Uusia hankintoja

 Niitähän kertyy...

Ensinnäkin hankin Liisan kasvit -blogin innoittamana pensasbasilikan. Se näytti kauniilta ja kun talvetus oli kuulemma helppoa, päätin hankkia, jos jossain tulee vastaan. Ja niin se tuli toukokuussa Marketanpuiston puutarhatapahtumassa, jossa olin työn puolesta. Basilika on vasemmalla. 

Saviruukuissa on pari latva-artisokkaa, joista toivon saavani syksyyn mennessä sen kokoiset, että ne kehtaa istuttaa maahan. Elän siinä toivossa, että jonakin vuonna saan siitä perennan. Olen oikeastaan vähän hämmästynyt, kun viimevuotinen latva-artisokka ei talvehtinut, vaikka oli niin lauha talvi.

Tänne kasvimaan reunalle, jossa ruukkupuutarhakin asustaa, syntyi uusi istutus. Hankin huhtikuussa vuorikärhön (var. grandiflora), ja kuten tiedämme, vuorikärhöt ovat toivottoman talvenarkoja. Olin talvella tilannut Viherpeukaloilta vaaleanpunakukkaisen 'Hon-beni' -japaninsinisateen (f. rosea) ja keksin, että istutan arkajalat tähän yhdessä. 

Tuossa on auringon paistaessa lämmin seinämä ja talveksi on ehkä helppoa ripustaa seinälle jokin suojakangas, sillä siinä on nyt koukut jousihäkkyrää varten. Tyvet täytyy tietysti kietoa pakkassuojaan myös. Paikan ongelma on, että siihen osuu tuuli, joka on talvella tietenkin hyytävä, mutta kokeiluahan tämä kaikki on.

Jos vuorikärhö koskaan kukkii, se on valkokukkainen. Saapi nähdä, onko kummassakaan köynnöksessä keväällä mitään eloa. Kun vuorikärhö on keväällä edellisvuoden versoilla kukkiva laji, johon ynnätään talvenarkuus, ei paljoa toivoa ole. Istutin vihermintun peittämään maata, ehkä se sentään on elossa ensi keväänä. Katonharjatiili varjostaa kärhön tyveä, paahteestahan niiden juuret eivät pidä.

Siellä ne köynnökset nyt ovat, vajan seinällä. Olisipa mahtavaa, jos ne joskus kukkisivat. Hassua on se, että kumpikin on lajia, joka eteläisemmissä maissa kasvaa valtavaksi, ei niille tuollainen pikku pläntti seinää riittäisi millään. Mutta täällä eletään kestokyvyn rajamailla.

Etualan laatikosta voi nähdä, että valkosipulini eivät kerrankin ole kellastuneet kuivuuteen jo juhannuksena! Vaikka aika moni pikku vihanneksen taimi onkin kuollut kuivuuteen. En ole tajunnut kastella kasvimaata, vaikka parin millin sade ei riitä paahteisen paikkojen laatikoita kastelemaan. Eilen ja vielä tänäänkin sataa, silti mittariin on kertynyt alle 4 mm. Tämä ei oikeasti maata kastele, vaikka ihmisestä tuntuu siltä, että on hyvin märkää.

Viherpeukaloilta tuli muutakin. Viime hetkillä, kun pakettini vielä odotteli yhtä tyräkkiä, tuli ihastelemani atsalea 'Chanel' alennukseen. Hurmaava persikkainen väri! Pyysin lisäämään sen tilaukseen. Atsaleassa oli ilokseni yksi nuppurypäs, joka avautui pian istuttamisen jälkeen.

Tarkistan kasvien nimet juttua kirjoittaessani (koska myyjillä on usein käytössä ties mitä vääriä nimiä) ja selvisi, että 'Chanel' ei vielä ole virallisesti hyväksytty nimi, lajike lienee niin uusi. Näin ollen en tiedä, mitä lajia se edustaa, mutta todennäköisesti monen atsalealajin välistä risteymää, jolloin se on puistoatsalea.

Viherpeukaloilla oli myös kiinnostava uutuus, jonka klikkasin ostoskoriin heti tammikuun alkupäivinä, kun tilauksen tein. Jasmike Petite Perfume Pink eli 'P1' on ensimmäinen vaaleanpunakukkainen jasmike. Meillä ollaan nykyään niin ajan hermolla puutarha-asioissakin, että kasvia on meillä heti myynnissä, kun se sai vasta tänä vuonna "vuoden kasvi" -palkinnon Chelsean puutarhanäyttelyssä.

Siihenkin on nyt tullut pari kukkaa ja ne toden totta ovat juuri sellaiset kuin myyntikuva lupasi, mitä ei kyllä aina kasvien kohdalla tapahdu.

Jasmikkeet ovat ihania, mutta ne eivät aina viihdy. Johtuuko sitten tuulesta vai mistä. Kuistin nurkan ihanasti tuoksuva pikkujasmike on viimein kuollut – monen vuoden ajan se kuivatti versojaan, kunnes nyt siinä ei ole enää yhtäkään elävää versoa. Kameliajasmikkeetkin kärvistelevät. 

Mutta en luovuta. Hankin uusia.

Ransu esittelee niitettyä ylärinnettä, se alkaa tuosta kurjenmiekan takaa. Uusi jasmike on heti tässä alareunassa.

Rinteen toisessa päässä on uusi hankinta Vakka-Taimesta, purppuraomenapuu 'Linnanmäki'. Harmittaa, kun myyrät ovat syöneet tästä niin monen hedelmäpuun juuret, mutta istutan nyt uudet hankinnat metalliverkolla vuorattuihin kuoppiin. Omenapuuta ei oikein hyvin erota, sillä sen takana on luumupuun uutta vesaa. Vanha iso luumupuu kaatui, kun vesimyyrät olivat syöneet sen juuret, mutta juuria on näköjään jossain vielä jäljellä. 

Onpa tuossa ylärinteessä satumaisen ihana maa! No, myyrätkin sen tietävät. Ilmavaa, hiekkapitoista, tummaa, ravinteikasta (nokkosia riittää). Ihan ihanteellinen paikka hedelmäpuille.

Myyränloukkuni ei ole pitkään aikaan saanut kiinni yhtäkään myyrää, mutta en ole muistanut vaihtaa sen sijaintiakaan. Sen sijaan supercat Musti pyydystää niitä vähintään kaksi päivässä, tai se on se määrä, jota se tuo näytille, voi niitä olla enemmänkin. Lisäksi sen pyydystysalue on tonttiani laajempi, se hoitaa naapurienkin pihat.

Kuvassa vasemmalla on luonnonsuojelualue, sillä en hennonut vetää mesiangervoa nurin. Ne kun eivät täällä saa kasvaa ja kukkia valkohäntäpeurojen takia, niinpä täällä puutarhassani annan mesiangervon ja horsman rehottaa, kun tontti on aidattu peuroilta.

Oikealla näkyy valkoista, käydään katsomassa se.

Sieltä löytyy laskosheiden muoto Viburnum plicatum f. tomentosum 'Mariesii'. Puska on vielä nuori, alle metrinen, mutta sillä on kauniit kukat ja lehdet jo nyt. Kukinnot ovat nätisti laakeina teevateina, ja lehdet ovat järjestyneet siistiin riviin riippuen oksilta alaspäin. Parhaiten efektin näkee kyllä vasta vähän isompana. 

Kaikkea ei vyötärönkorkuisesta rehotuksesta voinut niittää, sillä monissa nokkosissa on asukkaita. Alkukesällä nokkoset olivat mustanaan neitoperhosen toukkia, nyt niissä oli nokkosperhosen toukkia siellä täällä. Muita nokkosella ruokailevia ovat amiraalin ja karttaperhosen toukat.

Tässä vielä supercat Musti myyrästystouhussaan.

Kuvatodiste saaliistani Vakka-Taimesta, 'Linnanmäki' on tuossa vielä kukkivana odottamassa istuttamista. Monenlaisia puskia, perennoja ja sipulikukkaakin tuossa on. Lisäksi sain kaksi sininarrinpensaan taimea kokeiluun, sillä ne ovat kovin talvenarkoja. Toinen niistä tuli kiitoksena dendrologiystävälle, joka oli lähettänyt mukanani paikallista saaremme kantaa olevan pähkinäpensaan sekä metsäomenapuun taimen vietäväksi Vakka-Taimeen.

Eilen keksin, mistä narrinpensaan nimi (Decaisnea fargesii) ja sinervät pitkät hedelmät ovat etäisesti tuttuja. Minähän olen tavannut tämän puskan hedelmineen Aberdeenin kasvitieteellisessä puutarhassa! Kävin siellä Orkneyn- ja Shetlannin-reissuni päätteeksi syksyllä 2017 ja itse pääpuutarhuri esitteli harvinaista kasvia harvinaisine hedelmineen.

Siinä se on, Aberdeenin Cruickshankin kasvitieteellisessä puutarhassa. Palko on tuossa jo mennyt aika mustaksi, tai ehkä väri vasta kehittyy. En huomannut tuota silloin kysyä, kun puska oli minulle aivan uusi. Kasvin talvenkesto on –15 asteen luokkaa, joten ei tätä voi kovin moneen paikkaan Suomessa istuttaa. 

Ihastelin Vakka-Taimen näytepuutarhoissa erittäin kaunista, punaruskeakukkaista pensasta ja kysyin Muuriselta, mikä se on. Carolinanrosettipensashan se (tai kalukkipensas). Hän etsi siitä sitten ystävällisesti taimen, jotta sain tämänkin erikoisuuden, täydellinen heräteostos siis.

Valitettavasti kasvit saivat tuulivaurioita laivamatkan aikana, kun auto piti jättää Nauvoon juhannusliikenteen takia. Mutta onneksi taitavat olla kumminkin kaikki elossa, vaikka osalla on aika repaleiset lehdet.

Tässä on viimeisin raivauskohde. Navetan itäpäädyssä pitäisi olla kulkureitti sinne sisään, mutta niin vain sekin oli kasvanut vyötärönkorkuiseksi rehotukseksi. Riivin kaiken käsin, sillä se on helpompaa – maassa on kiveä vieri vieressä. Olen joskus tehnyt rakennuksen seinän viereen tasaisen kiveyksen ja siinä kukkii nyt matala timjami. Sitten olen kaivanut pienen ojan, joka johtaa vettä pois rakennuksen takaa, ja kerännyt kiviä muurintapaiseksi ylärinnettä vastaan.

Olen haaveillut, että kiveäisin tämän navetan edustan alueen – olisi todella houkuttelevaa saada epämääräinen rehotus kuriin! Rinteeseen olisi kiva saada myös pikkuruinen tasainen kohta esimerkiksi penkkiä varten. 

Näitä toiveprojekteja riittää kyllä vähän kaikkialla ja vanhaa taloakin pitäisi ehtiä jossain välissä kunnostamaan. 

Raivasin myös kivirivin yläpuolisen alueen, sillä siellä rehottaa taikinamarja turhankin laajalla alueella, oikeastaan sen ei tarvitsisi rehottaa ollenkaan, ei kuulu suosikkeihin. Etsin paikkaa keväällä hankkimalleni kerrottukukkaiselle vaaleansiniselle jalosyreenille 'Président Grévy'. Jalosyreenit eivät kestä talvimärkyyttä ja vesimyyrät rakastavat niiden juuria. Tuolla ylhäällä on yhtä kivistä kuin tässä alhaallakin, joten ehkä siellä ei vesimyyrä pysty kaivamaan tunneleitaan, eikä siellä kai vesi seiso. Sopiva kuoppa syntyi kaivamalla maasta riittävän monta kiveä ylös. Varmuuden vuoksi vuorasin istutuskuopan verkolla, sillä olin tilannut syreeniaarteen Belgiasta saakka.

Kirjoitin syreeneistä artikkelin uusimpaan Oma piha -lehteen (numero 4/2025) kertoen mm. ranskalaisen Victor Lemoinen jalostustyöstä ja olen onnellinen, että minulla on nyt Lemoinen luoma kerrottu syreeni haaveilemassani vaaleansinisessä värissä. Kuvasta sitä ei erota, se on kaukana lähellä aitaa, kuvassa hyttystäkin pienempänä.

Loppuun vähän tyräkkiasiaa. Viime vuonna tilasin Viherpeukaloilta kolme 'Ascot Rainbow' -tyräkkiä, mutta laji on kovin talvenarka. Euphorbia × martini on mantelityräkin ja välimerellisen Euphorbia characiasin perillinen, ja characias ei mitenkään talvehdi Suomessa. Mantelityräkkikin vaatii kuivat olot talvikaudelle. Kolmesta kasvista nähdäkseni vain yksi on hengissä, tosin toinen on nyt sellaisen rehotuksen takana, etten ole huomannut sitä kurkata. Mutta ei se ainakaan keväällä hyvältä näyttänyt. Tämä siitä huolimatta, että talvi oli lauha ja suojasin kasvit. Voi kyllä olla, että ne myös homehtuivat tms.

Mutta onneksi on tämä yksi! 'Ascot Rainbow' on kirjavalehtinen ja se näkyy myös kukkien suojuslehdissä. Ihan mahtavan upeat yksityiskohdat.

Toukokuussa ihastelin, kuinka hyvin se sointuu viereisiin 'Merlot' -tulppaaneihin. Tyräkin pikkuruiset punaiset kukat ovat lisäksi tismalleen saman väriset.

Hommasin nyt sitten Viherpeukaloilta uusia tyräkkejä, ja Merlot liittyy niihinkin. Lajike on Miner's Merlot eli virallisemmin 'Km-mm024' – kumma nimi. Istutin kaikki kolme taimea ruskopenkkiin, mutta nyt kun tutkin tämän risteymän oletettuja vanhempia, on sukutaulu hyvin saman näköinen kuin Ascot Rainbowilla. 

Täytynee siirtää ainakin yksi jonnekin muualle evakkoon talveksi, sillä ruskopenkkiin voi talvikaudella valua hyvinkin paljon vettä ylärinteestä. Harmi, kun nämä kaikkein päheimmän väriset tyräkit ovat kaikkein hankalimpia! Ei se ihan ihmeellistä ole, sillä useat tyräkit ovat eteläisiä, kuivien paikkojen lajeja, onhan suvussa kaktusmaisiakin.

Istutin tumman tyräkin viereen muualta kitketyn 'Aureum' -täpläpeipin. Melkein liian voimakas yhdistelmä, mutta ainakin korostavat toinen toistaan.

Loppukevennyksenä perinteinen moka. Tilasin Viherpeukaloilta myös ihanaa persikkaista 'Salmon Star' -kirjolupiinia. Yksi kolmesta taimesta oli jo kehittänyt kukkanupun. Valitsin sen ensimmäisenä istutettavaksi tänne ruskopenkkiin. Asetin taimen hyvin varovasti kuoppaan, keräsin multaa sen ympärille kuin taimi olisi haurasta lasia, ja sitten kastelin. Naps. Kukkavarsi meni kastelukannun vesisuihkun voimasta poikki.

Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Jasmike Philadelphus

Kirjolupiini Lupinus × regalis

Latva-artisokka Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä

Mantelityräkki Euphorbia amygdaloides

Pensasbasilika Ocimum gratissimum

Puistoatsalea Rhododendron, atsaleojen risteymälajikkeet

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Sininarrinpensas Decaisnea fargesii

Täpläpeippi Lamium maculatum

Viherminttu Mentha spicata

Vuorikärhö Clematis montana

Barokkikonsertti

 Tänään olisi naapurisaarella ollut barokkikonsertti ja olimme ajatelleet lähteä sinne veneellä ystävien kanssa, mutta puuskaiseen tuuleen ei ollut pienellä veneellä mitään asiaa.

Olin toivonut puutarhapäivää, vaikka tämäkin aamupäivä meni töiden parissa. Mutta viimein pääsin kaivamaan! Minulla oli taimi, jolle keksin paikan kedon laidalla. Kävi vain niin, että siinä olikin kivi. Ja toinenkin.

Tämä on vähän tällaista työpihaa, sillä vieressä on puutavaraa ja halkojentekopaikka & kuivatuskehikko. Mutta tässä ollaan kumminkin ihan kaunopuutarhan tuntumassa, sillä kedon läpi kulkeva polku, vasemmalla, vie muotopuutarhaan.

Koska kuvissa kivet näyttävät pienemmiltä kuin ovatkaan, laitoin lapion mittakaavaksi. Lapioni on pitkävartinen malli.

Paikka, johon uuden puskan halusin, on vasemmassa alanurkassa. Sieltä löytyi kivi. Sain sitä rautakangella hievahtamaan, mutta kaivaessa selvisi, että se on lähes 50 cm syvä. Olisi kyllä ollut upea suorareunainen kivi, sillä tässä on entinen rakennus. Sama, josta kerroin edellisessä jutussa syreenin istuttamisen yhteydessä. 

Enpä saanut kiveä ylös maasta. Sen alavasemmalla oli sitten vielä isompi, joka jäi syvälle maahan. Sain näkyvää kiveä vähitellen hivutettua korkeammalle maan tasalle, mutta harmillisesti en saanut sitä lähemmäs toista kolmion mallista kiveä, joka oli jo entuudestaan pinnassa. Vaikka luulin sen olevan iso, kävi lopulta niin, että sain sen siirrettyä helpommin lähemmäs uutta kiveä.

Siinä ne nyt ovat vieri vieressä kedon laidalla. Etualan kivi on aiempaa korkeammalla, mutta se ei haittaa. Se on kauniin tasainen ja siinä olikin äheltämistä, että sain sen taas vaateriin siirron jälkeen. 

Sitten pääsin tekemään sen, mitä alun perin lähdin tekemään, eli istuttamaan keltalehtisen mustaseljan. Se näkyy kiven takavasemmalla. Laitoin sille sahanpurukatetta, kuten myös karviaiselle, jonka olen istuttanut tähän aiemmin. Ehkäpä tähän kedon reunalle syntyy pieni istutusalue – no ainakin puskia. Maassa on niin paljon juolavehnää, että tämä kohta on jo huonolaatuista ketoa, mutta kukkapenkiksikin olisi aikamoinen homma tätä muuttaa.

Oikealla on helmiomenapensas 'Marleena'.

'Marleena' kasvaa paahdepenkin yläpäässä. Nyt kävi kerrankin niin, että se ei kuki yhtä hyvin kuin joka ikinen vuosi tähän asti.

Yleensä sen oksat ovat niin täynnä kukkia, että hyvä kun lehtiä näkee. Oikeastaan tänä vuonna vaikuttaa siltä, että lehdet ovat jo isommat, kun puska (puuksi muotoiltu) tulee kukkaan. Mutta kukkiakin on vähemmän kuin normaalisti. On tämä silti todella kaunis ja tummat lehdet ovat erityisen hienot.

Näkymä kedolta paahdepenkin yli – se on vähän matalammalla, joten ei näy kuin vuorikaunokkien latvat. Pidän tällaisista kontrasteista, villiä ja leikattua. Korostavat toisiaan. Tai sanotaan suoraan niin, että rehotus näyttää paremmalta, kun lähellä on jotain leikattua.

Ruohonleikkurin takana on kaksi tavallista mustaseljaa, mutta niitä ei erota. Ne olivat jo lähes kolmimetrisiä, kun myyrät äkkäsivät niiden herkulliset juuret ja puskat kuivuivat. Onneksi juurissa oli vielä eloa, sillä kumpikin on versonut tyveltään, mutta kestää vuosia päästä samaan kokoon kuin ennenkin. Toivon, että myyrien pyydystäminen loukulla vähentää tällaisia tuhoja.

Tässä on syy, miksi halusin istuttaa tämänkin uuden puskan entisen rakennuksen paikalle, kuten erityisen syreeninkin aiemmin. Tässä ei myyriä liiku, liian kivistä ja tiilisilppuista yms.

Sitten oli vuorossa se, jonka oikeastaan halusin saada tänään tehtyä. Nimittäin naapurilta saatujen pöllien pilkkominen polttopuiksi.

Joskus tuntuu kuin olisin jossain hemmetin teräsnaiskisassa.

Oli ihan hieno sää eikä tullut kylmä tuulesta huolimatta. 

Sellainen konserttipäivä. Toivottavasti siellä pysyi hattu päässä!

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Mustaselja, keltalehtinen Sambucus nigra 'Aurea'

Vuorikaunokki Centaurea montana

Kesäkuun kalenteripoika

 ja myyräsaldo

Senioripantteri Musti täyttää 19 vuotta. Tarkka päivä ei ole tiedossa, mutta se on tässä touko–kesäkuun vaihteessa. 

Mustillahan on munuaisten vajaatoiminta ja sen paino tuntuu kevenevän jatkuvasti. Onneksi saan sen kuitenkin syömään päivittäin, lisäksi Musti hankkii mieleistä sapuskaa itsekin.

Nimittäin myyriä täällä riittää. Hankin maaliskuussa Supercat-myyräloukun ja se on pyydystänyt seuraavat määrät välillä 13.3.–31.5.:

6 vesimyyrää

19 peltomyyrää

3 metsämyyrää

2 päästäistä

Oli aika suuri yllätys, että vesimyyrät tyrehtyivät pian maaliskuun päättymisen jälkeen. Ne ehkä viettävät talvikaudet vähän ylempänä rinteessä ( = minun pihassani), näin olen ymmärtänyt, ja siirtyvät kesäksi märemmille laitumille. Se on kai nyt sitten konkreettisesti todistettu.

Sekin on yllätys, että samasta onkalosta on tullut kahta tai kolmeakin eri myyrälaatua. Olen vaihdellut ansan paikkaa eri puolille pihaa sitten, kun yhdestä paikasta ei ole enää tullut pariin päivään mitään. Ne onkalot, joiden olen luullut olevan vesimyyrien, ovat keski- ja loppukeväällä tuottaneetkin muhkeaa peltomyyräsatoa. 

Tämän tontin varsinainen supercat on tietenkin Musti. Eilen aamulla siivosin myyräruokailun jäljet eteisen lattialta. Tänä aamuna huomasin myyrän vatsalaukun kuistin rappusten edessä. Iltapäivällä, kun olin puutarhatöissä, Musti kulki pää pystyssä ohi kantaen pulskaa peltomyyrää.

Kun menin myöhemmin katsomaan, oliko se syönyt sen, oli jäljellä vatsalaukku, suolisto – ja kolme sikiötä. Niitäkin oli kyllä maisteltu, joten en tiedä, oliko siinä ollut kaikki.

Musti saa siis ainakin neljä myyrää yhdellä iskulla!

Olen vasta viime vuosina tajunnut, että hedelmätarhaan istuttamani puiden taimet eivät ole kuolleet kuivuuteen vaan siihen, että myyrät ovat syöneet niiden juuret. Nyt olenkin oppinut istuttamaan uudet puut tähän myyräisään rinteeseen verkon sisään, joka ulottuu 20 cm maan alle. Kuvassa on upouusi imeläkirsikka 'Van'.

Tältä on hävinnyt koristeomenapuu 'Rixi', kuriilienkirsikka, kaksi hapankirsikkaa, joista toinen oli ehtinyt kaksimetriseksi, ja ystäväni varttama herkkuomenapuu. Sen juuristosta ei ollut jäljellä kuin porkkanan kokoinen tappi.

'Musta Rudolf' -koristeompulle kävi paremmin: vaikka sen latva kuivui, versoi se uudestaan tyveltä. Se on edelleen hyvin pieni, joten kaivoin sen tänä keväänä ylös ja vuorasin sen istutuskuopan verkolla.

Paras esimerkki vesimyyrien tuhovoimasta on silti kuusimetrinen luumupuu, joka huojui oudosti viitisen vuotta sitten oikein pahana myyrävuonna. Menin nojaamaan puuhun, jolloin se kaatui, kun juuria ei paljoa ollut.

Ainakin luulen, että näin isoon juuristotuhoon pystyvät vain vesimyyrät, mutta voihan se olla, että peltomyyrätkin syövät juuria, järsiväthän ne kuortakin. Ainakin niitä näkyy olevan valtavasti. Olen tietysti ruokkinut niitä puutarhani maukkailla ja ravitsevilla antimilla ja ehkä tontilleni on muuttanut myyriä kauempaakin, kun myyrien puskaradio on toiminut.

Onneksi rusokirsikan juuristo ei ehkä kelpaa myyrille, sillä se on myös hedelmätarhassa, eikä se ole kärsinyt.

Rohanissa elävä japaninkirsikka 'Royal Burgundy' taitaa myös olla pahan makuinen, sillä yhtenä talvena huomasin, kuinka tämän alle johti käytävä, mutta silti latvus ei ole kuivunut. Sehän on merkki juuriston pienentymisestä.

Olen oppinut istuttamaan kärhöt pohjattomiin ämpäreihin tontin reunoilla ja muissa myyräisissä kohdissa. Tämä 'Guernsey Cream' tulee nyt ensi kertaa kukkaan, istutettu kolme vuotta sitten. Jännittävää!

Myös tässä paikassa on myyriä, sillä tuolla kivimuurin toisella puolella on oja. Tästä muurin edestä on hävinnyt ruusuja ja paljon muuta, mutta viime vuonna istutin uudet kasvit metalliverkolla vuoraamiini kuoppiin. Särkynytsydän 'Cupid' on tavattoman kaunis. 

Kevätesikot kasvavat viileänä keväänä hurjasti korkeutta, sanoo 81-vuotias puutarhuriystäväni ja tänä keväänä olen saanut todeta asian näin olevan. Nuo ovat polvenkorkuisia!

Tarhaomenapuita minulla ei näin ollen ole muita kuin tämä vanha 'Åkerö', mutta se riittää. Kukinta alkaa juuri. Taustalla näkyy saarni, niihin puhkeavat lehdet myöhään.

Preeria on surullinen tapaus, sillä tämäkin on kohta, jossa myyrät asustavat. Vain tässä kivien vieressä ja metalliverkolla ympäröitynä on tallella joitakin kasveja. Etualalla on upea tarhatulppaani, jonka sain kollegalta nimellä 'Didieri'. 

Taustalla on kermanvaalea niittyleinikki; ainoa siemenestä kasvattamistani taimista, joka on enää elossa, se kun kasvaa kahden kiven kainalossa. Ilmeisesti myyrät eivät sitä huomanneet. Harmillista, mutta ehkä saan siitä siementä ja voin aloittaa siemenkasvatuksen uudestaan.

Siemenestä kasvattamani valkokukkaiset 'Hula Dancer' -rohtopunahatut ovat kaikki hävinneet samalta alueelta. Huomasin aiemmin keväällä tuolla puuhaillessani, että jalat uppoavat onkaloihin. Harmittaa vietävästi, kun olin pari vuotta kasvatellut taimia enkä ehtinyt nähdä niiden kukkia. Ehkä joskus uusi yritys paremmalla onnella. Jatkossa kaikki istutukset tällekin alueelle menevät metalliverkkojen sisään.

Onneksi on hirveän paljon kaikkea kaunista kumminkin. Tässä on päivän kuva muotopuutarhasta, 'Åkerö' -omenapuun penkistä.

Ja onneksi on kalenteripojat, super-Musti ja pehmo-Ransu!

Imeläkirsikka Prunus avium

Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Kevätesikko Primula veris

Kärhö Clematis

Rohtopunahattu Echinacea pallida

Saarni, lehtosaarni Fraxinus excelsior

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarhaomenapuu Malus domestica

Tarhatulppaani Tulipa gesneriana

Jäätyneet lintukylvyt

 Ei löydy tipusille nyt juotavaa.

Umpijäässä.

Ei tästä irtoa mitään.

Äskeiset kuvat on otettu viime viikolla, jolloin lunta ei ollut. Nyt sitä on.

'Dawn' -heiden iglu / jurtta on yhä paikoillaan. Viime yönä oli lähes –9 jossain vaiheessa. Mutta NYT pitäisi viimein taas lauhtua! Eilen päivällä oltiinkin plussalla, ja nyt aamulla mittari on kohonnut jo lupaavan lähelle nollaa.

Tiput onneksi selviävät ilmankin vettä, ilmeisesti. Punatulkkuja on täällä aina paljon ja niillä onkin paljon syötävää. Ne herkuttelevat vaahteransiemenillä sekä puissa että maassa. Saarnen siemeniä ne syövät myös mielellään.

Otin nämä kuvat ikkunan läpi. Koiraan nokassa näkyy vaahteran lenninsiipi, kun lintu pupeltaa sen päässä olevaa siementä. 

Olen tästä niin kiitollinen punatulkuille, sillä vaahtera tuottaa tuhottomasti siementaimia. Näin niitä on ainakin joitakin satoja vähemmän. Kauniitakin punatulkut ovat, ja niillä on ihana ääni, kuin haikea huilun sointi.

Helmiomenapensas 'Marleena' on tyhjentynyt marjoista.

Olen ihastellut harmaapäätikkaa rasvapötkön kimpussa monena päivänä. Vaikka tikka syö sitä vauhdilla, en henno ajaa komeaa lintua pois. Sitä ei pääse yleensä näin läheltä katsomaan – tämäkin on keittiön ikkunan läpi kuvattu. Jos menisin ulos kuvaamaan, lintu lentäisi heti karkuun.

Tikat ja palokärki pitävät melkoista meteliä, kun niillä on keväinen olo. On turha kuvitella, että maalla (tai pikku saaressa) olisi jotenkin hiljaista.

Tiaisia saa kuvattua hyvin ulkona, ne ovat niin rohkeita. Jos pysyy pari minuuttia paikoillaan, on ruokinnalla kohta taas parvi kuvaajasta huolimatta. Sinitiaiset ovat suloisimpia pikku merimieslakkeineen.

Taustalla on vaahtera, johon kasvaa muratti. Sekin on melkoinen talven koriste!

On tämä kaunista, mutta odotan kovasti, että saan taas kuvata lumikelloja nupulla.

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Muratti Hedera helix

Viikon sisällä

 Olen tässä viikon aikana ulkoiluttanut kameraa kolmena päivänä. Säät olivat melko erilaiset!

Uudenvuodenaattona oli lauhaa eikä lunta näkynyt missään. Rivendellin joenvarren kasvusto eli tarhajouluruusut ovat reheviä.

Sitten rehevät peittyivät lumeen. 

Ja tänä aamuna vielä kuuraankin. Jännästi joka toinen yö on ollut lauha, joka toisena pakkasta noin –10 astetta. 

Helmiomenapensas 'Marleenan' marjat hupenevat talven mittaan lintujen suihin, mutta aika paljon on vielä jäljellä. Kuva 3.1.

'Marleena' tänä aamuna.

Uudenvuodenaattona huomasin, että vaaleamunkinhuppu oli noussut. Se oli ihan mukavaa, sillä olin viime viikkoina miettinyt, näinkö koko kasvia kesän aikana. Ettei se vain menehtynyt viime talvena päälleen kertyneen jääkannen alle?

Ei näköjään. Mutta ei sen ihan juuri nyt olisi tarvinnut nousta... leikkasin tuosta penkistä perennanvarsia ja kasasin niitä ja muuta roinaa verson suojaksi. Lunta ei ollut ennen pakkasia sen vertaa, että siitä pystyisi mitään kasaamaan. Ei sitä edelleenkään ole kuin viitisen senttimetriä.

Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heisi teki kauniit nuput. Joulukuun lopussa yksikään kukka ei ollut avautunut, mutta nuput olivat jo lähtenet erkaantumaan toisistaan. Tänä aamuna ne ovat paksun kuuran alla ja mietin, näenkö kukkia tänä vuonna ollenkaan. Kuuran seasta pilkistävästä punertavasta pitää nyt nauttia kukkienkin edestä.

Nuput lienevät melko kestäviä, sillä puskan kukinta-aika on Skotlannissakin vuodenvaihde, mutta meillä vain talvi kestää kovin paljon pidempään kuin siellä. 

Uudenvuodenaattona ojissa virtasi runsas vesi.

Nyt osa ojista on jäätynyt. Onneksi ei ole kauheita pakkasia luvassa; maa tuskin jäätyy niin pahasti, että tulisi samanlaista routaa ja salaojien umpeutumista kuin vuosi sitten. Mutta onhan tässä vielä talvea edessä – kaikkea ehtii vielä tapahtua, vaikka parin viikon ennuste onkin mukavan lauha. Vuosi sitten ei toisaalta myöskään olisi voinut uskoa, millaiset massiiviset jääkentät helmikuussa muodostuivat.

Uudenvuodenaattona kuvasin kaksi varjohiippaa, kun niiden eron näkee juuri nyt aika hyvin. Edessä on tarhavarjohiippa, taustalla vaskivarjohiippa. Niiden päällä on saarnen oksia, sillä siinä on puu, jonka pehmeistä oksista putoaa pätkiä tuulella. Saarnen runkoa näkyykin kuvassa, se on kaunis, uurteinen.

Nyt varjohiipat ovat lumessa ja kuuran peitossa. Talvisista perennoista edelleen toki kauneimpia, kuurahan vain korostaa sydämenmuotoisia lehtiä.

Olen jonkin verran siivoillut kukkapenkeissä sojottavia perennanvarsia, kun joinakin päivinä on ollut niin upea auringonpaiste, että on ollut pakko olla pihalla puuhailemassa ja fiilistelemässä. Perennojen siivoaminen tarkoittaa pitkillä pensassaksilla pätkimistä niille sijoilleen. Varjo- ja marhanliljat ovat komeita talvella, mikäli varret vain pysyvät pystyssä. Laonneet leikkaan, pystyt saavat jäädä. Tämä on marhanlilja 'Early Bird' 3.1.

Tässä se on tänä aamuna. Vielä kauniimpi, vai mitä?

Onhan se toki vielä kauniimpi kukkiessaan. Kukkakuvia laitoin viime kesänä paljonkin, mutta tässäpä kuva hetkeä ennen kukintaa juhannusviikolla.

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Saarni Fraxinus excelsior

Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus

Tarhavarjohiippa Epimedium × rubrum

Vaaleamunkinhuppu Arum italicum

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense