Kuvaa kimalainen

 ja vähän muitakin hyönteisiä, eli osallistun Hiidenkiven puutarha -blogin haasteeseen. Taitaa olla toinen tai kolmas kerta tänä kesänä, kun osallistun haasteeseen. Jossain vaiheessa ajattelin, että teen kokoomajutun pidemmältä ajanjaksolta, mutta ajanpuutteen takia en tälläkään kertaa sitä tee. Sitä paitsi kimalaisia, lempihyönteisiäni, tulee kuvattua niin usein, että siitä jutusta tulisi kilometrin pituinen.

Niinpä tässäkin on kuvia ihan vain viime päiviltä. Yksi parhaista perhos- ja pörriäiskasveista on laidunkarstaohdake. Kaksivuotinen hujoppi, joka siementää runsaasti, mutta kun se kukkii, on jokaisesta varresta iloinen. Sadat kukat yhdessä kukinnossa takaavat mettä ja siitepölyä monelle.

Nyt en ole oikein varma, tai yhtään varma, kimalaisen lajista. Se voi olla loiskimalainenkin. Mutta heitän kuitenkin, että tämä on ehkä maakimalainen.

Laidunkarstaohdake on myös yksi puutarhani parhaista perhoskasveista. Se on paljon sanottu, sillä täällä on perhoskasveja todella paljon. Kuvassa pari amiraalia ja neitoperhonen.

Kaukasiankirahvinkukka on myös perhosten ja pörriäisten suosiossa. Varret sojottavat tuulten ansiosta kaikkiin eri suuntiin. Kuvassa on lukemattomia pörriäisiä ja perhosia, mutta selkeänä näkyy vain ohdakeperhonen.

Ohdakeperhonen on hyvin kaunis! 

Kaukasiankirahvinkukat ovat lähteneet maailmanvalloitukseen muotopuutarhasta tänne niittyalueen ja sepelikasan puolelle, jossa myös karstaohdaketta kasvaa. Riippumatossa on oivallinen paikka tarkkailla pörriäisiä ja perhosia.

Muotopuutarha on otollinen perhospaikka, sillä se on aurinkoinen, talon eteläpuolella. Ikkunastakin voin ihastella perhosten lepatusta. Harmaaminttu on aina suosittu.

Paahdepenkistä on tullut villinpuoleinen; haluaisin taas jonakin vuonna sitä vähän perata. Mutta ainakin siinä on nyt runsaasti pörriäiskasveja: sikuria, karstaohdaketta ja pallo- ohdaketta. Pallo-ohdake on tullut aikoinaan puutarhatuttavalta enkä tiedä sen tarkempaa lajia. Kukat houkuttelevat sekä kimalaisia että perhosia, kuvassa näkyy vain jälkimmäisiä.

Ylärinteen nokkospöheikön tuntumassa on pelto-ohdaketta. Sekin on loistava perhos- ja pörriäiskasvi, vaikka on nk. rikkaruoho. Tai ehkä sen vuoksi. Tuossa näkyy lennossa nokkosperhonenkin, uusia runsaita sukupolvia on syntynyt, ehkä kiitos nokkospöheikön. Nokkonen on myös kuvan neitoperhosen toukkien ravintokasvi.

Rinteen alaosan ojan partaalla kukkii rantatädyke, siinäkin pörisee ja lepattaa jatkuvasti. On ihan selvää, että tällaiset kasvit, joiden kukinnoissa on runsaasti pikkuisia kukkia, ovat suosituimpia. Siinäkin on hyvä syy pitää niistä sen lisäksi, että ne ovat järjestään luonnonkukkamaisen kauniita. No rantatädyke onkin luonnonkukka, varsin yleinen täälläpäin.

Mutta nyt tuli hirveästi perhoskuvia, kun kimalaiset ovat sydäntäni lähempänä ja tämän blogijutun varsinaiset tähdet.

Yksi elokuun iloja on keltakaunokin tuleminen kukkaan. Se on varma kimalaismagneetti ja muutenkin valtavan hauska ja kaunis kukka. Kylvin taimet aikoinaan siemenistä, joka oli helppoa kuin heinänteko. Sittemmin on siementaimiakin syntynyt, mutta ei mitenkään holtittomasti. Siemeniä käyvät syömässä lukuisat pikkulinnut syksyllä ja talvella.

Kuvan kimalaisen tunnistaminen on liian vaikeaa, kun siitä näkyy vain peppu. Toisessa ottamassani kuvassa näkyy kylkeäkin, mutta niin takaviistosta, että en osaa sanoa. Selän etuosassa ja keskellä on kaksi keltaista vyötä.

Eilen sateisessa säässä kuvasin ruskopenkin ruskosormustinkukkia ja tiikerililjoja. Ruskosormustinkukassa käy jatkuvasti kimalaisia, satoi tai paistoi, aivan kuten rohtosormustinkukassakin.

Kimalainen saattaa olla tarhakimalainen.

Jaahas! Missäs puuhissa sitä ollaan? Taitaa olla puremassa reikää kukan tyveen, sillä pitkäkieliselläkään kimalaisella ei ehkä ole mahdollisuuksia yltää imemään mettä kuusamankukasta. Kuusama on koreaköynnöskuusama 'Gold Flame', kimalainen taas tällainen samanlainen, jolla on kaksi keltaoranssia raitaa etu- ja keskiruumiissa sekä valkoraidallinen peppu. Kenties taas tarhakimalainen. Sillä on kyllä pitkä kieli, mutta ehkei sentään noin pitkä kuin kuusamankukka.

Täältä tontin reunalta löytyi myös hieno hämähäkinseitti asukkaineen. Olisiko aitoristihämähäkki, selässä näkyy selvästi valkea risti.

Laitetaan loppuun vielä syysvuokko, joka aloitti kukinnan tänä vuonna ennätysaikaisin. Taisin huomata nuput jo heinäkuun puolivälissä.

En ole tarkemmin tarkkaillut, keitä tämän kukissa käy, mutta kukkakärpäset siinä ainakin näyttävät viihtyvän. Ja nehän ovat valtavan tärkeitä pikku otuksia: syövät kirvoja (siis kukkakärpäsen toukat niitä syövät), pölyttävät ahkerasti ja ties mitä vielä. Ihania, upeita hyönteisiä nämäkin.

Kiitos Hiidenkiven Minnalle kivasta haasteesta, joka saa huomioimaan omaa puutarhaa laajemmassa kontekstissa ympäristön näkökulmasta. Osallistu sinäkin! Lajeja ei tarvitse tunnistaa. Haasteen aloitusjuttu löytyy täältä: KLIK.

Aitoristihämähäkki Araneus diadematus

Amiraali Vanessa atalanta

Harmaaminttu Mentha longifolia

Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea

Keltakaunokki Centaurea macrocephala

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Laidunkarstaohdake Dipsacus fullonum

Maakimalainen Bombus subterraneus

Neitoperhonen Inahcis io

Nokkosperhonen Aglais urticae

Ohdakeperhonen Vanessa cardui

Rantatädyke Veronica longifolia

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhakimalainen Bombus hortorum

Tiikerililja Lilium lancifolium

Uusia hankintoja

 Niitähän kertyy...

Ensinnäkin hankin Liisan kasvit -blogin innoittamana pensasbasilikan. Se näytti kauniilta ja kun talvetus oli kuulemma helppoa, päätin hankkia, jos jossain tulee vastaan. Ja niin se tuli toukokuussa Marketanpuiston puutarhatapahtumassa, jossa olin työn puolesta. Basilika on vasemmalla. 

Saviruukuissa on pari latva-artisokkaa, joista toivon saavani syksyyn mennessä sen kokoiset, että ne kehtaa istuttaa maahan. Elän siinä toivossa, että jonakin vuonna saan siitä perennan. Olen oikeastaan vähän hämmästynyt, kun viimevuotinen latva-artisokka ei talvehtinut, vaikka oli niin lauha talvi.

Tänne kasvimaan reunalle, jossa ruukkupuutarhakin asustaa, syntyi uusi istutus. Hankin huhtikuussa vuorikärhön (var. grandiflora), ja kuten tiedämme, vuorikärhöt ovat toivottoman talvenarkoja. Olin talvella tilannut Viherpeukaloilta vaaleanpunakukkaisen 'Hon-beni' -japaninsinisateen (f. rosea) ja keksin, että istutan arkajalat tähän yhdessä. 

Tuossa on auringon paistaessa lämmin seinämä ja talveksi on ehkä helppoa ripustaa seinälle jokin suojakangas, sillä siinä on nyt koukut jousihäkkyrää varten. Tyvet täytyy tietysti kietoa pakkassuojaan myös. Paikan ongelma on, että siihen osuu tuuli, joka on talvella tietenkin hyytävä, mutta kokeiluahan tämä kaikki on.

Jos vuorikärhö koskaan kukkii, se on valkokukkainen. Saapi nähdä, onko kummassakaan köynnöksessä keväällä mitään eloa. Kun vuorikärhö on keväällä edellisvuoden versoilla kukkiva laji, johon ynnätään talvenarkuus, ei paljoa toivoa ole. Istutin vihermintun peittämään maata, ehkä se sentään on elossa ensi keväänä. Katonharjatiili varjostaa kärhön tyveä, paahteestahan niiden juuret eivät pidä.

Siellä ne köynnökset nyt ovat, vajan seinällä. Olisipa mahtavaa, jos ne joskus kukkisivat. Hassua on se, että kumpikin on lajia, joka eteläisemmissä maissa kasvaa valtavaksi, ei niille tuollainen pikku pläntti seinää riittäisi millään. Mutta täällä eletään kestokyvyn rajamailla.

Etualan laatikosta voi nähdä, että valkosipulini eivät kerrankin ole kellastuneet kuivuuteen jo juhannuksena! Vaikka aika moni pikku vihanneksen taimi onkin kuollut kuivuuteen. En ole tajunnut kastella kasvimaata, vaikka parin millin sade ei riitä paahteisen paikkojen laatikoita kastelemaan. Eilen ja vielä tänäänkin sataa, silti mittariin on kertynyt alle 4 mm. Tämä ei oikeasti maata kastele, vaikka ihmisestä tuntuu siltä, että on hyvin märkää.

Viherpeukaloilta tuli muutakin. Viime hetkillä, kun pakettini vielä odotteli yhtä tyräkkiä, tuli ihastelemani atsalea 'Chanel' alennukseen. Hurmaava persikkainen väri! Pyysin lisäämään sen tilaukseen. Atsaleassa oli ilokseni yksi nuppurypäs, joka avautui pian istuttamisen jälkeen.

Tarkistan kasvien nimet juttua kirjoittaessani (koska myyjillä on usein käytössä ties mitä vääriä nimiä) ja selvisi, että 'Chanel' ei vielä ole virallisesti hyväksytty nimi, lajike lienee niin uusi. Näin ollen en tiedä, mitä lajia se edustaa, mutta todennäköisesti monen atsalealajin välistä risteymää, jolloin se on puistoatsalea.

Viherpeukaloilla oli myös kiinnostava uutuus, jonka klikkasin ostoskoriin heti tammikuun alkupäivinä, kun tilauksen tein. Jasmike Petite Perfume Pink eli 'P1' on ensimmäinen vaaleanpunakukkainen jasmike. Meillä ollaan nykyään niin ajan hermolla puutarha-asioissakin, että kasvia on meillä heti myynnissä, kun se sai vasta tänä vuonna "vuoden kasvi" -palkinnon Chelsean puutarhanäyttelyssä.

Siihenkin on nyt tullut pari kukkaa ja ne toden totta ovat juuri sellaiset kuin myyntikuva lupasi, mitä ei kyllä aina kasvien kohdalla tapahdu.

Jasmikkeet ovat ihania, mutta ne eivät aina viihdy. Johtuuko sitten tuulesta vai mistä. Kuistin nurkan ihanasti tuoksuva pikkujasmike on viimein kuollut – monen vuoden ajan se kuivatti versojaan, kunnes nyt siinä ei ole enää yhtäkään elävää versoa. Kameliajasmikkeetkin kärvistelevät. 

Mutta en luovuta. Hankin uusia.

Ransu esittelee niitettyä ylärinnettä, se alkaa tuosta kurjenmiekan takaa. Uusi jasmike on heti tässä alareunassa.

Rinteen toisessa päässä on uusi hankinta Vakka-Taimesta, purppuraomenapuu 'Linnanmäki'. Harmittaa, kun myyrät ovat syöneet tästä niin monen hedelmäpuun juuret, mutta istutan nyt uudet hankinnat metalliverkolla vuorattuihin kuoppiin. Omenapuuta ei oikein hyvin erota, sillä sen takana on luumupuun uutta vesaa. Vanha iso luumupuu kaatui, kun vesimyyrät olivat syöneet sen juuret, mutta juuria on näköjään jossain vielä jäljellä. 

Onpa tuossa ylärinteessä satumaisen ihana maa! No, myyrätkin sen tietävät. Ilmavaa, hiekkapitoista, tummaa, ravinteikasta (nokkosia riittää). Ihan ihanteellinen paikka hedelmäpuille.

Myyränloukkuni ei ole pitkään aikaan saanut kiinni yhtäkään myyrää, mutta en ole muistanut vaihtaa sen sijaintiakaan. Sen sijaan supercat Musti pyydystää niitä vähintään kaksi päivässä, tai se on se määrä, jota se tuo näytille, voi niitä olla enemmänkin. Lisäksi sen pyydystysalue on tonttiani laajempi, se hoitaa naapurienkin pihat.

Kuvassa vasemmalla on luonnonsuojelualue, sillä en hennonut vetää mesiangervoa nurin. Ne kun eivät täällä saa kasvaa ja kukkia valkohäntäpeurojen takia, niinpä täällä puutarhassani annan mesiangervon ja horsman rehottaa, kun tontti on aidattu peuroilta.

Oikealla näkyy valkoista, käydään katsomassa se.

Sieltä löytyy laskosheiden muoto Viburnum plicatum f. tomentosum 'Mariesii'. Puska on vielä nuori, alle metrinen, mutta sillä on kauniit kukat ja lehdet jo nyt. Kukinnot ovat nätisti laakeina teevateina, ja lehdet ovat järjestyneet siistiin riviin riippuen oksilta alaspäin. Parhaiten efektin näkee kyllä vasta vähän isompana. 

Kaikkea ei vyötärönkorkuisesta rehotuksesta voinut niittää, sillä monissa nokkosissa on asukkaita. Alkukesällä nokkoset olivat mustanaan neitoperhosen toukkia, nyt niissä oli nokkosperhosen toukkia siellä täällä. Muita nokkosella ruokailevia ovat amiraalin ja karttaperhosen toukat.

Tässä vielä supercat Musti myyrästystouhussaan.

Kuvatodiste saaliistani Vakka-Taimesta, 'Linnanmäki' on tuossa vielä kukkivana odottamassa istuttamista. Monenlaisia puskia, perennoja ja sipulikukkaakin tuossa on. Lisäksi sain kaksi sininarrinpensaan taimea kokeiluun, sillä ne ovat kovin talvenarkoja. Toinen niistä tuli kiitoksena dendrologiystävälle, joka oli lähettänyt mukanani paikallista saaremme kantaa olevan pähkinäpensaan sekä metsäomenapuun taimen vietäväksi Vakka-Taimeen.

Eilen keksin, mistä narrinpensaan nimi (Decaisnea fargesii) ja sinervät pitkät hedelmät ovat etäisesti tuttuja. Minähän olen tavannut tämän puskan hedelmineen Aberdeenin kasvitieteellisessä puutarhassa! Kävin siellä Orkneyn- ja Shetlannin-reissuni päätteeksi syksyllä 2017 ja itse pääpuutarhuri esitteli harvinaista kasvia harvinaisine hedelmineen.

Siinä se on, Aberdeenin Cruickshankin kasvitieteellisessä puutarhassa. Palko on tuossa jo mennyt aika mustaksi, tai ehkä väri vasta kehittyy. En huomannut tuota silloin kysyä, kun puska oli minulle aivan uusi. Kasvin talvenkesto on –15 asteen luokkaa, joten ei tätä voi kovin moneen paikkaan Suomessa istuttaa. 

Ihastelin Vakka-Taimen näytepuutarhoissa erittäin kaunista, punaruskeakukkaista pensasta ja kysyin Muuriselta, mikä se on. Carolinanrosettipensashan se (tai kalukkipensas). Hän etsi siitä sitten ystävällisesti taimen, jotta sain tämänkin erikoisuuden, täydellinen heräteostos siis.

Valitettavasti kasvit saivat tuulivaurioita laivamatkan aikana, kun auto piti jättää Nauvoon juhannusliikenteen takia. Mutta onneksi taitavat olla kumminkin kaikki elossa, vaikka osalla on aika repaleiset lehdet.

Tässä on viimeisin raivauskohde. Navetan itäpäädyssä pitäisi olla kulkureitti sinne sisään, mutta niin vain sekin oli kasvanut vyötärönkorkuiseksi rehotukseksi. Riivin kaiken käsin, sillä se on helpompaa – maassa on kiveä vieri vieressä. Olen joskus tehnyt rakennuksen seinän viereen tasaisen kiveyksen ja siinä kukkii nyt matala timjami. Sitten olen kaivanut pienen ojan, joka johtaa vettä pois rakennuksen takaa, ja kerännyt kiviä muurintapaiseksi ylärinnettä vastaan.

Olen haaveillut, että kiveäisin tämän navetan edustan alueen – olisi todella houkuttelevaa saada epämääräinen rehotus kuriin! Rinteeseen olisi kiva saada myös pikkuruinen tasainen kohta esimerkiksi penkkiä varten. 

Näitä toiveprojekteja riittää kyllä vähän kaikkialla ja vanhaa taloakin pitäisi ehtiä jossain välissä kunnostamaan. 

Raivasin myös kivirivin yläpuolisen alueen, sillä siellä rehottaa taikinamarja turhankin laajalla alueella, oikeastaan sen ei tarvitsisi rehottaa ollenkaan, ei kuulu suosikkeihin. Etsin paikkaa keväällä hankkimalleni kerrottukukkaiselle vaaleansiniselle jalosyreenille 'Président Grévy'. Jalosyreenit eivät kestä talvimärkyyttä ja vesimyyrät rakastavat niiden juuria. Tuolla ylhäällä on yhtä kivistä kuin tässä alhaallakin, joten ehkä siellä ei vesimyyrä pysty kaivamaan tunneleitaan, eikä siellä kai vesi seiso. Sopiva kuoppa syntyi kaivamalla maasta riittävän monta kiveä ylös. Varmuuden vuoksi vuorasin istutuskuopan verkolla, sillä olin tilannut syreeniaarteen Belgiasta saakka.

Kirjoitin syreeneistä artikkelin uusimpaan Oma piha -lehteen (numero 4/2025) kertoen mm. ranskalaisen Victor Lemoinen jalostustyöstä ja olen onnellinen, että minulla on nyt Lemoinen luoma kerrottu syreeni haaveilemassani vaaleansinisessä värissä. Kuvasta sitä ei erota, se on kaukana lähellä aitaa, kuvassa hyttystäkin pienempänä.

Loppuun vähän tyräkkiasiaa. Viime vuonna tilasin Viherpeukaloilta kolme 'Ascot Rainbow' -tyräkkiä, mutta laji on kovin talvenarka. Euphorbia × martini on mantelityräkin ja välimerellisen Euphorbia characiasin perillinen, ja characias ei mitenkään talvehdi Suomessa. Mantelityräkkikin vaatii kuivat olot talvikaudelle. Kolmesta kasvista nähdäkseni vain yksi on hengissä, tosin toinen on nyt sellaisen rehotuksen takana, etten ole huomannut sitä kurkata. Mutta ei se ainakaan keväällä hyvältä näyttänyt. Tämä siitä huolimatta, että talvi oli lauha ja suojasin kasvit. Voi kyllä olla, että ne myös homehtuivat tms.

Mutta onneksi on tämä yksi! 'Ascot Rainbow' on kirjavalehtinen ja se näkyy myös kukkien suojuslehdissä. Ihan mahtavan upeat yksityiskohdat.

Toukokuussa ihastelin, kuinka hyvin se sointuu viereisiin 'Merlot' -tulppaaneihin. Tyräkin pikkuruiset punaiset kukat ovat lisäksi tismalleen saman väriset.

Hommasin nyt sitten Viherpeukaloilta uusia tyräkkejä, ja Merlot liittyy niihinkin. Lajike on Miner's Merlot eli virallisemmin 'Km-mm024' – kumma nimi. Istutin kaikki kolme taimea ruskopenkkiin, mutta nyt kun tutkin tämän risteymän oletettuja vanhempia, on sukutaulu hyvin saman näköinen kuin Ascot Rainbowilla. 

Täytynee siirtää ainakin yksi jonnekin muualle evakkoon talveksi, sillä ruskopenkkiin voi talvikaudella valua hyvinkin paljon vettä ylärinteestä. Harmi, kun nämä kaikkein päheimmän väriset tyräkit ovat kaikkein hankalimpia! Ei se ihan ihmeellistä ole, sillä useat tyräkit ovat eteläisiä, kuivien paikkojen lajeja, onhan suvussa kaktusmaisiakin.

Istutin tumman tyräkin viereen muualta kitketyn 'Aureum' -täpläpeipin. Melkein liian voimakas yhdistelmä, mutta ainakin korostavat toinen toistaan.

Loppukevennyksenä perinteinen moka. Tilasin Viherpeukaloilta myös ihanaa persikkaista 'Salmon Star' -kirjolupiinia. Yksi kolmesta taimesta oli jo kehittänyt kukkanupun. Valitsin sen ensimmäisenä istutettavaksi tänne ruskopenkkiin. Asetin taimen hyvin varovasti kuoppaan, keräsin multaa sen ympärille kuin taimi olisi haurasta lasia, ja sitten kastelin. Naps. Kukkavarsi meni kastelukannun vesisuihkun voimasta poikki.

Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Jasmike Philadelphus

Kirjolupiini Lupinus × regalis

Latva-artisokka Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä

Mantelityräkki Euphorbia amygdaloides

Pensasbasilika Ocimum gratissimum

Puistoatsalea Rhododendron, atsaleojen risteymälajikkeet

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Sininarrinpensas Decaisnea fargesii

Täpläpeippi Lamium maculatum

Viherminttu Mentha spicata

Vuorikärhö Clematis montana

Muotopuutarhan onnistuneet värit

 Taas on sinistä ja violettia ja vähän muutakin.

Tädykkeet tuntuvat kestävän mitä vain, ainakin nämä siniset, joiden siemenet lähetti aikoinaan Anun puutarhan Pioni. Luulen, että kyseessä on tähkätädyke. Tämä yksilö kasvaa vaahteran alla erittäin kuivassa penkissä ja ei siitä näytä yhtään kärsivän. Kunniamaininnan arvoinen kasvi.

Viereisessä, paahteisemmassakin penkissä on sinistä. Huomasin juuri, että olen kirjoittanut tästä samasta penkistä ja samoista väreistä lähes päivälleen vuosi sitten, ja ehkä monenakin vuonna, jos tutkisi asiaa taaksepäin. Aika kivaa tällainen toistuvuus – nämä ovat minulle sopivia kausikukkia, kun tulevat joka vuosi itsestään samaa kautta koristamaan.

Edessä on sinipallo-ohdakkeen perusmuoto ja taempana sen matalampi ja sinisempi lajike 'Taplow Blue'. Sen taakse on näköjään taas kylväytynyt tavallista, haaleampaa ja korkeampaa perusversiota. Sen vieressä on mirrinminttu 'Six Hills Giant', jonka takana preeriaväriminttu.

Preeriavärimintun kuivuudenkesto on loistava; paljon parempi kuin tarha- ja punaväriminttujen, joita minulla välillä kupsahtelee, eivätkä ne missään tapauksessa ainakaan leviä. Lisäksi preeriavärimintun kukkien sävy on ihana utuinen liilan ja vaaleanpunaisen välimuoto, riippuu valosta.

Köynnösruusu Flammentanz on rikka muotopuutarhan pastellimaailmassa, mutta sille ei mahda enää mitään. Ehkä joka soppaan tarvitaan joku rikka. Takana kukkii neilikkaruusu 'Pink Grootendorst'.

Neilikkaruusun meno vain paranee, kun Flammentanz lopettelee.

Austin-ruusu The Pilgrim ei sekään ole enää niin täynnä kukkia. Vaaleankeltaista kukkaloistoa jatkaa nukkasalkoruusu. Tässäkin on tähkätädykettä ja myös harmaaminttua, jota olen tänä vuonna kitkenyt rankasti, kun se oli kovin levinnyt. Riivin sitä vähän liiankin rankasti. Mintun viileä violetti sävy olisi täydellinen vastaväri keltaisille, eikä kunnon efektiä nyt oikein ole.

Kun leikkasin The Pilgrimin ohikukkineita kukkia, onnistuin katkaisemaan yhden täydellisen kukan. Laitoin sen lintujen kylpyaltaaseen, missä se jännästi liukeni rankkasateeseen.

Keittiön ikkunasta näyttää tältä, tai tässä vain viipale kolmen ruudun levyisen ikkunan yhdestä kohdasta.

Köynnöskaaressa kukkii kärhö 'Comtesse de Bouchaud', joka sointuu todella kivasti takanaan kukkivaan preeriaväriminttuun, kun näkymää katsotaan näin yläviistosta. 

Kun katsotaan alhaalla muotopuutarhassa, on kärhön taustana jotain ihan muuta, nimittäin talon keltaista seinää. Minun täytyy opetella leikkaamaan kärhöjä, sillä tuossa on lähes kaksi metriä kaljua vartta, vain latvassa on lehtiä ja kukkia – ja tuhottomasti nuppuja. Saisi olla vähän tasaisemmin!

Tässä vielä sinisävyisin penkki, jossa on aika onnistunut kokoelma kuivuudessa ja paahteessa viihtyviä kasveja. Oikealla on tähkälaventeleita, yksi on hankittu taimi ja muut sen tuottamia siementaimia. Sinikatanaakin voi juuri ja juuri erottaa vasemmassa reunassa.

Tuulessa heiluva harmaa on ihan vain pihalleni itsekseen tullut koiruoho, jonka siirsin tuohon. Siitä oikealle on matalampi samantyyppinen, se on kohta kukkiva ihanan sininen sulkapiiska 'Little Spire'. Vaarinlaukkakin on vasta tulossa kukkaan.

Täydellinen sävylisäys tähän penkkiin on tarhaviinikärhö 'Polish Spirit'. Tämä kasvaa samassa köynnöskaaressa kuin Flammentanz, mutta tällä toisella puolella. Ehkä ne ennen pitkää kohtaavat kaaren huipulla.

Harmaaminttu Mentha longifolia

Koiruoho Artemisia absinthium

Mirrinminttu Nepeta × faassenii

Neilikkaruusu Rosa Grootendorst-Ryhmä

Nukkasalkoruusu Alcea rugosa

Preeriaväriminttu Monarda fistulosa

Sinikatana Catananche caerulea

Sinipallo-ohdake Echinops bannaticus

Sulkapiiska Perovskia atriplicifolia

Tarhaviinikärhö Clematis Viticella-Ryhmä

Tähkälaventeli Lavandula angustifolia

Tähkätädyke Veronica spicata

Vaarinlaukka Allium senescens

Kosteikkoajatuksia Katjalle

Tämä juttuaihe on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, siitä pitäen, kun Katja Päivänpesän elämää -blogissaan mietti hankalaa paikkaa, johon kertyy vettä. Minä ehdotin kostean paikan puutarhaa ja se ajatus tuntui saavan ilmaa siipiensä alle Katjan mielessä.

Se kosteikkopuutarha-ajatus, joka minulle tuli, oli vain matala notkelma, jollaista ei tarvitse välttämättä edes kaivaa, sen kun istuttaa sopivia kasveja. Yksi parhaista toteutuksista on Taimimoision puutarhassa Porissa, sielläkin puutarhuroidaan savimaalla, aivan kuten minun ja Katjan puutarhoissa. 

Tähän kohtaan vanhan omenatarhan keskelle kuulemma aina kertyi vettä eikä siinä moni kasvi viihtynyt, eikä nurmikkokaan. 

Siihen sitten näppärä emäntä perusti kostean paikan penkin. Siinä on hieman villi tunnelma, juuri ihanan rehevä. Kasveina ainakin kulleroita, nauhuksia, kelloja, sinilatvaa, ängelmiä. Olisiko jotakin suurilehtistä kilpiangervoakin, tai kilpirikkoa. Reunalla kasvaa myös punalehtinen happomarja. Muistaakseni ukonhattujakin tuolla reunustoilla on. Ukonhatut viihtyvät maassa, joka ei kuivu.

Lähikuvassa näkyy, että horsmienkin annetaan kukkia. Tämä on samalla perhoskukkapenkki, luulen, kun sen keskellä on perhoshotellikin. 

Hatanpäässä Tampereella on upeat laajat kosteikkopuutarhat. Siellä on iso lampikin, mutta tämä lienee vain kostea notkelma, joka tosin voi olla hyvinkin märkänä varmaan niin keväisin kuin syksyisinkin. Pääosa kukista kuvaushetkellä oli näköjään rantakukkaa, mutta muistan ihastelleeni myös punalatvoja.

Jos alueelle johdetaan aitan katolta sadevesiä, voi ajatella myös vuorattua lampea, jossa vesi pysyy. Tämän kuvan otin viime kesänä Tromssan yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Siinä lammen reunoja koristavat valkopärskäjuuri, päivänliljat, kellukat, kurjenmiekat ja mesiangervot.

Muovilla tai kumilla vuoratun lammen etu vuoraamattomaan notkelmaan on se, että siinä on varmemmin aina vettä. Toisaalta aika moni kaunis luonnonkasvi sietää sitä, että paikka on välillä märempi, välillä kuivempi. Omassa pihassani tummapärskäjuuri kasvaa aivan liian kuivassa ja vuosi vuoden jälkeen unohdan siirtää sitä. Uskon, että se viihtyisi mutapuutarhani laidalla hyvin.

Esittelen sitten omat kosteikko- ja mutapuutarhani. Itse lähdin siitä, että en halua keinotekoisesti vuorattua allasta, vaan mutapohjainen kuoppa saa olla vetisenä tai kuivana tilanteen mukaan. Mutapohjasta saavat pääskyset savea pesiinsä ja se toimii hyvänä kasvupaikkana monille kasveille, vaikka siinä tosiaan kesällä ei ole vettä. 

Kaivoin noin 50 cm syvyisen alueen ojan levennykseksi tontin märimmällä paikalla. Mutapuutarhastani johtaa salaojaputki tienposken ojaan muutamien metrien päähän. Putki oli siinä ojan päässä jo valmiiksi, ilman sitä olisi vedenpinta varmasti korkeammallakin kuin kuvassa, joka on suunnilleen maksimi. Tavallaan olisi ihan kiva, että mutapuutarha voisi olla täydempänäkin vettä.

Mutapuutarhaan johtaa pari ojaa, joiden varrella on kosteikon istutuksia. Tämän ojan pieliin istutin toissa vuonna lumikelloja ja talventähtiä, esikoita ja jouluruusun; ajatuksena keväinen luonnollinen kukinta. Siinä on muutama varhain kukkiva laji, jotka nauttivat siitä, että maassa on kosteutta, vaikka eivät haluakaan elää aivan ojan pohjalla.

Viime kevään kuvassa voi jo joitakin pieniä lumikellotuppaita ja yksittäisiä keltaisia talventähden kukkapallukoita nähdä. Kosteikkopuutarhani on melko vähällä hoidolla, mutta noiden pienten kevätkukkien takia täytyy varmaan paremmin siistiä perennojen kuollutta kasvustoa syksyisin tai ihan alkukeväällä.

Vaaleankeltainen etelänkevätesikko ja rusopäivänlilja myös pitävät kosteasta maasta eivätkä kavahda märkääkään.

Muita keväisiä sipulikukkia, jotka sietävät kosteutta tai oikeastaan vaativatkin sitä jossain määrin, ovat kirjopikarililja ja monet narsissit, kuvassa niistä erityisesti kosteissa paikoissa viihtyvä Narcissus moschatus ja sitten yleinen orkideanarsissi 'Thalia' taustalla.

Ojan pohjalla, ihan pohjamudassa viihtyy kerrottukukkainen rentukka. On huomattava, että ojassa ei ole kesällä vettä lainkaan, ellei tule jokin pitkäkestoinen kaatosade. Aika moni ojan kasvi sietääkin sitä, että on ajoittain vedessä, ajoittain ei.

Rentukan vieressä kasvavat mukulaleinikit ovat niin kukoistavia kostealla kasvupaikalla, että niiden lehdet ovat lähes rentukan lehtien kokoiset!

Rentukan lähellä, yllättävän märässä, kasvaa punertava kuningassaniainen. Tavallinen kuningassaniainen on myös tällä alueella, mutta vähän ylempänä. Tämän kokeilun perusteella sanoisin, että se sietää hyvinkin märkää.

Nyt juuri muistan järkytyksekseni, että olen tainnut unohtaa suojata kuningassaniaiset pakkaselta. Niiden juuret ovat hyvin pinnassa ja pyrkivät nousemaan ylös, ne pitää ehdottomasti suojata, jos ei ole lunta ja tulee kova pakkanen. Voi möhnä!

Tässä se isompi, tavallinen kuningassaniainen yhdessä paikalle itsekseen tulleen luhtalitukan kanssa. Tykkään tavattomasti litukan väristä ja siroudesta. 

Kuvasta näkyy, että kosteikkopuutarhassani on kesärehotus. Nokkosta ja koiranputkea kasvaa ja lehtosinilatva tekee siementaimia kaikkialle. Kitken alueen vain kerran kesässä ja sen huomaa.

Vähän ylempänä ojassa ja sen partaalla kasvaa kulleroita. Herkullisen tummankeltainen on altainkullero, voinkeltainen puolestaan tavallinen niittykullero.

Kulleroiden kukittua vuorossa ovat keltapäivänliljat ja lehtosinilatvat. Ne eivät kasva aivan ojan pohjassa, vaan reunoilla.

Keltakurjenmiekka on yksi parhaista kasveista sietämään mitä vain. Se voi kasvaa aivan ojan pohjalla tai kuivemmassa vähän ylempänäkin. Ojassa se sietää ainakin 10 cm vettä ja jäätä yllään ja toisaalta myös sitä, että oja on kuivana. Toki savimaan ojat eivät ikinä ole aivan rutikuivia, maan kuivan pinnan alla on varmasti aina kosteutta.

Tämä jännä ruskeasuoninen keltakurjenmiekka on 'Berlin Tiger', tässä se kukkii yhdessä lehtosinilatvan kanssa.

Parin metrin päässä kasvaa ojan pohjassa myös söpö ja siro pikkuosmankäämi.

Siirrytään alas mutapuutarhaan katsomaan, kuinka keskikesällä se on niin kuivana, että kissa voi kävellä sen poikki kuivin (joskin mutaisin) tassuin. Valitettavasti kostean maan riesa rönsyleinikki rehottaa, toisaalta onhan se ihan sievä kukkiessaan... Vaalea heinä on kirjosorsimoa, jonka leviämishalut ovat hieman liian voimalliset. Istutin sen isoon, mutapohjaan upottamaani ruukkuun sen jälkeen, kun pari vuotta sitten kaivoin sen koko mutapuutarhan alueelle levinneenä ylös.

Mutapuutarhassa viihtyvät aika hyvin luonnonkasvit rohtokalmokuuri (sen kirjavalehtinen versio), ratamosarpio ja sarjarimpi, siitä huolimatta, että paikka on tosiaan kesällä niin kuiva, että maan pinta halkeilee. Silti, kun kasveilla on juuret hyvin pohjamudassa, ne saavat sieltä varmasti aina jotakin kosteutta.

Mutapuutarhan reunalla kasvaa rohtovirmajuuri, joka viihtyy niin hyvin, että on tuottanut siementaimia. Se on ihanaa, sillä kasvi on todella kaunis. Väinönputki kukki tuossa ensimmäistä kertaa viime kesänä, siinä on toinen kostean paikan luonnonkukka. Toivottavasti se jatkaa eloaan siementaimien muodossa.

Vastarannalla kukkii alppiruusu, se perinteinen 'Catawbiense Grandiflorum', joka ei vain suostu kasvamaan. Alppiruusu ei pintajuurisena kärsi siitä, että mutapuutarhassa on vettä 20 cm alempana.

Palavarakkaus, kuvassa pehmeänsävyinen lajike 'Carnea' virmajuuren ja väinönputken seassa, tuottaa myös siementaimia melko märkiin paikkoihin lähes ojaan, ja ne viihtyvät. 

Mutapuutarhani toisella laidalla kasvaa paria eri vaaleanpunaista mesiangervoa: ketomesiangervo 'Elegans' ja idänmesiangervo. Niin ikään vaaleanpunakukkainen preeriamesiangervo 'Venusta' kasvaa muutaman metrin päässä lähes ojassa sekin. Viime kesänä hankin taas uuden rusomesiangervo 'Hjordisin', jo kolmannen kerran, ja istutin sen toivottavasti riittävän kosteaan paikkaan. Sen lehdissä on hieno ruskea-vihreä väritys.

Näiden mesiangervojen seurana tässä oli monta vuotta rantapunalatva, mutta se on mystisesti hävinnyt. 

Tämä kuva on otettu lokakuussa samasta kohdasta kuin keväinen lumikello-talventähtikuva. Kesän mittaan on korkea kostean paikan kasvusto rehevöitynyt. Ojanpielen kilpirikkojen lehdet erottuvat lehtikuusen oksien alta.
Kellankirjavalehtinen raitamarskiheinä kukoistaa tässä ja on hitaasti hieman levinnyt, mutta ei mitenkään hallitsemattomasti. Se nousee harvana siellä täällä ja on etenkin edukseen syksyisin kaareutuen viehkosti matalassa valossa. 

Siniheinä on toinen kosteassa viihtyvä, kaunis heinä.

Pari kaunista luonnonkukkaa, jotka myös omassa ojanpielen kosteikossani kasvavat, ovat rantatädyke ja rantakukka, vaikka tämä kuva yhdessä virmajuuren kanssa on lähisaaresta. Ne kasvavat myös kallion kuopissa, joihin kertyy vettä.

Rantakukka tuli kosteikkopuutarhaani luonnosta ojasta kaivamani keltakurjenmiekan mukana, mutta sieltä tuli myös ranta-alpi, joka on melkoinen leviäjä. Pois sitä ei enää saa, vaikka ei se taida mikään muiden kasvien tukahduttaja olla, mutta se nousee vähän joka puolelta kosteikkopuutarhaa, kun on kerran sinne päässyt.

Ystäviltä tästä samasta kylästä saatu minttu kasvaa heillä kosteassa paikassa, joten istutin oman jakopalanikin mutapuutarhan laidalle. Siinä se on totisesti levinnyt, mutta asiasta ei ehkä voi olla kovin pahoillaan. Eihän kosteikkoalueeni ole muutenkaan niin pieteetillä hoidettu, vaan pikemminkin puolivilli. Lisäksi minttu on puutarhani parhaita pörriäis- ja perhoskasveja. Se on levinnyt jopa aivan ojan pohjalle.

Loppuun vielä herkku, joka sekin viihtyy parhaiten hieman kosteilla kasvupaikoilla: jättikarhunputki. Ei siis niitä haitallisia jättiputkia, vaan väinönputken mukava serkku ja sen tavoin kaksivuotinen.

Toivottavasti tästä oli iloa ja inspiraatiota Katjalle ja ehkä muillekin. Moni kosteikkokasvi vain on sellainen, että niitä on tosissaan saanut etsiä, eivät ole ihan peruskamaa. Yksi parhaista ostopaikoista on ollut Järvenpään pihapalvelu, mutta olen pitänyt silmät auki kaikissa taimiliikkeissä ja tehnyt löytöjä myös mm. Kauppilasta (nyk. Flör), Paratiisin taimitarhalta, Särkän perennataimistolta, Vakka-Taimesta, Tommolan tilalta ja Plantagenista. Koskaan ei tiedä, mistä joku etsitty kasvi putkahtaa esiin!

Sitten kirje joulupukille.

Rakas joulupukki. Nyt kun on saatu tuta talvea ihan riittävästi ja tuli jo plussakeli, niin voisitko pistää kevään tulemaan. Toivoisin lumikelloja tammikuulle eikä olisi pahitteeksi, jos jouluruusut nyt voisivat kukkia vaikka saman tien. Terveisin, Saila.

Altainkullero – Trollius altaicus

Etelänkevätesikko – Primula elatior

Happomarja – Berberis

Idänmesiangervo – Filipendula palmata

Jättikarhunputki – Angelica gigas

Kello – Campanula

Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus

Keltapäivänlilja – Hemerocallis lilioasphodelus

Ketomesiangervo – Filipendula purpurea

Kilpiangervo – Astilboides tabularis

Kilpirikko – Darmera peltata

Kirjopikarililja – Fritillaria meleagris

Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'

Kuningassaniainen – Osmunda regalis

Lehtosinilatva – Polemonium caeruleum

Luhtalitukka – Cardamine pratensis

Lumikello – Galanthus

Mukulaleinikki – Ficaria verna

Nauhus – Ligularia

Niittykullero – Trollius europaeus

Orkideanarsissi – Narcissus Triandrus-Ryhmä

Palavarakkaus – Lychnis chalcedonica

Pikkuosmankäämi – Typha minima

Preeriamesiangervo – Filipendula rubra

Punalatva – Eutrochium (ent. Eupatorium)

Raitamarskiheinä – Spartina pectinata 'Aureomarginata'

Ranta-alpi – Lysimachia vulgaris

Rantakukka – Lythrum salicaria

Rantatädyke – Veronica longifolia

Ratamosarpio – Alisma plantago-aquatica

Rentukka, kerrottu – Caltha palustris 'Plena'

Rohtokalmojuuri – Acorus calamus

Rohtovirmajuuri – Valeriana officinalis

Rusopäivänlilja – Hemerocallis fulva

Sarjarimpi – Butomus umbellatus

Siniheinä – Molinia caerulea

Talventähti – Eranthis

Tummapärskäjuuri – Veratrum nigrum

Valkopärskäjuuri – Veratrum album

Väinönputki – Angelica archangelica