Englanninsinililjat esiin

 Oli jo aikakin!

Katajapenkissä(kin) oli melkoinen rehotus. Pelkäsin, että jos vielä odotan rehotuksen pahenemista, käy kuten viime vuonna ja kitken vahingossa keltakielokin. Nyt niitä ei ole enää kuin yksi, kiitos viimevuotisen kitkentäintoni. Mutta milläs muulla saat puna-ailakit ja lehtoakileijat kuriin kuin raivoisalla kitkennällä?

Tämän kuvan otin kyllä sen takia, että tuo 15-vuotias alppiruusu vähän naurattaa. Se kun ei kasva millään. Sen keskeltä kasvava rohtovirmajuuri on monin verroin korkeampi! Alppiruusu siis ei ole mikään kääpiölajike, vaan 'Catawbiense Grandiflorum', josta pitäisi kasvaa aika kookas. Tuollainen parimetrinen, kuten virmajuuret.

Rohtovirmajuurilla tuntuu muutenkin olevan tänä vuonna suuruudenhulluuden oireita. Muutaman metrin päässä, kosteikkopuutarhassa, ne ovat ryhtyneet kasvamaan ojan pohjalla ja nousevat sieltäkin lähes kahden metrin varsilla. Ei niiden tarvitsisi, kyllä ne varmaan valoa saisivat vähemmälläkin, vaikka tuolla on muutenkin rehevä kasvillisuus. Ainoastaan muutama rohtosormustinkukan varsi yltää yhtä korkealle. Nekin ovat tänä vuonna ennätysmitoissa.

Kirjokurjenmiekka 'Kermesina' kukkii huomattavasti maltillisemman korkuisena. Se ei ole yhtään normaalia korkeampi. Isot lehdet kuuluvat kilpirikolle.

Onkin aika jännää seurata tänä vuonna näitä venymisiä. Osa kasveista on ihan hurjissa mitoissa, osa pysyy samanlaisina kuin aina.

Mutapuutarhan toisella puolella on sysikurjenmiekka tullut kukkaan. 

Samassa penkissä nuppuilleen tarhakurjenmiekan henkilöllisyys selvisi, kun kukka avautui. Se on 'White City' eli sama kuin muotopuutarhassakin. Olin näköjään siirtänyt siitä osan sinne, osan tänne. Seurana tässäkin kukkii rohtovirmajuurta ja sitten on tuo ihanan värinen nimetön tarhaidänunikko, jonka olen kasvattanut siemenestä.

Katajapenkistä tässä piti puhua, joten takaisin sinne. Kitkemisen jälkeen löytyivät ne kasvit, joita tässä pitäisi kasvaa. Kerrottu idänkurjenpolvi 'Plenum' on erittäin suloinen. Revin sinnikkäistä pohjoissavolaisista puistolemmikeistä suurimman osan, mutta tuo valkoinen sointuu idänkurjenpolveen liian ihanasti, jotta olisin sen tästä kohdasta poistanut. 

Kultatesma kukoistaa tänä kosteana kesänä. Kitkin sitä vahingossa vähän juurineen ja siirsin palan kuistin viereen, sillä tämä on yksi lempiheiniäni. Se on tässäkin värikimarassa niin paikallaan, ettei paremmasta väliä. Kuistin kulmalla se myös palaa lähtöpisteeseensä, sillä sinne istutin ensimmäiset siemenestä kasvattamani kultatesman pikku taimet, jotka myöhemmin siirsin tähän katajapenkkiin.

Kultatesmat ovat tänä vuonna melko korkeita. Niiden takana oleva marhanlilja 'Guinea Gold' on joka kesä puutarhani korkein lajiaan, lähes kaksimetrinen. Kultatesman kukkaröyhyt eivät koskaan ennen ole kisailleet marhanliljan varsien kanssa.

Mutta ne englanninsinililjat! Juu, ne löytyivät ja kyllä ne näkyivät jo ennen kitkentää, nyt näkyvät paremmin. Kuvasta näkee hyvin eron espanjansinililjaan: aidolla englanninsinililjalla kukkavarsi nuokkuu. Kukat ovat myös tummemman siniset. Minulle on käynyt kaksi kertaa niin, että hankin englanninsinililjaa ja sain espanjalaista (tai kenties niiden risteymää). Lopulta tilasin siemeniä Englannista ja kasvatin nämä, ja sain aitoa tavaraa.

Tämän tähdikin henkilöllisyyttä en ole ehtinyt tutkia. Samanlaista, myöhään kukkivaa tähdikkiä löytyy parhaillaan myös ruskopenkistä. Tämä on lähes samannäköinen kuin turkintähdikki, mutta se kukki jo toukokuun alussa. Mietin, voiko sarjatähdikki kukkia näin myöhään. Tutkin ja palaan asiaan. 

Mutta eikö ole kultatesma ihana tämänkin kanssa! Lisäksi tässä katajapenkissä on purppuraorvokkia, jonka istutin alun perin alppiruusun aluskasviksi. Ajattelin, että se sointuu siihen hyvin, mutta sointuu se kaikkeen muuhunkin, on levinnyt sinne tänne koko penkkiin.

Purppuraorvokkia kasvaa myös nietospensas Deutzia × rosea Yuki Cherry Blossomin ('Ncdx2') alus– ei vaan päällyskasvina. Mikä näitä puskia vaivaa! Kääpiötauti?

Tämän puskan kanssa en kyllä alun perin ollenkaan selvittänyt, miten matalaksi tämä jää, ja jouduin sen siirtämään ensimmäisestä paikasta tähän katajan alle. Mutta saisi se kyllä kasvaa korkeammaksi kuin tuo onneton kymmenen senttimetriä, josta purppuraorvokkikin pistää paremmaksi. Lisäksi viereisen myrkkyliljan jättikokoiset lehtitötteröt olivat kaatuneet Yukin päälle. 

Hyvä, että Yuki löytyi, se oli tosiaan aivan muiden peitossa. Mutta tälläkin kerralla taisi käydä haaveri, sillä kitkennän jälkeen tajusin, etten näe rikkilaukkaa kerrassaan missään. Kyllä se tuossa penkissä vielä keväällä oli. Toivon, että maassa on sen sipuleita jäljellä!

Loppukevennykseksi puska puutarhan toisesta päästä. Tämäkin on jäämässä maanpeittokasvin alle! Täpläpeipit ovat ryhtyneet kasvamaan tänä vuonna runsaasti korkeutta ja tahtovat nyt peittää Wine and Roses -komeakotakuusaman (eli 'Alexandran'). Komea on harhaanjohtava nimi puskalle, sillä tämä on nipin napin polvenkorkuinen, vaikka on ties kuinka monta vuotta tuossa kasvanut. Tai siis ollut, ei kasvanut.

Olisiko kyseessä maanpeittokasvien vallankumous? Ne muodostavat vihervyöryn ja peittoavat kohta kaiken?

Englanninsinililja Hyacinthoides non-scripta

Idänkurjenpolvi Geranium himalayense

Kilpirikko Darmera peltata

Kirjokurjenmiekka Iris versicolor

Komeakotakuusama Weigela florida

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Puistolemmikki Myosotis sylvatica

Purppuraorvokki Viola adunca 'Purpurea'

Rohtovirmajuuri Valeriana officinalis

Sysikurjenmiekka Iris chrysographes

Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Tähdikki Ornithogalum

Täpläpeippi Lamium maculatum

Uusia hankintoja

 Niitähän kertyy...

Ensinnäkin hankin Liisan kasvit -blogin innoittamana pensasbasilikan. Se näytti kauniilta ja kun talvetus oli kuulemma helppoa, päätin hankkia, jos jossain tulee vastaan. Ja niin se tuli toukokuussa Marketanpuiston puutarhatapahtumassa, jossa olin työn puolesta. Basilika on vasemmalla. 

Saviruukuissa on pari latva-artisokkaa, joista toivon saavani syksyyn mennessä sen kokoiset, että ne kehtaa istuttaa maahan. Elän siinä toivossa, että jonakin vuonna saan siitä perennan. Olen oikeastaan vähän hämmästynyt, kun viimevuotinen latva-artisokka ei talvehtinut, vaikka oli niin lauha talvi.

Tänne kasvimaan reunalle, jossa ruukkupuutarhakin asustaa, syntyi uusi istutus. Hankin huhtikuussa vuorikärhön (var. grandiflora), ja kuten tiedämme, vuorikärhöt ovat toivottoman talvenarkoja. Olin talvella tilannut Viherpeukaloilta vaaleanpunakukkaisen 'Hon-beni' -japaninsinisateen (f. rosea) ja keksin, että istutan arkajalat tähän yhdessä. 

Tuossa on auringon paistaessa lämmin seinämä ja talveksi on ehkä helppoa ripustaa seinälle jokin suojakangas, sillä siinä on nyt koukut jousihäkkyrää varten. Tyvet täytyy tietysti kietoa pakkassuojaan myös. Paikan ongelma on, että siihen osuu tuuli, joka on talvella tietenkin hyytävä, mutta kokeiluahan tämä kaikki on.

Jos vuorikärhö koskaan kukkii, se on valkokukkainen. Saapi nähdä, onko kummassakaan köynnöksessä keväällä mitään eloa. Kun vuorikärhö on keväällä edellisvuoden versoilla kukkiva laji, johon ynnätään talvenarkuus, ei paljoa toivoa ole. Istutin vihermintun peittämään maata, ehkä se sentään on elossa ensi keväänä. Katonharjatiili varjostaa kärhön tyveä, paahteestahan niiden juuret eivät pidä.

Siellä ne köynnökset nyt ovat, vajan seinällä. Olisipa mahtavaa, jos ne joskus kukkisivat. Hassua on se, että kumpikin on lajia, joka eteläisemmissä maissa kasvaa valtavaksi, ei niille tuollainen pikku pläntti seinää riittäisi millään. Mutta täällä eletään kestokyvyn rajamailla.

Etualan laatikosta voi nähdä, että valkosipulini eivät kerrankin ole kellastuneet kuivuuteen jo juhannuksena! Vaikka aika moni pikku vihanneksen taimi onkin kuollut kuivuuteen. En ole tajunnut kastella kasvimaata, vaikka parin millin sade ei riitä paahteisen paikkojen laatikoita kastelemaan. Eilen ja vielä tänäänkin sataa, silti mittariin on kertynyt alle 4 mm. Tämä ei oikeasti maata kastele, vaikka ihmisestä tuntuu siltä, että on hyvin märkää.

Viherpeukaloilta tuli muutakin. Viime hetkillä, kun pakettini vielä odotteli yhtä tyräkkiä, tuli ihastelemani atsalea 'Chanel' alennukseen. Hurmaava persikkainen väri! Pyysin lisäämään sen tilaukseen. Atsaleassa oli ilokseni yksi nuppurypäs, joka avautui pian istuttamisen jälkeen.

Tarkistan kasvien nimet juttua kirjoittaessani (koska myyjillä on usein käytössä ties mitä vääriä nimiä) ja selvisi, että 'Chanel' ei vielä ole virallisesti hyväksytty nimi, lajike lienee niin uusi. Näin ollen en tiedä, mitä lajia se edustaa, mutta todennäköisesti monen atsalealajin välistä risteymää, jolloin se on puistoatsalea.

Viherpeukaloilla oli myös kiinnostava uutuus, jonka klikkasin ostoskoriin heti tammikuun alkupäivinä, kun tilauksen tein. Jasmike Petite Perfume Pink eli 'P1' on ensimmäinen vaaleanpunakukkainen jasmike. Meillä ollaan nykyään niin ajan hermolla puutarha-asioissakin, että kasvia on meillä heti myynnissä, kun se sai vasta tänä vuonna "vuoden kasvi" -palkinnon Chelsean puutarhanäyttelyssä.

Siihenkin on nyt tullut pari kukkaa ja ne toden totta ovat juuri sellaiset kuin myyntikuva lupasi, mitä ei kyllä aina kasvien kohdalla tapahdu.

Jasmikkeet ovat ihania, mutta ne eivät aina viihdy. Johtuuko sitten tuulesta vai mistä. Kuistin nurkan ihanasti tuoksuva pikkujasmike on viimein kuollut – monen vuoden ajan se kuivatti versojaan, kunnes nyt siinä ei ole enää yhtäkään elävää versoa. Kameliajasmikkeetkin kärvistelevät. 

Mutta en luovuta. Hankin uusia.

Ransu esittelee niitettyä ylärinnettä, se alkaa tuosta kurjenmiekan takaa. Uusi jasmike on heti tässä alareunassa.

Rinteen toisessa päässä on uusi hankinta Vakka-Taimesta, purppuraomenapuu 'Linnanmäki'. Harmittaa, kun myyrät ovat syöneet tästä niin monen hedelmäpuun juuret, mutta istutan nyt uudet hankinnat metalliverkolla vuorattuihin kuoppiin. Omenapuuta ei oikein hyvin erota, sillä sen takana on luumupuun uutta vesaa. Vanha iso luumupuu kaatui, kun vesimyyrät olivat syöneet sen juuret, mutta juuria on näköjään jossain vielä jäljellä. 

Onpa tuossa ylärinteessä satumaisen ihana maa! No, myyrätkin sen tietävät. Ilmavaa, hiekkapitoista, tummaa, ravinteikasta (nokkosia riittää). Ihan ihanteellinen paikka hedelmäpuille.

Myyränloukkuni ei ole pitkään aikaan saanut kiinni yhtäkään myyrää, mutta en ole muistanut vaihtaa sen sijaintiakaan. Sen sijaan supercat Musti pyydystää niitä vähintään kaksi päivässä, tai se on se määrä, jota se tuo näytille, voi niitä olla enemmänkin. Lisäksi sen pyydystysalue on tonttiani laajempi, se hoitaa naapurienkin pihat.

Kuvassa vasemmalla on luonnonsuojelualue, sillä en hennonut vetää mesiangervoa nurin. Ne kun eivät täällä saa kasvaa ja kukkia valkohäntäpeurojen takia, niinpä täällä puutarhassani annan mesiangervon ja horsman rehottaa, kun tontti on aidattu peuroilta.

Oikealla näkyy valkoista, käydään katsomassa se.

Sieltä löytyy laskosheiden muoto Viburnum plicatum f. tomentosum 'Mariesii'. Puska on vielä nuori, alle metrinen, mutta sillä on kauniit kukat ja lehdet jo nyt. Kukinnot ovat nätisti laakeina teevateina, ja lehdet ovat järjestyneet siistiin riviin riippuen oksilta alaspäin. Parhaiten efektin näkee kyllä vasta vähän isompana. 

Kaikkea ei vyötärönkorkuisesta rehotuksesta voinut niittää, sillä monissa nokkosissa on asukkaita. Alkukesällä nokkoset olivat mustanaan neitoperhosen toukkia, nyt niissä oli nokkosperhosen toukkia siellä täällä. Muita nokkosella ruokailevia ovat amiraalin ja karttaperhosen toukat.

Tässä vielä supercat Musti myyrästystouhussaan.

Kuvatodiste saaliistani Vakka-Taimesta, 'Linnanmäki' on tuossa vielä kukkivana odottamassa istuttamista. Monenlaisia puskia, perennoja ja sipulikukkaakin tuossa on. Lisäksi sain kaksi sininarrinpensaan taimea kokeiluun, sillä ne ovat kovin talvenarkoja. Toinen niistä tuli kiitoksena dendrologiystävälle, joka oli lähettänyt mukanani paikallista saaremme kantaa olevan pähkinäpensaan sekä metsäomenapuun taimen vietäväksi Vakka-Taimeen.

Eilen keksin, mistä narrinpensaan nimi (Decaisnea fargesii) ja sinervät pitkät hedelmät ovat etäisesti tuttuja. Minähän olen tavannut tämän puskan hedelmineen Aberdeenin kasvitieteellisessä puutarhassa! Kävin siellä Orkneyn- ja Shetlannin-reissuni päätteeksi syksyllä 2017 ja itse pääpuutarhuri esitteli harvinaista kasvia harvinaisine hedelmineen.

Siinä se on, Aberdeenin Cruickshankin kasvitieteellisessä puutarhassa. Palko on tuossa jo mennyt aika mustaksi, tai ehkä väri vasta kehittyy. En huomannut tuota silloin kysyä, kun puska oli minulle aivan uusi. Kasvin talvenkesto on –15 asteen luokkaa, joten ei tätä voi kovin moneen paikkaan Suomessa istuttaa. 

Ihastelin Vakka-Taimen näytepuutarhoissa erittäin kaunista, punaruskeakukkaista pensasta ja kysyin Muuriselta, mikä se on. Carolinanrosettipensashan se (tai kalukkipensas). Hän etsi siitä sitten ystävällisesti taimen, jotta sain tämänkin erikoisuuden, täydellinen heräteostos siis.

Valitettavasti kasvit saivat tuulivaurioita laivamatkan aikana, kun auto piti jättää Nauvoon juhannusliikenteen takia. Mutta onneksi taitavat olla kumminkin kaikki elossa, vaikka osalla on aika repaleiset lehdet.

Tässä on viimeisin raivauskohde. Navetan itäpäädyssä pitäisi olla kulkureitti sinne sisään, mutta niin vain sekin oli kasvanut vyötärönkorkuiseksi rehotukseksi. Riivin kaiken käsin, sillä se on helpompaa – maassa on kiveä vieri vieressä. Olen joskus tehnyt rakennuksen seinän viereen tasaisen kiveyksen ja siinä kukkii nyt matala timjami. Sitten olen kaivanut pienen ojan, joka johtaa vettä pois rakennuksen takaa, ja kerännyt kiviä muurintapaiseksi ylärinnettä vastaan.

Olen haaveillut, että kiveäisin tämän navetan edustan alueen – olisi todella houkuttelevaa saada epämääräinen rehotus kuriin! Rinteeseen olisi kiva saada myös pikkuruinen tasainen kohta esimerkiksi penkkiä varten. 

Näitä toiveprojekteja riittää kyllä vähän kaikkialla ja vanhaa taloakin pitäisi ehtiä jossain välissä kunnostamaan. 

Raivasin myös kivirivin yläpuolisen alueen, sillä siellä rehottaa taikinamarja turhankin laajalla alueella, oikeastaan sen ei tarvitsisi rehottaa ollenkaan, ei kuulu suosikkeihin. Etsin paikkaa keväällä hankkimalleni kerrottukukkaiselle vaaleansiniselle jalosyreenille 'Président Grévy'. Jalosyreenit eivät kestä talvimärkyyttä ja vesimyyrät rakastavat niiden juuria. Tuolla ylhäällä on yhtä kivistä kuin tässä alhaallakin, joten ehkä siellä ei vesimyyrä pysty kaivamaan tunneleitaan, eikä siellä kai vesi seiso. Sopiva kuoppa syntyi kaivamalla maasta riittävän monta kiveä ylös. Varmuuden vuoksi vuorasin istutuskuopan verkolla, sillä olin tilannut syreeniaarteen Belgiasta saakka.

Kirjoitin syreeneistä artikkelin uusimpaan Oma piha -lehteen (numero 4/2025) kertoen mm. ranskalaisen Victor Lemoinen jalostustyöstä ja olen onnellinen, että minulla on nyt Lemoinen luoma kerrottu syreeni haaveilemassani vaaleansinisessä värissä. Kuvasta sitä ei erota, se on kaukana lähellä aitaa, kuvassa hyttystäkin pienempänä.

Loppuun vähän tyräkkiasiaa. Viime vuonna tilasin Viherpeukaloilta kolme 'Ascot Rainbow' -tyräkkiä, mutta laji on kovin talvenarka. Euphorbia × martini on mantelityräkin ja välimerellisen Euphorbia characiasin perillinen, ja characias ei mitenkään talvehdi Suomessa. Mantelityräkkikin vaatii kuivat olot talvikaudelle. Kolmesta kasvista nähdäkseni vain yksi on hengissä, tosin toinen on nyt sellaisen rehotuksen takana, etten ole huomannut sitä kurkata. Mutta ei se ainakaan keväällä hyvältä näyttänyt. Tämä siitä huolimatta, että talvi oli lauha ja suojasin kasvit. Voi kyllä olla, että ne myös homehtuivat tms.

Mutta onneksi on tämä yksi! 'Ascot Rainbow' on kirjavalehtinen ja se näkyy myös kukkien suojuslehdissä. Ihan mahtavan upeat yksityiskohdat.

Toukokuussa ihastelin, kuinka hyvin se sointuu viereisiin 'Merlot' -tulppaaneihin. Tyräkin pikkuruiset punaiset kukat ovat lisäksi tismalleen saman väriset.

Hommasin nyt sitten Viherpeukaloilta uusia tyräkkejä, ja Merlot liittyy niihinkin. Lajike on Miner's Merlot eli virallisemmin 'Km-mm024' – kumma nimi. Istutin kaikki kolme taimea ruskopenkkiin, mutta nyt kun tutkin tämän risteymän oletettuja vanhempia, on sukutaulu hyvin saman näköinen kuin Ascot Rainbowilla. 

Täytynee siirtää ainakin yksi jonnekin muualle evakkoon talveksi, sillä ruskopenkkiin voi talvikaudella valua hyvinkin paljon vettä ylärinteestä. Harmi, kun nämä kaikkein päheimmän väriset tyräkit ovat kaikkein hankalimpia! Ei se ihan ihmeellistä ole, sillä useat tyräkit ovat eteläisiä, kuivien paikkojen lajeja, onhan suvussa kaktusmaisiakin.

Istutin tumman tyräkin viereen muualta kitketyn 'Aureum' -täpläpeipin. Melkein liian voimakas yhdistelmä, mutta ainakin korostavat toinen toistaan.

Loppukevennyksenä perinteinen moka. Tilasin Viherpeukaloilta myös ihanaa persikkaista 'Salmon Star' -kirjolupiinia. Yksi kolmesta taimesta oli jo kehittänyt kukkanupun. Valitsin sen ensimmäisenä istutettavaksi tänne ruskopenkkiin. Asetin taimen hyvin varovasti kuoppaan, keräsin multaa sen ympärille kuin taimi olisi haurasta lasia, ja sitten kastelin. Naps. Kukkavarsi meni kastelukannun vesisuihkun voimasta poikki.

Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Jasmike Philadelphus

Kirjolupiini Lupinus × regalis

Latva-artisokka Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä

Mantelityräkki Euphorbia amygdaloides

Pensasbasilika Ocimum gratissimum

Puistoatsalea Rhododendron, atsaleojen risteymälajikkeet

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Sininarrinpensas Decaisnea fargesii

Täpläpeippi Lamium maculatum

Viherminttu Mentha spicata

Vuorikärhö Clematis montana

Kukkivia saniaisia

 Iltapäivälehtien traditiota mukaillen otsikko on täysin harhaanjohtava. Se perustuu uskomukseen, että juhannusyönä saniainen kukkii. 

Oikeasti en nähnyt saniaisia kukassa viime yönä, mutta ehkä se johtui siitä, että nukuin sikeästi. Saniaisten vierellä kyllä kukkii. Kuvassa vasemmalla on aarteeni, kuningassaniainen – kosteikkopuutarhassa lehtosinilatvojen ja koiranputkien keskellä. 

Edessä on kirjavalehtinen keltakurjenmiekka 'Variegata'. Tavattoman kaunis, erottuu vaaleana hienosti muusta kasvillisuudesta, vaikkei kukkisikaan. Mutta siinä on nyt nuppuja, joten se meinaa myös kukkia.

Tässä kuvassa kuningassaniainen näkyy paremmin. Sen lehdissä on hieno rusotus näin nuorina.

Lauhkeammassa ilmastossa se venyy parimetriseksi. Koska viime talvi oli lauha ja kevätkesä sateinen, elän toivossa, että se kasvaa viimeinkin jättiläiseksi. Toistaiseksi lehtosinilatvat ovat korkeampia.

Parin metrin päässä, ojan sivuhaarassa, on puolestaan kuningassaniaisen punaruotinen lajike 'Purpurascens'. Tai oikeammin tuo saniaisen "varsi" on nimeltään keskisuoni.

Punerrus näkyy parhaiten nuorissa lehdissä, ja niitä on edelleen, sillä kuningassaniainen on hidas nousemaan keväällä. Se on vasta kasvun alkuvaiheessa.

Sen lähellä on helmisaniainen. Tämä ei ole vielä koskaan ollut näin rehevä! Lehdillä on korkeutta noin 40 cm. Lisäksi se on viimein alkanut levitä.

Helmisaniainen on se, jota kommentoitiin aiemmin spagettikauhan näköiseksi. Nyt lehdet ovat oienneet, ja tämän parin viikon takaisen kuvan jälkeen myös muuttuneet täysvihreiksi (tätä edellisen kuvan otin äsken).

Tässä olivat kostean paikan saniaiset.

Mutta tämä täytyy vielä laittaa: siperiankurjenmiekka 'Wealden Butterfly', sillä nämä kukat avautuivat tänään. Tämä näkyi aiemmassa kuvassa taustalla, asuu kosteikkopuutarhassa ojan reunalla. 

Oli minulla joskus kanelisaniainenkin, mutta se ei valitettavasti kauaa elänyt. Se olisi myös erittäin kaunislehtinen, kuten äsken esitellyt. Mutta lähellä edesmenneen kanelisaniaisen paikkaa sentään kukoistaa tikankontti Emil grex, mikä lohduttaa suuresti.

Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' on yksi kauneimmista kuivan paikan saniaisista. Sen keveys on vailla vertaa. Minulla on näitä kaksi ja ne kukoistavat vaahteran alla, puun pohjoispuolella. 

Istutin siihen aikanaan myös särkyneensydämen ja se kasvaa ja kukkii harvana näin haasteellisessa paikassa. Pidän silti sen keveydestä valtavasti enkä siirtäisi sitä suin surminkaan parempaan paikkaan rehevöitymään. Tällaisena se on minusta herkempi, luonnonkukkamaisempi.

Taustalla on tummalehtinen isopähkinäpensas 'Purpurea' (eli veripähkinäpensas). Sekään ei kasva vauhdikkaasti vaahteran viedessä mehut maasta, mutta hitaasti hyvä tulee.

Mennäänpä sitten varsinaiseen saniaistarhaan. Sen alaosasta voisin yrittää etsiä imikän ja telliman valtavien kasvustojen alle jäänyttä kuunliljaa, liekö enää elossakaan. En ole sitä vielä tänä vuonna nähnyt, mutta eipä tuolta rehotuksesta mitään näekään.

Taustalla on keltalehtinen pihajasmike 'Aureum' ja revontuliatsalea 'Mandarin Lights'.

Telliman ja imikän vieressä on saniainen, jonka olen ostanut aikanaan Hollannista ja sen piti olla soreahiirenporras 'Lady in Red'. Olen alusta asti epäillyt, etten saanut oikeaa lajiketta, sillä noita keskisuonia ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua punaisiksi. 

Onhan tämä oikein soma saniainen silti. 

Japaninhiirenporras kasvaa kahdessakin paikassa, vaikka se on aina hyvin pieni – myös tänä sateisena alkukesänä – olen silti molemmista ylen onnellinen.

Ylempänä, lahoavan saarnenrungon edessä, kasvaa soreahiirenporras 'Victoriae'.

Ja sen serkku, Percristatum-ryhmän soreahiirenporras. Kummallakin on hauskat hörselöt lehtilapojen päissä.

Vieressä on myös jouluhärkylä. Sen edessä on tiarella 'Pink Skyrocket'.

Laitetaan vielä päivän kuva 'Mandarin Lights' -atsaleasta niin kauan kuin se on vedossa.

Loppuun vielä iloisia uutisia vanhan talon itäpäätyyn tekemästäni kivipengerryksen istutuskolosta. Ensinnäkin rotkolemmikki 'Caucasian Carpet' viihtyy ja on levinnyt vähän joka suuntaan. Sen takana, oikealla kiven edessä, näkyy mahoniasaniainen, joka on hyvin talvenarka. Sen pitäisi kestää korkeintaan –10 asteen pakkasia. Onneksi talvi oli leuto, suojasin sen kyllä.

Kauempana on tarha-adiantumi, jonka olen saanut viihtymään viimeinkin. Siitä vasemmalle on soreahiirenporras 'Dre's Dagger' ja sikkiminesikko edelleen elossa pari vuotta istuttamisen jälkeen, vaikkakin hyvin pikkuruisena ja kituliaana. Turha kai odottaa koskaan sen kukkivan, mutta hyvä, että on elossa – se on jo paljon enemmän kuin mihin kaikki muut aasialaiset esikot ovat pystyneet.

Jotta totuus ei unohtuisi. Puutarhani on ihan hirveä rehotus. Pengermän takana alkaa hedelmätarhan rinne. Vedin sen eilen nurin viikatteella, oli lähes vyötärönkorkuista nokkosta, heinää, ohdaketta ja keltamoa, kuten kuvasta näkyy.

Ehkä vielä joskus tuokin seutu on siistimpää, toistaiseksi en parempaan pysty kuin kerran kesässä viikatoimiseen. Siinä olikin mukava juhannussiivous; tuli sopivasti hiki ja nälkä, ja sitten naapuri kutsui syömään kolmen ruokalajin herkkuaterian.

Mukavaa ja sopivaa juhannuksen jatkoa sinnekin!

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Imikkä Pulmonaria

Isopähkinäpensas Corylus maxima

Japaninhiirenporras Athyrium niponicum

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Kanelisaniainen Osmundastrum cinnamomeum

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas

Koiranputki Anthriscus sylvestris

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Mahoniasaniainen Cyrtomium

Pihajasmike Philadelphus coronarius

Revontuliatsalea Rhododendron Northern Lights -ryhmä

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sikkiminesikko Primula sikkimensis

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Soreahiirenporras Athyrium filix-femina

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarha-adiantumi Adiantum pedatum

Tellima Tellima grandiflora

Tiarella Tiarella

Tikankontti Cypripedium

Raivausta ja lepoa

 Tunnelmia sieltä täältä.

Sisälläkin kukkii, sillä osa pelargoneista on yhä sisällä. Vien niitä ulos sitä mukaa kuin muistan ulos marssiessani ottaa kainaloon. Kuvassa on vasemmassa reunassa 'Deerwood Lavender Lass', oikeassa reunassa voi juuri ja juuri erottaa samanlaisia pikkuisia vaaleanpunaisia kukkia. Ne kuuluvat risteymälajille Pelargonium reniforme × abrotanifolium. Kumpikin on rentovartinen amppelikasvi. Kesäksi ripustan ne puun oksille.

Mutta mennäänpä mekin ulos, sillä sisällä ei juuri tule oltua. Huusholli on melko järkyttävässä kunnossa, mutta kuka siitä välittää, en minä ainakaan.

Juhannusruusu on juuri aloittanut kukinnan. Verraten myöhään – tämähän jopa saattaa olla juhannuksena täydessä kukassa. Kukkia tulee vielä satoja lisää, nyt ovat vasta ensimmäiset auki.

Ison kuusen toisella puolella, saniaistarhan takana, on revontuliatsalea 'Mandarin Lights'. Tämä ihana puska on ollut joka euron väärti! Ostin sen muutama vuosi sitten K-Raudan taimipihalta, sillä siellä atsaleat olivat – ainakin silloin – minusta verraten edullisia, lisäksi hyvän kokoisia ja kuntoisia.

Eilen pidin siivouspäivän Rohanissa. Leikkasin nurmen ja sitten kävin rehotuksen kimppuun. Rohan on pitkä penkki kuvassa oikealla, sen idea on tumma-vaalea väritys.

Tästä kohdasta lähti pois niin paljon tummakurjenpolvea, että sain näkyville valkokukkaisen 'Alba' -särkyneensydämen, tummalehtisen 'Atropurpurea' -syyskimikin, helminukkajäkkärän, kerrotun kielon ja jopa hentoisen sulkakellukan. Taustana niillä on punaperuukkipensas 'Royal Purple'. 

Kaikkia tummakurjenpolvia ei voi kitkeä, sillä se on niin ihana kasvi ja viininpunakukkainen lajike 'Samobor' sointuu Rohaniin täydellisesti.

Koska Rohanista on tullut varjoisampi istuttamani pensasaidan ja pienien puiden ansiosta, istutin siihen nyt pensasmagnolian. Jospa se tässä viihtyisi, aiempi yritys toiseen paikkaan ei onnistunut, vaan se kuoli. Useimmat magnoliani ovat kuolleet, mutta viimein sain joitakin niistä elämään ja tällä hetkellä täältä löytyy japanin-, tähti- ja loistomagnolia sekä tämä uusi pensasmagnolia. Olen kai oppinut istuttamaan ne sopivan varjoisiin paikkoihin.

Lehtoakileijojakin saa kitkeä, kaikki väärän väriset pois. Tämä, jossa on 'William Guiness' -perimää saa ilman muuta jäädä. Alkuperäinen William kuoli, mutta onneksi se ehti tuottaa samansävyisen jälkeläisen. Taustalla on purppuraheisiangervo 'Diabolo'

Tässä näkyy Rohanin loppupää. Ehkä tuo nyt ei siistiltä varsinaisesti näytä, mutta olen iloinen, kun kaikki ei-toivotut tuli kitkettyä.

Rohania vastapäätä, siis nurmikäytävän vasemmalla puolella, on ruusu-heinätarha. Se tuli nyt samalla iskulla kuosiin. 

Siirsin penkin keskiosiin hävinneen hopeakurhon ihan tähän etukulmaan. Joskus on vaikea tietää, minkä kokoisiksi kasvit kasvavat. Tämä kaunis ohdake oli yllätyksekseni hyvin matala. Toivottavasti se nyt viihtyy tuossa paahteessakin, kun aiemmin oli toisten kasvien välissä lähes piilossa.

Kitkin innoissani penkin takana olevaa heinärehotusta. Hoksasin viime vuonna levittää pressut tuonne entiseen ojaan, mutta sen reunalta luikertelee vielä heinää. Yksi korkea tuppo lähti oikein komeasti juurineen.

Tämä aamuna herättyäni tajusin, että siellä oli isosiniheinä 'Transparent'! No voi vihvilä. Onneksi kitkentäjätteet jäivät korrikärryihin lojumaan, sieltähän se löytyi ja pääsi takaisin maahan anteeksipyyntöjen kera.

Portaat ylös ja kasvimaalle. Sen reunalta löytyy ruusutarha. Kukassa on luultavasti pioni "Obowano" – pitääkin lähettää kuvia sen nupuista ja kukista tunnistajille – ja ilokseni myös yksi kaurajuuri (kuvan keskellä). Kohta voin lakata paapomasta niitä viljelylaatikossa, jos kaunis kukka säilyy kukkapenkeissä.

Sehän on kaksivuotinen, ja kylläkin syötävä, mutta enpä ole vielä maistanut. Pitäisi varmaan, mutta kuka nyt ehtii laittaa ruokaa.

Kosteikkopuutarha on sama paikka, johon olen istuttanut kevättä varten lumikelloja. Haaveissa on etelänkevätesikoiden, lumikellojen, talventähtien ja tarhajouluruusujen tuottama kevätkukinta puron partaalla.

Muistan, kun siitä joskus kirjoittaessani joku ehdotti kommentissa jotain korkeampaakin kasvia. Yritin kuvailla, että kyllä tässä korkeampaakin on... näin kesällä siinä ei muuta olekaan. Kasvusto on vyötärönkorkuista: mesiangervon eri lajeja, lehtosinilatvaa, kostean paikan kurjenpolvia, kuningassaniainenkin siellä keskellä pinnistelee – saisi viimeinkin nousta muuta kasvustoa korkeammalle. 

Korkeammalta otettu kuva ei ehkä näytä kasvuston korkeutta ihan uskottavasti. Tuo on ihan villi viidakko, nokkoset sentään yritän seasta nyhtää pari kertaa kesässä. 

Kuvassa kauempana, japaninlehtikuusen oksan alta, kurkistaa alppiruusu...

... se on mutapuutarhan reunalla kasvava puistoalppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum', joka on pari–kolmimetrinen kaikissa muissa puutarhoissa, joissa olen sen nähnyt. Täällä se on 15 vuotta kasvettuaan ehkä juuri ja juuri metrin korkuinen, ei ihan sitäkään. 

No, ainakin se kukkii tänä vuonna komeasti. Hankin oikein rodolannoitetta, jotta saisin sen kasvamaan, tässä lienee tulos. No, ihan kiva tulos.

Idänunikot, tai tässä tapauksessa tarhaidänunikot, poksahtavat kohtapuoliin auki!

Sain eilen leikattua vaahteran oksia muotopuutarhan reunalla tuhoamatta ensimmäisiä 'Patty's Plumin' nuppuja, ne näkyvät kuvassa alhaalla.

Ripustin riippumaton vasta eilen – ennätysmyöhään. Silloin vasta oli niin lämmin päivä, että voi kuvitella tarkenevansa. Vietinkin pitkän nautinnollisen tovin riippumatossa kirjan parissa, kun olin ensin asentanut sen toiseen päähän vaahteran ympärille uuden köyden. Vanha, kymmenen vuotta palvellut köysi napsahti poikki, kun kävin riippumattoon, ja mätkähdin selälleni maahan.

Ystävä juuri kertoi olleensa eilen hetken shortseissa, siihen en sentään vielä uskaltautunut. Ehkä tänään – ehkä. Riippumatossa tarkeni juuri ja juuri, sillä talon kulmalla siihen osuu aina tuuli jostakin suunnasta.

Ransu-sydänpotilaalle saattaa tänään olla jo liian kuuma, sillä mittari näyttää 20 astetta ja se on Ransun helleraja. Vakiopaikka, kuistin keinutuoli, on onneksi suurimman osan päivää varjossa, talon pohjoispuolella kun on.

Sopivaa säätä sinulle!

Hopeakurho Carlina acaulis

Isosiniheinä Molinia caerulea ssp. arundinacea

Juhannusruusu Rosa spinosissima 'Plena'

Kaurajuuri Tragopogon porrifolius

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Pensasmagnolia Magnolia sieboldii

Puistoalppiruusu Rhododendron Catawbiense-Ryhmä

Punaperuukkipensas Cotinus coggygria Rubrifolia-Ryhmä

Purppuraheisiangervo = lännenheisiangervon, Physocarpus opulifolius, punalehtiset lajikkeet

Revontuliatsalea Rhododendron Northern Lights -Ryhmä

Syyskimikki Actaea simplex

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä

Tummakurjenpolvi Geranium phaeum