Kasvuvoimaa löytyy

 Joskus luulin, ettei kultahumala tule koskaan yltämään salkonsa päähän.

Vaan tänä kesänä se alkoi määrätietoisesti yltää kohti tavoitettaan!

Kultahumala eli humalan keltalehtinen versio on kai normaalia humalaa heikkokasvuisempi, erikoismuoto kun on. Olen hankkinut uuden taimen pariinkin kertaan, kun aiempi kuoli. Ensin sitä tietenkin söivät peurat, ja kerran manan maille lähdön aiheutti muurahaispesä kasvin juuristossa. 

Tämä taimi on elänyt tässä jo monta vuotta, ehkä lähemmäs kymmenen, mutta koskaan se ei ole kasvanut edes kahteen metriin. 

Mutta nyt! Siellähän se jo kutittelee nuppia!

Humalasalkoni on entinen lipputanko, joka katkesi joskus... sekin on tänne blogiin dokumentoitu... lokakuussa 2010. Juttu löytyy täältä: KLIK.

Katkeamisen jälkeen pelkkä yläpää pystytettiin humalasaloksi. En onnistunut saamaan tappeja salon reikiin omin avuin, niinpä naapurin Pekka tuli avuksi, minkä jälkeen hän sai kunnianimen Humalan paras kaveri.

Siinäpä on humalasalko koko komeudessaan ylärinteestä käsin nähtynä. Salon juurelle istutettu tuoksuköynnöskuusama näytti kuolleen talveen, mutta juuresta on jo versonut uutta kasvua.

Humalasalon ja korkeamman pengerryksen välissä on kostean paikan kasvillisuutta, nyt siinä kukkivat rusopäivänliljat.

Kuva vastakkaiseen suuntaan, kohti ylärinnettä. Rusopäivänliljojen kanssa komeilee toinen yhtä hienon oranssi kukka nurmikäytävän toisella puolella.

Pantterililja on kukkinut tänä vuonna runsaampana kuin koskaan. Toisin sanoen kasvusto on rehevöitynyt hienosti, ja kukkia tuli sen mukaisesti. Tällä hetkellä auki ovat enää viimeiset kukat.

Kosteassa notkelmassa humalasalon lähellä on helmisaniainen kasvanut parhaisiin mittoihinsa tähänastisessa elämässään. 

Kuningassaniaisetkin voivat hyvin. Olin niistä huolissani, sillä niiden kasvupisteet ovat kovin pinnassa, ja kuten tuli jo todettua, alkoivat hirmupakkaset lähes lumettomaan maahan täällä vuodenvaihteessa. Hyvin meni onneksi ja kumpikin kuningassaniaisista on yhä elossa.

Kuva on kesäkuulta, jolloin kirjavalehtinen keltakurjenmiekka oli tulossa kukkaan ja lehtosinilatvat kukkivat valtoimenaan.

Kesäkuu on kosteikkopuutarhan kauneinta aikaa! Tuore vehreä kasvillisuus kukoistaa. Lehtosinilatvassa on valkokukkaisiakin joukossa, valkoisen takana loistaa kellanvihreä kuningassaniainen. Isokonnantatar on yksi lempikasvejani, se on niin kaunis kukkiessaan vaaleanpunaisin pötkyläkukinnoin. Saisi se runsaamminkin kukkia, mutta tämäkin on hyvä. 

Kosteikkopuutarhan värimaailma on nyt aivan erilainen, kun rusopäivänliljat ja vaaleanpunaiset mesiangervot kukkivat. En kai ole enää laskuissa, mutta tuossa on ainakin ketomesiangervo 'Elegans' ja idänmesiangervo. Luonnon valkokukkaista niittymesiangervoa näkyy ojassa oikealla.

Erinomaisen rehevästä kasvusta on kyllä raportoitavaa vähän joka puolelta, mutta niistä lisää toisella kertaa.

Ransu huomauttaa, että kissakin voi paremmin, kun saa riittävästi vettä!

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Idänmesiangervo Filipendula palmata

Isokonnantatar Bistorta officinalis

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Ketomesiangervo Filipendula purpurea

Kultahumala Humulus lupulus 'Aureus'

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Niittymesiangervo Filipendula ulmaria

Pantterililja Lilium pardalinum

Rusopäivänlilja Hemerocallis fulva

Tuoksuköynnöskuusama Lonicera caprifolium

Saniaisten kiemurat

 sekä muita aarteita.

Saniaiset eivät ole aikaisimpien nousijoiden joukossa, niinpä niiden hengissä oloa saa jännittää. Helmisaniainen ainakin nousee reippaana ja vähän aiempia vuosia laajempana kasvustona – viimeinkin! Tämä taisi olla kolmas kerta, kun sen puutarhaani istutin ja viimein sain sen viihtymään. Istutin sen lähes ojan pohjalle, joten kosteutta piisaa.

Kuningassaniainen ei välttämättä ole kovin talvenkestävä, joten olen onneni kukkuloilla, kun tämä punertava 'Purpurascens' on elossa ja nousee. 

Taustalla on kerrottu rentukka, joka tuli jo esiteltyä aiemmin. Eli tämäkin on kostean paikan saniaisia ja on viihtynyt jo muutaman vuoden lähellä ojan pohjaa, mutta hieman ylempänä kuin helmisaniainen.

Perusvihreä kuningassaniainen on jo kookas. Voi olla, että kuningassaniaiset pelasti se, että ne ovat jo asettuneet kasvupaikoilleen monen vuoden ajan. Kuningassaniaisen ongelma on toisaalta juurenniskan nouseminen liian ylös mullasta, eikä se ominaisuus parane iän myötä, potentiaalisesti pahenee vain. 

Taisin kyllä nakata kasvuston päälle jonkin nutun talvella, mutta silloin kovat pakkaset olivat jo päällä. Pelkäsin pahinta, onneksi saniaisaarteeni näyttävät selvinneen talvesta liehuvin lipuin.

Mitään liehuvaa tuossa ei kylläkään ole, pitäisi sanoa, että hyvin rullaa!

Kilpirikon selviämisestä ei muuten tarvitsisi huolehtia, mutta myyrät näyttävät verottaneen kasvustoa paljon parin viime vuoden aikana. Onneksi kaikkea ei ole syöty. Ensimmäinen kukinto on jo auki ja pari muuta vartta nousee ojan pohjalta, minne kasvi on itsekseen levinnyt ojan reunalta. Kookkaat lehdet tulevat vasta kukkien jälkeen.

Saniaistarhassa ei vielä ole paljoa kiinnostavaa, mutta taemmassa kivimuurin taskupuutarhassa nousee tarha-adiantumi ihanasti. Valitettavasti pari kasvia tästä näyttää kuolleen, mutta ainakin tämä on elossa samoin kuin minipieni sikkiminesikko, joka sinnittelee juuri ja juuri hengissä vuodesta toiseen, mutta ei ole vielä koskaan kukkinut. 

Tästäkin vierestä on iloista raportoitavaa: viereisellä kumpareella on nenäliinapuu selvinnyt talvesta latvaan saakka. Oikein liehuvin lipuin, voi tämän kohdalla sanoa, sillä jos puu tulee joskus kukkimaan, kukkien suojuslehdet muistuttavat lippuja – tai oksilla riippuvia nenäliinoja. Puun toinen nimi kyyhkyspuu on tylsempi, itse käytän mieluummin hauskempaa ja kuvaavampaa nenäliinapuu-nimeä.

Muutakin komeaa maasta nousee kuin saniaisia. Marhanliljoilla on näköä ja kokoa, paitsi 'Claude Shridella', joka on hävinnyt ilmeisesti myyrien toimesta. Tämä on katajapenkin 'Guinea Gold'.

Edellisessä kuvassa taustalla näkyi tämä komistus, punakolmilehti. Kukat ovat hankalia kuvattavia, kun ovat usein taipuneet hieman piiloon.

Yhtäkkiä huomasin siinä vieressä hennon aarteen: Fritillaria elwesii. 

Vähän kun kaulaa kurotin, huomasin seuraavan aarteen: koiranhammas 'Rosy Wing'. Ihanaa, elossa tämäkin! 

Tämä on joidenkin lähteiden mukaan tähtikoiranhammas, toisten mukaan monen lajin risteymä. Kehälehdet kiertyvät kukan kehittyessä voimakkaammin taakse tehden kukasta turbaanin mallisen.

Keltakielokkia sain oikein hakea, se on niin köykäinen. Kävin viime kesänä puutarhassa, jossa oli niin laaja pehko keltakielokkia, etten tahtonut silmiäni uskoa. Minulla nousee tämä yksi kukkavarsi vuodesta toiseen. Viime vuonna nousi vielä kahdesta eri paikasta, mutta kitkin vahingossa toisen kasvin ilmeisesti kokonaan pois, sillä se oli yhden raivokkaan kitkentäoperaation jälkeen hävinnyt.

Onneksi on silti tämä yksi! Ehkä voisin tarjota tälle vaikkapa kompostimultaa, jos se siitä reipastuisi. Kitkeäkin voisi – katajapenkissä on kauhun tasapaino puna-ailakkien ja muiden luonnonkasvien suhteen. Ne täytyisi yrittää saada kaikki pois, sillä tässä kasvaa paljon pikkuisia aarteita.

Purppurapikkusydän 'Aurora' on myös joskus kohdannut kitkentäraivoisan kourani, sillä kerran tämä oli jo ilmassa, kun tajusin, ettei kaikki kouraisemani ollutkaan koiranputkea. Äkkiä takaisin maahan! Kasvusto ei edelleenkään ole kovin rehevä, mutta se voi johtua häirinnän lisäksi siitäkin, että olen istuttanut tämän katajan katveeseen, missä on erittäin kuivaa.

Tässä on kukka, jota täytyy syynätä lähempää. Kauniimpaa saa hakea! Nuo pienet syreeninliilat yksityiskohdat. 

Edellisen serkku, keijunpikkusydän 'Pink Punk' on yhä kukassa viimeisillä kahdella kukalla. Tungin linssin lähes kukkiin kiinni, jotta sain lähikuvan minipienistä kukista.

Ruoho on yhä leikkaamatta, huomauttaa Ransu.

Mukavaa viikonloppua!

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Keijunpikkusydän Dicentra cucullaria

Keltakielokki Uvularia grandiflora

Kilpirikko Darmera peltata

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Nenäliinapuu Davidia involucrata

Punakolmilehti Trillium erectum

Purppurapikkusydän Dicentra Formosa-Ryhmä

Sikkiminesikko Primula sikkimensis

Tarha-adiantumi Adiantum pedatum

Tähtikoiranhammas Erythronium revolutum

Kukkivia saniaisia

 Iltapäivälehtien traditiota mukaillen otsikko on täysin harhaanjohtava. Se perustuu uskomukseen, että juhannusyönä saniainen kukkii. 

Oikeasti en nähnyt saniaisia kukassa viime yönä, mutta ehkä se johtui siitä, että nukuin sikeästi. Saniaisten vierellä kyllä kukkii. Kuvassa vasemmalla on aarteeni, kuningassaniainen – kosteikkopuutarhassa lehtosinilatvojen ja koiranputkien keskellä. 

Edessä on kirjavalehtinen keltakurjenmiekka 'Variegata'. Tavattoman kaunis, erottuu vaaleana hienosti muusta kasvillisuudesta, vaikkei kukkisikaan. Mutta siinä on nyt nuppuja, joten se meinaa myös kukkia.

Tässä kuvassa kuningassaniainen näkyy paremmin. Sen lehdissä on hieno rusotus näin nuorina.

Lauhkeammassa ilmastossa se venyy parimetriseksi. Koska viime talvi oli lauha ja kevätkesä sateinen, elän toivossa, että se kasvaa viimeinkin jättiläiseksi. Toistaiseksi lehtosinilatvat ovat korkeampia.

Parin metrin päässä, ojan sivuhaarassa, on puolestaan kuningassaniaisen punaruotinen lajike 'Purpurascens'. Tai oikeammin tuo saniaisen "varsi" on nimeltään keskisuoni.

Punerrus näkyy parhaiten nuorissa lehdissä, ja niitä on edelleen, sillä kuningassaniainen on hidas nousemaan keväällä. Se on vasta kasvun alkuvaiheessa.

Sen lähellä on helmisaniainen. Tämä ei ole vielä koskaan ollut näin rehevä! Lehdillä on korkeutta noin 40 cm. Lisäksi se on viimein alkanut levitä.

Helmisaniainen on se, jota kommentoitiin aiemmin spagettikauhan näköiseksi. Nyt lehdet ovat oienneet, ja tämän parin viikon takaisen kuvan jälkeen myös muuttuneet täysvihreiksi (tätä edellisen kuvan otin äsken).

Tässä olivat kostean paikan saniaiset.

Mutta tämä täytyy vielä laittaa: siperiankurjenmiekka 'Wealden Butterfly', sillä nämä kukat avautuivat tänään. Tämä näkyi aiemmassa kuvassa taustalla, asuu kosteikkopuutarhassa ojan reunalla. 

Oli minulla joskus kanelisaniainenkin, mutta se ei valitettavasti kauaa elänyt. Se olisi myös erittäin kaunislehtinen, kuten äsken esitellyt. Mutta lähellä edesmenneen kanelisaniaisen paikkaa sentään kukoistaa tikankontti Emil grex, mikä lohduttaa suuresti.

Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' on yksi kauneimmista kuivan paikan saniaisista. Sen keveys on vailla vertaa. Minulla on näitä kaksi ja ne kukoistavat vaahteran alla, puun pohjoispuolella. 

Istutin siihen aikanaan myös särkyneensydämen ja se kasvaa ja kukkii harvana näin haasteellisessa paikassa. Pidän silti sen keveydestä valtavasti enkä siirtäisi sitä suin surminkaan parempaan paikkaan rehevöitymään. Tällaisena se on minusta herkempi, luonnonkukkamaisempi.

Taustalla on tummalehtinen isopähkinäpensas 'Purpurea' (eli veripähkinäpensas). Sekään ei kasva vauhdikkaasti vaahteran viedessä mehut maasta, mutta hitaasti hyvä tulee.

Mennäänpä sitten varsinaiseen saniaistarhaan. Sen alaosasta voisin yrittää etsiä imikän ja telliman valtavien kasvustojen alle jäänyttä kuunliljaa, liekö enää elossakaan. En ole sitä vielä tänä vuonna nähnyt, mutta eipä tuolta rehotuksesta mitään näekään.

Taustalla on keltalehtinen pihajasmike 'Aureum' ja revontuliatsalea 'Mandarin Lights'.

Telliman ja imikän vieressä on saniainen, jonka olen ostanut aikanaan Hollannista ja sen piti olla soreahiirenporras 'Lady in Red'. Olen alusta asti epäillyt, etten saanut oikeaa lajiketta, sillä noita keskisuonia ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua punaisiksi. 

Onhan tämä oikein soma saniainen silti. 

Japaninhiirenporras kasvaa kahdessakin paikassa, vaikka se on aina hyvin pieni – myös tänä sateisena alkukesänä – olen silti molemmista ylen onnellinen.

Ylempänä, lahoavan saarnenrungon edessä, kasvaa soreahiirenporras 'Victoriae'.

Ja sen serkku, Percristatum-ryhmän soreahiirenporras. Kummallakin on hauskat hörselöt lehtilapojen päissä.

Vieressä on myös jouluhärkylä. Sen edessä on tiarella 'Pink Skyrocket'.

Laitetaan vielä päivän kuva 'Mandarin Lights' -atsaleasta niin kauan kuin se on vedossa.

Loppuun vielä iloisia uutisia vanhan talon itäpäätyyn tekemästäni kivipengerryksen istutuskolosta. Ensinnäkin rotkolemmikki 'Caucasian Carpet' viihtyy ja on levinnyt vähän joka suuntaan. Sen takana, oikealla kiven edessä, näkyy mahoniasaniainen, joka on hyvin talvenarka. Sen pitäisi kestää korkeintaan –10 asteen pakkasia. Onneksi talvi oli leuto, suojasin sen kyllä.

Kauempana on tarha-adiantumi, jonka olen saanut viihtymään viimeinkin. Siitä vasemmalle on soreahiirenporras 'Dre's Dagger' ja sikkiminesikko edelleen elossa pari vuotta istuttamisen jälkeen, vaikkakin hyvin pikkuruisena ja kituliaana. Turha kai odottaa koskaan sen kukkivan, mutta hyvä, että on elossa – se on jo paljon enemmän kuin mihin kaikki muut aasialaiset esikot ovat pystyneet.

Jotta totuus ei unohtuisi. Puutarhani on ihan hirveä rehotus. Pengermän takana alkaa hedelmätarhan rinne. Vedin sen eilen nurin viikatteella, oli lähes vyötärönkorkuista nokkosta, heinää, ohdaketta ja keltamoa, kuten kuvasta näkyy.

Ehkä vielä joskus tuokin seutu on siistimpää, toistaiseksi en parempaan pysty kuin kerran kesässä viikatoimiseen. Siinä olikin mukava juhannussiivous; tuli sopivasti hiki ja nälkä, ja sitten naapuri kutsui syömään kolmen ruokalajin herkkuaterian.

Mukavaa ja sopivaa juhannuksen jatkoa sinnekin!

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Imikkä Pulmonaria

Isopähkinäpensas Corylus maxima

Japaninhiirenporras Athyrium niponicum

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Kanelisaniainen Osmundastrum cinnamomeum

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas

Koiranputki Anthriscus sylvestris

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Mahoniasaniainen Cyrtomium

Pihajasmike Philadelphus coronarius

Revontuliatsalea Rhododendron Northern Lights -ryhmä

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sikkiminesikko Primula sikkimensis

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Soreahiirenporras Athyrium filix-femina

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarha-adiantumi Adiantum pedatum

Tellima Tellima grandiflora

Tiarella Tiarella

Tikankontti Cypripedium

Nyt on kokoa ja näköä

 Kaikki kasvaa ja onkin aika ihanaa nähdä hyväkuntoisia kasveja! 

Harvemmin on kesä alkanut näin hyvällä kosteudella. Katsoin kartiovalkokuusten tuuheita vuosikasvuja ja totesin, etteivät ne ole koskaan vielä olleet tuon kokoisia. Koko kuuset kun ovat kasvaneet yli kymmenessä vuodessa vasta alle metrisiksi.

Rivendellin jouluruusulaakso on täynnä ihan hervottoman kokoisia tarhajouluruusun lehtiä.

Koska kokoa ei ilman mittakaavaa hahmota, tungin käpäläni kuvaan.

Tämähän on muuttumassa sademetsäksi!

Sademetsään kuuluvat kaikenlaiset liaanit. Alppikärhö kiipeää kirsikkapuuhun, mutta on vääntänyt yhden sen hennommista oksista alassuin. Hyvä juttu, sillä kukkia saa nyt ihailla vähän alempanakin kuin korkealla kirsikan latvassa.

Tämäkin on aivan täydellinen kasvi Rivendellin haltiatunnelmaan.

Luen muuten parhaillaan Tarua sormusten herrasta pitkästä aikaa – tai siis kuuntelen äänikirjana. Löysin sen äänikirjapalvelusta englanniksi itsensä Sméagolin eli Gollumin lukemana! (Näyttelijä Andy Serkis). Kylläpä on täydellinen lukija ja ihanaa uppoutua taas tähän klassikkoseikkailuun. 

Äänikirjan kuuntelu on hyvin hidasta tähän aikaan vuodesta, mutta seikkailu ei mihinkään karkaa ja kun tarinan tuntee hyvin, muistaa tilanteet ja henkilöt ilman, että tarvitsisi kelata taaksepäin viikonkaan paussin jälkeen.

Kirja kyllä aiheuttaa tarpeita esimerkiksi siirtää viimeinkin 'Elrond' -narsissit Rohanista Rivendelliin, minne ne ehdottomasti kuuluvat, onhan Elrond Rivendellin hallitsija. Elrond ei ole voinut kovin hyvin Rohanissa enää viime vuosina, eikä ihme.

Nämä on tullut jo esiteltyä, mutta laitetaan vielä kerran: tarhakielo ja rotkolemmikki, täydellisen haltiamaisia kasveja Rivendellin rajamaille.

Rivendellin vieressä on villi punainen penkki, jossa kukkivat edelleen 'Orange King' -tulppaanit. Kirsikkapuu, johon alppikärhö kiipeilee, näkyykin kuvassa.

Helmisaniainen nousee korkeampana kuin koskaan. Luulin jossain vaiheessa tämän olevan kuningassaniainen, mutta sitten huomasin sen eri muotoiset versot vieressä. Olen niin iloinen!

Olen istuttanut helmisaniaista muutamaankin kertaan, kun se on niin kaunis, mutta se ei koskaan viihtynyt kauaa, vaan aina kuivunut pois. Sitten istutin tämän taimen lähes ojan pohjalle ajatellen, että meni syteen tai saveen (kirjaimellisesti juuri siihen); kokeillaan tätäkin. Ja se onnistui! Helmisaniainen on elänyt tuossa jo muutaman vuoden. Mutta tähän asti se ei ole paljonkaan yltänyt muuta kasvillisuutta korkeammalle – ennen kuin nyt. Lisäksi lehtiä on noussut vähän laajemmalla alalla.

Jossain sanottiin, että se on leviävä ja minä tosiaan toivoin, että olisikin. Niin upea juttu.

Sain tänään illansuussa leikattua viimeisenkin voikukka-heinikkorehotuksen. Se oli niin korkea, että ruohonleikkuri sammui muutamaan kertaan, mutta lopulta tuli tasaista. Musti esittelee. Nyt myyrät näkyvät paremmin.

Ensi yöksi tai huomisaamuksi lupailtu sade on karttojen mukaan peruttu, mutta ehkä tänne siitä kumminkin muutama pisara putoaa. Ennuste on aika jännä: edelleenkään ei kahden viikon käyrä nouse paljoa 15 astetta lämpimämmäksi. Ihan sama ilmiö, joka on ollut koko toukokuun: viileää. Ja sehän tarkoittaa pitkään kestäviä kukintoja ja hyvinvoivia kasveja, jotka eivät kerrankin kärvistele kuivuudessa.

Alppikärhö Clematis alpina

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Kartiovalkokuusi on nykyään kartioalbertankuusi Picea × albertiana 'Conica'

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus

Tarhakielo Polygonatum × hybridum