Elokuun kalenteripoika

 ja söpöliini

Pikkuinen pörröinen oravanpoikanen on näkynyt parina päivänä puutarhassa. Se on niin hömelö, ettei tajua pelätä minua ollenkaan. Niinpä minun piti sanoa sille, ettei tällä tontilla kannata oleilla, muuten elinaika jää kovin lyhyeksi.

Kyllähän tiedän, että oravat ovat hirmuisia linnunpesärosvoja ja pikkulintujen vihollisia, mutta tuollaisen söpöyden edessä ei voi kuin heltyä.

Suurin uhka oravanpennulle on tietysti aktiivinen senioripantteri Musti. Tässä se kyttää yhdellä vakiopaikoistaan. Saalista tulee joka päivä – tai useammin yö: vähintään pari myyrää, joskus neljäkin, ja yhtenä päivänä kahdeksan. Musti tuo niitä eteiseen kovaäänisesti kailottaen: täällä olisi katsottavaa!

Hauskaa kyllä, kuvassa Mustin takana näkyy viraton myyränloukku Supercat. Onkaloista ei enää noussut saalista, niinpä laitoin sen katokseen odottamaan syksyä. Luulen kyllä löytäneeni pari uutta myyrän onkaloa viime päivinä, joten voisinkin asettaa sen taas jompaankumpan niistä ja katsoa, kuinka käy. 

Se tässä on tullut selväksi, että yksi aktiivinen 19-vuotias kissa päihittää myyränloukut mennen tullen.

Musti viettää ulkoilmaelämää lähes vuorokauden ympäri. Pari kertaa yössä se käy vieressäni nukkumassa, kunnes on taas aika siirtyä ulkohommiin. Illalla se tulee kylkeeni nukuttamaan minua, usein komentaa minua nukkumaan, jos en ole jo menossa sänkyyn. 

Kuvassa Musti esittelee preeriaa / ruusutarhan yläosaa.

Preerialla on nyt täyteläinen tunnelma. Tähkähelmikät huojuvat tuulessa, pietaryrtti, mäkimeirami ja ahdekaunokki kukkivat ja ovat täynnään pörriäisiä ja perhosia.

Preerian alkukesän tähtihetki jäi kokonaan raportoimatta, kun oranssikeltano hehkui sinisen raunioyrtin kanssa – täydelliset vastavärit. Tuolloin tähkähelmiköiden kukkaröyhyt olivat vasta nousemassa, ne olivat kapeita ja punaruskeita.

Myyrät ovat tehneet selvää keltakannusruohosta, mutta sen siementaimia löytyy sivummalta. Vesi- ja peltomyyrät kun rellestivät preerialla viime talvena oikein urakalla. Kiinnostavaa havainnoida, mikä kaikki niille maistuu. Vaikka ikävääkin, kun kasveja häviää.

Pojilla on täysin vastakkaiset strategiat. Ransu tietää, että saalista saa suoraan ruokakippoon, kun katsoo mammaa anovasti. 

Sitten voi siirtyä nurmipedille sulattelemaan ateriaa.
 

Täällä on ollut ukkosia ja nytkin jyrisee Rymättylän suunnassa. Toissa iltana tuli laaja ukkosrintama mereltä ja sen etummaisena hieno vyörypilvi. En ollenkaan tajunnut asiaa ennen kuin pilvi oli jo kohdalla ja minulla oli kamerassa väärä linssi, olisi pitänyt olla laajakulma. Pilvi eteni nopeasti, joten tässä vain pikaisesti pihalla räpsäisty surkea otos pienestä osasta siitä. Seuraavassa hetkessä alkoi kaatosade.

No niin, ja nyt alkoikin tämän päivän kaatosade. Musti naukui äsken kuistilla, että sille pitää avata ovi, koska kissanluukusta tullessa märkä turkki tuntuu inhottavalta. 

Hyvää elokuuta ja sopivia säitä!

Ahdekaunokki Centaurea jacea

Keltakannusruoho Linaria vulgaris

Mäkimeirami Origanum vulgare

Oranssikeltani Pilosella aurantiaca

Pietaryrtti Tanacetum vulgare

Raunioyrtti Symphytum

Tähkähelmikkä Melica ciliata

Heinäkuun kalenteripoika

 Varjopaikka ja tuulenvire, ja siihen maate!

Siinäpä Ransun ohjeet hellepäivien viettoon. 

Meilläkin oli parina päivänä jopa vähän yli 30 astetta varjossa, mutta nyt on enää 27. Ransu-paran helleraja on kuitenkin jo 20 asteessa.

Toissa viikolla oli kelvolliset asteet ja silloin täällä oli myös jotain kissoista ymmärtävä vieras, Koratian Jenni. Hän osasi tarjota huomiota, herkkuja ja yösijaa vierestään. Me kaikki jäimme kaipaamaan Jenniä hänen siirtyessään pohjoisemmas saaristossa.

Sitten tuli lämpimämpää ja sitten vielä lämpimämpää. Ransu parkkeeraa näillä keleillä ulko-oven tuntumaan, sillä ovi on pohjoisen suuntaan ja sekä eteinen että kuisti tarjoavat varjoa sekä ovesta käyvää tuulta – mikäli tuulee.

Ransu toivottaa kaikille sopivia säitä sekä viilentäviä varjopaikkoja nurmikolla esimerkiksi ison kuusen alla!

Kuusen katveesta sellainenkin tärkeä asia, että pantterililja, Mustin nimikkolilja, kukkii. Se on taas runsastunut edellisvuodesta. Taitaa viihtyä ja mikäs sen ihanampaa.

Musti ei ehdi poseerata. Myyriä riittää. Supercat-pyydys on jo aikaa sitten jäänyt kakkoseksi, onkalomyyrät tuntuvat tyrehtyneen. Eilen Musti pyydysti yhteensä kahdeksan myyrää, jos pysyin laskuissa. Muutaman yöllä ja muutaman päivällä. Ehkä se ei edes tuo kaikkia näytillekään. Kaikkia se ei myöskään jaksa syödä ja käy välillä pyytämässä minulta vaihtelua ruokavalioon.

Mustin takana on uusi, syksyllä istutettu Austin-ruusu Bathsheba. Ruusujakin riittää esiteltäväksi, mutta mikään kukka ei tietenkään ole tärkeämpi tai arvokkaampi kuin Ransu ja Musti.

Muista myös juoda!

Minulta löytyy Samarinia kaapista, sillä arvelin sen kuuluvan talon tarpeellisiin varusteisiin löydettyäni pihalta kaksi hienoa vanhaa lasista Samarin-pulloa. Vintiltä löytyneestä lehdestä löytyi puolestaan mainos, jossa ylistetään aineen virkistävää ja väsymystä poistavaa vaikutusta. Olen todennut Samarinin oikein mainioksi hellejuomaksi – määrättömästi sitä ei tietenkään saa juoda, mutta se on kivaa vaihtelua kaikkeen muuhun hellejuomastoon (kaivovesi, sitruunavesi, limevesi, laimennetut mehut, piimä, tee, kylmä kahvi jne).

Pantterililja Lilium pardalinum

Leikkaus ja kanttaus, parempi mieli

 Ahdistus, jonka viikon poissaoloni aikana syntynyt rehotus aiheutti, on alkanut laantua sitä mukaa kuin saan nurmikkoa leikattua ja kukkapenkkejä siivottua – ja uusia kasviaarteita maahan.

Eilen istahdin aurinkotuoliin yhden alueen siistittyäni. Kuvan vasemmassa reunassa ei ole siistittyä, siinä on oksia odottamassa pätkimistä ja hakettamista. Tarkoitan siitä oikealle olevaa rehotusta, jonka vieressä on kottikärryt. Tuo rehotus on nimittäin kitketty! Ja nurmikkoakin leikattu, kuten kuvasta näkyy.

Seurasta ei ole puutetta. Heti, kun istahdan, hoksaa Ransuli Karvapehva asian ja ilmestyy jostain.

En muuten kuulu niihin puutarhureihin, jotka eivät ikinä istu. Istun useinkin, vaikka en pitkäksi aikaa, mutta se kuuluu olennaisena osana puutarhanhoitoon: että istun ja olen tyytyväinen, nautin ympäröivästä kauneudesta ja siitä, mitä olen saanut aikaan. Ne ovat tosi tärkeitä hetkiä, ja niitä arvostaa myös Ransu.

Ransu siirtyy kanssani esittelemään kottikärryä. Tämän verran nousi ruskopenkistä rikkaruohoja. 

Kärryssä on myös kissanminttua! Se ei ole rikkaruoho!!

Tulppaaneja kukkii yhä vain, mikä on vähän harvinaisempaa kesäkuun puolella. Buharantulppaani 'Salmon Gem' on viime syksynä istutettu, päheän värinen.

Monen vuoden takaiset 'Bright Gem' -buharantulppaanit kukkivat yhä vain. Näiden vieressä on kissanminttua eli todiste siitä, etten kitkenyt kaikkea, toisin kuin Ransu väittää.

Buharantulppaani on vähän ongelmallinen, sillä se on varsin matala ollakseen näin myöhään kukkiva. Muu kasvillisuus meinaa peittää sen alleen.

Kitkiessä yritin etsiä myös 'Ellen Willmott' -vaskivarjohiippaa. Se on kasvanut hirmu huonosti ja viime vuonna siirsin sen ruskopenkin reunaan, jotta näen sen paremmin. Nyt rehotus oli ehtinyt jo peitota sen, enkä harmikseni löytänyt varjohiippaa ollenkaan, vaikka aiemmin keväällä näin sen versoja.

Tänään kuitenkin löysin yhden verson nousemassa maasta! Joku kellukka oli päättänyt kasvaa tismalleen varjohiipan viereen ja nousta jo polvenkorkuiseksi parissa viikossa.

Kukkapenkeissä pitäisi olla melkein ympärivuorokautinen valvonta tuollaisten häiriköiden varalta.

Toivottuja kellukoitakin ruskopenkistä löytyy, mutta nämä jalostetut lajikkeet eli tarhakellukat ovat huomattavasti laimeampia kasvamaan. Eivät oikeastaan ole kasvaneet monessa vuodessakaan ollenkaan sen kokoisiksi kuin olin kuvitellut. Tämä kauniin punainen on 'Bell Bank'. 

Kuvista voi muuten nähdä, että niittyleinikki ei välttämättä ole kitkettävien listalla, vaikka onkin itsekseen tullut.

Tämä on pari vuotta sitten istutettu tarhakellukka 'Nonna'.

'Mai Tai' on kasvanut! Vihdoin löytyi kellukka, josta tuli näyttävä. Ja tämä on vieläpä kaikkein kauneimman värinen, oikea unelma!

Ikivanhat – näin voi sanoa ehkä kymmenen vuoden jälkeen – 'Texas Flame' -papukaijatulppaanit kukkivat yhä vain joka kevät. Nyt näyttää siltä, että idänunikoista on taas tulossa jättikorkeita. Toissa vuonna muistan kukkien olleen yli vyötäröni korkeudella, nyt taitaa tulla sama.

Tässä ja edellisessä kuvassa taustalla näkyvä punainen on japaninvaahtera 'Enkan'.

Edellisten kuvien ottamisen jälkeen vielä kanttasin ruskopenkin, ja siitä tosissaan taputan itseäni selkään. Se on nimittäin homma, joka lähes aina jää tekemättä, en vain enää jaksa ruohonleikkuun jälkeen toista yhtä puuduttavaa hommaa. Mutta nyt teinkin niin, että välissä kitkin ja istutin uutta, jonka jälkeen olin virkistynyt täyteen uutta virtaa. 

Ai että olen tyytyväinen! Pieni pala kerrallaan puutarha siistiytyy. Tämä on ensimmäinen istutusalue, jonka tänä vuonna kanttasin, joten hommat eivät lopu – mutta määräänsä enempää ei pysty, kun töissäkin on kiireitä juuri nyt.

Yksi kottikärry on siis kitkentäjätettä, toinen kanttausklimppejä. Kahta tarvitaan, eikä kolmaskaan kottikärry olisi haitaksi.

Esitelläänpä nyt ruskopenkin SE, joka saa sukat pyörimään jaloissa. Tai kumpparit, tai sukat kumppareissa, tai miten vain. Pikkukurjenmiekka 'Gingerbread Man' eli piparkakku-ukkeli on jotain ihan uskomattoman ihanaa. Tämä ei ole kukkinut joka vuosi, muistaakseni jätti viime vuoden välistä. Jaoin sitä silloin myös alemmas ruskopenkissä ja nyt molemmat kukkivat varsin monella kukalla! Ainakin yksi nuppu on vielä tulossa kukkaan, kukinta on kestänyt jo jonkin aikaa.

Olen pari vuotta keskittynyt lannoittamaan, heittämään kompostimultaa, tuhkaa ja kaikkea mahdollista ravintoa parrakkaille kurjenmiekoille siinä toivossa, että ne ryhtyisivät kukkimaan. Jotain on tapahtunut, sillä tässä kuvassa ('Gingerbread Man' vasemmalla) voi hahmottaa myös taustalla korkean parrakkaan eli tarhakurjenmiekan nuppuja valoa vasten! Se on 'Louvois', upea punaruskea kaunotar.

Tästä tulikin mieleen, että löysin kuin löysinkin luujauhoa Flöristä, kiitos blogin lukijalle vinkistä, ja seuraavaksi taidan viskellä sitäkin näille kaunottarille.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä muuallakin kukkii ja nuppuilee parrakkaita iiriksiä, mutta mennään niihin vaikka seuraavalla kerralla.

Nyt nautitaan! Syreenitkin ovat alkaneet kukkia. Kottikärryt täynnä hyvän työn tuloksia. Tästä sitä talvisin haaveillaan, ja nyt se on totta.

Ihanaa kesää!

Buharantulppaani Tulipa linifolia

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kissanminttu Nepeta cataria

Pikkukurjenmiekka Iris Pumila-Ryhmä

Tarhakellukka Geum Cultorum-Ryhmä

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Toukokuun kalenteripoika ja vieraileva tähti

 Kaikenlaisia hiippareita.

Ransulla on asiaa. 

Täällä on havaittu tunkeilija. Pikaisesti katsomalla näyttää siltä, että kaikki on kuten pitääkin. Ruskopenkki kukkii ja sen vierellä istuu karvainen kissa.

Mutta karvakasa ei ole Ransu! Se on kaunis ja ihastuttava siperiankissa Rufus naapurustosta. Asiassa ei muuten olisi mitään vikaa, mutta Ransu ei uskalla oikein enää mennä pihalle ilman seuraani ja koska piha on Mustin, pelkään yhteenottoa.

Tämän jutun kirjoittaminen keskeytyi hetkeksi, kun näin ikkunasta Mustin liikkuvan oudosti pihalla. No Rufushan siellä taas oli ja Musti ajoi sen pois, kun juoksin hätiin. Pelkään yhteenottoa, koska Musti täyttää ihan justiin jo 19. Onneksi tappeluista ei ole toistaiseksi merkkejä, paitsi Mustin kainalossa oleva haava, johon on tullut iso rupi, mutta se on voinut tulla myös painista Ransun kanssa tai jostakin muusta. 

Seurataan tilannetta ja toivotaan parasta. Kovin lähelle Rufusta en ole koskaan päässyt: se ottaa pian jalat alleen minut nähdessään. Kuvaa ottaessani se pysyi ihmeen pitkään paikallaan minua tarkkailemassa, mutta minulla oli zoomlinssi, jolla sain kuvan kaukaa.

Mutta sitten muihin hiippareihin, tai pikemminkin hiippoihin. Katsotaanpa, mitä täältä löytyy...

Esittelyvuorossa ovat varjohiipat, yksi lempisukuni, josta ensimmäiset ovat kukassa. Vaskivarjohiippa on upean värinen. Otin kuvan äsken ja koleasta tuulesta huolimatta kuvassa on kimalainen. Varjohiippojen pikkuiset kukat ovat niiden suosiossa.

Tarhavarjohiippa on myös aikaisimpia, ensimmäiset pari kukkaa ovat auki. 

Hiipan edessä näkyy rohtosuoputki 'Daphnis', se on alkanut viimein vähän levitä. Joku kirjoitti joskus kommenttiin, että kohta se on levinnyt kaikkialle, mutta epäilen, että kommentoija sekoitti rohtosuoputken kirjavalehtiseen vuohenputkeen. Istutin taimen nimittäin yhdeksän vuotta sitten ja nyt vasta se on alkanut vähän luikertaa alkuperäisestä istutuskohdastaan sivummalle.

Varjohiippojen kukat ovat todella somat ja niitä kannattaa tutkia läheltä, vaikka se tarkoittaakin kyykkyyn menemistä.

Liikuin villin punaisen penkin vierellä, kun huomasin paljonkin punaista. Tänne jakamani tarhavarjohiipan pala onkin jo aivan villisti kukassa! Metsätyräkki 'Chameleon' tavallaan sointuu siihen, tavallaan kukat vähän häviävät punaruskeisiin lehtiin. 

Kombo on kiva, vaikka tässä kohdassa joudunkin taas kitkemään metsätyräkkiä ankaralla kädellä, sillä sen ja ukkolaukkojen runsaan kasvuston seassa olisi pienempiä kasveja, joita ei edes näe.

Huomattava osa varjohiipoista on vasta tulossa kukkaan, kuten tämä hobittipenkin 'Pink Elf'. Se on risteymä – varjohiippoja on kovasti risteytetty, mistä kertoo tieteellisissä nimissä näkyvä ruksi. Suurin osa lajeista on kokonaan vailla lajinimeä, kun ne ovat niin monen eri lajin välisiä risteymiä. 

Kunpa vain meiltä saisi lajikkeita laajemmin, sillä kun on hommannut ne, joita on mahdollista kotimaasta löytää, joutuu kokoelmaa kartuttamaan tilaamalla ulkomailta. Huono saatavuus, tai se, että joka myymälässä myydään samoja kahta lajiketta, ovatkin varjohiippojen ainoa huono puoli.

Toivon todella, että tämä on oikeaa lajiketta, sillä 'Pink Elf' on erittäin kaunis. Istutin sen viime kesänä ja tämä on nyt ensikukinta. Jännittävää!

Myös 'Mandarin Star' on istutettu viime vuonna. Se ei ole nimestään huolimatta oranssi, vaan valkoinen kukka keltaisella keskustalla, todella kaunis. Mandariini voi viitata Kiinaan, mistä moni varjohiippa on kotoisin, ymmärtääkseni tämä on siellä risteytetty.

Alan vähitellen toivoa myös omia risteymätaimia!

Mandarin Starin kuvaaminen on toistaiseksi vähän vaikeaa, kun vasta alimmat kukat ovat auki ja kasvi elää kahden kiven välisessä kanjonissa. Lajikkeella on jännittävät suuret, pitkänomaiset ja piikkireunaiset lehdet, joita kuvassa näkyy etualalla. Samaan kanjoniin on kylväytynyt myös rohtosormustinkukka, sen lehdet näkyvät vihreämpinä. 

Taustalla on ihana pikku puska, jota metsäjänis ei pystynyt talven aikana kokonaan kaluamaan, vaikka yritti. Ensi talveksi täytyy laittaa isompi ja tiheämpi verkko.

Se on tähtimagnolia, jossa on muutama karvainen nuppu, jotka ovat alkaneet raottua!

Siitä päästiinkin takaisin karva-asiaan ja omaan nuppuuni. Ransu voi ihan hyvin ja leppoisasti, aina ei vain saa ihan niin paljon huomiota ja ruokaa kuin tarvitsisi.

Koska on edelleen hyytävä tuuli, kalenteripoika muistuttaa myös untuvahousujen tarpeellisuudesta!

Metsätyräkki Euphorbia dulcis

Rohtosuoputki Peucedanum ostruthium

Tarhavarjohiippa Epimedium × rubrum

Tähtimagnolia Magnolia stellata

Ukkolaukka Allium hollandicum

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense

Puskatilanne

 Mikä päivä!

Tyyntä, aurinkoista ja valoisaa – ja olo on kuin maaliskuulla. Livertelen lintujen kanssa kilpaa.

Ransukin tykkää ulkoilla, kun lunta ei ole.

Puuteripaju 'Mount Aso' puhkeaa vaaleanpunaisiin pajunkissoihin.

Heisi Viburnum × bodnantense 'Dawn' on edelleen tulossa kukkaan. Nuput ovat monta kertaa sulaneet ja pakastuneet. Se ei näytä niitä hetkauttavan.

Viime yö oli kylmin moneen viikkoon: pakkasta lähes –7 astetta. Aamupäivä oli kuurainen. Tässä ollaan pengermän päällä, joka erottaa Rohanin kasvimaasta.

Pergermältä löytyy kurjenmiekkojen piippoja. Ensimmäiset, tammikuussa löytämäni, eivät ole venyneet ollenkaan. Ja alppipenkistä löytyi kolme oikein perinpohjaisesti syötyä kurjenmiekan kukkavartta. Asialla varmaankin hiiri tai myyrä, sillä versojen päällä on sormustinkukan lehtiä. Ei niitä mikään isompi otus olisi löytänyt, eikä niin tehokkaasti saanut syötyä yhtä syvältä. Syödyt varret ovat suorastaan kuopalla maanpinnan alapuolella.

Harmi! Ne olisivat olleet ihanaa purppuranväristä harvinaisuutta.

Punahevoskastanjan nuput ovat ihanan järeät.

Siirrytään alas Rohaniin. Näsiä näyttää jo punaista kukkaväriä nupuissaan. Se on pakko verkottaa, muuten ei kukkia pääse näkemään ollenkaan.

Tarkastamme verkot Ransun kanssa. Vaaleanpunakukkainen syreeni on turvassa, hyvä. Sen verkon tukitappia on hirveän vaikea saada maahan, kun siinä on kivi kiven vieressä. Koska peurat rakastavat syreeneitä, täytyy nekin visusti verkottaa, jos haluaa nähdä kukkia.

Vaikka pihani on nykyään kokonaan verkotettu riista-aidalla, löysin silti pari paikkaa, joista peurat tai ehkä tällä kertaa pikemminkin metsäkauriit olivat murtautuneet sisään. Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin murtojäljet ovat erilaiset.

Linnut viskelevät paperia kompostista, täytyy taas siivota. Nurmikko on muuten ihanan vihreä ja siisti. Ihan mahtavaa! Ja tässä menee vielä lähes kolme kuukautta ennen kun sitä tarvitsee leikata. Siisti ja sileä nurmi ihan ilmaiseksi. Rakastan tällaista talvea!

En yhtään tajua, kun eilisissä iltauutisissa haastateltiin ihmisiä, joiden mielestä tämä talvi on jotenkin kamala. Mikä heitä vaivaa? Tässä on mennyt taas monta vuotta, että lunta ja pakkasta on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Eikö ole kivaa, että on vaihteeksi toisenlaista?

Kompostin vierellä on idänkanukka 'Aurea'. Leikkasin kaikki sen vanhat versot vuosi sitten, mistä seuraa se, että nyt on vain nuoria, kirkkaanpunaisia versoja. Siinäpä toimenpide, joka todella palkitsee.

Ransu siirtyi ruskopenkkiin tutkimaan kissanminttutilanteen.

Nyt kelpaa!

Lumikelloja on noussut siellä sun täällä — niin paljon, että niistä tulee oma juttunsa.

Ransu meni lepäilemään, jatkoimme Mustin kanssa pihahommia.

Idänkanukka Cornus alba

Kissanminttu Nepeta cataria

Kurjenmiekka Iris

Näsiä Daphne mezereum

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Puuteripaju Salix gracilistyla

Syreeni Syringa