä. Mutta muuten pidän noista unikoista aika paljon. Kyllä maailmaan väriä mahtuu.

Mieleisin värimaailma on ruskopenkin alamäen päässä, joka alkaa kuvassa vasemmalla. Siellä ovat vaaleankeltaiset kullerot ja ihana kellukka 'Mai Tai'.

Näkymä ilman unikoita, tässä juuri ennen niiden kukintaa, on seesteisempi. Kiinanpunapuu ihan penkin alapäässä on kasvanut jo lähes kaksimetriseksi.

'Mai Tai' on toinen ehdottomista lempparikellukoistani. Aivan mahtava väri – ja pitkä kukinta tässäkin: parhaassa kukassa jo ties kuinka monta viikkoa. Vasemmalla on tummalehtinen tyräkki Miner's Merlot ('Km-mm024'), joka olisi täydellisen sävyinen vieruskasvi kellukalle, mikäli vain osoittautuu talvenkestäväksi.

Jos ei tummalehtinen tyräkki pärjää, on tässä ihan mukava värimaailma ilmankin. Ilokseni olen huomannut viimeinkin ensimmäiset pikkusormustinkukan siementaimet. Kuvassa näkyy tosin rohtosormustinkukkaa, se on löytänyt tiensä tännekin.

Pisteenä iin päällä ihastuttava mantšurianakileija!

Ja onhan tuo tellimakin aivan ihana.

Ruskopenkin länsireunalla, joka ei edellisissä kuvissa näkynyt, on pieni mahtava väripläjäys. Verihanhikki nojailee vasten 'Enkan' -japaninvaahteraa.

Kolmas paikka, jossa päivänlilja kukkii nyt, on kosteikkopuutarha ojan partaalla. Syksyllä parantelemastani (kunnolla muuraamastani) metrisestä tukimuurista ei hirveästi näy korkean kasvillisuuden takaa... eikä ylärinnettä miellä niitetyksi, vaikka se sitä on, heh! Tuossa kohdassa kasvaa ihan hervottomasti nokkosta.

Tässä on pelkästään keltapäivänliljaa. Lehtosinilatva on sille hyvä väripari, niistä oikealle onkin jo keltakurjenmiekka (ruskeaviiruinen lajike 'Berlin Tiger').

Sitten siinä kasvaa myös joku, jota en oikein muista enää... tämä kohta on tullut niin myllättyä, ja sitten myyrät söivät lähes kaikki kasvit, mutta eivät tätä kuitenkaan. Täytyy tutkia. Joku hanhikki ehkä. Vaiko kellukka. Lehdistähän se selviää. Vähän outoa, sillä minusta tämän paikalla pitäisi olla kesäkullero. Olenko sekoamassa?

Eniten harmittaa altainkulleroiden menettäminen myyrille, sillä niiden kukat olivat herkullisen appelsiininväriset korkeissa varsissa. Hyvin kaunis kasvi, jota ei tahdo löytää mistään, että saisi uusia taimia tilalle! Lisäksi myyrät söivät kaikki tarhapäivänliljat tästä, mutta istutin syksyllä keltapäivänliljaa niiden tilalle.

Niin tämä puutarha koko ajan muuttuu eikä tylsää päivää ole.

Hajulaukka Allium siculum

Idänunikko Papaver orientale

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kellukka Geum

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Keltapäivänlilja Hemerocallis lilioasphodelus

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kultapäivänlilja Hemerocallis middendorffii

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Mantšurianakileija Aquilegia oxysepala

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea

Tarhakullero Trollius × cultorum

Tellima Tellima grandiflora

Verihanhikki Potentilla atrosanguinea

Herkkunurkan ylläri

 Tikankontti yllätti pysymällä elossa monta vuotta ja viimein kukkimalla.

Löysin kukat puna-ailakkipöheiköstä. Pitäisi varmaan vähän kitkeä, vaikka annankin ailakkien mielellään kasvaa aika monessakin kukkapenkissä. Tikakontti on lajiketta 'Emil' enkä ole löytänyt sille lajinimeä, taitaa olla risteymä.

☞ Tähän väliin lisään asiantuntijalta tulleet tiedot: Cypripedium Emil on lehtotikankontin (Cypripedium calceolus) ja pohjoisamerikkalaisen Cypripedium parviflorum var. parviflorumin risteymä. Se on grex-nimi, eli kertoo risteymän vanhemmat. Se on orkideoilla eri kuin lajikenimi (ja kirjoitetaan ilman heittomerkkiä).

Tämä on tikankontin ensikukinta. Vuosia sitä olenkin kasvatellut. Alkuun se kasvoi paikassa, jossa se ei oikein viihtynyt, ehkä liian kuivaa. Tässäkään ei voi kosteudella juhlia, mutta notkelmassa tämä kasvaa. Paikka on sikäli paha, että tänä talvena, kun salaojat jäätyivät, meni tämänkin kasvin yli puro. Onneksi paikassa on jotain hyvääkin, sillä kasvi on tuuheutunut.

Tuolla tikankontti on, aika matalalla. Taustalla puna-ailakkien välissä kukkii tellima, josta pidän hurjasti. 

Ja nyt ovat lehtoakileijatkin aloittaneet, kuten Musti jo esitteli. Edessä on 'Nora Barlow', jonka istutin, tai tämä lienee jo siementaimi, minusta alkuperäinen paikka oli vähän vieressä. Taustalla Barlowin tuottamia siementaimia, kun perimää on tullut tavallisesta tummanvioletista lehtoakileijasta.

Joka vuosi nousee joku uusi kiinnostava siementaimi. Ja koiranputkia, mutta rakastan niitä niiden kukkiessa.

Kyläkellukka tarjoaa niin täydellistä neonkeltaista vastaväriä akileijoille, että annan senkin kasvaa tässä ainakin jossain määrin. Pörriäiset kiittävät, kun on paljon hyviä ruokailukukkia vieri vieressä.

Sitten tässä herkkujen nurkassa kasvaa myös jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar'.

Eilinen rankkasade taivutti kukintoja alas. Sade oli paikoin sellaista ukkoskuuroa, että sitä ryöppysi vesiputouksena sadevesitynnyrien ohi. Harmi vain, muuten ne olisi saanut sillä määrällä täyteen. Kertyi niihin onneksi silti vettä. Olo on joksikin aikaa huojentunut, kun ennusteessa ei taas kymmeneen vuorokauteen näykään yhtään sadetta.

Punapietaryrtti 'Duro' tulee kohta kukkaan. Tykkään näiden vahvojen värien yhdistelmästä. Kasvi on jotenkin pienentynyt, eikä siementaimia ole koskaan ilmestynyt. Ehkä akileijat ahdistelevat sitä – niitä täytyy karsia vuosittain, mieluiten ennen siementen kehittymistä.

Surukseni valeangervot viihtyvät puutarhassani kovin huonosti, mutta onneksi tämä yksi 'Chocolate Wing' -sulkavaleangervo nousee uskollisesti vuodesta toiseen. Kaikki neljä muutakin on lähtenyt nihkeästi kasvuun, jopa se yksi, joka edellisinä vuosina nousi vasta keskikesällä.

Rotkolemmikkien suhteen on talvi vienyt veronsa, mutta kaikkein vanhin 'Silver Wings' voi hyvin, vaikka sekin pieneni hieman. Tämänkin ihan vierestä kulki puro keskellä talvea. 

Lisäksi syysvuokko on elossa, se versoo jo. Ihanaa.

Kuvasin herkkujen nurkan kuistilta käsin, se on tässä ihan talon nurkalla näkösällä ja oikeastaan näen paikan myös tästä työpöydältä käsin, keittiön ikkunasta. Ihana kukkahetki, kun syreenit ja pihlajat kukkivat. Tuolla navetan takana kukkivan pihlajan takana on lisää syreenejä.

Pienen polun toisella puolella ollaan jo metsäpuutarhan puolella, joten siitä lisää toisella kertaa. Piti vain laittaa tämä kaunis kaksikko: särkynytsydän ja vielä nuori isopähkinäpensas 'Purpurea'.

Isopähkinäpensas Corylus maxima

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Koiranputki Anthriscus sylvestris

Kyläkellukka Geum urbanum

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Puna-ailakki Silene dioica

Punapietaryrtti Tanacetum coccineum

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tellima Tellima grandiflora

Tikankontti Cypripedium

Maansiirtohommia

 Kun lunta ei ole, voi kiviä jo siirtää – kunhan ne eivät ole maassa kiinni.

Marraskuussa tilanne oli tämä. Vanhan talon takanurkan salaojaprojekti oli jäänyt kesken – ööö – paria vuotta aikaisemmin. Piti kaivaa pikku oja putkelle, laittaa pohjalle ja päälle maanrakennuskankaat ja päälle vanhaa kattotiilisilppua, jonka kasaa näkyykin taka-alalla kuvan yläreunassa. Puolustuksekseni vikisen, että kattotiilikasoja oli useita ja tämä oli niistä viimeinen.

Putki paikoillaan, check, maanrakennuskankaat paikoillaan, check, tiilisilpun heittäminen voi alkaa. Edelleen marraskuun kuvaa. Putken upottaminen maahan ei vain ollutkaan suoraviivainen toimenpide, sillä maassa juuri sillä kohtaa oli muutama mojova kivi. Niitä näkyy ojasta oikealle. Niiden nostamiseen ja pyörittämiseen kului tovi enkä tuon kauemmas niitä saanut, kun ovat kooltaan mikroaaltouunin ja Titanicin välimaastoa.

Marraskuussa tuli lunta, onneksi se myös suli, niinpä jatkoin projektia. Yritin kaivaa maata pois sivummalta, jotta saisin kiviä kauemmas, mutta sielläkin tuli Titaniceja vastaan. Niinpä tähän tuli vähän oikeanpuoleista hedelmätarhaa alempi taso: uusi istutustasku! Ihan valmista, rikkaruohotonta maata, kun siitä on pintamaa kuorittu pois. Kivet ovat aika isoja, mutta kyllä niiden väliin jotain mahtuu.

En marraskuussa ehtinyt laittaa tuohon mitään, mutta ajatuksissa oli se saniaistarha, joka on kuusen alla liian kuivassa paikassa. Tänne talon pohjoisnurkalle voisi sopia varjoherkkujen penkki, ihania esikoitakin. Kesällä kohta saattaa olla kuiva, mutta ei ainakaan paahteinen.

Täytyy vielä laittaa pieni kivipenger uuden tason oikeaan reunaan. Sieltä mahtuu vielä kaivamaan vähän lisää maata pois, jotta saan istutusalueelle enemmän tilaa.

Kerrankin sain ajatuksen oikealla hetkellä ja keksin poistettavalle puhtaalle maa-ainekselle hyvän paikan aika läheltä. Ruskopenkki on tullut aikanaan tehtyä kaivamalla nurmi pois, niinpä se on matala kuoppa. Huono juttu, sillä ylärinteestä valuu tähän vettä koko talvikauden, jos on märkä talvi. Kasasin ruskopenkin yläreunaan matalaa maavallia, mutta toistaiseksi tämä talvi ei ole ollut kovin märkäkään – vielä. Tämän kuvan otin marraskuun viimeisenä päivänä.

Ja tämän nyt.

Kun lunta ei ole, pääsin kattotiilisilppuun taas käsiksi. Sain toissapäivänä heitettyä salaojan päälle kaiken, minkä halusinkin.

Viimeinkin! Tässä vanhan talon pitkä takasivu. Olen aiemmin kertonut, niinpä nyt vain pähkinänkuoressa: kun ostin paikan, oli tässä ryteikkö ja maa, taloa kohti viettävä rinne, noussut kiinni alimpaan hirsivarviin. Talo kengitettiin, ensin kaivinkone kävi kaivamassa maata pois leveästi seinän viereltä. Jatkoin käsipelillä, muotoilin poistetusta maasta ja kivistä reilu metrisen pengermän ja tasaisemman ylärinteen ja pengermän juurelle ojan, jossa kulkee salaojaputki.

Viimeisen kattotiilikasan alla on vielä maa- & kivikasa, joten hain silmät kiiluen parhaan kaivuulapioni: nyt saisin tehtyä tuon keskellä puuttuvan pätkän kivipengermää ja tasoitettua maata!

Kas – lapio ei uponnut senttimetriä syvemmälle. Ai niin, nyt on vasta helmikuu.

Tämä kuva on talon takaa pengermän päältä pitkin talon päätysivua. Tiilisilpun jälkeen oja saa jatkua kivettynä matalana avokouruna, tässä maa viettää hyvin kohti alarinnettä eli tuota kulmaa, jossa nyt on vesitynnyri nurin.

Vasemmalla näkyy valkoinen keppi ja lampaanvillaa, siellä kasvaa aarre.

Nenäliinapuu, joka voi hyvin! Silmut ovat elinvoimaiset, myös aivan latvassa, joka on ollut koko talven selvästi villasuojan yläpuolella. 

Mennään vielä tutkimaan ruskopenkin tilanne.

Sain syksyllä toisenkin kuningasajatuksen. Kaikki se lehtimassa, joka saarnista varisi, on enemmän hyödyksi istutusalueilla kuin nurmikolle silpuksi ajeltuna. En ole haravoijatyyppiä (muistuttaa liikaa siivousta), mutta tällä kertaa tartuin haravaan. Tämä oli ennen maan levittämistä tähän päälle. 

Sipulikukkia ei vielä näy, mutta ruskosormustinkukat ovat voimissaan.

Tästä kaksikosta taisin raportoida jo syksyllä, ja nyt olen vieläkin tyytyväisempi näiden talviseen koristearvoon: siemenestä kylvetty isopiippo 'Solar Flair' ja tellima Nilalta saaduista siemenistä peräisin.

Piippo ja tellima kasvavat pyöreän penkin alla, penkki ympäröi kiinanpunapuuta. Näkyy myös sormustinkukan vihreä lehtiruusuke. Tiilenpunakukkainen esikko työntää kukkanuppuja; toivon, että saamme lunta viikonloppuna, sillä ensi viikon puoliväliin on luvassa vuorokauden pakkasjakso jopa –6 astetta. Ja sitten seuraavalle sunnuntaille taas +4.

Tänä vuonna voin poistaa muovin, joka on peittänyt ruskopenkin keskiosaa! Päätin olla kaivamatta enää, sillä kasvit eivät totisesti kuoppaa tarvitse. Olen vain ollut niin suunnittelematon. Loppujen lopuksi vuosi on kulunut todella nopeasti. Eiköhän ruoho ole sieltä alta menehtynyt.

Portinpielen koreaköynnöskuusama on ministi talvivihanta ja silmutkin jo pitkällä.

Kivimuurin edessä nousee käärmeenlaukkaa niin paljon kuin vain ehtii satoa korjata. Verkko suojaa japaninvaahteraa, sen sisältä on kyllä vähän ärsyttävä korjata versoja. Mutta niitä kasvaa tässä penkissä jo todella laajalti muuallakin.

Tarhajouluruusu ja sinivuokko ovat yhtä vihreinä, sinivuokon lehdet ovat tuolla keskellä jouluruusua, joka on tähän itsekseen ilmestynyt siementaimi.

Huussin viereinen villi punainen penkki sai myös syksyllä hyvän saarnenlehtikatteen. Tämä jää nyt tavaksi. Suojaahan se pinnassa elävien kasvien tyviä. Idänunikot ja korallikeijunkukat ovat jo vihreinä.

Lähes kaikki vanhan talon taakse kertyvästä vedestä valuu tänne päin, mihin maa viettää, siksi talon toisen päädyn oja jäi tekemättä niin pitkäksi aikaa. Täällä on Rivendell, jonka joki alkaa vapautua jäästä. Tarhajouluruusut voivat vehmaasti.

Idänunikko Papaver orientale

Isopiippo Luzula sylvatica

Korallikeijunkukka Heuchera sanguinea

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Käärmeenlaukka Allium scorodoprasum

Nenäliinapuu Davidia involucrata

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Sinivuokko Hepatica nobilis

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Tellima Tellima grandiflora

Ilostuttavat keltaheinät

 Ihme kyllä, puutarha-aiheet eivät vieläkään lopu, vaikka syksy kääntyi talveksi silmänräpäyksessä.

Olen nimittäin ihastellut paria heinää. Koko kesän ajan kyllä, mutta kun silloin huomion on vienyt kaikki kukkiva ja näyttävämpi. Vaikka tuli lumi ja pakkanen, ilostuttavat heinät yhä vain! Tämä on siemenestä kasvattamani isopiippo 'Solar Flair'. Ihan super! Kuten lajikenimestä voi päätellä, se on kellanvihreälehtinen.

Eilen kiertelin pihaa kameran kanssa lauhassa plussakelissä, jolloin tämäkin kohta näytti kivemmalta. Plussaa on toki tänäänkin, mutta yöllä satoi uusi kerros nuoskalunta.

Isopiiposta oikealle on Nilan viime vuonna lähettämistä siemenistä kasvatettu tellima, siitä oikealle pikkusormustinkukka. Kaikki kolme mitä parhaimpia syyskasveja: pysyvät vihreinä niin pitkään, kunnes pakkasjakso alkaa, eikä muutaman asteen pakkanen edes näitä lannista. 

Kolmikko asuu kiinanpunapuun juurella penkin alla. Kuvasin pikkusormustinkukan keskikesällä kukassa, mutta se ei tainnut saada tuolloin palstatilaa, kun ruusut ja kaikki muukin kukki tuolloin. Siinä oli muutama viimeinen kukka vielä lokakuussa.

Toinen paikka, jossa ihastelen kellanvihreitä heiniä, on katajapenkki. Siinä ovat kultatesmat yhä vain kauniina.

Epämääräinen lumikerros ei ole kyllä yhtään kaunis, mutta tuolla kultatesmat kumminkin näkyvät ihanan värisinä, jotenkin niin keväisinä! Ihan parasta on se, että ne ovat onnistuneet tekemään siementaimia tuonne katajapenkin reunalle, josta alkaa mutapuutarha. Siellä oli karmea jääkausi keväällä, kun mutapuutarhasta pois johtava salaoja oli jäätynyt tukkoon. Jäätynyt maa tappoi aika paljon, kalliita herkkujakin, mutta ei nyt muistella sitä. Katsotaan vaikka tuota vaaleajouluruusun itsekseen tuohon kylväytynyttä siementaimea, joka on aika reipas. Sen takana on risukasan näköinen nietospensas.

Nietospensas Deutzia × rosea Yuki Cherry Blossom eli 'NCDX2' on ihme kääpiö. Se kyllä kukkii pitkään, mutta kasvaa vain 20-senttiseksi, kukatkin ovat minimaalisia. Täällä minun puutarhassani siis, en tiedä, kuinka se muualla käyttäytyy. Viereisen akileijan lehden kanssa voi saada mittakaavaa.

Koska luulin kasvia metriseksi pensaaksi, se tuli aluksi istutettua paikkaan, jossa se ei edes näkynyt vierustovereiden seasta. Tässä katajapenkissä se näkyy onneksi.

Lajikkeissa on isoja eroja, tosin on perimässäkin, sillä nämä on risteytetty eri nietospensaslajeista. Tarhanietospensas 'Strawberry Fields' on sellainen metrinen lajike, jossa kaikki muukin on kookkaampaa; lehdet ja kukat. Viime kesänä se kukki hyvin hillitysti enkä tainnut ottaa kukinnasta kuin tämän yhden kuvan.

Mutta takaisin katajapenkin liepeille!

Piti jatkaa aiheesta vaaleajouluruusut, mutta juttu rönsyilee. Katajapenkin viereisessä mäntypenkissä on isoin vaaleajouluruusu jo raottamassa ensimmäisiä nuppujaan, otin kuvan eilen ennen uutta lunta.

Ransu esittelee. Mäntypenkki on vasemmalla, katajapenkki oikealla. Häntä osoittaa muotopuutarhan suuntaan. Kuva otettu pari viikkoa sitten.

Tuolloin otin kuvia kultatesmoista: siitä, kuinka kauniin värisiä ne ovat syyspuutarhassa. Etualalla näkyy ihan katajan juurella kasvavaa taponlehteä, jokunen puna-ailakki oli vielä kukassa.

Tuolla näkyy niitä mutapuutarhan partaalle kylväytyneitä – ihanaa, että kultatesma alkoi viivyttelemättä kansoittaa aluetta. Tummemman keltaisena hehkui puistotaikapähkinä 'Diane'. Muutama päivä sitten huomasin lumeen tallentuneen todistusaineiston, kuinka jänis oli oikein istunut pensaan äärellä sitä nakertamassa. En ollut muistanut laittaa tiheämpää verkkoa, oli vain tämä peuranestokartio. Eipä ihme, että puska ei oikein pysty kasvamaan!

Tässä keväisessä kuvassa Ransu esittelee katajapenkkiä. Nyt otetut kuvat vain eivät näytä näin kivoilta, puuttuu vihreys ja valo, enkä saanut Ransuakaan houkuteltua lumeen (mutta Mustin ystäville tiedoksi: tänään onnistui jo hillitty lumihepuli, vaikka lumi onkin nuoskaa).

Vanhat hirret toimivat mutapuutarhakuopan reunana ja heti niiden takana on parin neliömetrin alue, josta tuhoutui keväällä ihan kaikki kasvillisuus, kun siinä oli jääkenttä parin kuukauden ajan. Ihme, että oikealla oleva alppiruusupuska selvisi, vaikka ei se viihdy – ei ole kasvanut kymmenessä vuodessa oikeastaan yhtään. Kuvasta voi ehkä erottaa vihreitä kuusenoksia, joita olen pistänyt sen katteeksi toiveena happamoittaa maata rodolle mieleisemmäksi.

Tämän keväisen kuvan alareunassa näkyy heräilevää keltaista kultatesmaa, paksut versot kuuluvat marhanliljoille. En vielä tuossa vaiheessa ollut pätkinyt niiden edellisvuotisia kukkavarsia, ne sojottavat kohti taivaita. 

Kataja on rujo, sillä se ratkesi pahasti tykkylumen painon alla muutama vuosi sitten. Kaksi paksua, vinoon kasvavaa runkoa ratkesi alhaalta, jopa pystyyn kasvava latva meni poikki. Mutta tulipahan paljon istutustilaa katajan ympärille.

Eikös lopeteta keväisiin kuviin? Ransu esittelee katajapenkin aarretta, jonka päältä olen nostanut suojakartion kuvaamista varten. Taustalla näkyy Rohanissa kukkiva näsiä: se kukki melko myöhään, kuva on toukokuulta.

Aarre on rusokoiranhammas. Onko somempaa kevätkukkaa nähtykään?

Hankin tänä syksynä useita erilaisia koiranhampaita, ajatus oli varmasti istuttaa ainakin joku niistä katajapenkkiin, mutta miten minusta tuntuu, että tulin istuttaneeksi kaikki jonnekin muualle. Tuli vähän kiire saada sipulit ja mukulat maahan, eivätkä kuningasajatus ja istutushetki aina kohtaa. 

Mutta hei, ei se mitään – jostain ne keväällä toivottavasti nousevat ja sitten juhlitaan!

Alppiruusu Rhododendron

Isopiippo Luzula sylvatica

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Näsiä Daphne mezereum

Pikkusormustinkukka Digitalis lutea

Puistotaikapähkinä Hamamelis × intermedia

Rusokoiranhammas Erythronium dens-canis

Taponlehti Asarum

Tarhanietospensas Deutzia × hybrida

Tellima Tellima grandiflora

Vaaleajouluruusu Helleborus niger