Kuvaa kimalainen

 ja vähän muitakin hyönteisiä, eli osallistun Hiidenkiven puutarha -blogin haasteeseen. Taitaa olla toinen tai kolmas kerta tänä kesänä, kun osallistun haasteeseen. Jossain vaiheessa ajattelin, että teen kokoomajutun pidemmältä ajanjaksolta, mutta ajanpuutteen takia en tälläkään kertaa sitä tee. Sitä paitsi kimalaisia, lempihyönteisiäni, tulee kuvattua niin usein, että siitä jutusta tulisi kilometrin pituinen.

Niinpä tässäkin on kuvia ihan vain viime päiviltä. Yksi parhaista perhos- ja pörriäiskasveista on laidunkarstaohdake. Kaksivuotinen hujoppi, joka siementää runsaasti, mutta kun se kukkii, on jokaisesta varresta iloinen. Sadat kukat yhdessä kukinnossa takaavat mettä ja siitepölyä monelle.

Nyt en ole oikein varma, tai yhtään varma, kimalaisen lajista. Se voi olla loiskimalainenkin. Mutta heitän kuitenkin, että tämä on ehkä maakimalainen.

Laidunkarstaohdake on myös yksi puutarhani parhaista perhoskasveista. Se on paljon sanottu, sillä täällä on perhoskasveja todella paljon. Kuvassa pari amiraalia ja neitoperhonen.

Kaukasiankirahvinkukka on myös perhosten ja pörriäisten suosiossa. Varret sojottavat tuulten ansiosta kaikkiin eri suuntiin. Kuvassa on lukemattomia pörriäisiä ja perhosia, mutta selkeänä näkyy vain ohdakeperhonen.

Ohdakeperhonen on hyvin kaunis! 

Kaukasiankirahvinkukat ovat lähteneet maailmanvalloitukseen muotopuutarhasta tänne niittyalueen ja sepelikasan puolelle, jossa myös karstaohdaketta kasvaa. Riippumatossa on oivallinen paikka tarkkailla pörriäisiä ja perhosia.

Muotopuutarha on otollinen perhospaikka, sillä se on aurinkoinen, talon eteläpuolella. Ikkunastakin voin ihastella perhosten lepatusta. Harmaaminttu on aina suosittu.

Paahdepenkistä on tullut villinpuoleinen; haluaisin taas jonakin vuonna sitä vähän perata. Mutta ainakin siinä on nyt runsaasti pörriäiskasveja: sikuria, karstaohdaketta ja pallo- ohdaketta. Pallo-ohdake on tullut aikoinaan puutarhatuttavalta enkä tiedä sen tarkempaa lajia. Kukat houkuttelevat sekä kimalaisia että perhosia, kuvassa näkyy vain jälkimmäisiä.

Ylärinteen nokkospöheikön tuntumassa on pelto-ohdaketta. Sekin on loistava perhos- ja pörriäiskasvi, vaikka on nk. rikkaruoho. Tai ehkä sen vuoksi. Tuossa näkyy lennossa nokkosperhonenkin, uusia runsaita sukupolvia on syntynyt, ehkä kiitos nokkospöheikön. Nokkonen on myös kuvan neitoperhosen toukkien ravintokasvi.

Rinteen alaosan ojan partaalla kukkii rantatädyke, siinäkin pörisee ja lepattaa jatkuvasti. On ihan selvää, että tällaiset kasvit, joiden kukinnoissa on runsaasti pikkuisia kukkia, ovat suosituimpia. Siinäkin on hyvä syy pitää niistä sen lisäksi, että ne ovat järjestään luonnonkukkamaisen kauniita. No rantatädyke onkin luonnonkukka, varsin yleinen täälläpäin.

Mutta nyt tuli hirveästi perhoskuvia, kun kimalaiset ovat sydäntäni lähempänä ja tämän blogijutun varsinaiset tähdet.

Yksi elokuun iloja on keltakaunokin tuleminen kukkaan. Se on varma kimalaismagneetti ja muutenkin valtavan hauska ja kaunis kukka. Kylvin taimet aikoinaan siemenistä, joka oli helppoa kuin heinänteko. Sittemmin on siementaimiakin syntynyt, mutta ei mitenkään holtittomasti. Siemeniä käyvät syömässä lukuisat pikkulinnut syksyllä ja talvella.

Kuvan kimalaisen tunnistaminen on liian vaikeaa, kun siitä näkyy vain peppu. Toisessa ottamassani kuvassa näkyy kylkeäkin, mutta niin takaviistosta, että en osaa sanoa. Selän etuosassa ja keskellä on kaksi keltaista vyötä.

Eilen sateisessa säässä kuvasin ruskopenkin ruskosormustinkukkia ja tiikerililjoja. Ruskosormustinkukassa käy jatkuvasti kimalaisia, satoi tai paistoi, aivan kuten rohtosormustinkukassakin.

Kimalainen saattaa olla tarhakimalainen.

Jaahas! Missäs puuhissa sitä ollaan? Taitaa olla puremassa reikää kukan tyveen, sillä pitkäkieliselläkään kimalaisella ei ehkä ole mahdollisuuksia yltää imemään mettä kuusamankukasta. Kuusama on koreaköynnöskuusama 'Gold Flame', kimalainen taas tällainen samanlainen, jolla on kaksi keltaoranssia raitaa etu- ja keskiruumiissa sekä valkoraidallinen peppu. Kenties taas tarhakimalainen. Sillä on kyllä pitkä kieli, mutta ehkei sentään noin pitkä kuin kuusamankukka.

Täältä tontin reunalta löytyi myös hieno hämähäkinseitti asukkaineen. Olisiko aitoristihämähäkki, selässä näkyy selvästi valkea risti.

Laitetaan loppuun vielä syysvuokko, joka aloitti kukinnan tänä vuonna ennätysaikaisin. Taisin huomata nuput jo heinäkuun puolivälissä.

En ole tarkemmin tarkkaillut, keitä tämän kukissa käy, mutta kukkakärpäset siinä ainakin näyttävät viihtyvän. Ja nehän ovat valtavan tärkeitä pikku otuksia: syövät kirvoja (siis kukkakärpäsen toukat niitä syövät), pölyttävät ahkerasti ja ties mitä vielä. Ihania, upeita hyönteisiä nämäkin.

Kiitos Hiidenkiven Minnalle kivasta haasteesta, joka saa huomioimaan omaa puutarhaa laajemmassa kontekstissa ympäristön näkökulmasta. Osallistu sinäkin! Lajeja ei tarvitse tunnistaa. Haasteen aloitusjuttu löytyy täältä: KLIK.

Aitoristihämähäkki Araneus diadematus

Amiraali Vanessa atalanta

Harmaaminttu Mentha longifolia

Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea

Keltakaunokki Centaurea macrocephala

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Laidunkarstaohdake Dipsacus fullonum

Maakimalainen Bombus subterraneus

Neitoperhonen Inahcis io

Nokkosperhonen Aglais urticae

Ohdakeperhonen Vanessa cardui

Rantatädyke Veronica longifolia

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhakimalainen Bombus hortorum

Tiikerililja Lilium lancifolium

Retkeilyä kotisaarella

 Ystävä oli muutaman päivän kylässä. Menimme retkelle joka päivä. Tähän kokosin paloja kotisaaren retkistä. 

Yhden veneretkenkin teimme, mutta sinne en ottanut kameraa. Ehkä teen vielä blogijutun siitäkin, vaikka onkin vain surkeita puhelinkuvia.

Matkalla kohti entisiä kalkkilouhoksia on kaunista rantalepikkoa.

Pähkinälehtoja riittää. Lehdet ovat kuin lasimaalaus. Suunnilleen tässä kohdassa näimme kaksi sarvipöllöä, jotka lähtivät lentoon. 

Palasimme vielä eilen samaan paikkaan, tarkkailimme ja lähdimme hitaasti siirtymään kohti jonkin linnun hälytysääntä. Jonkin ajan kuluttua näimme, kun mustarastas ajoi pöllöä takaa. 

Upeat pöllöhetket!

Rannan polulla kasvaa täydellisen muotoinen kataja.

Saavuimme entiselle kalkinpolttouunille.

Tällä niemellä osa louhoksesta on luolassa, joka on täyttynyt vedellä.

Luonto valtaa kaivannot takaisin.

Kipusimme ylös louhoksista kallion päälle. Osa kiviaineksesta on rapautunut aikojen saatossa, kovempi aines on jäänyt koholle raidoiksi.

Pikkuinen tummaraunioinen kasvaa kallion laella, kuolleen katajan syleilyssä. Tänä kesänä ei edes kallion päällä ole paljoakaan kuivaa kasvillisuutta.

Seinäraunioinen on harvinainen, sillä se kasvaa vain kalkkikalloilla ja muilla kalkkipitoisilla pinnoilla. Kotisaareni esiintymät ovat Varsinais-Suomen runsaimmat. Tämäkin raunioinen on aivan mini.

Täältä ylhäältä näkee kauas, sillä ollaan saaren korkeimmalla kohdalla. Kauimpana siintävät Iniön saaret.

Kapean lahden ylittävää siltaa pitkin pääsee seuraavalle niemelle.

Kohtasimme oravan, joka meistä hämmästyneenä pudotti käpynsä. Toivottavasti se löysi sen myöhemmin.

Kaikki on hurmaavan vihreää. Tämän pähkinä-kuusimetsän aluskasvina on mm. ketunleipää ja sinivuokkoa. Katso kuusen sammaloituneita varpaita! Onko kauniimpaa.

Tämän niemen kalkkilouhos on yhtenäinen, kymmeniä metrejä syvä kuoppa ja se on täyttynyt makealla vedellä. 

Keltamaksaruoho kukkii joka kivenkolossa kuin viimeistä päivää. En ole toista näin runsasta kukkimisvuotta nähnyt.

Verikurjenpolvi on kalkkikallioiden ja -louhikoiden kasvi.

Polku vie merenrantaan.

Täältäkin löytyy uurteiseksi kulunutta kalliota, ohutta kuin kirjan sivut.

Kaivoksen laiturista on jäljellä enää muisto. Olen tietääkseni ollut tuossa yötä ehkä puolivuotiaana silloin, kun se oli vielä laituri. Tai ei siis laiturilla yötä, vaan purjeveneessä.

Entiset kaivosteollisuusrakennelmat ovat kiehtovia, kun luonto ottaa niitä takaisin itselleen.

Lähdimme takaisin kotiinpäin kiertotietä saaren ympäri. Poikkesimme vielä metsään, sillä siellä on upea rämeikkö. Juuri sellainen, jossa alligaattorit vaanivat pinnan alla. 

Alligaattorit eivät ole saaneet syötyä kaikkia kauriita, niitäkin näimme.

Lehmät laiduntavat rauhassa rantaniityllä.

Saapuminen kotiin. Taloni keltainen harja näkyy.

Kävimme myös suojellulla metsäpalstallani eli Mustin metsässä. Sieltä ei ole montaa kuvaa, sillä olin unohtanut, että minulla oli kamera matkassa. Vaikka se roikkui kaulassa.

Osa metsästäni on kuivaa kallionlaen männikköä, osa kosteampaa kuusikkoa kohti notkelmaa, jossa on entinen niitty tai pelto. Kuusten seassa kasvaa myös pähkinäpensasta.

Mustin metsän eteläpäässä on kostea metsätilkku tervaleppää ja haapaa. Syksyn hirmumyrsky kaatoi pitkän männyn.

Metsäni ohi kulkee ikivanha kärrytie, joka yhdisti saaren kaksi kylää vuosisatojen ajan. Vaikka sitä ei enää paljoa käytetä, se ei ole kasvanut umpeen ja sitä pitkin pääsee kulkemaan kodin ja metsäpalstan väliä. Tien varrella on hieno suo.

Keltamaksaruoho Sedum acre

Seinäraunioinen Asplenium ruta-muraria

Tummaraunioinen Asplenium trichomanes

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

Uusia hankintoja

 Niitähän kertyy...

Ensinnäkin hankin Liisan kasvit -blogin innoittamana pensasbasilikan. Se näytti kauniilta ja kun talvetus oli kuulemma helppoa, päätin hankkia, jos jossain tulee vastaan. Ja niin se tuli toukokuussa Marketanpuiston puutarhatapahtumassa, jossa olin työn puolesta. Basilika on vasemmalla. 

Saviruukuissa on pari latva-artisokkaa, joista toivon saavani syksyyn mennessä sen kokoiset, että ne kehtaa istuttaa maahan. Elän siinä toivossa, että jonakin vuonna saan siitä perennan. Olen oikeastaan vähän hämmästynyt, kun viimevuotinen latva-artisokka ei talvehtinut, vaikka oli niin lauha talvi.

Tänne kasvimaan reunalle, jossa ruukkupuutarhakin asustaa, syntyi uusi istutus. Hankin huhtikuussa vuorikärhön (var. grandiflora), ja kuten tiedämme, vuorikärhöt ovat toivottoman talvenarkoja. Olin talvella tilannut Viherpeukaloilta vaaleanpunakukkaisen 'Hon-beni' -japaninsinisateen (f. rosea) ja keksin, että istutan arkajalat tähän yhdessä. 

Tuossa on auringon paistaessa lämmin seinämä ja talveksi on ehkä helppoa ripustaa seinälle jokin suojakangas, sillä siinä on nyt koukut jousihäkkyrää varten. Tyvet täytyy tietysti kietoa pakkassuojaan myös. Paikan ongelma on, että siihen osuu tuuli, joka on talvella tietenkin hyytävä, mutta kokeiluahan tämä kaikki on.

Jos vuorikärhö koskaan kukkii, se on valkokukkainen. Saapi nähdä, onko kummassakaan köynnöksessä keväällä mitään eloa. Kun vuorikärhö on keväällä edellisvuoden versoilla kukkiva laji, johon ynnätään talvenarkuus, ei paljoa toivoa ole. Istutin vihermintun peittämään maata, ehkä se sentään on elossa ensi keväänä. Katonharjatiili varjostaa kärhön tyveä, paahteestahan niiden juuret eivät pidä.

Siellä ne köynnökset nyt ovat, vajan seinällä. Olisipa mahtavaa, jos ne joskus kukkisivat. Hassua on se, että kumpikin on lajia, joka eteläisemmissä maissa kasvaa valtavaksi, ei niille tuollainen pikku pläntti seinää riittäisi millään. Mutta täällä eletään kestokyvyn rajamailla.

Etualan laatikosta voi nähdä, että valkosipulini eivät kerrankin ole kellastuneet kuivuuteen jo juhannuksena! Vaikka aika moni pikku vihanneksen taimi onkin kuollut kuivuuteen. En ole tajunnut kastella kasvimaata, vaikka parin millin sade ei riitä paahteisen paikkojen laatikoita kastelemaan. Eilen ja vielä tänäänkin sataa, silti mittariin on kertynyt alle 4 mm. Tämä ei oikeasti maata kastele, vaikka ihmisestä tuntuu siltä, että on hyvin märkää.

Viherpeukaloilta tuli muutakin. Viime hetkillä, kun pakettini vielä odotteli yhtä tyräkkiä, tuli ihastelemani atsalea 'Chanel' alennukseen. Hurmaava persikkainen väri! Pyysin lisäämään sen tilaukseen. Atsaleassa oli ilokseni yksi nuppurypäs, joka avautui pian istuttamisen jälkeen.

Tarkistan kasvien nimet juttua kirjoittaessani (koska myyjillä on usein käytössä ties mitä vääriä nimiä) ja selvisi, että 'Chanel' ei vielä ole virallisesti hyväksytty nimi, lajike lienee niin uusi. Näin ollen en tiedä, mitä lajia se edustaa, mutta todennäköisesti monen atsalealajin välistä risteymää, jolloin se on puistoatsalea.

Viherpeukaloilla oli myös kiinnostava uutuus, jonka klikkasin ostoskoriin heti tammikuun alkupäivinä, kun tilauksen tein. Jasmike Petite Perfume Pink eli 'P1' on ensimmäinen vaaleanpunakukkainen jasmike. Meillä ollaan nykyään niin ajan hermolla puutarha-asioissakin, että kasvia on meillä heti myynnissä, kun se sai vasta tänä vuonna "vuoden kasvi" -palkinnon Chelsean puutarhanäyttelyssä.

Siihenkin on nyt tullut pari kukkaa ja ne toden totta ovat juuri sellaiset kuin myyntikuva lupasi, mitä ei kyllä aina kasvien kohdalla tapahdu.

Jasmikkeet ovat ihania, mutta ne eivät aina viihdy. Johtuuko sitten tuulesta vai mistä. Kuistin nurkan ihanasti tuoksuva pikkujasmike on viimein kuollut – monen vuoden ajan se kuivatti versojaan, kunnes nyt siinä ei ole enää yhtäkään elävää versoa. Kameliajasmikkeetkin kärvistelevät. 

Mutta en luovuta. Hankin uusia.

Ransu esittelee niitettyä ylärinnettä, se alkaa tuosta kurjenmiekan takaa. Uusi jasmike on heti tässä alareunassa.

Rinteen toisessa päässä on uusi hankinta Vakka-Taimesta, purppuraomenapuu 'Linnanmäki'. Harmittaa, kun myyrät ovat syöneet tästä niin monen hedelmäpuun juuret, mutta istutan nyt uudet hankinnat metalliverkolla vuorattuihin kuoppiin. Omenapuuta ei oikein hyvin erota, sillä sen takana on luumupuun uutta vesaa. Vanha iso luumupuu kaatui, kun vesimyyrät olivat syöneet sen juuret, mutta juuria on näköjään jossain vielä jäljellä. 

Onpa tuossa ylärinteessä satumaisen ihana maa! No, myyrätkin sen tietävät. Ilmavaa, hiekkapitoista, tummaa, ravinteikasta (nokkosia riittää). Ihan ihanteellinen paikka hedelmäpuille.

Myyränloukkuni ei ole pitkään aikaan saanut kiinni yhtäkään myyrää, mutta en ole muistanut vaihtaa sen sijaintiakaan. Sen sijaan supercat Musti pyydystää niitä vähintään kaksi päivässä, tai se on se määrä, jota se tuo näytille, voi niitä olla enemmänkin. Lisäksi sen pyydystysalue on tonttiani laajempi, se hoitaa naapurienkin pihat.

Kuvassa vasemmalla on luonnonsuojelualue, sillä en hennonut vetää mesiangervoa nurin. Ne kun eivät täällä saa kasvaa ja kukkia valkohäntäpeurojen takia, niinpä täällä puutarhassani annan mesiangervon ja horsman rehottaa, kun tontti on aidattu peuroilta.

Oikealla näkyy valkoista, käydään katsomassa se.

Sieltä löytyy laskosheiden muoto Viburnum plicatum f. tomentosum 'Mariesii'. Puska on vielä nuori, alle metrinen, mutta sillä on kauniit kukat ja lehdet jo nyt. Kukinnot ovat nätisti laakeina teevateina, ja lehdet ovat järjestyneet siistiin riviin riippuen oksilta alaspäin. Parhaiten efektin näkee kyllä vasta vähän isompana. 

Kaikkea ei vyötärönkorkuisesta rehotuksesta voinut niittää, sillä monissa nokkosissa on asukkaita. Alkukesällä nokkoset olivat mustanaan neitoperhosen toukkia, nyt niissä oli nokkosperhosen toukkia siellä täällä. Muita nokkosella ruokailevia ovat amiraalin ja karttaperhosen toukat.

Tässä vielä supercat Musti myyrästystouhussaan.

Kuvatodiste saaliistani Vakka-Taimesta, 'Linnanmäki' on tuossa vielä kukkivana odottamassa istuttamista. Monenlaisia puskia, perennoja ja sipulikukkaakin tuossa on. Lisäksi sain kaksi sininarrinpensaan taimea kokeiluun, sillä ne ovat kovin talvenarkoja. Toinen niistä tuli kiitoksena dendrologiystävälle, joka oli lähettänyt mukanani paikallista saaremme kantaa olevan pähkinäpensaan sekä metsäomenapuun taimen vietäväksi Vakka-Taimeen.

Eilen keksin, mistä narrinpensaan nimi (Decaisnea fargesii) ja sinervät pitkät hedelmät ovat etäisesti tuttuja. Minähän olen tavannut tämän puskan hedelmineen Aberdeenin kasvitieteellisessä puutarhassa! Kävin siellä Orkneyn- ja Shetlannin-reissuni päätteeksi syksyllä 2017 ja itse pääpuutarhuri esitteli harvinaista kasvia harvinaisine hedelmineen.

Siinä se on, Aberdeenin Cruickshankin kasvitieteellisessä puutarhassa. Palko on tuossa jo mennyt aika mustaksi, tai ehkä väri vasta kehittyy. En huomannut tuota silloin kysyä, kun puska oli minulle aivan uusi. Kasvin talvenkesto on –15 asteen luokkaa, joten ei tätä voi kovin moneen paikkaan Suomessa istuttaa. 

Ihastelin Vakka-Taimen näytepuutarhoissa erittäin kaunista, punaruskeakukkaista pensasta ja kysyin Muuriselta, mikä se on. Carolinanrosettipensashan se (tai kalukkipensas). Hän etsi siitä sitten ystävällisesti taimen, jotta sain tämänkin erikoisuuden, täydellinen heräteostos siis.

Valitettavasti kasvit saivat tuulivaurioita laivamatkan aikana, kun auto piti jättää Nauvoon juhannusliikenteen takia. Mutta onneksi taitavat olla kumminkin kaikki elossa, vaikka osalla on aika repaleiset lehdet.

Tässä on viimeisin raivauskohde. Navetan itäpäädyssä pitäisi olla kulkureitti sinne sisään, mutta niin vain sekin oli kasvanut vyötärönkorkuiseksi rehotukseksi. Riivin kaiken käsin, sillä se on helpompaa – maassa on kiveä vieri vieressä. Olen joskus tehnyt rakennuksen seinän viereen tasaisen kiveyksen ja siinä kukkii nyt matala timjami. Sitten olen kaivanut pienen ojan, joka johtaa vettä pois rakennuksen takaa, ja kerännyt kiviä muurintapaiseksi ylärinnettä vastaan.

Olen haaveillut, että kiveäisin tämän navetan edustan alueen – olisi todella houkuttelevaa saada epämääräinen rehotus kuriin! Rinteeseen olisi kiva saada myös pikkuruinen tasainen kohta esimerkiksi penkkiä varten. 

Näitä toiveprojekteja riittää kyllä vähän kaikkialla ja vanhaa taloakin pitäisi ehtiä jossain välissä kunnostamaan. 

Raivasin myös kivirivin yläpuolisen alueen, sillä siellä rehottaa taikinamarja turhankin laajalla alueella, oikeastaan sen ei tarvitsisi rehottaa ollenkaan, ei kuulu suosikkeihin. Etsin paikkaa keväällä hankkimalleni kerrottukukkaiselle vaaleansiniselle jalosyreenille 'Président Grévy'. Jalosyreenit eivät kestä talvimärkyyttä ja vesimyyrät rakastavat niiden juuria. Tuolla ylhäällä on yhtä kivistä kuin tässä alhaallakin, joten ehkä siellä ei vesimyyrä pysty kaivamaan tunneleitaan, eikä siellä kai vesi seiso. Sopiva kuoppa syntyi kaivamalla maasta riittävän monta kiveä ylös. Varmuuden vuoksi vuorasin istutuskuopan verkolla, sillä olin tilannut syreeniaarteen Belgiasta saakka.

Kirjoitin syreeneistä artikkelin uusimpaan Oma piha -lehteen (numero 4/2025) kertoen mm. ranskalaisen Victor Lemoinen jalostustyöstä ja olen onnellinen, että minulla on nyt Lemoinen luoma kerrottu syreeni haaveilemassani vaaleansinisessä värissä. Kuvasta sitä ei erota, se on kaukana lähellä aitaa, kuvassa hyttystäkin pienempänä.

Loppuun vähän tyräkkiasiaa. Viime vuonna tilasin Viherpeukaloilta kolme 'Ascot Rainbow' -tyräkkiä, mutta laji on kovin talvenarka. Euphorbia × martini on mantelityräkin ja välimerellisen Euphorbia characiasin perillinen, ja characias ei mitenkään talvehdi Suomessa. Mantelityräkkikin vaatii kuivat olot talvikaudelle. Kolmesta kasvista nähdäkseni vain yksi on hengissä, tosin toinen on nyt sellaisen rehotuksen takana, etten ole huomannut sitä kurkata. Mutta ei se ainakaan keväällä hyvältä näyttänyt. Tämä siitä huolimatta, että talvi oli lauha ja suojasin kasvit. Voi kyllä olla, että ne myös homehtuivat tms.

Mutta onneksi on tämä yksi! 'Ascot Rainbow' on kirjavalehtinen ja se näkyy myös kukkien suojuslehdissä. Ihan mahtavan upeat yksityiskohdat.

Toukokuussa ihastelin, kuinka hyvin se sointuu viereisiin 'Merlot' -tulppaaneihin. Tyräkin pikkuruiset punaiset kukat ovat lisäksi tismalleen saman väriset.

Hommasin nyt sitten Viherpeukaloilta uusia tyräkkejä, ja Merlot liittyy niihinkin. Lajike on Miner's Merlot eli virallisemmin 'Km-mm024' – kumma nimi. Istutin kaikki kolme taimea ruskopenkkiin, mutta nyt kun tutkin tämän risteymän oletettuja vanhempia, on sukutaulu hyvin saman näköinen kuin Ascot Rainbowilla. 

Täytynee siirtää ainakin yksi jonnekin muualle evakkoon talveksi, sillä ruskopenkkiin voi talvikaudella valua hyvinkin paljon vettä ylärinteestä. Harmi, kun nämä kaikkein päheimmän väriset tyräkit ovat kaikkein hankalimpia! Ei se ihan ihmeellistä ole, sillä useat tyräkit ovat eteläisiä, kuivien paikkojen lajeja, onhan suvussa kaktusmaisiakin.

Istutin tumman tyräkin viereen muualta kitketyn 'Aureum' -täpläpeipin. Melkein liian voimakas yhdistelmä, mutta ainakin korostavat toinen toistaan.

Loppukevennyksenä perinteinen moka. Tilasin Viherpeukaloilta myös ihanaa persikkaista 'Salmon Star' -kirjolupiinia. Yksi kolmesta taimesta oli jo kehittänyt kukkanupun. Valitsin sen ensimmäisenä istutettavaksi tänne ruskopenkkiin. Asetin taimen hyvin varovasti kuoppaan, keräsin multaa sen ympärille kuin taimi olisi haurasta lasia, ja sitten kastelin. Naps. Kukkavarsi meni kastelukannun vesisuihkun voimasta poikki.

Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Jasmike Philadelphus

Kirjolupiini Lupinus × regalis

Latva-artisokka Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä

Mantelityräkki Euphorbia amygdaloides

Pensasbasilika Ocimum gratissimum

Puistoatsalea Rhododendron, atsaleojen risteymälajikkeet

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Sininarrinpensas Decaisnea fargesii

Täpläpeippi Lamium maculatum

Viherminttu Mentha spicata

Vuorikärhö Clematis montana