Pengermäprojekti etenee

 Tässä osoitteessa mitataan projektien kesto yleensä vuosissa. Tämäkin homma alkoi vuosi sitten ja tyssäsi kylmeneviin säihin ja siihen, että kuivabetoni loppui. Sain kyllä ostettua ymmärtääkseni kaikki saaren liikenevät betonipussit ja käytin ne, mutta silti en saanut kivipengermää loppuun ennen talven tuloa.

Mutta ei se mitään. Mihinkäpä tuo kivimuuri tuosta karkaisi. Ainoa haittapuoli tauosta oli vain se, että olin kerännyt kiviä pengermän yläpuolelle, jossa ne peittyivät kesän mittaan kasvaneeseen nokkospöheikköön. Kivissä oli vähän etsimistä.

Löysin vesimyyriä kivikeon alta, mahdollisen pesän siis. Ainakin yhden myyrän onnistuin survomaan kuoliaaksi lapiolla. Toisen olisin voinut napata käteen, mutta olisin varmaan saanut hampaista ja sillä olisi voinut olla hyvin ikävät seuraukset. Myyrä lyllersi ihan käden ulottuvilla, mutta jalkani ja lapio olivat silloin pengermän juurella liian kaukana. Voi hitsi, vesimyyriä vain riittää ja riittää! 

Ihan vieläkään en päässyt projektin loppuun. Tein ylärinteeseen suunnittelemieni portaiden alun, mutta sitten aloin olla väsynyt ja nälkäinen, sopivaa seuraavaa askelmakiveäkin joutuu hetkisen etsimään. Siihen on hyvä lopettaa, kun ei oikein osaa päättää, jatkaako suoraan vai kaarevasti ja alkaa olla nälkäkin. Jos jatkaisi, joutuisi luultavasti purkamaan ja tekemään uudestaan. Jotain olen tässä elämässä oppinut.

Pengermän tarkoitus on tehdä ylärinteestä vähän loivempi. Olen kasannut rinteen alaosaan maa-ainesta jo lähes 20 vuotta ja alussa tein kivipengermän ihan vain irtokivistä. Myyrät olivat sitä sitten myllänneet, ja viime vuonna päätin muurata kivimuurin laastilla/betonilla. Kivipenger on nyt noin 13 metrin pituinen ja päättyy toisessa päässä rappusiin. 

Istutin pengermän päälle jo viime syksynä kukkapenkin alkua. Nyt siihen on tullut jakopaloja ja uusia taimia: viime päivinä syysleimuja, syysvuokkoja, sammalleimua, prinssinauringonkukkaa, päivänliljoja ja narsisseja. Tuossa on ainakin hyvät olot talvista märkyyttä karttaville kasveille, jos vain saan vesimyyriä vähennettyä.

David Austin -ruusu Bathsheba on täydessä vedossa. Kukkanuppuja on vähintään yhtä paljon kuin heinäkuussa.

Pengermän toisessa päässä, saniaistarhan yllä, on kirsikkasorvarinpensas. Sen punaiset hedelmät avautuvat paljastaen oranssit siemenet. Puskan ehdottomasti paras vuodenaika on syksy. Tämän näytöksen jälkeen se saa vielä heleän vaaleanpunertavan ruskavärin.

Ruskaa ei täällä vielä ole, mutta huomasin saniaistarhassa vaahtera-angervon menneen punaiseksi. Siis sen yhden lehden, jonka se tänä vuonna tuotti. Joissakin puutarhoissa tämä on upea, rehevä maanpeittokasvi, minä olen iloinen, että se jaksaa tuottaa 1–2 lehteä joka vuosi.

Saa nähdä, minä vuonna kivipengerprojekti tulee valmiiksi. Tähtään kyllä siihen, että tänä syksynä. Betonisäkkejäkin on riittävästi, eikä paljoa enää puutu.

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Vaahtera-angervo Mukdenia rossii

Kiviä ja lisää kiviä

 Niitä riittää.

Kun on rinnettä, on laakeista kivistä mukava tehdä rappusia. Nämä johtavat saniaistarhasta ylärinteen heinikkoon, jota myös hedelmätarhaksi kutsutaan.

Ensin laitoin vain yhden kiven ja seuraavaksi askelmaksi tuli paksu pätkä kuusenrankaa. Se toimi hyvin kymmenen vuotta, mutta tänä vuonna se lahosi. Näkymää vähän peittää edessä lojuva saarnen paksu runko, joka on myös lahoamispisteessä. Se on oivallinen ötökkähotelli.

Tänä syksynä tuli vastaan ensin yksi sopivan laakea kivi, sitten toinen. Nyt rappusissa on kolme askelmaa.

Jos teet rappusia, suosittelen testaamaan niiden mittoja askeltamalla ylös ja alas. Tässäkin laitoin ensin ylimmän kiven alemman portaan takareunan päälle, mutta silloin keskiaskelmasta tuli vähän liian lyhyt. Se häiritsi ylhäältä alas tullessa, kun askelmaa ei kokonaan nähnyt ja muutenkin jalka olisi halunnut ottaa pidemmän askelen. Ei auttanut muu kuin jättää askelmien väliin kovaksi tallattua multaa, jotta sain ylintä kiveä kauemmas. Voi kivien väliin laastiakin laittaa, mutta näin luonnollisessa kohdassa se olisi vähän ylimitoitetun näköistä.

Sitten on Titaniceja, joita ei saa siirrettyä mihinkään. Tämä kivi tökötti harmillisen korkeana keskellä reittiä sadevesitynnyrille. Kivessä on hankala pitkä kulma, joka osoittaa nyt alaspäin. Sen takia sitä ei saanut millään haudattua paljoakaan syvemmäs maahan, mutta sain sitä kuitenkin käännettyä niin, että matkalla tynnyrille on kiven laakeampi ja alavampi kohta. Kun saan täytettyä kiven ympärille kaivamaani kaivantoa, tulee kiven oikea reuna suunnilleen maanpinnan tasalle.

Pari iltapäivää tähän kului; suurten kivien kanssa äheltäminen on hyvin hidasta senttimetri kerrallaan -hivutusta. Voi olla, että tartun tähän projektiin taas ensi vuonna, mutta kivi on niin hirveän painava, ettei sen kanssa paljoa voi tehdä.

Edellinen kivi navetan kulmalla on uudesta köynnösmajasta oikealle. Kuvan oikeassa alareunassa näkyy myös Titanic, jota ei saanut maasta. Teen sen ja toisen samanmoisen murikan ympärille istutusalueen ensi vuonna.

Tänä vuonna istutan vielä perennoja köynnösmajan sisälle, kivimuurin juurelle. Löysin sinisateen puoleen hintaan ja perennoja eurolla. Ihanaa, sillä niille on tässä jo valmis paikka odottamassa.

Tässä oli Titanic, johon olen erinäisiä kertoja osunut ruohonleikkurin kanssa. Aikani kaivettuani löytyivät osittain kiven päältä mystiset vaijerit, joita en saanut kaivettua maasta, sillä ne jatkuvat mm. oikealla olevan puunkuivatuslaatikon alle ja toiseenkin suuntaan ties kuinka pitkälle.

Sain vaijereita väännettyä sivulle, mutta kivi oli niin suuri, ettei se noussut. Sen sain kuitenkin haudattua aiempaa syvempään ja käännettyä niin, ettei terävä pää enää tökötä maasta. Tällaiseen projektiin saa hyvin uppoamaan kitkentäjätettä, kun kaivettua kuoppaa täytyy peittää. Luulisi, että sama määrä maata menisi takaisinkin, mutta ei – maata tarvitaan aina lisää, sillä samalla tulee kaivettua erinäisiä viereisiä kiviä ylös.

Tässä en ole kaivanut kiviä, vaan maahumalaa. Kirjoitettuani siitä päätin ryhtyä toimeen ja yrittää estää sen vaelluksen pihatien poikki kohti seuraavia istutusalueita. Ei ole kovin järkevää kaivaa nurmikkoa auki juuri kurakelien alkaessa, mutta minkäs teet. Paras aika kaikkeen on silloin, kun ehtii ja tulee ajatelleeksi.

On myös Titaniceja, jotka kasvavat täydellisessä paikassa jo valmiiksi. Tämä muhkare on mutapuutarhan partaalla. Oikeastaan se saneli mutapuutarhan muotoa ja kokoa. Sammaloitunut kivi ja sen vierellä kasvava etelänkurjenmiekka ovat täydellinen pari.

Myös koivikon isot kivet pysyvät paikoillaan, Musti esittelee. Hän on iloinen, kun palasimme kotiin monen päivän kaupungissa tylsistymisen jälkeen. Oikeastaan Musti ehti tylsistyä kahdessakin kaupungissa ja autossa siinä välissä.

Mamma on iloinen Mustin ilosta, kuten siitäkin, että pääsee istuttamaan. Löysin narsissin sipuleita ja vähän muutakin alennuksella. Viime yön karmea tuuli ja piiskaava sade on muuttunut auringonpaisteeksi, joten nyt ulos ja maata kaivamaan!

Ties vaikka nousisi taas joku ihana kivi maasta.

Etelänkurjenmiekka Iris spuria

Maahumala Glechoma hederacea

Kivenpyöritystä ylärinteessä

 Kirjoitin syyskuussa pergolaprojektista.

Se on tuolla kaukana tontin yläreunalla, missä näkyy pari vaaleaa tolppaa. Mennäänpä katsomaan lähempää.

Pergola on hieno nimi, mutta rakennelma ei ole tämän kummoisempi. Vain kivimuurikaari jyrkkää rinnettä vasten ja raudoitusverkko. Kun olin saanut muurin takaosan haluamaani korkeuteen, iskin maahan tolpanjalat ja moukaroin niihin omasta kuusesta sahatut kakkoskakkoset. 

Mikäs on ollut puuhaillessa, kun säät ovat olleet tällaiset! 

Kiviähän nousee; ei tarvitse kuin kulkea rautakangen kanssa ja aina, kun kilahtaa, voi ryhtyä kaivamaan.

Lopuksi korotin muuria vähän reunoiltaankin. Niissä on vieläkin varaa etenkin leventää, mutta sitä voi jatkaa sitten, kun on kerännyt ensin sopivan kivikasan valmiiksi.

Istutin verkon juurelle jo kaksi kevätkesällä hankkimaani kärhöä: 'Blekitny Aniol' ja 'Miss Bateman'. Haluaisin kokeilla tuohon lisäksi päivänliljoja, jospa ne kukkisivat paremmin tässä, kun muualla vain tekevät lehtiä vuodesta toiseen. Tässä ainakin aurinkoa piisaa (kärhöille ehkä liikaakin).

Saarelaisilta ostamistani betoneista ja laasteista oli jäljellä vielä pari pussia senkin jälkeen, kun muurasin kellarin tiiliportaat valmiiksi, niinpä aloitin projektin, josta olen tänä kesänä haaveillut. Se on epämääräiseksi menneen kivipengermän korjaaminen. Tämä on alareuna samaan ylärinteeseen, jossa uusi pergola on.

Tällainen on kivipengermä ennen operaation aloittamista. Siitähän ei näy mitään. Joskus kitkentäjätteiden mukana ylärinteeseen viskaamani maahumalan pala on juurtunut ja lähtenyt valloittamaan maailmaa. Lisäksi myyrät ovat myllänneet kiviä, niitä putoilee pengermän juurella olevaan ojaan. 

Välillä on toivoton olo tuon maahumalan kanssa. Tällaisella muhevamultaisella, kostealla paikalla se kasvaa jäätävää vauhtia – ja myös jäätävän kokoiseksi. Lehdet ovat kymmenkertaiset verrattuna kuivaan nurmikkopaikkaan (ja siellä olen yrittänyt kitkeä sitä jo 15 vuotta, mutta onneksi se ei kuivassa oikein jaksa levitä).

Olen niin tuhannen kertaa kironnut sen päivän, kun otin pistokkaan yhdestä kesäkukkaistutuksesta ja istutin sen puutarhaani. Siinä on kardinaalimoka, jonka toivoisin jättäneeni tekemättä. Mutta sitten lohduttaudun ajatuksella, että aika moni muukin elää maahumalan kanssa. Tuolla ylärinteessä se on oikeasti ollut myös kätevä, sillä siellä ei ole kuin heinikkoa, nokkosia ja ohdaketta – maahumala on oikeastaan tehnyt siitä siistimmän. Olisi vain pitänyt estää sen vyöryminen pengermää alas kosteikkopuutarhaan, josta se on jo matkalla nurmikon yli kohti muita puutarhan alueita.

Kuvasta ei ehkä tajua, mutta kivimuurin juurella ollaan alempana ja siinä kulkee myös matala oja, joka viettää oikealta vasemmalle. Tässä on siis jyrkempi rinne kuvan vasemmasta yläkulmasta oikeaan alakulmaan ja loivempi kallistus oikealta vasemmalle. 

Ojassa kasvaa 'Berlin Tiger' -keltakurjenmiekkaa. Oja ja koko sen alue on ollut todella huonolla hoidolla, kun olen odottanut, että ryhdyn suurempaan kunnostukseen. 

Nyt toivon tuottavani vähemmän vesimyyräystävällistä ympäristöä muuraamalla kivipengermän betonilla. Sen luulisi myös liikkuvan roudan vaikutuksesta vähemmän. Mutta saa nähdä, kuinka se kestää roudat ja vesimyyrät.

On muuten ollut jäätävää nähdä myyrien tekeviä käytäviä kivien takana, kun olen irrottanut kiviä alkuperäisestä pengermästäni. Huh, mitä onkalostoa.

Kahden betonipussin jälkeen olen päässyt tähän. Täytyy taas tuoda pari kuivabetonipussia seuraavalta mantereen-reissulta, niin pääsen jatkamaan projektia. Nyt on ollut ihan huippukelit tehdä, paitsi että pimeä tulee aivan liian aikaisin! Yhtäkkiä tajusin, etten nähnyt enää kunnolla – mitä ihmettä, tuli hämärä, vaikka luulin kellon olevan vasta neljä.

Homma jatkuu siis. Aion istuttaa jotakin tuohon pengermän päälle, mutta varmuuden vuoksi vuoraan istutuskuopat jyrsijäverkolla. 

Alun perin ylärinne jatkui suoraan ojaan asti, mutta halusin paikan, jonne voin kipata kitkentäjätettä ja kaivamaani maata. Lisäksi pengerrys tekee ylärinteestä vähän vähemmän jyrkän. On ihanaa päästä viimein alueen kimppuun siistimään sitä! Olen onnistunut leikkaamaan jo ruohonleikkurilla käytäviä sen jälkeen, kun kaivoin kiviä maasta – sitä ennen ei ruohonleikkuria uskaltanut ylärinteeseen viedä.

Kutsun tätä ylärinnettä hedelmätarhaksi, vaikka vesimyyrät ovat verottaneet istuttamistani hedelmäpuista muutaman. Luulisi niidenkin viihtyvän vähän huonommin, kun ruohoa leikataan. 

Toivossa on hyvä elää, sanoi Toivo-vesimyyrässä elävä lapamato.

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kärhö Clematis

Maahumala Glechoma hederacea

Sen edestään löytää

 ... jonka ohi kulkee koko kesän.

Kasvimaan kiveys on ollut paitsi kesken myös huonolla hoidolla. Olen havainnut kasvintaimia kiveyksellä, mutta ollut olevinaan liian kiireinen nyppiäkseni enempää kuin pari ohimennen. 

Nyt päätin ottaa siitä niskalenkin. Jostain oli päässyt sormustinkukkakin siementämään – kunpa noin komeita lehtiruusukkeita kasvaisi kukkapenkkiinkin!

Tähkäverbena, jonka talven yli selviämisestä haaveilin vuosia, on viimein asettunut puutarhaani. Ilmeisesti vain piti hankkia riittävän elinvoimaista kantaa ja sellaista löytyi Sotkamon Taimistosta. Se on tehnyt siementaimen jopa kiveyksen väliin!

Tämän kasvupaikalla ei olekaan laastia tai betonia kivien väleissä, vaan pelkkää hiekkaa, tai saviuunilaastia, mutta se sulaa ulkosalla hiekaksi. Tässä on yksi parannuskohde nyt, kun sain kuivabetonia ja laastia.

Musti esittelee. Tämä ei ole edes pahin kohta. Tämäkin tosin taitaa olla kohta, jossa ei ole kunnon laastikerrosta. Olen ollut laastin kanssa erittäin säästeliäs siksi, että sitä ei ole lähes koskaan tarpeeksi.

Maanrakennuskankaissakin on isoja eroja. Joistakin puskee ainakin korte saman tien läpi. Tässä taisi olla sellainen kangas.

Tekstistä selvisi ainakin se, että betonin tai laastin puute vaivaa. Minulla on jatkuvasti noin kolme projektia kesken odottaen, että toisin kaupunkireissulta kuivabetonia tai laastia. Pieneen, täyteen pakattuun autooni ei mahdu kuin pari pussia kerrallaan eikä niillä pääse kuin alkuun, kun pitää jo lopettaa.

Eilen oli mahtisää. Olin ajatellut käydä kaupassa Nauvossa, mutta en voinut uhrata puolta päivää pois puutarhahommista. Lisäksi olin ruinannut saaremme facebook-ryhmässä ja saarelaisille soittamalla, jos jollakulla olisi nurkissa betoni- tai laastisäkkejä, joita ei juuri nyt tarvita.

Lottovoitto: sain ostaa 5 pussia betonia ja vajaat 2 pussia laastia. Haa! Kasvimaan harmillisesti kesken mutta lähes valmis kiveys tuli viimein valmiiksi eilen!

Oven tällä puolen on ollut pieni kasa sopivia kiveyskiviä odottamassa; ärsyttävä kasa kiertää ja lisäksi ärsyttävä muistutus keskeneräisyydestä. Eipä ole enää kesken!

Lisäksi saan sunnuntaina vielä 4 pussia betonia ja varmaan vielä vajaan pussin laastiakin. On tämä huippua. Kyllä ruinaaminen kannattaa.

Kiveyksessä on kaikkea sekaisin: iso vanhastaan paikoillaan ollut laakea kivi (näkyy edellisissä kuvissa), itse tekemiäni betonilaattoja ja maata kaivaessa nousseita kiviä ja tiiliä. Kesäkuussa maasta kaivamani Höganäs-tiili pääsi paraatipaikalle.

Osa tiilistä murenee pakkasissa, mutta tiilimurske on ihan hyvä kiveyksen pinta myös. Toivon kyllä, ettei hieno ankkureileimainen tiili hajoa.

Minulla oli tänään asiaa kuva-arkistooni työasioissa. Löysin kuvan maaliskuulta 2015, jolloin olin kasvimaan kiveysprojektissa alle puolivälissä. Alue, jonka sain valmiiksi eilen, on kuvan oikeassa yläkulmassa. Tuolloin siellä ei ollut vielä muuta kuin heinikkoa. Ja se yksi iso laakea kivi. Ja lisää kiviä.

Pistetään vielä paremmaksi. Tässä on kasvimaan ja ruusutarhan alue toukokuussa 2006, kun kävin katsomassa tätä myytävää tilaa.

Tässä lähes sama näkymä tismalleen vuoden takaa. Niin kauas piti kelata, että löysin suunnilleen saman näkymän. En selvästikään ota riittävästi näkymäkuvia. On totta, että kamerassani on useammin zoom- tai makrolinssi kuin laajakulma; kukkien kuvaamista varten.

Tasan vuosi sitten ähersin uuteen mustaan peräkärry-pihavajaani ikkunan kasvimaan puolelle ja otin siitä tämän kuvan.

Siirrytään seuraavaksi kuvan oikeaan reunaan eli ylärinteeseen navetan ja vanhan talon väliin, missä on (olevinaan) hedelmätarha.

Siellä näytti tältä silloin toukokuussa 2006. Kun nyt alettiin vanhoja muistelemaan.

Nyt näyttää tältä. Täälläkin on projekti.

Projekti lähti siitä, että sain naapurilta muutaman metrin pätkän pari metriä korkeaa raudoitusverkkoa viime kesänä. Se on jonkin verran taipuisaa, eli ei sitä suorana pysyvää jämerää tavaraa. 

Olen pyöritellyt ajatusta sen sijainnista ja parhaaksi ideaksi koin ylärinteen hedelmätarhan. Sen jyrkimmän rinneluiskan alle sopisi kaareva köynnöspergola.

Tuumasta toimeen! Tai ensin odotin, että sain kakkoskakkosta, jota sahattiin pihastani kaadetusta isosta kuusesta, joka oli vähän kallellaan. Onneksi tällä saarella on betonisäkkejä tarjoavien ihmisten lisäksi, tai heidän joukossaan, myös sahan omistaja. 

On ihan huippua, että tukit tullaan keräämään pihalta ja ne tuodaan jonkin ajan päästä halutun kokoisena puutavarana takaisin pihalle. Lisäksi saan hakea sahanpurua ja puusilppua kottikärryillä monenlaiseen tarpeeseen, sillä saha on ihan tässä kylässä.

Vanhan navetan päädyn lähellä kasvoi pystyyn kuollut luumupuu (ja kymmeniä juurivesoja) ja sen seassa orjanruusu. Sehän tekee viisimetriset, inhasti koukkupiikikkäät lonkerot joka suuntaan. Pitäisi olla moottoripyöräilijän nahkahaalari suojana. Piikkejä iskee niin reiteen kuin päänahkaankin. 

Ruusu alkoi jo häiriköidä ylös rinteeseen kulkua.

Ruusun ja luumun yhteiset lähtöpassit koittivat nyt. Taistelun jälkeen pihatiellä oli kaksi isoa kasaa. Yhteen kietoutuneena elävänä kasvustona massa oli jotenkin paljon kompaktimpi! Mutta kaipa tässä on sama efekti kuin jos tyhjentää vaatekaapin sisällön sängylle. Että miten nämä kaikki tuonne kaappiin mahtuivat.

Asetin rautaverkon kaarelle, mittasin sen pituisen köyden, jolla merkkasin pergolan linjan ja iskin pari tolpanjalkaa maahan. Yksin kun tekee, täytyy kaikenlaisia keinoja keksiä, joilla saa mitattua ja merkittyä. 

Ensimmäisestä versiosta, joka taisi näkyä pari kuvaa aiemmin, tuli liian laakea ja sen tolpat olivat liian samassa linjassa. Se oli jalkapallomaali. Seuraavana päivänä uusin tolpanjalkojen paikat esteettisemmiksi. Sitten aloin kaivaa kivimuurille linjaa ja asetin ensimmäiset kivet paikoilleen.

Sopivia kiviä piti kaivaa maasta, mutta siellähän niitä on lähes vieri vieressä. Tässä syy, miksen ole leikannut ruohoa tästä rinteestä. Tai olen kyllä aloittanut ruohonleikkurilinjojen raivaamisen, joka tämän projektin myötä sai aimo harppauksen eteenpäin.

Välillä tulee vastaan niin isoja kiviä, ettei niitä jaksa saada ylös. Tässä on etualalla tuollainen kahden mikroaaltouunin kivi (kategoriat ovat leivänpaahdin, mikroaaltouuni ja titanic), se sai kavereineen jäädä. Tuo on lisäksi Mustin suosima tähystyskivi. Näiden kahden kiven ympärille voi hyvin tulla istutusalue.

Sitten muuriin nousi toinen rivi kiviä. Laudanpätkän avulla sain mikroaaltouuni-kiviä pyöritettyä toiseen kerrokseen. Verkko on rullalla toisen tolpan ympärillä, jotta se on poissa tieltä. 

Koversin takana näkyvää jyrkkää rinneluiskaa, heti kivimuurin takana maa on korkeammalla. Näin muuri ei jökötä tyhmän näköisesti irrallaan, vaan on toivoakseni luontevammin ujutettu maastoon. Rinnesijainnin takia pergolan sisällä oleva alue ei ole ihan tasainen, vaan siinäkin on loivaa rinnettä. Tai katsotaan, mitä saan aikaan. Suunnittelen heti kivien eteen istutuksia, pari kärhöä minulla siihen onkin jo. Istutusten maa saa viettää, mutta sen eteen voisin kovertaa vähän tasaisempaa, niin saisi vaikka tuolin siihen suht suoraan.

Nyt on kiviä kaivettu sopivasti pois ruohonleikkurin tieltä, mutta etu- ja keskialan isot kivet tulevat saamaan kukkapenkin väliinsä, noita en saanut ylös millään.

Rinteessä on satumaisen hyvä multa, mutta myös painajaismaisen paljon vesimyyriä. Toivon, että ruohonleikkuu saa ne jatkossa viihtymään huonommin. Nehän rakastavat tällaista heinikkoista rinnettä.

Tähän tilanteeseen pääsin kolmantena päivänä eli eilen. Luulen, ettei kivimuurista tarvise tuon korkeampaa tullakaan. Sen takana saa maa edelleen viettää vielä ylöspäin rinteenä.

Vielä kuva eilen illalla. Kiveystöillä oli viime päivinä kiire, sillä tälle päivälle eli perjantaille luvattiin oikein kunnon sadetta. Tähän asti kun on ollut satumaisen hienot, kuivat kelit. Halusin saada hommat tehtyä ainakin niin pitkälle kuin pystyn.

Navetasta sen verran: aion joskus rakentaa sen länsipäätyyn, kuvan seinä, kasvihuoneen. Sitten kun ehdin ja tärkeämmät asiat on hoidettu. Siksi siellä on jo vanhat tuvan muurin tiilet valmiina odottamassa.

Öhöm. Ehkä vintin eristämisen jatkaminen olisi tärkeämpää kuin pergoloiden rakentaminen. Tämän takia en ole vieläkään päässyt muuttamaan vanhempaan talooni enkä näillä näkymin vielä muutamaan vuoteen pääsekään. Kun aina on jotakin kivempaa eli maankaivuuta.

Päädyin muuraamaan kivimuurin betonilla, mitä en ole aiemmin tehnyt. Mutta näin se luultavasti pysyy paremmin pystyssä. Sen taakse tulee irtokiviä ja maata.

Yhtenä projektina, johon ryhdyn, kun jaksan, on purkaa pari tekemääni pitkää pengermää ja muurata ne. Ne ovat nimittäin varsinaisia vesimyyräkasvattamoita. En ollenkaan tajunnut sitä pengerryksiä rakentaessani. Edellisessä kuvassa näkyykin toinen pengermistäni, tai pikemminkin ei näy. Se on peittynyt kasvillisuuteen. Kivet ovat liikkuneet, kun myyrät ovat myllänneet. 

Myyrien vuoksi tämä myös on hedelmätarha lainausmerkeissä. Täällä olisi pari kirsikkapuuta ja pari omenapuuta enemmän, jos vesimyyrät eivät olisi syöneet niiden juuria. Niin ja yhtenä vuonna kaatui kuusimetrinen luumupuukin ihan suorilta, kun sillä ei enää ollut juuria.

Tämän kuvan ottamisen jälkeen peitin muurin pressulla, jotta tuore betoni ei liukene sateeseen.

Tällaista täällä. Pihatien ruusu-luumukasa siirtyi navetan toisen puolen heinikkoon ja meille todellakin tuli sade, luit oikein! Yöllä vettä tuli peräti 25 mm, mikä on ihan huippua. Kuivuus taitaa olla takana päin. Tänäänkin satoi vielä muutama milli lisää.

Huomenna, jos ei sada, jatkan projekteja.

On niin ihanaa asua saarella, josta löytyy a) kiviä ja b) avuliaita ihmisiä!

Tähkäverbena Verbena hastata

Maansiirtohommia

 Kun lunta ei ole, voi kiviä jo siirtää – kunhan ne eivät ole maassa kiinni.

Marraskuussa tilanne oli tämä. Vanhan talon takanurkan salaojaprojekti oli jäänyt kesken – ööö – paria vuotta aikaisemmin. Piti kaivaa pikku oja putkelle, laittaa pohjalle ja päälle maanrakennuskankaat ja päälle vanhaa kattotiilisilppua, jonka kasaa näkyykin taka-alalla kuvan yläreunassa. Puolustuksekseni vikisen, että kattotiilikasoja oli useita ja tämä oli niistä viimeinen.

Putki paikoillaan, check, maanrakennuskankaat paikoillaan, check, tiilisilpun heittäminen voi alkaa. Edelleen marraskuun kuvaa. Putken upottaminen maahan ei vain ollutkaan suoraviivainen toimenpide, sillä maassa juuri sillä kohtaa oli muutama mojova kivi. Niitä näkyy ojasta oikealle. Niiden nostamiseen ja pyörittämiseen kului tovi enkä tuon kauemmas niitä saanut, kun ovat kooltaan mikroaaltouunin ja Titanicin välimaastoa.

Marraskuussa tuli lunta, onneksi se myös suli, niinpä jatkoin projektia. Yritin kaivaa maata pois sivummalta, jotta saisin kiviä kauemmas, mutta sielläkin tuli Titaniceja vastaan. Niinpä tähän tuli vähän oikeanpuoleista hedelmätarhaa alempi taso: uusi istutustasku! Ihan valmista, rikkaruohotonta maata, kun siitä on pintamaa kuorittu pois. Kivet ovat aika isoja, mutta kyllä niiden väliin jotain mahtuu.

En marraskuussa ehtinyt laittaa tuohon mitään, mutta ajatuksissa oli se saniaistarha, joka on kuusen alla liian kuivassa paikassa. Tänne talon pohjoisnurkalle voisi sopia varjoherkkujen penkki, ihania esikoitakin. Kesällä kohta saattaa olla kuiva, mutta ei ainakaan paahteinen.

Täytyy vielä laittaa pieni kivipenger uuden tason oikeaan reunaan. Sieltä mahtuu vielä kaivamaan vähän lisää maata pois, jotta saan istutusalueelle enemmän tilaa.

Kerrankin sain ajatuksen oikealla hetkellä ja keksin poistettavalle puhtaalle maa-ainekselle hyvän paikan aika läheltä. Ruskopenkki on tullut aikanaan tehtyä kaivamalla nurmi pois, niinpä se on matala kuoppa. Huono juttu, sillä ylärinteestä valuu tähän vettä koko talvikauden, jos on märkä talvi. Kasasin ruskopenkin yläreunaan matalaa maavallia, mutta toistaiseksi tämä talvi ei ole ollut kovin märkäkään – vielä. Tämän kuvan otin marraskuun viimeisenä päivänä.

Ja tämän nyt.

Kun lunta ei ole, pääsin kattotiilisilppuun taas käsiksi. Sain toissapäivänä heitettyä salaojan päälle kaiken, minkä halusinkin.

Viimeinkin! Tässä vanhan talon pitkä takasivu. Olen aiemmin kertonut, niinpä nyt vain pähkinänkuoressa: kun ostin paikan, oli tässä ryteikkö ja maa, taloa kohti viettävä rinne, noussut kiinni alimpaan hirsivarviin. Talo kengitettiin, ensin kaivinkone kävi kaivamassa maata pois leveästi seinän viereltä. Jatkoin käsipelillä, muotoilin poistetusta maasta ja kivistä reilu metrisen pengermän ja tasaisemman ylärinteen ja pengermän juurelle ojan, jossa kulkee salaojaputki.

Viimeisen kattotiilikasan alla on vielä maa- & kivikasa, joten hain silmät kiiluen parhaan kaivuulapioni: nyt saisin tehtyä tuon keskellä puuttuvan pätkän kivipengermää ja tasoitettua maata!

Kas – lapio ei uponnut senttimetriä syvemmälle. Ai niin, nyt on vasta helmikuu.

Tämä kuva on talon takaa pengermän päältä pitkin talon päätysivua. Tiilisilpun jälkeen oja saa jatkua kivettynä matalana avokouruna, tässä maa viettää hyvin kohti alarinnettä eli tuota kulmaa, jossa nyt on vesitynnyri nurin.

Vasemmalla näkyy valkoinen keppi ja lampaanvillaa, siellä kasvaa aarre.

Nenäliinapuu, joka voi hyvin! Silmut ovat elinvoimaiset, myös aivan latvassa, joka on ollut koko talven selvästi villasuojan yläpuolella. 

Mennään vielä tutkimaan ruskopenkin tilanne.

Sain syksyllä toisenkin kuningasajatuksen. Kaikki se lehtimassa, joka saarnista varisi, on enemmän hyödyksi istutusalueilla kuin nurmikolle silpuksi ajeltuna. En ole haravoijatyyppiä (muistuttaa liikaa siivousta), mutta tällä kertaa tartuin haravaan. Tämä oli ennen maan levittämistä tähän päälle. 

Sipulikukkia ei vielä näy, mutta ruskosormustinkukat ovat voimissaan.

Tästä kaksikosta taisin raportoida jo syksyllä, ja nyt olen vieläkin tyytyväisempi näiden talviseen koristearvoon: siemenestä kylvetty isopiippo 'Solar Flair' ja tellima Nilalta saaduista siemenistä peräisin.

Piippo ja tellima kasvavat pyöreän penkin alla, penkki ympäröi kiinanpunapuuta. Näkyy myös sormustinkukan vihreä lehtiruusuke. Tiilenpunakukkainen esikko työntää kukkanuppuja; toivon, että saamme lunta viikonloppuna, sillä ensi viikon puoliväliin on luvassa vuorokauden pakkasjakso jopa –6 astetta. Ja sitten seuraavalle sunnuntaille taas +4.

Tänä vuonna voin poistaa muovin, joka on peittänyt ruskopenkin keskiosaa! Päätin olla kaivamatta enää, sillä kasvit eivät totisesti kuoppaa tarvitse. Olen vain ollut niin suunnittelematon. Loppujen lopuksi vuosi on kulunut todella nopeasti. Eiköhän ruoho ole sieltä alta menehtynyt.

Portinpielen koreaköynnöskuusama on ministi talvivihanta ja silmutkin jo pitkällä.

Kivimuurin edessä nousee käärmeenlaukkaa niin paljon kuin vain ehtii satoa korjata. Verkko suojaa japaninvaahteraa, sen sisältä on kyllä vähän ärsyttävä korjata versoja. Mutta niitä kasvaa tässä penkissä jo todella laajalti muuallakin.

Tarhajouluruusu ja sinivuokko ovat yhtä vihreinä, sinivuokon lehdet ovat tuolla keskellä jouluruusua, joka on tähän itsekseen ilmestynyt siementaimi.

Huussin viereinen villi punainen penkki sai myös syksyllä hyvän saarnenlehtikatteen. Tämä jää nyt tavaksi. Suojaahan se pinnassa elävien kasvien tyviä. Idänunikot ja korallikeijunkukat ovat jo vihreinä.

Lähes kaikki vanhan talon taakse kertyvästä vedestä valuu tänne päin, mihin maa viettää, siksi talon toisen päädyn oja jäi tekemättä niin pitkäksi aikaa. Täällä on Rivendell, jonka joki alkaa vapautua jäästä. Tarhajouluruusut voivat vehmaasti.

Idänunikko Papaver orientale

Isopiippo Luzula sylvatica

Korallikeijunkukka Heuchera sanguinea

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Käärmeenlaukka Allium scorodoprasum

Nenäliinapuu Davidia involucrata

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Sinivuokko Hepatica nobilis

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Tellima Tellima grandiflora