Toivoa on

 vaikka saimmekin presidentiksi paskanpuhujan koulukiusaajan.

Plääh.

Mutta kevät lähestyy! Pakkanen on hellittänyt, mittarissa on enää –2.

Luin vastikään Tuovi Mutasen viime vuonna ilmestyneen kirjan Talven perennojen kauneus. Nimi hämää, sillä kirjassa on kasvien ulkoasun lisäksi erittäin paljon tietoa niiden lisääntymisestä. Moni kasvi karistaa siemenet hangelle tarkoituksella, se on niiden kylväytymisstrategia.

Kuvassa tädykkeen siemenkotia.

Kaksivuotinen alpi Lysimachia atropurpurea 'Beaujolais' tuottaa toivottavasti taas siementaimia, se on pysynyt puutarhassani mukavasti, vaikka taimia ei kerralla olekaan enempää kuin yksi tai kaksi. Sekin määrä riittää kannan ylläpitoon. Ensimmäisenä vuonna tulee lehtiruusuke, toisena vuonna nousee kukkavarsi. Kriittinen piste on lehtiruusukken talvehtiminen: taimien päällä oli viime talvena vanha villapaita.

Punahevoskastanja 'Briotii' pullistelee nuppujaan.

Eiköhän tästä selvitä, vaikka tekeekin mieli muuttaa johonkin toiseen maahan seuraaviksi kuudeksi vuodeksi!

Luultavasti kevään tullen mieli kääntyy yhä enemmän kohti puutarhasta nousevia versoja ja maailman murheet väistyvät taka-alalle.

Toivotaan niin.

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Tädyke Veronica

Ajattelin kuvata lumikelloja

 Eilen vesisade ja plusasteet olivat hävittäneet lumet pihasta niin tehokkaasti, että ajattelin tänä aamuna mennä kuvaamaan lumikellojen versoja pihalla. 

Kun aamulla vedin makuuhuoneen verhot auki, teki mieli vetää ne uudestaan kiinni. Voihan räntä!

Onhan tuo valkoinen tavallaan ihan kaunista, mutta enää ei ole joulu. Kirsikkapuu toisaalta näyttää varsin koristeelliselta, kun vaakasuuntaisilla tummilla oksilla on lumipäällys.

Täällä ruskopenkissä pitäisi olla lumikelloja, mutta muutaman senttimetrin lumikerros peittää niiden mahdolliset versot. Tuo on nimittäin melkoisella varmuudella pikkukurjenmiekka 'Gingerbread Man'.

Vanhan talon etelänurkalle ei lumi kerry, tuuli puhaltaa sen siitä joka ilmansuunnan puuskilla pois. Siinä on jo loppuvuonna nousseisiin puistolumikelloihin ilmestynyt valkoinen kukkanuppu. 

Vieressä kasvaa ahomansikkaa, loistava talvivihreyttä tuova kasvi. Siis jos ei ole lunta. Anteeksi vain, tiedän, että lähes kaikki tuskailevat liian lumen kanssa! Täältä se tosiaan oli eilen lähestulkoon hävinnyt. En pysy laskuissa, monennenko kerran tänä talvena.

Musti tuli tervehtimään, mutta ei yhtään innostunut lumiriehaan. Se näytti tyytymättömältä. 

Ehkä sitä huolestuttaa, jos Pantteripalstankaan suvereniteettiä ei kunnioiteta? Kun nyt kaikenlaiset tyypit kokevat oikeudekseen hyökkäillä viattomien kimppuun.

Tai sitten lumen koostumus on väärä.

Niin kuin onkin. Se on aivan liian märkää. Ei tuollaisessa voi riehua.

Musti painui sisälle ja rakensi sängyssä olevasta lampaantaljasta itselleen iglun.

Sain sitten jatkaa pihakierrosta yksin. Vaaleajouluruusu on yhä kukassa ja uusia nuppuja avautuu.

Kuusten alla ei lunta ole ja sieltä löytyi 'Kildare' -lumikellon nenänpää!

Pisimmällä ovat japaninlehtikuusen alla olevat 'S. Arnott' -lumikellot, näitä on monta ja nuppuja näkyy jo lukuisia! Ihana näky, jota täytyy konttailla tutkimaan lähipäivinä, plussakeliä on luvassa auringon kera.

Toivoa ja voimia sinulle, lukijani!

Ahomansikka – Fragaria vesca

Pikkukurjenmiekka – Iris Pumila-Ryhmä

Puistolumikello – Galanthus nivalis

Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Jouluruusujen pakkasenkesto ja ajatuksia eristäytymisestä

Hommasin edelliseltä, ja toistaiseksi johonkin aikaan viimeiseltä, kaupunkireissulta erittäin viehkoja kerrottuja tarhajouluruusuja. Pistin nämä portaille odottelemaan istuttamista sopiville paikoille.

Siihen ne sitten jäivät, kun tuli ensimmäisenä yönä lunta niskaan ja seuraavana -10,5 asteen pakkanen.
Tulipahan testattua näiden pakkasensieto. Osa nupuista kärsi, mutta varret ovat yhä pystyssä ja kukistakin osa ihan kunnossa. Erikoista, sillä nämä on kasvatettu kasvihuoneessa enkä suonut näille minkäänlaista karaistumisvaihetta; suoraan vain pää edellä syvään päähän, se on mottoni kasviraukkojenkin kanssa.

Avomaan jouluruusuista en ollut huolissani, ne ovat vuosien saatossa tottuneet mihin vain. Niiden varret vain taipuivat lumikuorman alle, mutta ovat jo nousseet.

Ihmeen kaltaisen ylösnousemuksen teki Fritillaria raddeana, josta ei lehdenkärkikään paleltunut. Nyt se on taas kokonaan pystyssä nuppuineen päivineen kuin mitään jääkautta ei olisi ollutkaan. Lumikurjenmiekat ovat kaikkien keväisten pikkuisten kurjenmiekkojen tapaan erittäin pakkasenkestäviä kukkimisvaiheessa, niissä ei ole mitään jälkeä talvivaurioista.

Juuri ennen jääkautta ennätin rakentaa viimeisen puuttuvan pätkän peura-aitaa. Tähän muotopuutarhan eteen en halunnut samanlaista risuaitaa kuin muualle, sillä se olisi niin risuisen näköinen säännöllisen muotopuutarhan vieressä.
Sieluni silmissä näin ihanan rautaisen keveän vanhanajan laidunaidan, jollaisia on Englannissa, mutta mistäpä sellaisen saisi ja vielä kohtuuhintaan?

Kun vuosi sitten katto vaihdettiin, tuli siitä hyvä pino vanhoja kattorimoja. Ne ovat olleet käteviä jo projektiin jos toiseenkin, ja nyt käytin vielä muutamia pitkiä tähän aitaan. Tolpat ovat ihan rautakaupan aidantolppia, metallisiin tolpankenkiin lyötynä.

Siinä se aidan viimeinen pätkä on. Eihän se silmiä hivele, mutta ihmisen on pakko yrittää suojata puutarhansa.
Aitamateriaalit ovat nyt hieman kirjavia, tässäkin kuvassa on ensin vanhaa syreeniaidannetta, sitten uusin aita, sitten risuaitaa. Joissakin kohdissa on pelkkää verkkoa. Toivon, että saan näitä verhoiltua kasvillisuudella vähitellen nätimmiksi. Tontin reunoilla on jo paljon pensaita ja köynnöksiä, kun vain kasvaisivat!

Yleensä peura-aidan jatkaminen on ollut positiivinen asia. Tässä maailmantilassa se on kuitenkin poikinut negatiivisia ajatuksia. Tuntuu kuin rakentaisin aitaa minun ja maailman välille, eikä se tunnu hyvältä. Tunnen itseni lähestulkoon nimeltämainitsemattomaksi Yhdysvaltain presidentiksi.
Ihmismieli on kiehtova ja omituinen.

Positiiviset vaikutukset toivottavasti tulevat, kun kukkia ei enää syödä (niin paljon). Totuus on, että peurat edelleen pääsevät tontilleni monestakin kohdasta, yhdessä nurkassa juuri tukin kohdan, josta ne ovat ryömineet riistaverkon ali, ja muutamasta paikasta ne pääsevät pomppimaan yli. Nyt hommani kuitenkin helpottuu, kun pystyn keskittymään niiden paikkojen tukkimiseen. Jänikset tietysti mahtuvat monestakin kolosta tulemaan, mutta toivon, että niitä laiskottaa eivätkä ne jaksa nähdä vaivaa.
Risut nousevien sipulikukkien päällä pysyvät varmuuden vuoksi vielä paikoillaan.
Paistaa se aurinko risukasaankin. Tilanne huolettaa ja poikii monenlaisia ahdistavia ajatuksia, mutta yritetään muistaa vaikkapa tämä vanha viisaus.


Lumikurjenmiekka – Iris histrioides
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Luottamustoimissa

Minulla on ollut kunnia toimia saaren kyläniityn lehmiaitavastaavana jo muutaman vuoden. Tarkkailen, että aidassa toimii sähkö ja korjaan pieniä vikoja. Jos kantturat karkaavat aitauksestaan, usein soitetaan minulle ja minä tiedotan karjan omistajaa, joka asuu toisella saarella.
Sähkö saattaa mennä poikki ukkosen johdosta, ajattelemattomasta trimmerin käytöstä tai siitäkin, että peura tai hirvi juoksee päin aitaa. Itse lehmät ja sonni ovat rauhallisia kavereita, tässä upea hereford-sonni.

Suurempia ongelmia ei ole ollut lukuun ottamatta parin vuoden takaista sonnin katoamista. Mysteeri ei koskaan ratkennut. Harmittaa, että en lähtenyt heti katoamisesta kuultuani etsimään sonnia, sillä viikkoa myöhemmin ei kaverista näkynyt karvaakaan. Laidunalue on valtava, se ulottuu takana näkyvän metsän poikki saaren rantaan asti. Alueella on jyrkänteitäkin, mutta niiden juurellakaan ei näkynyt mitään merkkiä ruhosta. Jos olisi lähtenyt etsimään aiemmin, olisi joku johtolanka saattanut löytyä... harmittelee sisäinen neiti Marpleni.

Ransu lähtee mielellään kesäiltana kävelylle laskemaan lehmiä. Sonnia kiinnostaa pieni kulkija.

Lehmiaitajuttujen lisäksi olen vastuussa muistakin asioista, kuten naapurien hiirenkarkottimien pattereiden ja koihäätöpussien vaihdosta talvikaudella ynnä muusta tärkeästä.

Viime vuoden kuntavaalien jälkeen sain mahdollisuuden aloittaa luottamustoimet Paraisten rakennus- ja ympäristölautakunnassa sekä tiejaostossa. Se on ollut huippua. On enemmän kuin mahtavaa päästä vaikuttamaan kotikunnan tärkeisiin asioihin.
Muutaman kerran huolestuneet asukkaat ovat soittaneet minulle – milloin mistäkin rakentamiseen, tiestöön tai ympäristöön liittyvästä asiasta. Poikkeuksetta he ovat kovasti pyydelleet anteeksi, kun ovat häirinneet päivääni. Se on tuntunut hassulta vaikkakin mukavalta, sillä tämäntapainen häirintä on juuri PARASTA!
En minä niissä lautakunnissa itseni vuoksi ole. Toki puutun asioihin tai hyväksyn niitä omien arvojeni mukaisesti, mutta ajan samalla muidenkin samoin ajattelevien asukkaiden ja mökkiläisten sekä matkailijoiden asiaa.
Lisäksi on hienoa tutustua oman kunnan kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun työntekijöihin. He tekevät tärkeää työtä pirstaleisessa ja vaikeasti tavoitettavassa saaristossa.
Eilisessä kokouksessa mainittiin tälle osastolle suunniteltu määrärahojen typistys, toivottavasti se ei toteudu. Enpä näe paljon tärkeämpiä asioita saaristokunnalle kuin ympäristö ja maisema.

Liljojen aika

Ensimmäiset valkoiset varjoliljat ovat avautuneet! Kuvaan pääsi kimalainenkin. Varjoliljat ovat suosittuja ötököiden keskuudessa, senkin takia niitä kannattaa istuttaa.
Ihanaa, kun kimalaisia on paljon – täällä saaressa ainakin, toivottavasti muuallakin. Olen jokaisesta pörisijästä kiitollinen.

☞ Paasausvaroitus ☜

Olen miettinyt, monen muun tavoin, tätä ylenpalttista kemikaalien käyttöä. Luulen, että paasaan täällä aivan väärällä foorumilla, sillä kaikki puutarhaihmiset tuntuvat olevan erittäin tiedostavia ympäröivän maailman ja luonnon suhteen. Esimerkiksi se sai miettimään, kun naapuri puhui punamultamaalin alle laitettavasta homeenestoaineesta. En minä vaan sellaista laittanut, eikä kai ennenkään sellaisia laitettu. Miksi nykyään täytyy laittaa homeenestot (=myrkyt) talon seinään ja sohvaan, ja vielä sammalta estävää kemikaalia laatoitukselle, ja varmuudeksi pitää myrkkypulloa käsillä, jos ampiainen sattuu eksymään sisään. Eikö näitä turhia kemikaaleja olisi jo aika kieltää? Kun koko ajan viestitään hyönteisten vähenemisestä; eikö syy-yhteys ole melko selvä.

☞ Paasaus ohi ☜

Varjolilja on sormustinkukan, akileijojen, ruusujen ja syreenien (niin ja narsissien ja keisarinpikarililjojen ja esikoiden) ohella rakas kukka lapsuudesta. Näitä olen siirtänyt lapsuudenkodin pihasta (valkoiset) sekä saarelta hävinneen talon pihasta ja saanut Raakkilasta. Kaikki yhtä kauniita!
Olen siirtänyt siementaimia muotopuutarhan varjoiseen penkkiin ja nyt siinäkin kasvaa jo pari kukintakokoista vartta.

Eilen illalla menin kuvaamaan vastavalmistunutta pöytää ja sain ikuistettua gammayökkösen varjoliljan kukilla. Puuskainen tuuli lennätti sen kasvin parista aina metrien päähän, mutta sinnikkäästi se räpytteli vastatuuleen takaisin kukille kerta toisensa jälkeen. Mietin, miten paljon energiaa siltä siihen kuluukaan! Tuulen alapuolella olisi ollut tarjolla muun muassa ruotsinköynnöskuusama, mutta varjolilja taisi olla houkuttelevampi.
Varjolilja on ötökkäharrastajan superkasvi ja sitä kannattaa istuttaa yökkösiä varten, vaikka ei niistä henkilötasolla niin innostuisikaan.

Riippumatossa lojuessa voi ihailla varjoliljoja ja öttiäisiä, toivottavasti vuosi vuodelta vähän runsaampina. Riippumaton viereen on hitaasti kasvamassa mustaherukkapuska, josta voi napostella marjoja suoraan suuhun.
Puun ympärille valmistui eilen G&T-pöytä nautinnon viimeistelyä varten. Se on silkkaa jämämateriaalia: navetassa lojuneet hajonneen pöydän jalat, taloni entistä seinälaudoitusta, lepakonkakkainen (rakkaan naapurin ilmauksen mukaan) vanha köysi vintiltä.

Vielä kerran: erityisen tumma varjolilja var. cattaniae, joka ei enää ole ihan näin loistossaan.

Kuvasin sen toissapäivänä, kun oli ihana sadepäivä (saimme silloin 13 mm vettä!), kaikkien panssariensa sisällä. Onhan se hieman ikävää katsella kukkia verkkojen läpi, mutta kivempi sekin kuin katkotut kukkavarret. Oikeastaan otin kuvan siksi, että harmaakäenkukka tuo tummalle varjoliljalle mahtavaa kontrastia vaalealla olemuksellaan. Jos sitä nyt kuvasta kunnolla erottaa.

Marhanlilja 'Claude Shride' alkaa muuttua kukinnan vanhetessa pilkullisemmaksi ja kukkiin on ilmestynyt oransseja reunoja.

Siinä lähellä Rohanissa kasvaa myös ns. Peterin lilja, Peter Joyn risteyttämä. Miten sen kukka onkin näin tumma, ihmettelin ja menin katsomaan vuoden takaisia kuvia. Oli se silloinkin tämän värinen avautuessaan! Tämän kukat ilmeisesti haalistuvat kukinnan edetessä enemmän graavilohen suuntaan.

Villissä punaisessa penkissä ei ole haalistuvaa meininkiä. Apteekkarinruusu on saanut seuraa kirkkaan oranssinpunaisista liljoista, jotka ostin aikoinaan 'Sweet Surrender' -tarhasarjaliljana (se ei ole markkinoinnista huolimatta "valkoinen tiikerililja"), mutta vain yksi kolmesta osoittautui valkoiseksi, kaksi oli tällaisia ärhäkän värisiä.
Se on ihan ok tässä, mutta muotopuutarhassa, jonne valkoisia liljoja halusin, ei. Mikä pahinta, tätä ei tunnu saavan sieltä ikinä pois, sipulinpalat ovat ilmeisesti kaivautuneet puolen metrin syvyyteen! Nytkin sieltä nousee tällainen liljanvarsi paikasta, josta olen kaivanut sipulin pois jo pariin kertaan.

Nyt seuraksi on alkanut avautua myös ihanan tummanpunaisia tarhasarjaliljoja. Kiinanpioni 'Nippon Beauty' on yhä kukassa.


Apteekkarinruusu – Rosa 'Officinalis' (Gallica-Ryhmä)
Gammayökkönen – Autographa gamma
Harmaakäenkukka – Lychnis coronaria
Kiinanpioni – Paeonia lactiflora
Marhanlilja – Lilium Martagon-Ryhmä
Ruotsinkönnöskuusama – Lonicera periclymenum
Tarhasarjalilja – Lilium Hollandicum-Ryhmä
Varjolilja – L. martagon

Kuivuutta kestävät

Täällä saaristossa on lähes aina kuivat kesät, mutta tänä vuonna on erityisen kuiva alkukesä. Mikä merkillisintä, samasta vaivasta on kärsinyt koko maa.
Päivänkakkarat, jotka ovat sentään melko kestäviä luonnonkukkia kuivilla tienpientareilla, ovat kasvaneet vain noin parikymmensenttisiksi. Saaren kalkkilouhoksilla kasvava verikurjenpolvi sen sijaan porskuttaa kuin mitään merkillistä ei säätilassa olisi. Olen kerännyt juuripistokkaita saaren omasta kannasta pihaani.

Drought
Last week we had 12 mm rain, but by now it looks like it did not rain at all. The one-and-a-half month drought takes more than a couple of little rains to put right. Hopefully we get a lot of water soon. 
This period has shown how drought tolerant some plants are. The bloody cranesbill that I have propagated from the island's chalk quarry behaves like this is the normal business.

Nurmikko ei kovin paljon leikkuuta kaipaa. Olen silti yrittänyt kantata kukkapenkkejä, sillä se saa pihasta siistimmän. Kovaksi kuivunutta savimaata vain on melkoisen raskasta lohkoa.

Tähkähietalilja on kotoisin hiekkaisilta kuivilta aroilta, mutta pärjää loistavasti myös betonimaiseksi kuivuneessa savimaassa paahteisella paikalla. Edes lehdenkärjet eivät ole kellastuneet.

Mirrinmintun kuivuudensieto on osoittautunut erinomaiseksi. Tämä kasvaa hiekka-sora-tiilenpala-maaperässä.

Piikkiputketkin pysyvät hyvin pystyssä eivätkä edes niiden alimmat isot lehdet lurpota. Tämä on hohtopiikkiputki. Sen takana on muuten hämmästyttävä komealuppio, joka kasvaa kuivalla paikalla paahteessa eikä ole saanut yhtään kastelua – ja silti sen suuret lehdet pysyvät terhakkaina!

Hohtopiikkiputken hopeaisuus kehittyy kukinnan myötä, ja alppipiikkiputkista tulee puolestaan mahtavan sinisiä.

Mutapuutarha näyttää Afrikan arolta. Viime vuonna hankittu amerikankeiholehti on noussut, mutta kituuttaa minikokoisena. Vasemmalla kuvassa on rönsyleinikki, se kyllä kestää mitä vain, pysyy vihreänä ja leviää minkä ehtii.

Kokovertaus Mustin käpälään. Kuvan ottamisen jälkeen viimeinenkin lehti on ruskettunut ja näivettynyt. Se ei haittaa, sillä mietin jo viime kesänä, että tämä oli virheostos. Haluan keskittyä luonnonkasveihin tässä kohdassa: sarjarimpi kasvaa jo mutapuutarhan reunalla, lisäksi levitän ratamosarpiota tähän, sitä kasvaa ojassani toisaalla, ja haluaisin löytää joltakin taimistolta pystykeiholehteä. Olisi kivaa, jos taimistoilla myytäisiin laajempi sortimentti kotimaisia kosteikkokasveja!
Vaikka tässä ei varmaan ole riittävästi vettä keiholehdille, varsinkaan tänä kesänä, olisi pystykeihis nätimpi, ja mikä tärkeintä, luonnonkasvi. Monta vuotta mutapuutarhassani kasvanut kirjosorsimo on jyrännyt hieman liian voimalla ja on alkamassa viedä tilaa sarjarimpiltä. Kaivan sitä pois, kunhan tuo maa saa kosteutta ja siihen pystyy muukin kuin asfalttipora.
Valitettavasti kirjavalehtinen rohtokalmojuurikin näyttää hävinneen. Sen metsästykseen kului aikanaan monta vuotta, nyt täytyy alkaa metsästys uudestaan.

Huomiselle lupailtu mahtava sadepäivä on peruttu ja sen tilalla on 2,5 mm:n ripsaus ensi yönä, sitten ei 10 vuorokauden ennusteessa ole taas pilvenhattaraakaan.
Eilen juttelin paikallisen karjatilallisen kanssa. Hänen täytyy pistää teuraaksi suuri määrä karjaa syksyllä, sillä rehu ei kasva eikä ruoka muuten tule riittämään kaikille talveksi.


Alppipiikkiputki – Eryngium alpinum
Amerikankeiholehti – Sagittaria latifolia
Hohtopiikkiputki – Eryngium giganteum
Komealuppio – Sanguisorba hakusanensis
Mirrinminttu – Nepeta × faassenii
Pystykeiholehti – Sagittaria sagittifolia
Päivänkakkara – Leucanthemum vulgare
Ratamosarpio – Alisma plantago-aquatica
Rohtokalmojuuri – Acorus calamus
Sarjarimpi – Butomus umbellatus
Tähkähietalilja – Anthericum liliago
Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum

Kuutamopuutarha

Tänään olisi ollut komea kuunpimennys, jos sen olisi nähnyt. Täällä tuli lunta ja taivas oli pilvessä. Sen sijaan viime yö oli tähtikirkas. Joskus yhden maissa huomasin, että ulkona on aivan valoisaa. Kuutamo valaisi keittiötäkin. Vain kuvan oikeassa reunassa olevaan verhoon heijastui valo olohuoneesta, sitten sammutin senkin ja aloin ihailla kuutamoista maisemaa.

Moonshine
I love it when this happens – so magical. Crystal clear night, some snow on the ground and full moon. You could go out for a walk! These images are taken around 1 a.m.

Siellä se mollotti korkealla. Tarkennuksen kanssa on haastavaa, kun ei erota juuri lainkaan, mihin tarkentaisi.

Pihan valosarjat olivat jo sammuneet, ne sammuvat puoliltaöin. Mutta pihalla olisi ihan hyvin nähnyt kulkea. Puun varjo piirtyi selvästi maahan.

Maailma näyttää joskus hyvin kiinnostavalta keskellä yötä.

Toivottavasti moni näki hienon kuunpimennyksen!