Sisustusta ja käsitöitä

 Silloin, kun viimeksi oli aurinkoinen päivä, sain virtapiikin.

Sain pari vuotta sitten halkolaatikon, kun ruinasin; tässä samassa kylässä olevasta vanhasta talosta, kun siellä uudistettiin keittiö. Minusta tuo on tosi hieno. 

Jostain syystä vein sen vanhaan taloon, vaikka siellä on oma, vanha ja vielä isompi vedulooda. Olin mitannut kalusteen ja todennut tähän rintamamiestaloon liian isoksi.

Nyt mittasin uudestaan ja tuumasin asiaa muutaman päivän. Päätin, että se on juuri sopiva.

Laatikkoon piti vain keksiä pöytälevy. Navetassa lojui onneksi kiva paksu puulevy, joka tosin oli 6 cm liian lyhyt – ja oikeastaan saman verran liian syvä. 

Saha laulamaan! 

Onpa kivaa, että tuossa nyt on isompi taso kuin entinen pienempi jakkara ja tuoli, jossa kameralaukkuni asui. Sitten, kun sää vielä tästä lauhtuu, otan levyn kuistille ja liimaan jatkopalan paikoilleen, siinä on nyt tilapäiskiinnitys. Samalla hion ja käsittelen levyn öljyvahalla.

Laatikko vie toki ison palan pikkuisesta keittiöstä. Mutta onhan se kätevää, että sisälle mahtuu aiempaa enemmän polttopuita. Toinen, pienempi halkolaatikko on minulla eteisessä, joka on kylmää tilaa. 

Keittiö on samalla työhuoneeni, työpöytä on tuolla Ransun takana. Tässä parhaillaankin kirjoitan tätä juttua.

Kameralaukulle vain pitää keksiä uusi hyvä paikka. Se on nyt yhdellä tuoleista pöydän ääressä. Voi se olla siinäkin. Pääasia, että se on nopeasti saatavilla, kun huomaa ulkona jotakin kuvattavaa tai jos haluaa vaihtaa äkkiä linssin kesken kuvaamisen.

Odotin tälle aamulle ennustettua aurinkoa, mutta oli jotenkin pilvistä, ehkä sumuistakin. Niinpä uusi virtapiikki jäi tulematta, mutta etsin ja sahasin silti olohuoneen kirjahyllyksi sopivan pätkän leveää lautaa. Se oli ulkona, joten täytyy odottaa sen kuivumista tovi jos toinenkin ennen kuin sen voi maalata ja kiinnittää seinään.

Mutta niin vain ovat lauhat säät ja sateet vaikuttaneet positiivisesti, että sain veden toissapäivänä keittiön hanaan – putki aukesi! Mittari ei ole mennyt pakkaselle muutamaan yöhön, päivin on ollut useampi plusaste. Vesi solisee nyt kaikkialla; sisällä ja ulkona!

Joku saattoi huomata edellisissä kuvissa halkolaatikon kulmalla ruukun, josta nousee vihreää. Se on kevätkukkaniitty. Viime vuonna Fritillaria olivierit eivät kukkineet, sillä niiden nuput näivettyivät, kun ruukku oli keväällä ulkona. 

Nyt ne tulivat kukkaan jo täällä keittiössä! Sisällä ei tuuli kuivata nuppuja ja olen muistanut kastella vähän paremmin, niinpä tuossa on nyt ihana pikarililjaniitty. Ruukusta nousee myös syyssahramin, murattisyklaamin ja pikkuisen narsissin lehtiä. Jostakin on ruukkuun löytänyt tiensä myös pystykiurunkannus, sen lehdet ponkaisivat mullasta tässä yhtenä päivänä.

Sain ystävältä synttärilahjaksi hienon villasukkakirjan (Niina Laitinen: Villasukkien valtakunta), joka on samalla hyvin haastava. En ole mikään villasukkamaakari. Mallit ovat toinen toistaan monimutkaisempia. 

Ratkaisin asian niin, että valitsin Duomo di Milano -mallin, jossa on todella kaunis yläosa. Sen jälkeen siinä on minun silmääni liikaa kaikenlaista pintaa ja hörsellystä, niinpä jatkoin sileää vartta. Yhtäkkiä sain huomata, että sileänä neuleena varsi alkoi levetä, niinpä piti äkkiä tehdä muutama kahden silmukan kavennus, niitä näkyy tuossa sileän osuuden yläosassa.

Puuh – ongelma ratkaistu ja sukanteko jatkui. Onneksi villa on joustavaa eivätkä kavennukset tulleet liian myöhään, vaikka ensin siltä näytti.

Kantapään jälkeen alkoi tuntua siltä, että voisi sitä kumminkin jotakin kuviota kärkeenkin laittaa, niinpä tein mallin kärkiosan. Vähän piti säveltää, kun aloitin keskeltä kuvioita. Lisäksi minun lankani oli vähän paksumpaa kuin ohjeen Nalle; tämä on Seitsemää veljestä muistaakseni värissä Jää tai jotakin sinne päin. Silmukkamäärä oli kantapäähän tullessa jo vähän pienempi kuin alkuperäisessä ohjeessa.

Voi myös olla, että toisessa sukassa on jossain kohtaa joku asia tuolla kärjessä vähän eri lailla, kun en enää toisen sukan kohdalla muistanut niin tarkasti, mitä olin tehnyt.

Onpa muuten haastavaa kuvata villasukkia! Paras ratkaisu oli tämä peilin kautta kuvaaminen, kun istuin taloni entisen isännän merimiesarkun päälle.

Nyt saakin taas odottaa uutta inspiraatiota: minkä villasukkamallin tekisin seuraavaksi. Villasukkia on minusta aika tylsä tehdä, sillä kun saa sukan valmiiksi, täytyy aloittaa toinen samanlainen. En taida oikein olla toistosta ja rutiineista nauttiva ihminen.

Mutta sitten toisaalta näiden sukkien kohdalla toivoin, ettei mallia tarvitsisi katsoa joka ikisellä kerroksella, vaan olisi enemmän toistoa. Ota tästä nyt sitten selvää!

Jostain syystä villapaitojen toisto ei niin häiritse, vaikka joutuu niissäkin tekemään esimerkiksi kaksi hihaa, ellei halua tehdä yksihihaista puseroa.

Olin pitkään ihastellut kaupan kassoilla Arabia 1873 × Novita -julkaisua, mutta rahatilanteeni oli niin tiukka, etten voinut sitä ostaa. Sitten tilille tuli rahaa ja tartuin kirjaseen, vaikka siinä ei oikeastaan ollut muuta kiinnostavaa mallia kuin kannen Esteri-kaarokeneule. Mutta kun tämä on sitäkin ihanampi! Saatan hyvinkin tehdä tuon vielä jossakin muussa värissä, esimerkiksi kelta-harmaana. Yläosaan voisi keksiä myös monivärisen ratkaisun, se kutkuttelee. Ohjemallin väritys on sini-valkoinen, kuten ne astiat, joista malli on ideoitu.

Kaarrokeneuleita onkin ihana tehdä, kun siinä ei tarvitse tehdä mitään muuta kahteen kertaan kuin nuo hihat! Muutin tässäkin mallia, mutta vain vähän: jostain kumman syystä hihojen resorit ovat mallissa valkoiset – puilla lämmitettäessä ne olisivat noesta harmaat alta aikayksikön. Lisäksi minusta on nätimpää, kun hihojen kuvio nousee tuosta resorista eikä ala erikseen resorin jälkeen.

No, makuasioita nämä, mutta tuo oli ainakin todella helppo muutos.

Kävin toissapäivänä Nauvossa hakemassa pakettina tulleet seuraavat langat, jotka ovat ylellistä kashmirsekoitetta. Aloitin ponchon, mutta aika näyttää, tuleeko siitä poncho vai vain huivi.

Mitäpä siellä teillä on puikoilla?

Kukat sisään, kukat ulos ja keittiökuulumisia

Välillä oli joku kylmä yö, sen ajaksi piti parvekekukat nostaa sisälle. Tasetti on yhä kukassa, samoin kreetansyyssahramit, jotka puskevat koko ajan uusia nuppuja.

Yhtenä päivänä satoi räntää, joten poikkesin kukkakauppaan hakemaan piristystä. Löytyi ihastuttavan värinen huone-esikko. Sekin elää parvekkeella, mutta nostan sen öiksi sisälle, sillä se tuskin kestää, jos mittari painuu alle nollan. Ei ole lähiaikoina painunut, mutta ei sitä koskaan tiedä.
Silloin tällöin kuulee ihmisistä, jotka ovat ajatelleet huone-esikon olevan puutarhakasvi ja istuttaneet sen ulos. Se on suuri sääli, sillä tämä kaunis kasvi kuolee talveen ulkosalla. Puutarhaesikoista se on helppo erottaa erittäin suurista lehdistään.
Kuvan vasemmassa reunassa näkyy kreetansyyssahrameita ja edessä 'S. Arnott' -lumikellot, joiden nuppujen liikkeitä tarkkailen haukan lailla.

Tasetti ja yksi sahrameista joutuivat valitettavasti kuvauksen uhreiksi, mutta istutin ne kuvien oton jälkeen takaisin astioihinsa ja toivon, että ne toipuvat järkytyksestä.

Minun piti raportoida keittiön hyllyjen maalaamisesta salvianvihreiksi, mutta kun remppahenkilö on äärettömän hidas. Toisen nurkan lattiasta kattoon ulottuva lokerikko on esimerkiksi vieläkin maalaamatta. Lisäksi maalauspäivän jälkeen pimeässä otettu kuva ei juuri miltään näytä.

Siinä ne salvianvihreät hyllyt kuitenkin ovat (vihreä pikkuhylly on omassa vanhassa maalissaan ja sitä en tietenkään maalaa). Voisin yrittää muistaa ottaa joskus kuvan päivänvalolla! Esimerkiksi sitten, kun äärimmäisen hidas remppahenkilö saa maalattua sen lokerikon eli koko keittiö on suunnilleen valmis.

Keittiön mini"ruoka"pöytä on täynnä kaikkea, ei vähiten miniversojen kasvatusruukkuja. Itämässä on sarviapilaa, basilikaa ja vesikrassia. Odotan vesi kielellä!
Niitä odotellessa on hyvä syödä mandariineja ja Saila-pastilleja, joita Italiassa käyvät ystävät ja sukulaiset yleensä tuovat. Nämä kanelinmakuiset ovat parhaita.

Saarikeittiössäkin on uutta. Ystäväni, joka asuu vanhassa talossa, näytti hankkimansa pienen propellin, joka toimii hellasta tai kamiinasta nousevan lämmön voimalla. Propelli työntää kuumaa ilmaa hellasta poispäin tasoittaen huonelämpöä. Muutenhan lämmin ilma vain nousee hellasta ylöspäin ja kertyy katonrajaan, minkä huomaa aina, kun nousee tuolille ottamaan jotakin kaapin ylähyllyltä.
Olen joskus hankkinut tavallisen propellituulettimen kaapin päälle, mutta se ei toimi tässä tarkoituksessa ollenkaan, siivet ovat liian isot ja se saa aikaan niin kovaa tuulta, että vedontunteeseen suorastaan jäätyy. Tämä ei sen sijaan aiheuta ollenkaan vedontunnetta, loistava vehje. Hankin laitteen Clas Ohlsonilta, mutta varmaan muistakin kaupoista löytyy.


Huone-esikko – Primula obconica
Kreetansyyssahrami – Crocus laevigatus
Lumikello – Galanthus
Tasetti – Narcissus tazetta

Valmis keittiö

Olen epäuskoisena tuijotellut kaupunkikodin keittiötä: se vaikuttaisi olevan valmis! Yksi seinävalaisin vielä varmaankin tulee ja raakapuiset osat muuttuvat kenties salvianvihreiksi, mutta tässä se kuitenkin on, täysin toimintavalmiina.

Kichen Renovation - Check
It's done! It's done! It's done! Well, almost. I might still add a wall light and paint the wooden bits sage green, or then I might not. Can't believe this – it's been a year since I seriously started demolishing the old kitchen. Good riddance to boring white cupboards.

Ihanaa, kun sai viimein alkaa purkaa tavaroita laatikoista esiin. Olen kaivannut vedenkeitintä ja leivänpaahdinta – tärkeimmät ruuanlaittolaitteeni, kahvipannun lisäksi.

Tavarat hakevat vielä paikkojaan.

Laitoin pari lautaa tiskipöydän alle, kun alun perin mietin, laitanko pukkijalkojen varaan pienen hyllyn. En taida laittaa, mutta siinä laudat nyt hetken ovat, mietintämyssyssä.

Kaipailen vielä osalle tavaroista sopivia laatikoita ym. säilytysratkaisuja, mutta pikku hiljaa. Astioistakin osa on vielä vaatekaapin uumenissa. Kaikki täytyy tiskata ensin, remonttipölyä pääsi putkirempan aikana joka ikiseen paikkaan, teipillä suljettuihin kaappeihinkin.

Jääkaappi on niin iso valkoinen möhkäle, että olen tykännyt päällystää sen kuviollisella paperilla. Parikymppisenä tapetoin jääkaappini William Morrisin tapettiklassikolla Willow Bough, mutta viime vuosina olen tyytynyt magneeteilla kiinnitettäviin lahjapaperehin, ne on helpompi vaihtaakin. Eivätkä jääkaapit enää ole niin suoraovisia kuin vanhaan hyvään aikaan: tapetoi nyt tuollaisia vekkejä.
Tämä ihastuttava paperi tuli ystävän antamassa viimevuotisessa joulupaketissa.

Muu kalustus hakee vielä lopullista muotoaan. En juurikaan tarvitse ruokapöytää, joten tuo pieni pyöreä voisi jäädä tähän, aiemmin se oli eteisessä. Parvekkeella aiemmin asunut puutarhapenkki muutti keittiöön, mahdollisesti pysyvästi.

Siinä se nyt on, seuraavaksi kai eteisen kimppuun, kunhan saan muutaman kasvin ensin maahan...

Meinasinkin aluksi kirjoittaa köynnöskasvisuunnitelmista, mutta tajusin, että keittiörempan loppuhuipennus oli vielä kertomatta.
Vaikka en ole keittiöihmisiä, olen tästä niin onnellinen. On se mukavaa, että kotona näyttää viihtyisältä.

Kummasti noiden omien rojujen asetteleminen hyllyille teki keittiöstä heti kotoisan.

Keittiöremppa etenee

Otsikko on harhaanjohtava, sillä lähes koko kaupunkiasunto on rempassa, kun kerta remppaamisen aloitin. Ainoa huone, joka on valmis, on parveke.
Huhtikuun jälkeen en ole tehnyt rempan eteen muuta kuin tasoittanut eteisen seinää ja valanut betonitason, joka näkyy kuvassa astianpesukoneen päällä, ja pienemmän tason lieden oikealle puolelle.
Keittiöön on alkanut viimein ilmestyä hyllyjä. Kuvassa näkyy myös luotettu systeemi kalusteiden kannatteluun korkeuksien katsomista ja kiinnitystä varten: kirjapinot. Niiden avulla myös painava betonitaso meni paikoilleen, kirja kirjalta korkeammalle hilaten.

Kitchen Renovation Update
Things are happening for the first time since April!

Suurin osa hyllyistä tulee päätyseinälle. Pitkä hylly katkaisee korkean oviaukon, josta poistin oven karmeineen jo ajat sitten. Sama ratkaisu on eteisestä makuuhuoneeseen menevässä oviaukossa.
Valaistus tulee toimimaan suurelta osin tuon vanhan remppalampun avulla, se on juuri sellainen sopiva tähän. Se kun on oikea raksavalaisin, niin siinä ei ole katkaisijaa, töpseli laitetaan seinään aina kun halutaan valoa.

Ratkaisut ovat muutenkin sellaisia, että kaikki näkyy ja käytetään sitä mitä löytyy. Tiskialtaan alla näkyvät viemäriputket hajulukkoineen.
Luulen, että maalaan puuosat samalla salvianvihreällä maalilla, jota juuri tilasin olohuoneen seinää varten. Mutta koska en ole ihan varma, katselen rauhassa, miltä näyttää. Puukin on ihan kiva harmaan metallin ja betonin vierellä, tässä keittiössä on muutenkin teemana se, että kaikki on sitä miltä näyttääkin. Makkarin oviaukon reunaan hankin soiron vaneria, se on niin nätti, ettei tekisi mieli maalata ainakaan sitä. Vanerin reunassa näkyvät puukerrokset kiehtovat.

Kuivausritiläkään ei ole kaapissa. Sitä ei paljon tarvita, kun on astianpesukone.

Tällaista täällä, homma jatkuu pikku hiljaa. Onneksi itselle tehden ei ole tulospaineita.

On ilmanpaineita pidellyt

Siirsin lapsuudenkotini vanhan ilmapuntarin eteisestä keittiöön, kun täällä se on paremmin näkyvillä ja tuossa vieressä on lämpömittarikin. Kuva on parin viikon takaa, tällä hetkellä mittarissa on ulkolämpö 32,1 ja sisälämpö 28,3 astetta.
Naputan puntarin lasia aina sitä katsoessani, en tiedä, mitä se vaikuttaa, mutta isänikin teki aina niin. Mittari kyllä silloin heilahtaa hieman siihen suuntaan, mihin se kulloinkin on matkalla.
Tämä on ollut merkillinen kesä, sillä viisari on jatkuvasti kohdassa hoch. Tief eli matalapaine näyttää olevan aivan viraton. Veneessä meillä oli mittari, jossa oli myös kohta veränderlich, joka kaiketi merkitsee vaihtelevaa. Siinä kohdassa viisari taisi useimmiten olla ja sen epämääräisyyttä naureskelimme.

High Pressure
I moved the old air pressure gauge into the kitchen, since that's where the thermometer also is. It has been on the high for over two months now!
Nevertheless I finished the curtain for the kitchen door. That's for winter, for keeping the house warmer, because one day, how incredible that may now seem (it's 32 degrees in shade), the winter will come. 

Helle-ennusteesta huolimatta ompelin keittiön oviverhon valmiiksi. Takana on eteinen, jossa ei ole kattavaa eristystä eikä siten myöskään mitään lämmitystä. Pelkkä sisäovi ei niin kovin hyvin eristä. Viime talvena ripustin makuuhuoneen ja eteisen välisen oven eteen vanhan villaviltin, mutta keittiössä ei tähän asti ole ollut muuta kuin vedonestotyyny kynnyksellä.

Pienetkin jutut saattavat lisätä asumismukavuutta merkittävästi. Verho on jo osoittautunut toimivaksi pitämään hyttysiä loitolla, nyt voi pitää kaikkia ovia auki yölläkin.

Verho on ikivanha kangas, jonka sain aikanaan Ranskasta. Se on ehkä ollut sängynpeittona, sillä siihen on ommeltu leveät reunat kolmelle sivulle. En raaskinut leikata sitä mistään kohdasta, ompelin vain taustakankaan tukemaan, sillä paikoitellen kangas on jo hapertunut puhki. Vanha kulahtanut kangas on niin mahdottoman kaunis.
Mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän uutta haluan. Haluan vähitellen vaihtaa kaikki tavarat vanhoihin ja kulahtaneisiin.

Onneksi osa tavaroistani on aina ollutkin vanhoja. Ompelukone, jota olen käyttänyt teini-ikäisestä saakka, on isoäitini vanha Husqvarna noin vuodelta 1959.
Koska talossani on asunut ompelijatar, tulivat loistavat räätälinsakset talokaupan mukana, samoin vanhoja lankarullia ja puisia kangasmittoja. Lankarullateline on Uudestakaupungista pihakirppikseltä.

Loppuun Ransu muistuttaa: pysytelkää varjossa!

Kostokylvö

Olen harrastanut tätä ennenkin. Kun sää heittäytyy tappavan talviseksi, kaivan mullan ja siemenpussit esiin ja alan valmistella kevättä.
Tänään ilmassa oli sakea pyry, joka tuotti maahan valkoisen ohuen hunnun. Lisää on luvassa, mikä on ehkä hyväkin, sillä ensi viikonlopuksi luvataan myös paukkupakkasia.

Winter's Back
Today the ground became white again. As a revenge I decided to sow. That always works to improve the mood. As one is impatiently waiting for the spring the disappointments are many. I saved some seeds for saving later wintry days and am also waiting for a seed exchange parcel from the Scottish Rock Garden Club. I think I may last until the spring, just.

Samalla tuli inventoitua siemenpussit – ainoastaan kuusi pussia, juhuu! Onnistuin viime vuonna upottamaan valtavan määrän jämäsiemeniä uusimpaan pitkään kohopenkkiin kasvimaalla. Retiisit sun muut kylvin vielä syksyllä, vain lehtisatoa varten.
Samalla tuli siivottua kylvörojulokerikko. Löytyneissä pusseissa oli vain kaksi esikasvatusta vaativaa lajia: latva-artisokka ('Gros Vert de Laon') ja jokin esihistoriallinen tomaatinsiemenpussi. Laitoin nyt nekin säälistä multaan.
Muissa pusseissa on perennoja, joita kylvän vasta kesemmällä, jolloin potit voi jättää ulos. Ihanilta blogiystäviltä Romppalan Lindalta, Sametti Hortensialta ja Kivipellon Sailalta jouluksi tulleet siementervehdykset kylvän myös myöhemmin, suurkiitos niistä!

Hyvä yritykseni olla hankkimatta siemeniä on kuitenkin kariutumassa kovalla rytinällä. Liityin syksyllä Scottish Rock Garden Clubiin ja osallistuin siemenvaihtoon. En voinut vastustaa kiusausta: 16 siemenpussia mitä harvinaisimpia lajeja viidellä punnalla postituskuluineen!
Tajusin myös juuri, että onhan minun pakko hankkia vihannesten siemeniä, sillä millä ihmeellä täytän laajentuneen kohopenkkikasvimaani. Paitsi jos kylvänkin sinne ne kivikkokasviharvinaisuudet, mikä on ihan varteenotettava vaihtoehto.

Tilatako vai eikö tilata, siinä pulma. Sitä miettiessä laitan pari kuvaa keittiön pöydältä, joka toimii aamukahvi- ja siemenkylvöpöydän lisäksi kissojen kyttäystasona. Aurinkoisten päivien kuvia on mukava katsoa, tänään ei ollut tällainen päivä.

Hmm. Ehkäpä joudun kuitenkin jotakin papua tilaamaan, onhan papu vuoden vihannes ja haluan kokeilla papuja muutenkin. Ja rucolaa sekä muuta nopeaa salaattia on aina mukava hakea kasvimaalta, kaupan salaatit kun eivät montaa päivää hyvänä säily. Täällä kaupattomalla saarella on oma salaatti varsin tärkeää.

Musti toivottaa mukavia aurinkoisia hetkiä!

Keittiön uudelleenkalustus

Ensinnäkin villasukka-arvonnan tulos, jotta kukaan ei joudu jännittämään sitä loppuriveille. Sukat voitti Hannele, joka osallistui facebookin kautta. Arvontaan osallistui blogin kautta 34 lukijaa ja facebookissa 5, numerogeneraattori arpoi numeron 37, joka osui Hannelen kohdalle. Lämpimät onnittelut!

Jos olin arvontapostauksessa liekeissä niin kuin taivaskin, olen sitä edelleen. Keittiössä on uusi järjestys. Viimeiset seitsemän vuotta keittiön kulmassa on ollut varavuode, joka on toki ollut tarpeen silloin harvoin, kun joku on kylässä, mutta muulloin se on vienyt tilaa. Sängyn yli on ollut hankala kurottaa ottamaan astioita yläkaapeista, etenkin, kun on pitänyt pujotella sängyn ja pöydän välisessä pienessä raossa.
Sängyn lisäksi keittiötä on nimittäin täyttänyt jättikokoinen pöytä, joka oli navetasta löytynyt vaneriovi. Kun vein pukkijalat sen alta kaupunkiin tiskipöydän jaloiksi, päätin heivata ovenkin pois, tai siis vintille varastoon. Vaikka iso pöytä on ollut työpöytänä ja esikasvatuspöytänä (syön olohuoneen sohvalla), on se silti ollut hankala. Isolle pöydälle tulee laskettua rojua käsistään ja sen ympäri on ollut ahtaat kulkuväylät joka suuntaan. Keittö on taloni isoin huone ja silti siinä on ollut vain kapea kulkureitti eteisestä olohuoneeseen.

Vintiltä löytyi edellisten asukkaiden hankkima käyttämätön työtasolevy. Se pääsi entisen vierasvuoteen paikalle (en enää vastaanota vieraita, he he) ja ruokapöydäksi tuli väliaikaisesti puutarhapöytä. Keksin siihen jotakin muuta, toisaalta olen jo ehtinyt rakastua tähän ilmavuuteen...

Ruokapöydälle mahtuu juuri ja juuri syömään. Kuvassa on muuten tarjoilut, jotka syntyivät, kun kuvittelin, ettei minulla ole mitään tarjottavaa. Pakkasesta löytyi piirakkapohja, jääkaapista muutama oliivi, maitoa, kananmuna ja parmesaania sekä sipulikorista sipuleita. Jälkkäriksi cream crackereita ja syksyllä tehtyä pihlajanmarja-ruusunmarjahyytelöä.
On siinä puolensakin, että ei ole kauppaa. Tulee käytettyä kaikenlaista kaapeista ja onnistumisen tunne on suuri, kun saa "ei-mistään" jotakin aikaan.

Eniten liekeissä olen kuitenkin työtasosta, jossa minulla on nyt työlle pyhitetty paikka, jota ei tarvitse raivata pois syömistä, vieraita tai esikasvatustakaan varten.
Työtason alle löytyi vintiltä kapea alakaappi, toisessa päässä on jääkaappi, siis ihan käden ulottuvilla... kun nälkä iskee, on apu lähellä!
Korkealla jakkaralla korkeamman työtason ääressä on paljon parempi istua kuin varsinaisilla tuoleilla, joilla tein aiemmin töitä. Win-win-win-win-win. Montakohan winiä tässä nyt onkaan, vähintään noin monta.
Varasängyn alla lymyillyt maalivarasto (maalit, jotka eivät saa jäätyä) mahtuivat lähes kaikki isoisäni upseeriaikaiseen muuttoarkkuun. Hänellä oli useita arkkuja tavaroitaan varten, kun perheen täytyi vähän väliä muuttaa. Arkut menivät säilytyksen ajaksi sisäkkäin, kertoi äitini. Jostakin syystä vain tämä yksi oli jäljellä, kun isovanhempieni kesäpaikka myytiin parikymmentä vuotta sitten. Sain sieltä arkun talteen ja täällä se on ollut puolestaan vintillä nettikauppani tekstiilien varastona. Rymsteeraus aiheuttaa aina tapahtumien ketjua.

Kaapin pääty oli maalaamaton ruman ruskea, niinpä sudin sen hailean siniharmaalla. Siihen saa ripustettua kissojen rapatassujen kuivauspyyhkeen sun muuta kamaa, mietin, ja lähdin vintille hakemaan ystäviltä saatua vanhaa metallilangasta taivutettua naulakkoa.

Se oli ruostunut, joten harjasin sen metalliharjalla, sivelin silavalla ja pitelin naulakkoa pihdeillä puuhellan tulessa hetken, jotta silava suli ja imeytyi.
Kun naulakko oli hienoksi käsitelty, totesin sen aivan vääränlaiseksi. Rintamamiestalo on simppeli ja funktionaalinen, tällainen koristeellinen juttu ei sovi henkeen. Tämä meni takaisin vintille odottamaan jonakin päivänä vanhempaan talooni pääsyä, ja otin yksinkertaiset koukut tilalle, jotka näkyvät ylemmässä kuvassa.
Ylemmässä kuvassa näkyy myös ratkaisu tason alle. Kaappi ja jääkaappi eivät ole samankorkuisia, ja vaikka olisivatkin, lattia viettää niin seinästä poispäin kuin kohti vastakkaisen kulman muuriakin. Tason alle tuli kirjoja, paksumpi pino kaapin etureunaan.

Risotto

Nyt tarkkana, sillä seuraa tämän vuoden ruokapostaus. Kovin usein näitä ei nimittäin heru!
Sain keväällä maa-artisokan taimen, mistä olen erittäin iloinen. Maa-artisokka kuuluu ehdottomiin lempimakuihini. Peurat verottivat kasvustoa rankasti, sain sadoksi kolme pähkinän kokoista mukulaa.

The first harvest
I just love Jerusalem artichoke. Its flavour is so refined! Hence I was so pleased as I received a plant last spring. Deer ate it with great gusto, as they eat nearly everything. I harvested three nut-sized tubers and boy did they make a great risotto!

Luulin 19-vuotiaaksi asti, että risotto on tylsää ruokaa, jota tehdään Uncle Ben's -riisistä ja herne-maissi-paprikasta. Sitten ystävä perehdytti minut italialaiseen ruokamaailmaan, eikä paluuta ole ollut. Ai TÄLLAISTA risotto onkin!
Ensimmäinen oikea risotto, jota sain, ja jonka tekoon samalla osallistuin, oli kinkku-rosmariinirisottoa. Vähän sillä reseptillä tein nytkin, mutta en laittanut lihaa. Päätin, että maa-artisokan hieno maku ei saa peittyä.
Ensin kuullotin sipulia ja valkosipulia voissa, sitten lisäsin riisiä ja kuullotin hieman lisää. Taisin lisätä maa-artisokatkin viipaleina tässä vaiheessa.

Seuraavaksi lorautus viiniä, valkkari olisi varmaan sopinut myös, mutta sitä ei ollut.

Kun viini on imeytynyt, aletaan lisätä lihalientä vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Aina, kun neste on imeytynyt, lisätään uutta – paitsi sitten, kun risotto on valmista. Täytyy olla tarkkana, että siitä tulee al dente eikä mitään ylikypsää kanttiinirisottoa!

Rosmariinia lisätään loppuvaiheessa. Kun risotto on valmista, siihen voi vielä sekoittaa voinokareen. Risottoannoksen päälle raastetaan parmesaania.

Kuvaa valmiista annoksesta ei ole, sillä imuroin sen heti lautaselle saatuani.
Iloisia risottohetkiä kaikille muillekin, ja muistakaahan ottaa rosmariinit ulkoa sisälle! Minun meinasi unohtua ja pakastua.

Maa-artisokka – Jerusalem artichoke – Helianthus tuberosus

Hellan ääressä

Sain viimein tartuttua yhteen työlistalla viitisen vuotta olleeseen työhön, nimittäin hellanluukkuihin rintamamiestalossa. Vanhemman talon luukut hioin ja mustasin, kun muuri korjattiin, ja ajattelin, että samalla vauhdilla vedän nämäkin. Ongelmana on tietysti se, että olen hidas ja että hellaa lämmitetään yksitoista kuukautta vuodesta – eikä tämä heinäkuukaan nyt niin lämmin ole, että ilman tulta tarkenisi, mutta olen sitten nukkunut kahdella peitolla, päiväthän tulee kumminkin huhkittua pihalla.

Luukuissa oli vanha hopeanvärinen maali hilseillyt rumasti pois. Porin valun hienoista luukuista tuli kuin uudet poraan kiinnitettävällä teräsharjalla ja liesimustalla. En tajua, kenen älynväläys on ylipäätään ollut maalata hellanluukut, voi hellanjestas.

Tartuin sitten seuraavaan hommaan, kun luukut olivat kerta pois paikoiltaan. Olen yrittänyt pilkkoa hommia siedettäviksi urakoiksi, jotta ne tulisi tehtyäkin. Joten nyt löin kaksi kärpästä viidessä päivässä, aika tehokasta.
Maali oli jo valmiina, sillä kaikki kannattaa hankkia valmiiksi saarelle, josta kestää lähimpään rautakauppaan kaksi ja puoli tuntia ja samana päivänä ei enää pääse ehkä takaisin. Maalasin siis keittiön hellan ja olohuoneen Porinmatin peltikuoret, ne olivat ikävän harmaat ja nokeentuneet eikä niitä saanut puhtaiksi edes kristallisoodalla.
(Pitkällisten selvitysten jälkeen kävi ilmi, että Helmi-kalustemaali sopii ilmeisesti uunien peltikuorien  samoin kuin pattereiden maalaamiseen, joten hankin sitä. Samalla vetäisin tuon jakkaran päällisen, sillä sitä se on odottanut vuosia).

Olohuone. Porinmatin luukkua en käsitellyt muuten kuin hankaamalla sitä mahdollisimman puhtaaksi, sillä se on nähdäkseni emaloitu eikä emalia kannata yrittää maalata. Lisäksi kivat PORINMATTI -kirjaimet, jotka nyt erottuvat tummina, menisivät enempi piiloon. Kulunut ja uusi pinta vierekkäin voivat olla kivakin yhdistelmä.
Valitsin värin tuon taustaseinän mukaan, josta pidän kovasti. Aika sinistä tuli, ei edes siniharmaata, joksi olin tätä jotenkin ihmeellisesti kuvitellut, mutta hyvä näin. Kyllä väriä saa elämässä olla, etenkin taivaansinistä.
Onpa muuten siistin näköistä, kun kaikki roju on uunien ympäriltä raivattu puhdistusta ja maalausta varten pois.

Ransu näyttää, miltä keittiön hellan ympärillä oikeasti näyttää.

Vasemmalla on sähköhella ja -uuni pienessä kulmassa olohuoneen oviaukon vieressä. Sen pöydän alla on sytykelaatikko. Kissojen ruuat ovat pellin päällä epätoivoisena yrityksenä välttyä lattian pesulta. Oikealla tiskivati jakkaran päällä, koska tiskipöytä on niin pieni eikä muuta voileivän tekotilaa keittiössä oikein ole, niinpä tiskejä ei voi jättää tiskipöydälle odottelemaan pesua, eikä lavuaariin. Niin sanottu ruokapöytä on nimittäin työpöytäni ja kissojen tarkkailupaikka, ei siihen enää mitään voileipiä mahdu.

Kyl ny o hianoo!

Loppuun vähän poikien puuhia mutapuutarhassa.

Mutapuutarhassa ei ole enää yhtään vettä! Onneksi yöllä kai sataa taas.

Tarkkaavaista viikon jatkoa!