Paahdepenkin sitkeät sissit

 Katsotaanpa yhteen ensimmäisistä istutusalueista, jonka tänne tein.

Paahdepenkkiä ei tule kovin paljoa kuvattua, ehkä siksi, että se on niin vanha eikä siellä kasva mitään varsin erityistä. Mutta onhan tämä erityistä: saaren omaa kantaa oleva verikurjenpolvi. Se on levinnyt melkoisiksi mättäiksi. 

Kaivoin aikanaan pieniä juurenpaloja saaren entisen kalkkilouhoksen verikurjenpolvikasvustojen reunamilta ja istutin juurenpätkät purkkeihin, hyvin lähtivät kasvuun.

Jonkin aikaa sitten esitelty marjaomenapensas 'Marleena' on kukintansa kukkinut ja siirtynyt punaruskealehtiseen kesälookiin, kiva sekin. 'Marleena' asustaa paahdepenkin yläpäässä. 

Paahdepenkki sijaitsee paikassa, jonka vieressä on aiemmin ollut rakennus. Kivijalan pohjaa oli vielä jäljellä, kasasin päälle toisen kerroksen kiviä, sillä niiden takana on keto, joka on hieman korkeammalla.

Näin ollen paahdepenkki on aika alhaalla, tontin alaosassa. 

Mitään kovin hienoa ja erikoista siihen ei voi istuttaa, sillä se on yleensä talvisin märkä. Lisäksi maa on toivottoman tiivistä savea, entisen merenlahden reunamalle kertynyttä sedimenttiä. Näin keskikesällä se on kovaa kuin betoni. 

Tänne saareen ei pysty multakuormaa tilaamaan, lehmänlantakuorman olen joskus tilannut, mutta farmarilla taitaa olla logistiikkaongelmia siinäkin. Omaan kyytiin mahtuu korkeintaan yksi multapussi, useimmiten ei sitäkään, kun mantereelta palaan.

Silti siinä jotakin kasvaa. Verikurjenpolvet kukoistavat. Yleisesti liikaa leviäväksi parjattu vuorikaunokki ei tässä ole pystynyt leviämään, mutta pärjäilee muutaman kasvuston voimin. Saaren vanhasta pihasta, jossa ei ole enää taloa jäljellä, peräisin oleva kerrottu vaaleanpunainen lehtoakileija pärjää myös. Päivänkakkara on tullut itsekseen ja saa olla, samoin kurjenkello.

Itsekseen tässä on kasvanut valkolehdokki, mutta siitä ei tänä vuonna näy mitään, kuten ei isovuohennokastakaan. Toivon, että kumpikin on silti yhä elossa, ehkä maahan pudonneiden siementen muodossa.

Tämän kuvan otin edellisenä sadepäivänä kymmenen päivää sitten. Oikeastaan tämän kuvan pointti ei ole paahdepenkki, joka jää kuvasta vasemmalle, vaan kaksi puuta. Kumpikin on keskellä kuvaa metallituen sisällä suojassa. 

Tämä oli se alue, jossa oli talvella todella paha jääkausi. Jääkansi oli tuossa päällä kuukausia, ja se oli paksu. Aina, kun suli, vettä valui lisää rinnettä alas, ja sitten se taas jäätyi edellisen jään päälle.

Onkin oikea ihme, että puuvartiset pärjäsivät tässä todella hyvin. Oikeanpuoleisen metallituen sisällä on kolmioka, joka versoi keväällä aivan latvastaan saakka – sekin on ihme. Samoin teki toinen kolmioka, joka kasvaa kuvasta oikealle. Kolmiokat asuivat ensin alhaalla pihaportin molemmin puolin, sillä halusin sinne kaksi puuta, mutta ne eivät ikinä kasvaneet kunnolla ja versoivat keväällä usein vain tyveltään. Sitten luovutin, kaivoin ne ylös ja istutin tilalle siperianhernepensaat. Eivät nekään vielä puita ole.

Vasemmassa, kartiomaisessa tuessa kasvaa kuparivaahtera. Sekin selvisi talvesta täydellisesti, vaikka muuta luulin. Epätoivoisesti yritin iskeä jäätä rikki rautakangella sen ympäriltä, mutta jää oli liian kovaa ja paksua. 

Lisäksi tuolla samalla alueella elää talvenarka purppurahelmimarja, se alkoi versoa myöhään, niin että luulin sen jo menehtyneen, mutta niin se taitaa tehdä joka vuosi.

Mutta katso nyt noiden puiden välimatkaa. Se on metrin. Kokeilukasveja toki molemmat, mutta olisin silti voinut ajatella, että kumpikin viihtyy ja alkaa kasvaa puuksi. Voi viheliäinen vihne, eivät ne voi näin lähekkäin kasvaa, jos siis meinaavat kasvaa!

Tällä hetkellä on vehreyden aste vähän eri kuin tuossa kymmenen päivän takaisessa kuvassa. Nurmikko on kulottunut kuin perinteisesti heinäkuussa, vaikka eletään vasta kesäkuuta. Se ei ole iso ihme, kun muistaa, että nurmi alkoi kuivua kuivimmista kohdista jo toukokuussa. 

Puolentoista kuukauden sademäärämme on 22 mm minun mittaukseni mukaan.

Paahdepenkissä sinnitellään. Sen voisi ehkä nimetä uudelleen sinnikkäiden penkiksi, sillä nämä kasvit tuntuvat sietävän kaiken.

Yllättävää kyllä, tähkähietalilja viihtyy. Se ei ole mikään savimaan kasvi, vaan kuivan hiekkamaan, mutta näköjään paino on sanalla kuiva. Sen ainoa vika on äärimmäisen lyhyt kukinta-aika. Toisaalta siementaimia tulee, mikä on kiva, niin tätä on voinut siirtää muihinkin paikkoihin ja jakaa ystäville. Siis silloin, kun betoninkovaa savimaata voi kaivaa.

Kaunoangervo kukoistaa, onneksi, sillä tämä on niin ihana. Toinen nimi tälle on kaunomesiangervo, mistä olen nimistötoimikunnan kanssa eri mieltä, sillä tämä on sikoangervon kerrottu lajike, ei mesiangervon. Toisaalta mesiangervoja on koko Filipendula-suku, mutta silti.

Luonnon yksinkertainenkin sikoangervo on tosi nätti, tämä on siitä vielä kauneuspotenssiin kymmenen. Toisin kuin lähes kaikki muut mesiangervot, jotka viihtyvät kosteassa, sikoangervo on kuivien pientareiden ja rutikuivien kallionlakien kasvi. Tälläkin saarella sitä kasvaa kyseisillä paikoilla.

Eilen kitkin ja kanttasin paahdepenkin ja otin illalla uusia kuvia. Paahdepenkkiin alkaa näinä aikoina paistaa ennen aamuyhdeksää ja paahde loppuu iltaseitsemältä. Siinä välissä ei ole varjon varjoa, ellei pilvi mene auringon eteen, eikä se tunnu juuri menevän.

Kuvassa sinnikäs vanha vaaleanpunainen lehtoakileija sekä tähkähietalilja. Sikurinvarret ovat nousussa.

Hietaliljan lehtien lomasta kurkistaa sinilaukka. Olisikohan jotain alkuvuosien istuttamiseni perua tai sitten olen siirtänyt tuon sinilaukalle vähän liian varjoisasta hobittipenkistä.

Ketoneilikka on saaren omaa luonnonkantaa, olen siirtänyt tuon tienposkesta. En halua jalostettuja lajikkeita, jotta luonnonkanta pysyy.

Paahdepenkin takana olevalla kedolla alkaa keltamatara kohta kukkia. Tänne olen yrittänyt ripotella ketoneilikan siemeniä, mutta en ole vielä onnistunut. Ehkä. Ketoneilikkaa on mahdoton erottaa heinästä ennen kuin se alkaa kukkia.

Keltamatara on kuulemma vaarassa vähentyä muiden, vahvakasvuisempien mataroiden toimesta, joiden kanssa se myös risteytyy, joten olen antanut sen levitä myös kukkapenkkeihin. Pihani on ikään kuin sen suojelualue. Se ei tee ollenkaan sellaisia metrisiä lonkeroita kuin moni muu matara, vaan on siro ja hillitty.

Muutama maksaruoho tuolla kasvaa, kuvassa onkin sopivasti maksanvärinen lajike, jonka lajikenimeä en tiedä. Maata pitkin suikertavaa ajuruohoakin on, en vain onnistunut laittamaan siitä kuvaa tähän. Niittyräpelökin pärjää, vaikka olisi luonnostaan hieman vähemmän kuivan paikan kasvi.

Oikeastaan paahdepenkki on ihan kiva näin, mutta voisin joskus yrittää siihen taas jotakin muutakin istuttaa ja ehkä lisätä kompostimultakerroksen – komposti ei tuota niin paljoa, että sitä kaikkialle riittäisi, joten paahdepenkki ei ole ikinä saanut osaansa.

Penkin takareunassa lähellä kivipengermää kasvaa muutama parrakas kurjenmiekka, mutta ne eivät ole kukkineet vuosikausiin. Sitten, kun tähän taas joskus saa lapion uppoamaan, siirrän niitä vanhan talon eteen paremmalle paikalle.

Yläpäässä kasvaa myös pioni, mutta se ei ole vielä kukkinut, vahvistuu vain hitaasti.

Jatkoin viime vuonna paahdepenkkiä alareunastaan uuteen pieneen kivimuuriin asti ja istutin sinne kokeeksi kiiltoleimu 'Mäntsälän'. Riskillä. Vanha lajike saattaa sietää tällaisia haastavia olosuhteita. Ja niin se sietikin, vaikka talvi sitä selvästi verotti. Juurtukoon ja rehevöityköön vähitellen. Hyvä, että selvisi äärimmäisen vaikeasta talvesta tässä. Nyt on sitten vuorossa vaikean kesän testi. Kivet ovat lähellä maan pintaa, savimaakerros on ohut, sen lisäksi tähän päähän kertyy yleensä talvisin lätäkkö.

Takana näkyy harmaaminttua, joka on levinnyt muotopuutarhassa vähän liikaa, mutta sielläkin se kasvaa kivikovassa savessa eikä leviäminen ole ollut mitenkään nopeaa. Kun annoin siitä jakopalan ystävälle, jonka piha on hienoa entistä peltomaata, levisi harmaaminttu siellä vuodessa enemmän kuin seitsemässä vuodessa muotopuutarhassani!

Yleiskuvassa näkyy tontin alareunan kivimuuri, johon paahdepenkki päättyy. Sen takana on valkokukkainen neilikkaruusu jo lupaavan kookas ja täynnä nuppuja. Vanhat kirkonruusutkin avaavat kohta tuoksuvia kukkiaan.

Oikealla näkyy Ransun häntä.

Ransun ongelma on se, että sen täytyy pitää minua silmällä. Varjosta käsin sentään.

Mutta jos alan jutella sille, sen täytyy tulla luokse, vaikka olisin auringossa.

Voi sentään! Ransulle paras paikka olisi viileä betonirappu talon pohjoispuolella. Tämä ei ole ollenkaan norjalaisen villapöksypojan keli.

Mustille tämä on sen sijaan aivan passeli sää, se vain venyy pituutta.

Iloisia hellepäiviä!

Harmaaminttu Mentha longifolia

Kaunoangervo Filipendula vulgaris 'Plena'

Keltamatara Galium verum

Ketoneilikka Dianthus deltoides

Kiiltoleimu Phlox carolina

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kuparivaahtera Acer griseum

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Tähkähietalilja Anthericum liliago

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

Parempi myöhään -kanttaus

Paahdepenkki rassukka on saanut olla oman onnensa nojassa koko kesän. Syksyllä sain naapurilta isot kasat luumupuun ja tammen pitkiä oksia aitamateriaaliksi ja kasasta riitti materiaalia niin pitkäksi aikaa, että sain käytettyä viimeiset vasta keskikesällä. Kasa paahdepenkin edessä on tehokkaasti estänyt sen hoitotoimenpiteitä.

Kesäkuisessa kuvassa näkyy tuolloinen tilanne. Eivät nuo oksat tuolla kuvan oikeassa reunassa suorastaan koko pitkän penkin edessä enää ole, mutta jotenkin penkki silti jäi hoitamatta. Vuosikausiin en ole tätä kunnolla edes kitkenyt.

Eilen käärin hihat ja ryhdyin toimeen. Työkiireet jatkuvat edelleen, mutta eivät niin polttavina, etteikö pihalle muutamaksi tunniksi ehdi. 

Lähes hävinnyt reuna tuli kantattua ensimmäisellä kerralla siten, että lopputulos näytti viisivuotiaan tekemältä.

Jatkoin penkkiä tontin alareunaan tekemääni pieneen kivimuuriin asti, se on ollut suunnitelmissa jo pidempään. Muurin takana on villiä heinikkoa ja muutama puska. Valkokukkainen neilikkaruusu 'White Grootendorst' tekee joka vuosi jokusen vaaleanpunaisen kukkatertun, se on valtavan söpö. Siitä oikealle on vanha happomarja Vironperältä. Vasemmasta reunasta alkaa harva kasvusto tonttini vanhaa kirkonruusua.

Puskat saavat kasvaa niin korkeiksi kuin lystäävät, niistä tulee peuraeste tekemäni risuaidan lisäksi. Kasvu heinikossa vain on ollut hidasta.

Lopuksi sain viimeisteltyä reunan suht suoraksi. Paahdepenkin kasvillisuus on kuin varkain muuttunut korkeaksi rehotukseksi. Sikurit ja laidunkarstaohdakkeet saisivat lähteä ja siirtyä penkin takana olevalle kedolle. Eilen jo raivasin niitä, jotta kurjenmiekat saisivat aurinkoa ja kukkisivat joskus.

Musti esittelee ketoa. Sen paikalla on ollut rakennus ja paahdepenkki on alempana, kivipengermän takana. Pengermän alin rivi on rakennuksen entistä kivijalkaa, sen päälle kasasin ylemmän rivin. Täältä ylhäältä käsin ei paahdepenkistä näy muuta kuin korkeimmat kukkavarret.

Kedolta toki vyöryy heinien siemeniä ja keltamataraa paahdepenkkiin. Vielä en ehtinyt nostaa kaikkia kasveja ylös ja perata penkkiä kunnolla, vähän riskiä se olisikin, sillä voisi samalla tuhota jonkun, jota ei muistakaan.

Maksaruohot eivät täällä oikein kukoista, sillä peurat yleensä syövät ne lyhyiksi tapeiksi. Nyt ei, ja tämä nimetön tumma maksaruoho on tulossa kukkaan. Luulen, että löysin myös yhden pienen 'Matronan' rääpäleen.

Marjaomenapensas 'Marleena' on tehnyt marjat ja muuttuu kohta leiskuvan punaiseksi. Ihan vielä ei, meillä ei ole hallaa ollut, mutta viime yö oli jo viileä: vain viisi astetta. Ensi yöstä luvataan vielä kylmempää. Täytyy laittaa kellarin tuuletusluukut ja ikkuna kiinni. Lattiat tuntuvat kalseilta.

Kävin viikko sitten Hongiston taimistolla, jossa 'Marleena' on risteytetty, ja kysyin, onko sitä vielä, sillä nettisivuilla ei ollut. Kyllä sitä kuulemma vielä vähän on. Hongiston Timon pääsarkaa ovat kuitenkin ruusut, katajat ja syreenit.

Kesä on mennyt niin äkkiä, että en tainnut ehtiä edes laittaa kuvaa kukkivasta Marleenasta tänä vuonna! Tässä se oli kesäkuun alussa yhtä aikaa kukassa syreenien kanssa. Saarniin tulevat lehdet varsin myöhään ja täällä merellä vielä myöhempään, kuten kuvasta näkyy.

Marjaomenapensas pyrkii silloin tällöin tekemään uusia oksia alhaaltakin, ne vain täytyy nyppäistä pois, jos haluaa siitä yksirunkoisen ja puun muotoisen. Marleenan uusissa lehdissä on hieno punainen väri.

Paahdepenkkiä ei ole tullut esiteltyä koko kesänä. Kesä–heinäkuun taitteessa kukkivat isovuohennokka, 

itsekseen penkkiin tullut valkolehdokki,

myös itsekseen tulleet päivänkakkarat ja siemenestä kasvatetut niittyräpelöt,

kerrottu sikoangervo eli kaunomesiangervo, vaikka onkin oikeastaan eri kuin mesiangervo. Voi näitä angervoja!

Verikurjenpolvet ovat saaren omaa luonnonkantaa kalkkikaivoksilta. Ne ovat levinneet valtaviin mittoihin ja peitonneet alleen kasvin jos toisenkin. Mutta kun ne kukkivat yhdessä kangasajuruohon kanssa, on näky hurmaava, vaikka reunan kanttaus puuttuukin.

Eilen tein sellaisen ratkaisun, että ajoin pihan nurmikosta vain puolet, jotta ehdin paremmin paahdepenkin kimppuun ja jotta en puudu – nurmikonleikkuu on varsin puuduttavaa hommaa. No, menee se ikkunanpesun ja imuroinnin edelle. Ehkä.

Ulos jäänyt leikkuri sai yöllä niskaansa ukkoskuuron, toivottavasti se käynnistyy vielä. Mutta ensin ajattelin hakettaa vielä yhden risukasan, joka estää talon nurkan kultapallopenkin siistimistä ja ruohonleikkuuta sen edestä.

Voi tätä ketjureaktioiden määrää!

Happomarja – Berberis

Isovuohennokka – Scutellaria altissima

Kangasajuruoho – Thymus serpyllum

Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum

Maksaruoho – Sedum

Marjaomenapensas – Malus toringo var. sargentii

Neilikkaruusu – Rosa Grootendorst-Ryhmä

Niittyräpelö – Briza media

Päivänkakkara – Leucanthemum vulgare

Sikoangervo – Filipendula vulgaris

Sikuri – Cichorium intybus

Valkolehdokki – Platanthera bifolia 

Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum

Punaista lännessä, ohoi

Helmipihlaja on alkanut vaihtaa väriä tummanvihreästä tummanpunaiseen. Kontrasti valkoisiin marjoihin on hieno. Helmipihlaja kasvaa mahtavan syysvärin saavan sirotuomipihlajan kainalossa. Niiden tyvellä kasvavat ruusuherukat ovat vielä aivan vihreitä.

Huussista käsin ihailen sirotuomipihlajan punaisuutta ja ruusunätkelmien ruusunpunaa, ihanat yhdessä.

Kanttasin kaikki reunat reilu viikko sitten, ja voi että, kuinka nautin. Syksyn kauneus nousee esiin. Tämä tontin länsireunan kivimuuri valmistui vasta viime vuonna, ja sitten pääsin tekemään sen eteen istutusalueen. Ihanaa.

Yksi lautakasa häipyi alkukesällä aivan istutusalueen edestä, ja sen alapäässä oli kookas kivi. Siitä tuli hyvä syy tehdä kolmion muotoinen levennys, kun kiveä ei saanut maasta ylöskään. Lisäksi siinä on niin kaunis sammal! Kuvasta näkyy, miten puutarhassani on suojahäkkyrä häkkyrän vieressä.

Ihana Lady of Shalott paisuttelee yhtä nuppua latvassaan, ja tämä lähes maan tasalla kukkinut meinasi jäädä huomiotta. Kas, tämänkin vieressä on uusi nuppu! Hurmaava ruusu. Onneksi viimein sain sen.

Jouduin poistamaan maa-artisokan suojaverkon, kun sen oli tärkeämpää siirtyä suojaamaan aroniaa ennen kuin se syödään maan tasalle. Ihme kyllä, maa-artisokkaa ei ole silti vielä syöty. Aitaprojektini tuottaa tulosta.

Nyt sain tehtyä muutamien metrien pätkän portilta syreeniaidanteelle. Tästä kohdasta kulki oikein polku, enkä minä ollut sitä tehnyt. Hähää. Laitoin oikein tiheät ja korkeat viistopuutkin ja alas vaahteran pieniä oksia, kun kaadoin yhden vaahteran ja varastossa oli jo valmiiksi aitarisuja. Lopuista vaahteran risuista tuli hyvä kate, sillä niissä oli lehdet tallella. Tässä kohdassa on nimittäin ollut vain heinikkoa aiemmin.
Kasvillisuus aidan tällä puolen on siperianhernepensas, josta pitäisi kasvaa pienet puut portin molemmin puolin, ja valkokukkainen neilikkaruusu sekä Vironperän Ireneltä saatu ihana happomarja.

Vironperän happomarja tuli hauskasti ruskaan ensin etelän puolelta. Tässä kuvassa näkyy, millaisessa heinikossa se sinnitteli ennen aitaprojektin tekoa. Ihan joka paikkaan ei ehdi eikä voikaan tehdä hoidettuja alueita tämän kokoisella pihalla, mutta kyllähän nuo tontin reunojen puskat kasvaisivat paremmin, jos järjestäisin niille vähän vähemmän kilpailua!

Tässä toinen kohta siinä vieressä, jota ihailen kovasti juuri nyt. Marjaomenapensas 'Marleena' värittyy punaan samalla, kun paahdepenkin verikurjenpolvet ovat menneet aivan punaisiksi. Laidunkarstaohdakkeiden ruskeat kukkapamput täydentävät näkymän juuri passelisti.

Verikurjenpolvi on parhaita ruskaperennoja. Nämä ovat saaren omaa luonnonkantaa kalkkikaivoksilta, otin niistä juuripistokkaita.

Pikkuruinen luonnonkasvi haisukurjenpolvi näyttää, että sekin pystyy. Tämän lehdet ovat niin kauniit, kuin saniaisia.

Ryhdyin muokkaamaan reunaa rinnettä alas, kompostilta alaspäin. Siihen ei tule kivimuuria, sillä siinä on jo korkea aitaverkko, jonka juurelle olen istuttanut paljon kärhöjä ja eteen pyökkiaidan. Aidan edessä on pensaita, jotka varmaan viihtyvät paremmin, jos karsin tästäkin heinikon.
Niinpä kaivoin lautareunuksen aidan juurelle ja muokkasin maata. Siihen päätyivät nyt ensin ystävän antamat mansikat tänä kesänä istutetun kiinantoonapuun ympärille. Tässä aurinkoisessa paikassa mansikat varmaan viihtyvät. Mansikka on erinomainen maanpeittokasvi, se on ensisijainen toiveeni, ja olisihan muutama mansikka kiva napata suuhun pihakierroksella.

Kipaistaanpa vielä Rohaniin. Meksikonhanhikissa on yhä pari kukkaa ja 'Dark Towers' -pipoa ei ole tullut edes esiteltyä tänä vuonna. Sen kukat ovat hailakan violetit, mutta tämä syysväri on jotain ihan muuta, hailakkuudesta tietoakaan! Se on kahden lajikkeen risteymä, toinen vanhemmista on täpläpipo 'Husker Red' ja toinen on 'Prairie Splendor', jos joku tuntee. Pipoissa on niin paljon risteymiä, että useimmilla lajikkeilla ei ole lajinimeä, ne ovat vain pipoja. Täytyy vähän ihmetellä tuota suomenkielistä nimeä, jollakulla on ollut huumorintajua, kenties.

Rohanissa on myös syyskimikki 'Atropurpurea', joka on viimein suostunut kasvamaan ja tehnyt kukkavarrenkin! Näiden kanssa minulla on ollut epäonnea; eivät ole viihtyneet. Jospa tämä yksi nyt asettuisi, lupaavalta näyttää.

Loppuun ihanaa punaista ruukussa. Keväällä hankin sipuleina kafferinmiekkaa ja se on nyt syksyllä oikea aarre. Ehkä istutan yhden sipuleista kokeeksi maahan, mutta kaikkia en uskalla. Tämä ei ole kovin talvenkestävä. Vielä se on tosin ulkona, sillä tuskin se lämmintä sisäilmaakaan kestää.

Sisälle on jo siirtynyt hohtavanpunainen Bessera elegans, varmuuden vuoksi. Tämän kukat ovat todella hienot; kehälehtien sisäpuolella on valkoista, samoin kuin kukan keskustassa. Emin luotti ja vartalo ovat violetit! Kukan nimi on englanniksi osuva Coral Drops, korallipisarat.


Haisukurjenpolvi – Geranium robertianum
Happomarja – Berberis
Helmipihlaja – Sorbus koehneana
Kafferinmiekka – Hesperantha coccinea
Kiinantoonapuu – Toona sinensis
Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum
Maa-artisokka – Helianthus tuberosus
Marjaomenapensas – Malus toringo var. sargentii
Meksikonhanhikki – Potentilla thurberi
Pipo – Penstemon
Ruusuherukka – Ribes sanguineum
Ruusunätkelmä – Lathyrus latifolius
Sirotuomipihlaja – Amelanchier laevis
Syyskimikki – Actaea simplex
Täpläpipo – Penstemon digitalis
Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum

Paahteessa ilahduttaa...

Sammalleimuihin voi luottaa. Vaikka on millainen paahde, ne vain kukkivat. Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riina kirjoitti niistä ihanasti täällä, siitä innostuin itsekin kuvaamaan omani. Ostin tämän kaksivärisen lajikkeen nimellä 'Kimono' Tukholman puutarhamessuilta aikanaan aivan mikropienenä taimena. Nyt, kun tutkin sen nimeä, sainkin selville, että tämä on synonyyminimi lajikkeelle 'Candy Stripes', jota on ihan yleisesti myynnissä. Ja minä kun luulin hankkineeni harvinaisuuden :-D
Synonyymit eivät siihen lopu. Muita nimiä tälle samalle lajikkeelle ovat 'Tamaongalei', 'Tycoon', 'Kimono Pink White' ja 'Mikado'! 'Tamaongalei' on ilmeisesti se virallinen nimi.

In the Heat
Waiting for thunderstorms... it is rather hot and no wind. Luckily there are plants that take it in their stride, or rather, thrive!

Olen erityisen heikkona sinertäviin sammalleimuihin. Tässä on 'G. F. Wilson', hempeän värinen kuin kesäiset päiväunet. Olen istuttanut ihanan vaaleansinisen 'Emerald Cushion Blue' -sammalleimun pariinkin kertaan, mutta se on aina hävinnyt. Ellei se yllättäen nouse jostakin, johon olen unohtanut sen istuttaneeni! Sellaistakin sattuu. Sammalleimu on aika huomaamaton, kunnes se kukkii.

Sammalleimut kasvavat paahdepenkissä, mikä ei ole ihanteellinen, mutta kun hyvä kallio puuttuu. Tässä ne tuppaavat vähän jäämään muun kasvillisuuden jalkoihin. Tästä nousee runsaasti karstaohdakkeen lehtiä tänä vuonna.

Rohanissa mätäsleimu 'White Admiral' vasta ruuhkassa onkin, hopeatäpläpeippi pitäisi poistaa tästä jo kokonaan (se oli alkuvaiheen rikkakasvuston tukahdutus -toimenpide), sitten tässä on akileijoja ja rikkaporkkanaa.

Siirrytään alppipenkkiin, missä on toistaiseksi vain hillittyjä kasveja, sillä penkki on vasta pari vuotta vanha. Laukkaneilikat viihtyvät, vaikka ruskettuvat aina kevättalvella jonkin verran. Valkokukkainen rusolaukkaneilikka on lajiketta 'Alba'.

Maljalaukkaneilkka, yritys nro 2, on talvehtinut! Tämä mahtavan värinen on lajiketta 'Ballerina Red'. Ensimmäisen taimen menetin toissa talvena, mutta heti viime kesänä hankin uuden.

Kurjenpolvi ORKNEY CHERRY eli 'Bremerry' on myös talvehtinut, viimeinkin! Tämä oli ainakin kolmas yritys. Joidenkin kasvien kohdalla luovuttaminen ei ole vaihtoehto.
Peitin tämän ja maljalaukkaneilikan parilla kuusenhavulla, se riitti.

Tämäkin on elossa! Hankin syksyllä kausi-istutuksiin tarkoitetun mätäsmäisen ja hyvin pienilehtisen, hopeanharmaan lajin Raoulia australis. Näitä olen nähnyt kivikkoistutuksissa Britanniassa, niinpä tartuin taimeen innosta hihkaisten. Mitään tietoa tämän talvenkestävyydestä ei ollut, joten peittelin sen lampaantaljalla talveksi.
Suurimmaksi ongelmaksi koitui kevättalvi, kuten näyttää usein käyvän. Ehkä raotin taljaa liian aikaisin, sillä kasvi kuihtui vasta keväällä. Nyt yhdessä päässä mätästä on kumminkin pari vehreää lehteä! Oi onnea.

Tästä olen myös riemuissani. Viime vuonna kylvetyt pikkuruiset Draba polytricha -kynsimöt tuli istutettua syksyllä tähän ja sitten talven alettua huomasin, että jää oli nostanut maan ihan piikkeinä ylös, pikkuiset taimet olivat siinä pylväikössä monta senttiä maanpinnan yläpuolella! Äkkiä kasasin päälle kuivaa heinää ja asetin vielä kattotiilen – veden pääsy tekemään lisätuhoja oli estettävä.
Tiilen nostin keväällä pois, mutta jätin heinänkorret pikkuisten suojaksi peläten pahinta. Mutta mitäpä sieltä pilkistääkään; ilmiselviä D. polytrichan mikroskooppisen pieniä ruusukkeita! Voi että olen iloinen.

Syksyllä hankin taimialennuksesta vielä pikkutervakon. Onneksi se on talvehtinut aivan mainiosti. Tämäkin on ihan pikkuruinen, alle kymmensenttinen.

Punakukkainen hopearikko on asustanut alppipenkissä sen perustamisesta lähtien. Tämä on aivan huippuihana kasvi!

Alppipenkkiä ei kovin hyvin erota kaukaa, mutta se on kohopenkki navetan eteläseinustalla. Siinä voi siis olla vain täydessä paahteessa viihtyviä lajeja. Räystäskourujen puuttuminen tuo haastetta; niiden rakentaminen olisi tehtävälistalla melko lähellä kärkeä.


Hopearikko – Saxifraga paniculata
Hopeatäpläpeippi – Lamium maculatum
Kurjenpolvi – Geranium
Maljalaukkaneilikka – Armeria pseudarmeria
Mätäsleimu – Phlox douglasii
Pikkutervakko – Viscaria alpina
Rikkaporkkana – Daucus carota
Rusolaukkaneilikka – Armeria maritima
Sammalleimu – Phlox subulata