Neuletöitä

 Joskus, muistaakseni viime talvena, muistaakseni Sartsa (Silmukka soikoon -blogista) kommentoi, että olisi kiva nähdä neuletöitäni vaihteeksi. Tai hänen blogissaan siitä ehkä kommenteissa keskusteltiin. En enää muista, mutta olen silti muistanut ottaa joitakin kuvia tekeleistäni tältä vuodelta.

Joskus viime talvena valmistui tämä ohuehko neulepusero, josta tuli heti lemppari. Suora perusmalli, vajaat hihat ja vähän venetyyppinen kaula-aukko ovat mieleiset. Kudoin tätä koko ajan kahdella ohuella erivärisellä langalla, joista vaihdoin aina vain yhden kerrallaan, kun halusin vaihtaa väriä. Tällä tavoin syntyy pehmeämpää raidoitusta: kontrasti ei ole niin suuri, kun toinen langoista jatkaa uuden värin kanssa.

Tällaiseen raidoitukseen saa myös uppoamaan kaikenlaisia pikku nyyttejä, joita on jäänyt. Otin käsittelyyn lempivärit eli turkoosin ja ruskean sävyt.

Tämän neuletakin syntyhistoria on tyypillinen. Aloin tehdä neuletta mallin mukaan, mutta koska lankani oli jotain ihan muuta kuin ohjeessa käytetty, tuli siitä tietenkin aivan eri kokoinen. Tuli neulepintaa, joka oli liian leveä taka- tai etukappaleeksi ja liian kapea ulottumaan ympäri.

Siinä vaiheessa yleensä pyörittelen työtä jonkin tovin edessäni, usein peilin edessä, ja mietin: kauluri? keeppi? pipo? Tällä kertaa päätin jatkaa työtä pitkänä neuletakkina, jonka etureunoihin tein lopuksi levennykset luumunvärisestä alareunan langasta. Tein samalla mallilla myös korkean kauluksen. Hihoissa on samaa kuvioneuletta toffeenvärisenä.

Loppujen lopuksi tästä ei siis tullut yhtään ohjeen mukainen neule, mutta sekin on tyypillistä. Harvoin jaksan noudattaa ohjetta pilkulleen ja joskus tulee jotakin aivan muuta. Lisäksi lankani ovat aina mitä ovat, en yleensä osta lankoja ohjetta varten, vaan katson, mitä löytyy. Ruskea sileän pinnan lanka on omaa kasvivärjättyä suomenlampaanvillaa.

Kevään alkaessa aloin tehdä lohikäärme-kauluria kaupunkikodissa. Etsin suomumaisen neulepinnan ohjetta ihan vain saadakseni tuollaista pintaa, mutta se oli vaikea löytää. Lopulta löysin kokonaisen vaatteen ohjeen Ravelrystä nimellä Azure Dragon, joka on keeppi tai kauluri tai niiden välimuoto.

Saarikodissa sain valmiiksi kivan raitapuseron, joka tehdään kaarrokeneuleena. Rakastan sitä, kun ei ole saumoja viimeisteltävänä. Mutta minulta loppuivat raitojen värit kesken ja tein ratkaisun yläosaan, johon en ole ollut tyytyväinen. 

Kesällä sain ostettua lisää ruskeaa ja harmaata, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi muuttaa yläosaa. Paksusta langasta tehdyn työn yläosa on onneksi nopea purkaa ja tehdä uudestaan, ei siihen montaa iltaa mene. Luultavasti. Lanka on Novitan Halaus, joka on puuvillaa, alpakkaa ja villaa.

Toukokuun alussa valmistui unelmien neuletakki, jonka ohje on odottanut vuosia. Koin, että työ on niin suuritöinen, että se vaatii totaalista keskittymistä, kun samassa neuleessa on kohopintaa ja kuviota. Mutta ei se ihan niin vaikea ollutkaan, kerros kerrallaanhan tämäkin vain etenee.

Itsensä kuvaaminen on ärsyttävän hankalaa!

Tähän väliin kuva itsestäni toisen näkemyksenä. Kristiina K:n blogissa oli joskus kesällä kiva haaste laittaa kuva itsestä piirrettynä, mutta en sitten siihen ehtinyt, vaikka sain tämän upean teoksen jo toukokuussa. Rakkaan ystäväni syntymäpäivillä oli tuolloin todella kivaa ohjelmaa, muun muassa se, että vieraat maalasivat toisistaan potretteja.

Onneksi toinen rakas ystävä tuli vieraakseni heinäkuun alussa ja sain hänet malliksi. Neuletakin malli on Dilys ja se on lempisuunnittelijani Marie Wallinin ohje niiltä ajoilta, kun hän toimi pääsuunnittelijana Rowanin lankatehtaalla. Nykyään Mariella on omaakin lankatuotantoa. Olen päässyt tapaamaan hänet livenä Shetlannissa, mitä en unohda ikinä.

Tässäkin toteutuksessa on eri langat kuin ohjeessa. Harmaa on oman tuotannon ahvenanmaanlampaan villaa, sitten on monenlaisia lankoja, mm. paikallisten lampaiden villalankoja, joita toin matkamuistona Orkneyltä ja Shetlannista. Olin hillonnut niitä johonkin erityisen tärkeään projektiin ja tämä oli sellainen.

Neuletakille oli käyttöä jopa heinäkuussa, kun oli niin viileää. Kohokuvion takia takki on yllättävän painava, mutta se on silti ihanan tuntuinen, tai ehkä sen vuoksi. 

Kaupunkikodissa olen käynyt vain kääntymässä viimeisen puolen vuoden ajan. Lohikäärmekauluri on edistynyt hyvin hitaasti, mutta nyt se alkaa olla valmis. Tein siitä turkoosi-sinisen pikku hiljaa voimakkaammiksi muuttuvissa sävyissä ja päätin, että se on valmis, kun Taru sormusten herrasta -äänikirjamaraton loppuu ja se loppui eilen illalla. En vielä päätellyt, se on tänään edessä.

Sitten pääseekin kokeilemaan, miten vaate asettuu kaulan ja hartioiden ympärille. Neuletyöt ovat joskus todella jännittäviä, sillä sovittaminen on vaikeaa kesken työn, kun puikko vetää neuleen kasaan niin, ettei kokoa tai ympärysmittaa pääse kunnolla näkemään.

Kaupunkielämän puolia

 On niitä, hyviä ja huonoja.

Ensinnäkin hain kirjapaketin postista. Olin tilannut sen kaupunkiin, kun täällä on muutakin ohjelmaa. Ihan justiin vain en ehdi näiden pariin, sillä nenä on kiinni keskiaikaisessa tai siitä kertovassa kirjallisuudessa lähiviikot uuden kurssin takia. Opiskelen keskiajan tutkimusta avoimessa yliopistossa.

Italiasta peräisin oleva mehikasvi kukkii aina keskellä talvea. Nyt on niin lauhaa, että nostin sen takaisin parvekkeelle – ei tämä mikään huonekasvi ole, vaikka lämmintä ja kuivaa huoneilmaa sietääkin.

Parveketta voisi vähän siivota. Kärsimyspassion kanssa käy aina niin, että tulee kiire nostaa se sisään jonakin iltana, kun pakkanen kiristyy.* Sitten pimeässä leikkaan sen varret poikki ja ne jäävät parvekkeelle roikkumaan ties kuinka pitkäksi aikaa. 

Istutin samaan ruukkuun syksyllä lankaköynnöksen. Kumpikin kasvi sietää paria pakkasastetta paremmin kuin liian lämmintä huoneilmaa, joten palautan ruukun aina parvekkeelle, kun kaupungissa olen, mikäli lämpötila sen sallii.

*Paitsi se talvi viitisen vuotta sitten, kun passio vietti koko talven parvekkeella, kun pakkasta ei tullut ollenkaan!

Parvekkeella voisi alkaa kohta taas viihtyä! Joskus jopa aurinko vähän paistaa.

Pojista Ransu viihtyy kerrostalomökillä paremmin, Mustilla on tylsää.

Hankin puntin tulppaaneja, koska tarvitsin niitä kuvaamiseen. Sitäkään ei voi saaressa tehdä, kun siellä ei ole mitään kauppaa, ei edes kukkakauppaa. Oman puutarhan tulppaaneja saa vielä odottaa muutaman kuukauden.

Kivoimpia kaupunkiasioita ovat ystävien tapaamisten lisäksi keramiikkaharrastus. Viimeksi toin pajalta tällaisen satsin kotiin: taas uusi ruukku, taas uusi vati, taas uusia pikkukippoja, mutta myös ehkä ensimmäinen kannellinen rasia ja ensimmäinen hedelmäasetelma.

Olin haaveillut hedelmäasetelmasta pitkään ja toteuttanutkin sellaisen jo minikoossa harjoituskappaleena. Tämäkään ei ole valtava, mutta painaa julmetusti. Ja vastoin kaikkia odotuksia se selvisi poltoista räjähtämättä. Asetelmassa on kovakuoriainen, jolla on metallinhohtoinen lasite, muuten en työtä lasittanut.

Hedelmäasetelma pääsi ikkunalaudalle kaktusten seuraan. Ehkä se päätyy parvekkeelle, missä on vähän italialainen tunnelma ainakin kesällä, kun passio kasvaa ja kiipeilee. Olen tehnyt asetelman juurelle pari irtohedelmää, joista päärynä ei näy kuvassa, kun haluan liimata siihen tikunpätkän kannaksi. Tikkua on, ja liimaa – mistä lie kiikastaa, kun homma ei ole edennyt.

Neliömäinen rasia, jonka kannessa on puu nuppina, onnistui täydellisesti lasitusta myöten – kerrankin. Merkillistä on se, että kuivuttuaan kansi ei ollut ihan suora ja arvelin, että polttojen jälkeen se tulee heilumaan, mutta mikäpä käsintehty keramiikkatyö koskaan olisi teollisen täydellinen, tuumin. Mutta kansi ei heilu; se on nätisti rasian reunojen päällä joka kohdaltaan. Ihmeitä tapahtuu.

Jouluksi laitettu valomökkikylä on yhä paikoillaan. En ole enää pitänyt siinä valoa, laitoin ne päälle vain kuvaa varten. Vihreät ovat Sostrene Grenestä, muut talot olen tehnyt itse – paitsi ylätasolla on Orvietosta ostettu sininen ja ystävän tekemä minimökki. Reliefi skotlantilaisesta pikku talosta on tekemäni.

Tässä on vielä mukavaa kaupunkiohjelmaa tulossa, mutta olen myös varsin malttamaton pääsemään takaisin kotiin tarkastamaan lumikellotilanteen.

Kärsimyspassio Passiflora caerulea

Lankaköynnös Muehlenbeckia

Sisustusta ja käsitöitä

 Silloin, kun viimeksi oli aurinkoinen päivä, sain virtapiikin.

Sain pari vuotta sitten halkolaatikon, kun ruinasin; tässä samassa kylässä olevasta vanhasta talosta, kun siellä uudistettiin keittiö. Minusta tuo on tosi hieno. 

Jostain syystä vein sen vanhaan taloon, vaikka siellä on oma, vanha ja vielä isompi vedulooda. Olin mitannut kalusteen ja todennut tähän rintamamiestaloon liian isoksi.

Nyt mittasin uudestaan ja tuumasin asiaa muutaman päivän. Päätin, että se on juuri sopiva.

Laatikkoon piti vain keksiä pöytälevy. Navetassa lojui onneksi kiva paksu puulevy, joka tosin oli 6 cm liian lyhyt – ja oikeastaan saman verran liian syvä. 

Saha laulamaan! 

Onpa kivaa, että tuossa nyt on isompi taso kuin entinen pienempi jakkara ja tuoli, jossa kameralaukkuni asui. Sitten, kun sää vielä tästä lauhtuu, otan levyn kuistille ja liimaan jatkopalan paikoilleen, siinä on nyt tilapäiskiinnitys. Samalla hion ja käsittelen levyn öljyvahalla.

Laatikko vie toki ison palan pikkuisesta keittiöstä. Mutta onhan se kätevää, että sisälle mahtuu aiempaa enemmän polttopuita. Toinen, pienempi halkolaatikko on minulla eteisessä, joka on kylmää tilaa. 

Keittiö on samalla työhuoneeni, työpöytä on tuolla Ransun takana. Tässä parhaillaankin kirjoitan tätä juttua.

Kameralaukulle vain pitää keksiä uusi hyvä paikka. Se on nyt yhdellä tuoleista pöydän ääressä. Voi se olla siinäkin. Pääasia, että se on nopeasti saatavilla, kun huomaa ulkona jotakin kuvattavaa tai jos haluaa vaihtaa äkkiä linssin kesken kuvaamisen.

Odotin tälle aamulle ennustettua aurinkoa, mutta oli jotenkin pilvistä, ehkä sumuistakin. Niinpä uusi virtapiikki jäi tulematta, mutta etsin ja sahasin silti olohuoneen kirjahyllyksi sopivan pätkän leveää lautaa. Se oli ulkona, joten täytyy odottaa sen kuivumista tovi jos toinenkin ennen kuin sen voi maalata ja kiinnittää seinään.

Mutta niin vain ovat lauhat säät ja sateet vaikuttaneet positiivisesti, että sain veden toissapäivänä keittiön hanaan – putki aukesi! Mittari ei ole mennyt pakkaselle muutamaan yöhön, päivin on ollut useampi plusaste. Vesi solisee nyt kaikkialla; sisällä ja ulkona!

Joku saattoi huomata edellisissä kuvissa halkolaatikon kulmalla ruukun, josta nousee vihreää. Se on kevätkukkaniitty. Viime vuonna Fritillaria olivierit eivät kukkineet, sillä niiden nuput näivettyivät, kun ruukku oli keväällä ulkona. 

Nyt ne tulivat kukkaan jo täällä keittiössä! Sisällä ei tuuli kuivata nuppuja ja olen muistanut kastella vähän paremmin, niinpä tuossa on nyt ihana pikarililjaniitty. Ruukusta nousee myös syyssahramin, murattisyklaamin ja pikkuisen narsissin lehtiä. Jostakin on ruukkuun löytänyt tiensä myös pystykiurunkannus, sen lehdet ponkaisivat mullasta tässä yhtenä päivänä.

Sain ystävältä synttärilahjaksi hienon villasukkakirjan (Niina Laitinen: Villasukkien valtakunta), joka on samalla hyvin haastava. En ole mikään villasukkamaakari. Mallit ovat toinen toistaan monimutkaisempia. 

Ratkaisin asian niin, että valitsin Duomo di Milano -mallin, jossa on todella kaunis yläosa. Sen jälkeen siinä on minun silmääni liikaa kaikenlaista pintaa ja hörsellystä, niinpä jatkoin sileää vartta. Yhtäkkiä sain huomata, että sileänä neuleena varsi alkoi levetä, niinpä piti äkkiä tehdä muutama kahden silmukan kavennus, niitä näkyy tuossa sileän osuuden yläosassa.

Puuh – ongelma ratkaistu ja sukanteko jatkui. Onneksi villa on joustavaa eivätkä kavennukset tulleet liian myöhään, vaikka ensin siltä näytti.

Kantapään jälkeen alkoi tuntua siltä, että voisi sitä kumminkin jotakin kuviota kärkeenkin laittaa, niinpä tein mallin kärkiosan. Vähän piti säveltää, kun aloitin keskeltä kuvioita. Lisäksi minun lankani oli vähän paksumpaa kuin ohjeen Nalle; tämä on Seitsemää veljestä muistaakseni värissä Jää tai jotakin sinne päin. Silmukkamäärä oli kantapäähän tullessa jo vähän pienempi kuin alkuperäisessä ohjeessa.

Voi myös olla, että toisessa sukassa on jossain kohtaa joku asia tuolla kärjessä vähän eri lailla, kun en enää toisen sukan kohdalla muistanut niin tarkasti, mitä olin tehnyt.

Onpa muuten haastavaa kuvata villasukkia! Paras ratkaisu oli tämä peilin kautta kuvaaminen, kun istuin taloni entisen isännän merimiesarkun päälle.

Nyt saakin taas odottaa uutta inspiraatiota: minkä villasukkamallin tekisin seuraavaksi. Villasukkia on minusta aika tylsä tehdä, sillä kun saa sukan valmiiksi, täytyy aloittaa toinen samanlainen. En taida oikein olla toistosta ja rutiineista nauttiva ihminen.

Mutta sitten toisaalta näiden sukkien kohdalla toivoin, ettei mallia tarvitsisi katsoa joka ikisellä kerroksella, vaan olisi enemmän toistoa. Ota tästä nyt sitten selvää!

Jostain syystä villapaitojen toisto ei niin häiritse, vaikka joutuu niissäkin tekemään esimerkiksi kaksi hihaa, ellei halua tehdä yksihihaista puseroa.

Olin pitkään ihastellut kaupan kassoilla Arabia 1873 × Novita -julkaisua, mutta rahatilanteeni oli niin tiukka, etten voinut sitä ostaa. Sitten tilille tuli rahaa ja tartuin kirjaseen, vaikka siinä ei oikeastaan ollut muuta kiinnostavaa mallia kuin kannen Esteri-kaarokeneule. Mutta kun tämä on sitäkin ihanampi! Saatan hyvinkin tehdä tuon vielä jossakin muussa värissä, esimerkiksi kelta-harmaana. Yläosaan voisi keksiä myös monivärisen ratkaisun, se kutkuttelee. Ohjemallin väritys on sini-valkoinen, kuten ne astiat, joista malli on ideoitu.

Kaarrokeneuleita onkin ihana tehdä, kun siinä ei tarvitse tehdä mitään muuta kahteen kertaan kuin nuo hihat! Muutin tässäkin mallia, mutta vain vähän: jostain kumman syystä hihojen resorit ovat mallissa valkoiset – puilla lämmitettäessä ne olisivat noesta harmaat alta aikayksikön. Lisäksi minusta on nätimpää, kun hihojen kuvio nousee tuosta resorista eikä ala erikseen resorin jälkeen.

No, makuasioita nämä, mutta tuo oli ainakin todella helppo muutos.

Kävin toissapäivänä Nauvossa hakemassa pakettina tulleet seuraavat langat, jotka ovat ylellistä kashmirsekoitetta. Aloitin ponchon, mutta aika näyttää, tuleeko siitä poncho vai vain huivi.

Mitäpä siellä teillä on puikoilla?

Tammikuu keskellä marraskuuta

 Olisiko säätyypin muutoksesta mitään positiivista sanottavaa? Yhtäkkiä siirryttiin ihanasta syksystä keskelle talvea. 

Se on ainakin positiivista, että ruusunnuput ja ohikukkineet ruusunkukat ovat edelleen tallella, vaikka eivät enää pystykään avautumaan – meilläkin ollaan oltu yötä päivää pakkasella viime ajat. 

Tulin eilen mantereen-reissulta Korppoon viimeisen aluevaltuuston kokouksen kautta kotiin, ja kun lunta on, pystyin tutkimaan vierailijoiden jäljet. Kiersin koko pihan eikä sorkan sorkka ole pihalle astunut sen jälkeen, kun lunta tuli! No se on ihan huippua. Mutta muuten tuo valkoinen töhnä tekee maisemasta saakutin ruman. Nurmikko oli ihanan vihreä ja maisema yhtenäinen, nyt on kuin riekaleisia lakanoita olisi heitelty sinne tänne. Yh. Onneksi se kai huomenna sulaa. Toivottavasti.

Yhtäkkinen siirtyminen lauhasta syksystä keskelle talvea (meillä on usein tammikuun alkupuoli juuri tällainen vähäluminen ja pienellä pakkasella varustettu) huolestuttaa. Moni kasvi ei ollut ehtinyt suorittaa syystoimia loppuun. Mustaseljat olivat vihreälehtisiä pakkasjakson iskiessä.

Kultasadekin. Erikoinen heisi 'Dawn' näyttää vielä surkeammalta. Harmittaa, etten laittanut sille mitään suojaa pakkaselta, vaikea oli kuvitella viime viikon alussa, että talvi iskee näin pysyvästi.

Kiinanpunapuu on talvenarka, jos talvi tulee ennen kuin se on ehtinyt ruskaan. Nyt se ehti puolittain ja toivon, että se riittää.

Perennojen suhteen ei onneksi ole niin kriittistä, jos latva paleltuu. Tai on tämäkin tietysti huono, että maanpinta alkaa taas olla koppurainen eikä lunta ole kuin muutama milli suojana. Tuoksuasteri 'Herbstschnee' hyytyi pystyyn, jollain lailla kaunis näinkin.

Myös kurkkuyrtit jäätyivät vihreinä, ne ovat vielä jonkinlaisessa puskamaisessa muodostelmassa. Mutta ei tämä näky erityisen kaunis ole.

Ovenpielen Pierre de Ronsardin nuppu kuihtuu kauniisti. Nyt voisikin sen suojaverkon jo poistaa, ei tuosta enää kukkaa tule, ja siirtää se viereisen tummalehtisen 'Purpurea' -mantelityräkin suojaksi. Tuo tyräkki on ollut tosi huono talvehtija puutarhassani; ehkä se ei kestä lumettomia pakkasia, ja yhtä usein sen on peura nyhtänyt juurineen maasta varsia syödessään. Nyt alkaa olla maa jäässä eikä juuripaakku enää – toivottavasti – nouse.

Köynnösruusujen pakkassuojausta en ole edes aloittanut vielä. Huh, vaikea asennoitua tähän äkkiä tulleeseen talveen. Toissa viikonloppuna oli 15 astetta lämmintä!

Kauneutta löytyy yksityiskohdista. Tarhavarjohiippa on viimein tullut ruskaan ja onhan se tavattoman soma hertanmallisine lehtineen.

Karhunvatuissa on meheviä värejä. 

Kyllähän tämä väistämättä näyttää siltä, että äänikirja-neule-yhdistelmä vie suuremman osan vapaa-ajasta. Lähetin tänä vuonna ensimmäistä kertaa villat Viroon kehrättäväksi, sillä kaikki Suomen harvalukuiset kehräämöt olivat täynnä ja jonotusajat mahdottomat. Positiivistahan se on, että villaa on selvästi alettu hyödyntää!

Tällä kertaa pistin menemään pelkkää ahvenanmaanlampaan villaa neljässä eri sävyssä. Lähetin myös näytepätkän lankaa, josta kehräämö näki toivomani kierteen, säiemäärän ja paksuuden. Takaisin tuli toiveet ylittäviä lankoja, joista tein ensimmäisenä testineuleena tämän vähän jugendvaikutteisen neulepuseron, A-linjainen malli omasta päästä, helman ja hihansuiden kuviot yhdestä kirjomallikirjasta. Tämä lanka on todella ihanaa, ja kivaa neuloa. Lanka on ohuehkoa, kaksisäikeistä, nk. fingering-paksuutta. 

Lupasin jo Elsan lempituolin somessa, että voin yrittää lähettää lankatilauksen mukana tämän puseron ohjetta, jos asiakas niin toivoo, vaikka se syntyikin omasta päästä ilman mitään muistiinpanoja. Mutta ainakin voin monistaa kuviot kirjasta ja yrittää laskea joitakin silmukkamääriä. Olen kyllä tosi suurpiirteinen; esimerkiksi takakappaleen olkasauman päättelin muotoon, mutta etukappaleen yläreunaan saavuttuani olin jo unohtanut sen ja päättelin silmukat ihan suorana samalla kerroksella vain.

Langat löytyvät nettikaupastani Elsan lempituolista: KLIK.

Karhunvattu Rubus Karhunvattu-Ryhmä

Kiinanpunapuu Metasequoia gylptostroboides

Kultasade Laburnum

Mantelityräkki Euphorbia amygdaloides

Mustaselja Sambucus nigra

Tarhavarjohiippa Epimedium × rubrum

Tuoksuasteri Symphyotrichum novae-angliae

Maaliskuun kalenteripoika

... esittelee jouluruusuja sekä ilahduttavaa postia.

Kukkuu! Täällä huussin ympäristössä me mamman kanssa tutkitaan kasveja. Mamma kertoo.

Tässä se sama tarhajouluruusu, jonka nuppua esiteltiin jo edellisessä jutussa. Nyt nuppuja näkyy nousevan ainakin kolme! Viime keväänä tämä siementaimi kukki vasta yhdellä kukalla.

Eilen ja tänään on ollut niin lämmintä, että nuppuja ilmestyy maan pinnalle kuin sieniä sateella, tämä kasvaa metrin päässä edellisestä.

Huomaan, että ehkä parhaiten siementaimia on ilmestynyt heti huussin takaseinän viereen, sen pohjoispuolelle. Tähän ei tule suoraa auringonvaloa oikeastaan ollenkaan. Nämä ovat kaikki itsekseen kylväytyneitä siementaimia, ja tarhajouluruusuja. Vaaleajouluruusut kasvavat toisaalla.

Mitä ihmettä – kun katsoo lähemmäs, on tuolla ainakin neljä nuppua! Viime vuonna tämä ei minusta kukkinut vielä ollenkaan. Onpa se runsastunut reippaasti!

Myös vanhojen, isojen tarhajouluruusujen nuput ovat tulleet näkyviin. Nämä ovat kasveja, jotka olen hankkinut taimina ja siementaimet ovat näistä kolmesta yksilöstä lähtöisin. Tämä on vihreäkukkainen.

Tämän lähes mustakukkaisen nuppuja ei edes tahdo erottaa maatuvien lehtien seasta. Rakastan tätä dramaattista väriä – se on kuin kauhuleffasta: kuivuneen veren värinen. Vähän kuin joku hirviö nousisi maasta.

Tässä sama kasvi kokonaisuudessaan. Nämä vuosia sitten istutetut ovat aika valtavia. Jos mittaa ringiksi laonneiden lehtien alueen, se on halkaisijaltaan lähes metrin.

Kaikkein isoin on tässä kuvassa etualalla ja sen kukat ovat kauniin punaiset. Se on ensimmäinen istuttamani, siitä on varmaan noin kymmenen vuotta. Suurin osa siementaimista näyttää olevan saman värisiä. 

Kuvasta näkyy hyvin, kuinka täällä ylärinteessä on jo ihan lumetonta ja maakin alkaa hiljalleen sulaa, mutta jääkenttä tuolla alempana, vaikka on aurinkoisemmassa paikassa, ei ota hävitäkseen sitten millään. Tuolta tontin alakulmaan asti on silkkaa jäätä, joka tuntuu pysyvän kiinni kuin liima.

Jouluruusualueen halki kulkee oja, joka johdattaa vettä pois vanhan talon takaa. Se on niin kutsuttu Rivendellin joki. Huomasin siinä jäästä puskevan (tai oikeastaan jään saartaman) mukulaleinikin, vähänkö söpö! Sinnikäs pikkuinen. Oja oli jo sula, mutta jäätyi pinnasta uudelleen.

Tuoli on asetettu lämpimään paikkaan vanhan talon eteläseinustalle ja istahdan siihen päivittäin. Tuoli on Ransunkin suosikki, etenkin, jos itse istun siinä ja se pääsee syliin. Vaikka muuten se ei ole sylikissa. Asia on selvästi eri, kun ollaan ulkona.

Ransu ei nyt jäänyt tuoliin, vaan jatkoi tutkimaan.

Täällä vanhan talon kivijalassa on kaikenlaista...

Hmm!

Sitten siirryttiin sisälle.

Lupasin esitellä keskivartalomakkaran, kun se valmistuu. Kovin kauan tuossa ei mennyt, sillä siitä tuli hametta lyhyempi. Päätin lopettaa kappaleen sitten, kun tuo viivojen turkoosi lanka loppuu. 

Vaatteen tarkoitus on pitää alaselkä ja vatsa lämpimänä, tosin nyt ei tarvetta ole, kun talo lämpiää ihanan auringon vaikutuksesta ihan itsestään. Talvipakkasilla kaipaan usein jotain alaselän-keskivartalon lämmikkeeksi.

Kävin hakemassa postit rannasta ja siellä oli ihana yllätys. Kortti, jossa on harmaa ja musta kissa!

Musti: Moi minultakin!

Kortin kirjoittaja kertoo lukeneensa blogiani jo pidempään, mutta ei ole kommentoinut. Hän päätti kommentoida itse tekemällään kortilla!

Mikä ihana ajatus. Ylipäätään paperipostin saaminen on nykyisin ihan juhlahetki, tällaisesta iloisesta yllätyksestä puhumattakaan.

Kirjoittaja toteaa kissajuttujen olevan hänen suosikkejaan ja että nyt erityisesti kaipaa hyvän mielen luettavaa ja luonnon kauneutta.

Se on niin totta. Kiitos ♥

Ransu tekee parhaansa tuottaakseen mahdollisimman hassua ja pehmoista sisältöä. Nauratti niin, kun näin nuo tursuavat masukarvat, että oli pakko hakea kamera.

Pehmoista viikon jatkoa!

Mukulaleinikki – Ficaria verna

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Vaaleajouluruusu – Helleborus niger