Päivänliljaonnea

 Vuosien jälkeen niitä kukkii!

Yhtenä päivänä näin sen jo kaukaa. Kuvan vasemmassa reunassa, ruusu-heinätarhassa.

Päivänlilja 'Béla Lugosi'. Edellisestä kukinnasta on vuosia, en edes muista, kauanko.

Kukan tarina on sellainen, että näin siitä kuvan Gardens Illustrated -lehdessä joskus 15 vuotta sitten tai ylikin. Tuli pakkomielle. Vampyyri ja mitä hienoin kuivuvan veren väri. Löytyi taimisto Englannista, josta kasvin tilasin. Koska taimisto on erikoistunut kurjenmiekkoihin, tilasin niitäkin, mutta se on toinen juttu.

Istutin taimen paikkaan, jossa se viihtyi ja kukki. Keksin jakaa kasvin. Sen jälkeen se osa, joka jäi vanhalle paikalleen, kuoli. Toinen osa sinnitteli vuosia Rohanissa, jonne olin sen suuressa viisaudessani istuttanut. Rohan alkaa olla liian varjoisa eikä päivänlilja siellä kukkinut ikinä, vaikka olisi kieltämättä sointunut Rohanin väreihin.

Joitakin vuosia sitten siirsin edelleen elossa sinnittelevän Bélan viereiseen, aurinkoisempaan ruusu-heinätarhaan. Sitten ehkä viime vuonna keksin, että kenties näitä pitäisi lannoittaakin, kun eivät tee vuodesta toiseen kuin lehtiä. Siis kaikki jalostetut päivänliljani.

Lannoittaminen tuottaa tulosta! Béla kukkii ja sen edessä kasvava 'Little Gypsy Ruby' myös. Se kukki istuttamisvuonna, mutta ei sen jälkeen. Mutta nyt! Onpahan ainakin muutama kukka.

Tässä kumpikin yhteispotretissa. 'Little Gypsy Ruby' on pienempikukkainen ja punaisempi, 'Béla Lugosi' hätkähdyttävän tummakukkainen, täydellisen sävyinen. No, se kuivunut veri...

Koska ruusu-heinätarhassa ei tällä hetkellä ole kukkivia ruusuja, on kivaa, että on muita loppukesän kukkijoita. Syysvuokkokin on jo aloittanut kukinnan.

Rohanin puolella on vielä yksi päivänliljan lehtitupas, luulen, että se on myös 'Béla Lugosi'. Olen hankkinut ihanan persikkaisenkin lajikkeen joskus, mutta se ei ehkä ole enää elossa. Harmittaa, kun visiot ihanista kasviyhdistelmistä eivät toimi, jos kasvi kieltäytyy kasvamasta.

Puutarhan toisessa päässä olen jo raportoinutkin tästä upeasti kukkivasta päivänliljasta. Taustalla on ruskopenkki tiikerililjoineen ja jotenkin ovat rikkaporkkanat löytäneet sinnekin tiensä.

Tarhapäivänlilja 'Nile Crane' on upean värinen ja tuottaa käsittämättömän määrän kukkanuppuja jatkuvasti! 

Sen vieressä on jo siemenvaiheessa oleva kumina, jonka ruskeus sointuu päivänliljaan minusta ihanasti. Muistin kerrankin kerätä kuminasta siemeniä – kiitos Päivänpesän Katjalle, kun kysyit, keräänkö niitä. En kyllä tiedä, käytänkö niitä, sillä en leivo lähes ikinä, siihen kai kuminaa useimmin käytetään. Pidän kuminan mausta kuitenkin paljon, kuten myös intialaisista ruuista, ehkä sitä voi käyttää kuten juustokuminaa.

Päivänlilja-kumina-kaksikko elää lännenkolmiokan vierellä. Kolmioka on kasvanut niin hyvin, että se näyttää viimeinkin puulta! Sen alla on myös maailman kahdeksas pieni ihme.

Loistokeväesikko 'Francisca' on kukkinut toukokuusta asti koko kesän ja kukkii yhä! Paikalla kasvavat, valtaviksi venyneet rohtosormustinkukat olivat varmaan varjostaneet tätä riittävästi hellekaudella. Vedin ne kukkimisen jälkeen pois, sillä niiden seasta ei tahtonut muita kasveja nähdäkään.

Sormustinkukkaviidakosta löytyi muun muassa reippaasti kukkiva purppurahelmimarja 'Profusion'. Tämä ei ole vielä koskaan tuottanut ihmeellisen violetteja marjoja, mutta eipä puska ole paljon kukkinutkaan. Pari vuotta sitten taisin huomata pientä kukintaa alaoksilla, mutta niistä ei tullut marjoja, vaikka 'Profusion' on itsepölyttyvä. Ja sitten tuli toissa talvi, joka lähes tappoi pensaan; onneksi se lähti versomaan juuristosta uudestaan.

Nyt kukkaterttuja on niin runsaasti, että toivoa marjoista on!

Kumina Carum carvi

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Lännenkolmioka Gleditsia triacanthos

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Tarhapäivänlilja Hemerocallis Hybrida-Ryhmä

Päivänliljojen parissa

 Keltakukkaiset ovat aikaisimpia ja nyt kukassa.

Olen tässä vähän katsonut näitä päivänliljoja, jotka siirsin viime vuonna, sillä kultaherukka niiden vieressä on kasvanut valtavaksi ja päivänliljat olivat jäämässä alle. Minusta tässä on aina ollut kahta eri päivänliljaa – se on päivänselvää, kun katsoo eroja oikeanpuoleisimman kukan ja muiden välillä. Oikeanpuoleinen on sirompi ja vähän vaaleampi. 

Tuossa on ilmiselvästi kultapäivänliljaa + oikeanpuoleinen keltapäivänlilja. Siis minun mielestäni ilmiselvästi. Kasvit tulivat nimettöminä yhden taimiston alennusmyyntikassissa, mutta siinä olikin näköjään kahta eri päivänliljaa samassa ruukussa.

Kaivoin päivänliljat ylös syksyllä erotellakseni juuret ja istutin keltapäivänliljan toisaalle; loput näyttivät olevan yhtä ja samaa juurakkoa. Vaan eivät olleetkaan. Nyt pitäisikin merkitä nauhalla tuo keltapäivänlilja, jos vielä yritän kaivaa sen erilleen. Toisaalta – mitä se haittaa, jos on kahta eri päivänliljaa samassa ryppäässä. 

Päivänliljat elävät länsireunan rehotuksessa, jota on tullut jo vähän esiteltyä. Tässä on lisäksi rohtosormustinkukkien viidakko. Alareunassa näkyy purppurahelmimarjaa ja oikealla on kolmioka. Vähän erikoisempaa puskaa ja puuta siis. Oranssit ovat kellukka 'Totally Tangerine' ja idänunikko.

'Totally Tangerine' on yksi ihanimmista kellukoista! Oranssi hehkuu kolmiokan puhkeavien vaaleanvihreiden lehtien vierellä. Kolmioka on piikitön muoto (f. inermis).

Otin vielä yhden kuvan kolmiokan alla asuvasta 'Francesca' -loistokevätesikosta, kun se ei ole vieläkään täysin kuihtunut! Tämä on ollut ennätyspitkien kukintojen kevätkesä–alkukesä, tämäkin esikko on ollut kukassa puolitoista kuukautta.

Ruskopenkissäkin kasvaa kultapäivänliljaa, sen olen kasvattanut siemenestä. Lisäksi kuvassa on tarhakullero 'New Moon' ja hajulaukka, taustalla on tellimaa. 

Olin jotenkin ajatellut, että tuossa puunympäryspenkin alla olisi matalaa kasvillisuutta, mutta silti olen onnistunut istuttamaan siihen kaikkea sellaista, joka kasvaa penkin läpi.

Tässä on tismalleen rakastamani värimaailma! Ja tyyli: pidän keveästä kasvillisuudestakin. Samansävyisiä tarhakulleroita on tässä lähekkäin kaksi, 'New Moon' ja 'Cheddar'. Ne ovat niin identtiset, että erotan ne vain kasvupaikan perusteella. Edessä on hurmaava mantšurianakileija.

Oikealla on kiinanpunapuun täydellisen ihanaa ruskehtavaa neulasistoa. Tämä on juuri se sävymaailma, jota ruskopenkkiin suunnittelin: keltaista ja ruskeaa (ynnättynä ripauksella sinistä), mutta sitten sinne tuli istutettua kaikenlaisia siemenkasvatuksia, kun kerran uusi istutusalue oli, jossa oli tilaa. Tyypillinen moka! Osa on siirtynyt muualle, osa kuollut, ja osa jäänyt ruskopenkkiin.

Ransu esittelee jääneitä eli idänunikoita ja tarhaidänunikoita. Vaaleimmat ovat siemenkasvatuksia, joiden lajikenimeä en tiedä. Oranssinpunainen ja lohenpunainen eivät kuuluneet ruskopenkin alkuperäiseen suunnitelmaan. Tuo kirkkaimman oranssinpunainen saa tänä kesänä lähtöpassit tästä. Mutta muuten pidän noista unikoista aika paljon. Kyllä maailmaan väriä mahtuu.

Mieleisin värimaailma on ruskopenkin alamäen päässä, joka alkaa kuvassa vasemmalla. Siellä ovat vaaleankeltaiset kullerot ja ihana kellukka 'Mai Tai'.

Näkymä ilman unikoita, tässä juuri ennen niiden kukintaa, on seesteisempi. Kiinanpunapuu ihan penkin alapäässä on kasvanut jo lähes kaksimetriseksi.

'Mai Tai' on toinen ehdottomista lempparikellukoistani. Aivan mahtava väri – ja pitkä kukinta tässäkin: parhaassa kukassa jo ties kuinka monta viikkoa. Vasemmalla on tummalehtinen tyräkki Miner's Merlot ('Km-mm024'), joka olisi täydellisen sävyinen vieruskasvi kellukalle, mikäli vain osoittautuu talvenkestäväksi.

Jos ei tummalehtinen tyräkki pärjää, on tässä ihan mukava värimaailma ilmankin. Ilokseni olen huomannut viimeinkin ensimmäiset pikkusormustinkukan siementaimet. Kuvassa näkyy tosin rohtosormustinkukkaa, se on löytänyt tiensä tännekin.

Pisteenä iin päällä ihastuttava mantšurianakileija!

Ja onhan tuo tellimakin aivan ihana.

Ruskopenkin länsireunalla, joka ei edellisissä kuvissa näkynyt, on pieni mahtava väripläjäys. Verihanhikki nojailee vasten 'Enkan' -japaninvaahteraa.

Kolmas paikka, jossa päivänlilja kukkii nyt, on kosteikkopuutarha ojan partaalla. Syksyllä parantelemastani (kunnolla muuraamastani) metrisestä tukimuurista ei hirveästi näy korkean kasvillisuuden takaa... eikä ylärinnettä miellä niitetyksi, vaikka se sitä on, heh! Tuossa kohdassa kasvaa ihan hervottomasti nokkosta.

Tässä on pelkästään keltapäivänliljaa. Lehtosinilatva on sille hyvä väripari, niistä oikealle onkin jo keltakurjenmiekka (ruskeaviiruinen lajike 'Berlin Tiger').

Sitten siinä kasvaa myös joku, jota en oikein muista enää... tämä kohta on tullut niin myllättyä, ja sitten myyrät söivät lähes kaikki kasvit, mutta eivät tätä kuitenkaan. Täytyy tutkia. Joku hanhikki ehkä. Vaiko kellukka. Lehdistähän se selviää. Vähän outoa, sillä minusta tämän paikalla pitäisi olla kesäkullero. Olenko sekoamassa?

Eniten harmittaa altainkulleroiden menettäminen myyrille, sillä niiden kukat olivat herkullisen appelsiininväriset korkeissa varsissa. Hyvin kaunis kasvi, jota ei tahdo löytää mistään, että saisi uusia taimia tilalle! Lisäksi myyrät söivät kaikki tarhapäivänliljat tästä, mutta istutin syksyllä keltapäivänliljaa niiden tilalle.

Niin tämä puutarha koko ajan muuttuu eikä tylsää päivää ole.

Hajulaukka Allium siculum

Idänunikko Papaver orientale

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kellukka Geum

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Keltapäivänlilja Hemerocallis lilioasphodelus

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kultapäivänlilja Hemerocallis middendorffii

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Mantšurianakileija Aquilegia oxysepala

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea

Tarhakullero Trollius × cultorum

Tellima Tellima grandiflora

Verihanhikki Potentilla atrosanguinea

Pioneja, viimein

 Olen pahoillani, pionien ystävät! Pioneja, tärkeitäkin pioneja, on kukkinut jo, mutta ne vain eivät ole päässeet blogiin asti. Korjataan asia.

Ensiksi yksi todella tärkeä pioni, joka kukki jo. Kaukasianpioni, nykyään kaukasianpulskapioni, kukki kerran aiemminkin, mutta silloin olin poissa kotoa. Viime vuonna se ei tainnut kukkia, mutta nyt taas tuli yksi kukka, ja olin kotona! Tai en olisi välttämättä ollut, jos se olisi taas kukkinut yhtä aikaisin kuin edelliselläkin kerralla – onneksi loppukevät oli viileä.

Täydellinen kaunotar! Niin raikas, heleä ja keveä. Niin kaunis kuin pionin kukka pystyy olemaan.

Kaukasianpioni on nyt niputettu yhteen silkkipionin kanssa, kumpikin on Paeonia daurica eli pulskapioni, omina alalajeinaan.

Silkkipioni on myös kauneimpia pioneja, joten sen puolesta niputtaminen on ainakin loogista. Kumpikin lisäksi kukkii hyvin aikaisin, touko–kesäkuun vaihteessa. 

Silkkipioni, tai siis nykyään virallisesti silkkipulskapioni, on väritykseltään herkkä, kuin vesivärisiveltimellä hipaistu. 

Jaoin syksyllä kovin suureksi kasvanutta silkkipionia ja ilokseni moni jakopaloista kukki jo nyt ensimmäisenä keväänään.

Minusta on helpompaa puhua edelleen silkki- ja kaukasianpionista.

Ruusutarhassa on jättipioni, josta en vieläkään ole varmuudella selvittänyt, onko tämä oletettu risteymälajike "Obowano". Se on aivan valtava! Ystävä ja kollega on kyllä joskus sanonut, että pionille täytyy varata neliömetrin verran tilaa, mutta jotenkin pientä taimea istuttaessa sitä ei tule riittävästi ajatelleeksi. Tuo on nyt saman kokoinen kuin viereinen kirjoapteekkarinruusu, ellei isompikin.

Oli sitten Obowano tai ei, kiinnostava ja kaunis tämä pioni on. Mukavasti kukassa ennen ruusutarhan ruusujen puhkeamista.

Kukka lähikuvassa. Kaunis, viileä sävy.

Muotopuutarhassa kukki 'Claire de Lune' jo. Se on kiinan- ja kaukasianpionin risteymä ja näin ollen aikainen. Aika hauska munakas.

Amerikanpioneiksi kutsutaan eri pionilajien välisiä risteymiä, joita ei ole sen kummemmin rekisteröity lajeiksi tai lajikkeiksi. Siementaimia yleensä ovat. Yksi tällainen kasvaa ruusu-heinätarhassa ja se on täydellisen hempeä – ja aikainen, mikä on jälleen seurausta siitä, että perimässä on jotakin aikaisin kukkivaa lajia.

Istutuspaikalla on paljon merkitystä. Juhannuspioni on puutarhani ensimmäisiä pioneja kukassa – paahteessa vanhan talon eteläseinällä. Muotopuutarhan omenapuun varjossa kasvava yksilö tuli kukkaan vasta, kun paahteen emokasvi kuihdutti kukat, ja on yhä vedossa.

Ensimmäiset kiinanpionit ovat avautuneet. Tai onkohan tämä kiinanpioni puhtaasti. Tämä on valkoisen kiinanpionin siemenestä kasvatettu; sain taimen kollegalta pari vuotta sitten. Lehdet ovat kyllä selvästi kiinanpionimaiset. Kukka on kuin ruiskumaalattu tummemmalla pinkillä valkealle pohjalle, aika jännä. Väri on pieninä pisteinä. Vähän toivoin valkoista kukkaa, mutta siementaimista voi tosiaan tulla mitä vain.

Terälehtien ulkopuolella on vaalea liekkimäinen kuvio, joka kollegan mukaan (amerikanpionin kohdalla) viittasi turkinpioniin, jonka perimää risteymässä on sukupolvien takaa. Nyt onkin jännittävää, että kuvio on myös kiinanpionin siementaimessa. Saattaa olla risteymä tämäkin.

Sitten on 'Buckeye Belle'. Aaah. Vihdoinkin! Kerran aiemmin tämän jo hankin, mutta se osoittautui vääräksi lajikkeeksi ja päätyi kauas ylämäkeen pois silmistä (oli ruman värinen). Sitten ostin uuden luotettavalta myyjältä eli Pionien kodista. Viime vuonna tuli nuput, mutta ne näivettyivät. 

Nyt on sateita saatu riittävästi ja kukkia avautuu. Tämän täydellisempää punaväriä ei ole olemassakaan.

Mikä parasta, se sointuu Rohaniin täydellisesti. Kohta efekti menee pilalle, kun taustalle avautuu hempeän vaaleanpunainen hörselö, ehkä 'Sarah Bernhardt'. Voi olla, että kaivan sen muualle.

Mietin, miksi 'Buckeye Belle' on niin aikainen, kun kaikki muut kiinanpionit ovat vielä tiiviisti nupulla. (Paitsi se siementaimi, joka voi tosiaan olla risteymä). No, eipä 'Buckeye Belle' olekaan täysverinen kiinanpioni, vaan kiinan- ja vuoripionin risteymä.

Kiinanpioneja on tosiaan paljon, ehkä liikaakin, ja niiden nuppuja on joka puolella. Kohta poksahtelee!

Rohtosormustinkukat ovat lapsuuden lempikukkia, nyt niitä kukkii vähän joka puolella. Ihanaa aikaa tämä. Jännä juttu, mutta en muista lapsuudesta yhtäkään pionia, en kotoa enkä kesähuvilalta. Ehkä se selittää viileän suhtautumiseni niihin.

Tänään loppui sadekausi ja polkaisin käyntiin navetan itäpäädyn kiveysprojektin, se ei ihan näy kuvassa, mutta melkein.

Juhannuspioni Paeonia officinalis 'Nordic Paradox'

Kaukasianpulskapioni Paeonia daurica ssp. mlokosewitschii

Kiinanpioni Paeonia lactiflora

Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea

Silkkipulskapioni Paeonia daurica ssp. wittmanniana

Turkinpioni Paeonia peregrina

Vuoripioni Paeonia officinalis

Akileijavyöry

 Yksi kohta puutarhasta ei ole saanut yhtään palstatilaa, vaikka kävelen siitä jatkuvasti ohi.

Se on tässä pihatien varressa. Edellisen jutun kostean paikan saniaiset löytyvät kosteikkopuutarhasta vasemmalta, saniaistarha puolestaan kuusen varjosta oikealta. Lähempänä taloa on melkoinen vyöry akileijoja. Ne näkyisivät paremmin, jos vetäisin kivipengermän edessä olevat ruohot viikatteella, mutta eipä ole vielä tullut tehtyä.

Ransu esittelee. On sen verran aurinkoista ja lämmintä, että se hakeutuu varjopaikkoihin lojumaan.

Akileijavyöry sai alkunsa, kun istutin toisen kasvin ruukussa salamatkustajana lapsuudenkodistani tulleen lehtoakileijan. Se meni maahan tähän, johon sittemmin istutin myös 'Moskovan Kaunotar' -jalosyreenin. Pian akileijoja oli monta.

Sitten hankin 'Nora Barlow' -lehtoakileijan taimen. 

Loppu onkin historiaa. Alkoi syntyä jos minkälaisia siementaimia. Yhtäkkiä purppuran- ja viininpunaiset värit löysivät tiensä akileijoihin, puhumattakaan uusista kukkamuodoista.

Lähempänä syreeniä on enemmän perinteisiä värejä ja muotoja. Näiden joukossa ei hennompi vieruskaveri selviä, mutta keltakaunokki, jonka isoja lehtiä näkyy kuvassa, pärjää hyvin.

Siinä niitä nyt sitten on! Otin kuvan ennen ylärinteen niittämistä, vaikka en nyt tiedä, onko se kovin eri näköinen siltikään. No vähän matalampi kyllä, kun kaikki on laossa, muttei ehkä juurikaan siistimpi.

Nyt akileijojen joukkoon on avautunut punapietaryrtti 'Duro'. Se on pärjännyt tässä alusta asti.

Tässä paikassa suosikkejani ovat Barlow-malliset monessa eri sävyssä: purppuraa, violettia ja alkuperäistä Noraa. Hyvin haileaa vaaleanpunaistakin löytyy. Kovin ihanaa!

Valeangervot eivät valitettavasti kovin hyvin puutarhassani viihdy, vaikka minä kyllä viihtyisin niiden seurassa. Sulkavaleangervo 'Chocolate Wing' on puutarhani vanhin valeangervo ja onneksi se pärjää tuossa akileijojen seassa, vaikka ei koskaan tee enempää kuin pari–kolme lehteä. 

Ei tee yksikään toinenkaan valeangervoistani, eikä niiden koolla pääse rehentelemään. Niitä on yhteensä neljä, ja tänään huomasin viimeisenkin nousseen maasta. Elossa sentään ovat kaikki.

Olen oikeasti hyvin kade, kun vierailen puutarhoissa, joissa on reheviä valeangervoja. Ne ovat niin kauniita. Tuollaiset hevoskastanjan lehdet perennamuodossa.

Akileija-alueen vieressä vähän alempana on kostea kevätniitty. Sen viimeiset kukkijat olivat kamassiat kesäkuun alussa, nyt niistä viimeinenkin taitaa olla lakastunut. Joidenkin viikkojen päästä alueen voi niittää.

Tältä alue näyttää talon suunnasta. Syreenistä oikealle pieni rinne kaartuu herkkujen nurkaksi, johon yritin aluksi istuttaa hienoja ja pieniä kasveja ja yritän edelleen epätoivoisesti pitää sen vapaana lehtoakileijoista ja varjoliljan siementaimista, vaikka se on haastavaa.

Herkkunurkan superherkku, rotkolemmikki 'Silver Wings', ei ole pieni. Se kasvaa lähes ojan pohjalla, tosin tämä ei ole kovin märkä oja – paitsi toissa talvena, kun kaikki jäätyi ja sitten tuli vettä ja sitä valui jos mihinkin paikkoihin – tähänkin, ja syntyi jääkansia kasvien päälle. Onneksi 'Silver Wings' selvisi siitä.

Kasvi on kevään ja alkukesän tähtiesiintyjä puutarhassani ja edelleen kukassa, silti piti kelata yli kahden viikon taakse, jotta löysin siitä kuvan! Silloin sen edustalla kukkivat siperianesikot, nuo pienet vaaleanpunaiset. Yksi taimi on onnistunut tuottamaan yhden kukkimiskokoisen siementaimen, mistä olen suunnattoman iloinen.

Isot lehdet alavasemmalla ovat syysmyrkkyliljan. Ja näkyy tuolla pahamaineinen varjoliljakin.

Tikankontti Emil, tai Emil grex, sai ansaittua huomiota edellisessä jutussa. En ole ollenkaan haka kämmeköiden kanssa, ja on ihan sattumaa, että minulla on tämä. Kasvi on lehtotikankontin ja pohjoisamerikkalaisen Cypripedium parviflorum var. parviflorumin risteymä. Se kasvaa herkkunurkan alaosassa, notkelmassa, jossa on talvella kosteaa (ja joskus jäistä) eikä se näköjään haittaa yhtään. 

Onko nyt sopiva hetki tunnustaa, että minusta tikankontin kukka ei ole ollenkaan kaunis. No ei ole, mutta tuli sanottua. Hauskaa on se, että kukkia katsoessani mietin, kukahan nuokin pölyttää. Ja kuin tilauksesta paikalle lensi kimalainen, joka kurotti kärsänsä kukan sisään.

Hei, apua, sattumalta huomasin: tämä oli kolmastuhannes blogijuttuni! Siis 3000. Ihan ihme homma. Eikä näiden juttujen kirjoittaminen olisi ollenkaan niin kivaa, ellei tämä olisi vuorovaikutteista. Kiitos siis sinulle, rakas lukija!

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Kamassia, tähtihyasintti Camassia

Keltakaunokki Centaurea macrocephala

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Lehtotikankonttri Cypripedium calceolus

Punapietaryrtti Tanacetum coccineum

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Siperianesiko Primula cortusoides

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Varjolilja Lilium martagon