Vanhoja uutisia kesältä

 Tämä kesä hurahti monesta syystä ohi niin, että ehdin kyllä sanoa kissa aika monta kertaa, etenkin Ransulle, mutta paljon muuta en ehtinyt. Esimerkiksi tärkeät uutiset puutarhasta ovat jääneet vallan raportoimati! Nyt alan korjata asiaa.

Kalukkipensaan ensikukinta on äärimmäisen tärkeä asia. Se kukki kesäkuussa, jolloin jouduin pomppimaan kaupunkiin kaikenmaailman asioihin aivan liian usein. Onneksi puskassa pysyivät kukat pitkään, monta viikkoa. 

Tähän kaunottareen, jonka nykyinen virallinen nimi on carolinanrosettipensas, ihastuin vuosi sitten Vakka-Taimessa, jossa näin sen kukkivana. Se oli saman tien menoa.

Carolinanrosettipensas kasvaa pitkässä metsäpuutarhapenkissä.

Kukkia taisi tulla yhteensä vain kolme, mutta tärkeintä on, että puska on ollut rehevä koko kasvukauden ja vaikuttaa viihtyvän. Selvisi myös talvesta liehuvin lipuin. Kalukkipensaan viininpunaiset kukat sointuvat täydellisesti taustalla häämöttävään Rohaniin.

Rohanissa kun on tuota tummaa viininpunaa enemmänkin. Kesäkuussa siellä kukkivat lehtoakileijat, viininpunakukkainen on itsekseen tullut siementaimi. Valkoiset olen kasvattanut siemenestä lajikenimellä 'Greenapples'. Kukissa on häivähdys vihreää.

Tässä kohdassa kukkien taustana kasvaa erityisen tummalehtinen pyökki 'Rohan Weeping', joka näkyy mustanpuhuvana edellisessäkin kuvassa.

Metsäpuutarhapenkin toisessa päässä, enemmän vaahteran varjossa, kasvaa isopähkinäpensas 'Purpurea' eli veripähkinä. Sekin on kesäkuussa komean värinen. Särkynytsydän kasvaa sen vieressä huonossa maassa kituliaasti, mutta se ei haittaa. 

Lehtosinilatvan sinisyys ei välttämättä tähän yhdistelmään istu, mutta enpä ole raaskinut itsekseen joka paikkaan kylväytyvää kasvia tästä poistaakaan. Voisihan tuohon yrittää siirtää valkokukkaisen version, kun ne taas ensi vuonna kukkivat. Muulloin ei voi tietää, minkä väriset kukat kasvissa on. Harmi, etten huomannut tuota alkukesällä ajatella.

Kastanjakolmilehtikin kukki kesäkuussa!

Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' oli näin kaunis ja on toki edelleen. Olen siirtänyt tähän metsäpuutarhapenkkiin, vaahteran alle toivottomaan kuivuuteen, perusvärisiä ukkolaukkoja kuistin kulmalta. Siinä kun haluan ylläpitää hienomman sävyistä purppuraista kantaa. Ukkolaukka tuottaa kovasti siementaimia, ja suurin osa on tietysti taantunut perusliilaksi.

Jos olisin sihdannut kameralla vähän ylemmäs, näkyisi carolinanrosettipensas taustalla.

Hyvänen aika – kun kuvia alkaa käydä läpi, löytyy vaikka kuinka monta aihetta, joista oli tarkoitus kirjoittaa, mutta aikaa ei ollut, mukamas.

Laitetaan loppuun kesäkuva Ransusta ja jatketaan toisella kertaa!

Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus

Kastanjakolmilehti Trillium sessile

Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Pyökki Fagus sylvatica

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Ukkolaukka Allium hollandicum

Veripähkinä Corylus maxima 'Purpurea'

Pähkinäpensaan kesä

 Pähkinöitä riittää tällä saarella, jossa on pähkinälehtoja vaikka muille jakaa, mutta nyt puhun isopähkinäpensaasta.

Otin tässä yhtenä päivänä kuvan isopähkinäpensaastani. Se on lajiketta 'Purpurea' eli punertavalehtinen. Näin loppukesällä ei punerrusta enää kovin vahvasti näy. 

Pähkinäni kasvaa vaahteran varjossa, vaikea paikka, kun vaahtera vie mehut maasta, mutta yllättävän hyvin on pähkinäpensas siinä viihtynyt pari vuotta ainakin. Se ei kyllä ole juurikaan kasvanut, mutta huomasin talvella, että sitä syödään. Täytyy muistaa laittaa sille talveksi verkko ympärille, jotta kasvun puute ei ole ainakaan siitä kiinni.

Maanpeittokasvina tässä vaikeassa paikassa on valkokirjavalehtinen keltapeippi 'Florentinum'. Taustalla kukkii ripsialpi. Sain alun aikoinaan puutarhatutulta ja kasvi on osoittautunut mainioksi ultravaikean paikan selviytyjäksi heti vaahteran alla.

Hellejakson aikana vaahteran toisella puolella kasvavalle lännenpagodikanukalle kävi kalpaten. Se ei ole koskaan viihtynyt eikä kasvanut, tosin olin ajatellut sen johtuvan eniten siitä, että peurat nakersivat sitä. Olin ajatellut pensaasta pari–kolmemetristä kaunista puskaa tilanjakajaksi silloin vuonna 2011, kun sen ostin ja istutin. 

Jos se ei ole koskaan ryhtynyt kunnolla kasvamaan, ei se myöskään aiemmin ollut kuivunut näin perusteellisesti kuin tänä vuonna. Se kyllä kuuluu kasveihin, jotka lurpottavat lehtiään hyvin hanakasti, mutta nyt siitä kuivui koko latva. Alempana voi vielä nähdä vihreitä lehtiä. En oikein tiedä, pitäisikö siirtää selvästi kituva kasvi viimeinkin jollekin paremmalle paikalle. Toivoisin näkeväni sen kauniin kasvutavan, vaakasuoraan levittäytyvät oksat, edes joskus!

Mutta takaisin isopähkinään. Tässä näkyy sen alkukesän väri, tai kuva on juhannuksen jälkeen, kun sen vierellä kasvava kellervänvalkoinen varjolilja kukki. Oikein kiva kontrasti.

Aiemmin kesällä isopähkinällä on seuranaan särkynytsydän, sekin on minusta kaunis kumppani tummalehtiselle puskalle. Näin huonossa varjopaikassa ja kuivassa maassa särkynytsydän on luonnonkukkamaisen harvakukkainen, mutta minusta kauneimmillaan juuri tällaisena.

Tuolloin lehtoakileijat kukkivat ja ne pärjäävät jopa heti vaahteran juurella. Kaverina on ripsialpi.

Tämä metsäpuutarhamainen pitkä penkki viettää ojamaiseen notkelmaan. Siinä kasvaa tarhakielo. Tummakurjenpolvet ovat sille kaunis kumppani, mutta ne olivat levinneet niin valtoimenaan, että revin niitä kukinnan jälkeen sankoin joukoin pois. 

Tämä pari on kyllä mahtava kimalaismagneetti. Mutta tuskin onnistuin tuhoamaan kurjenpolvea kuitenkaan, kunhan raivasin.

Isopähkinäpensas Corylus maxima, lajiketta 'Purpurea' kutsutaan myös veripähkinäksi, vaikka itse mieluummin pysyn laji- ja lajikenimessä selkeyden vuoksi

Keltapeippi Lamium galeobdolon

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Lännenpagodikanukka Cornus alternifolia

Ripsialpi Lysimachia ciliata

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarhakielo Polygonatum × hybridum

Tummakurjenpolvi Geranium phaeum

Varjolilja Lilium martagon

Hyvät ja huonot uutiset katajapenkistä

 Katajapenkki on jatkumoa mäntyjen alustan metsäpuutarhalle. Myös vaahteran metsäpuutarha on tässä lähellä. 

Alueelle kuuluu periaatteessa hyvää. Kultatesmat voivat hyvin ja niitä nousee sieltä täältä. Purppuraorvokki, josta on kai nykyään tullut purppurametsäorvokki, tuo hienoa tummaa kontrastiväriä siellä täällä. (Viljelykasvien nimistössä ne ovat kaksi eri lajia, mutta monen muun tahon mukaan ent. adunca 'Purpurea' = riviniana 'Purpurea' tai Purpurea-Ryhmä). Marhanliljat nousevat komeasti, näistä yksilöistä on perinteisesti tullut pihani korkeimmat. Lajike on 'Guinea Gold'.

Purppurametsäorvokki on myös loistava väripari kermanvaalealle ternivuokolle. Se ei ole enää näin komeasti kukassa, mutta myös ternivuokko on kukkinut tänä keväänä ihanan pitkään: edelleen on kukkia jäljellä.

Pitkät kukinnat taitavat jatkua, sillä ainakin täällä meillä näyttää kahden viikon ennuste sitkeästi viileää: korkeintaan 15 astetta. Tänään oli kyllä peräti 16 ja tuulensuojassa ehkä vähän enemmänkin. Hieno, aurinkoinen, vaikkakin tuulinen päivä.

Katajapenkin reunalla kukkii edelleen kaksi Fritillaria elwesii -pikarililjaa.

Olen erittäin iloinen savolaisista lemmikinsiemenistä, joita Hiidenkiven puutarhan Minna lähetti joitakin vuosia sitten. Ne ovat selvästi ottaneet katajapenkin omakseen ja väreissä on sekä sinistä että valkoista – taivaallisen kaunista!

Näihinkin kukkiin on kultatesma mitä täydellisin kumppani.

Mutta voi! Keltakielokkia löytyy enää yksi ja se on minun syyni. Kitkin raivoisasti joka puolelle siementänyttä puna-ailakkia viime kesänä, kun tajusin, että kourassani on keltakielokin lehtiä. Toivoin, etten ollut repinyt sitä juurineen. Käänsin kottikärryllisen rikkaruohoja nurin niskoin, mutta siitä oli mahdotonta eritellä, mitkä juuret saattoivat olla mitäkin.

No, tänä keväänä kielokkeja on enää yksi ja sekin on niin vaivaisen kokoinen, ettten pysty saamaan siitä kunnollista kuvaa – ainakaan toistaiseksi. Yritän vielä, tuossa näkyy olevan vielä nuppu, ja tietysti tarkkailen haukkana maan pintaa sen toisen löytääkseni. 

No siis. Eihän sitä maan pintaa tietenkään näy. Kuten viime vuonnakin, on katajapenkissä jälleen ihan hirveä rehotus, eikä sieltä keskeltä ole kovin helppoa löytää pientä kasvia.

Voisinkin tehdä sellaisen järkevän päätöksen, etten vastaisuudessa kasvata mitään metriä matalampaa, sillä se häviää tänne viidakkoon.

Aikaisin kukkivat voivat toki olla matalampia. Punakolmilehti ehti jo kukkia toukokuun puolivälissä.

Purppurapikkusydän 'Aurora' on kauneimpia lajikkeita nimeä myöten. Taustalla kukkii vaskivarjohiippa 'Orangekönigin'.

Seuraavaksi jännätään, koska englanninsinililja kukkii. Tarhalyhtykärhö Princess Kate on myös noussut, ihanaa.

Englanninsinililja Hyacinthoides non-scripta

Keltakielokki Uvularia grandiflora

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Lemmikki, puistolemmikki Myosotis sylvatica

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Punakolmilehti Trillium erectum

Purppurametsäorvokki Viola riviniana 'Purpurea' tai Purpurea-Ryhmä

Purppurapikkusydän Dicentra Formosa-Ryhmä

Tarhalyhtykärhö Clematis Texensis-Ryhmä

Ternivuokko Anemone × lipsiensis

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense

Toiveita kanervan selviämisestä

Hankin taas syksyllä kanervan, sillä haaveilen niistä kauneutta mäntyjen alle.

Kanerva on suunnilleen keskellä kuvaa. Nämä syksyllä myytävät kanervat ovat samaa lajia kuin luonnonkanervamme, mutta niin vain Keski-Euroopassa jalostetut ja siellä kasvatetut taimet ovat osoittautuneet yllättävän talvenaroiksi. 

Nyt toivon, että tärppää, jos talvi jatkuu näin lauhana. Jos kanerva kuolee, voi se johtua pikemminkin siitä, että se pääsi kuivumaan. Se vietti ensimmäiset viikot ruukussa rappusilla ja unohdin useimmiten sitä kastella. Istutettaessa huomasin, että juuripaakku oli aivan kevyt. Olisi kannattanut vain pistää taimi maahan saman tien, kun tulin kaupasta kotiin!

Nyt kun asiaa ajattelen, voi olla niinkin, että kanervat kuivuvat jo matkalla Suomeen ja myymälöissä, kun niitä ei ole ajateltukaan pitkäikäisiksi puutarhakasveiksi. Ehkä niitä ei kastella ollenkaan.

Mäntyjen alla oleva alue kerää aina hyvin vähän lunta. Täällä kasvaa tähtilumikelloa, joka on aikainen laji. Pari ensimmäistä versoa jo löysin alueen takaosasta. En vain ole vielä kuvannut niitä, kun paikka aidan vieressä on hämärä eikä päivänvaloa paljoa ole.

Olisi kivaa, jos tässä olisi kaunis havupensas-kanerva-alue, mutta havut kasvavat äärimmäisen hitaasti. En tiedä, montako vuosikymmentä kartiovalkokuusilla kestää kasvaa edes metrisiksi. Ovat olleet tuolla risuaidan edessä jo 15 vuotta. Toisaalta, eikö sanonnan mukaan hyvä tulekin hitaasti.

Vaaleajouluruusuihin voi onneksi luottaa. Ne suurenevat vuosi vuodelta ja tuottavat siementaimiakin. 

Keväällä alueen aikaisin perenna kukassa (vaaleajouluruusujen jälkeen) on tämä ihana vaaleansinikukkainen imikkä, kuva on viime huhtikuulta. Tätä kohti mennään!

Imikkä Pulmonaria
Kanerva, kangaskanerva Calluna vulgaris

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Uutta lumikelloa kehiin

 Istutin aiemmin keväällä ruukkukukkina hankitut kaksi tähtilumikellon sipulia mäntyjen alle metsäpuutarhapenkkiin. Niiden kukinta on jo ohi.

Ne tähtilumikellot, jotka alueella vanhastaan kasvavat, ovat vielä kukassa. Oikeastaan ne tulivat turkinlumikelloina, pussissa oli ilmeisesti molempia lajeja. Etummainen tupas taitaakin olla turkkilaisia. Niillä on aivan erilaiset lehdet. Tähtilumikello, joka näkyy takana, on korkea ja leveälehtinen – se myös erottaa sen puistolumikellosta, joka on se tavallisin. Lehtien väri on kyllä niillä kahdella suunnilleen sama, tuollainen sinertävänvihreä ja himmeä.

Turkinlumikelloja on jo kukassa tälläkin alueella. Niiden lehdet ovat kaartuvat, kiiltävät ja vihreässä on selvästi kellansävyä. Kukissakin on erilaiset vihreät läntit ja kehälehtien koot, mutta ei mennä nyt niihin.

Jostain syystä olin istuttanut kaikki nämä aiemmat lumikellot penkin takaosaan lähelle aitaa, missä niitä ei pääse ihailemaan läheltä ollenkaan. Nyt istutin uudet sipulit ihan etureunaan. Olin varmaan ollut tapani mukaan ylioptimistinen niiden leviämisen suhteen ja kuvitellut, että äkkiä ne valtaavat koko alueen.

Metsäpuutarhassa nousee kaikenlaista, vaikkakin hitaasti – kuten kaikkialla muuallakin. Ilokseni huomaan, että loistomyrkkylilja 'Atrorubens' on edelleen elossa. Se työntää lehtiä joka kevät, mutta ei ole kukkinut sen jälkeen, kun hankin mukulan syksyllä 2019. 

Tästä tulikin mieleeni: voisi ehkä lannoittaa? Tämä kasvun aika on se, jolloin ravinto kulkeutuu mukulaan, ei sitten syksyllä, kun kukka ilmestyy.

Olen niin supersurkea muistamaan lannoittamisen, että tässäpä on minulle iltapäivän ohjelmanumero ennen kuin sade (lumi? vesi? räntä?) illalla alkaa. Lannoite imeytyy sitten maahan hyvin sateen myötä. Kyllä kai minulta jotain lannoitusainetta löytyy, vaikka sitten orkidealannoitetta, jos ei muuta. 

Muitakin myrkkyliljoja on nimittäin noussut maasta mukaan lukien toinen vuonna 2019 hankkimani erikoisuus 'Harlekijn'. Sekään ei ole kukkinut sitten ostosyksyn, vaikka tekee lehtiä. Ja keisarinpikarililjat, ne täytyy lannoittaa!

Koska yllä olevasta kuvasta ei näy, millaiset myrkkyliljan lehdet ovat, otin kuvan viereisen katajapenkin 'Lilac Wonder' -myrkkiksestä. Tämähän kukkii elinvoimaisesti joka syksy ja on parina kesänä tehnyt siemeniäkin. Ekana kesänä keräsin ne, kylvin purkkiin ja purkki on edelleen ulkona, mutta ei siitä ole vieläkään noussut mitään. Viime kesänä jätin siemenet karisemaan maahan, jospa ne itäisivät siinä helpommin. Jos ovat itämiskykyisiä ylipäätään.

Myrkkyliljojen lehtiruusukkeet nousevat tosiaan nyt, kukka tulee vasta syksyllä. Lehdet ovat tuollaisina tiiviinä rullina, joista tulee mieleen jokin käärö. Moni ihmettelee, mitä kummaa penkeistä nousee, sillä versot saattavat olla hyvin kookkaita etenkin näillä isommilla tarha- ja loistomyrkkyliljoilla.

Kyykistellessäni huomasin rusokoiranhampaan lehdet. Ihanaa! Nämä ovat ensimmäiset tältä keväältä. 

Kuten tiedämme, kyykistely kannattaa. Olen ihastellut tätä kaunista valkokukkaista 'Carrigdale' -esikkoa. Tämä taitaa olla ainoa toissa talvena Barnhavenilta tilatuista esikoista, joka on enää hengissä, mikä tekee kasvista sitäkin arvokkaamman. Lisäksi tämä on selvästi runsastunut! Nyt se vain jäi multakokkareiden alle, kun kitkin vierestä liian innokkaasti leviäviä lehtoakileijoja.

Kun talvella salaojat olivat jäätyneet umpeen ja tuli vedenpaisumus, meni yksi yllättävä puro suoraan tämän yli kohti tienvarren ojaa. Onneksi sitä ei kestänyt montaa päivää ja esikko on selvästi toipunut. Se lienee jonkin sortin suikeroesikko, niitä on valtavasti monenlaisia.

Kaksi muuta Barnhavenin esikkoa oli vielä elossa aiemmin talvella, mutta ei tosiaan olisi ensimmäinen kerta, että helmikuussa näen esikon lehdet vihreinä ja huhtikuussa sitä ei enää ole. Jotenkin kummallisesti erikoisemmat esikot vain heittävät henkensä. Nämä olivat asuneet kuitenkin puutarhassani jo kaksi vuotta, joten elän vielä toivossa, että jotakin eloa olisi. Mitään lehtiruusukkeen tapaista ei näy ollenkaan, mikä on tietysti huono merkki.

Imikät tuntuvat viihtyvän vähän paremmin. Antajan mukaan Leenaksi nimeämäni vaaleansininen unelma kukkii metsäpuutarhapenkissä jo usean kukan voimin. Paikka on kesällä rutikuiva, maa on umpitiivistä savea, ja tuossa tuo imikkä vain mennä porskuttaa!

Yhtenä aurinkoisena päivänä toissa viikolla löysin ensimmäiset kimalaiset. Niitä ei olekaan oikeastaan sen jälkeen näkynyt. Vaaleajouluruusussa riitti niille tarjoilua pitkäksi aikaa. Vaaleajouluruusutkin tuntuvat viihtyvän oikein hyvin tässä mäntyjen alla edellä mainituissa surkeissa olosuhteissa.

Me Ransun kanssa lähdemme levittämään sitä lannoitetta ja toivotamme tsemppiä keliin!

Musti osallistuu tsemppauksiin untuvapeiton alta.

Imikkä Pulmonaria

Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Puistolumikello Galanthus nivalis

Rusokoiranhammas Erythronium dens-canis

Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Turkinlumikello Galanthus woronowii

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Metsäpuutarha mäntyjen alla

 Alkaa näyttää rehevältä!

Metsäpuutarha-alueita on muutamia, mutta keskitytään nyt vain yhteen, joka on kahden männyn alla.

Minun on vaikea istuttaa puutarhaani havupensaita, sillä ne näyttävät tällaisessa perinnekylässä, saariston perinnemaisemassa, todella ufoilta. Mäntyjen alle ne kuitenkin sopivat teemallisesti ja ulkonäöllisesti. 

Kaksi pallohopeakuusta, pari kartiovalkokuusta ja muutama sinikataja on pysytellyt elossa vuodesta toiseen, mutta ne eivät ole juurikaan kasvaneet. Maa on tässä hyvin tiukkaa savea ja kesällä on varjosta huolimatta kuivaa. 

Keväällä tässä on mukavan vihreä-valkoinen väritys ryyditettynä ripauksella keltaista – lempiväriyhdistelmiäni! Valko-vihreydestä johtuen tästä kohdasta tulee aina näin keväisin mieleen Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riina ja hänen valkoinen puutarhansa.

Moni esikko ei pihassani oikein viihdy, mutta kaksi valkokukkaista loistokevätesikkoa on onneksi viihtynyt jo kymmenisen vuotta.

Ja nyt tämä viime vuonna Barnhavenilta tilattu 'Carrigdale' osoittaa myös viihtyvänsä, mikä ihaninta! Tämä saattaa olla suikeroesikko tai ainakin jotakin sinne päin. Vieläkin siinä on uusia nuppuja.

'Carrigdale' loistaa vasemmassa reunassa kuvaa. Otin kuvan edellisenä sadepäivänä viikko sitten. 

Toivon tosiaan, että lähipäivinä saadaan edes pieni ripaus – alkaa olla toivottoman kuivaa: nurmikko jo kellastuu kuivimmista kohdistaan! Onneksi olen alarinteessä savimaalla, mutta sekään ei auta ikuisesti, kun kuivuus alkoi jo huhtikuun puolella.

Taustana on risuaita tietä reunustamassa ja lehteen puhkeaa hollanninlumimarja 'Mother of Pearl'.

Istutin syksyllä esikon viereen vaaleanpunakukkaisen valkovuokon 'Pink Delight'.

Ei tuo kyllä kovin punertavalta näytä, vaikka 'Pink Delight' onkin muuten juuri tuolleen kerrottu ja hyvin hailea. Ehkä väri kehittyy iän myötä. Joskus käy niin. Nätti se kyllä on näinkin.

Pienet valkoiset esikko ja vuokko vaativat vähän raivausta, sillä tässä on helposti akileijavyöry, joka peittää kaiken alleen. 

Taustalla on viimein runsastunut kesäpikkusydän 'Bacchanal'. Sitä olen kasvatellut ainakin kymmenen vuotta ja siirtänytkin pariin kertaan, kun se ei viihtynyt. Pikkusydämet kuuluvat siihen joukkoon kasveja, jotka mielummin ottavat hatkat kuin jäävät asumaan, siksi olen tuosta nyt todella iloinen.

Tämä(kin) on tällainen villinpuoleinen alue, toisin sanoen sellainen, jonka haluan näyttävän jotakuinkin luonnolta. Vaikka tässä ei mitään alkuperäisiä luonnonkasveja olekaan. 

Tässä oli iso multakasa jonkin aikaa sen jälkeen, kun taloni ympärille kaivettiin salaojat ja se tappoi loputkin ja tiivisti savimaan oikein kunnolla. Kasvillisuudella on ollut täysi työ saada jalansija, siksi olen niin iloinen tästä vähitellen saavutetusta rehevyydestä.

Narsissejakin tässä on paria laatua, vasemmalla vaalean keltainen, isokukkainen valkotorvinen 'Teal' ja oikealla valko-oranssi 'Barrett Browning'.

Nyt kukinnan on aloittanut peittoraunioyrtti 'Wisley Blue', joka ei ole kovin sininen, vaan hyvin hailean vaalean sinertävä, mutta tosi kiva, nätti ja hyvinkäyttäytyvä.

Laitetaan pystykuva, niin näkyy ruosteinen sammalkeinu. Pitäisi lisätä sen selkänojaan sammalta ja jäkälää, vanhat ovat karisseet.

Metsäpuutarhapenkki rajautuu tiilipolkuun, joka johtaa istutusalueiden välistä kohti Rohania.

Polun vieressä kukkii hopeatäpläpeippi, ehkä 'Shell Pink' – ostan noita, kun tulee kivan värisiä vastaan, sillä ne pärjäävät aina. Taustalla pikkuinen orvokki, ehkä perhosorvokki, niitäkin on tullut tähän istutettua, mutta olen siirtänyt myös orvokkia tienposkesta. Voi se olla sitäkin.

Istutin metsäpuutarhapenkin etureunaan 'Mountain Lady' -helmililjaa, sillä samaa olin istuttanut aiemmin polun toiselle puolelle.

Siinä niitä on tiilipolun toisella puolella kaverinaan imikkä, jolla on ihanan runollinen nimi 'Victorian Brooch': viktoriaaninen rintakoru. Johtuu ehkä ametistin värisistä kukista, se oli suosittu korukivi tuolloin.

Viktoriaanista (kirjallista) teemaa noudattelevat myös narsissi 'Barrett Browning' sekä kuunlilja 'Great Expectations', jos on enää elossa. Kuunliljat tuppaavat kupsahtelemaan. 'Mountain Lady' voisi olla jonkin seikkailuromaanin sankaritar.

Rotkolemmikki 'Sterling Silver', taustalla näkyy vaaleamunkinhupun lehtiä. Ne (kaksi kappaletta) ovat talvehtineet yllättävän hyvin jo kymmenisen vuotta, mutta kukkia ei ole tainnut vieläkään näkyä.

Talvehtimisista puheen ollen, pikkuinen alppiruusu 'Azurika' on oikein hyvissä voimissa isojen 'Teal' -narsissien vasemmalla puolella. Alppiruusun lehdet ovat kapeat ja pienet ja sen väritys on hieno ruskeanvihreä. Tarkkailen kiinnostuneena sen silmuja, puhkeaako niihin uusia lehtiä tai tuleeko peräti kukkia.

Laitetaan vielä kuva tästä edustusnurkasta, jossa ovat pikkusydän, valkovuokko ja esikko. Penkin toisessa päässä on myös kerrottua valkovuokkoa, mutta en ole huomannut kukkia siinä nyt.

Penkissä kasvaa myös ihana vaaleansininen, ystävän lähettämä imikkä. 

Kohta väritys vaihtuu akileijojen, illakon ja laukkojen myötä enemmän violetin suuntaan. Koetetaan ehtiä nauttia joka hetkestä!

Alppiruusu Rhododendron

Helmililja Muscari

Hollanninlumimarja Symphoricarpos Doorenbos-Ryhmä

Hopeatäpläpeippi Lamium maculatum

Kartiovalkokuusi Picea glauca 'Conica'

Kesäpikkusydän Dicentra formosa

Loistokevätesikko Primula Polyantha-Ryhmä

Pallohopeakuusi Picea pungens 'Glauca Globosa'

Peittoraunioyrtti Symphytum ibericum

Perhosorvokki Viola sororia

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sinikataja Juniperus squamata, sinineulasiset lajikkeet

Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä

Vaaleamunkinhuppu Arum italicum

Valkovuokko Anemone nemorosa