Hedelmätarhan ruska-aika

 Hedelmätarha on ylimitoitettu nimi, sillä myyrät ovat syöneet hedelmäpuut, mutta kyllä rinteessä sentään jotakin kasvaa. 

Seurataanpa Ransua ja mennään katsomaan. 

Hedelmätarha on aurinkoinen rinne, jonka alaosaan sain vastikään muurattua pengermän valmiiksi ja nyt sain sen nurkkaan kiviraputkin lähes tehtyä, ne ovat tässä päässä vähän kaarevasti. Kauempana häämöttää köynnösmaja: sitä kehystää pienempi kivimuuri.

Varsinaisista syöntihedelmäpuista myyrät ovat hävittäneet kirsikat, joitakin luumuja ja yhden omenapuun, mutta rusokirsikka on pärjännyt – lienevätkö sen juuret pahanmakuiset, tai sitten sen kanssa on osunut satumainen tuuri istutuspaikan suhteen. Rinne on myös kivinen ja voihan olla, että on kohtia, joissa on kiviä niin tiheästi, etteivät ne ole myyrien suosiossa. 

Etualalla on omenapuu "Musta Rudolf" eli oikealta nimeltään 'Rudolph'. Myyrät söivät sen juuret vuosia sitten ja puun latvus kuoli. Onneksi joku juuri jäi jäljelle, sillä puu alkoi tuottaa oikean värisiä eli tummalehtisiä versoja tyveltään. Ne ovat kasvaneet äärimmäisen hitaasti monta vuotta, mistä päättelin, että juuristoa edelleen nakerretaan; miksei nakerrettaisi, eivät myyrät ole maailmasta hävinneet. 

Tämän vuoden keväällä hermostuin, kaivoin juuripaakun ylös ja vuorasin istutuskuopan metalliverkolla. Laitoin myös vähän parempaa multaa, vaikka tässä rinteessä onkin satumaisen hyvä, kuohkea maa – mutta nyt juuret saivat lannoitustakin. Tosin tässä on takuulla kilokaupalla vanhaa lantaa, kun vieressä on pikkuinen navettani.

Nyt Ruudolfin verso on jo yli metrinen!

Tänä kesänä istutin 'Linnanmäki' -koristeomenapuun. Sen istutuskuopan vuorasin heti kättelyssä katiskaverkolla. Siitä ei ole kuvaa nyt.

Sen sijaan olen kuvannut kirsikkasorvarinpensasta, jonka pikkuiset marjat ovat oikeita taideteoksia. Punaisista marjoista paljastuu oransseja siemeniä.

Kirsikkasorvarinpensaan syysväri on minusta kaunis, valoisan vaalea. Istutin pensaan tarkoituksella kuusen lähelle, jotta väriä voi tarkastella tummaa taustaa vasten. Viime viikonlopun myrsky vei lehdet, ehätin ottaa kuvan ennen sitä.

Muissa sorvarinpensaissa on kirkkaanpunaisia syysvärejä. Kaikilla taitaa olla yhtä koristeelliset marjat. Kaikkia minulla ei ole, mutta pallesorvarinpensas löytyy ja sen ruska on upea. Tämän puskan pelastin jäämästä isompien pensaiden jalkoihin ja siirsin näkyvämmälle paikalle. 

Jostain syystä pallesorvarinpensaani eivät ole oikein kasvaneet, tämäkin on pieni, olisiko taas niin, että juuret maistuvat myyrille ainakin jonkin verran. Tai sitten tunnelisto muuten vain haittaa juurten kasvua. Tai olosuhteet eivät muuten miellytä.

Siirtäminen oli hyvä tilaisuus istuttaa tämäkin katiskaverkolla vuorattuun kuoppaan.

Arnenmustikka 'Northblue' on hankittu ja istutettu syysvärin takia, mutta sekin on hyvin pieni ja kitulias. Tokihan sen istutuspaikkakin on tällaista epämääräistä heinikkoa – ja maahumalaa, jota kiroan, mutta josta ei pääse enää mitenkään eroon. Itse olen sen pienen pätkän tuonne mäkeen joskus viskannut enkä kuvitellut, että se juurtuisi, mutta niin teki.

Siirsin 'Northbluen' nyt alemmas lähelle kivirappusia ja samalla se sai asuinpaikakseen pohjastaan puhki ruostuneen ämpärin. Olen kokeillut joidenkin kasvien istuttamista niin, kun rikkinäisiä peltiämpäreitä kumminkin jatkuvasti maastosta löytyy. Metallin luulisi estävän myyrien pääsyn juuriston kimppuun. Toivottavasti mustikka pärjää ämpärissä, tai siis ämpärin reunat ympärillään, pohjaa kun ei ole. 

Jos mustikkasatoa ei taaskaan tullut, nousee myyräsatoa. Sekä supercat-pyydys että Musti ovat jatkuvasti työn touhussa. Tulee vesimyyriä ja peltomyyriä, joista osa on niin isoja jötkäleitä, että luulen niitä ensin vesimyyriksi, mutta hännän lyhyys ja vatsan vaaleus ne paljastavat peltomyyriksi. 

Tunneleita löytyy ihan kävelemällä, kun huomaa maan upottavan jalkojen alla. Tämän kiven vierestä aloin kiskoa heinätuppoa, joka irtosikin maasta aivan kevyesti, kun juurten alla oli iso tunneli. Tunneli jatkuu suunnilleen kuvan keskellä. Sen läpimitta on noin kymmenen senttimetriä; vesimyyrä on rotan kokoinen otus.

Kurkataan vielä köynnösmajan kukkaset. Kurjenpolvi Rozanne eli 'Gerwat' kukkii ja kukoistaa yhä vain – ihana kasvi! Vieressä on japaninsinisade 'Multijuga' vaihtamassa keltaiseen syysväriin. Kohta onkin aika peitellä se ja lajitoverinsa talveksi.

Verikonnantatar 'Pink Elephant' on ihana kuin unelma, ja olen niin iloinen siitä, että kaikki kolme edellissyksynä hankkimaani taimea talvehtivat. Nyt ne kukoistavat ja toivon, että näin on jatkossakin. Aiemmin en ole onnistunut saamaan verikonnantattaria talvehtimaan, vuorikonnantatar on kyllä pärjännyt vuosikaudet.

Hedelmätarhan alaosassa kivipengermän päällä Austin-ruusut Bathsheba ja The Poet's Wife pistävät parastaan. Edessä on Bathsheba, jonka toistaiseksi viimeisetkin nuput lienevät auenneet. Upea syyskukinta sillä onkin ollut. Sen väri on hailean aprikoosinen, kun taas The Poet's Wife on keltakukkainen. Jokunen sen nuppu näkyy kuvassa. 

Taustalla on imeläkirsikka 'Van' eli syöntikirsikka, jonka istutin verkolla vuorattuun istutuskuoppaan, joka myös ulottuu 20 cm:n korkeudelle – ja kesällä havaitsin, että taimen rungon tyveä oli nakerrettu. Heti kiepautin myyräsuojaverkkoa ympärille ja nyt taimi on kasvanut kiitettävästi sekä pitänyt lehtensä koko kesän, ehkä ehdin hätiin ajoissa. Sen taisi pelastaa taimen rungon vieressä oleva bambukeppi, sillä sen kohdalta myyrät eivät päässeet runkoon käsiksi – siis hampaiksi. Levitin myös haavasuojatöhnää syötyyn kohtaan.

Tässä The Poet's Wife (eli 'Auswhisper') lähempää. Oranssit nuput avautuvat kauniin keltaisiksi superkerrannaisiksi kukiksi Austinien tapaan. Kuvasta näkyy, että nuppuja on runsaasti. Tämä onkin päivän ruusu.

Ransu lähettää terveiset kaikille ystävilleen!

Arnenmustikka Vaccinium Angustifolium-Ryhmä

Imeläkirsikka Prunus avium

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Maahumala Glechoma hederacea

Pallesorvarinpensas Euonymus alatus

Rusokirsikka Prunus sargentii

Verikonnantatar Bistorta amplexicaulis

Kivenpyöritystä ylärinteessä

 Kirjoitin syyskuussa pergolaprojektista.

Se on tuolla kaukana tontin yläreunalla, missä näkyy pari vaaleaa tolppaa. Mennäänpä katsomaan lähempää.

Pergola on hieno nimi, mutta rakennelma ei ole tämän kummoisempi. Vain kivimuurikaari jyrkkää rinnettä vasten ja raudoitusverkko. Kun olin saanut muurin takaosan haluamaani korkeuteen, iskin maahan tolpanjalat ja moukaroin niihin omasta kuusesta sahatut kakkoskakkoset. 

Mikäs on ollut puuhaillessa, kun säät ovat olleet tällaiset! 

Kiviähän nousee; ei tarvitse kuin kulkea rautakangen kanssa ja aina, kun kilahtaa, voi ryhtyä kaivamaan.

Lopuksi korotin muuria vähän reunoiltaankin. Niissä on vieläkin varaa etenkin leventää, mutta sitä voi jatkaa sitten, kun on kerännyt ensin sopivan kivikasan valmiiksi.

Istutin verkon juurelle jo kaksi kevätkesällä hankkimaani kärhöä: 'Blekitny Aniol' ja 'Miss Bateman'. Haluaisin kokeilla tuohon lisäksi päivänliljoja, jospa ne kukkisivat paremmin tässä, kun muualla vain tekevät lehtiä vuodesta toiseen. Tässä ainakin aurinkoa piisaa (kärhöille ehkä liikaakin).

Saarelaisilta ostamistani betoneista ja laasteista oli jäljellä vielä pari pussia senkin jälkeen, kun muurasin kellarin tiiliportaat valmiiksi, niinpä aloitin projektin, josta olen tänä kesänä haaveillut. Se on epämääräiseksi menneen kivipengermän korjaaminen. Tämä on alareuna samaan ylärinteeseen, jossa uusi pergola on.

Tällainen on kivipengermä ennen operaation aloittamista. Siitähän ei näy mitään. Joskus kitkentäjätteiden mukana ylärinteeseen viskaamani maahumalan pala on juurtunut ja lähtenyt valloittamaan maailmaa. Lisäksi myyrät ovat myllänneet kiviä, niitä putoilee pengermän juurella olevaan ojaan. 

Välillä on toivoton olo tuon maahumalan kanssa. Tällaisella muhevamultaisella, kostealla paikalla se kasvaa jäätävää vauhtia – ja myös jäätävän kokoiseksi. Lehdet ovat kymmenkertaiset verrattuna kuivaan nurmikkopaikkaan (ja siellä olen yrittänyt kitkeä sitä jo 15 vuotta, mutta onneksi se ei kuivassa oikein jaksa levitä).

Olen niin tuhannen kertaa kironnut sen päivän, kun otin pistokkaan yhdestä kesäkukkaistutuksesta ja istutin sen puutarhaani. Siinä on kardinaalimoka, jonka toivoisin jättäneeni tekemättä. Mutta sitten lohduttaudun ajatuksella, että aika moni muukin elää maahumalan kanssa. Tuolla ylärinteessä se on oikeasti ollut myös kätevä, sillä siellä ei ole kuin heinikkoa, nokkosia ja ohdaketta – maahumala on oikeastaan tehnyt siitä siistimmän. Olisi vain pitänyt estää sen vyöryminen pengermää alas kosteikkopuutarhaan, josta se on jo matkalla nurmikon yli kohti muita puutarhan alueita.

Kuvasta ei ehkä tajua, mutta kivimuurin juurella ollaan alempana ja siinä kulkee myös matala oja, joka viettää oikealta vasemmalle. Tässä on siis jyrkempi rinne kuvan vasemmasta yläkulmasta oikeaan alakulmaan ja loivempi kallistus oikealta vasemmalle. 

Ojassa kasvaa 'Berlin Tiger' -keltakurjenmiekkaa. Oja ja koko sen alue on ollut todella huonolla hoidolla, kun olen odottanut, että ryhdyn suurempaan kunnostukseen. 

Nyt toivon tuottavani vähemmän vesimyyräystävällistä ympäristöä muuraamalla kivipengermän betonilla. Sen luulisi myös liikkuvan roudan vaikutuksesta vähemmän. Mutta saa nähdä, kuinka se kestää roudat ja vesimyyrät.

On muuten ollut jäätävää nähdä myyrien tekeviä käytäviä kivien takana, kun olen irrottanut kiviä alkuperäisestä pengermästäni. Huh, mitä onkalostoa.

Kahden betonipussin jälkeen olen päässyt tähän. Täytyy taas tuoda pari kuivabetonipussia seuraavalta mantereen-reissulta, niin pääsen jatkamaan projektia. Nyt on ollut ihan huippukelit tehdä, paitsi että pimeä tulee aivan liian aikaisin! Yhtäkkiä tajusin, etten nähnyt enää kunnolla – mitä ihmettä, tuli hämärä, vaikka luulin kellon olevan vasta neljä.

Homma jatkuu siis. Aion istuttaa jotakin tuohon pengermän päälle, mutta varmuuden vuoksi vuoraan istutuskuopat jyrsijäverkolla. 

Alun perin ylärinne jatkui suoraan ojaan asti, mutta halusin paikan, jonne voin kipata kitkentäjätettä ja kaivamaani maata. Lisäksi pengerrys tekee ylärinteestä vähän vähemmän jyrkän. On ihanaa päästä viimein alueen kimppuun siistimään sitä! Olen onnistunut leikkaamaan jo ruohonleikkurilla käytäviä sen jälkeen, kun kaivoin kiviä maasta – sitä ennen ei ruohonleikkuria uskaltanut ylärinteeseen viedä.

Kutsun tätä ylärinnettä hedelmätarhaksi, vaikka vesimyyrät ovat verottaneet istuttamistani hedelmäpuista muutaman. Luulisi niidenkin viihtyvän vähän huonommin, kun ruohoa leikataan. 

Toivossa on hyvä elää, sanoi Toivo-vesimyyrässä elävä lapamato.

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kärhö Clematis

Maahumala Glechoma hederacea