Sade virkistää

 Siitä olemme kaikki samaa mieltä.

Ihanaa!

Myös Ransun ilme on muikea.

Ransu viihtyy keinutuolissaan nauttimassa viileänkosteasta säästä.

Nyt on sopivan norjalaista.

Eilisestä lähtien ei tosin ole voinut pitää tyynyä keinutuolissa, sillä se lentää kaarella matkaan. Mutta laitan sen taas takaisin huomenna tai ylihuomenna, kun tuuli vähän rauhoittuu.

Myös Mustin mielestä sade on ihan virkistävää ja sateiden välissä voi ottaa päikkärit heinikossa. 

Ihan ihmeellistä, kuinka vasta parina päivänä saadut muutaman millin sateet viherryttävät nurmea. Olin lakannut leikkaamasta sitä, jolloin siitä kyllä alkaa nousta kaikkea muuta. Mutta nyt nousee ihan nurmiheinääkin.

Vähän aikaa sitten näytti näin keltaiselta.

Nyt 'Violetta' -purppuratulikukat sinnittelevät tuulessa. Näiden kanssa pitää olla nopea, sillä kukat ovat auki vain aamupäivisin. Kostean sään myötä kyllä vähän pidempäänkin, se näyttää vaikuttavan kukkien kestoon.

Neljä päivää sitten otin tuotekuvia nettikauppaani Elsan lempituoliin – tältä näytti nurmikko talon yläpuolella. Nyt siinäkin on jo vähän enemmän vihreää siellä täällä. Tämä pöytämalli on tulossa myyntiin.

Kuivastakin nurmikosta nousee silti kaikenlaista! Tämä on saaren omaa ketoneilikkakantaa.

Sitten alkoivat sateet. Pörriäiset hakeutuvat 'Green Wizard' -mustapäivänhatun kukan alle sateensuojaan.

Ei sitä meille vieläkään ole määrättömästi kertynyt. Yön jäljiltä mittarissa oli 3 mm ja pari päivää sitten tuli vajaat 5 mm, tosin mittarini päälle oli kallistunut köynnöskuusama, joka ehkä vaikutti lukemaan. Tänään on tullut muutama kuuro. Tuulee kovasti ja kuurojen välissä paistaa aurinko, mutta ihanaa on, että lisää sateita on vielä tulossa. Tuulen kuivattavasta vaikutuksesta ei tarvitse kerrankin murehtia.

Sateiden välissä tyypit käyvät ruokailemassa. Mainio monitoimikukka!

Osa kasveista saattaa olla menetetty. Istutin syksyllä tähän jalomesiangervon, ei ollut ensimmäinen kerta kuten ei sekään, että kävi näin. Katsoin kyllä, että paikka ei ole kuivimmasta päästä. 

Pari viikkoa sitten havahduin siihen, että tätäkin pitäisi kastella, mutta taimi näytti jo tältä. Punalehtiset ovat pihakäenkaalia.

Olen nyt kastellut jonkin verran ja sateita on saatu, mutta eloa ei vielä ainakaan näy. Kokemukseni on kylläkin se, että kun näin käy, se kuoli jo. Näiden erikoisempien mesiangervojen kanssa ei valitettavasti joustoa tunnu olevan.

Kiurunkannus 'Craigton Bluen' kanssa kävi hilkulla. Yhtenä päivänä tajusin, että senkin piti kasvaa tuossa, vaan ei jotenkin näkynyt... kitkin eteen kasvaneen rikkaruohon ja sen takaa paljastui ruskea kasvi. Voi ei! Ja tämä on minulle tosi tärkeä, olen jopa käynyt siinä yksityispihassa Skotlannissa, josta lajike on lähtöisin.

Onneksi muutamassa versossa oli vielä eloa. 

Olin istuttanut tämän kuistin eteen, sillä siinä on varjoa, vaikkakaan ei riittävästi kosteutta – mutta siinä se on jatkuvasti näkösällä, jotta muistan kastella.

Voi sentään. Pikkuruinen alppiruusu 'Azurika' on pahasti kuivunut. Joskus toukokuussa muistin tätä vielä kastellakin ja tarkkailin nuppuja, tulisiko kukkia. Sitten kasvi vain häipyi muistista, kunnes huomasin tämän melko ruskean kräkän. 

Harmitti. Tästä samalta kasvupaikalta on kuollut kaksi siilivalkokuusta kuivuuteen, yksi toisensa perään. Sitten luovutin niiden kanssa ja hankin tämän. Alimmissa oksissa oli kuitenkin vielä vähän vehreän oloisia lehtiä. 

Nyt, kastelun ja etenkin sateiden myötä, osa lehdistä on noussut taas! Ihanaa! Osa oksankärjistä on varmaan kuivunut, mutta pääasia, että kasvi on elossa.

Kuvasta voi hyvin nähdä, kuinka vähän raunioyrtti ja akileija piittavat kuivuudesta – niiden lehdet ovat pysyneet noin vehreinä koko kuivuuskauden ajan.

Kuivuuden harmillisia seurauksia on kukkanuppujen ja sadon kuivuminen. Mustaseljoissa oli ihan hyvin nuppuja, mutta lähes kaikki kuivuivat. Sain niistä seljankukkamehua noin puoli litraa. Lehdetkin ovat pienikokoiset ja surkeat, vaikka kuvassa se ei oikein näy. Pitäisi olla normaali mustaselja vieressä, jotta kokoero näkyisi.

Heh, tuossa kuvassa näkyy, että kuivuneesta nurmikosta, jota ei ole pariin viikkoon leikattu, nousee myös hevonhierakoita. Noiden korkeiden kasvien takia nurmikkoa on ollut pakko silloin tällöin silti leikata.

Marhanliljan kukat toimivat myös hyvinä sateenvarjoina puutarhan pienille ahertajille. Tämä ihanan värinen on 'Early Bird', mutta tänä vuonna se ei ollut juuri sen aikaisempi kuin muutkaan, ehkä avasi ensimmäisen kukkansa ensin.

Näistä olisikin tarkoitus tehdä oma juttu, sillä Päivänpesän Katja kysyi näiden kukinnasta. Mutta tässä tällainen maistiainen.

Ihanaa, että keskelle rutikuivaa kesää saatiin kunnon sadejakso. Tämä on puutarhurin toiveiden täyttymys.

Mukavia sadepäiviä!

Jalomesiangervo Filipendula 'Kahome'

Ketoneilikka Dianthus deltoides

Kiurunkannus Corydalis

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Mustapäivänhattu Rudbeckia occidentalis

Mustaselja Sambucus nigra

Pihakäenkaali Oxalis fontana 'Rufa'

Purppuratulikukka Verbascum phoeniceum

Paahdepenkin sitkeät sissit

 Katsotaanpa yhteen ensimmäisistä istutusalueista, jonka tänne tein.

Paahdepenkkiä ei tule kovin paljoa kuvattua, ehkä siksi, että se on niin vanha eikä siellä kasva mitään varsin erityistä. Mutta onhan tämä erityistä: saaren omaa kantaa oleva verikurjenpolvi. Se on levinnyt melkoisiksi mättäiksi. 

Kaivoin aikanaan pieniä juurenpaloja saaren entisen kalkkilouhoksen verikurjenpolvikasvustojen reunamilta ja istutin juurenpätkät purkkeihin, hyvin lähtivät kasvuun.

Jonkin aikaa sitten esitelty marjaomenapensas 'Marleena' on kukintansa kukkinut ja siirtynyt punaruskealehtiseen kesälookiin, kiva sekin. 'Marleena' asustaa paahdepenkin yläpäässä. 

Paahdepenkki sijaitsee paikassa, jonka vieressä on aiemmin ollut rakennus. Kivijalan pohjaa oli vielä jäljellä, kasasin päälle toisen kerroksen kiviä, sillä niiden takana on keto, joka on hieman korkeammalla.

Näin ollen paahdepenkki on aika alhaalla, tontin alaosassa. 

Mitään kovin hienoa ja erikoista siihen ei voi istuttaa, sillä se on yleensä talvisin märkä. Lisäksi maa on toivottoman tiivistä savea, entisen merenlahden reunamalle kertynyttä sedimenttiä. Näin keskikesällä se on kovaa kuin betoni. 

Tänne saareen ei pysty multakuormaa tilaamaan, lehmänlantakuorman olen joskus tilannut, mutta farmarilla taitaa olla logistiikkaongelmia siinäkin. Omaan kyytiin mahtuu korkeintaan yksi multapussi, useimmiten ei sitäkään, kun mantereelta palaan.

Silti siinä jotakin kasvaa. Verikurjenpolvet kukoistavat. Yleisesti liikaa leviäväksi parjattu vuorikaunokki ei tässä ole pystynyt leviämään, mutta pärjäilee muutaman kasvuston voimin. Saaren vanhasta pihasta, jossa ei ole enää taloa jäljellä, peräisin oleva kerrottu vaaleanpunainen lehtoakileija pärjää myös. Päivänkakkara on tullut itsekseen ja saa olla, samoin kurjenkello.

Itsekseen tässä on kasvanut valkolehdokki, mutta siitä ei tänä vuonna näy mitään, kuten ei isovuohennokastakaan. Toivon, että kumpikin on silti yhä elossa, ehkä maahan pudonneiden siementen muodossa.

Tämän kuvan otin edellisenä sadepäivänä kymmenen päivää sitten. Oikeastaan tämän kuvan pointti ei ole paahdepenkki, joka jää kuvasta vasemmalle, vaan kaksi puuta. Kumpikin on keskellä kuvaa metallituen sisällä suojassa. 

Tämä oli se alue, jossa oli talvella todella paha jääkausi. Jääkansi oli tuossa päällä kuukausia, ja se oli paksu. Aina, kun suli, vettä valui lisää rinnettä alas, ja sitten se taas jäätyi edellisen jään päälle.

Onkin oikea ihme, että puuvartiset pärjäsivät tässä todella hyvin. Oikeanpuoleisen metallituen sisällä on kolmioka, joka versoi keväällä aivan latvastaan saakka – sekin on ihme. Samoin teki toinen kolmioka, joka kasvaa kuvasta oikealle. Kolmiokat asuivat ensin alhaalla pihaportin molemmin puolin, sillä halusin sinne kaksi puuta, mutta ne eivät ikinä kasvaneet kunnolla ja versoivat keväällä usein vain tyveltään. Sitten luovutin, kaivoin ne ylös ja istutin tilalle siperianhernepensaat. Eivät nekään vielä puita ole.

Vasemmassa, kartiomaisessa tuessa kasvaa kuparivaahtera. Sekin selvisi talvesta täydellisesti, vaikka muuta luulin. Epätoivoisesti yritin iskeä jäätä rikki rautakangella sen ympäriltä, mutta jää oli liian kovaa ja paksua. 

Lisäksi tuolla samalla alueella elää talvenarka purppurahelmimarja, se alkoi versoa myöhään, niin että luulin sen jo menehtyneen, mutta niin se taitaa tehdä joka vuosi.

Mutta katso nyt noiden puiden välimatkaa. Se on metrin. Kokeilukasveja toki molemmat, mutta olisin silti voinut ajatella, että kumpikin viihtyy ja alkaa kasvaa puuksi. Voi viheliäinen vihne, eivät ne voi näin lähekkäin kasvaa, jos siis meinaavat kasvaa!

Tällä hetkellä on vehreyden aste vähän eri kuin tuossa kymmenen päivän takaisessa kuvassa. Nurmikko on kulottunut kuin perinteisesti heinäkuussa, vaikka eletään vasta kesäkuuta. Se ei ole iso ihme, kun muistaa, että nurmi alkoi kuivua kuivimmista kohdista jo toukokuussa. 

Puolentoista kuukauden sademäärämme on 22 mm minun mittaukseni mukaan.

Paahdepenkissä sinnitellään. Sen voisi ehkä nimetä uudelleen sinnikkäiden penkiksi, sillä nämä kasvit tuntuvat sietävän kaiken.

Yllättävää kyllä, tähkähietalilja viihtyy. Se ei ole mikään savimaan kasvi, vaan kuivan hiekkamaan, mutta näköjään paino on sanalla kuiva. Sen ainoa vika on äärimmäisen lyhyt kukinta-aika. Toisaalta siementaimia tulee, mikä on kiva, niin tätä on voinut siirtää muihinkin paikkoihin ja jakaa ystäville. Siis silloin, kun betoninkovaa savimaata voi kaivaa.

Kaunoangervo kukoistaa, onneksi, sillä tämä on niin ihana. Toinen nimi tälle on kaunomesiangervo, mistä olen nimistötoimikunnan kanssa eri mieltä, sillä tämä on sikoangervon kerrottu lajike, ei mesiangervon. Toisaalta mesiangervoja on koko Filipendula-suku, mutta silti.

Luonnon yksinkertainenkin sikoangervo on tosi nätti, tämä on siitä vielä kauneuspotenssiin kymmenen. Toisin kuin lähes kaikki muut mesiangervot, jotka viihtyvät kosteassa, sikoangervo on kuivien pientareiden ja rutikuivien kallionlakien kasvi. Tälläkin saarella sitä kasvaa kyseisillä paikoilla.

Eilen kitkin ja kanttasin paahdepenkin ja otin illalla uusia kuvia. Paahdepenkkiin alkaa näinä aikoina paistaa ennen aamuyhdeksää ja paahde loppuu iltaseitsemältä. Siinä välissä ei ole varjon varjoa, ellei pilvi mene auringon eteen, eikä se tunnu juuri menevän.

Kuvassa sinnikäs vanha vaaleanpunainen lehtoakileija sekä tähkähietalilja. Sikurinvarret ovat nousussa.

Hietaliljan lehtien lomasta kurkistaa sinilaukka. Olisikohan jotain alkuvuosien istuttamiseni perua tai sitten olen siirtänyt tuon sinilaukalle vähän liian varjoisasta hobittipenkistä.

Ketoneilikka on saaren omaa luonnonkantaa, olen siirtänyt tuon tienposkesta. En halua jalostettuja lajikkeita, jotta luonnonkanta pysyy.

Paahdepenkin takana olevalla kedolla alkaa keltamatara kohta kukkia. Tänne olen yrittänyt ripotella ketoneilikan siemeniä, mutta en ole vielä onnistunut. Ehkä. Ketoneilikkaa on mahdoton erottaa heinästä ennen kuin se alkaa kukkia.

Keltamatara on kuulemma vaarassa vähentyä muiden, vahvakasvuisempien mataroiden toimesta, joiden kanssa se myös risteytyy, joten olen antanut sen levitä myös kukkapenkkeihin. Pihani on ikään kuin sen suojelualue. Se ei tee ollenkaan sellaisia metrisiä lonkeroita kuin moni muu matara, vaan on siro ja hillitty.

Muutama maksaruoho tuolla kasvaa, kuvassa onkin sopivasti maksanvärinen lajike, jonka lajikenimeä en tiedä. Maata pitkin suikertavaa ajuruohoakin on, en vain onnistunut laittamaan siitä kuvaa tähän. Niittyräpelökin pärjää, vaikka olisi luonnostaan hieman vähemmän kuivan paikan kasvi.

Oikeastaan paahdepenkki on ihan kiva näin, mutta voisin joskus yrittää siihen taas jotakin muutakin istuttaa ja ehkä lisätä kompostimultakerroksen – komposti ei tuota niin paljoa, että sitä kaikkialle riittäisi, joten paahdepenkki ei ole ikinä saanut osaansa.

Penkin takareunassa lähellä kivipengermää kasvaa muutama parrakas kurjenmiekka, mutta ne eivät ole kukkineet vuosikausiin. Sitten, kun tähän taas joskus saa lapion uppoamaan, siirrän niitä vanhan talon eteen paremmalle paikalle.

Yläpäässä kasvaa myös pioni, mutta se ei ole vielä kukkinut, vahvistuu vain hitaasti.

Jatkoin viime vuonna paahdepenkkiä alareunastaan uuteen pieneen kivimuuriin asti ja istutin sinne kokeeksi kiiltoleimu 'Mäntsälän'. Riskillä. Vanha lajike saattaa sietää tällaisia haastavia olosuhteita. Ja niin se sietikin, vaikka talvi sitä selvästi verotti. Juurtukoon ja rehevöityköön vähitellen. Hyvä, että selvisi äärimmäisen vaikeasta talvesta tässä. Nyt on sitten vuorossa vaikean kesän testi. Kivet ovat lähellä maan pintaa, savimaakerros on ohut, sen lisäksi tähän päähän kertyy yleensä talvisin lätäkkö.

Takana näkyy harmaaminttua, joka on levinnyt muotopuutarhassa vähän liikaa, mutta sielläkin se kasvaa kivikovassa savessa eikä leviäminen ole ollut mitenkään nopeaa. Kun annoin siitä jakopalan ystävälle, jonka piha on hienoa entistä peltomaata, levisi harmaaminttu siellä vuodessa enemmän kuin seitsemässä vuodessa muotopuutarhassani!

Yleiskuvassa näkyy tontin alareunan kivimuuri, johon paahdepenkki päättyy. Sen takana on valkokukkainen neilikkaruusu jo lupaavan kookas ja täynnä nuppuja. Vanhat kirkonruusutkin avaavat kohta tuoksuvia kukkiaan.

Oikealla näkyy Ransun häntä.

Ransun ongelma on se, että sen täytyy pitää minua silmällä. Varjosta käsin sentään.

Mutta jos alan jutella sille, sen täytyy tulla luokse, vaikka olisin auringossa.

Voi sentään! Ransulle paras paikka olisi viileä betonirappu talon pohjoispuolella. Tämä ei ole ollenkaan norjalaisen villapöksypojan keli.

Mustille tämä on sen sijaan aivan passeli sää, se vain venyy pituutta.

Iloisia hellepäiviä!

Harmaaminttu Mentha longifolia

Kaunoangervo Filipendula vulgaris 'Plena'

Keltamatara Galium verum

Ketoneilikka Dianthus deltoides

Kiiltoleimu Phlox carolina

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kuparivaahtera Acer griseum

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Tähkähietalilja Anthericum liliago

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

Yksi kirjopikarililja jo kukassa

 Veikkasin kostean kevätniityn kirjopikarililjojen ensimmäisen kukan avautuvan eilen eli 11.5., mutta siellä ei olla vielä lähellä kukkien avautumista.

Sen sijaan ruusu-heinätarhassa on avautunut yksi valkoinen kukkia, mutta tätä ei lasketa, sillä en tarkoittanut tätä paikkaa. En tainnut edes muistaa, että niitä tässäkin kasvaa. Nyt muistan, että viereiseen Rohaniinkin olen näitä joskus istuttanut, mutta niistä ei taida näkyä vielä juuri mitään.

Ruusu-heinätarha näkyy kuvassa vasemmalla, se on vielä keskeneräinen, siksipä upotin siihen syksyllä taimiruukkuja. Oikealla on Rohan, joka on vain pitkä tien suuntainen suora penkki. Molemmat penkit päättyvät kivipengermään, josta pari rappua nousemalla päästään kasvimaalle.

Vehmaanvihreät lehtitupsut kuuluvat tässä ja kaikissa muissakin kuvissa mukulaleinikille, se kansoittaa ja viherryttää puutarhani ansiokkaasti keväisin. Nurmikollakin sen voi nähdä kirkkaanvihreinä läntteinä.

Taimipottien edessä nousee punaisena silkkipioni. Jaoin Rohanin isoksi levinneen silkkipionin syksyllä kolmeen osaan. Istutin yhden takaisin, mutta kauemmas nurmikäytävästä, kun pioni ryöppysi pitkälle käytävälle. Kaksi muuta palaa pistin tähän ruusu-heinätarhaan sillä ajatuksella, että ne eivät välttämättä nouse. En ole mikään pioninjakamisen ekspertti.

Sitten tuli talvi ja jääkausi ja tälläkin alueella oli jääkansi. Etenkin sen toisen pionin jakopalan kohdalla. Mutta mitä kummaa, se alkoi ensin versoa, ja nyt on tämä toinenkin noussut!

Taimipoteissa näkyy olevan elossa ainakin viime vuonna kylvetty toppo Koeleria vallesiana 'Mountain Breeze', sekin on iso ilo. Kun tiedossa ei ollenkaan ollut, kuinka talvenkestävä koko laji on. Sillä ei ole suomenkielistä nimeäkään.

Edellisessäkin kuvassa taustalla häälyvät nämä iloiset löydöt. Punaisena nousee amerikanpioni, joka kukki ensi kertaa viime vuonna ihanalla hempeän vaaleanpunaisella kukalla. Keskellä kuvaa on lähes musta läntti, joka on karhunputki 'Ebony'; hyvin tummalehtinen lajike. Se on onnistuneen siemenkasvatuksen tulos, ja toinenkin taimi, jonka tähän penkkiin istutin, on noussut maasta!

Tällaisten onnistumisten merkitystä taitaa täysin tajuta vain toinen kasveja siemenestä kasvattanut. Tuohan näyttää kuivuneelta rakkolevältä. 

Kuvan vasemmassa alanurkassa on ihana hopeakurho. Se ei vielä ole versonut vihreää, mutta on kuivanakin kaunis. Toki toivon, että se ei tästä lähin ole kuivakukka, heh.

Tämän kuvan hopeakurhosta otin maaliskuun lopussa. Eikö ole upea!

Ruusu-heinätarhassa on elossa myös pikkuruinen viime kesänä istutettu jauhoesikko. Nimi tulee valkeasta jauhomaisesta pinnasta lehdissä.

Tämä olisi luonnonlaji täältä Ahvenanmaan huudeilta, mutta en ole aiemmin onnistunut tämän kanssa silloin harvoin, kun olen taimea edes löytänyt. Yhtenä vuonna yritin myös kylvää, mutta mitään ei itänyt. 

Nyt olen sitten erityisen iloinen tästä pienestä, joka on tehnyt jo kukkavarretkin! Tämä olisi kosteiden niittyjen laji, mutta ei ole sellaisella paikalla täällä viihtynyt. Menneinä kuivina viikkoina olen yrittänyt muistaa kastella tätä.

Olen erityisen iloinen toissa yön sateesta, silloin tuli lähemmäs 5 mm eli oikein runsaasti meidän mittapuulla. Ja viime yönä sekä tänään on sadellut pikkuisen lisääkin, tänään jopa ukkonen jyrähteli jossain! Hyvä esikoille, oikein hyvä. Toukokuu on usein täällä hyvin kuiva.

Tässä seuraava onnistuminen: rusomesiangervo 'Hjordis'. Kahdesti aiemminkin olen tämän hankkinut, ensimmäisellä kerralla taimi kuoli kuivuuteen ensimmäisenä kesänään kukkapenkkiin, seuraava yritys kuivui ja kuoli jo taimipurkkiin ennen kuin olin saanut sen edes istutettua.

Viime kesänä pistin tämän kolmannen yrityksen niin märkään kuin uskalsin: sauna-liiterirakennuksen seinustalle, joka on tonttini märimpiä paikkoja, ja niskaan tulee vielä katolta vesi, sillä rakennuksessa ei ole räystäskouruja. Ihan veden tippumislinjalle ei voi mitään istuttaa, mutta tämä meni siitä vähän seinään päin. Vieressä on matalahko salaoja tämän kasvupaikan ja ruusu-heinätarhan välissä.

Ja sieltä se versoo! Kaadoin päälle oksahaketta, kun huomasin juuriston nousseen jonkin verran maasta talven aikana.

Mennään vielä ne pari askelmaa ylemmäs pengermän päälle ja kasvimaalle. Musti näyttää.

Heti pengermän päällä on viime syksyllä istutettu pieni istutusalue, jonne olin aiemmin jo istuttanut punahevoskastanjan ja sen alle narsisseja. Mutta niistä sivuille päin ei ollut vielä mitään muuta kuin rikkaruohoja. 

Viime syksynä käänsin kohdan ja pistin siihen tuoksukurjenpolven jakopaloja – ne ovat loistavia kansoittamaan uusia alueita – ja sipulikukkia. Kevätkurjenmiekka 'Purple Hill' on aivan ihanan värinen, viimein onnistun saamaan tämän värisen kurjenmiekan! Pari vuotta sitten istutin "purppuraista lumikurjenmiekkaa", mutta se on kyllä sellainen tavallinen tumman violetti. Sekin on kiva, mutta tämä on ihana!

Aah!

Itse asiassa 'Purple Hillin' perimässä on myös selvitykseni mukaan lumikurjenmiekkaa, mutta tämä silti lasketaan yleensä kevätkurjenmiekaksi eli reticulatoihin tai ainakin niiden monipolviseen ryhmään.

Tästä muistan, että keväisten kurjenmiekkojen esittely jäi kokonaan. Ei vain millään ehdi, vaikka bloggaan varsin tiheään tahtiin. Nyt kaikki nämä pienet, tämäkin, joka kukki viimeisenä, ovat jo kuihtuneet. Ehkä jossain välissä ne ehtii esitellä jälkijunassa.

Istutin pengermän päälle myös toista jalokivisävyistä pientä kevätsipulia, nimittäin 'Persian Pearl' -tähtitulppaania. Kippasin päälle alkukeväästä myös oksahaketta. Virvanarsisseja laitoin myös, mutta niiden viihtymisprosentti puutarhassani on äärimmäisen pieni. Isompi tulppaani on viininpunainen 'Merlot', siinäkin näkyvät jo kukkanuput.

Tässäkin kuvassa näkyy mukulaleinikin vihreä voima. Siitä ollaan montaa mieltä, mutta olisipa puutarha ilman sitä vähemmän vihreä varhain keväällä. Näkyypä tuolla koiranputken lehtiäkin olevan. Istutusalueen reuna odottaa vielä kiveystä.

Punahevoskastanja 'Briotii' puhkeaa ihan justiin lehteen! Tuleekohan tähän tänäkin vuonna kukkia? Puu on kukkinut jo pienestä, johtuen siitä, että se on vartettu perusrunkoon – varte ei oikein tiedä, että se on vasta pieni puu.

Pikku kivirappujen molemmin puolin on nyt köynnökset, joten niille pitää rakentaa köynnösporttikin tuota pikaa. Toissa syksynä jo iskin tolpanjalan toiselle puolelle, siihen istutin köynnösruusun. Tämä tuli nyt laitettua toiselle puolelle rappuja. 

Kasvi on kärhö 'Miss Bateman', tämä on jo kolmas kerta, kun tämän hankin. Ensimmäinen toivottavasti elää edelleen Ranskassa, jonne sen istutin. Toinen asusti täällä puutarhassani pari vuotta, kunnes hävisi. 

'Miss Bateman' on niin kaunis, kaunein näistä isokukkaisista kärhöistä minun silmiini. Joten ilman sitä ei voi kauaa olla, ja se oli etsinnässä, kunnes yllättäen ruokakaupassa sen näin, kun astuin sisään Lidliin. Eipä voi edes ruokakauppaan astua ajatuksissaan, tai vailla puutarhamietteitä!

Nyt täytyy mitata, mihin laitan toisen tolpanjalan. Alun perin ajatuksenani oli marjakuusiaita kivipengermän päällä jakamassa tilaa huoneiksi eli erottamassa kasvimaa-alueen Rohanista. Se suunnitelma kariutui, kun peura söi hankkimani marjakuusen taimet kahta lukuun ottamatta, jotka istutin sitten Rohanin toiseen päähän portiksi. Ensin kaavailemassani marjakuusiaidassa olisi ollut kulkuaukko ja siinä portti, joka olisi vanha ovi. Mutta kun nyt puuttuu se aita, niin pelkkä ovi näyttäisi aika typerältä.

Ehkä kuitenkin mittaan oven ja teen aukon sen mittojen mukaan, niin jää optio lisätä se myöhemmin, jos niin haluan ja kasvillisuus sen sallii.

Tässä 'Miss Bateman' oli vielä aarrekassissa. Samalla kaupunkireissulla sain ystävän juurruttaman pistokkaan 'Black Cat' -pajua, jonka pajunkissojen pitäisi olla huomattavan tummat, lähes mustat. Löysin myös söpön vaaleanpunaiset kissat tekevän 'Mt. Aso' - pajun, joka on kai mustakissaisen pajun serkku. Ymmärsin, että molemmat ovat mahdollisesti lajia Salix chaenomeloides.

Täytyy vielä tutkia, minkä kokoisiksi ne kasvavat ja istuttaa sitten sen mukaan.

Ihanaa, kun on istutettavaa!

☞ Istutuskausi on ihmisen parasta aikaa ☜

Luodaan vielä pikainen silmäys kasvimaalle, se on nopeasti nähty. Kylvin kaikki penkit ja istutin siemenperunat ja sipulit toissapäivänä, kun sadetta oli luvassa yöksi. 

Kiveys on vielä keskeneräinen harmillisesti tuosta keskeltä, josta kuljen jatkuvasti. Täytyy muistaa napata kaupungista mukaan laastisäkkejä ensi kerralla.

Olen harrastanut ruutuviljelyä jo vuosia, sillä en halua valtavaa kasvimaata, mutta haluan kasvattaa useita lajeja. Narut merkitsevät ruutuja. Pisimmässä laatikossa on iloinen yllätys: Päivänpesän Katjan lähettämistä siemenistä viime keväänä kylvetyt kaurajuuret ovat elossa!

Kaurajuuren siemenistä ensimmäiset kylvin toissa vuonna ja istutin taimet sinä syksynä muotopuutarhaan, sillä kaurajuuressa on valtavan kaunis violetti kukka. Niitä ei kuitenkaan viime vuonna siellä näkynyt. Kylvin loput siemenistä keväällä tähän ja nämä ovat tänäkin keväänä elossa! Kaurajuuri kukkii vasta toisena vuotenaan, joten kukkia voi odottaa tälle kesälle.

Parsa-aika on taas käsillä! Kävin juuri äsken keräämässä pisimmät varret, jotta en unohda.

Kasvimaan vieressä on ruusutarha, josta kertomukset voisivat jatkua, mutta jätetään ne toiseen kertaan. Minä pistän nyt parsat kattilaan ja kohta herkuttelen.

Iloista ja aurinkoista loppuviikkoa!

Amerikanpioni = useampien Paeonia-lajien risteymä

Hopeakurho – Carlina acaulis

Jauhoesikko – Primula farinosa

Karhunputki – Angelica

Kaurajuuri – Tragopogon porrifolius

Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata

Kirjopikarililja – Fritillaria meleagris

Kärhö – Clematis

Lumikurjenmiekka – Iris histrioides

Mukulaleinikki – Ficaria verna

Parsa – Asparagus officinalis

Punahevoskastanja – Aesculus × carnea

Rusomesiangervo – Filipendula multijuga

Silkkipioni – Paeonia wittmanniana

Tähtitulppaani – Tulipa humilis

Virvanarsissi – Narcissus bulbocodium