Sinitiaisen poikaset

Minulla on ilo ilmoittaa onnellisesta perhetapahtumasta. Tänä vuonna sinitiaiset saivat pesiä rauhassa, vaikka kirjosieppo kävi jossakin vaiheessa toukokuuta yrittämässä omia pöntön. Sinitiaisvanhemmat ovat pieniä mutta pippurisia ja onnistuivat karkottamaan siepon sekä pitämään pönttönsä, jossa oli siinä vaiheessa varmaan jo munat. Sitä jännitysnäytelmää oli kiva katsoa, etenkin, kun se päättyi hyvin.

Blue Tits Nesting
This year the blue tit couple managed to keep their nest. The flycatcher tried to take over the nesting box at some point in May but little blue tits are fierce parents and drove the intruder away.
During a one-hour email meeting the nest became empty. It happens so very fast! After the chicks fledged I have no idea where they went. They will hang around for a while but they are also likely to have moved into the neighbouring forest.

Viime viikkoina totuin siihen, että pöntöstä kuuluu voimakasta piipitystä, yhä vaativampia ääniä. Sitten alkoi ilmestyä pieniä päitä ikkuna-aukkoon.

Onpa alas pitkä matka...

Molemmat vanhemmat lensivät yhtä mittaa pöntölle poikasia ruokkimaan.

Joskus ne tulivat pöntöstä ulos peräkanaa.

Tipuset tottuivat siihen, että liikuin pihalla. Jos kuvasin niitä, tein sitä vain muutaman sekunnin kerrallaan, jotta vanhemmat eivät minun takiani pitäisi taukoja ruokinnassa.

Piip!

Alas on edelleen hieman pitkä matka... 

Seuraavaksi suuaukolle tuli toinen, jolla oli vähän pörröisempi kampaus.
Pitäisikö tästä vetää se johtopäätös, että poikaset ovat valmistautumassa lähtemään pesästä... tämä on selvästi vetänyt geeliä tukkaan kuin Onnenpäivien Fonzie.

Tiistai-iltana otin tämän kuvan. Keskiviikkoaamuna tarkkailin keittiön ikkunasta, kun vanhemmat tekivät ruokintareissujaan ja sitten osallistuin tunnin kestäneeseen sähköpostipalaveriin. Kissapojat vetivät sikeitä. Palaverin jälkeen menin pihalle ja oli oudon hiljaista. Pöntöstä ei kuulunut piipitystä eivätkä vanhemmat pyrähdelleet pesälle.
Toden totta, ne olivat lähteneet tunnissa maailmalle. Koska en tunnista sinitiaisen ääniä, en tiedä, minne päin ne lähtivät. Voivat hyvinkin oleilla metsässä talon takana.

Oudon hiljaista. Tyhjän pesän syndrooma.
Onnekasta elämää ja paljon hyviä hyttyspaisteja!

Lintuinnostus

Kirjoitin jo aiemmin söpösestä punarinnasta, jonka touhuja olen tarkkaillut muutaman päivän.
Innostuin valtavasti, kun Between kirjoitti blogissaan Rikkaruohoelämää BirdLifen järjestämästä sadan linnun tunnistushaasteesta. Opin joka vuosi jokusen uuden linnun, mikä on mukavaa, mutta haluaisin oppia ennen kaikkea tunnistamaan lintuja äänistä. Niinpä otan haasteen vastaan sellaisena, että yritän opetella tunnistamaan niitä, joita ei näy, mutta ääni kuuluu.

Recognising Birds
I've taken BirdLife's challenge to learn a hundred birds – but I really want to learn to recognise them from their song. I've tried learning it before, but it is hard. I listen to a birdsong CD, read the species and they all sound familiar, but then I go out and have no clue who is who. 
Perhaps very many repetitions of one species at a time will do it... I'll try.

Tämän kevään uusi laji minulle on pikkuinen söpö tiltaltti. Olen jo oppinut tuntemaan sen ulkonäöltä, kun se käy nappaamassa kärpäsiä talon seinästä. Voin tarkkailla sitä sisältä, kun se katsoo kaihoisasti ikkunoiden väliin jääneitä kärpäsiä – miten monta paistia siellä onkaan ulottumattomissa!
Luulen, että olen EHKÄ (mutta en varmasti) oppinut tiltaltin ääntelyn. Ainakin olen kuunnellut sen äänitettä monta päivää.

Tämäkin on minulle uusi laji. Katselin, että onpa varpusmaisia lintuja, mutta ei ihan kuitenkaan. Pää on savenharmaa ja selässä selvät tummat tiplu-viirut. Näitä oli monta hyppimässä nurmella syömässä jotakin maasta. Lähetin kuvan lintuystävälle (joka osaa tunnistaa linnun jopa puhelimessa kuvailusta!) ja hän sanoi sen olevan rautiainen. Rautiaisen ääntelyä en ole vielä alkanut opetella.

Rastaita hyppelee pihallani paljon. Yksi lennähti saarnen oksalle ja jäi sinne hetkeksi tarkkailemaan minua niin, että sain napattua kuvan. Luulin tätä mustarastasnaaraaksi, mutta lähetin tämänkin kuvan varmuuden vuoksi ystävälleni. Hän tunnisti sen sepelrastaaksi, joka on täällä lounaissaaristossa melko harvinainen! Sepelrastas on muuttomatkalla pohjoiseen.

Talitiaisia on paljon ja niitä on hauska seurata, kun niillä on täysi tohina päällä. Tämäkin pörhisteli minkä kerkesi.

Sinitiaisia käy asuntonäytöllä. Hmm, räystäslaudat pitäisi maalata...

Kurkia näkyy maassa ja ilmassa. Auroja lentää yli herkeämättä, useita peräkkäin.

Pikkulintuja on hirmu paljon!

Blogeissa esitellään nykyään paljon kirjoja. Kannan minäkin korteni kekoon. Tässä kestosuosikki, johon en kyllästy: Riku Cajanderin Luontopiha, kustantaja Minerva, painokset 2011 ja 2015. Kannattaa napata, jos kirjakaupassa tai divarissa tulee vastaan! Tässä on loistavia ohjeita pihan muokkaamiseen luontoystävällisemmäksi, esimerkiksi niin, että piha ylläpitää hyönteispopulaatiota, josta on puolestaan linnuille ravintoa.

Jäät alkavat nyt lähteä, avovettä on jo paljon.

Jos kiinnostuit haasteesta, tässä linkki BirdLifen Tunnista 100 -sivulle: KLIK
Ja tässä linkki lintujen tunnistussivulle, jossa ovat ääninäytteetkin: KLIK.


Kurki – Crane – Grus grus
Punarinta – Robin – Erithacus rubecula
Rautiainen – Dunnock – Prunella modularis
Sepelrastas – Ring ouzel – Turdus torquatus
Sinitiainen – Blue tit – Cyanistes caeruleus
Talitiainen – Great tit – Parus major
Tiltaltti – Chiffchaff – Phylloscopus collybita

Päivän tärkeimmät uutiset

Kirjosiepon poikaset ovat lähteneet pesästä! Katselin niitä keittiön ikkunan läpi keikkumassa köynnöskaaressa.

Today's Headlines
Pied flycatcher chicks have come out of the nesting box! On their first morning in the big wide world the parents were still very busy feeding. Also, the first peony flowers have finally opened.

Isukki anna ruokaaaaa!

Otettuani suhruisia kuvia ikkunan läpi päätin siirtyä varovasti ulos...

Piilouduin omenapuun taakse. Kaksi poikasta nuokkui hieman uneliaina orrellaan.

Sitten alkoi pesuhetki. Toista alkoi nukuttaa oikein kunnolla.

Venyttelykin onnistui jo. Varmaan ihana tunne peseytyä ja venytellä, kun ei ole enää ahtaassa pesässä!

Isukkiiii... taas on nälkä!

Tullaan tullaan!

Ensimmäinen kiinanpioni, 'Wladyslawa', on avannut kukkansa!

Saunan päätyseinän asukkaat

Lisää!

Niin siinä kävi, että minulla on suuri ilo tarkkailla kottaraisten pesimäpuuhia tänäkin vuonna.

Starlings!
I am very lucky to witness starlings nesting in my garden. Thanks to traditional smallholdings they thrive in the archipelago.

Kiitos kottaraisista kuuluu lehmille. Kottaraiset elävät symbioosissa pientilojen kanssa.

Toinen tärkeä uutinen on se, että helmipensas 'The Bride' kukkii ehkä ensimmäistä kertaa ikinä. Olen istuttanut tämän jo viisi vuotta sitten. Taimi ei ole kasvanut kai senttiäkään. Odotin tästä sellaista pari–kolmimetristä näkö- ja peurasuojaa, mutta tämä on aina vain alle polvenkorkuinen piiska. Kukat eivät ole siinä korkeammassa versossa, vaan lähes maan tasalla. Ehkä tämä vielä jonakin päivänä innostuu kasvamaan...

Sekin on huipputärkeää, että jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar' on tehnyt nuput! Tämän isommat oksat kuolivat yhtenä vuonna, ehkä vesimyyrä oli syönyt niin paljon juuria, että maanpäälliset osat eivät pystyneet jatkamaan elämäänsä. Tyveltä kasvoi kuitenkin uutta versoa ja olen kasvatellut niitä verkon suojissa monta vuotta, sillä syreeni on peurojen suurherkkua (ja sen juuret vesimyyrien). Vesoilla ei ole mitään toivoa kasvaa parimetrisiksi muuten, kukinnasta puhumattakaan, sillä kukka-aiheet kehittyvät oksien kärkiin jo edelliskesänä.

Kaksi vuotta putkeen verkon sisällä on viettänyt myös 'Andeken an Ludwig Späth'. Olen vain varovasti raottanut verkkoa puskan alusen kitkemisen takia ja sitten häkki on heilahtanut takaisin kiinni. Se ei ole ikinä vielä kukkinut, peurojen napsimisen takia, vaikka istutin sen jo vuonna 2009. Nyt siinä on runsaasti kukkanuppuja!


Helmipensas – Exochorda
Jalosyreeni – Syringa Vulgaris-Ryhmä

Kissamaista ulkoilua

Väitetään, että norjalaiset metsäkissat ovat kovia kiipeilemään. Meillä Musti on kylläkin useammin puussa kuin Ransu.

They say that Norwegian forest cats climb into trees a lot. I guess they do but my home panther, short-haired (extra)ordinary domestic cat Musti does it even more.

Ransu tyytyi tällä kertaa ihailemaan isoveljen taitoa maasta käsin.
Kuvat ovat yli kuukauden takaa, kun lunta oli ihanan vähän!

Taitoa ja vauhtia Mustilla riittää.

Hepulipantteri.

Kun Musti palasi maankamaralle, pojat huomasivat yhteisen vihollisen.

Peuroja! Aargh!
Kun vielä pojat oppisivat metsästämään näitä.
Peuratonta uutta viikkoa!

Elämää ja entistä elämää pihalla

Onneksi näin keskitalvella ei sentään ihan kaikki ole kuollutta. Tai eiväthän kaikki kasvit kuolleita ole, siltä ne vain näyttävät.
Pikkulinnut, tai ne sinnittelijät jotka ovat jääneet talveksi, pyörähtävät pihalla päivittäin.

In the winter, when there is very little life in the garden, birds become important. They bring some joy into seemingly dead landscape.

Tammikuun alkupäivinä, kun lumet olivat sulaneet, löysi Ransu pihalta mielenkiintoisia jätöksiä. Kuka on kakannut pihalleni?

Sitten Ransu seurasi minua talon toiselle puolelle, pitäytyen paljaalla nurmikolla aina kun sellaista löytyi.

Sulaneen kinoksen alta paljastui myyrien käytävä!

Käytävässä oli myös aukko, josta se jatkui tunnelina maan alla.
Onneksi meiltä löytyy myyräekspertti.

Jätin Ransun jatkamaan hommia eikä kulunut kymmentäkään minuuttia, kun se jo toi ensimmäisen saaliin eteiseen.
Antoisaa illanjatkoa!