Kevään merkkejä

 On ollut niin lämmintä, että nyt niitä löytyy!

Ensimmäiset krookuksenversot. Istutin nämä syksyllä, joten nyt en edes muista, mitä ovat lajiaan. Helpommin muistaa ne, joiden on jo nähnyt kukkivan.

Ja ensimmäinen lumikello! Muotopuutarhan 'Hippolyta' -lumikelloilla (kerrottu Greatorex-risteymä) on lämmin ja vähäluminen kasvupaikka talon eteläkulmalla.

Seuraavassa tuppaassa on enemmänkin nousijoita. Nämä ovat venyneet lisää sitten toissapäivän, jolloin kuvan otin, ja nyt versoja on jo enemmän – täytyy taas tänään kiertää piha kameran kanssa.

Jotkut ruusut ovat pitäneet lehtensä pitkään. Tämä on muotopuutarhan The Pilgrim, joka tekee niin suorastaan säännöllisesti. Ei tee hyvää talvenkestolle, mutta selvisi tämä viime talvestakin. 

Pari vaaleajouluruusua on kukkinut jo pitkään, mutta jäniksen ryökäle käy verottamassa kukkavarsia.

Jäniksen jälkiä näkyi lumessa, mutta peurojen ei ollenkaan – mikä onni ja autuus.

Laitoin vanhan, katkenneen talikon jouluruusun eteen, jospa se suojaisi sitä edes vähän. Tykkään kovasti jouluruusun, sinikatajan ja männynrungon yhdistelmästä.

Jatketaan puska-asioissa. Pajunkissoja ei vielä näy, mutta tarkkailen tätä vaaleanpunakissaista 'Mount Aso' -puuteripajua tiiviisti. Kuten myös mustakissaista pajua. 

Molemmat pajupuskat kasvavat ojan partaalla. Ojissa virtaa taas vesi.

Ihana näky!

Loppuun Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heiden kuulumisia. 

Nyt on niin, että – anteeksi vain – 'Dawn' on niin ihanan nuppuinen, etten voinut valita vain yhtä kuvaa, kuten tavallisesti. Nupputerttuja on reilusti yli kymmenen!

En nyt kuitenkaan laita kaikista nupuista kuvaa. Nuppuihin on tarttunut villan säikeitä, sillä laitoin taas puskan talvisuojaksi lampaanvillatuppoja; tällä kertaa ohuemmin kuin viimeksi, jotta ne eivät paina pensasta lyttyyn. Villaan kertyy kosteutta ja painoa talven mittaan.

Mutta eikö näytäkin lupaavalta! Voi, miten toivon, että talvi jatkuu lauhana.

Toistaiseksi näyttää mukavalta. Ennusteen mukaan mennään pakkaselle vasta noin viikon päästä, eikä silloinkaan kovin paljoa. 

Niin että iloista kevään odottelua sinnekin! Tai sitten hiihtokelejä, mikä kutakin enemmän miellyttää.

Krookus Crocus

Lumikello Galanthus

Puuteripaju Salix gracilistyla

Sinikataja Juniperus squamata, sinineulasiset lajikkeet

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Punaisia herkkuja

 Kaikenlaista tulee popsittua.

Karhunvatukat sointuivat raakoina täydellisesti punaiseen 'Red Velvet' -liljaan. Nyt lilja on lopettanut kukinnan ja 'Loch Ness' -karhuvatukat kypsyvät yksi toisensa jälkeen. Niistä ei ole kypsänä kuvaa, sillä käyn napsimassa ne suoraan suuhun, kun mustuvat ja pehmenevät.

Ystävän monta vuotta sitten tuomasta mansikantaimesta tulee satoa. Taimi on myös tehnyt itselleen kaverin samaan betonirenkaaseen. Näistäkin saa muutaman kypsän marjan suuhun päivittäin. 

Tämä taisi olla jokin kuukausimansikka. En ole oikein perehtynyt mansikkalaatuihin.

Näkymä kasvimaalle; kuvasta ei tosin mansikoita tai karhunvattuja erota. Ruusu-heinätarhassa, ovesta alavasemmalle, on kauniit kukkapilvet valkoisia kukkia, kun rikkaporkkanat ja valkokukkaiset kurkkuyrtit kukkivat. Niiden takana on kasvimaan tilliä limenvihreässä kukassa, erittäin kaunis kukka sekin.

Oikeassa reunassa on Rohan.

Rohanissa kasvaa tällainen herkullinen punainen. Austin-ruusu William Shakespeare 2000 nousi henkiin, luulin jo kuolleeksi. Nyt se kukkii villien palsternakkojen limenvihreiden kukkien seassa.

Tämä kuva on vähän hämäystä, sillä näillä en herkuttele – en pidä punaisista viinimarjoista missään muodossa. Sujuvasti marjojen kauneutta kyllä ihailin, ja puskaa myös talloin, kun laudoitin ja maalasin talon päätyä. Jossain vaiheessa oli tikkaat pakko pystyttää lähes puskan päälle.

Loppuun sininen herkkumarja. Retkellä saaren kalkkikaivoksille tuli vastaan upeassa marjassa oleva katajapuska. Maistoimme marjoja ja nuo kypsät siniset ovat yllättävän hyviä aikuiseen makuun ihan sellaisenaan! Retkueen lapsijäseniä ei maku innostanut. Söisin toistekin – kielelle jäi hieno aromi.

Kyseinen puska kasvaa lähes saaremme korkeimmalla kohdalla.

 

Karhunvattu Rubus Karhunvattu-Ryhmä

Kataja Juniperus communis

Kuukausimansikka Fragaria vesca var. semperflorens

Punaherukka Ribes Rubrum-Ryhmä

Jouluruusut ja varjohiipat

 On edelleen niin ihanan vihreää ja jopa keväistä, lyhyestä päivästä huolimatta, että täytyy jatkaa reaaliaikaisella raportoinnilla.

Kun lumi viikonloppuna suli, on ollut ihan ihmeellistä katsoa, kuinka paljon ohutkin lumikerros suojaa perennoja. Ne ovat paljastuneet lumen alta ihan vehreässä kuosissa. No, eivät kaikki, mutta monet.

Tässä kuvassa on sama kasvikombo, jota ihastelin marraskuussakin: tuoksuorvokki, alppivarjohiippa, hopeatäpläpeippi ja kilpihärkylä 'Herrenhausen'.

Jouluruusut ovat elämänsä vedossa. Tässä vaaleajouluruusu sinikatajan vierellä. Tällä alueella mäntyjen alla kasvaa kumpaakin laatua useampia.

Tuo vaaleajouluruusu on ainoa, jossa on nuppu. Sekin on aivan maanrajassa eikä ole noussut parin plusasteisen päivän aikana lainkaan, vaikka aurinko on paistanut ihanasti. Päivä on niin lyhyt ja sää niin vilpoinen, ja maa kohmeinen, että kasvit himmailevat.

Saman alueen toinen jouluruusu on aivan ihanan vaaleanvihreä. Siihen kasvoi syksyllä uusia lehtiä; niin kaunista ja tuoretta!

Viereinen Rohan on jotenkin kylmempi, tosin kuvan ottamisen jälkeen sulivat sieltäkin loput lumet toissayön vesisateeseen. Rohanin alkupäässä kasvaa vaskivarjohiippa 'Orangekönigin', joka on ihanan vihreä. Pyökki 'Rohan Weeping' on puolestaan ihanan ruskea, kauniin sävyinen.

Rohanissa on lumikellojakin, ja syynäsin etenkin puistolumikello 'Viridapicen' kasvupaikkaa, sillä viime vuonna niiden piipot nousivat jo marraskuussa. Nyt niiden kasvupaikkaa peittävät rohtosormustinkukan isot lehdet, ja hyvä niin. Pysykööt siellä turvassa pakkasilta. 

Mistään muualtakaan en ole löytänyt lumikellojen piippoja, en edes vanhan talon etelänurkalta, jossa niitä yleensä on jo joulukuussa. Haravoin myös syksyllä lehtikatetta monelle lumikellopaikalle, enkä halua näin talven alkumetreillä alkaa pöyhiä sitä pois paikoiltaan. Niin utelias en ole, että suostuisin uhraamaan lumikellojeni nuppuja mahdolliselle paleltumiselle.

Katajapenkissä on samat kultatesmat, joita myös hehkutin marraskuussa. Taustalla sama vaskivarjohiippa kuin edellisessäkin kuvassa.

Vaskivarjohiippaa kasvaa myös saarnen alla yhdessä tarhajouluruusun kanssa. Kuvan alareunassa pilkottaa myös tarhavarjohiippa.

Täällä on tarhajouluruusuapajat – ja kaikki todella reippaan näköisinä. Nuppuja ei vielä näy, mutta niitä en ole aiemminkaan nähnyt ennen kevättä.

Rivendellin joki on sulanut, tässä sunnuntaisessa kuvassa siinä oli vielä vähän jäätä.

Saman joen partaalla, vähän korkeammalla, kasvaa piivarjohiippa 'Frohnleiten'. Tämä on kuulemma varjohiipoista talvivihannimmasta päästä, mutta kyllä nuo muutkin aika talvivihreiltä vaikuttavat. 

Tässä nämä raikkaanvihreät uutiset, toivottavasti sinnekin kuuluu yhtä hyvää!

Alppivarjohiippa Epimedium alpinum

Hopeatäpläpeippi Lamium maculatum

Kilpihärkylä Polystichum setiferum

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Piivajohiippa Epimedium × perralchicum

Pyökki Fagus sylvatica

Sinikataja Juniperus squamata, sinineulasiset lajikkeet

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Tarhavarjohiippa Epimedium × rubrum

Tuoksuorvokki Viola odorata

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense

Metsäpuutarha mäntyjen alla

 Alkaa näyttää rehevältä!

Metsäpuutarha-alueita on muutamia, mutta keskitytään nyt vain yhteen, joka on kahden männyn alla.

Minun on vaikea istuttaa puutarhaani havupensaita, sillä ne näyttävät tällaisessa perinnekylässä, saariston perinnemaisemassa, todella ufoilta. Mäntyjen alle ne kuitenkin sopivat teemallisesti ja ulkonäöllisesti. 

Kaksi pallohopeakuusta, pari kartiovalkokuusta ja muutama sinikataja on pysytellyt elossa vuodesta toiseen, mutta ne eivät ole juurikaan kasvaneet. Maa on tässä hyvin tiukkaa savea ja kesällä on varjosta huolimatta kuivaa. 

Keväällä tässä on mukavan vihreä-valkoinen väritys ryyditettynä ripauksella keltaista – lempiväriyhdistelmiäni! Valko-vihreydestä johtuen tästä kohdasta tulee aina näin keväisin mieleen Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riina ja hänen valkoinen puutarhansa.

Moni esikko ei pihassani oikein viihdy, mutta kaksi valkokukkaista loistokevätesikkoa on onneksi viihtynyt jo kymmenisen vuotta.

Ja nyt tämä viime vuonna Barnhavenilta tilattu 'Carrigdale' osoittaa myös viihtyvänsä, mikä ihaninta! Tämä saattaa olla suikeroesikko tai ainakin jotakin sinne päin. Vieläkin siinä on uusia nuppuja.

'Carrigdale' loistaa vasemmassa reunassa kuvaa. Otin kuvan edellisenä sadepäivänä viikko sitten. 

Toivon tosiaan, että lähipäivinä saadaan edes pieni ripaus – alkaa olla toivottoman kuivaa: nurmikko jo kellastuu kuivimmista kohdistaan! Onneksi olen alarinteessä savimaalla, mutta sekään ei auta ikuisesti, kun kuivuus alkoi jo huhtikuun puolella.

Taustana on risuaita tietä reunustamassa ja lehteen puhkeaa hollanninlumimarja 'Mother of Pearl'.

Istutin syksyllä esikon viereen vaaleanpunakukkaisen valkovuokon 'Pink Delight'.

Ei tuo kyllä kovin punertavalta näytä, vaikka 'Pink Delight' onkin muuten juuri tuolleen kerrottu ja hyvin hailea. Ehkä väri kehittyy iän myötä. Joskus käy niin. Nätti se kyllä on näinkin.

Pienet valkoiset esikko ja vuokko vaativat vähän raivausta, sillä tässä on helposti akileijavyöry, joka peittää kaiken alleen. 

Taustalla on viimein runsastunut kesäpikkusydän 'Bacchanal'. Sitä olen kasvatellut ainakin kymmenen vuotta ja siirtänytkin pariin kertaan, kun se ei viihtynyt. Pikkusydämet kuuluvat siihen joukkoon kasveja, jotka mielummin ottavat hatkat kuin jäävät asumaan, siksi olen tuosta nyt todella iloinen.

Tämä(kin) on tällainen villinpuoleinen alue, toisin sanoen sellainen, jonka haluan näyttävän jotakuinkin luonnolta. Vaikka tässä ei mitään alkuperäisiä luonnonkasveja olekaan. 

Tässä oli iso multakasa jonkin aikaa sen jälkeen, kun taloni ympärille kaivettiin salaojat ja se tappoi loputkin ja tiivisti savimaan oikein kunnolla. Kasvillisuudella on ollut täysi työ saada jalansija, siksi olen niin iloinen tästä vähitellen saavutetusta rehevyydestä.

Narsissejakin tässä on paria laatua, vasemmalla vaalean keltainen, isokukkainen valkotorvinen 'Teal' ja oikealla valko-oranssi 'Barrett Browning'.

Nyt kukinnan on aloittanut peittoraunioyrtti 'Wisley Blue', joka ei ole kovin sininen, vaan hyvin hailean vaalean sinertävä, mutta tosi kiva, nätti ja hyvinkäyttäytyvä.

Laitetaan pystykuva, niin näkyy ruosteinen sammalkeinu. Pitäisi lisätä sen selkänojaan sammalta ja jäkälää, vanhat ovat karisseet.

Metsäpuutarhapenkki rajautuu tiilipolkuun, joka johtaa istutusalueiden välistä kohti Rohania.

Polun vieressä kukkii hopeatäpläpeippi, ehkä 'Shell Pink' – ostan noita, kun tulee kivan värisiä vastaan, sillä ne pärjäävät aina. Taustalla pikkuinen orvokki, ehkä perhosorvokki, niitäkin on tullut tähän istutettua, mutta olen siirtänyt myös orvokkia tienposkesta. Voi se olla sitäkin.

Istutin metsäpuutarhapenkin etureunaan 'Mountain Lady' -helmililjaa, sillä samaa olin istuttanut aiemmin polun toiselle puolelle.

Siinä niitä on tiilipolun toisella puolella kaverinaan imikkä, jolla on ihanan runollinen nimi 'Victorian Brooch': viktoriaaninen rintakoru. Johtuu ehkä ametistin värisistä kukista, se oli suosittu korukivi tuolloin.

Viktoriaanista (kirjallista) teemaa noudattelevat myös narsissi 'Barrett Browning' sekä kuunlilja 'Great Expectations', jos on enää elossa. Kuunliljat tuppaavat kupsahtelemaan. 'Mountain Lady' voisi olla jonkin seikkailuromaanin sankaritar.

Rotkolemmikki 'Sterling Silver', taustalla näkyy vaaleamunkinhupun lehtiä. Ne (kaksi kappaletta) ovat talvehtineet yllättävän hyvin jo kymmenisen vuotta, mutta kukkia ei ole tainnut vieläkään näkyä.

Talvehtimisista puheen ollen, pikkuinen alppiruusu 'Azurika' on oikein hyvissä voimissa isojen 'Teal' -narsissien vasemmalla puolella. Alppiruusun lehdet ovat kapeat ja pienet ja sen väritys on hieno ruskeanvihreä. Tarkkailen kiinnostuneena sen silmuja, puhkeaako niihin uusia lehtiä tai tuleeko peräti kukkia.

Laitetaan vielä kuva tästä edustusnurkasta, jossa ovat pikkusydän, valkovuokko ja esikko. Penkin toisessa päässä on myös kerrottua valkovuokkoa, mutta en ole huomannut kukkia siinä nyt.

Penkissä kasvaa myös ihana vaaleansininen, ystävän lähettämä imikkä. 

Kohta väritys vaihtuu akileijojen, illakon ja laukkojen myötä enemmän violetin suuntaan. Koetetaan ehtiä nauttia joka hetkestä!

Alppiruusu Rhododendron

Helmililja Muscari

Hollanninlumimarja Symphoricarpos Doorenbos-Ryhmä

Hopeatäpläpeippi Lamium maculatum

Kartiovalkokuusi Picea glauca 'Conica'

Kesäpikkusydän Dicentra formosa

Loistokevätesikko Primula Polyantha-Ryhmä

Pallohopeakuusi Picea pungens 'Glauca Globosa'

Peittoraunioyrtti Symphytum ibericum

Perhosorvokki Viola sororia

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sinikataja Juniperus squamata, sinineulasiset lajikkeet

Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä

Vaaleamunkinhuppu Arum italicum

Valkovuokko Anemone nemorosa

Kukkakimppu kotona

Olipa ihanaa palata eilen kotiin, kun upean sään lisäksi kotona odotti kukkakimppu.

Mäntyjen alla on edelleen sama vaaleajouluruusu kukassa, joka kukki lähtiessänikin, tosin tuolloin taisi olla vähän enemmän lunta ja pakkasta.

Saman istutusalueen toinen vaaleajouluruusu oli kasvattanut nuppuja niitä suojaavan lampaanvillan läpi. Poistin villat kuvien ottamisen ajaksi.

Ihanan runsas nuppukimppu! Paikka on mäntyjen alla kuivan metsäpuutarhan alueella. Maa on tässä aivan tiivistä savea, mutta hyvin nämä näkyvät viihtyvän. 

Vieressä kasvaa sinikataja, sain niitä vuosia sitten usean kappaleen naapurilta, kun hän oli hankkinut ne vain kausi-istutusta varten.

Kuvatessani huomaan risuaidan läpi Mustin saapastelemassa kylätiellä. Musti varmaan huomasi minut jo kauan aiemmin.

Sieltä hän saapuu. Aidassa on mustinmentävä kolo.

Kuvan alareunassa näkyy valkeaa lampaanvillaa. Laitoin sitä takaisin kukkavarsien ympärille kuvien ottamisen jälkeen, sillä sen haju ehkä suojaa kukkavarsia tulemasta syödyiksi. On silti ihme, ettei näitä vieläkään ole syöty. 

Lunta on paikoitellen ohuesti ja näin eilen tuoreet metsäkauriin sorkanjäljet pihassani. Tämä vahvistaa ajatustani siitä, että metsäkauris ei syö jouluruusua, mutta valkohäntäpeura syö. Nämä vaaleajouluruusujen kukkavarret on aiemmin parturoitu lähes satavarmasti joka talvi, vaikka villatuppoja on ollut ympärillä. Täytyy kumminkin vielä jatkaa havaintojen keruuta ennen kuin alkaa tieteellistä artikkelia väsäämään.

Mäntyjen alta löytyvät ensimmäiset lumikellonnuput. On ihme, että täältä, sillä tämä on lähes täysin varjoisa paikka risuaidan varjostamana. Mutta ehkä tässä on parempi tuulensuoja kuin aurinkoisemmilla paikoilla, tai maa ei ole niin märkää eli kylmää, tai jotakin.

Versonkärkiä on parturoitu, mutta onneksi nuppuja ei (vielä!). Nämä ovat tähtilumikelloa.

Voi itku! Nuppuja kameralla sihdatessani seisoin toisen versotuppaan päällä. Nyt en tiedä, mitä tässä nousee. Voi olla tähtilumikelloa myöskin, mutta ihmeen runsas kasvusto. Voi olla jotain muutakin, näyttää laukan tapaiselta. Anteeksi, versot!

Menin sitten Rohaniin tutkimaan 'Viridapice' -puistolumikellojen kasvustoa, joka oli versonut jo marraskuussa. Peitin sen silloin pakkasjakson alkaessa vanhalla neulemekolla, ja lauhoina viime viikkoina kaupungissa olen ollut huolissani siitä, kasvavatko varret vaakatasoon. Neulemekko on aika tiivistä ainetta ja siinä on mukana keinokuituakin, kaksinkertaisena siitä ei hevillä pääse läpi.

Rohan on kuitenkin kylmä kasvupaikka, maassa on kosteutta, joka jäätyy. Neulemekko oli jäätynyt maahan kiinni ja pienen kiskomisen jälkeen se paljasti versot, jotka eivät ole juurikaan venyneet sitten viime näkemän, kun tammikuussa kurkkasin.

Runsastunut tämä kasvusto kuitenkin on, ihan selvästi! Ystävällinen tuttava lähetti muutaman sipulin pari vuotta sitten.

Jos jotakuta kiinnostaa, näkee lumikellokuvista lajien välisiä eroja. Useimmiten ero on lehdissä, ei kukissa. Puistolumikellon harmaanvihreät lehdet nousevat vastakkain, ikään kuin yhteen painetut kämmenet. Tähtilumikellon lehdet aiemmassa kuvassa ovat puolestaan kiertyneet toistensa ympäri kaarelle. Osassa lumikelloja lehdet ovat vihreät ja kiiltävät, osassa mattapintaiset harmaanvihreät.

Olemme kaikki iloisia kotiinpääsystä. Minä kaikkein eniten siitä, että Ransun nenän avohaava on lähtenyt paranemaan hyvin. Ransu nauttii elämästä ilman kauluria. Kaikkein eniten nauttii Musti. Vihdoinkin kotona!

Puistolumikello Galanthus nivalis

Sinikataja Juniperus squamata

Tähtilumikello Galanthus elwesii
Vaaleajouluruusu Helleborus niger