Kukkia ikkunoilla

Meillä on tänään pilvinen päivä, vaikka suurimmassa osassa maata näkyy olevan upea auringonpaiste. Sadetta on luvassa, toistaiseksi taivaalta on tullut muutama lumihiutale! Lämpöä on kyllä +5.

Toisin kuin häikäisevän aurinkoiset viime päivät, sää ei tänään houkuta ulkoiluun ja muutenkin odottelen tässä kokouksen alkamista. Niinpä katse ikkunoille.

Pelargonium sidoides aloitti uudelleen kukinna, luulin jo sen lopettaneen!

Toinen, joka juuri aloitti, on tämä ihanan punainen nimettömänä ostettu jalopelargoni. Jalopelargonit erottaa kotipelargoneista vähän persiljaa muistuttavista lehdistään. Tämä sointuu kivasti läheiseen pienilehtiseen 'Friesdorf' -pelargoniin, vaikka sen lehtien ei kuuluisi ihan noin punaiset ollakaan. Ne ovat vähän kärsineet paahteesta ja kuivuudesta.

Tästä kuvasta saa vähän paremmin käsitystä tämän jalopelargonin ihanasta kukkaväristä. Kun näin tämän muutama vuosi sitten taimimyymälässä, lensi kukka ostoskoriin niin, että viuh vain kuului.

En ole hirveästi perehtynyt eri pelargoneihin, kokemusta on vain näistä, joita minulla on. Tätä täytyy kastella selvästi enemmän kuin muita laatuja, kuivuu äkkiä.

Kukkalaatikon vieressä kasvava unelma on riehaantunut kasvattamaan yli metrisiä lonkeroita. Ne ovat tosi hauskat, vaikka jossain vaiheessa ne täytyy leikata.

Unelma on muodostanut viehättävän pitsikauluksen 'Evergreen' -jaloritarinkukan varteen. 

Tässäpä on ritarinkukka, joka kukkii loistavasti joka ikinen vuosi. Ja on niin ihanan värinenkin!

Tätä kukintaa olen sen sijaan odotellut vuosia: heidinkämmekkä "Kozu hybrid". Sain kolme heidinkämmekkää kolme vuotta sitten, joista yksi keltakukkainen kukki silloin. Koska näiden pitäisi kestää –15 asteen pakkasta, istutin kaksi ulos, ne olivat keltakukkaisia. Tämän hienoimman värisen pidin sisäkukkana.

Hyvä niin, sillä keltakukkaisista yksi kuoli ensimmäiseen talveen, toinen selvisi siitä, mutta menehtyi ilmeisesti viime vuonna. Syksyllä kaivoin sen juurakon ruukkuun sisälle, juurakko tuntui kyllä vaalealta, paksulta ja elävältä, mutta mitään ei siitä versonut, joten saamme varmaan viettää senkin keltakukkaisen hautajaisia.

Tämä viininpunainen kukkii nyt ensimmäistä kertaa ja voi että, kun se on ihanan värinen. Kukkien tuoksu on outo, lähinnä tulee mieleen joku erittäin keinotekoinen, tyyliin kukkaisa wc-raikastin, mutta onneksi tuoksu on mieto ja tuntuu vain, kun nenän laittaa lähes kiinni kukkiin.

Taustalla kukkii kotipelargoni 'Raspberry Ripple', takuuvarma talvikauden kukkija. Tarkemmin ottaen se on munankuoripelargoni, kotipelargonit on jaettu useaan eri alaryhmään.

Siirrytään keittiöön. Sielläkin on iloisia uutisia. Sirokasvuinen verenpisara 'Whiteknight's Pearl' lähes kuoli kuivuuteen yhden pidemmän kaupunkireissuni aikana, mutta se virkosi ja on nyt tuottanut jo pari kukkanuppuakin. Se on tavattoman ahkera kukkija, kukkia voi odottaa uusia ja uusia syksyyn saakka.

Vanha ja iso verenpisara, jolla ei ole nimeä, tuottaa harvakseltaan kukkia koko talven. Olen joskus pohtinut, että tämä saattaa olla yli sata vuotta vanha lajike 'Mrs Popple', joka on edelleen suosittu elinvoimansa takia. 

Tämä onkin loistava kukkija ja myös talvehtija. Tämä kuuluu palleroverenpisaroihin, joita useimmat jalostetut lajikkeet ovat. Kukat ovat tällä selvästi pienempiä kuin monella uudella lajikkeella, mutta se sopii minun makuhermooni.

Myös 'Whiteknight's Pearl' luetaan palleroverenpisaroihin, vaikka sen perimä on enimmäkseen siroverenpisaraa. Se on tuliverenpisaran ja lähes valkokukkaisen siroverenpisaran jälkeläinen. Vieläpä niin, että niiden jälkeläinen on vielä kertaalleen risteytetty sen saman vaaleakukkaisen siroverenpisaran kanssa, jos jotakuta kiinnostaa. Sillä on siis perimässä 75 % siroverenpisaraa.

Sisällä on talvehtinut myös pikkuinen kaksipistepirkko. Olen nimennyt sen Kertuksi. Kertulle on täytynyt järjestää proteiinia, sillä se ei ole mikään vegaani. 

Usein Kerttu ilmestyy keittiön ikkunalle, kun istun pöydän ääreen. Sitten olen listinyt harsosääskiä ikkunaa vasten ja laittanut niitä muutaman senttimetrin päähän Kertusta, ikkunalasiin useimmiten. Kuvan tilanteessa Kerttu ruokaili asianmukaisesti ruokapöydällä.

On kiehtovaa seurata, kuinka Kerttu haistaa aterian ja kipittää raadon kimppuun. Tällä kertaa lätkäisin sille pienen kärpäsen ja kuvasta voi havaita, että se maistui paremmin kuin harsosääsket. Ehkä vaihtelu virkistää Kerttua.

Yhtenä päivänä Kerttu lensi taas ikkunaan, mutta en löytänyt sille yhtäkään ötökkää. Onneksi miesystävä tietää kaiken luonnosta ja ehdotti kissanruokaa. 

Vetäisin sormella kissanruokaa ikkunalasiin ja voi että, kuinka se maistuikaan. Sitä syötyään Kerttu häipyi ruokaperäisille ja tuhisi siellä, lukemista odottavan lehden alapinnalla, iltaan asti.

Heidinkämmekkä Calanthe

Jalopelargoni Pelargonium Domesticum-Ryhmä

Jaloritarinkukka Hippeastrum Hortorum-Ryhmä

Kaksipistepirkko Adalia bipunctata

Kotipelargoni Pelargonium Zonale-Ryhmä

Palleroverenpisara Fuchsia Hybrida-Ryhmä

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Tuliverenpisara Fuchsia fulgens

Unelma Asparagus setaceus

Saniaistarhan salatut kukat

 Vaikuttaa siltä, että saniaistarha ei kärsinyt siitä, kun toinen kuusi päältä kaadettiin. Ehkä jopa päinvastoin, saavat paremmin sadetta.

Jouluhärkylä on ollut vihreänä koko talven ja on edelleen elossa valo-olosuhteiden isosta muutoksesta huolimatta. Taustalla kasvaa soreahiirenporras 'Percristatum' ison puunrungon kappaleen edessä.

'Percristatum' on todella kaunis.

Toinen soreahiirenporras saman rungon edustalla on 'Victoriae'. Näissä kummassakin lajikkeessa lehdet muodostavat hauskoja tupsuja.

Tuo runko on peräisin talon nurkalla aiemmin kasvaneesta isosta saarnesta. Ja tämä ei edes ole sen rungon ihan alinta osaa, kaikkein paksuin pätkä on tontin yläreunassa. Nämä ovat tällaisia rotevampia ötökkähotelleja.

Aiemmin tämä kohta oli aivan varjossa, toukokuussa kaadettu kuusi oli heti tästä rungosta oikealle.

Kuusia oli ensin rivissä neljä, keskimmäiset kaadettiin ajat sitten. Yhden sammaloituneen kannon päällä kasvaa jo uusi kuusi (joka ei kyllä tule koskaan pääsemään isoksi asti). 

Sammalkannon vierellä nousee sitkeä japaninhiirenporras 'Pictum'. Näitä minulla on kaksi, ja vaikka ne eivät koskaan pysty kasvamaan kovin reheviksi, ei kuivuus niitä tapakaan, vaan ne nousevat vuodesta toiseen. Hiirenportailla näyttää olevan melko hyvä kuivuudensietokyky.

Polku kulkee sammalkannon vasemmalta puolelta ylös kohti hedelmätarhaa. Vasemmalla kasvava iso kuusi langettaa yhä alueelle kaiketi riittävästi varjoa, iltapäivisin. Päivän päätteeksi tänne taas paistaa näin kesällä, kun aurinko on korkealla.

Täytyy raportoida sitten elokuussa, ovatko saniaiset yhä hengissä. Kesän alussa ei ole vielä ollenkaan samanlainen kuivuus ja kuumuus kuin voi heinäkuussa olla.

Taustalla oleva kellanvihreälehtinen puska on ihana pihajasmike 'Aureus', todella hyvä väri elävöittämään puolivarjoa. Sen takaa lähti syksyllä istutettu pensasmustikka kymmenisen metriä oikealle, kirsikkasorvarinpensaan toiselle puolelle, kun kuusen kaadon myötä sinne tuli paremmin valoa ja tilaa.

Kirsikkasorvarinpensas kukkii runsaasti. Tiedossa on paljon kirkkaanvärisiä marjoja syksyksi. Ne ja tämän hieno syysvärikin tulee nyt noteerattua paremmin, kun pensas ei enää ole kuusen takana piilossa.

Kerrotaan vielä hedelmätarhasta sellainen ilouutinen, että 'Musta Rudolf' -koristeomena heräilee henkiin vesimyyrien syötyä ison osan sen juurista toissa talvena. Viime kesänä se tuli lehteen – vaivaiset pienet lehdet vain joihinkin oksiin – vasta loppukesällä. Nyt se on ihan aikataulussa ja kukkii myös. 

'Arttula' -kirsikan selviämistä saa puolestaan vielä odotella. Se lähes kaatui tänä keväänä, tänä vuonna vesimyyrät olivat puolestaan sen kimpussa. Se kuivatti kukkanuppunsa, ja hyvä niin, jotta ei mennyt voimia kukkimiseen. Nyt siihen on varovaisesti puhkeamassa muutamia pieniä lehtiä sinne tänne, mutta riittääkö se hengissä pysymiseen, ja onko riittävästi juuristoa tallella, sen aika vasta näyttää.

Takaisin saniaistarhaan. Syksyllä istutettu nimetön japaninvaahtera on pieni, mutta ihan hyvin elossa. Sen viereen Rohanista siirretty pala 'Orangekönigin' -vaskivarjohiippaa näyttää aivan jättiläiseltä.

Näiden lähellä on elossa myös ruskokärsäkalla, ihanaa.  

Samalla puolella polkua on muitakin ilonaiheita. Haurasloikko on loistava kuivan varjon sironkaunis saniainen. Sen lähellä kasvaa tähtirotkokieloa ja kiehkurakieloa. Ihan kaikki ei ole elossa kuitenkaan; vuosia kitunut tarha-adiantumi taitaa olla menehtynyt, ja paria muutakin saniaista vielä odottelen versomaan, kenties turhaan. 

Joskus kasvit kyllä yllättävät. Pari vuotta sitten istutin kaksi heidinkämmekkää tontin ylälaidalle vanhan saarnen ylös maasta kiskotun kannon lahoaviin puukappaleisiin, sillä maan pitää olla niille mahdollisimman ilmavaa, vaikkakaan ei aivan kuivaa. Toinen niistä selvisi ensimmäisestä talvestaan, toinen ei. Mutta kun varjostava vaahteravesakko viime kesänä kaadettiin, tulikin paikasta aika paahteinen.

Varhaiskeväällä näkyi heidinkämmekässä vihreitä lehtiä, kun raotin sen päälle talvisuojaksi laitettuja kuivia vaahteranlehtiä. Sittemmin kämmekän lehdet kuihtuivat. Nyt aloin ajatella, että paikka on varmaan liian paahteinen ja myös kaukana ylärinteessä, sinne ei tule mentyä kasvia ihailemaan, tai edes tarkastamaan, onko se hengissä ja kastelemaan. Niinpä kaivoin sen juuripaakun maasta ja yllätyin, kun juuristo vaikutti oikein mehevältä ja elävältä.

Nyt heidinkämmekkä on istutettu tänne alemmas saniaistarhaan, japaninvaahteran lähelle. Toivottavasti se virkoaa ja alkaa tehdä lehtiä ja ehkä joskus kukkiakin – sen pitäisi olla keltakukkainen.

Huh, olipa pitkä selostus! Jatketaan vielä, jos jaksat.

Kiehkurakielo on viehkon sirolehtinen ja sen kukat ovat vaaleanpunaiset. Tuolla niitä kukkia varren alaosassa näkyy. Taustalla on ihana vaaleansinikukkainen imikkä, muistaakseni Uudenkaupungin kukkamessuilta harrastajan pöydästä ostettu.

Kiehkurakieloa lähempää. Varjopaikkojen kasveissa on aivan hurmaavia yksityiskohtia! Kukkia pitää etsiä, ne eivät ole tyrkyllä.

Siitäkin olen iloinen, että ketunleivän siirto metsästä onnistui viimein. Se on niin kaunis, ja kukinta toukokuussa on hurmaava myös.

Oravanmarjakaan ei onnistunut ensimmäisellä yrittämällä, mutta tässä tuppaassa tuli sitä ja kaupanpäällisenä sinivuokko ja kevätpiippo myös!

Kilpihärkylä 'Herrenhausen' on elossa, mutta jäänyt ahtaalle imikän ja alppivarjohiipan puristuksiin.

Tellima kukkii ihanasti. Vasemmassa reunassa näkyy varjon kaunis maanpeittokasvi taponlehti. Tuo on peräisin taimivaihdosta Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista.

Puna-ailakit kukkivat myös ihanasti, niitä saakin kohta kitkeä!

Puna-ailakki oli ehtinyt valloittaa katajapenkinkin kuin varkain, se on nopea. Tässä eilisen kitkentäoperaation tulosta. Taas kukkakuorma.

Saniaistarhaa varjostavan ison kuusen toisella puolella on kukintansa aloittanut juhannusruusu. Nurmikosta voi nähdä, että meillä on ollut kuivaa. Mutta tänään satoi! Alkoi jo aamuyöstä ja taisi juuri loppua, sillä aurinko tuli esiin. Saldo sademittarissa on 6 mm, mikä on enemmän kuin ennustettiin, mukava juttu!

Pikkuinen orava on hypellyt meillä monena päivänä ja viihtyy ison kuusen suojissa. Se aiheuttaa melkoisia vauhtipyrähdyksiä keski-iän ylittäneissä kissapojissa.

Hyvää viikonloppua ja sopivasti sadetta!

Alppivarjohiippa Epimedium alpinum

Haurasloikko Cystopteris fragilis

Heidinkämmekkä Calanthe

Imikkä Pulmonaria

Japaninhiirenporras Athyrium niponicum

Japaninvaahtera Acer palmatum

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Juhannusruusu Rosa spinosissima 'Plena'

Ketunleipä Oxalis acetosella

Kevätpiippo Luzula pilosa

Kiehkurakielo Polygonatum verticillatum

Kilpihärkylä Polystichum setiferum

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Oravanmarja Maianthemum bifolium

Pihajasmike Philadelphus coronarius

Puna-ailakki Silene dioica

Ruskokärsäkalla Arisaema triphyllum

Sinivuokko Hepatica nobilis

Soreahiirenporras Athyrium filix-femina

Taponlehti Asarum

Tellima Tellima grandiflora

Tähtirotkokielo Maianthemum stellatum

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense

Orkideaihme

 Sain viime vuoden kesäkuussa kolme heidinkämmekkää.

Yksi kolmesta kukki viime vuoden kesällä, kuistin varjoisilla rappusilla. Tämä on Calanthe Takane Lemon Line. 

Heidinkämmekät saattavat sietää jopa –15 asteen pakkasia. Niinpä istutin kaksi kolmesta ulos.

Maan pitäisi olla ilmavaa, kevyttä ja mielellään runsaasti eloperäistä materiaalia kuten kaarnaa sisältävää. Paikaksi valikoitui kymmenen vuotta aiemmin talon kulmalta vedetyn valtavan saarnen kanto paikassa, johon olen suunnitellut saniaistarhaa. Kanto alkaa lahota kappaleiksi ja sen juurella on todella ilmava, puunkappaleita sisältävä multa.

Ransu esittelee paikkaa ennen kämmeköiden istuttamista viime syksynä.

Tänä kesänä kaadetun vaahteravesakon häviämisen jälkeen valoa on tullut enemmän ja tilalla on vieläkin melkoinen kasa risuja. Niiden takana voi ehkä erottaa katiskaverkkoa. 

Pyöräytin kämmeköille verkot peurasuojaksi ja loppusyksyllä täytin ne kuivilla lehdillä. Ylemmäs istutetussa kämmekässä ei ole näkynyt mitään eloa tänä vuonna.

Alemmas istutettu näyttää tältä! Se on siis hyvinkin elossa, lähti kasvuun jo keväällä. Kukkia en ole nähnyt, mutta eiköhän tämäkin ole jo jonkinlainen riemuvoitto.

Vertailun vuoksi tässä on ruukussa sisällä talvetettu ja kesän kuistinrapuilla viettänyt, eli ei ole sen paremman näköinen. Tämän pitäisi olla viininpunakukkainen (Calanthe Kozu-hybrid), säästin hienoimman värisen sisätalvetukseen. Mutta jos tuo toinen keltaisista pysyy jatkossakin talvet hengissä lehtisuojan alla, voisin istuttaa tämänkin mielummin puutarhaan.

Hassua kyllä, jossain vaiheessa tajusin, että näistä heidinkämmeköistä tai japanilaisista ebineorkideoista oli Maaria Matsunagan kiinnostava juttu Oma PIHA -lehdessä viime vuoden tammikuussa (numerossa 1/2020). Kesti aika monta kuukautta yhdistää!

Samalla alueella kasvaa tämäkin aarre: nenäliinapuu. Se on kasvanut hyvin viime vuodesta ja nauttii varmaankin siitä, että vaahterat ympäriltä häipyivät. Tämä on tonttini suojaisimpia paikkoja, ylärinteessä ja rakennusten suojaamana, eivät osu kylmät viimat tähän. Viime vuonna nenäliinapuulla oli kylläkin vanha kaulaliina ympärillään, varmuuden vuoksi. Kun se oli vasta alkusyksyllä istutettu.

Heidinkämmekkä – Calanthe

Nenäliinapuu – Davidia involucrata

Iloa ruukuissa ja purkeissa

Kuvernöörinkukan kukinto meinasi jäädä huomaamatta, kun se on ruukkukasvien kesäretkellä muotopuutarhan takana, edessään kaukasiankirahvinkukkien viidakko. Riippumatto on tuossa aivan vieressä ja violetti kukinto osuikin silmään matkalla riippumattoon lojumaan. Kuvernöörinkukan takana kukkii ihana Vironperältä saatu Galtonia viridiflora, luotettava kukkija kesästä toiseen, joka asustaa vuoden ympäri samassa ruukussa. Talvet olohuoneen lattialla viileässä nurkassa ja melko kuivana.
Saa nähdä, miten talvemme sujuu kuvernöörin kanssa. Eräänä vuonna löysin sen valtavan kauniin kirjavalehtisen version, mutta kasvissa on niin voimakas valkosipulin aromi (se on syötävä), että en voinut elää sen kanssa samoissa huoneissa, nenä valui koko ajan. Kiikutin sen eteiseen, joka on kylmää tilaa ja siellä se paleltui, harmi vain. Mutta se on syksyn murheita. Voisihan lehdet toki syödä pois syksyllä ja heittää sipuli menemään, mutta minulle tuo on koristekasvi.

Toinen ihana löytö tältä kesältä, jota en suin surminkaan meinaa heittää pois, on liuskalehtinen muratti. Olen etsinyt tällaista oikein liuskaista kaunotarta jo jonkin aikaa. Joulun alla melkein ostin yhden jouluasetelman kukkakaupasta vain siinä olevan muratin vuoksi, mutta tulin sitten järkiini. Nyt löytyi tällainen namupala. Tämä muuttaa viimeistään syksyllä maahan, kunhan keksin oikein hyvän paikan.
Lajiketta en lähde arvailemaan – tiesitkö, että murattilajikkeita on satoja, tällaisia liuskaisiakin kymmenittäin?

Isossa ruukussa kasvaneet, pari vuotta sitten kylvetyt paatsamat (Rhamnus schneideri var. manshurica) ovat kasvaneet valtavan hyvin ja myös talvehtineet valtavan hyvin. Istutin niistä ensimmäisen nyt maahan. Loput kolme odottavat inspiraatiota siitä, mihin laittaisin pienen paatsamalan.
Potassa kukkii heidinkämmekkä (Calanthe Takane Lemon Line), sen talvielämästä en tiedä vielä mitään. Sen pitäisi periaatteessa sietää –10 ja jopa –15 asteen pakkasia, mutta enpä ole varma, lähdenkö testaamaan vai otanko sen suosiolla sisään. Minulla vain on hirmu vähän tilaa uusille kasveille, kun emme meinaa vanhojenkaan kanssa mahtua talvella asumaan pienissä huoneissani. Ehkä tuo voi viettää talven kylmässä eteisessäni, tai vintin rapuilla, mutta niistäkin pitäisi mahtua kulkemaan – rappuasukkeja on jo melkoinen liuta.

Osa ruukkukasveista viettää kesän kuistin varjoisilla rappusilla. Ransu ei ollut mielissään, kun olin nostanut ruukut saamaan sadetta niin, että sen vesikippo jäi yhden kasvin taakse.
Eilen illalla myöhään jossain jyrisi ukkonen ja saimme yön aikana 2 mm sadetta, ihanaa.

Toinen juoma-astia, laakea vati, on kylläkin ihan lähellä. Sinisessä ruukussa on verenpisara, jonka latvat on peura syönyt, kukkia on vähään aikaan turha odottaa. Matalammassa ruukussa elävät murattisyklaamit, ne ovat jo lähes kesälevossa.

Osa kasveista viettää kesän sisällä. Pelargonium sidoides viihtyy amppelissaan niin hyvin tuossa olohuoneen nurkassa, että olkoon siinä. Maljaköynnös on jo kiivennyt verhotankoihin, joista en lähde sitä irrottamaan.

Taimikasvatusiloa tuottavat tarhasalkoruusun taimet ja ihana tummanpuhuva niittykarhunputki 'Ebony', jonka itämisestä olen niin iloinen! Yritin muutama vuosi sitten 'Vicar's Mead' -lajiketta, mutta siitä kylvöksestä ei noussut mitään. Nämä kylvin syksyllä, taimikennosto vietti talven ulkona.

Onnistuin katkaisemaan yhden Lady of Shalott -ruusun alaoksista ja siinä oli kukka. Se ilahduttaa nyt leikkokukkana ja koko keittiö tuoksuu ruusulta. Värisointuvuus taustan nektariinin kanssa on melko hyvä.


Kaukasiankirahvinkukka – Cephalaria gigantea
Kuvernöörinkukka – Tulbaghia violacea
Maljaköynnös – Mandevilla
Muratti – Hedera
Murattisyklaami – Cyclamen hederifolium
Niittykarhunputki – Angelica sylvestris
Tarhasalkoruusu – Alcea rosea
Verenpisara – Fuchsia