Retki metsään ja louhoksille

Kun ystävä oli täällä viime viikolla, teimme toisenkin metsäretken. Tällä kertaa ei minun metsääni, vaan saaren pohjoisosiin, joissa on vanhoja kalkkikaivoksia.

Ensin matkamme vei metsän läpi ja aukealle, jossa kasvaa kaunis orapaatsama. Poikkesimme tästä oikealle katsomaan, jos toinen ystävä olisi ollut kotona, valitettavasti ei juuri silloin ollut. Hänen pihallaan kasvaa kaikkea erikoista ja lisäksi hän tietää kaikenmaailman kasvupaikat harvinaisille kasveille tällä saarella.

Jatkoimme ylös entisille kalkkilouhoksille. Siinä sai kivuta kallioille. Jossain vaiheessa huomasin katajassa kauniit marjat. 

Ylhäältä kallion laelta, saaren korkeimmalta kohdalta, on komeat näkymät. Kaikki oli tosin rutikuivaa, tämä retki tehtiin ennen sadetta, jota saatiin torstain-perjantain kuluessa 10 mm. Ja huomenna pitäisi tulla lisää! Jospa kuivuus hellittäisi.

Kalliossa näkyy siellä täällä kalkkikaivantoja, osa kymmenenkin metrin syvyisiä, pitää vähän katsoa, mihin astuu.

Jatkoimme tästä vielä vastapäiselle niemelle, joka näkyy purjeveneen takana. Siellä on toinen vanha louhos.

Laskeuduimme vähän omituista reittiä, mikä tiesi kalliota pitkin liukumista ja rämpimistä, mutta onnistui se niinkin. Näkymä saarta halkovalle lahdelle oli kaunis tällä reitillä.

Otin aika vähän kuvia, pitkät pätkät on ilman, mutta ehkä se on hyvä, tästä tuli maratoonipostaus muutenkin. Tässä ollaan jo menty sillan yli toiselle niemelle. Siellä etsimme hienon kosteikkometsän, tosin nyt siinä ei ole vettä isona rämeikkönä, keväällä oli. Silloin täällä pystyy kuvittelemaan alligaattorit ja kaikki.

Seuraavaksi haukoimme molemmat henkeämme. Justiin tätä kohtaa en ollut ikinä löytänyt. Mikä täydellinen sammalpuutarha! Olimme yhtäkkiä japanilaisessa puutarhassa. Pensaat ovat pähkinää.

Lapinporokoira Lávvi ei mitään haukkonut, jatkoi vain nuuskimuksiaan.

Puusto muuttui pian taas, enemmän kuusivaltaiseksi. Pähkinät kasvavat täälläkin kuusten seassa, aivan kuten minunkin metsäpalstallani.

En lakkaa ihastelemasta sammaleisen metsänpohjan kauneutta ja lahopuulla kasvavia lajeja. Ketunleipä yksi kauneimmista.

Yhdeltä lahopuulta löytyi hieno limasieni: paranvoi.

Niin täydellistä. Vai osaako joku laittaa paremmaksi?

Metsätyyppi muuttui taas, kosteaa tervaleppämetsää tässä kohdassa.

Näin mutkien kautta saavuttiin toiselle kalkkilouhokselle, joka on nykyään makealla vedellä täyttynyt syvä järvi.

Täälläkin saa kiivetä, tosin ei niin korkealle kuin sillä ensimmäisellä niemellä. Meri näkyy. Koivut ovat kellastuneet kuivuudessa.

Pidän erityisesti tästä kohdasta, josta näkyy makea vesi ja meri samaan aikaan.

Laskeuduimme alas louhosjärven päähän. Tästä on parinkymmenen metrin matka merenrantaan.

Ranta on kuonakivilouhikkoa. Pyysin Lávvia katsomaan haaveellisena merelle, mutta heti, kun ehdin tarkentaa, se oli jo matkalla muualle.

Rannan kalliokohdissa näkyy jännää kerroksellista eroosiota. Geologi osaisi selittää. Jotakin sen kanssa tekemistä, että kivilajit eivät ole täysin sulautuneet ja pehmeämpi on ajan saatossa kulunut pois.

Kallioiden kanssa aikajana on niin kiehtova: ehkä tässäkin katsomme miljardeja vuosia sitten sattuneita tapahtumia. 
 

Tässä rannassa on paljon tällaista raita-ura-kalliota. Orjanruusupuska esittelee, se poseerasi paikoillaan.

Täällä on jäänteitä kaivostoimintaan liittyvistä rakennuksista. Tämän sisällä on isoja rautarullia, kuin jättimäisiä kaulimia, varmaan kiven murskaamista varten.

Päivä alkoi jo kääntyä illaksi, kun muistin, että ystävä oli kerran vienyt minut läheiselle kalliolle, jossa kasvaa horkkakatkeroa. Sitä ei löytynyt, niin moni kasvi oli aivan surkastunut, mutta tälläkin, selvästi kalkkipitoisella kalliolla, oli muita kiinnostavia lajeja. Pikkuruiset raunioiset kuuluvat ihanimpiin saniaisiin.

Pikkuruinen keto-orvokki uhmasi kuivuutta. Sammalet lienevät nyt jo vihertyneet. Luonto joustaa.

Tämänkin retken lopetan kotoisaan lehmäkuvaan. Nämä eivät ole kyläniityllä, vaan saaren keskiosan lahden rantaniityllä, jonka lehmät ovat laiduntaneet kauniiksi kuin puisto. Vastaranta on aivan ruovikoitunut, ero on huomattava. 

Ilta jo laskee, joten toivotan tässä hyvää yötä ja tunnelmallista sadepäivää! Täällä sitä jo odotellaan kieli pitkällä, istutin tänään kiinanpunapuun.

Horkkakatkero – Gentianella amarella

Keto-orvokki – Viola tricolor

Ketunleipä – Oxalis acetosella

Kiinanpunapuu – Metasequoia glyptostroboides

Orapaatsama – Rhamnus cathartica

Orjanruusu – Rosa dumalis

Paranvoi – Fuligo septica

Pähkinä – Corylus avellana

Raunioinen – Asplenium

Syysretki kaivoksille

Teimme retken kotisaareni entisille kalkkikaivoksille vieraideni kanssa viime viikonloppuna. Kuivuneet koivut olivat menneet keltaisiksi, hieno väri!

Autumnal quarry trip
Last weekend we walked to the old quarries with my friends. There are disused lime quarries on my home island. Some birches had turned yellow due to the drought.

Kivi on muovautunut eroosion myötä niin, että pehmeämmät kerrokset ovat hävinneet väleistä. Kunpa muistaisin kivilajien nimet! Vierailin täällä geologin kanssa yhdeksän vuotta sitten ja hän oli aivan liekeissä, olisi mukava muistaa mistä hän tarkalleen ottaen oli liekeissä...

Kahdella niemellä on entiset kalkinpolttouunit, tämä yksi aivan rannassa.

Toisella niemistä pääsee saaren korkeimmalle kohdalle. Haaparyhmä on jo vaihtanut väriä.

Iloa loppuviikkoon!

Retki kaivoksille

Kotisaarellani on vanhat kalkkikaivokset. Tein niille toukokuisen retken. Tässä kuvasatoa.

I went for a walk in a disused lime quarry on my home island.

Talvi tulossa

Meri on avoin sisäsaaristossakin, mikä ei ole mitenkään merkillistä. Paksuin jääpeite on yleensä maaliskuussa. Viime talvenakin yhteysalus kulki helmikuun alkuun saakka, silloin vasta jää alkoi olla liian paksua laivan kyntää, vaikka talvi tuli jo marraskuussa.
Tämä näkymä on naapurini venevajasta.

The sea is not yet frozen but it is quite normal for the time of year. The sea ice is normally at its strongest in March.

Kalkkikaivoksen järvi on tietenkin jo jäässä.

Tämä kuva on otettu samoilta jalansijoilta kuin edellinenkin, mutta linssi on suunnattu merelle päin, missä harmaa vesi lainehtii. Louhoksen järvessä on täysin makea vesi.
Vaikka tiedän, että kylmin talvi on vasta edessä – ensi viikoksi on ennustettu jopa -10 astetta – toivon, että talvi jo hellittäisi, lumi sulaisi (vaikka meillä sitä ei olekaan paljon) ja kevät tulisi.

Voi kunpa kevään tulo ei olisi niin hidas kuin viime vuonna! Tässä muutama kuva viime huhtikuun 6. päivältä:

Norrskatan lossiranta.

This is last year's spring on 6th April.

Illansuu Nauvon Prostvikissa. Huh mikä huhtikuu! Vaikka tämä onkin kaunista, en todellakaan toivo näkeväni näin hyytäviä auringonlaskuja ensi keväänä.
Hyvää viikonloppua!

Ahvensaaren kaivoksilla

Kuva: Roger Seijo
Tajusin, että aina välillä mainitsen Ahvensaaren entiset kalkkikaivokset, mutta en ole tarjonnut niistä kuvaa tai kertonut sen enempää.
Kaivoksia, tai louhoksia, on kaksi, saaren pohjoisilla niemillä Kirmossa ja Kilamossa. Kummallakin niemellä on jäljellä kalkinpolttouunin piipun tyngät, Kilamon niemellä muidenkin rakennusten raunioita. Louhokset olivat osa paraislaista Partekia, jolla on edelleen suuri kalkkilouhos Paraisilla (nykyään Nordkalk).
Näkymät ovat henkeäsalpaavat, sillä niemillä on korkeita kallioita. Kasvillisuus on runsaan kalkkisuuden vuoksi mielenkiintoista, lisäksi kalkkilaivojen mukana on laiturin kupeeseen tullut joitakin vieraslajeja. Kaivoksilla pitäisikin kulkea varovasti ja luontoa kunnioittaen, mutta valitettavasti kaikki retkeilijät eivät tee niin, vaan jättävät makkarapaketit ja tyhjät tölkit grillipaikan viereen. Pitäisikin muistaa ottaa muovikassi mukaan siivoamista varten joka kerran kun käy kaivoksilla.

There's two former chalk mines in Åvensor. They are both at northernmost tips of the island, where there are higher rocky hills. There are remains of the chimneys and some other buildings. One of the open quarries forms a freshwater lake – a lovely spot for a summer dip. The views from the hills are spectacular: great for summer sunsets, then the sun really sets in the north, only to rise a couple of hours later just slightly further east.

Kilamon niemen avolouhos jäätyy talvisin, mutta kesällä tässä on upea makeavetinen järvi, jonne on kiva lähteä uimaretkelle. Tämä kuva on muuten otettu 1.1.2009. Tällaisiakin talvia on ollut!
Oikealla näkyy kalkinpolttouunin piipun alaosaa, huippu on rapautunut pois. Tässä on meri aivan vieressä – ylin kuva on otettu tuolta piipun vierestä kalliolta.

Järvi on 30–40 metriä syvä ja kesäisin ihanan turkoosi. Saaren daamit väittävät, että vesi pehmentää ihon, koska se on niin kalkkipitoista. Vesi on pitkään kylmää, sillä syvä järvi lämpenee hitaasti.

Matka Kilamon louhokselle käy pähkinälehdon kautta, joka kukkii toukokuussa täynnä kevätesikoita.

Near the quarry there's a lovely nut grove, filled with cowslips in May.

Kirmon niemellä on saaren korkein kohta. Tämä paikka on minun mielestäni "Ahvensaaren Koli". Edessä näkyy avolouhos, lahden eli suntin takana on Kilamo, jonka niemenkärjestä voi erottaa tiilenpunaisen kalkinpolttouunin piipun. Pikku saaressa suntin suulla on entinen dynamiittivarasto, jonka pieni betonirakennus on edelleen pystyssä.
Kalkinlouhinta loppui 1960-luvulla ja saarella on edelleen asukkaita ja kesäasukkaita, jotka olivat nuorina töissä kaivoksilla. Kun kaivostoiminta oli aktiivista, asui saarella ehkä noin sata perhettä, silloin saarella oli koulu ja nykyisen laivarannan rantavajassa myös kauppa, josta sai ostaa mm. makkaraa metritavarana. Ostokset merkittiin vihkoon.

Kirmon kalkkikalliolla kasvaa ukontulikukkaa, jonka lehtiruusukkeet ovat nukkaiset kuin pupujussin korvat; ja mäkimeiramia, käärmeenpistoyrttiä, ajuruohoa, verikurjenpolvea, taikinamarjaa, kevätesikkoa ja kalliokieloa.