Keisarinna Joséphinen tapetti

 Vuoden pimein aika on oivallista sisäremonttiaikaa, kun ulkona päivän lyhyys lähinnä turhauttaa.

Sain viimein syksyllä tilattua tapetit makuuhuoneen seinään, joka tuli putkiremontin jäljiltä takaisin valkoisena, sillä kylpyhuoneen kaikki seinät purettiin ja rakennettiin uudestaan. Onneksi en ollutkaan ehtinyt maalata tai tapetoida kylpyhuoneen vastaisista seinistä kuin yhden, eteisen puoleisen.

Tilasin unelmieni tapettia, sillä sitä tarvittiin vain kaksi rullaa. Tapetti on Farrow & Ballin mallia Bumble Bee. F&B käyttää paljon historiallisia värejä maaleissaan ja malleja tapeteissaan, niinpä tämäkin on Joséphine Bonaparten, Ranskan keisarinnan makuuhuoneessa olleen silkkikuosin mukaan tehty tapetti.

F&B:n tapetit painetaan heidän uskomattoman ihanilla, erittäin mattapintaisilla maaleillaan. Kimalaisten hopeanhohtoisuus on jännää, kun se erottuu valon mukaan taustaväriä vaaleampana tai tummempana, riippuu mistä suunnasta ja missä valaistuksessa katsoo.

Ryhdyin tapetointihommaan juuri joulun alla ja nyt on seinä tapetoitu. Musti esittelee. Sähköjohto vielä roikkuu, se on kiinnittämättä, samoin jalkalista puuttuu. Katonrajassakin on pientä siistittävää, sillä sinne tarvittiin vielä vähän tasoitetta, kun kipsilevy ei yltänyt ihan kattoon saakka ja tapettia leikatessani sain aikaan pienen reiän.

Makuuhuoneen (itse tekemäni) kattovalaisin on katiskaverkkoa ja siitä tulee niin jännä kuviointi, että oli hieman haastavaa nähdä, onko tapettipinta suora vai kupruileva. Käytin lisäksi työmaavalaisinta ja otsalamppua, lopuksi tarkastin sileyden vielä taskulampun kanssa sivultapäin valaisemalla. On tämä hämärä aika haastavaa sisätöidenkin kanssa! 

En kerta kaikkiaan tajua, miten ihmiset pysyivät hengissä tämän kauden yli ennen sähkövalon keksimistä. 

Eteisestä päin katsottaessa kuosi näyttää ihan erilaiselta kuin edellisessä kuvassa, jossa ikkunanvalo on selän takana. Tämä on Farrow & Ballin maalien taika: niiden sävy elää valon mukaan.

Seuraavana on vuorossa tuo lyhyempi seinänpätkä liinavaatekaapin takana. Se onkin yhä tummanharmaa, jonka värinen koko tämä seinä oli, kun ostin asunnon. Se on ihan kiva väri, mutta maali makuuni vähän liian kiiltävää ja nyt haluan siihen tämän saman tapetin. Sen seinän katonrajassa voi nähdä, miten järkyttävän leveät kattolistat tähän oli laitettu. Olen iloinen, että pääsin niistä eroon! 

Liinavaatekaappiseinä on ihan kiva nytkin, mutta tulee vielä kivemmaksi, kun sekin saa kimalaiset.

Makuuhuoneen tapettiseinä alkaa jo eteisestä. Siellä on jo kylpyhuoneen vastainen seinä maalattu samalla maalilla, jolla ehätin sen maalata ennen putkiremppaa. Sekin on Farrow & Ballia, sillä heidän maalinsa ovat maailman ihanimpia. Sävy on Pale Powder, hyvin vaalea vedensävy, ja se sointuu tähän savenharmaaseen tapettiin oikein mukavasti.

Keittiön harmaa laminaattiseinä sointuu myös. Harmaa rules! (sanoo Ransu).

Makuuhuoneessa on tumman hämyisä tunnelma, joka on minusta juuri ihana. Kimalaistapettiseinää vastapäätä on lapsuudenkotini jämätapettirullilla tapetoitu seinä. Tässä oli kamalan ruma kohokuositapetti, kun ostin asunnon, ja se sai lähteä heti. Itse asiassa koko makkari oli aivan hirveä muovimattoineen ja peililiukuovikaappeineen, jossa oli valkoiset muoviraamit. Ai niin, ja se muovinen valkoinen haitariovi eteiseen! Huh huh, kun ajattelenkin. Niiden kanssa ei kauaa voinut elää. Haitariovi taisi lentää roskiin ennen kuin nukuin yhtäkään yötä asunnossa.

Koska jämätapetti ei riittänyt koko seinälle, jätin kohdan kampauspöydän takana tapetoimatta ja maalasin sen parin harmaan sävyn sekoituksella (kahta maalia vatiin ja siitä telalla seinään).

Makkarissa on montaa kuosia, mutta satun pitämään monista kuoseista...

Pojillekin näkyy kelpaavan tummansävyinen makkari hyvin. Kun tein sängylle sopen kahden vaatekaapin väliin, maalasin taustaseinän mustaksi. Mutta en saanut siitä yhtä kauniin mustaa kuin Musti.

Makuuhuoneen edessä on parveke, mikä lisää huoneen varjoisuutta, sillä parvekkeessa on katto. Jostain syystä olin silti pitkään unelmoinut siitä, että juuri makuuhuoneesta pääsisi parvekkeelle. Tässä asunnossa se toteutui. Ehkä se oli unelma aamukahvista parvekkeella, joka toki toteutuukin aina, kun vain tarkenee.

Parvekkeella on edelleen vihreää, kiitos leudon alkutalven, ja näkymä makkarista on ihan kiva.

Timjamia voi käydä keräämässä ruokiin ja kärsimyskukkakin on edelleen parvekkeella viheriöimässä.

Kreetansyyssahrami 'Fontenayi' teki tänä talvena vain muutaman kukan, luulen, että kukinta oli tässä. 

Poikien joulu on sujunut leppoisasti. Ransu sai uuden Ellipallon varastoistani. Elli on tuttu Auringon ihanat -blogista. 

Musti sai merikotkan sulan, mutta toivon, että se ei silti keksi ideoita niiden pyydystämiseen.

Mukavia välipäiviä!

Kreetansyyssahrami – Crocus laevigatus

Kärsimyskukka, kärsimyspassio – Passiflora caerulea

Loppiaiskuusi

Pystytin loppiaisen kunniaksi joulukuusen kaupunkikodin makuuhuoneeseen. Se pääsi vaaleanpunaiseen ruukkuun ja sai saman väriset ruusut koristeeksi.

My Christmas tree got some pink decoration as I took it indoors from the balcony!

Vaihdoin vielä latvatähden keväänvihreään helmeen, niin johan kelpaa!

Siinä on nyt kampauspöytä loppiaiskuusineen. Seinällekin on tullut uutta. Kissapotretit vaihtoivat paikkaa, sillä pikku kaappi pääsi viimein seinään.

Siinä pikkuinen antiseptique-kaappi nyt on! Tavaraa on aina vain liikaa, ja tungin hätäpäissäni kaapin päälle sekä peuran että yhden kynttilänjaloista, kun eivät ne muuallekaan mahdu, ei edes mihinkään kaappiin. Seinälle tuli koukku pitkiä koruja varten.
Jaana sanoi Meidän maalla -blogissaan osuvasti, että hamsterin on turha toivoa kodistaan avaraa ja tavaratonta. Hyvin sanottu! Lakkaa tavoittelemasta mahdottomia ja myönnä olevasi hamsteri, kas siinäpä nerokas ohjenuora.

Hyvää loppiaista hamstereille ja kaikille muillekin!

Tunnelmissa

Viikonloppu sujui kansallisromanttisissa tunnelmissa Hvitträskin joulumarkkinoilla. Kiitos kaikille vanhoille ja uusille tutuille, jotka kävivät tervehtimässä!

Last weekend there was the annual Christmas market at the world-famous Arts and Crafts architect residence Hvitträsk. I would not miss it for the world.

Myyntipöytäni oli tänäkin vuonna työhuone-kirjastossa. Koska olin aivan kirjahyllyjen vieressä, tuli teosten selkämyksiä tarkasteltua tavanomaista enemmän. Olen pienestä pitäen tottunut Arkkitehti-lehtien vuosikertakansioihin kodin kirjahyllyssä, mutta tässä huoneessa niitä on lehden perustamisvuodelta 1903!
Kirjoihin ei saa koskea. Olisi todella tehnyt mieli tarttua Hugh Walpolen ym. kirjaan A Century of Creepy Stories. Mitähän hiuksianostattavaa se pitää sisällään? Hvitträskissäkin liikkuu tarinoiden mukaan kummitus, olen jopa tavannut ihmisen, joka kertoi kohdanneensa sen.

Myyntipöydässäni oli neuleita ja lankoja, saippuaa, kortteja ja muuta mukavaa.

Sitten tunnelmiin kotona. Leena ja Pojat lähetti ihanan puseron, jolle ei ilmeisesti ollut käyttöä. No täällähän on. Kiitos Leena! Alle laitoin pitkän villapoolon, sillä olen vilukissa (huomaa myös karvatohvelit). Yritys kuvata lepakkohihaista puseroa...

Kuvaaminen oli siksikin haastavaa, että Musti täytyi saada kuvaan mukaan. Huomaatko Mustin?

Salapantteri.

Ransukin oli mukana, mutta sen saaminen kuvaan peittomytyn takaa oli mahdotonta.

Tunnelmallista ja lämmintä joulukuun alkua!

Keittiöihminen

Uudestisyntyneen keittiön myötä minusta näyttää tulleen keittiöihminen. Häärään keittiössä. Teen jopa ruokaa!
Tänään tein omenapiirakkaa, mutta se oli niin nopea, etten ehtinyt saada siitä kuvaa.

With the refreshed kitchen, I'm afraid I've become a kitchen person! I have cooked. Several times.

Herkulliset omput on kasvattanut pihani vanha 'Åkerö'-omenapuu.

Omppuja riittää! Kerään kokonaisena säilyneitä pudokkaita lintulaudalle, mistä linnut (tai peurat) voivat käydä niitä syömässä ennen kuin itse käytän ehjiksi jääneet. Niitä riittää kaikille.
Kuvasta näkyy, että meillä ei vielä juuri mitään ruskavärejä ole, on vain vihreää.

Tässä yhtenä päivänä tein perunavuokaa herkullisista "Heimlot"-perunoista, joita sain ystäviltä. Vanha myöhäinen perunalajike soveltui erinomaisesti vuoaksi! Kun vain olisin osannut maustaa ne paremmin, olisi tullut vielä parempaa. Ehkä ensi kerralla.

Kiitos ruoasta C ja K!
Basilika oli myös omaa tuotantoa, tai siis keväällä kaupan ruukkuyrttinä ostettu ja kesän ajan portaanpielessä isommassa ruukussa kasvanut. Korjasin siitä nyt viimeiset versot ennen kylmän rintaman tuloa. Mukaan runsaasti valkosipulinkynsiä pitämään flunssat ja vampyyrit loitolla.

Onneksi en ole kotona yksin. Jos vampyyri tulisikin, olisi sillä monta tyyppiä vastassa. Talossani asuu myös kaksi kotikissaa, etenkin sateella. Tänä iltana satoi ja huomenna tulee lisää.

Kissatkin viihtyvät keittiössä, ainakin silloin kun kipoissa on ruokaa. Olen yrittänyt pitää heitä pienellä dieetillä, mutta se on vaikeaa. Selitäpä kissalle, että se on dieetillä omaksi parhaakseen.

Kotona alkaa viihtyä yhä enemmän tyyppejä. Pasuuna pääsi sisälle vasta yhden kylmän yön jälkeen, tosin täällä ei ole ollut pakkasta, eikä ehkä edes alle viittä astetta. Kukkanuppuja on valtavasti! Onneksi puska ei kasvanut kokoa kesän mittaan, niin sitä ei tarvinnut leikata, olisi ollut sääli katkoa nuppuoksia. Pari nuppua tietenkin putosi sisäänkantamisen hötäkässä.

Suurin osa pelargoneista on vielä ulkona, olen kantanut niitä sisälle vähitellen, samalla pessyt alusvadit ja pyyhkinyt ruukut puhtaiksi. Tässä kurkkii toissa talvena kylvetty 'Cheeky Chappy' gloksinian lehtien takaa. Oikealla on tuoksupelargoni.

Iltakuva olohuoneesta.

Iltakuva makuuhuoneesta. Nyt on tähdennettävä, että saadakseni koko huoneet kuvaan olen seissyt kynnyksellä, eivät huoneet oikeasti näin suuria ole, ne ovat pienen pieniä! Asumme nukkekodissa, melkein.

Kynnys ja seuraan liittynyt Musti. Näemmä en edes seissyt kynnyksellä, vaan olohuoneen puolella! Tossu näkyy kuvassa, tuo ransunvärinen.
Oikealla näkyy Porin Matin pieni eduspelti, lähes siinä on olohuoneen nurkka.

Sitten saakin taas alkaa miettiä, miten pujottaudun peiton alle. Tai edes osan peittoa alle. Jalkopäästä?
Makoisia unia hyvässä seurassa kaikille!

Gloksinia – Sinningia
Pasuuna – Brugmansia
Tuoksupelargoni – Pelargonium × fragrans

Makuuhuoneen tunnelmia

Edellisen postauksen joulukuusi on makuuhuoneessa. Huomasin, että olen melkein vuosi sitten ottanut tämän kuvan, kun ajattelin postata koukuista, mutta en sitten ehtinyt.
Millähän pieni ihminen ehtisi kirjoittaa blogiin kaikesta, mistä on aikonut? Ainakin minulla syntyy kymmenittäin enemmän aiheita päässä kuin mitä todellisuudessa pystyy kirjoittamaan.
Lähes vuoden takainen asiani oli, että sain viimein kiinnitettyä seinään kolme koukkua vaatteita varten. Siinä on pysyvä näyttely äitini hää- ja iltapuvusta sekä naapurin tädin juhlamekosta. Koukkuihin on kätevä ripustaa myös vaatteita, joita on laitettava seuraavana aamuna päälle. Ainakin minä olen niin aamu-uninen, että jos en valitsisi illalla asua valmiiksi, saattaisin seuraavana aamuna vahingossa poistua kotoa pyjamassa.

Makkarin värimaailma on tumma ja samalla luonnollinen, mistä pidän kovasti, koko ajan vain enemmän. Harmaat, ruskeat, beiget ja maton vähän voimakkaammat murretut sävyt ovat tosi kauniit, vaikka itse sanonkin. Sängyn päätyseinä on musta.

Yhdellä seinällä ovat lapsuudenkotini olohuoneen tapetin loppurullat. Musti ja Ransu esittelevät ja ovat sitä mieltä, että musta, valkoinen ja harmaan monet sävyt ovat parhaita sisustusvärejä.

Ransu esittelee maton sävyjä. Nostin ajopuunpätkän kaappia vasten, jotta Ransu käyttäisi sitä kynsimiseen, mutta aiemmin siinä olleet kangaspakat olivat mieluisampia siihen puuhaan. Kyllä Ransu tätäkin joskus käyttää, kaikkien muiden kalusteiden ja seinänkulmien ohella.

Tässä on se kulmaus, jossa edellisen postauksen kampauspöytä sijaitsee. Kukkapylväs on nyt ikkunan edessä ja verkkohyllykkö sängyn päässä. Siivoilin nurkkaa muutenkin, tosin ei se enää ollut näin rojuinen. Tässä näyttää olleen viimekeväinen katon listoitus kesken, kun listanpätkiä lojuu lattialla.

Sängyn jalkopäässä olevan verkkohyllykön päällä on hyvä paikka pitää päiväpeittoa, joka on rakas vanha painava täkki. Musti esittelee: isäntäpantterin päiväuniasento.

Olen ajatellut, että päiväpeittokasa on juuri sopiva yhdelle kissalle, mutta viime päivinä Ransu on änkeytynyt mukaan Mustin unipaikkaan.

Makuuhuoneen tunnelmissa, mummin kaappia vasten, oli sopivaa kuvata Elsan lempituoli -nettikauppani uusin tuote: renessanssiyöpaita. Sain pienen erän tätä yhdenkoon hurmaavaa yöpaitaa myyntiin. Se löytyy kaupasta tältä osastolta. Ensimmäisen kuvan suuret mustat "hattukoukut" löytyvät myös kaupastani, sekä musta kampauspöytä.

Lämpöistä ja tunnelmallista viikonloppua!

In short: I'm very pleased with the darkish and natural-coloured city bedroom. It is very cosy and there are no signs of me getting bored with it.

Sisustuspläjäys

Näin suurellisen otsikon jälkeen pitää heti paljastaa, että kysymys on vain makuuhuonepohdinnoista. Huomasin joitakin yhtäläisyyksiä saari- ja kaupunkimakkareiden välillä, vaikka ne hyvin eriluonteisia ovatkin.

Kaupunkimakuuhuoneen yksi seinä on tapetoitu vanhempieni entisen olohuoneen tapetin ylijäämärullilla. Halusin makkariin mustaa ja harmaata, hämyisän pesämäistä tunnelmaa. Pari korkeaa peiliä avartaa tilaa, takaani heijastuu olo/työhuoneen kirjahyllyjä.
Peilin vieressä oleva pieni taulu ja kissanaulakko ovat vähän liian korkealla, minun piti siirtää niitä muutama sentti alemmas mutta se on jäänyt (toistaiseksi). Oli ärsyttävää huomata, että taulun yläreuna on vähän peilin reunaa korkeammalla! Mutta ei niin ärsyttävää kuitenkaan, että olisin tarttunut vasaraan. Vietän kaupungissa niin vähän aikaa, että tuskin mikään ehtii ärsyttää niin paljon, että asialle olisi tehtävä jotakin. Paitsi tämä makkari, se oli niin ruma, että lattia, seinä ja kaapit oli rempattava.

Saarimakkari on ilmava ja sielläkin on suuri peili avartamassa – ja sieltäkin näkyy punasävyiseen olohuoneeseen. Seinissä on vaalean sinertävä 1950-luvun tapetti, katossa valkoiseksi maalatut huokolevyt ajan tyyliin.

Kaupunkimakkarissa tapetti ei ihan riittänyt yhdelle seinälle, joten maalasin jäljelle jääneen tilkun betonin näköiseksi telan avulla kahdella harmaan sävyllä. Kissapotretit ovat mustissa samettikehyksissä. Kitsch viehättää, sopivina ripauksina.
Verhotkin ovat hyvin tummanharmaat beigellä ja kullalla höystettynä, mikä toistuu itse tekemäni kattokruunun killuttimissa.

Saarimakuuhuoneessakin killuu, nimittäin pieni keiju. Kerran Naisten joulumessuilla naapuriosastonani oli äiti ja tytär – Tikankolo – jotka myivät kaikenlaisia tonttuja ja keijuja. Sellaiset eivät koskaan ole puhutelleet minua, mutta niiden viiden päivän aikana aloin katsella vihreällä oksalla istuvaa pientä vihreää tyyppiä ja haluta sitä kotiini. Makkarin katossa oli valmiiksi koukku vaatekaapin yllä, niinpä keiju päätyi siihen. Ransu hyppää joskus kaapin päälle, mutta ei ole tuhonnut keijua, tutkailee sitä vain.

Enemmän Ransua kiinnostaa, miten pääsisi kaapin sisään henkareiden päälle.
Seinällä on vanhemman, merimiehen talon vintiltä löytämäni lasten merimiespaita. Sen on varmaan tehnyt talon emäntä, ompelijatar Elna. Hänellä ja Gunnar-miehellä oli neljä poikaa, joista yksi rakensi tämän rintamamiestalon rintamalta palattuaan. Kuvittelen, että pojat ovat kukin vuorollaan käyttäneet aku ankka -paitaa.
Samanlainen paita on myös isälläni yhdessä sodan aikana otetussa kuvassa, missä isä kahlaa järven rantavedessä pienten serkkujensa kanssa maalla Vihdissä sotaa paossa. Muistaakseni sen kuvan kaikilla muillakin pikkupojilla on merimiespaidat.
Merimiespaidan alla on vanha rippipuku, ehkä isoäitini, tai ehkä jonkun tätini – siitä on pientä epäselvyyttä.

Myös kaupunkimakkarin seinällä on vanhoja vaatteita: äitini hääpuku ja tanssiaisleninki. Hän luonnosteli sen nuorena naisena Pariisissa Diorin muotinäytöksessä 1950-luvulla ja meni piirroksensa kanssa ompelijattarelle tilaamaan itselleen "Dior-mekon". Se oli sekä siskollani että minulla koulun vanhojentansseissa, mutta se ei enää mahdu päälleni. Äitini on lyhyempi ja mekon vyötärönkohta on minulla kylkiluiden päällä, enkä mitenkään edes ole niin kapeauumainen kuin äitini 50-luvulla. Voi niitä ampiaisvyötäröitä!
Isäni muistaa äidin niiltä ajoilta, sillä he opiskelivat kumpikin Teknillisessä korkeakoulussa Helsingissä, vaikka ihastuivat vasta kymmenen vuotta myöhemmin jollakin arkkitehtien ekskursiolla. Isä sanoi äidistä: "Se oli niitä ampiaisvyötäröisiä opiskelijatyttöjä", ja äiti isästä: "Se oli niitä opiskelijapoikia, jotka aina pelasivat shakkia luentojen välissä"!

Saarimakkarin kirjahyllyssä on muisto isäni vanhemmasta veljestä Sorjosta, joka katosi rintamalla. Koskaan ei saatu tietää, mitä hänelle tapahtui. Sorjo veisti armeija-aiheisen puureliefin vuonna 1944. Katoaminen oli kova pala koko perheelle ja lähes saman ikäinen setäni muistelee vieläkin kyynel silmässä, kuinka veljekset nuorina miehinä rintamalla pelkäsivät yhdessä vierekkäisten puunrunkojen takana.
Tämä on matkalla olohuoneen seinälle, rintamamiestalo on mielestäni sopiva paikka, vaikka Sorjo ei koskaan jälleenrakennusaikaa nähnytkään. Reliefin viereen tulee kunniakirja Suomen entisten sotilaiden yhdistykseltä isoisoisälleni, rakuunan torvensoittajalle, hänen palveltuaan Suomen armeijassa 1881–1902.