Elokuun kalenteripoika

 ja söpöliini

Pikkuinen pörröinen oravanpoikanen on näkynyt parina päivänä puutarhassa. Se on niin hömelö, ettei tajua pelätä minua ollenkaan. Niinpä minun piti sanoa sille, ettei tällä tontilla kannata oleilla, muuten elinaika jää kovin lyhyeksi.

Kyllähän tiedän, että oravat ovat hirmuisia linnunpesärosvoja ja pikkulintujen vihollisia, mutta tuollaisen söpöyden edessä ei voi kuin heltyä.

Suurin uhka oravanpennulle on tietysti aktiivinen senioripantteri Musti. Tässä se kyttää yhdellä vakiopaikoistaan. Saalista tulee joka päivä – tai useammin yö: vähintään pari myyrää, joskus neljäkin, ja yhtenä päivänä kahdeksan. Musti tuo niitä eteiseen kovaäänisesti kailottaen: täällä olisi katsottavaa!

Hauskaa kyllä, kuvassa Mustin takana näkyy viraton myyränloukku Supercat. Onkaloista ei enää noussut saalista, niinpä laitoin sen katokseen odottamaan syksyä. Luulen kyllä löytäneeni pari uutta myyrän onkaloa viime päivinä, joten voisinkin asettaa sen taas jompaankumpan niistä ja katsoa, kuinka käy. 

Se tässä on tullut selväksi, että yksi aktiivinen 19-vuotias kissa päihittää myyränloukut mennen tullen.

Musti viettää ulkoilmaelämää lähes vuorokauden ympäri. Pari kertaa yössä se käy vieressäni nukkumassa, kunnes on taas aika siirtyä ulkohommiin. Illalla se tulee kylkeeni nukuttamaan minua, usein komentaa minua nukkumaan, jos en ole jo menossa sänkyyn. 

Kuvassa Musti esittelee preeriaa / ruusutarhan yläosaa.

Preerialla on nyt täyteläinen tunnelma. Tähkähelmikät huojuvat tuulessa, pietaryrtti, mäkimeirami ja ahdekaunokki kukkivat ja ovat täynnään pörriäisiä ja perhosia.

Preerian alkukesän tähtihetki jäi kokonaan raportoimatta, kun oranssikeltano hehkui sinisen raunioyrtin kanssa – täydelliset vastavärit. Tuolloin tähkähelmiköiden kukkaröyhyt olivat vasta nousemassa, ne olivat kapeita ja punaruskeita.

Myyrät ovat tehneet selvää keltakannusruohosta, mutta sen siementaimia löytyy sivummalta. Vesi- ja peltomyyrät kun rellestivät preerialla viime talvena oikein urakalla. Kiinnostavaa havainnoida, mikä kaikki niille maistuu. Vaikka ikävääkin, kun kasveja häviää.

Pojilla on täysin vastakkaiset strategiat. Ransu tietää, että saalista saa suoraan ruokakippoon, kun katsoo mammaa anovasti. 

Sitten voi siirtyä nurmipedille sulattelemaan ateriaa.
 

Täällä on ollut ukkosia ja nytkin jyrisee Rymättylän suunnassa. Toissa iltana tuli laaja ukkosrintama mereltä ja sen etummaisena hieno vyörypilvi. En ollenkaan tajunnut asiaa ennen kuin pilvi oli jo kohdalla ja minulla oli kamerassa väärä linssi, olisi pitänyt olla laajakulma. Pilvi eteni nopeasti, joten tässä vain pikaisesti pihalla räpsäisty surkea otos pienestä osasta siitä. Seuraavassa hetkessä alkoi kaatosade.

No niin, ja nyt alkoikin tämän päivän kaatosade. Musti naukui äsken kuistilla, että sille pitää avata ovi, koska kissanluukusta tullessa märkä turkki tuntuu inhottavalta. 

Hyvää elokuuta ja sopivia säitä!

Ahdekaunokki Centaurea jacea

Keltakannusruoho Linaria vulgaris

Mäkimeirami Origanum vulgare

Oranssikeltani Pilosella aurantiaca

Pietaryrtti Tanacetum vulgare

Raunioyrtti Symphytum

Tähkähelmikkä Melica ciliata

Viimeiset (ehkä) istutukset

 Paketti paljasjuurisia ruusuja saapui maanantaina. 

Olin kaivanut niille kuopat valmiiksi siinä vaiheessa, kun Omaposti näytti, että paketti on toimitettu suoraan laivaan. Sitä ei tarvinnut siis hakea Nauvosta. Tähän aikaan on päivä niin lyhyt, että valmiiden kuoppien ansiosta sain ruusut vielä samana päivänä maahan laivan saavuttua.

Yksi ruusuista pääsi ruusutarhan ja preerian rajamaille. Siinä – siinäkin – on kivistä. Pari murikkaa ylös, tilalle tuli sopiva kuoppa ruusulle. Tähän kohtaan pääsi persikkainen Austin-ruusu Abraham Darby.

Olen kesän mittaan ehtinyt harmitella ankaran talven viemiä 'Veitch's Blue' -otapallo-ohdakkeita. Vai vesimyyräkö taas asialla. Nyt syksyllä havaitsin kuitenkin ison lehtiruusukkeen, se näkyy ruusukuopan takana. Sivummalla näyttäisi olevan myös siementaimi. Iloinen yllätys!

Otin kuvan tuosta samasta kohdasta lokakuussa, kun kanttasin tämän reunan. Joitakin kiviä voisi edelleen kaivaa pois reunasta, kun ne haittaavat kanttaamista. Linjankin voisi suoristaa, mutta oli ilmeisesti kiire. 

Edessä ovat komeat 'Overdam' -tupaskastikat.

Tässä samat heinät viime sunnuntaina, kun tuuli oli taas yltymässä. Olimme vasta saaneet sähköt takaisin perjantain myrskystä ja mietin, koska tulee seuraava katkos. Onneksi tuosta ei tullutkaan uutta myrskyä. 

Kauempana preerialla näkyy harmaanvihreä salvia, siis tavallinen rohtosalvia, maustekasvi. Se on täydellisen kaunis puska.

Kauempana näkyy, että japaninlehtikuusi on viimein tullut kokonaan keltaiseksi.

Preerian alarinteessä on melkoinen yksivuotisten vyöry. Itsekseen kylväytyneet kurkkuyrtit saivat seurakseen Kodin kukkien niittyseoksen. Seassa on joitakin perennoja, joiden toivon tosiaan selvinneen viidakossa.

Kurkkuyrtit ovat toisaalta aivan mahtavia siinä, kuinka ne jatkavat kukkimista marraskuulle. Jos lauha sää jatkuu, voi olla, että joulukuullekin.

Kesän mittaan kurkkuyrttien varret ovat kasvaneet lähes puunrungoiksi samalla, kun kasvustokin on venynyt metriseksi. Ei tästä kuvasta oikein saa selvää varren paksuudesta, mutta ällistyttävä se on.

Uusia ruusuja pääsi myös ylärinteeseen. Kunnostetun pengermän sekä uuden köynnösmajan välimaastossa on niin iso kivi, ettei sitä saa maasta. Sen viereen pääsi Austin-ruusu Scepter'd Isle, josta olin pitkään haaveillut.

Jaa-a. Marraskuun kuvat ovat aika ankeita.

Laitetaan loppuun kesäkuinen kuva. En tainnut kesällä esitelläkään, kuinka kauniisti jasmike 'Starbright' kukki. Puska on vielä nuori ja pieni; metrinen. Ruusupergolassa kasvaa jättimäinen heleäorjanruusu. 

Preeria on ruusupergolasta vasemmalle. Siellä kukkivat tuolloin vaaleankeltaiset 'Citrinus' -niittyleinikit; kurkkuyrtit olivat vasta kasvattamassa lehtiruusukkeita. Isojen kivien takaa pilkottaa rohtosalvia sinisenään kukkia.

Heleäorjanruusu Rosa vosagiaca

Japaninlehtikuusi Larix kaempferi

Jasmike Philadelphus

Kurkkuyrtti Borago officinalis

Niittyleinikki Ranunculus acris

Otapallo-ohdake Echinops ritro

Rohtosalvia Salvia officinalis

Tupaskastikka Calamagrostis × acutiflora

Kuvaa kimalainen vol. 3

 Jatkoa Hiidenkiven puutarhan haasteeseen

Uusia kukkia on vuorossa ja pörriäisiä riittää. Preeriaväriminttu on värimintuista ihanin ja myös kestävin ainakin minun puutarhassani. Muut eivät runsastu, pikemminkin hupenevat ja vähitellen kuolevat pois, mutta tämä elää oikein hyvin. Ja kun värikin on näin ihana, ei voi valittaa!

Keittiön ikkunasta käsin on tämän kanssa samalla näkölinjalla kärhö 'Comtesse de Bouchaud', jossa on samantapainen sävy. Loistava pari.

Samassa penkissä on kukassa sinipallo-ohdakkeita. Onneksi myös sinisempi ja matalampi 'Taplow Blue' on elossa, sillä preerialta talvi vei joka ikisen 'Veitch's Blue' -pallo-ohdakkeen.

On hauskaa huomata, että yhdentyyppisissä kukissa käy yleensä samanlaisia kimalaisia. 

Esimerkiksi sikuripöheikössä tarkkailin yhtenä päivänä kymmeniä samanlaisia kimalaisia. Tässä kuvassa näkyy syy siihen, miksi joskus kiroan hommanneeni sikurin taimen, vaikka se onkin loistava pörriäis- ja perhoskasvi. Se kun kylväytyy liiankin tehokkaasti, esimerkiksi nurmikolle. Ja koska en maalausprojektin takia ole paljon ehtinyt nurmea leikata, alkaa sikuri jo kukkia ja tuottaa uusia siementaimia – aivan lyhyessä varressa!

Tässä on muotopuutarhan kuivin penkki, jossa edellä mainitut kasvavat (paitsi sikuri). Muita hyviä parhaillaan kukkivia hyönteiskasveja tässä penkissä ovat ranskantulikukka, harmaakäenkukka, tähkälaventeli ja maarianverijuuri.

Viereisessä penkissä ahkeroidaan myös. Tähkätädykkeessä on ehkä mantukimalainen.

Kaukasiankirahvinkukasta oli jo puhetta. Se on aivan loistava kimalaiskasvi ja siinä näyttävät käyvän kaikenlaiset kimalaiset. Nämä raitapeppuiset ja hoikat tyypit saattavat olla hevoskimalaisia, kun ovat näin vaaleita.

Sitten on pyöreämpiä, raitapeppuisia ruskeita. Sammalkimalainen vai peltokimalainen? Ehkä se, kun takaruumiissa on noin paljon mustaa. Tai sitten joku muu. En ole ollenkaan kimalaisekspertti, mutta minulla on kimalaiskirja, josta katson kuvia. Kimalaiset ovat suosikkihyönteisiäni.

Tässä on niin vaalea, että hyvä kun kukasta erottaa. Ehkä taas hevoskimalainen. Taustalla on joku kookkaampi valkopeppuinen, ehkä mantukimalainen, mutta tuon värisiä on monia muitakin.

Asiasta sormustinkukkaan. Kivipellon Saila kysyi aiemmin kesällä, mikä oli lapsuuteni lempikukka. 

Varmaan aina monikin kukka, mutta eniten muistan ruusujen lisäksi ihailleeni rohtosormustinkukkien ihmeellisen muotoisia kukkia, joissa kimalaiset ihanasti pörisevät, ja kukkien merkillisiä täpliä, jotka tuntuvat olevan erilaisia joka kasviyksilössä.

Monivuotinen pikkusormustinkukka asuu ruskopenkin alaosassa kiinanpunapuun vierellä. Somaan kermanvaaleaan kukkaan lentävät kimalaiset siinä missä rohtosormustinkukkaankin.

Kun olin pieni, ei minulla ollut aavistustakaan, millaisia ihania muita sormustinkukkia sitä onkaan. Sittemmin onneksi tajusin ja tilasin ruskosormustinkukan siemeniä. Niitä sai kasvatella pari vuotta, sillä tämäkin laji on kaksivuotinen. Siitä pitäen taimia on onneksi tullut juuri sopivasti, joitakin olen voinut siirtää muihinkin puutarhan osiin täältä ruskopenkistä.

Kimalainen saattaa olla soro- tai tarhakimalainen.

Ruskopenkin rusotuomipihlajaan lennähti linnunpoikanen. Näitä on vaikea tunnistaa, mutta se voi olla vaikkapa harmaasieppo. Se on hyvä, että sieppoja on – aikuisia näkyy päivittäin – sillä pihani hyönteiskannasta riittää linnuillekin syötävää.

Linnut saisivat esimerkiksi napsia kaikki kielokukot. Niitä on paljon! Kielokukko on kuin liljakukko, mutta tämän jalatkin ovat punaiset. Ruokalistalla eivät ole liljat vaan kielot, kalliokielot ja kaikki laukat ja sipulit.

Muutama vuosi sitten huomasin, että valkosipulin lehdet oli syöty ja niissä oli vihreää limaa. Googletin, mutta en löytänyt mitään tietoa. Olisinpa tiennyt, niin olisin tajunnut liiskata joka ikisen limaisen toukan!

Toisaalta kielokukko on kai meillä luonnonlaji, joten ei siitä yhdessä valkosipulissa esiintyneiden toukkien tuhoamisella varmaan olisi päässyt eroon. Näitä on vain saalistettava ja liiskattava. Toivottavasti linnut ja petohyönteiset osallistuvat talkoisiin oikein rivakasti.

Mennäänkö sitten kurkistamaan preeriaa, sillä siellä on oikea kimalaisparatiisi. Kurkkuyrtit tuli jo aiemmin mainittua, lisäksi kukassa on pietaryrttiä, ahdekaunokkia ja jotakin valkoista hörselöä, joka on peräisin Kodin kukkien niittyseoksesta.

Toisesta suunnasta näkyvät mäkimeiramit ja palsternakat.

Palsternakka on melkoinen pörriäismagneetti. Siinä käy vaikka minkälaisia hyönteisiä, tässä kuvassa on kukkakärpästen kokoontumisajot.

Kaikki muutkin sarjakukkaiskasvit ovat mainioita. Tässä rikkaporkkanan kukkakärpäsjengi.

Tässä ötökkäkuulumiset tältä erää, enkä mene lupaamaan, että tämä oli tämän kesän viimeinen pörriäisjuttu!

Ahdekaunokki Centaurea jacea

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kurkkuyrtti Borago officinalis

Maarianverijuuri Agrimonia eupatoria

Mäkimeirami Origanum vulgare

Palsternakka Pastinaca sativa

Pietaryrtti Tanacetum vulgare

Pikkusormustinkukka Digitalis lutea

Preeriaväriminttu Monarda fistulosa

Ranskantulikukka Verbascum chaixii

Rikkaporkkana Daucus carota

Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii

Sikuri Cichorium intybus

Sinipallo-ohdake Echinops bannaticus

Tähkälaventeli Lavandula angustifolia

Tähkätädyke Veronica spicata

Preerialla

 Pieni talo vain on vähän sivummalla.

Tällä hetkellä preerialla kukkii siemenestä kasvattamiani punakukkaisia siankärsämöitä. Oranssikeltano on riemastuttava, kun se alkaa kukkia uudelleen syksyllä.

Preeriani on paahteinen, kivinen rinne, siinä on myös vesimyyräongelma. Kasvillisuus on lähinnä helppoja ja muualla liian leviäviä kasveja. Keltakannusruoho on lapsuuteni suosikkikukkia – ihan kuin leijonankita! – ja kun huomasin sitä naapurin sorakasassa, kävin nappaamassa palan itselleni.

Sinikukkaiset kurkkuyrtit kukkivat sävy sävyyn 'Veitch's Blue' -sinipallo-ohdakkeen kanssa. Kuva on kuukauden takaa, nyt pallo-ohdakkeet ovat jo ruskeina.

Lisäksi preerialla kasvaa siemenestä kasvattamaani tähkähelmikkää, joka tuottaa sopivasti siementaimia pärjätäkseen näiden kanssa. Ja pietaryrttiä, sitä jouduinkin metsästämään kauempaa, kun en tästä lähimaastosta sitä löytänyt. Sehän on aivan ihana ja kaunis.

Elokuun alussa ottamassani kuvassa kukkii rohtopunahattu, punahatuista kauneimpia. Pidän kovasti noista kukista, joissa terälehdet osoittavat alaspäin, lisäksi ne ovat siron kapeita.

Sen takana kivien kolossa on parhaillaan kukassa pikkuinen ihme. Siemenestä kasvattamani koreaniiso 'Golden Jubilee', toisin sanoen ainoa enää elossa oleva taimi kylvöksestä, jonka tein keväällä 2021. Iisot ovat olleet äärettömän nopeita häviämään puutarhassani, niitä ei voi todellakaan kutsua perennoiksi, yksivuotinenkin on liioiteltua: sanoisin, että kaksiviikkoinen osuisi lähimpään.

Nyt tuo kuitenkin on elossa siitäkin huolimatta, että alkukesällä huomasin aivan sen vieressä myyränkolon, jonka talloin pikaisesti tukkoon ja kastelin kasvia hyvin, jotta mahdollisesti kolossa ilmassa olleet juuret saivat vettä ja multakosketuksen. Uutta koloa ei vielä ole ilmestynyt.

Komea puska tuo ei ole, sillä kasvi on vain 15 cm korkeuinen, mutta hei: se kukkii!

Ryytisalvia viihtyy ja mennä porskuttaa eikä onneksi näytä kärsineen viimevuotisesta siirrosta lainkaan, vaikka se oli jo niin iso, että pelkäsin sen kuolevan. Se myös tuottaa muutamia kukintoja syksyn pörriäisten hyödyksi; mainio kasvi.

Elokuun alun kuvassa näkyy salviapuska tuossa edessä. Sinipallo-ohdakkeet olivat vasta tulossa kukkaan. Ahdekaunokit kukkivat, ne ovat itsekseen tulleet, ja saa niitäkin tuossa mielellään pari kappaletta olla. 

Preeriarinteen alaosassa näkyy kuusen oksia, ne ovat olleet siinä reilun vuoden peittämässä maata ja tuottamassa humusta – hitaasti näkyvät tosin lahoavan, joten siirsin isoimmat rangat tukkimaan metsäkauriiden pääsyä verkkoaidan ali. Tähän paikkaan oli nimittäin tulossa istutettavaa.

Olen jo muutaman vuoden ajan halunnut laajentaa parsa-aluetta betonirenkaasta isommalle alalle ja miettinyt, että aurinkoinen, kuiva preeria olisi niille hyvä. 

Tässä vain on todellakin kiviä. Tuo pitkulainen puolentoista mikroaaltouunin kokoluokkaa oleva kivi oli paras kaivaa pois, kun se oli liian iso ja liian pinnassa. Sain sen juuri ja juuri kammettua osaksi preerian alaosan pengermää, jonka ylimpiä kiviä piti toki siirtää, sillä ei tuon kokoista kiveä juurikaan ylöspäin saa.

Parsojen lisäksi istuttelin tuonne viime vuonna kylvämiäni valkokukkaisia 'Hula Dancer' -rohtopunahattuja, jotka ovat tosin edelleen aika pieniä. Toivottavasti pärjäävät! Paljon paremmin ovat kasvaneet aikaisin tämän vuoden keväällä kylvetyt vaaleankeltaiset 'Citrinus' -niittyleinikit, niistä on jo tullut rotevia. Nekin taimet päätyivät parsojen yläpuolelle.

Nyt vain toivon, etteivät vesimyyrät syö parsoja. Yritin laittaa niiden juurten ympärille jyrsijäverkkoa, mutta hommaa hankaloitti se, etten löytänyt peltisaksiani mistään. Niinpä osa parsoista jäi kokonaan ilman verkkoa, kun loput verkonpalat olivat liian isoja.

Kiviseen maahan on muutenkin todella vaikeaa upottaa verkkoa! Taimia kyllä istuttelen surutta vaikka mihin kivenkoloon, mutta juurten ympäröiminen verkolla on toinen juttu.

Niinpä jätin yli puolet parsoista vielä vanhoille sijoilleen betonirenkaaseen, missä ne ovat turvassa myyriltä. Siksikin, että saan ensi keväänä satoa: siirretyt eivät välttämättä kovin hyvin satoa tuota. Ja minä kun todella rakastan parsaa.

Peltisakset löytyivät sitten, kun menin jatkamaan villin ylärinteen ruohonleikkuuprojektia ja kalistelin lapiolla, missä kivet ovat. Yhden kiven päältä, kasvillisuuden alta, löytyivät peltisakset!

Ai niin!

Olin istuttanut tuohon lapiosta vasemmalle oratuomen ja yhden ranskanruusun, molemmat tietty verkotettuun istutuskuoppaan, sillä tässäkin rinteessä on vesimyyriä.

Alkoiko kellään muulla soida päässä: yksinäiset peltisakset, ylärinteen viidakossa...

Kun tullaan ylärinteestä takaisin kohti preeriaa, on ensin vastassa vanha raparperi, jonka siirsin tuohon aikoinaan pois jaloista vanhan talon edestä, kun taloa alettiin korjata. Enpä ole koskaan nähnyt raparperissani näin jättimäistä lehteä, piti ihan käydä mittaamassa: 70 cm leveä! Voi kyllä olla, että teillä muilla on ihan normisti tuon kokoisia lehtiä. 

Tuuli vielä nosti lehteä komeasti pystyyn. Se on kuin mikäkin jättigunnera. Onneksi vesimyyrät eivät näköjään syö raparperin juuria.

Preeriaa tulee yleensä katsottua täältä yläviistosta, sillä se on pihan päätiestä alaspäin. Vieressä on heleäorjanruusu pergolassaan. Ruotsiksi se on nyponros, ja käytänkin sen kiulukoita joskus hilloon ja hyytelöön etenkin yhdessä pihlajanmarjojen kanssa. Ruusunmarjasoppaa niistä voisi varmasti myös tehdä.

Pergolan toisella puolella on ruusutarha, ja täällä yläpäässä kasvillisuus liukuu saumattomasti preeriasta ruusutarhaksi. Siksi vielä tässäkin on preeriamaisia kasveja, kuten koristekastikka 'Overdam'.

Yritin ottaa kuvaa, jossa näkyisi, miten kivalta näyttää ruusutarhan kasvillisuus kastikan korkeiden röyhyjen lomasta, mutta onnistuin vain osittain. Tuolla kukkii harmaakäenkukkia, valkokukkainen rehevä kurkkuyrtti ja taustalla ihana ruusu Lady of Shalott.

Parsat alkavat saada keltaista syysväriä oranssikeltanoiden taustalla, tämä on preerian ihana syksyn loppufanfaari.

Ahdekaunokki Centaurea jacea

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Heleäorjanruusu Rosa vosagiaca

Keltakannusruoho Linaria vulgaris

Koreaniiso Agastache rugosa

Koristekastikka Calamagrostis × acutiflora

Niittyleinikki Ranunculus acris

Oranssikeltano Pilosella aurantiaca

Oratuomi Prunus spinosa

Parsa, ruokaparsa Asparagus officinalis

Pietaryrtti Tanacetum vulgare

Raparperi Rheum rhabarbarum

Rohtopunahattu Echinacea pallida

Ryytisalvia Salvia officinalis

Siankärsämö Achillea millefolium

Sinipallo-ohdake Echinops bannaticus

Tähkähelmikkä Melica ciliata