Rohanin sävyjä ja marhanliljavertailu

 Uhkauksestani huolimatta tässä tulee vain heinäkuun kukkia. Muistaakseni julkaisin pari kuvaa 'Buckeye Belle' -pionista joskus juhannuksen aikaan, mutta muu Rohan jäi kesäkuulta kokonaan raportoimatta. Ehkä loppukevään–alkukesän kukkia voi julkaista talven mittaan...

Marhanlilja 'Claude Shride' pitää tänä vuonna niin surkean esityksen, etten ollut ottanut siitä ainoaakaan kuvaa. Nappasin tämän kuvan eilen siksi, että keskustelimme Liisan kasvit -blogin Liisan kanssa tämän lajikkeen väristä verrattuna 'Russian Morning' -marhanliljaan.

'Claude Shride' on kiiltävän tummanpunainen, sanoisin, että ruskeanpunainen, mikä on juuri oikea sävy Rohaniin. Sillä on tummia pilkkuja, mutta ne on ympäröity keltaisella – fiksu veto, sillä muuten niitä ei kunnolla erottaisikaan.

Piti etsiä kuva viime kesältä, sillä normaalisti Claude on varsin kukkaisa usealla varrella. Vieruskaverina sillä on kiinanpioni 'Moon of Nippon'.

Tänä vuonna 'Moon of Nippon' sai seuraa 'Bronze Peacock' -sulkavaleangervosta. Kovin usein harmittelen, että valeangervot viihtyvät täällä huonosti, mutta tänä sateisena alkukesänä ainakin tämä yksi niistä on kasvanut paljon tavallista isommaksi – vaikka on edelleen alle polvenkorkuinen. 

Kaksi muuta valeangervoa lähti kituliaasti kasvuun vasta heinäkuussa, ja se on niille tavallista. Mutta ne eivät kasva Rohanissa, joten niistä enemmän joskus toiste.

Mustapäivänhattu 'Green Wizard' on totaalisen upea.

Kolmesta 'Royal Purple' -peruukkipensaasta isoin kukkii! Nyt en muista, onko kukkia näkynyt aiemmin; ei löyty tietoa ainakaan täältä blogista. Luulen, että tämä on ensimmäinen kukinta. Kaksi pienenpää himmailee vieläkin. 

Kolmesta puskasta yksikään ei ole yltänyt kovin korkeaksi, tämäkin on alle metrinen, mutta eipä niillä mitään erityistä hienoa multaakaan ole. Lisäksi tienposken ojassa viihtyvät vesimyyrät saattavat verottaa juuria tai ainakin aiheuttaa sen, etteivät juuret ole multakosketuksessa, vaan onkalossa. Joten olen tästä tavattoman iloinen!

Peruukkipensas kasvaa japaninmagnolian vieressä, joka ei vielä tänäkään vuonna kukkinut, mutta ehkä ensi keväänä! Se alkaa olla jo sen kokoinen ja ikäinen, että voisi aloittaa kukkimisen.

Kuvassa kukkii peruukkipensaan lisäksi marhanlilja 'Russian Morning'. Anteeksi vain, Liisa, jotenkin harhauduin aiheesta sivupoluille, mutta ehkä sävyjen vertailu onnistuu myös pienen välimatkan jälkeen.

'Russian Morning' on valoisampi ja heleämpi eikä niin ruskehtavan punainen kuin 'Claude Shride'. Terälehtien (oik. kehälehdet) sisäosa on vaalea ja hennot tummat pilkut erottuvat siitä kauniisti. Tämänkin kukat ovat kiiltävät, kuten kaikkien varjo- ja marhanliljojen, mutta kiilto ei niin erotu. 

Kerta kaikkiaan hurmaava kukka, sävy tuo veden kielelle. Ja mikä ihaninta: siirsin kaksi kookasta sipulia viime syksynä ruskopenkistä tänne Rohaniin, ja molemmat kukkivat, toinen vieläpä kahdella kukkavanalla. 

Kun vertaan kuvia viimevuotisiin, jolloin tämä kukki ruskopenkissä, huomaan värieron. Tämä oli siellä pikkuisen tummemman punainen. Onkohan mahdollista, että ensimmäisenä vuonna siirron jälkeen kukkien sävy on vaaleampi? Tai viileät kevätkesän säät vaikuttaneet? Outoa, mutta kasvien kanssa kaikki on mahdollista – marhanliljojen etenkin. Joka tapauksessa tällä on mielestäni aina vaaleampi kukan keskusta kuin Shridella.

Rohanin lähistöllä katajapenkissä kukkii marhanlilja 'Guinea Gold', yritin ottaa siitä kuvan vasten Rohanin tummalehtisiä pensaita.

Tässä Rohan typistettynä yhteen kuvaan, se näkyy lähes kokonaisuudessaan kuvan oikealla puolella. Penkin alkupäässä on riippaoksainen, pensasmainen ja tummalehtinen pyökki 'Rohan Weeping'. Sen edessä on muutama tummalehtinen japaninhappomarja 'Concorde', jotka muodostavat aidaksi leikattuna Rohanin päädyn.

Rohanin puolivälin tienoilla asuvat tummalehtinen japaninkirsikka 'Royal Burgundy' ja mustaselja 'Black Beauty', tummalehtinen sekin. Kukassa on seljan lisäksi etelänruusuruohoa, violettikukkainen purppuratulikukkakin näyttää yhä kukkivan.

Violetti ei oikein ole Rohanin väri. Tummalehtisten puskien seuraan sopivat paremmin viininpunaiset sävyt. Ukonhattu 'Purple Sparrow' ei oikein istu tänne, mutta en tiedä, uskallanko sitä siirtääkään, sillä ukonhatut viihtyvät puutarhassani yleisesti ottaen varsin huonosti. Tämä kesä on parempi ja on ylipäätään lottovoitto, että ukonhattu on vielä hengissä pari vuotta istuttamisesta.

Huomasin muuten puutarhapäiväkirjastani, että olin istuttanut syksyllä tämän lähelle toisenkin samanlaisen! Täytyypä mennä katsomaan tarkemmin. Tai ehkä tämä onkin se uudempi, joka kukkii. Mene ja tiedä. Vieressä on valkokukkainen isotähtihyasintti 'Alba'.

Vanha pioni (ehkä Sarah B.) on pistänyt päänsä pensaaseen, tai aitaan, mutta se ei auta. Tämä saa lähtöpassit Rohanista välittömästi, kun kukinta on ohi. Tilalle kaavailen carolinanrosettipensasta; aarretta, jonka sain ostaa Vakka-Taimesta kesäkuun lopulla. Oikeastaan suunnittelen tekeväni siirrot tänä iltana, kunhan kuumuus pikkuisen hellittää.

Eilen ja tänään meilläkin on 30 astetta varjossa. Syynä on se, että on lähes tyyntä ja sekin pieni tuulenvire käy pohjoisesta, joka ei tähän etelärinteeseen rakennetulle kylälle osu. Eilen oli ihan antoisaa tehdä puutarhahommia hien virratessa pitkin selkää, mutta juoda täytyi. Kuistille tuomaani vesilasia piti käydä täyttämässä vähän väliä, sillä koko lasillinen meni kerralla noin vartin välein.

Mutta on niin ihanaa, kun ei tarvitse palella! Eilen oli vuoden ensimmäinen päivä, kun jätin villasukat pukematta.

Rohanissa on myös niittytunnelmaa. Blogiystävän (terveisiä Pirkolle!) aikoinaan lähettämistä heinien siemenistä on peräisin ihana, sinertävälehtinen niittyräpelö 'Limouzi'. Olen kylvänyt myös tavallista niittyräpelöä, ja kumpikin on tänä vuonna ennätysmitoissa. Kukinnot heiluvat yli polven korkeudella!

Käärmeenlaukka sointuu Rohaniin hyvin, niinpä olen ripotellut sen itusilmuja tännekin.

Tähkähietalilja kukki pitkään, kiitos viileiden säiden, mutta nyt se alkaa olla pian ohi.

Tähkähelmikän seassa kukkivat etelänruusuruohot ja harjaneilikat: upea tumma on 'Onyx', mutta se on tuottanut myös punaisempia siementaimia (kuten taustalla), kun vaaleampia harjaneilikoita kukkii muualla puutarhassa. Näidenkin siemenet ovat muuten ystäviltä peräisin!

Niityn vierellä kukkii neidonruusu 'Félicité Parmentier'. Upea, upea ruusu, joka on neidonruusujen tapaan hyvin terve – ainakin täällä minun puutarhassani nillä on käytöksestä kymppi. Neidonruusut kukkivat vain kerran kesässä, ja sanoinkin talvisella David Austin -ruusuluennollani, että jos neidonruusut olisivat jatkuvakukintaisia, puhuisin Austinien sijaan niistä. Ne ovat ruusuista ihanimpien joukossa, ehdottomasti.

Avautuvissa kukissa on ujoa punerrusta. Ja kukkia on paljon, paljon! Toistaiseksi mikään talvi ei ole kukintaa vähentänyt; eivät lauhat märät talvet eivätkä jäiset siperiantalvetkaan.

Alban lähellä, toisin sanoen neidonruusun, kasvaa Austin-ruusu Winchester Cathedral ('Auscat'). Kertakaikkisen kaunis: huomaa vaaleanpunaiset nuput, joista avautuvat valkeat kukat. Ja tämähän kukkii marraskuuhun saakka.

Tähtiputket eivät minun puutarhassani riehaannu – olen ollut huomaavinani, että niille on liian kuivaa tai paahteista, tai kumpaakin. Tämän arvelen olevan blogiystävän vuosia sitten tuoma isotähtiputki 'Lars'. Upea väri! Ja parempi rehevyys kuin muina kesinä.

Kimalaishaaste odottaa yhä, tässä on hirmuisesti kaikenlaisia aiheita odottamassa: kuukauden kalenteripoika, neulepostaus, liljajuttu, ruusujuttu, veneretkijuttu, lehmät metsässä -juttu ja lisää aiheita tulee koko ajan sitä mukaa kuin uusia kukkia puhkeaa... ehkä talvella sitten?

Joten lopetellaanpa tähän. Puro-ohdake 'Atropurpureum' on ilokseni yhä hengissä, vaikka myyrät lienevät tämänkin mehevänmaistuvaa juuristoa verottaneet. Tänä vuonna kukkavarsi on ennätyskorkea: japaninmagnolian reilu kaksimetrinen latva toimikoon mittakeppinä.

Joku saattaa ihmetellä ohdaketta kukkapenkissä, mutta tämä lajike on steriili eikä tuota siementaimia ollenkaan. Pari vuotta sitten jaoin juurakkoa ajatuksena tuottaa varakappaleita toisaallekin, jotta jos myyrät syövät tästä loputkin, on edes jossain jotakin jäljellä. Ohdakekasvusto oli nimittäin hälyttävästi pienentynyt. Mutta niitä jalopaloja ei enää löydy. On tietysti mahdollista, että olen kitkenyt ne tavallisina ohdakkeina... oi ja voi. 

Koska tämän erikoisen kauniin ohdakkeen juurakon löytäminen oli työn takana, en halua menettää tätä viimeistä. Ehkä annan sen toistaiseksi kasvaa ja vahvistua tässä ennen kuin menen sörkkimään sitä taas.

Antoisaa hellepäivää!

Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus

Etelänruusuruoho Knautia macedonica

Harjaneilikka Dianthus barbatus

Isotähtihyasintti Camassia leichtlinii

Isotähtiputki Astrantia major

Japaninhappomarja Berberis thunbergii

Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Japaninmagnolia Magnolia kobus

Kiinanpioni Paeonia lactiflora

Käärmeenlaukka Allium scorodoprasum

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Mustapäivänhattu Rudbeckia occidentalis

Mustaselja Sambucus nigra

Neidonruusu Rosa alba, tarkemmin ottaen lajikkeet ovat tarhaneidonruusuja, Rosa Alba-Ryhmä

Niittyräpelö Briza media

Peruukkipensas Cotinus coggygria

Puro-ohdake Cirsium rivulare

Purppuratulikukka Verbascum phoeniceum

Pyökki Fagus sylvatica

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata

Tähkähelmikkä Melica ciliata

Tähkähietalilja Anthericum liliago

Ukonhattu Aconitum

Kylvöpuuhien topit ja flopit

Siemenestä kasvattelu on sellaista uhkapeliä, ettei sen varaan voi puutarhansa kasvittamista laskea. Mutta kun se on niin hauskaa, ja sitten, kun taimi kukkii, kukat tuntee tosiaan ansainneensa.

Taimena ostetut punakukkaiset siankärsämöt eivät ole montaa vuotta puutarhassani viihtyneet, mutta perennaseoksen mukana kylvetyt ovat pysyneet ja kukkineet jo monta vuotta.

Keväällä kylvin yhteen kasvimaan ruutuun punakukkaisia rikkaporkkanoita, kun varsinaisten hyötykasvien siemenet pääsivät loppumaan kesken. Ne kasvattivat kesän mittaan ihan hyviä lehtiruusukkeita, vaikka osa taimista kuolikin heinäkuun helteisiin sillä aikaa, kun reissasin. Suojasin kylvöksen nyt verkolla, sillä aiemman kerran, kun rikkaporkkanan taimia oli kasvimaalla, linnut nokkivat ne mukkelis makkelis, eikä yksikään taimi selvinnyt.

Ensi vuonna tulisi sitten kukkia! Minulla nämä eivät ole ikinä kukkineet kylvövuonna, ja kaksivuotinen porkkanan pitäisi ollakin.

Olin sekä tilannut että voittanut Lappalainen etelässä -blogin Nilalta arvonnassa liudan ihania perennansiemeniä, joista osa tarvitsi kylmäkäsittelyn. Ne kylvin aikaisin, maaliskuussa, jotta sain rasiat ulos saamaan kylmäkäsittelyä. Ne viettivät pari kuukautta kannellisessa minikasvihuoneessa. Toukokuussa alkoi ituja nousta ja sitten rasiat pitikin ottaa aina mukaan, kun kaupunkiin lähdin – en uskalla jättää näin pieniä taimia paria päivää pidemmäksi aikaa. Joko niitä tulisi kasteltua lähtiessä liikaa ja ne mätänisivät, tai sitten ne voisivat kuivua.

Pienemmässä rasiassa on vaaleankeltakukkaista 'Citrina' -niittyleinikkiä, jonka hyvästä onnistumisesta olen erityisen iloinen. Sitä ei tahdo löytää Suomessa mistään taimitarhasta (paitsi että kuulin Sotkamon taimistolta, että siellä sitä on myös kasvatettu, joten varmaan jo ensi vuonna!). Taimeni olivat alkusyksyllä jo niin kookkaita, että pysyin istuttamaan ne maahan. Kasvatin ne yhtenä klimppinä koko ajan, siirsin vain koko satsin isompaan ruukkuun alkukesällä.

Olin talvella tilannut myös suvitulppaanin siemeniä, sillä luulin menettäneeni sen. Ilo ja hämmästys olivat melkoisia, kun sama kukka alkoi kesäkuussa kukkia ruskopenkissä, johon en ollenkaan muistanut sitä siirtäneeni. Tai kukan nähdessäni muistinkin hämärästi, että olin arvellut sen viihtyvän paremmin ruskopenkin aurinkoisissa oloissa.

Tulppaanit itävät yleensä vasta vuoden päästä kylvöstä, joten sekä suvitulppaanin että Nilan lähettämän matalan tulppaanin siemenet ovat kylvörasioissaan tällä hetkellä kylmässä eteisessä, jossa ne saavat viettää talven. Näin niillä ei ole niin karut olot kuin ulkona ja muistan tarkkailla, etteivät kylvökset kuivu, mutta ne saavat kuitenkin olla riittävän viileässä. Eteinen menee pakkasellekin sitten, kun pakkasta on enemmän kuin muutama aste. 

Samassa käsittelyssä ovat myös 'Vivaldi' -keisarinpikarililjan ja 'Lilac Wonder' -myrkkyliljan siemenet. Jännä nähdä, mitä niistä tulee, vai tuleeko mitään.

Kylvin loput perennat vasta kesäkuussa eli kaikki ne, jotka eivät tarvitse kylmäkäsittelyä.

Keväällä huomasin sirkkalehdet edellissyksyllä kylvetyssä taimipurkissa, jossa oli Rikkaruohoelämää -blogin Betweenin lähettämiä siemeniä kirjavalehtisestä 'Sunningdale Variegated' -isotähtiputkesta. Nostin purkin saunan varjosta taimikasvatuspöydälle, johon paistaa aurinko parin tunnin ajan ja se oli ikävä kyllä ilmeisesti liikaa: joka ikinen tähtiputken taimi ruskettui ja kuoli. Sen sijaan samaan purkkiin törkkäämäni maarianverijuuren siemen iti oikein hyvinkin ja pääsin istuttamaan sen preerialle syksyllä. Valkokukkaiset maarianverijuuret, joiden siemenet tilasin Saksasta, itivät myös hyvin ja istutin ne syksyllä muotopuutarhaan.

Tähtiputkien menettäminen harmittaa vietävästi, kun ne itivätkin oikein hyvin, mutta tällaista tämä on. Joskus äkillinen olosuhteiden muutos on juuri se, mitä taimet eivät kaipaa, vaikka kuvittelee nostavansa ne paremmin esille ja paremman hoidon ääreen.

Loput vihreät purkissa ovat rikkaruohoja ja keuhkosammalta.

Täytyy laittaa väliin kuvia onnistumisista, jotta harmittaa vähemmän ja tajuaa, mitä kaikkea onkaan onnistunut kasvattamaan. Hempukat tarhaidänunikot ilahduttavat parissakin paikassa, näiden siemenkasvatus onnistui tosi hyvin ja taimet tulivat kukkimisikään muistaakseni jo seuraavana vuonna kylvöstä. Hämmästyttävää, kun siemenet ovat pieniä kuin tomu.

Toinen yhtä ihanan värinen oli tulikukka 'Southern Charm', jolta kului kukkimiseen kolme vuotta kylvöstä. Mutta ihanaa kannattaa odottaa.

Sitten alkoi kesäkuussa kylvetyssä perennakennostossa tapahtua. Tämä on niin kutkuttava vaihe, vai mitä. Yksi kerrallaan alkavat siemenet turvota ja itää. Jotkin lajit itävät paremmin valossa kuin mullalla peitettynä. Tässä on valkokukkainen sinikatana 'Alba' parhaillaan itämässä. 

Hävikki on aina melkoista, minun hoidollani ainakin, mutta sain alkusyksyllä istutettua pienen tuppaan, jossa oli ainakin kaksi elävää sinikatanan taimea. Kuvasta voi nähdä, että niitä iti varmaan kaksikymmentä, mutta tällaista se aina on. En erottele taimia toisistaan ja kouli isompiin purkkeihin yksitellen, sillä se on vihoviimeistä näperrystä ja varma keino joukkomurhata taimia. Isompana tuppaana niistä yleensä jää henkiin joku keskimmäinen.

Puutarhassani kasvaa jo tavallisempi sinikukkainen sinikatana, mutta valkoinen on vielä kauniimpi sinisine silmineen. Kerran aiemminkin olin sitä kylvänyt, mutta silloin ei purkista noussut mitään.

Tämä sinikukkainen on Hernepensaskujanteen Jorin siemenestä kasvattama.

Sitten alkoi ituja nousta lisää ja lisää. Joka ikisestä purkista iti lopulta jotakin. Jotain myös kuolikin, reunuspietaryrtit ainakin menivät kaikki, vaikka itivät kyllä. En ymmärrä, miten sitä mainostetaan helppona ja joka paikkaan leviävänä; niin osto- kuin siementaimetkin ovat minulta kuolleet toistuvasta yrittämisestä huolimatta silmänräpäyksessä. 

Kylvän paljon heiniä, vaikka niitä löytyy taimimyymälöistä, mutta ei välttämättä mitään erikoisempaa. Tässä on niittyräpelö, jota kasvaa saarellamme kyllä luonnossakin, mutta tämän siemenet lähetti Pirkko Elämää ja elämyksiä -blogista. Moni puutarhabloggaaja onkin läsnä puutarhassani.

Tällä kertaa kylvöksessä on paria heinää, joiden talvenkestosta minulla ei ole mitään tietoa, täytyy vain kokeilla: toppojen sukuinen Koeleria vallesiana 'Mountain Breeze' ja vasuheinä Muhlenbergia capillaris. Keltalehtinen isopiippo 'Solar Flair' on oletettavasti aivan talvenkestävä. Heinien taimet eivät syksyyn mennessä olleet niin reheviä, että olisin uskaltanut niitä istuttaa, upotin vain taimipurkit maahan. 

Kylvöksessä oli myös ihanan punakukkaisen ritarinkannuksen taimia Nilan siemenistä, mutta ne itivät ja kasvoivat kituliaasti. Toivon kuitenkin, että edes yksi niistä selviää. Muutama vuosi sitten Romppalan Linda lähetti näiden sinisten ritarinkannusten siemenet ja kylvin ne silloin keväällä sisälle. Ne itivät loistavasti ja kasvoivat hyvin, olisi pitänyt kylvää myös Nilan lähettämät siemenet jo aiemmin ja paapoa niitä huolellisesti sisällä.

Etukäteen ei oikein tiedä, minkä kasvatus on helppoa ja minkä vaikeaa. Keltakaunokki oli todella helppo siemenestä kasvatettava, pääsin istuttamaan sitä useaan paikkaan ja ne tekevät joskus siementaimiakin. Taustalla on vaaleankeltainen nukkasalkoruusu, josta vain yksi taimi selvisi kukintaikäiseksi saakka.

Kun lähdin heinäkuussa reissuun, istutin taimipotit saunan pohjoispuolelle, kosteaan paikkaan varjoon. 

Biltemasta keväällä ostettu peltinen taimikennosto osoittautui loistavaksi. Purkeissa ei ole pohjaa, ja ne sai hyvin pidettyä sopivan kosteana alusvadillaan. Unohdin laittaa alle kastelumaton, mutta ilman sitäkin pärjättiin. 

Sitten, kun taimet olivat tämän kokoisia, pysyi purkkien multapaakku nostettaessa hyvin kasassa. Maahan laittamalla ne sai loistavaan multakosketukseen, joka takasi, etteivät pikkuruiset taimet kuihdu. Upotan ruukut aina hivenen verran maahan, varmuuden vuoksi, jotta ne varmasti pääsevät maayhteyteen. Mutta pienistä rei'istä ei aina voi tietää, tuleeko niistä kosteutta. Kun pohjaa ei ole ollenkaan, voi olla varma, että multakosketus on.

Istuttelin isompia taimia isompiin potteihin pitkin kesää. Etualalla se valkokukkainen sinikatana.

Näistä olen tavattoman iloinen: rusopunalatva 'Ivory Towers'. Tämän olen ostanut taimena ja se kuoli, sitten hankin siemeniä ja mitään ei noussut. Mutta nyt nousi! Tällä on valkoiset kukat ja lajikenimi niin ihanan Tolkien-henkinen, että tämä kasvi oli pakko saada.

Koulin taimia erilleen moneenkin ruukkuun, jopa yksittäin, tavoistani poiketen, mutta kun taimet alkoivat olla jo tosi kookkaita. Näistä riitti ystävällekin. Istutin syksyllä kaikki taimet maahan, vaikka eivät ne paljon tätä kookkaampia olleet. Ainakin joku niistä saa luvan selvitä hengissä.

Selviämistä jännittäessä katsotaan taas pari onnistumista. Preeriaväriminttu; tätä etsin monta vuotta, kunnes päätin kylvää itse ja se onnistui! Sittemmin löysin tätä Vakka-Taimen valikoimista ja Sotkamon Taimistolta. Sävy on todella kaunis vaaleanvioletti ja tämä sietää kuivuutta myös muita väriminttuja paremmin. Ihastuin ihan vain kukan sävyyn aikanaan Sissinghurstin puutarhassa.

Anun puutarha -blogin Pioni lähetti tämän tädykkeen siemeniä, kun olin sitä hänen blogissaan ihastellut. Siemenet itivät todella hyvin ja istutin kaikki taimet muotopuutarhaan, jossa niitä nyt kukkii siellä täällä. Ihanan sininen kukka. 

Sain tämän nimellä loistotädyke, mutta kukat ovat vähän pienet siksi, joten laji on yhä epäselvä, mutta se ei haittaa, pääasia, että kukka on erittäin mieleinen. Tädykkeitä on tuhottomasti ja moni lajike on lajien välinen risteymä, niistä ei ota erkkikään selvää.

Tässä vielä loppukesän tilanne: on punalatvaa, koristeheinää ja vaikka mitä. Etualalla näkyy Nilan lähettämistä siemenistä kasvanut kurjenmiekka, olisiko mätäskurjenmiekka, sillä siperiankurjenmiekat kasvoivat niin hyvin, että istutin ne jo elokuussa maahan.

Miten tässä malttaa odottaa kevääseen, kun palan halusta tietää, miten taimet selviävät talvesta!

Loppuun täytyy laittaa kuva yksi ihanimmista onnistumisista. Päivänpesän elämää -blogin Katja lähetti punalehtiruusunsa siemeniä, kun olin ilmaissut sellaista halajavani. Siemenillä kesti puolitoista vuotta nousta mullan pinnalle ja sirkkalehdiksi, ja siitä on viisi vuotta. 

Nyt puskista isoin on jo sen kokoinen, että se teki useita kukkia. Muut taimet ovat pienempiä – istutin ne peuraesteeksi tontin reunoille, missä ne eivät saa kastelua tai ympäröivän heinikon kitkentää, mutta löydän niitä kuitenkin joka kerta, kun paikoissa käyn, eli hengissä ovat. Ruusuthan ovat tavattoman sitkeitä juurruttuaan ja on vain ajan kysymys, koska nekin alkavat kasvaa ja kukkia.

Ihanaa, kohta pääsee tilaamaan taas siemeniä ensi vuoden kylvöihin! Onko siellä muita, joilla kevät on jo täysin vallannut mielen?

Isopiippo – Luzula sylvatica

Isotähtiputki – Astrantia major

Keltakaunokki – Centaurea macrocephala

Maarianverijuuri – Agrimonia eupatoria

Mätäskurjenmiekka – Iris graminea

Niittyleinikki – Ranunculus acris

Niittyräpelö – Briza media

Nukkasalkoruusu – Alcea rugosa

Preeriaväriminttu – Monarda fistulosa

Punalehtiruusu – Rosa glauca

Rikkaporkkana – Daucus carota

Ritarinkannus – Delphinium

Rusopunalatva – Eutrochium fistulosum

Siankärsämö – Achillea millefolium

Sinikatana – Catananche caerulea

Suvitulppaani – Tulipa sprengeri

Tarhaidänunikko – Papaver Orientale-Ryhmä

Tulikukka – Verbascum

Tädyke – Veronica

Parempi myöhään -kanttaus

Paahdepenkki rassukka on saanut olla oman onnensa nojassa koko kesän. Syksyllä sain naapurilta isot kasat luumupuun ja tammen pitkiä oksia aitamateriaaliksi ja kasasta riitti materiaalia niin pitkäksi aikaa, että sain käytettyä viimeiset vasta keskikesällä. Kasa paahdepenkin edessä on tehokkaasti estänyt sen hoitotoimenpiteitä.

Kesäkuisessa kuvassa näkyy tuolloinen tilanne. Eivät nuo oksat tuolla kuvan oikeassa reunassa suorastaan koko pitkän penkin edessä enää ole, mutta jotenkin penkki silti jäi hoitamatta. Vuosikausiin en ole tätä kunnolla edes kitkenyt.

Eilen käärin hihat ja ryhdyin toimeen. Työkiireet jatkuvat edelleen, mutta eivät niin polttavina, etteikö pihalle muutamaksi tunniksi ehdi. 

Lähes hävinnyt reuna tuli kantattua ensimmäisellä kerralla siten, että lopputulos näytti viisivuotiaan tekemältä.

Jatkoin penkkiä tontin alareunaan tekemääni pieneen kivimuuriin asti, se on ollut suunnitelmissa jo pidempään. Muurin takana on villiä heinikkoa ja muutama puska. Valkokukkainen neilikkaruusu 'White Grootendorst' tekee joka vuosi jokusen vaaleanpunaisen kukkatertun, se on valtavan söpö. Siitä oikealle on vanha happomarja Vironperältä. Vasemmasta reunasta alkaa harva kasvusto tonttini vanhaa kirkonruusua.

Puskat saavat kasvaa niin korkeiksi kuin lystäävät, niistä tulee peuraeste tekemäni risuaidan lisäksi. Kasvu heinikossa vain on ollut hidasta.

Lopuksi sain viimeisteltyä reunan suht suoraksi. Paahdepenkin kasvillisuus on kuin varkain muuttunut korkeaksi rehotukseksi. Sikurit ja laidunkarstaohdakkeet saisivat lähteä ja siirtyä penkin takana olevalle kedolle. Eilen jo raivasin niitä, jotta kurjenmiekat saisivat aurinkoa ja kukkisivat joskus.

Musti esittelee ketoa. Sen paikalla on ollut rakennus ja paahdepenkki on alempana, kivipengermän takana. Pengermän alin rivi on rakennuksen entistä kivijalkaa, sen päälle kasasin ylemmän rivin. Täältä ylhäältä käsin ei paahdepenkistä näy muuta kuin korkeimmat kukkavarret.

Kedolta toki vyöryy heinien siemeniä ja keltamataraa paahdepenkkiin. Vielä en ehtinyt nostaa kaikkia kasveja ylös ja perata penkkiä kunnolla, vähän riskiä se olisikin, sillä voisi samalla tuhota jonkun, jota ei muistakaan.

Maksaruohot eivät täällä oikein kukoista, sillä peurat yleensä syövät ne lyhyiksi tapeiksi. Nyt ei, ja tämä nimetön tumma maksaruoho on tulossa kukkaan. Luulen, että löysin myös yhden pienen 'Matronan' rääpäleen.

Marjaomenapensas 'Marleena' on tehnyt marjat ja muuttuu kohta leiskuvan punaiseksi. Ihan vielä ei, meillä ei ole hallaa ollut, mutta viime yö oli jo viileä: vain viisi astetta. Ensi yöstä luvataan vielä kylmempää. Täytyy laittaa kellarin tuuletusluukut ja ikkuna kiinni. Lattiat tuntuvat kalseilta.

Kävin viikko sitten Hongiston taimistolla, jossa 'Marleena' on risteytetty, ja kysyin, onko sitä vielä, sillä nettisivuilla ei ollut. Kyllä sitä kuulemma vielä vähän on. Hongiston Timon pääsarkaa ovat kuitenkin ruusut, katajat ja syreenit.

Kesä on mennyt niin äkkiä, että en tainnut ehtiä edes laittaa kuvaa kukkivasta Marleenasta tänä vuonna! Tässä se oli kesäkuun alussa yhtä aikaa kukassa syreenien kanssa. Saarniin tulevat lehdet varsin myöhään ja täällä merellä vielä myöhempään, kuten kuvasta näkyy.

Marjaomenapensas pyrkii silloin tällöin tekemään uusia oksia alhaaltakin, ne vain täytyy nyppäistä pois, jos haluaa siitä yksirunkoisen ja puun muotoisen. Marleenan uusissa lehdissä on hieno punainen väri.

Paahdepenkkiä ei ole tullut esiteltyä koko kesänä. Kesä–heinäkuun taitteessa kukkivat isovuohennokka, 

itsekseen penkkiin tullut valkolehdokki,

myös itsekseen tulleet päivänkakkarat ja siemenestä kasvatetut niittyräpelöt,

kerrottu sikoangervo eli kaunomesiangervo, vaikka onkin oikeastaan eri kuin mesiangervo. Voi näitä angervoja!

Verikurjenpolvet ovat saaren omaa luonnonkantaa kalkkikaivoksilta. Ne ovat levinneet valtaviin mittoihin ja peitonneet alleen kasvin jos toisenkin. Mutta kun ne kukkivat yhdessä kangasajuruohon kanssa, on näky hurmaava, vaikka reunan kanttaus puuttuukin.

Eilen tein sellaisen ratkaisun, että ajoin pihan nurmikosta vain puolet, jotta ehdin paremmin paahdepenkin kimppuun ja jotta en puudu – nurmikonleikkuu on varsin puuduttavaa hommaa. No, menee se ikkunanpesun ja imuroinnin edelle. Ehkä.

Ulos jäänyt leikkuri sai yöllä niskaansa ukkoskuuron, toivottavasti se käynnistyy vielä. Mutta ensin ajattelin hakettaa vielä yhden risukasan, joka estää talon nurkan kultapallopenkin siistimistä ja ruohonleikkuuta sen edestä.

Voi tätä ketjureaktioiden määrää!

Happomarja – Berberis

Isovuohennokka – Scutellaria altissima

Kangasajuruoho – Thymus serpyllum

Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum

Maksaruoho – Sedum

Marjaomenapensas – Malus toringo var. sargentii

Neilikkaruusu – Rosa Grootendorst-Ryhmä

Niittyräpelö – Briza media

Päivänkakkara – Leucanthemum vulgare

Sikoangervo – Filipendula vulgaris

Sikuri – Cichorium intybus

Valkolehdokki – Platanthera bifolia 

Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum