Sisustusta ja käsitöitä

 Silloin, kun viimeksi oli aurinkoinen päivä, sain virtapiikin.

Sain pari vuotta sitten halkolaatikon, kun ruinasin; tässä samassa kylässä olevasta vanhasta talosta, kun siellä uudistettiin keittiö. Minusta tuo on tosi hieno. 

Jostain syystä vein sen vanhaan taloon, vaikka siellä on oma, vanha ja vielä isompi vedulooda. Olin mitannut kalusteen ja todennut tähän rintamamiestaloon liian isoksi.

Nyt mittasin uudestaan ja tuumasin asiaa muutaman päivän. Päätin, että se on juuri sopiva.

Laatikkoon piti vain keksiä pöytälevy. Navetassa lojui onneksi kiva paksu puulevy, joka tosin oli 6 cm liian lyhyt – ja oikeastaan saman verran liian syvä. 

Saha laulamaan! 

Onpa kivaa, että tuossa nyt on isompi taso kuin entinen pienempi jakkara ja tuoli, jossa kameralaukkuni asui. Sitten, kun sää vielä tästä lauhtuu, otan levyn kuistille ja liimaan jatkopalan paikoilleen, siinä on nyt tilapäiskiinnitys. Samalla hion ja käsittelen levyn öljyvahalla.

Laatikko vie toki ison palan pikkuisesta keittiöstä. Mutta onhan se kätevää, että sisälle mahtuu aiempaa enemmän polttopuita. Toinen, pienempi halkolaatikko on minulla eteisessä, joka on kylmää tilaa. 

Keittiö on samalla työhuoneeni, työpöytä on tuolla Ransun takana. Tässä parhaillaankin kirjoitan tätä juttua.

Kameralaukulle vain pitää keksiä uusi hyvä paikka. Se on nyt yhdellä tuoleista pöydän ääressä. Voi se olla siinäkin. Pääasia, että se on nopeasti saatavilla, kun huomaa ulkona jotakin kuvattavaa tai jos haluaa vaihtaa äkkiä linssin kesken kuvaamisen.

Odotin tälle aamulle ennustettua aurinkoa, mutta oli jotenkin pilvistä, ehkä sumuistakin. Niinpä uusi virtapiikki jäi tulematta, mutta etsin ja sahasin silti olohuoneen kirjahyllyksi sopivan pätkän leveää lautaa. Se oli ulkona, joten täytyy odottaa sen kuivumista tovi jos toinenkin ennen kuin sen voi maalata ja kiinnittää seinään.

Mutta niin vain ovat lauhat säät ja sateet vaikuttaneet positiivisesti, että sain veden toissapäivänä keittiön hanaan – putki aukesi! Mittari ei ole mennyt pakkaselle muutamaan yöhön, päivin on ollut useampi plusaste. Vesi solisee nyt kaikkialla; sisällä ja ulkona!

Joku saattoi huomata edellisissä kuvissa halkolaatikon kulmalla ruukun, josta nousee vihreää. Se on kevätkukkaniitty. Viime vuonna Fritillaria olivierit eivät kukkineet, sillä niiden nuput näivettyivät, kun ruukku oli keväällä ulkona. 

Nyt ne tulivat kukkaan jo täällä keittiössä! Sisällä ei tuuli kuivata nuppuja ja olen muistanut kastella vähän paremmin, niinpä tuossa on nyt ihana pikarililjaniitty. Ruukusta nousee myös syyssahramin, murattisyklaamin ja pikkuisen narsissin lehtiä. Jostakin on ruukkuun löytänyt tiensä myös pystykiurunkannus, sen lehdet ponkaisivat mullasta tässä yhtenä päivänä.

Sain ystävältä synttärilahjaksi hienon villasukkakirjan (Niina Laitinen: Villasukkien valtakunta), joka on samalla hyvin haastava. En ole mikään villasukkamaakari. Mallit ovat toinen toistaan monimutkaisempia. 

Ratkaisin asian niin, että valitsin Duomo di Milano -mallin, jossa on todella kaunis yläosa. Sen jälkeen siinä on minun silmääni liikaa kaikenlaista pintaa ja hörsellystä, niinpä jatkoin sileää vartta. Yhtäkkiä sain huomata, että sileänä neuleena varsi alkoi levetä, niinpä piti äkkiä tehdä muutama kahden silmukan kavennus, niitä näkyy tuossa sileän osuuden yläosassa.

Puuh – ongelma ratkaistu ja sukanteko jatkui. Onneksi villa on joustavaa eivätkä kavennukset tulleet liian myöhään, vaikka ensin siltä näytti.

Kantapään jälkeen alkoi tuntua siltä, että voisi sitä kumminkin jotakin kuviota kärkeenkin laittaa, niinpä tein mallin kärkiosan. Vähän piti säveltää, kun aloitin keskeltä kuvioita. Lisäksi minun lankani oli vähän paksumpaa kuin ohjeen Nalle; tämä on Seitsemää veljestä muistaakseni värissä Jää tai jotakin sinne päin. Silmukkamäärä oli kantapäähän tullessa jo vähän pienempi kuin alkuperäisessä ohjeessa.

Voi myös olla, että toisessa sukassa on jossain kohtaa joku asia tuolla kärjessä vähän eri lailla, kun en enää toisen sukan kohdalla muistanut niin tarkasti, mitä olin tehnyt.

Onpa muuten haastavaa kuvata villasukkia! Paras ratkaisu oli tämä peilin kautta kuvaaminen, kun istuin taloni entisen isännän merimiesarkun päälle.

Nyt saakin taas odottaa uutta inspiraatiota: minkä villasukkamallin tekisin seuraavaksi. Villasukkia on minusta aika tylsä tehdä, sillä kun saa sukan valmiiksi, täytyy aloittaa toinen samanlainen. En taida oikein olla toistosta ja rutiineista nauttiva ihminen.

Mutta sitten toisaalta näiden sukkien kohdalla toivoin, ettei mallia tarvitsisi katsoa joka ikisellä kerroksella, vaan olisi enemmän toistoa. Ota tästä nyt sitten selvää!

Jostain syystä villapaitojen toisto ei niin häiritse, vaikka joutuu niissäkin tekemään esimerkiksi kaksi hihaa, ellei halua tehdä yksihihaista puseroa.

Olin pitkään ihastellut kaupan kassoilla Arabia 1873 × Novita -julkaisua, mutta rahatilanteeni oli niin tiukka, etten voinut sitä ostaa. Sitten tilille tuli rahaa ja tartuin kirjaseen, vaikka siinä ei oikeastaan ollut muuta kiinnostavaa mallia kuin kannen Esteri-kaarokeneule. Mutta kun tämä on sitäkin ihanampi! Saatan hyvinkin tehdä tuon vielä jossakin muussa värissä, esimerkiksi kelta-harmaana. Yläosaan voisi keksiä myös monivärisen ratkaisun, se kutkuttelee. Ohjemallin väritys on sini-valkoinen, kuten ne astiat, joista malli on ideoitu.

Kaarrokeneuleita onkin ihana tehdä, kun siinä ei tarvitse tehdä mitään muuta kahteen kertaan kuin nuo hihat! Muutin tässäkin mallia, mutta vain vähän: jostain kumman syystä hihojen resorit ovat mallissa valkoiset – puilla lämmitettäessä ne olisivat noesta harmaat alta aikayksikön. Lisäksi minusta on nätimpää, kun hihojen kuvio nousee tuosta resorista eikä ala erikseen resorin jälkeen.

No, makuasioita nämä, mutta tuo oli ainakin todella helppo muutos.

Kävin toissapäivänä Nauvossa hakemassa pakettina tulleet seuraavat langat, jotka ovat ylellistä kashmirsekoitetta. Aloitin ponchon, mutta aika näyttää, tuleeko siitä poncho vai vain huivi.

Mitäpä siellä teillä on puikoilla?

Kulmakaappi eteiseen

Navetan takaseinällä on lojunut aarre kaikki nämä vuodet. Se on näkynyt, mutta vasta syksyllä raivasin tieni sen luokse, kun kaivoin sieltä myös karjaportin käyttöön pihaportiksi.
Hieno vanerinen jälleenrakennusajan kaapinovi karmeineen, Lea-vetimetkin valmiiksi paikallaan – tismalleen samanlainen kuin eteisen kaapissa, mutta navetassa lojunutta ovea ei ole lakattu.

Mietin aikani, mihin kaappi tulisi. Keittössäkin on samanlainen kaappi ja sen viereen kaipasin kulmakaappia, mutta ehdin jo hankkia sellaisen yli kymmenen vuotta sitten ennen kuin tulin ajatelleeksi tätä ovea ja sen mahdollisuuksia.
Sitten keksin, että eteisessä oleva syvä kulmaus tulisi hyvään käyttöön, jos siitä siirtäisi halkolaatikon ja tilalle tekisi viereistä porrastetusti pienemmän kaapin, ei niin syvän. Kokeilin kaapinovea näin toivoen, ettei tarvitsisi alkaa nyhertää kulmakaappia – minulla ei ole hajuakaan, miten sellainen rakennetaan.

Mutta kyllä se näin kulmakaappina vain olisi paljon parempi. Tuossa on käynnit vessaan (päreovi) ja oikealla keittiöön, talon pääkulkuväylä. Kulmakaappi tekee paikasta vähemmän ahtaan eikä siinä ole kulmia, joihin voi itsensä teloa, minulla kun on sellaisia taipumuksia.
Yksin tehdessä on hieman vaikea mallata, katsella ja kannatella samaan aikaan, mutta seinää vasten pystyttämällä pystyy sentään jotakin hahmottamaan.

Sitten aloin rakentaa seinään runkoa ja sivuseiniä, joihin oven saisi kiinnitettyä. Apupoika tuli heti paikalle, kun tikkaat pystytettiin.

Kerrankin ajattelin olla viisas ja miettiä rakenteet ja työjärjestyksen valmiiksi. Piirsin hahmotelman paperille. Enpä ollut päässyt alkua pidemmälle, kun suunnitelmat jo osoittautuivat turhiksi; säätämistä se näköjään on aina. Yritin etsiä netistä ja kirjoista neuvoja kiintokulmakaapin rakentamiseen, mutta en löytänyt yhtään mitään, merkillistä. Netissä kun pitäisi olla ihan kaikki!
Joka tapauksessa alkua pidemmälle on jo päästy, mutta loppua ei vielä vähään aikaan näy – pysykää kanavalla.

In Short
There has been a fantastic cupboard door from the 1940's in the byre for decades: precisely similar to the entrance cupboard, with frame and all. I found the perfect spot for it next to the old cupboard and unfortunately decided that this must be a corner cupboard. Without a clue as to how to build a corner cupboard the result will surely be... interesting. And this project will take a while.

Kun ei huvita olla ulkona

Ransun ulkoilut ovat minimaalisia ja täytyy myöntää, että ymmärän häntä täydellisesti. Kukapa hangessa haluaisi tarpoa.

Too Cold And Too Much Snow
Must invent things to to indoors!

Vielä viikko sitten sai ihastella vaaleajouluruusua, joka kukki lumettomassa kohdassa mäntyjen alla. Löysin myös senttimetrin pituiset lumikellon versot talon kulmalta. Nyt kaikki on lumen peitossa ja varmaan hyvä niin, kun pakkanenkin saapui.

Ulkohommat ovat kutistuneet minimiin eli lintujen ruokintaan, veden nostamiseen kaivosta ja saunan lämmittämiseen.

Me viihdymme paremmin sisällä, Ransu ja minä.

Olen viimein korkannut Pirkanmaan kotityö Oy:n sukka-ohjekuvaston, jonka hankin vuosia sitten kuvassa olevan kauniin sukkamallin takia. Teen sitä puna-vihreänä ja melko ohuesta langasta, sillä ensimmäisestä yrityksestä tuli niin leveä, että piti tehdä polvisukat – kuviota pystyi käyttämään vain ihan mallin yläosaan ja sitten täytyi kaventaa rajusti. Silti näyttää siltä, että tällä mallilla ei voi tehdä jalkaosaa myöskään ohuemmilla puikoilla ja langalla, tulee aivan liian leveää. Kuviosta on vaikea poistaa elementtiä, jotta saisi kapeampaa. Voi hiisi. Mutta ei se mitään, ihana varsi tulee joka tapauksessa.

Sain vedettyä yhden asian yli työlistalta, nimittäin kiinnitin viimein olohuoneen kattoon systeemin amppelille. Siihen muutti rönsyilevä Pelargonium sidoides.

Kun tikkaat ja pora olivat esillä ja mieli virittynyt katon rei'ittämiseen, keksin siirtää tikkaat makuuhuoneeseen. Siellä on koukku katossa yhdessä nurkassa, mutta se on huoneen pimein kulma. Amppelikoukku täytyi saada tähänkin ikkunanurkkaan.

Renkipoika lähti heti tutkimaan.

No niin...

Juu. Hyvin näkyy täältä. 

Lopulta sain tikkaat omaan käyttöön ja laitettua amppelille koukun.

Amppeli muutti huoneen pimeästä nurkasta valoon. Pelargonium reniforme ✕ abrotanifolium oli kasvattanut hämärässä pitkiä vaaleanvihreitä lonkeroita. Toivottavasti valon myötä kasvu tervehtyy normaaliksi.

Ihana aurinko! Kyllä tämä tästä.


Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Palohälyttimet

Hankin – ööööööööö – ehkä kymmenen vuotta sitten pari Jalo Helsingin palohälytintä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni näin kauniita hälyttimiä. Olisin halunnut vihreän, mutta siinä kaupassa, jossa kävin, oli vain vaaleanpunaisia ja harmaita. Otin sitten yhden kumpaakin.
Vaaleanpunainen pääsi heti olohuoneeseen entisen ruman valkoisen muovihälyttimen tilalle, mutta eteisen hälytin jäi odottamaan katon maalausta.

Smoke Detectors
When I saw pretty smoke detectors – for the first time in my life – some ten years ago, I had to get them. The living room pink one found its place straight away, I was so glad to remove the old ugly white plastic box.
But the entrance detector had to wait until last week. It took that long to paint the ceiling and that had to be done first, naturally.

Maalasin eteisen katon joskus vuosia sitten, mutta maali oli mennyt kokkareiseksi ja homma meni plörinäksi. Katto odotti tasaisempaa maalipintaa tähän syksyyn saakka.

Ja nyt – tadaa, töttörööt, tytytytyyyy, päripäri! – eteisenkin hälytin on paikoillaan. Jopa patterit toimivat edelleen (vaikka ei sitä ollut vielä päälle laitettukaan).

Ransu esittelee.

SE remonttiasia, joka tässä talossa muuten tehtiin heti ensimmäiseksi, oli kissanluukku. Olin varmaan vasta ruuvaamassa viimeistä ruuvia paikoilleen, kun Viljo tuli katsomaan mitä teen ja tuumasi, että tuo on sopivalla korkeudella, se on varmaan meille, ja meni luukusta läpi. Musti ei olisi luultavasti ikinä hoksannut käyttää luukkua, mutta seurasi sitten Viljoa. Sellainen oli Viljo ♥

In lööv

Sain ystävältä hänen äitinsä vanhan maton. Se oli upean värinen ja kuviot niin kauniit, että rakastuin heti. Mietin vain, miten se mahtuu minimaaliseen olohuoneeseeni... no, sehän täyttää sen lähes seinästä seinään ja laidasta laitaan. Ja tunnelma on kuin Downton Abbeyn kirjastossa!

Living in the Downton Abbey library
I got a lovely rug from a friend, and it fits my tiny sitting-room perfectly. Only the labrador missing now! And the bell pull... and Carson...

Villamatto on ihana paljaiden jalkojen alla, etenkin talvella voin kuvitella sen lisäävän asumismukavuutta huomattavasti. Lämpimät värit ja lämmin paksu lattiaeristys! Sehän on täydellinen plyysikalusteisiini, ja keväällä hankkimani tweedkankainen sohvatyynykin on kuin kotonaan maton seurassa.
Ei voi todellakaan sanoa, että odottaisin talven tuloa, mutta se tuntuu hitusen vähemmän ikävältä, kun on tällainen pesävuoraus.

Ransu esittelee. Musti on jo maannut useaan kertaan onnesta lituskana villamatolla, kyllä kissa on paras aidon villan asiantuntija.

Loppuun vielä tunnelmaisia iltasumukuvia, otettu yhdentoista aikaan.

These last two images I have taken around 11 p.m. when the mist was rising.

Kevät sisälle

Siivosin jo joulukoristeet pois, mutta valotähti sai jäädä vielä ikkunaan, kun pimeää aikaa on niin kovin paljon. Rakensin tänään pienen köynnösportin, josta en saanut kuvaa, kun kameran akku oli tyhjä. Leikkasin porttia varten muutaman vanhan ja paksun syreenin rungon. Kun oksissa oli niin houkuttelevan vihreitä nuppuja, otin oksia sisälle.
Näin jossakin kuvassa kivan jouluasetelman pitkässä puulootassa olevissa lasipurkeissa, mutta en ehtinyt toteuttaa sitä jouluksi. Nyt sitten jännityksellä odotan, kauanko syreeneillä kestää puhjeta lehteen, jos ylipäätään puhkeavat! Ihanaa, että on silmuja, joiden puhkeamista voi odotella.
Laitoin laatikkoon pari patterilla toimivaa pientä valosarjaa, jotka tuovat säihkettä ja tunnelmaa.

Spring start
I cut some old branches off lilacs today and noticed the enticing buds... I could not resist taking some in. Hopefully they will open!

Ulkonakin oli säihkettä ja tunnelmaa, kun kuura hohteli kymmenissä väreissä. Pihanurmi on muuttunut jalokivimatoksi.

Viljo-kissan haudalla on keltainen myrskylyhty. Musti tarkastelee tiluksiaan.

Säihkyvää viikon alkua!

Uudenkaupungin vanhoissa taloissa

Sillä aikaa, kun karvapojat tutkivat mökkiä (tai mitä ilmeisimmin ottivat pitkät päikkärit, sillä kotiutuessamme kaupungista ei ovella ollut vastassa ketään, sitten yläkerrasta laahusti pari haukottelevaa kissaa) me tutkimme innokkaasti Uudenkaupungin vanhoja taloja Koratian Jennin kanssa.
Suurin osa Ugin puutalokortteleista on rakennettu 1800-luvun jälkipuoliskolla kaupunkia koetelleiden tulipalojen jälkeen, mutta tämä 200-vuotias sympaattinen rakennus mäellä oli säästynyt paloilta. Tämä oli oikea helmi! Keittiössä oli hieno puuhellanurkkaus. Olohuoneen kakluunista unohdin ottaa kuvan. En muutenkaan kuvannut kovin paljoa, aika meni tutkiessa ja huokaillessa kaiken vanhan kauneutta. Ihaninta oli vain olla ja kierrellä hissukseen sekä istuskella pihatuoleissa. Tapahtumassa oli riittävän vähän porukkaa, jotta monien talojen huoneissa sai olla omassa rauhassa.

Kaikista kohteista ei saanut julkaista kuvia, joten tässä vain muutamaa taloa sisältä. Keskityin tulisijoihin, ne ovat yksi vanhojen talojen kiehtovimpia puolia. Onneksi aika moni vanha tulisija on säästynyt ja toiminnassa edelleen. On lottovoitto löytää vanha talo, jonka kakluuneja ei ole purettu.

Tässä talossa oli pönttöuunit maalattu marmoroimalla! Todella kivan näköistä, mutta ihmettelin, miltähän ajalta tyyli on. No, sehän on nykyajalta! Omistajat olivat maalauttaneet pönttöuunit ja keittiön hellan huuvan koristemaalarilla. Upea, upea idea ja tulos.

Keittiö. Miten ihanan tunnelman vihreä marmorihuuva tuokaan! Miksi minulla ei ole huuvaa, kopioisin idean heti. Muuten oli mukava löytää oman hellani kaksoisolento, tämä on ihan samanlainen päältätäytettävä kuin vanhassa talossani on.

Mahdottoman söpö ovenpäällistaulu. Haluan samanlaisen!
Mikähän siinä on, että nuorempana inhosin naivismia ja nykyään se viehättää koko ajan vain enemmän.

Tässä hellassa räiskyi iloinen valkea. Tulipa mukava tunnelma.

Aikamatka 70-luvulle. Mahtava muovimatto!

Museoissa oli avointen ovien viikonloppu. Tämä on Wahlbergin museotalon pihapiiriä.
Sää oli mitä mainioin – ympärillä jyrisi ukkonen vähän väliä, mutta Uudessakaupungissa paistoi aurinko.

Monella pihalla oli pihakirppis.

Kohteet oli merkitty ilmapalloin, mainio idea – ne löytyivät helposti.

Vanha tanssiravintola Wallilan Kartano olisi upea paikka järjestää juhlat. Paikka toimii tilausravintolana, nyt siellä olisi voinut nauttia lounaan.

Sukuseutumatkailua

Kävimme jo monta viikkoa sitten äitini sukusijoilla Asikkalassa ja Kärkölässä. Olen vain vähän hidas niistä kirjoittamaan. Todistetusti hämäläisenä se anteeksi annettakoon.
Eilen soitti ystävä, joka on muuttanut Hollolaan, ja se kirvoitti minut kirjoittamaan tästä loppukesällä tehdystä reissusta. Ensin suuntasimme Urajärven kartanoon Asikkalassa, se oli avoinna vuoden viimeistä päivää 31.8. Seuraavan kerran kartanoon pääsee toukokuussa ennakkotilauksesta, 1.6. alkaen se taas on avoinna kaikille.

Kartanossa oli unelmien kirjasto. Mikä tunnelma! Huomaa jugend-pöytälamppu ja kakluuni. Seinissä on juuri tuollainen tumma sinisävy, jota olen ajatellut vanhemman taloni tupaan. Inspiraatio siihen on Gallen-Kallelan maalauksessa Kullervon sotaanlähtö, sekä jugendissa ja keskiajassa laajemminkin.
Eksyinpä aiheesta.

Kartanon alueen rakennukset ovat kaiken kaikkiaan inspiroivia. Sivurakennus on vuodelta 1700 ja siinä on hurmaava mansardikatto. Sellaisestakin haaveilen, mutta en keksi, minne. Voisikohan rintamamiestalosta naamioida 1700-luvun rakennuksen...?

Seuraava etappi oli Huovilan puisto Kärkölässä. Täällä oltiin aivan äitini äidin sukusijojen kupeella. Puistossa on kaksi suurta lampea, pienempi oikeastaan kosteikko ja oja, joka lampia yhdistää, kaikki varsin elegantisti toteutettuna.
Samassa paikassa toimii kotiseutumuseo, jossa äitini muistaakin äitinsä toisinaan vierailleen. Äidin muistin mukaan hänen mummunsa puhui joskus Huovilan huikentelevaisesta isännästä, joka kiersi maailmaa hämäläisten silmin varsin epäjärkevästi, ja lisäksi istutti merkillisiä kasvilajeja puistoonsa.

Huovilan isäntä ratsasteli puistossaan Suomessa ollessaan. Maisemat varmaan kelpasivat maailmanmiehellekin. Näistä kuvista ei oikein erota, miten jylhää maisema on. Tuosta lammen vastarannalta kohoaa jyrkkä kallio kolmenkymmenen metrin korkeuteen.

Täältä sitä inspiraatiota vasta löytyikin!

Palataanpa sitten Saaripalstan kotipihalle ja nykyhetkeen. Mutapuutarhani on onneksi edelleen täyttynyt vedellä, voin kokea edes jonkinlaista yhteenkuuluvuutta upeiden lampien puistoon. Vasemmassa reunassa näkyy vielä muutama neliömetri raivattavaa ja kaivettavaa aluetta, vaaleat heinät ovat jo toivottua kasvillisuutta eli kirjosorsimoa. Se on levinnyt oikein mukavasti ja ei kuitenkaan liikaa.
Huovilassa myytiin taimia, joista kerrottu suopayrtti ja vaaleanpunainen palavarakkaus päätyivät mutapuutarhan laidalle. Rusokoiranhammas sai kodin suuren katajan juurelta. Kasvimatkamuistot ovat kaikkein kivoimpia!

Tässä näkymä vähän kauempaa, pihapolulta. Oikealla erottuu japaninlehtikuusen neulasia ja edustalla rantapunalatvan ohikukkineita kukintoja. Täpläpunalatva on vasta tulossa kukkaan vähän sivummalla.

Tässä näkymä kohti paikkaa, josta edellinen kuva on otettu. Sinihohtoinen japaninlehtikuusi on oikein kiva yhdessä kellanvihreiden palmusarojen kanssa. Palmusaroista riittää jaettavaksi myös mutapuutarhan reunalle, se on leviävä heinä, mutta ei kuitenkaan liiaksi. Muutaman vuoden välein kun ottaa palan pois vyörymästä naapurikasvin päälle, se riittää. Se viihtyy kosteassa, näyttää pärjäävän suunnilleen savisen ojan pohjallakin.

Viimeisimpänä juttuna lisäsin pari puolilahoa hirrenpätkää alppiruusun viereen mutapuutarhan partaalle. Reuna on paljon nätimpi kun siinä on jokin selkeä päätös, ja mihinpä lahoava puu paremmin sopisi kuin katajan ja alppiruusun katveeseen, siihen se näyttää suunnilleen kasvaneen. Toivottavasti sammaloituu mukavasti.
Tuo kataja oli muuten kohtalaisen pysty silloin, kun ostin paikan! Jos ei muusta, niin siitä huomaa ajan kuluneen – ja tuulten puhaltaneen.
Siitä puheen ollen, nyt tuulee niin, että taitavat lehtipuista parhaillaan lähteä lehdet vihreinä!

Huovilan kotisivu on täällä.
Urajärven yhteystiedot löytyvät täältä.


The last weekend in August, we visited my mother's home region to see some sights. They gave so much inspiration! One should be a tourist more often.

Alppiruusu – Rhododendron
Japaninlehtikuusi – Larix kaempferi
Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'
Palmusara – Carex muskingumensis
Rantapunalatva – Eupatorium cannabinum
Täpläpunalatva – E. maculatum