Syreenikierros

 Nyt kukinta on parhaimmillaan!

Heti kuistin raput laskeuduttua on vastassa jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar'. Se ei ole vielä täydessä kukassa eikä siinä ole ihan niin paljon kukkaterttujakaan kuin monena aiempana vuonna. Mutta on se silti kaunis. 

Tämä on lempinäkymiä tähän aikaan, pikkuisen navettani takana kukkii pihlaja ja sen takana naapurin isot vanhat pihasyreenit, vähän liilaa saattaa kuvasta nähdä pilkottavan pihlajan takana kaukana.

Moskovalaisen kaunein hetki taitaakin olla tämä, jolloin osa kukista on vielä nupulla, nuput kun ovat niin soman vaaleanpunaiset.

Tajusin, että en ollut ottanut ollenkaan kuvia vanhoista pihasyreeneistäni, niinpä kävin äsken. Tämä vanhan talon kulmalla kasvava puska tuottaa ihanaa tuoksua huussin tienoolle. Taustalla voi nähdä, että saarniinkin ovat puhjenneet lehdet viimein.

Tänään on kunnon sadepäivä, joka tuli jo suureen tarpeeseen. Tähän mennessä päivän sadesaldo on 20 mm, mutta voi olla, että lisääkin tulee. Tai sitten ei; katsoin sadetutkakuvaa ja näyttää siltä, että rintama alkaa olla ohi.

Valkokukkainen pihasyreeni on myös vanhaa kantaa tältä saarelta. Sen kukat ovat pienet, mutta kukinnot suuret. 

Taustalla näkyy lisää valkoista...

Tarhahelmipensas 'The Bride' kukkii enemmän kuin konsanaan! 

Olen niin iloinen siitä, että tämä toinen istuttamani on viimein runsastunut. Ensimmäinen kitui ja kuoli, tälle jo laitoin vähän parempaa multaa. Toivon, että se tässä jo yli kymmenen vuotta kasvettuaan olisi kasvattanut juurensa niin syvälle, että se selviää kuivuuksistakin. Luin nimittäin, että puska sietää kuivuutta ja istutin sen überkuivaan paikkaan tienpengermälle. No, se ensimmäinen yritys ei ollutkaan niin kuivuudenkestävä...

Ainakin nyt näyttää lupaavalta. Paikan haasteellisuutta kuvastaa hyvin se, että 15 vuotta sitten istutettu pihasyreeni ja tämä helmipensas eivät kumpikaan ole vieläkään kasvanut paljoa yli metriseksi.

Marssitaanpa sitten Ransun kanssa kasvimaan läpi.

Täällä kukkii pioniristeymä, "Obowano" -nimellä epävirallisesti kutsuttu. Ensimmäiset kukat ovat vasta auki, nuppuja on aika paljon.

Jalosyreeni 'Andenken an Ludwig Späth' kukkii todella komeasti! Tälläkin on hyvin karu kasvupaikka. Jonakin vuonna se ei ole kukkinut ollenkaan, ehkäpä tajusin sitten lannoittaa sitä. Tulipesän tuhkalla lannoittaminen kuulemma saa syreenit hyvin kukkimaan, ehkä tein niin. Joka tapauksessa kukkia on nyt enemmän kuin aiemmin. Tuo väri on jotain niin taivaallista. Purppuraa, aah.

Ransu kertoo, että monet kissat rakastavat syreeniä ja saattavat jopa nakertaa sen runkoa, mutta vähintäänkin täytyy kynnet iskeä runkoon. Paitsi ettei meillä ole kukaan pojista ollut niin innostunut syreeneistä. Makuja on monia. Terveisiä Maxille ja Pepsille Tassulinnaan!

Koukataan ylärinteen hedelmätarhan kautta, täällä on viime vuonna istutettu 'Linnanmäki', purppuraomenapuu siis. Olen tähän äärimmäisen tyytyväinen: mikä kukkaloisto jo ensimmäisenä vuonna istuttamisesta! 

Taimella on sellaiset panssarisuojaukset, ettei niistä pääse toivottavasti mikään läpi. Juuristo on metalliverkolla vuoratussa kuopassa, vekko ulottuu varteenkin, jonka ympärillä on lisäksi tiheä myyräverkko. Sitten on vielä peura- & jänissuojaverkko, jonka toisaalta voisi ottaa kesäksi poiskin, en vain vielä ole mukamas ehtinyt. Saisi tuosta kauniimpia kuviakin ilman verkkoa.

Kun nyt omenoissa ollaan, käydään katsomassa 'Marleena' -marjaomenapensas, ei kun nykyisin helmiomenapensas. Sitä on vaikea saada mahtumaan kuvaan, niin muhkea se on.

Otin illalla uuden kuvan laajakulmalinssillä. Puska on kasvatettu yksirunkoisena ja sen latvus on melkoinen. Ihme, ettei puu kellahda tuulessa.

Helmiomenapensaat ovat aivan uskomattomia kukkijoita. Joka oksa on paksussa kukkakuorrutuksessa. 

Huussinäkymä on ihana, kun taustalla näkyy 'Marleena' ja sen takana vielä vanhaa pihasyreenipuskaa. Lehmiä en valitettavasti saanut tähän kuvaan, mutta ne viimeistelevät idyllisen näkymän tuolla kaukana niityllä.

Halusin ottaa vielä kuvan, jossa syreenit näkyvät paremmin, vaikka tässä on lautakasaa edessä.

Muotopuutarhan lähellä kasvaa – hitaasti mutta varmasti, laihansurkeassa maassa tämäkin – vanha jalosyreeni 'Talvipuutarha' eli Helsingin Talvipuutarhan nurkalla kasvavan vanhan syreenin jälkeläinen. Alkuperäistä lajikenimeä ei kai ole saatu selvitettyä.

'Talvipuutarhan' vaaleanpunaiset kukat ovat suuret, terälehdet leveät ja pyöreät, ja raskaat kukinnot nuokkuvat kauniisti. Ihastuin pensaaseen joskus vuosikausia sitten, kauan ennen kuin näitä vanhoja syreenejä alettiin kartoittaa ja tutkia. Talvipuutarhan kulmalla kasvava puska on valtava ja ah, aivan täynnä näitä nuokkuvia kukkaterttuja.

Omasta puskastani kasvaa vielä ihana, tuoksuva tuulensuoja ja varjostus riippumatossa loikovan iloksi.

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Pihasyreeni Syringa vulgaris

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Tarhahelmipensas Exochorda × macrantha

Uusia hankintoja

 Niitähän kertyy...

Ensinnäkin hankin Liisan kasvit -blogin innoittamana pensasbasilikan. Se näytti kauniilta ja kun talvetus oli kuulemma helppoa, päätin hankkia, jos jossain tulee vastaan. Ja niin se tuli toukokuussa Marketanpuiston puutarhatapahtumassa, jossa olin työn puolesta. Basilika on vasemmalla. 

Saviruukuissa on pari latva-artisokkaa, joista toivon saavani syksyyn mennessä sen kokoiset, että ne kehtaa istuttaa maahan. Elän siinä toivossa, että jonakin vuonna saan siitä perennan. Olen oikeastaan vähän hämmästynyt, kun viimevuotinen latva-artisokka ei talvehtinut, vaikka oli niin lauha talvi.

Tänne kasvimaan reunalle, jossa ruukkupuutarhakin asustaa, syntyi uusi istutus. Hankin huhtikuussa vuorikärhön (var. grandiflora), ja kuten tiedämme, vuorikärhöt ovat toivottoman talvenarkoja. Olin talvella tilannut Viherpeukaloilta vaaleanpunakukkaisen 'Hon-beni' -japaninsinisateen (f. rosea) ja keksin, että istutan arkajalat tähän yhdessä. 

Tuossa on auringon paistaessa lämmin seinämä ja talveksi on ehkä helppoa ripustaa seinälle jokin suojakangas, sillä siinä on nyt koukut jousihäkkyrää varten. Tyvet täytyy tietysti kietoa pakkassuojaan myös. Paikan ongelma on, että siihen osuu tuuli, joka on talvella tietenkin hyytävä, mutta kokeiluahan tämä kaikki on.

Jos vuorikärhö koskaan kukkii, se on valkokukkainen. Saapi nähdä, onko kummassakaan köynnöksessä keväällä mitään eloa. Kun vuorikärhö on keväällä edellisvuoden versoilla kukkiva laji, johon ynnätään talvenarkuus, ei paljoa toivoa ole. Istutin vihermintun peittämään maata, ehkä se sentään on elossa ensi keväänä. Katonharjatiili varjostaa kärhön tyveä, paahteestahan niiden juuret eivät pidä.

Siellä ne köynnökset nyt ovat, vajan seinällä. Olisipa mahtavaa, jos ne joskus kukkisivat. Hassua on se, että kumpikin on lajia, joka eteläisemmissä maissa kasvaa valtavaksi, ei niille tuollainen pikku pläntti seinää riittäisi millään. Mutta täällä eletään kestokyvyn rajamailla.

Etualan laatikosta voi nähdä, että valkosipulini eivät kerrankin ole kellastuneet kuivuuteen jo juhannuksena! Vaikka aika moni pikku vihanneksen taimi onkin kuollut kuivuuteen. En ole tajunnut kastella kasvimaata, vaikka parin millin sade ei riitä paahteisen paikkojen laatikoita kastelemaan. Eilen ja vielä tänäänkin sataa, silti mittariin on kertynyt alle 4 mm. Tämä ei oikeasti maata kastele, vaikka ihmisestä tuntuu siltä, että on hyvin märkää.

Viherpeukaloilta tuli muutakin. Viime hetkillä, kun pakettini vielä odotteli yhtä tyräkkiä, tuli ihastelemani atsalea 'Chanel' alennukseen. Hurmaava persikkainen väri! Pyysin lisäämään sen tilaukseen. Atsaleassa oli ilokseni yksi nuppurypäs, joka avautui pian istuttamisen jälkeen.

Tarkistan kasvien nimet juttua kirjoittaessani (koska myyjillä on usein käytössä ties mitä vääriä nimiä) ja selvisi, että 'Chanel' ei vielä ole virallisesti hyväksytty nimi, lajike lienee niin uusi. Näin ollen en tiedä, mitä lajia se edustaa, mutta todennäköisesti monen atsalealajin välistä risteymää, jolloin se on puistoatsalea.

Viherpeukaloilla oli myös kiinnostava uutuus, jonka klikkasin ostoskoriin heti tammikuun alkupäivinä, kun tilauksen tein. Jasmike Petite Perfume Pink eli 'P1' on ensimmäinen vaaleanpunakukkainen jasmike. Meillä ollaan nykyään niin ajan hermolla puutarha-asioissakin, että kasvia on meillä heti myynnissä, kun se sai vasta tänä vuonna "vuoden kasvi" -palkinnon Chelsean puutarhanäyttelyssä.

Siihenkin on nyt tullut pari kukkaa ja ne toden totta ovat juuri sellaiset kuin myyntikuva lupasi, mitä ei kyllä aina kasvien kohdalla tapahdu.

Jasmikkeet ovat ihania, mutta ne eivät aina viihdy. Johtuuko sitten tuulesta vai mistä. Kuistin nurkan ihanasti tuoksuva pikkujasmike on viimein kuollut – monen vuoden ajan se kuivatti versojaan, kunnes nyt siinä ei ole enää yhtäkään elävää versoa. Kameliajasmikkeetkin kärvistelevät. 

Mutta en luovuta. Hankin uusia.

Ransu esittelee niitettyä ylärinnettä, se alkaa tuosta kurjenmiekan takaa. Uusi jasmike on heti tässä alareunassa.

Rinteen toisessa päässä on uusi hankinta Vakka-Taimesta, purppuraomenapuu 'Linnanmäki'. Harmittaa, kun myyrät ovat syöneet tästä niin monen hedelmäpuun juuret, mutta istutan nyt uudet hankinnat metalliverkolla vuorattuihin kuoppiin. Omenapuuta ei oikein hyvin erota, sillä sen takana on luumupuun uutta vesaa. Vanha iso luumupuu kaatui, kun vesimyyrät olivat syöneet sen juuret, mutta juuria on näköjään jossain vielä jäljellä. 

Onpa tuossa ylärinteessä satumaisen ihana maa! No, myyrätkin sen tietävät. Ilmavaa, hiekkapitoista, tummaa, ravinteikasta (nokkosia riittää). Ihan ihanteellinen paikka hedelmäpuille.

Myyränloukkuni ei ole pitkään aikaan saanut kiinni yhtäkään myyrää, mutta en ole muistanut vaihtaa sen sijaintiakaan. Sen sijaan supercat Musti pyydystää niitä vähintään kaksi päivässä, tai se on se määrä, jota se tuo näytille, voi niitä olla enemmänkin. Lisäksi sen pyydystysalue on tonttiani laajempi, se hoitaa naapurienkin pihat.

Kuvassa vasemmalla on luonnonsuojelualue, sillä en hennonut vetää mesiangervoa nurin. Ne kun eivät täällä saa kasvaa ja kukkia valkohäntäpeurojen takia, niinpä täällä puutarhassani annan mesiangervon ja horsman rehottaa, kun tontti on aidattu peuroilta.

Oikealla näkyy valkoista, käydään katsomassa se.

Sieltä löytyy laskosheiden muoto Viburnum plicatum f. tomentosum 'Mariesii'. Puska on vielä nuori, alle metrinen, mutta sillä on kauniit kukat ja lehdet jo nyt. Kukinnot ovat nätisti laakeina teevateina, ja lehdet ovat järjestyneet siistiin riviin riippuen oksilta alaspäin. Parhaiten efektin näkee kyllä vasta vähän isompana. 

Kaikkea ei vyötärönkorkuisesta rehotuksesta voinut niittää, sillä monissa nokkosissa on asukkaita. Alkukesällä nokkoset olivat mustanaan neitoperhosen toukkia, nyt niissä oli nokkosperhosen toukkia siellä täällä. Muita nokkosella ruokailevia ovat amiraalin ja karttaperhosen toukat.

Tässä vielä supercat Musti myyrästystouhussaan.

Kuvatodiste saaliistani Vakka-Taimesta, 'Linnanmäki' on tuossa vielä kukkivana odottamassa istuttamista. Monenlaisia puskia, perennoja ja sipulikukkaakin tuossa on. Lisäksi sain kaksi sininarrinpensaan taimea kokeiluun, sillä ne ovat kovin talvenarkoja. Toinen niistä tuli kiitoksena dendrologiystävälle, joka oli lähettänyt mukanani paikallista saaremme kantaa olevan pähkinäpensaan sekä metsäomenapuun taimen vietäväksi Vakka-Taimeen.

Eilen keksin, mistä narrinpensaan nimi (Decaisnea fargesii) ja sinervät pitkät hedelmät ovat etäisesti tuttuja. Minähän olen tavannut tämän puskan hedelmineen Aberdeenin kasvitieteellisessä puutarhassa! Kävin siellä Orkneyn- ja Shetlannin-reissuni päätteeksi syksyllä 2017 ja itse pääpuutarhuri esitteli harvinaista kasvia harvinaisine hedelmineen.

Siinä se on, Aberdeenin Cruickshankin kasvitieteellisessä puutarhassa. Palko on tuossa jo mennyt aika mustaksi, tai ehkä väri vasta kehittyy. En huomannut tuota silloin kysyä, kun puska oli minulle aivan uusi. Kasvin talvenkesto on –15 asteen luokkaa, joten ei tätä voi kovin moneen paikkaan Suomessa istuttaa. 

Ihastelin Vakka-Taimen näytepuutarhoissa erittäin kaunista, punaruskeakukkaista pensasta ja kysyin Muuriselta, mikä se on. Carolinanrosettipensashan se (tai kalukkipensas). Hän etsi siitä sitten ystävällisesti taimen, jotta sain tämänkin erikoisuuden, täydellinen heräteostos siis.

Valitettavasti kasvit saivat tuulivaurioita laivamatkan aikana, kun auto piti jättää Nauvoon juhannusliikenteen takia. Mutta onneksi taitavat olla kumminkin kaikki elossa, vaikka osalla on aika repaleiset lehdet.

Tässä on viimeisin raivauskohde. Navetan itäpäädyssä pitäisi olla kulkureitti sinne sisään, mutta niin vain sekin oli kasvanut vyötärönkorkuiseksi rehotukseksi. Riivin kaiken käsin, sillä se on helpompaa – maassa on kiveä vieri vieressä. Olen joskus tehnyt rakennuksen seinän viereen tasaisen kiveyksen ja siinä kukkii nyt matala timjami. Sitten olen kaivanut pienen ojan, joka johtaa vettä pois rakennuksen takaa, ja kerännyt kiviä muurintapaiseksi ylärinnettä vastaan.

Olen haaveillut, että kiveäisin tämän navetan edustan alueen – olisi todella houkuttelevaa saada epämääräinen rehotus kuriin! Rinteeseen olisi kiva saada myös pikkuruinen tasainen kohta esimerkiksi penkkiä varten. 

Näitä toiveprojekteja riittää kyllä vähän kaikkialla ja vanhaa taloakin pitäisi ehtiä jossain välissä kunnostamaan. 

Raivasin myös kivirivin yläpuolisen alueen, sillä siellä rehottaa taikinamarja turhankin laajalla alueella, oikeastaan sen ei tarvitsisi rehottaa ollenkaan, ei kuulu suosikkeihin. Etsin paikkaa keväällä hankkimalleni kerrottukukkaiselle vaaleansiniselle jalosyreenille 'Président Grévy'. Jalosyreenit eivät kestä talvimärkyyttä ja vesimyyrät rakastavat niiden juuria. Tuolla ylhäällä on yhtä kivistä kuin tässä alhaallakin, joten ehkä siellä ei vesimyyrä pysty kaivamaan tunneleitaan, eikä siellä kai vesi seiso. Sopiva kuoppa syntyi kaivamalla maasta riittävän monta kiveä ylös. Varmuuden vuoksi vuorasin istutuskuopan verkolla, sillä olin tilannut syreeniaarteen Belgiasta saakka.

Kirjoitin syreeneistä artikkelin uusimpaan Oma piha -lehteen (numero 4/2025) kertoen mm. ranskalaisen Victor Lemoinen jalostustyöstä ja olen onnellinen, että minulla on nyt Lemoinen luoma kerrottu syreeni haaveilemassani vaaleansinisessä värissä. Kuvasta sitä ei erota, se on kaukana lähellä aitaa, kuvassa hyttystäkin pienempänä.

Loppuun vähän tyräkkiasiaa. Viime vuonna tilasin Viherpeukaloilta kolme 'Ascot Rainbow' -tyräkkiä, mutta laji on kovin talvenarka. Euphorbia × martini on mantelityräkin ja välimerellisen Euphorbia characiasin perillinen, ja characias ei mitenkään talvehdi Suomessa. Mantelityräkkikin vaatii kuivat olot talvikaudelle. Kolmesta kasvista nähdäkseni vain yksi on hengissä, tosin toinen on nyt sellaisen rehotuksen takana, etten ole huomannut sitä kurkata. Mutta ei se ainakaan keväällä hyvältä näyttänyt. Tämä siitä huolimatta, että talvi oli lauha ja suojasin kasvit. Voi kyllä olla, että ne myös homehtuivat tms.

Mutta onneksi on tämä yksi! 'Ascot Rainbow' on kirjavalehtinen ja se näkyy myös kukkien suojuslehdissä. Ihan mahtavan upeat yksityiskohdat.

Toukokuussa ihastelin, kuinka hyvin se sointuu viereisiin 'Merlot' -tulppaaneihin. Tyräkin pikkuruiset punaiset kukat ovat lisäksi tismalleen saman väriset.

Hommasin nyt sitten Viherpeukaloilta uusia tyräkkejä, ja Merlot liittyy niihinkin. Lajike on Miner's Merlot eli virallisemmin 'Km-mm024' – kumma nimi. Istutin kaikki kolme taimea ruskopenkkiin, mutta nyt kun tutkin tämän risteymän oletettuja vanhempia, on sukutaulu hyvin saman näköinen kuin Ascot Rainbowilla. 

Täytynee siirtää ainakin yksi jonnekin muualle evakkoon talveksi, sillä ruskopenkkiin voi talvikaudella valua hyvinkin paljon vettä ylärinteestä. Harmi, kun nämä kaikkein päheimmän väriset tyräkit ovat kaikkein hankalimpia! Ei se ihan ihmeellistä ole, sillä useat tyräkit ovat eteläisiä, kuivien paikkojen lajeja, onhan suvussa kaktusmaisiakin.

Istutin tumman tyräkin viereen muualta kitketyn 'Aureum' -täpläpeipin. Melkein liian voimakas yhdistelmä, mutta ainakin korostavat toinen toistaan.

Loppukevennyksenä perinteinen moka. Tilasin Viherpeukaloilta myös ihanaa persikkaista 'Salmon Star' -kirjolupiinia. Yksi kolmesta taimesta oli jo kehittänyt kukkanupun. Valitsin sen ensimmäisenä istutettavaksi tänne ruskopenkkiin. Asetin taimen hyvin varovasti kuoppaan, keräsin multaa sen ympärille kuin taimi olisi haurasta lasia, ja sitten kastelin. Naps. Kukkavarsi meni kastelukannun vesisuihkun voimasta poikki.

Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Jasmike Philadelphus

Kirjolupiini Lupinus × regalis

Latva-artisokka Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä

Mantelityräkki Euphorbia amygdaloides

Pensasbasilika Ocimum gratissimum

Puistoatsalea Rhododendron, atsaleojen risteymälajikkeet

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Sininarrinpensas Decaisnea fargesii

Täpläpeippi Lamium maculatum

Viherminttu Mentha spicata

Vuorikärhö Clematis montana

Akileijavyöry

 Yksi kohta puutarhasta ei ole saanut yhtään palstatilaa, vaikka kävelen siitä jatkuvasti ohi.

Se on tässä pihatien varressa. Edellisen jutun kostean paikan saniaiset löytyvät kosteikkopuutarhasta vasemmalta, saniaistarha puolestaan kuusen varjosta oikealta. Lähempänä taloa on melkoinen vyöry akileijoja. Ne näkyisivät paremmin, jos vetäisin kivipengermän edessä olevat ruohot viikatteella, mutta eipä ole vielä tullut tehtyä.

Ransu esittelee. On sen verran aurinkoista ja lämmintä, että se hakeutuu varjopaikkoihin lojumaan.

Akileijavyöry sai alkunsa, kun istutin toisen kasvin ruukussa salamatkustajana lapsuudenkodistani tulleen lehtoakileijan. Se meni maahan tähän, johon sittemmin istutin myös 'Moskovan Kaunotar' -jalosyreenin. Pian akileijoja oli monta.

Sitten hankin 'Nora Barlow' -lehtoakileijan taimen. 

Loppu onkin historiaa. Alkoi syntyä jos minkälaisia siementaimia. Yhtäkkiä purppuran- ja viininpunaiset värit löysivät tiensä akileijoihin, puhumattakaan uusista kukkamuodoista.

Lähempänä syreeniä on enemmän perinteisiä värejä ja muotoja. Näiden joukossa ei hennompi vieruskaveri selviä, mutta keltakaunokki, jonka isoja lehtiä näkyy kuvassa, pärjää hyvin.

Siinä niitä nyt sitten on! Otin kuvan ennen ylärinteen niittämistä, vaikka en nyt tiedä, onko se kovin eri näköinen siltikään. No vähän matalampi kyllä, kun kaikki on laossa, muttei ehkä juurikaan siistimpi.

Nyt akileijojen joukkoon on avautunut punapietaryrtti 'Duro'. Se on pärjännyt tässä alusta asti.

Tässä paikassa suosikkejani ovat Barlow-malliset monessa eri sävyssä: purppuraa, violettia ja alkuperäistä Noraa. Hyvin haileaa vaaleanpunaistakin löytyy. Kovin ihanaa!

Valeangervot eivät valitettavasti kovin hyvin puutarhassani viihdy, vaikka minä kyllä viihtyisin niiden seurassa. Sulkavaleangervo 'Chocolate Wing' on puutarhani vanhin valeangervo ja onneksi se pärjää tuossa akileijojen seassa, vaikka ei koskaan tee enempää kuin pari–kolme lehteä. 

Ei tee yksikään toinenkaan valeangervoistani, eikä niiden koolla pääse rehentelemään. Niitä on yhteensä neljä, ja tänään huomasin viimeisenkin nousseen maasta. Elossa sentään ovat kaikki.

Olen oikeasti hyvin kade, kun vierailen puutarhoissa, joissa on reheviä valeangervoja. Ne ovat niin kauniita. Tuollaiset hevoskastanjan lehdet perennamuodossa.

Akileija-alueen vieressä vähän alempana on kostea kevätniitty. Sen viimeiset kukkijat olivat kamassiat kesäkuun alussa, nyt niistä viimeinenkin taitaa olla lakastunut. Joidenkin viikkojen päästä alueen voi niittää.

Tältä alue näyttää talon suunnasta. Syreenistä oikealle pieni rinne kaartuu herkkujen nurkaksi, johon yritin aluksi istuttaa hienoja ja pieniä kasveja ja yritän edelleen epätoivoisesti pitää sen vapaana lehtoakileijoista ja varjoliljan siementaimista, vaikka se on haastavaa.

Herkkunurkan superherkku, rotkolemmikki 'Silver Wings', ei ole pieni. Se kasvaa lähes ojan pohjalla, tosin tämä ei ole kovin märkä oja – paitsi toissa talvena, kun kaikki jäätyi ja sitten tuli vettä ja sitä valui jos mihinkin paikkoihin – tähänkin, ja syntyi jääkansia kasvien päälle. Onneksi 'Silver Wings' selvisi siitä.

Kasvi on kevään ja alkukesän tähtiesiintyjä puutarhassani ja edelleen kukassa, silti piti kelata yli kahden viikon taakse, jotta löysin siitä kuvan! Silloin sen edustalla kukkivat siperianesikot, nuo pienet vaaleanpunaiset. Yksi taimi on onnistunut tuottamaan yhden kukkimiskokoisen siementaimen, mistä olen suunnattoman iloinen.

Isot lehdet alavasemmalla ovat syysmyrkkyliljan. Ja näkyy tuolla pahamaineinen varjoliljakin.

Tikankontti Emil, tai Emil grex, sai ansaittua huomiota edellisessä jutussa. En ole ollenkaan haka kämmeköiden kanssa, ja on ihan sattumaa, että minulla on tämä. Kasvi on lehtotikankontin ja pohjoisamerikkalaisen Cypripedium parviflorum var. parviflorumin risteymä. Se kasvaa herkkunurkan alaosassa, notkelmassa, jossa on talvella kosteaa (ja joskus jäistä) eikä se näköjään haittaa yhtään. 

Onko nyt sopiva hetki tunnustaa, että minusta tikankontin kukka ei ole ollenkaan kaunis. No ei ole, mutta tuli sanottua. Hauskaa on se, että kukkia katsoessani mietin, kukahan nuokin pölyttää. Ja kuin tilauksesta paikalle lensi kimalainen, joka kurotti kärsänsä kukan sisään.

Hei, apua, sattumalta huomasin: tämä oli kolmastuhannes blogijuttuni! Siis 3000. Ihan ihme homma. Eikä näiden juttujen kirjoittaminen olisi ollenkaan niin kivaa, ellei tämä olisi vuorovaikutteista. Kiitos siis sinulle, rakas lukija!

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Kamassia, tähtihyasintti Camassia

Keltakaunokki Centaurea macrocephala

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Lehtotikankonttri Cypripedium calceolus

Punapietaryrtti Tanacetum coccineum

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Siperianesiko Primula cortusoides

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Varjolilja Lilium martagon

Kuistinkulman perkaus ja uusia taimiaarteita

 Tässä yhtenä päivänä hermostuin tähänkin rehotukseen.

Vaikka kaunista tämäkin on! Viime kesänä poistin akileijoja urakalla, yritin jättää vain parhaat kerrotut, mutta nyt niitä ei olekaan... ehkä kumminkin siirsin ne muualle. Nyt on vain yksinkertaiskukkaisia sinivioletteja. 

Lehtoängelmä oli hukkua akileijaviidakkoon, tänä vuonna sen kukkavarret taas näkyvät. Ukkolaukka 'Purple Sensation' on kova siementämään jälkeläisiä, niitäkin vedin viime vuonna ylös maasta. Tärkeintä on poistaa haileamman liilat perusväriset, sillä haluan pitää tässä laukat yhtenäisen värisinä.

Onneksi raivaus tuli aloitettua jo viime vuonna, nyt oli vähän vähemmän hommaa.

Kaiken alla rehottaa putkikasvi, joka on ilmeisesti Torilis japonica. Olen sen itse kylvänyt yhden kukkaseoksen mukana. Niitä kasveja, joita toivoin, ei itänyt, mutta tuli Torilista ja se on siementänyt tehokkaasti itselleen jälkeläisiä. Ne on helppo tunnistaa karheankarvaisista varsista ja vähän koiranputkesta poikkeavista lehdistä. 

Nytpä nyhdin loputkin akileijat ja Torilikset pois ja nyhdän niitä vielä lisääkin, kunhan kasvavat nyhtämiskokoon. Nuorten paalujuuristen taimien kitkeminen on onneksi maailman helpointa, mutta paljon niitä oli; ihan vieri vieressä. 

Koska tämä on ainoa kohta tontillani, jossa kuunlilja on pysynyt hengissä ja jopa kasvanut (taustan iso mätäs 'Blue Cadet'), hankin nyt kaksi uutta kaunista ja istutin ne tähän. Jospa nekin rehevöityisivät, tai edes pysyisivät elossa! Uudet hostat ovat sinikuunlilja 'Great Expectations' (vaaleampi keskeltä) ja 'Summer Lovin'' (risteymälajike, enemmän vihreät lehdet). Kummankin ostopäätökseen vaikutti ulkonäön lisäksi myös nimi: Charles Dickens ja Grease. Kumpikin rakkaita ja tärkeitä.

Edessä on marhanlilja 'Pink Morning'. Se oli aivan Toriliksien peitossa, eivätkä kukkanuput kovin hääppöisiltä näytä. Voi olla, että kukintaa ei tule vielä tänäkään vuonna, lilja on tuossa vasta toista kesää. Löysin rehotuksen alta myös 'Looking Glass' -rotkolemmikin, mistä olen suuresti iloinen. Siinä on vain yksi lehti, kuten tähänkin asti, mutta ehkä se ryhtyy kasvamaan saatuaan valoa ja tilaa.

Tuossa on nyt paljon paljasta multapintaa, mikä ei ole koskaan hyvä juttu.

Sepä ongelma ratkesi nopeasti, sillä poikkesin puutarhareissujen lomassa eilen Vakka-Taimeen. Sieltä löytyi mm. varjosiippa ja kiurunkannus 'Golden Spinners', näitä kesällä kukkivia sinikukkaisia safiirikiurunkannuksen ja jokin muun kiurunkannuslajin risteymiä. 

Kumpikin kasvi on minulla joskus ollut ja kumpikin on menehtynyt; toinen paahteeseen, toinen rehotukseen.

Varjosiippa on uskomattoman keveä, hyvin varjohiippamainen sekä lehdiltään että olemukseltaan. Kukka vain on hieman erilainen. Tämä eli minulla joitakin vuosia katajan pohjoispuolella, mutta sitten sinnekin kasvoi sellainen rehotus, että varjosiippa jäi lopulta jalkoihin.

Nämä kaksi voisivat ehkä viihtyä kuistin nurkassa, se on talon pohjoisnurkkaa eli ainakin riittävän varjoisa. Täytyy tutkia, mitä mieltä ne ovat talvisesta kosteudesta, sillä sitä riittää.

Vakka-Taimi on mahtava aarreaitta kasvi-ihmiselle ja monelle puutarhabloggaajalle hyvin tuttu. Sieltä saa kasveja, joita ei mistään muualta Suomesta saa, ei aina helposti maailmaltakaan.

Näytepuutarhoissa on atsaleojen kukinta täydessä vedossa. Taimistokissa tuli tervehtimään.

Vakka-Taimesta voisi tehdä oman juttunsa, otin sieltä yli sata kuvaa. Ja siinä määrässä on jo huonot heitetty pois.

Takaisin Saaripalstalle. Kuistin edustan istutus jatkuu kuistin pitkälle sivulle, tästä olinkin nyhtänyt Torilikset ennen kuvan ottamista. Tai isoimmat ainakin. Ransu esittelee.

Koska tämä on talon pohjoispuolella, olivat viimeiset 'Spring Green' -viherraitatulppaanit niukin naukin kukassa maanantaina, jolloin otin kuvan.

Täpläkurjenpolvi 'Espresso' kukkii siinä myös. Hyvin kaunis kasvi ja onneksi viihtyy! Istutin ensimmäiset kaksi taimea muotopuutarhaan, jonne ne näivettyivät hengiltä. Oli ehkä liian kuiva paikka. Tässä tämä kahvikaveri kukoistaa. Ihanaa.

Koska keräilen varjohiippoja, niillekin täytyy keksiä paikat, joissa niitä ei jyrätä. Tässä kuistin edessä ne ovat ainakin paikassa, jonka ohi kävelen jatkuvasti ja voin ainakin kuvitella, että saatan kitkeä sitä useammin kuin muualla. Lisäksi varjohiippoja täytyy käydä usein katsomassa, jotta kukinta ei mene sivu suun.

Tämä on toiseksi uusin hankintani idänvarjohiippa 'White Queen'. Idänvarjohiippa on happaman maan kasvi, mikä on täällä kalkkisaarella hieman ongelmallista. Ne näyttävät kuitenkin voivan hyvin, jos hautaan niiden kanssa maahan jotakin rautaromua. Maan pitäisi olla kuohkea, sellainen lehtikompostilla paranneltu, mikä ei sekään ole helppoa savimaalla, ja tässä talon vieressä on puolestaan hiekkaa. Mutta yritän ja toivon parasta. Nyt laitoin näille katteeksi havupuun sahanpurua.

Hommasin nyt vielä sirovarjohiipan Vakka-Taimesta, mutta sitä en ole vielä istuttanut. Täytyy tutkia, millaisessa paikassa se voisi viihtyä.

Ihana valkovarjohiipan serkku Epimedium × youngianum 'Roseum' kukki kesäkuun alussa paremmin kuin koskaan. Tämä oli jäämässä muiden kasvien peittoon muotopuutarhassa ja pelastin sen kuistin etupenkkiin pari vuotta sitten. Istutin taimiraaskun rautaisen renkaan sisään, mistä se pääsee kyllä halutessaan leviämään. 

Valkovarjohiippa on nimenä hassu, sillä se on annettu vain lajikkeelle 'Niveum' – samassa lajissa on kuitenkin monia muitakin lajikkeita, esimerkiksi tämä 'Roseum'. Onkin aika idioottimaista antaa lajikkeille suomenkielisiä nimiä: se sekoittaa, kun ei enää tiedetä, mistä lajista puhutaan. Ja sitten on tällaisia tapauksia, että on laji, jonka yhdellä lajikkeella onkin suomenkielinen nimi, mutta itse lajilla ei. 

No, pääsinpähän avautumaan. Oikeastaan piti sanoa, että Epimedium × youngianum on myös happaman maan lajeja, siksi rautaromu. Mutta alkoi niin ärsyttää tuo nimiasia.

Kuistin edustalla on myös keltalehtistä 'Aureum' -täpläpeippiä, joka on hyvin soma eikä leviä kovinkaan nopeasti. Nyt se oli kuitenkin tehnyt taimen penkin toiseen päähän suoraan 'Craigton Blue' -kiurunkannuskasvuston päälle (siinä on toinen sinikukkainen safiirikiurunkannuksen ja muun kiurunkannuslajin risteymä). Kiurunkannus-raasu ei muutenkaan ole hyvävointinen, vaan lähinnä sinnittelee elossa vuodesta toiseen. Lisäksi aivan sen eteen on kylväytynyt himalajanvuokkoa, mikä on toisaalta ihana yllätys. Niinpä siirsin nyt Craigtoneita vähän. Toivottavasti ne pysyvät hengissä.

Joissakin kuvissa näkyi kuistinrappuja vastapäätä kukkiva jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar'. Se ansaitsee ihan oman kuvansa, se on niin upea.

Ajoin Turun poikki reissullani. Yhdessä kohdassa on tällainen iso alue rinteessä omakotialueen ja tien välissä.

Vieraslajeista voi olla montaa mieltä, mutta kyllä lupiini on kaunis. Jestas. Lupiinien lomassa taitaa kasvaa illakkoa. Tämä on jotenkin niin täysin juhannukseen sointuva näky. Unenomainen ja täynnä taikaa.

Hyvää juhannusta!

Himalajanvuokko Anemone rivularis

Idänvarjohiippa Epimedium grandiflorum

Illakko Hesperis matronalis

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Lehtoängelmä Thalictrum aquilegiifolium

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Safiirikiurunkannus Corydalis flexuosa

Sinikuunlilja Hosta sieboldiana

Sirovarjohiippa Epimedium pinnatum ssp. colchicum

Täpläkurjenpolvi Geranium maculatum

Täpläpeippi Lamium maculatum

Ukkolaukka Allium hollandicum

Varjosiippa Vancouveria hexandra