Kaupunkielämän puolia

 On niitä, hyviä ja huonoja.

Ensinnäkin hain kirjapaketin postista. Olin tilannut sen kaupunkiin, kun täällä on muutakin ohjelmaa. Ihan justiin vain en ehdi näiden pariin, sillä nenä on kiinni keskiaikaisessa tai siitä kertovassa kirjallisuudessa lähiviikot uuden kurssin takia. Opiskelen keskiajan tutkimusta avoimessa yliopistossa.

Italiasta peräisin oleva mehikasvi kukkii aina keskellä talvea. Nyt on niin lauhaa, että nostin sen takaisin parvekkeelle – ei tämä mikään huonekasvi ole, vaikka lämmintä ja kuivaa huoneilmaa sietääkin.

Parveketta voisi vähän siivota. Kärsimyspassion kanssa käy aina niin, että tulee kiire nostaa se sisään jonakin iltana, kun pakkanen kiristyy.* Sitten pimeässä leikkaan sen varret poikki ja ne jäävät parvekkeelle roikkumaan ties kuinka pitkäksi aikaa. 

Istutin samaan ruukkuun syksyllä lankaköynnöksen. Kumpikin kasvi sietää paria pakkasastetta paremmin kuin liian lämmintä huoneilmaa, joten palautan ruukun aina parvekkeelle, kun kaupungissa olen, mikäli lämpötila sen sallii.

*Paitsi se talvi viitisen vuotta sitten, kun passio vietti koko talven parvekkeella, kun pakkasta ei tullut ollenkaan!

Parvekkeella voisi alkaa kohta taas viihtyä! Joskus jopa aurinko vähän paistaa.

Pojista Ransu viihtyy kerrostalomökillä paremmin, Mustilla on tylsää.

Hankin puntin tulppaaneja, koska tarvitsin niitä kuvaamiseen. Sitäkään ei voi saaressa tehdä, kun siellä ei ole mitään kauppaa, ei edes kukkakauppaa. Oman puutarhan tulppaaneja saa vielä odottaa muutaman kuukauden.

Kivoimpia kaupunkiasioita ovat ystävien tapaamisten lisäksi keramiikkaharrastus. Viimeksi toin pajalta tällaisen satsin kotiin: taas uusi ruukku, taas uusi vati, taas uusia pikkukippoja, mutta myös ehkä ensimmäinen kannellinen rasia ja ensimmäinen hedelmäasetelma.

Olin haaveillut hedelmäasetelmasta pitkään ja toteuttanutkin sellaisen jo minikoossa harjoituskappaleena. Tämäkään ei ole valtava, mutta painaa julmetusti. Ja vastoin kaikkia odotuksia se selvisi poltoista räjähtämättä. Asetelmassa on kovakuoriainen, jolla on metallinhohtoinen lasite, muuten en työtä lasittanut.

Hedelmäasetelma pääsi ikkunalaudalle kaktusten seuraan. Ehkä se päätyy parvekkeelle, missä on vähän italialainen tunnelma ainakin kesällä, kun passio kasvaa ja kiipeilee. Olen tehnyt asetelman juurelle pari irtohedelmää, joista päärynä ei näy kuvassa, kun haluan liimata siihen tikunpätkän kannaksi. Tikkua on, ja liimaa – mistä lie kiikastaa, kun homma ei ole edennyt.

Neliömäinen rasia, jonka kannessa on puu nuppina, onnistui täydellisesti lasitusta myöten – kerrankin. Merkillistä on se, että kuivuttuaan kansi ei ollut ihan suora ja arvelin, että polttojen jälkeen se tulee heilumaan, mutta mikäpä käsintehty keramiikkatyö koskaan olisi teollisen täydellinen, tuumin. Mutta kansi ei heilu; se on nätisti rasian reunojen päällä joka kohdaltaan. Ihmeitä tapahtuu.

Jouluksi laitettu valomökkikylä on yhä paikoillaan. En ole enää pitänyt siinä valoa, laitoin ne päälle vain kuvaa varten. Vihreät ovat Sostrene Grenestä, muut talot olen tehnyt itse – paitsi ylätasolla on Orvietosta ostettu sininen ja ystävän tekemä minimökki. Reliefi skotlantilaisesta pikku talosta on tekemäni.

Tässä on vielä mukavaa kaupunkiohjelmaa tulossa, mutta olen myös varsin malttamaton pääsemään takaisin kotiin tarkastamaan lumikellotilanteen.

Kärsimyspassio Passiflora caerulea

Lankaköynnös Muehlenbeckia

Verenpisaroiden helmi

 Olen kuvannut kauneinta verenpisaraani pitkin kesää, mutta kertaakaan se ei ole päässyt blogijuttuun.

Kesäkuun alussa ihastelin 'Whiteknights Pearl' -verenpisaraani keittiön ikkunalla vasten alkukesän raikasta vihreyttä. Kuviin ei vain saa sitä täydellistä raikkautta, sillä valoa vasten verenpisarasta tulee tummempi kuin miten silmä sen näkee.

Juhannuksen aikaan oli jo enemmän kukkia auki.

Heinäkuussa. Pienikokoinen verenpisara sai viettää koko kesän keittiössä työpöytäni kulmalla, missä siinä voi lepuuttaa silmiään vähän väliä kirjoitustöiden lomassa.

Verenpisara on edelleen kukassa eikä ole edes taukoa pitänyt. Olin jo kirjoittamassa, että sen kukinta on loppusuoralla, mutta tutkin tarkemmin; on siinä kymmenisen kukkaa ja useita nuppujakin vielä. 

Minulla ei ole taipumuksia lannoittaa, saattaa olla, että keväällä olen kaatanut tämän ruukkuun jotakin ravintoa kasteluveden seassa. Mutta sillä tämä pikkuinen on koko kesän porskuttanut.

Tämän kauniin verenpisaran perimässä on tietääkseni siroverenpisaraa valkokukkaisena, ja se näkyy hienostuneen siroissa pikku kukissa. Kasvutavan ei kuuluisi olla kääpiö, vaan pystykasvuinen puska. Ehkä koolla on jotain tekemistä sen kanssa, että en vieläkään ole istuttanut tätä sen isompaan ruukkuun kuin missä se tänne muutama vuosi sitten tuli paketissa Ruotsista. Mutta minulle sopii tällainen verenpisarabonsai paremmin kuin hyvin. Se osuu kauneushermoni ytimeen.

Ihastuin 'Carmel Blue' -verenpisaran kukkien väriin vuosia sitten, sitten hankin sellaisen itselleni, mutta en ole ollut siihen kovin tyytyväinen. Se kukkii huonosti (kai nyt tällä hoidolla!) ja kukat ovat liian kookkaat makuuni, vaikka eivät mitään jumboja olekaan. Joten voi olla, että heitän tämän kompostiin, jos sielu antaa myöten, ja keskityn pienikukkaisiin jatkossa.

Ihana väri ja ah, niin pikkuiset kukat ovat riippaorvokilla! Tämä on vielä ulkona, olen vasta alkanut kantaa pelargoneja sisään, niistäkin vasta puolet.

Tämä kuva on kesäkuulta, jolloin olin aloittanut sisäkasvien kantamisen ulos. Tuntuuko jostakusta muustakin siltä, että juuri, kun kaikki sai ulos, sai aloittaa niiden kantamisen sisään?

Kuviakaan en ole näistä juuri ottanut, vaikka lähes kaikki pelargonit taisivat kukkia jossain vaiheessa. Toinen kukkahyllykkö on jäänyt tyystin kuvaamatta. 

Ulkona kukkii kesällä koko ajan jotakin, ja puutarha ja sen istutusalueet ovat kiinnostavampia kuin ruukkukukat.

Sisällä ei tule kesällä juuri oltua, paitsi töissä ja nukkumassa. Niinpä ei sisällä kasvejakaan tarvita, kun niitä ei olla ihailemassa, paitsi siinä työpöydän ääressä.

Kasvikuosia on silti kiva olla. Ostin ja ompelin makuuhuoneen ja eteisen väliseen oviaukkoon kesäverhon, sillä ovea on mukava pitää yöllä auki silloin, kun on helle, mutta en halua hyttysiä sisään.

Ihan ohut puuvillakangas päästää ilmavirran kulkemaan viileästä eteisestä, eikä kissoillekaan tarvitse availla ovea, kun pääsevät liikkumaan verhon alta. 

Oi, olisipa kesä vielä. Eilen vaihdoin oviverhoksi paksun villahuovan, sillä eteinen on kylmää tilaa eikä yksi ovi sen ja makuuhuoneen välissä eristä tarpeeksi talvella.

Tämäkin kasvi vietti koko kesän sisällä, sillä en jaksanut setviä sen lonkeroita irti olohuoneen verhotangosta. Passiflora morifolia on ihana, pienikukkainen kärsimyskukka, se kukki loppukesällä. Nyt kukkiin on kehittymässä pieniä minihedelmiä.

Riippaorvokki Viola hederacea 

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Kikkelikukka ja muita sisäkasveja

Nyt se sitten kukkii! Herttalyhty, joka on muuten oikein soma huonekasvi, mutta kun minulla on ihana englantilainen ystävä, joka on vähän rempseänpuoleinen eläköitynyt sairaanhoitaja...

... ja kun hän kerran huomautti, miltä kukkaset hänestä näyttävät, niin enpä ole pystynyt enää sen jälkeen kukkivaa herttalyhtyä katsomaan virnistelemättä.

Pusseista ja sensellaisista puheen ollen: Passiflora morifolia on tehnyt hedelmän! En ole ihan varma, mitä sille pitäisi tehdä, niinpä olen jättänyt sen oksalle. Se on kypsynyt sinertäväksi, mutta tuntuu pusertaessa tyhjältä, kuin olisi pelkkä kuori ilman hedelmälihaa.

Sitruunapuun hedelmiä odottelen vesi kielellä. Puu on kasvanut hämmästyttävän nopeasti, se on kylvetty alle neljä vuotta sitten. Tämän ikäinen puu saattaa jo tuottaa hedelmää, mutta ensin sen pitää kukkia ja niitäkään ei ole vielä näkynyt. Kukasta hedelmään kuluu lähes vuosi. Odotan jännityksellä, tulevatko tänä talvena ensimmäiset kukat.

Pelargoneista moni kukkii, kuten syksyllä yleensäkin. Tämä on 'Friesdorf'. Oikealla on sitruunaverbena. Pidän sen aromista ja olenkin Suomessa kaivannut siitä tehtyä teetä, sellaista saa Välimeren maissa, mutta täällä en ole löytänyt mistään. 

Ensimmäiset kaksi hankkimaani sitruunaverbenaa eivät selvinneet talvesta tai kuivuivat kesällä. Virheiden kautta opin niksit. Puisesta varresta huolimatta se ei halua kuivua. Tämä kasvi on nyt elänyt muutaman vuoden, hentona mutta kuitenkin, ja siitä olen iloinen. Silloin tällöin teen siitä teetä.

'Cheeky Chappy'.

'Thessaloniki', mutta lehdet kuuluvat vieressä kasvavalle tuoksupelargonille.

Amppelissa kasvava Pelargonium sidoides on aloittanut kukinnan. Se on ihastuttavan keveä ja kukat hienostuneen mustanpurppuraiset.

Siitä tulee paljon roskaa, sillä pikkuruisia kukkia aukeaa ja kuihtuu tavaton määrä ja kukintakin kestää kuukausia. Mutta näin kauniista roskasta ei voi edes harmistua.

Hyvää pyhäinpäivän iltaa!

Herttalyhty – Ceropegia woodii

Sitruunapuu – Citrus limon

Sitruunaverbena – Aloysia triphylla

Tuoksupelargoni – Pelargonium × fragrans

Lokakuun kalenteripoika

 täyttää vuosia ja esittelee kaupunkiaktiviteetteja.

Ransu täyttää 13 vuotta kahden päivän päästä (4.10. – joka on samalla hänen nimipäivänsä ja maailman eläinten päivä!). Sankarilla on vähän kiireitä turkin huoltotöissä, ei ehdi poseerata.

Tarkensin sitten Ransun vieressä olevaan pinoon parsittuja villasukkia. 

En ymmärrä, miten nyt yhtäkkiä moni villasukistani on mennyt kantapäästä puhki, vaikka olen käyttänyt nylonvahvistettua lankaa. Kaksissa sukissa oli sama lanka kantapäässä, onko sittenkin ollut heikompaa kuin vyötteessä luvattiin.

Joka tapauksessa parsiminen on oivallista ajanvietettä, kun toimeen ryhtyy, ja onhan se Taitoliiton valitsema vuoden käsityötekniikkakin.

Otin esille parsittavien pinon, kun olin ensin saanut valmiiksi nämä villasukat. Taisin aloittaa ne toukokuussa ellei aiemminkin. Meno on ollut hidasta, mutta toisaalta en ole juuri oleillut kaupunkiasunnossa, jossa tämä projekti on majaillut.

Malli näyttää vaikealta, mutta koostuu vain kahdesta simppelistä mallineuleesta, joiden paikat vaihtuvat. Malli löytyy Novita-lehdestä 1/2017, jonka hankin ruotsinkielellä jonkin ohjeen takia, jota en vieläkään ole tehnyt. Taisi olla ihana kohokuvioinen neulemekko. Mutta olenpa tehnyt lehdestä myös rouhean tunikan, joka on ihan lempparivaate talvisin. Näistä tuli nyt lempisukat.

Kuvaaminen omissa jaloissa oli hankalaa, kun en jaksanut vaihtaa linssiä makrolinssistä toiseen. Makrolla ei tahdo saada jalkoja mahtumaan kuvaan.

Lanka on hunajanvärinen Schachenmayrin regia premium alpaca soft, jossa on 23 % polyamidia ja loput alpakkaa. Ihana, kevyt, ohuehko lanka juuri tällaisiin kotona hipsutteluun tarkoitettuihin sukkiin. Tuosta väristä olisi kyllä kiva tehdä neuletakkikin. Riittoisaa se on: ostin kaksi 100 gramman kerää, eikä sukkiin kulunut kuin vajaa yksi kerä, vaikka ne ulottuvat puolisääreen.

Piti ottaa sukat jalasta, jotta ne sai kuvaan, kun muuten olisi joutunut näkemään suuren vaivan ottaakseen toisen linssin esiin ja vaihtaakseen sen ja siihen olisi kulunut ehkä 20 sekuntia.

Toisaalta kuvasta paljastuu ehkä enemmän kuin jalkakuvasta olisi: ainakin sen voi tarkkasilmäinen huomata, että lankavarasto ei tähän sukkapariin loppunut.

Eivätkä loppuneet projektitkaan. Yleensä teen yhden projektin kerrallaan kummassakin osoitteessa, mutta tämä neuletakki on jäänyt seisomaan, sillä lanka, jota haluan lisää, on loppunut kaupoista, kun se oli loppu valmistajaltakin. Äsken havaitsin, että sitä on taas valmistajalla ja harkitsenkin sen tilaamista suoraan Irlannista. Se on ihanaa Hedgehog Fibresin skinny singlesiä, joka on huippuhyvä ohut lanka, tein sillä jo yhden huivin. 

Takin väritys on omasta päästä, mutta haluaisin kumminkin lisää tuota ihanaa ruskeaa, jota on helman alaosassa paksuina raitoina. Tein niin järkevästi, että aloitin neuletakin jämäkerällä – virhe, johon syyllistyn vuosi toisensa jälkeen. Hankin useitakin uusia lankoja, joiden arvelin sointuvan, mutta ei. Ei käy. Ei voi tehdä isoa työtä silleen, että on siihen tyytymätön jo alkumetreillä.

Tästä tulee ihan vain kapeahko perus-neuletakki.

Joten mitä seuraavaksi?

Ainakin puutarhamyymälöissä voi käydä ja niin olen käynytkin. Tämä japaninmaksaruoho 'Lidakense' pomppasi ostoskassiini välittömästi, kun sen näin. Mikä kaunotar! Toistaiseksi se pääsi asumaan parvekkeen ruukkuun, mutta otan varmasti siitä palan saarikotiinkin, kunhan kotiudumme ensi viikolla.

Kaikki huonekasvit ovat vielä parvekkeella. Kärsimyspassio sietää muutaman asteen pakkasta ihan hyvin, mutta herttalyhty ei ja se on otettava ensimmäisenä sisään sitten, kun luvataan kylmenevää.

Lasitettu parveke kolmannessa kerroksessa on onneksi hyvin suojassa varhaisilta yöpakkasilta. Kaikki kaktuksetkin ovat vielä ulkona. Tällä karvamäärällä ei luulisi kurkun tulevan kovin herkästi kipeäksi. 

Herkutellakin voisi. Hamstrasin Norjasta ihanaa flatbrødia, jota ei Suomesta helpolla löydä. Ruotsalainen tunnbröd on vähän samantapaista ja sitä joskus löytyy Nauvon kaupoista.

Herkuttelun vastapainoksi tarvitaan lenkkeilyä ja jumppaa. Eilen lenkkeilimme Ransun kanssa ympäri naapuritaloyhtiönkin pihaa. Eikä tarvitse kuin ottaa jooga/jumppamatto esiin, niin jo on Ransu auttamassa.

Henkilökohtainen jooga-avustaja valmistautuu sessioon.

Toisaalta tämä neuletakki odottaa vain reunojen höyryttämistä. Halusin siihen norjalaisneuleiden tyyppiset soljet, mutta niitä ei ollutkaan siinä kaupassa, jossa niitä on aina ollut. Ostin sitten tuollaiset turkishaat tms, menköön niillä.

Malli on Ilona Korhosen Tähkäpää-kirjasta, mutta mukailin hieman lasten neulemallia. Aikuisten malli olisi pidempi, tosin sekin olisi kiva joskus tehdä. Hihoissa taisi olla myös palmikkokuviot, mutta jätin ne pois, kun käytin jo muutamaa erilaista lankaa, olisi tullut sekava. Tein tämän saaressa ja siellä minulla on pienemmät lankavarastot, täytyy säveltää. Hihoihin tein leveät resorit, koska olen hihojen käärijä: en kestä, että hihansuut häiritsevät käsiä.

Ihanaa, kun työkiireet viimein hieman hellittävät. Norjan-reissusta asti on ollut melkoista haipakkaa kirjoitusten ja muiden julkaisuasioiden, luennon ja sen valmistelun, pihasuunnittelun, markkinointijuttujen ja jopa puutarha-alan tulevaisuudenpohdinnan parissa. Eri työt eivät anna toisilleen armoa, vaan joskus kaikki kasaantuu. Edellinen oikea vapaapäivä taisikin olla tuolla heinäkuisella Norjan-reissulla, vaikka senkin aikana hieman stressasin paluuta seuraavaa työn määrää. Aina se kostautuu, jos pitää monta päivää putkeen vapaata.

Sankari juhlii merkkipäiväänsä kotioloissa ja valjaissa pihaa kiertämällä. Voisimme jo ottaa varaslähdön, hän toteaa.

Herttalyhty – Ceropegia woodii

Japaninmaksaruoho – Hylotelephium cauticola

Kärsimyspassio – Passiflora caerulea

Kukat ja öttiäiset lähikuvissa

Vielä kerran on pakko hehkuttaa näitä kaikkia ihania perhosia ja muita siivekkäitä sekä kukkia!

Keisarinviitta ja laidunkarstaohdake.

Sama sinipiikkiputkella.

Myös hohtopiikkiputki on mainio hyönteiskasvi sen lisäksi, että se on hohtavan kaunis. Edessä ihanan sininen sinipallo-ohdake 'Taplow Blue'.

Alppipiikkiputki kukki jo aiemmin, mutta on hyvä vain, että näillä on eri kukinta-ajat, niinpä hyönteisille riittää ruokaa pitkin kesää.

Jos jatketaan sinertävillä, otetaanko seuraavaksi mintut. Harmaaminttu on täynnä perhosia.

Keisarinviittoja on tänä kesänä ennätyspaljon.

Kiinnitin huomiota siihen, että harmaamintun vieressä kukkivasta nukkasalkoruususta häviää terälehtiä. Yhtenä päivänä näin syyllisen itse teossa nakertamassa terälehdestä isoa palaa! Se sujui niin nopsaan, että en olisi ehtinyt juosta hakemaan kameraa. 

Öttiäinen oli musta ja suunnilleen ampiaisen kokoinen. Varmaankin se käyttää pehmeää terälehteä johonkin pesänrakennukseen, mutta hitusen ärsyttää, kun kerrankin peura ei ole tätä syönyt, niin sitten tulee joku ötökkä ja vie kukista terälehdet.

Mintuissa on muuten todella kauniit kukinnot juuri tässä vaiheessa, kun osa kukista on auki ja osa nupulla. Tämä on tunnistamaton vanha minttu tästä samalta kylältä.

Huippusininen ritarinkannus on kasvatettu Romppalan Lindan lähettämistä siemenistä.

Vielä yksi ihana sininen, nimittäin hiirenvirna. Tänä kesänä näkyi paljon myös näitä komeita punatäpliä.

Kaikki kasvit, joissa on runsaasti pieniä kukkia lähekkäin, ovat ilmeisesti hyviä hyönteisille. Aiemmin kesällä otin kuvan, jossa nokkosperhoset ovat pietaryrtillä...

... nyt jo kukat lähes lakastuneina kultasiipien kanssa.

Keltakaunokki on tullut mainittua joka kesä, siinä käy jatkuvasti vierailijoita.

Yhden keltakaunokin vieressä kukkii 'Black Beauty' -lilja, ihanaa, että tätäkään ei ole peura käynyt syömässä. Sen taustalla näkyy myös syyspäivänliljan kauniin vaaleankeltainen kukka. Keltainen on hyvä väripari aiemmin mainitun liilan lisäksi myös pinkille.

Pinkistä puheen ollen, sain tällaista syysleimua Viherpeukaloiden tilaajalahjana pari vuotta sitten. Kuvan perusteella väri oli karmea, ja lahjoitinkin osan juurakoista pois. Nyt se viimein kukkii, eikä tämä nyt niin kamala olekaan. Ehkä osa ansiosta menee villeille palsternakoille, jotka kukkivat tässä vieressä kellanvihreinä – erinomainen väriyhdistelmä! Nyt en muista lajiketta enkä löydä tietoja, ehkäpä syysleimun lajike on 'Candy Twist'.

Syysleimu Blue Flame ja ampiaisvieras.

Laukoissa riittää ihania värejä ja kukintaa loppukesäksikin. Tämä on rikkilaukka. Aika matala; tämän voisi siirtää paikkaan, jossa se näkyisi paremmin. Kun raivaa uusia istutusalueita, tulee joskus myös luotua aiempaa parempia paikkoja kasveille.

Alppipenkki on hyvä paikka monelle laukalle. Tänä kesänä siinä kukki ensimmäistä kertaa itse siemenestä kasvatettu pisaralaukka.

Takaisin perhosiin. Kaaliperhonen kaukasiankirahvinkukalla.

Ruusukin houkuttelee. Sitruunaperhonen laskeutui tutkimaan Crown Princess Margaretan kukkaa, se on haalistunut oranssista vaaleanpunaiseksi.

Kukkien loistosta olen niin iloinen tässäkin kohdassa, jonka peurat ovat tähän asti aina parturoineet. Siinä on mennyt suopayrtti, virginiantädykkö, kellopeippi ja virmajuuri kaikki samalta korkeudelta, nyt niiden kukista on saanut ihailla itsensä kylläiseksi. Toivottavasti kylläisiksi ovat tulleet myös hyönteiset.

Valkokukkainen rikkaporkkana kylväytyy kaikkialle, ja vain harvasta paikasta sitä raaskii kitkeä.

Varjoliljatkin saivat kukkia tänä kesänä rauhassa ja ne houkuttelivat runsain mitoin kiitäjiä ja yökkösiä.

Kaiken kaikkiaan hyvin kelvollinen kesä! Kruunuksi vielä siemenestä kasvatetun Passiflora morifolian ensimmäinen kukinta. Olin nähnyt kukat vain kuvassa, todellisuudessa ne ovat todella pieniä, ihastuttavia miniatyyri-kärsimyspassionkukkia!

Alppipiikkiputki – Eryngium alpinum

Harmaaminttu – Mentha longifolia

Kaukasiankirahvinkukka – Cephalaria gigantea

Keltakaunokki – Centaurea macrocephala

Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum

Nukkasalkoruusu – Alcea rugosa

Pietaryrtti – Tanacetum vulgare

Pisaralaukka – Allium carinatum ssp. pulchellum

Rikkaporkkana – Daucus carota

Rikkilaukka – Allium flavum

Sinipallo-ohdake – Echinops bannaticus

Sinipiikkiputki – Eryngium planum

Suopayrtti – Saponaria officinalis

Syysleimu – Phlox paniculata

Syyspäivänlilja – Hemerocallis citrina

Varjolilja – Lilium martagon