Kiviä ja lisää kiviä

 Niitä riittää.

Kun on rinnettä, on laakeista kivistä mukava tehdä rappusia. Nämä johtavat saniaistarhasta ylärinteen heinikkoon, jota myös hedelmätarhaksi kutsutaan.

Ensin laitoin vain yhden kiven ja seuraavaksi askelmaksi tuli paksu pätkä kuusenrankaa. Se toimi hyvin kymmenen vuotta, mutta tänä vuonna se lahosi. Näkymää vähän peittää edessä lojuva saarnen paksu runko, joka on myös lahoamispisteessä. Se on oivallinen ötökkähotelli.

Tänä syksynä tuli vastaan ensin yksi sopivan laakea kivi, sitten toinen. Nyt rappusissa on kolme askelmaa.

Jos teet rappusia, suosittelen testaamaan niiden mittoja askeltamalla ylös ja alas. Tässäkin laitoin ensin ylimmän kiven alemman portaan takareunan päälle, mutta silloin keskiaskelmasta tuli vähän liian lyhyt. Se häiritsi ylhäältä alas tullessa, kun askelmaa ei kokonaan nähnyt ja muutenkin jalka olisi halunnut ottaa pidemmän askelen. Ei auttanut muu kuin jättää askelmien väliin kovaksi tallattua multaa, jotta sain ylintä kiveä kauemmas. Voi kivien väliin laastiakin laittaa, mutta näin luonnollisessa kohdassa se olisi vähän ylimitoitetun näköistä.

Sitten on Titaniceja, joita ei saa siirrettyä mihinkään. Tämä kivi tökötti harmillisen korkeana keskellä reittiä sadevesitynnyrille. Kivessä on hankala pitkä kulma, joka osoittaa nyt alaspäin. Sen takia sitä ei saanut millään haudattua paljoakaan syvemmäs maahan, mutta sain sitä kuitenkin käännettyä niin, että matkalla tynnyrille on kiven laakeampi ja alavampi kohta. Kun saan täytettyä kiven ympärille kaivamaani kaivantoa, tulee kiven oikea reuna suunnilleen maanpinnan tasalle.

Pari iltapäivää tähän kului; suurten kivien kanssa äheltäminen on hyvin hidasta senttimetri kerrallaan -hivutusta. Voi olla, että tartun tähän projektiin taas ensi vuonna, mutta kivi on niin hirveän painava, ettei sen kanssa paljoa voi tehdä.

Edellinen kivi navetan kulmalla on uudesta köynnösmajasta oikealle. Kuvan oikeassa alareunassa näkyy myös Titanic, jota ei saanut maasta. Teen sen ja toisen samanmoisen murikan ympärille istutusalueen ensi vuonna.

Tänä vuonna istutan vielä perennoja köynnösmajan sisälle, kivimuurin juurelle. Löysin sinisateen puoleen hintaan ja perennoja eurolla. Ihanaa, sillä niille on tässä jo valmis paikka odottamassa.

Tässä oli Titanic, johon olen erinäisiä kertoja osunut ruohonleikkurin kanssa. Aikani kaivettuani löytyivät osittain kiven päältä mystiset vaijerit, joita en saanut kaivettua maasta, sillä ne jatkuvat mm. oikealla olevan puunkuivatuslaatikon alle ja toiseenkin suuntaan ties kuinka pitkälle.

Sain vaijereita väännettyä sivulle, mutta kivi oli niin suuri, ettei se noussut. Sen sain kuitenkin haudattua aiempaa syvempään ja käännettyä niin, ettei terävä pää enää tökötä maasta. Tällaiseen projektiin saa hyvin uppoamaan kitkentäjätettä, kun kaivettua kuoppaa täytyy peittää. Luulisi, että sama määrä maata menisi takaisinkin, mutta ei – maata tarvitaan aina lisää, sillä samalla tulee kaivettua erinäisiä viereisiä kiviä ylös.

Tässä en ole kaivanut kiviä, vaan maahumalaa. Kirjoitettuani siitä päätin ryhtyä toimeen ja yrittää estää sen vaelluksen pihatien poikki kohti seuraavia istutusalueita. Ei ole kovin järkevää kaivaa nurmikkoa auki juuri kurakelien alkaessa, mutta minkäs teet. Paras aika kaikkeen on silloin, kun ehtii ja tulee ajatelleeksi.

On myös Titaniceja, jotka kasvavat täydellisessä paikassa jo valmiiksi. Tämä muhkare on mutapuutarhan partaalla. Oikeastaan se saneli mutapuutarhan muotoa ja kokoa. Sammaloitunut kivi ja sen vierellä kasvava etelänkurjenmiekka ovat täydellinen pari.

Myös koivikon isot kivet pysyvät paikoillaan, Musti esittelee. Hän on iloinen, kun palasimme kotiin monen päivän kaupungissa tylsistymisen jälkeen. Oikeastaan Musti ehti tylsistyä kahdessakin kaupungissa ja autossa siinä välissä.

Mamma on iloinen Mustin ilosta, kuten siitäkin, että pääsee istuttamaan. Löysin narsissin sipuleita ja vähän muutakin alennuksella. Viime yön karmea tuuli ja piiskaava sade on muuttunut auringonpaisteeksi, joten nyt ulos ja maata kaivamaan!

Ties vaikka nousisi taas joku ihana kivi maasta.

Etelänkurjenmiekka Iris spuria

Maahumala Glechoma hederacea

Kivenpyöritystä ylärinteessä

 Kirjoitin syyskuussa pergolaprojektista.

Se on tuolla kaukana tontin yläreunalla, missä näkyy pari vaaleaa tolppaa. Mennäänpä katsomaan lähempää.

Pergola on hieno nimi, mutta rakennelma ei ole tämän kummoisempi. Vain kivimuurikaari jyrkkää rinnettä vasten ja raudoitusverkko. Kun olin saanut muurin takaosan haluamaani korkeuteen, iskin maahan tolpanjalat ja moukaroin niihin omasta kuusesta sahatut kakkoskakkoset. 

Mikäs on ollut puuhaillessa, kun säät ovat olleet tällaiset! 

Kiviähän nousee; ei tarvitse kuin kulkea rautakangen kanssa ja aina, kun kilahtaa, voi ryhtyä kaivamaan.

Lopuksi korotin muuria vähän reunoiltaankin. Niissä on vieläkin varaa etenkin leventää, mutta sitä voi jatkaa sitten, kun on kerännyt ensin sopivan kivikasan valmiiksi.

Istutin verkon juurelle jo kaksi kevätkesällä hankkimaani kärhöä: 'Blekitny Aniol' ja 'Miss Bateman'. Haluaisin kokeilla tuohon lisäksi päivänliljoja, jospa ne kukkisivat paremmin tässä, kun muualla vain tekevät lehtiä vuodesta toiseen. Tässä ainakin aurinkoa piisaa (kärhöille ehkä liikaakin).

Saarelaisilta ostamistani betoneista ja laasteista oli jäljellä vielä pari pussia senkin jälkeen, kun muurasin kellarin tiiliportaat valmiiksi, niinpä aloitin projektin, josta olen tänä kesänä haaveillut. Se on epämääräiseksi menneen kivipengermän korjaaminen. Tämä on alareuna samaan ylärinteeseen, jossa uusi pergola on.

Tällainen on kivipengermä ennen operaation aloittamista. Siitähän ei näy mitään. Joskus kitkentäjätteiden mukana ylärinteeseen viskaamani maahumalan pala on juurtunut ja lähtenyt valloittamaan maailmaa. Lisäksi myyrät ovat myllänneet kiviä, niitä putoilee pengermän juurella olevaan ojaan. 

Välillä on toivoton olo tuon maahumalan kanssa. Tällaisella muhevamultaisella, kostealla paikalla se kasvaa jäätävää vauhtia – ja myös jäätävän kokoiseksi. Lehdet ovat kymmenkertaiset verrattuna kuivaan nurmikkopaikkaan (ja siellä olen yrittänyt kitkeä sitä jo 15 vuotta, mutta onneksi se ei kuivassa oikein jaksa levitä).

Olen niin tuhannen kertaa kironnut sen päivän, kun otin pistokkaan yhdestä kesäkukkaistutuksesta ja istutin sen puutarhaani. Siinä on kardinaalimoka, jonka toivoisin jättäneeni tekemättä. Mutta sitten lohduttaudun ajatuksella, että aika moni muukin elää maahumalan kanssa. Tuolla ylärinteessä se on oikeasti ollut myös kätevä, sillä siellä ei ole kuin heinikkoa, nokkosia ja ohdaketta – maahumala on oikeastaan tehnyt siitä siistimmän. Olisi vain pitänyt estää sen vyöryminen pengermää alas kosteikkopuutarhaan, josta se on jo matkalla nurmikon yli kohti muita puutarhan alueita.

Kuvasta ei ehkä tajua, mutta kivimuurin juurella ollaan alempana ja siinä kulkee myös matala oja, joka viettää oikealta vasemmalle. Tässä on siis jyrkempi rinne kuvan vasemmasta yläkulmasta oikeaan alakulmaan ja loivempi kallistus oikealta vasemmalle. 

Ojassa kasvaa 'Berlin Tiger' -keltakurjenmiekkaa. Oja ja koko sen alue on ollut todella huonolla hoidolla, kun olen odottanut, että ryhdyn suurempaan kunnostukseen. 

Nyt toivon tuottavani vähemmän vesimyyräystävällistä ympäristöä muuraamalla kivipengermän betonilla. Sen luulisi myös liikkuvan roudan vaikutuksesta vähemmän. Mutta saa nähdä, kuinka se kestää roudat ja vesimyyrät.

On muuten ollut jäätävää nähdä myyrien tekeviä käytäviä kivien takana, kun olen irrottanut kiviä alkuperäisestä pengermästäni. Huh, mitä onkalostoa.

Kahden betonipussin jälkeen olen päässyt tähän. Täytyy taas tuoda pari kuivabetonipussia seuraavalta mantereen-reissulta, niin pääsen jatkamaan projektia. Nyt on ollut ihan huippukelit tehdä, paitsi että pimeä tulee aivan liian aikaisin! Yhtäkkiä tajusin, etten nähnyt enää kunnolla – mitä ihmettä, tuli hämärä, vaikka luulin kellon olevan vasta neljä.

Homma jatkuu siis. Aion istuttaa jotakin tuohon pengermän päälle, mutta varmuuden vuoksi vuoraan istutuskuopat jyrsijäverkolla. 

Alun perin ylärinne jatkui suoraan ojaan asti, mutta halusin paikan, jonne voin kipata kitkentäjätettä ja kaivamaani maata. Lisäksi pengerrys tekee ylärinteestä vähän vähemmän jyrkän. On ihanaa päästä viimein alueen kimppuun siistimään sitä! Olen onnistunut leikkaamaan jo ruohonleikkurilla käytäviä sen jälkeen, kun kaivoin kiviä maasta – sitä ennen ei ruohonleikkuria uskaltanut ylärinteeseen viedä.

Kutsun tätä ylärinnettä hedelmätarhaksi, vaikka vesimyyrät ovat verottaneet istuttamistani hedelmäpuista muutaman. Luulisi niidenkin viihtyvän vähän huonommin, kun ruohoa leikataan. 

Toivossa on hyvä elää, sanoi Toivo-vesimyyrässä elävä lapamato.

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kärhö Clematis

Maahumala Glechoma hederacea

Sen edestään löytää

 ... jonka ohi kulkee koko kesän.

Kasvimaan kiveys on ollut paitsi kesken myös huonolla hoidolla. Olen havainnut kasvintaimia kiveyksellä, mutta ollut olevinaan liian kiireinen nyppiäkseni enempää kuin pari ohimennen. 

Nyt päätin ottaa siitä niskalenkin. Jostain oli päässyt sormustinkukkakin siementämään – kunpa noin komeita lehtiruusukkeita kasvaisi kukkapenkkiinkin!

Tähkäverbena, jonka talven yli selviämisestä haaveilin vuosia, on viimein asettunut puutarhaani. Ilmeisesti vain piti hankkia riittävän elinvoimaista kantaa ja sellaista löytyi Sotkamon Taimistosta. Se on tehnyt siementaimen jopa kiveyksen väliin!

Tämän kasvupaikalla ei olekaan laastia tai betonia kivien väleissä, vaan pelkkää hiekkaa, tai saviuunilaastia, mutta se sulaa ulkosalla hiekaksi. Tässä on yksi parannuskohde nyt, kun sain kuivabetonia ja laastia.

Musti esittelee. Tämä ei ole edes pahin kohta. Tämäkin tosin taitaa olla kohta, jossa ei ole kunnon laastikerrosta. Olen ollut laastin kanssa erittäin säästeliäs siksi, että sitä ei ole lähes koskaan tarpeeksi.

Maanrakennuskankaissakin on isoja eroja. Joistakin puskee ainakin korte saman tien läpi. Tässä taisi olla sellainen kangas.

Tekstistä selvisi ainakin se, että betonin tai laastin puute vaivaa. Minulla on jatkuvasti noin kolme projektia kesken odottaen, että toisin kaupunkireissulta kuivabetonia tai laastia. Pieneen, täyteen pakattuun autooni ei mahdu kuin pari pussia kerrallaan eikä niillä pääse kuin alkuun, kun pitää jo lopettaa.

Eilen oli mahtisää. Olin ajatellut käydä kaupassa Nauvossa, mutta en voinut uhrata puolta päivää pois puutarhahommista. Lisäksi olin ruinannut saaremme facebook-ryhmässä ja saarelaisille soittamalla, jos jollakulla olisi nurkissa betoni- tai laastisäkkejä, joita ei juuri nyt tarvita.

Lottovoitto: sain ostaa 5 pussia betonia ja vajaat 2 pussia laastia. Haa! Kasvimaan harmillisesti kesken mutta lähes valmis kiveys tuli viimein valmiiksi eilen!

Oven tällä puolen on ollut pieni kasa sopivia kiveyskiviä odottamassa; ärsyttävä kasa kiertää ja lisäksi ärsyttävä muistutus keskeneräisyydestä. Eipä ole enää kesken!

Lisäksi saan sunnuntaina vielä 4 pussia betonia ja varmaan vielä vajaan pussin laastiakin. On tämä huippua. Kyllä ruinaaminen kannattaa.

Kiveyksessä on kaikkea sekaisin: iso vanhastaan paikoillaan ollut laakea kivi (näkyy edellisissä kuvissa), itse tekemiäni betonilaattoja ja maata kaivaessa nousseita kiviä ja tiiliä. Kesäkuussa maasta kaivamani Höganäs-tiili pääsi paraatipaikalle.

Osa tiilistä murenee pakkasissa, mutta tiilimurske on ihan hyvä kiveyksen pinta myös. Toivon kyllä, ettei hieno ankkureileimainen tiili hajoa.

Minulla oli tänään asiaa kuva-arkistooni työasioissa. Löysin kuvan maaliskuulta 2015, jolloin olin kasvimaan kiveysprojektissa alle puolivälissä. Alue, jonka sain valmiiksi eilen, on kuvan oikeassa yläkulmassa. Tuolloin siellä ei ollut vielä muuta kuin heinikkoa. Ja se yksi iso laakea kivi. Ja lisää kiviä.

Pistetään vielä paremmaksi. Tässä on kasvimaan ja ruusutarhan alue toukokuussa 2006, kun kävin katsomassa tätä myytävää tilaa.

Tässä lähes sama näkymä tismalleen vuoden takaa. Niin kauas piti kelata, että löysin suunnilleen saman näkymän. En selvästikään ota riittävästi näkymäkuvia. On totta, että kamerassani on useammin zoom- tai makrolinssi kuin laajakulma; kukkien kuvaamista varten.

Tasan vuosi sitten ähersin uuteen mustaan peräkärry-pihavajaani ikkunan kasvimaan puolelle ja otin siitä tämän kuvan.

Siirrytään seuraavaksi kuvan oikeaan reunaan eli ylärinteeseen navetan ja vanhan talon väliin, missä on (olevinaan) hedelmätarha.

Siellä näytti tältä silloin toukokuussa 2006. Kun nyt alettiin vanhoja muistelemaan.

Nyt näyttää tältä. Täälläkin on projekti.

Projekti lähti siitä, että sain naapurilta muutaman metrin pätkän pari metriä korkeaa raudoitusverkkoa viime kesänä. Se on jonkin verran taipuisaa, eli ei sitä suorana pysyvää jämerää tavaraa. 

Olen pyöritellyt ajatusta sen sijainnista ja parhaaksi ideaksi koin ylärinteen hedelmätarhan. Sen jyrkimmän rinneluiskan alle sopisi kaareva köynnöspergola.

Tuumasta toimeen! Tai ensin odotin, että sain kakkoskakkosta, jota sahattiin pihastani kaadetusta isosta kuusesta, joka oli vähän kallellaan. Onneksi tällä saarella on betonisäkkejä tarjoavien ihmisten lisäksi, tai heidän joukossaan, myös sahan omistaja. 

On ihan huippua, että tukit tullaan keräämään pihalta ja ne tuodaan jonkin ajan päästä halutun kokoisena puutavarana takaisin pihalle. Lisäksi saan hakea sahanpurua ja puusilppua kottikärryillä monenlaiseen tarpeeseen, sillä saha on ihan tässä kylässä.

Vanhan navetan päädyn lähellä kasvoi pystyyn kuollut luumupuu (ja kymmeniä juurivesoja) ja sen seassa orjanruusu. Sehän tekee viisimetriset, inhasti koukkupiikikkäät lonkerot joka suuntaan. Pitäisi olla moottoripyöräilijän nahkahaalari suojana. Piikkejä iskee niin reiteen kuin päänahkaankin. 

Ruusu alkoi jo häiriköidä ylös rinteeseen kulkua.

Ruusun ja luumun yhteiset lähtöpassit koittivat nyt. Taistelun jälkeen pihatiellä oli kaksi isoa kasaa. Yhteen kietoutuneena elävänä kasvustona massa oli jotenkin paljon kompaktimpi! Mutta kaipa tässä on sama efekti kuin jos tyhjentää vaatekaapin sisällön sängylle. Että miten nämä kaikki tuonne kaappiin mahtuivat.

Asetin rautaverkon kaarelle, mittasin sen pituisen köyden, jolla merkkasin pergolan linjan ja iskin pari tolpanjalkaa maahan. Yksin kun tekee, täytyy kaikenlaisia keinoja keksiä, joilla saa mitattua ja merkittyä. 

Ensimmäisestä versiosta, joka taisi näkyä pari kuvaa aiemmin, tuli liian laakea ja sen tolpat olivat liian samassa linjassa. Se oli jalkapallomaali. Seuraavana päivänä uusin tolpanjalkojen paikat esteettisemmiksi. Sitten aloin kaivaa kivimuurille linjaa ja asetin ensimmäiset kivet paikoilleen.

Sopivia kiviä piti kaivaa maasta, mutta siellähän niitä on lähes vieri vieressä. Tässä syy, miksen ole leikannut ruohoa tästä rinteestä. Tai olen kyllä aloittanut ruohonleikkurilinjojen raivaamisen, joka tämän projektin myötä sai aimo harppauksen eteenpäin.

Välillä tulee vastaan niin isoja kiviä, ettei niitä jaksa saada ylös. Tässä on etualalla tuollainen kahden mikroaaltouunin kivi (kategoriat ovat leivänpaahdin, mikroaaltouuni ja titanic), se sai kavereineen jäädä. Tuo on lisäksi Mustin suosima tähystyskivi. Näiden kahden kiven ympärille voi hyvin tulla istutusalue.

Sitten muuriin nousi toinen rivi kiviä. Laudanpätkän avulla sain mikroaaltouuni-kiviä pyöritettyä toiseen kerrokseen. Verkko on rullalla toisen tolpan ympärillä, jotta se on poissa tieltä. 

Koversin takana näkyvää jyrkkää rinneluiskaa, heti kivimuurin takana maa on korkeammalla. Näin muuri ei jökötä tyhmän näköisesti irrallaan, vaan on toivoakseni luontevammin ujutettu maastoon. Rinnesijainnin takia pergolan sisällä oleva alue ei ole ihan tasainen, vaan siinäkin on loivaa rinnettä. Tai katsotaan, mitä saan aikaan. Suunnittelen heti kivien eteen istutuksia, pari kärhöä minulla siihen onkin jo. Istutusten maa saa viettää, mutta sen eteen voisin kovertaa vähän tasaisempaa, niin saisi vaikka tuolin siihen suht suoraan.

Nyt on kiviä kaivettu sopivasti pois ruohonleikkurin tieltä, mutta etu- ja keskialan isot kivet tulevat saamaan kukkapenkin väliinsä, noita en saanut ylös millään.

Rinteessä on satumaisen hyvä multa, mutta myös painajaismaisen paljon vesimyyriä. Toivon, että ruohonleikkuu saa ne jatkossa viihtymään huonommin. Nehän rakastavat tällaista heinikkoista rinnettä.

Tähän tilanteeseen pääsin kolmantena päivänä eli eilen. Luulen, ettei kivimuurista tarvise tuon korkeampaa tullakaan. Sen takana saa maa edelleen viettää vielä ylöspäin rinteenä.

Vielä kuva eilen illalla. Kiveystöillä oli viime päivinä kiire, sillä tälle päivälle eli perjantaille luvattiin oikein kunnon sadetta. Tähän asti kun on ollut satumaisen hienot, kuivat kelit. Halusin saada hommat tehtyä ainakin niin pitkälle kuin pystyn.

Navetasta sen verran: aion joskus rakentaa sen länsipäätyyn, kuvan seinä, kasvihuoneen. Sitten kun ehdin ja tärkeämmät asiat on hoidettu. Siksi siellä on jo vanhat tuvan muurin tiilet valmiina odottamassa.

Öhöm. Ehkä vintin eristämisen jatkaminen olisi tärkeämpää kuin pergoloiden rakentaminen. Tämän takia en ole vieläkään päässyt muuttamaan vanhempaan talooni enkä näillä näkymin vielä muutamaan vuoteen pääsekään. Kun aina on jotakin kivempaa eli maankaivuuta.

Päädyin muuraamaan kivimuurin betonilla, mitä en ole aiemmin tehnyt. Mutta näin se luultavasti pysyy paremmin pystyssä. Sen taakse tulee irtokiviä ja maata.

Yhtenä projektina, johon ryhdyn, kun jaksan, on purkaa pari tekemääni pitkää pengermää ja muurata ne. Ne ovat nimittäin varsinaisia vesimyyräkasvattamoita. En ollenkaan tajunnut sitä pengerryksiä rakentaessani. Edellisessä kuvassa näkyykin toinen pengermistäni, tai pikemminkin ei näy. Se on peittynyt kasvillisuuteen. Kivet ovat liikkuneet, kun myyrät ovat myllänneet. 

Myyrien vuoksi tämä myös on hedelmätarha lainausmerkeissä. Täällä olisi pari kirsikkapuuta ja pari omenapuuta enemmän, jos vesimyyrät eivät olisi syöneet niiden juuria. Niin ja yhtenä vuonna kaatui kuusimetrinen luumupuukin ihan suorilta, kun sillä ei enää ollut juuria.

Tämän kuvan ottamisen jälkeen peitin muurin pressulla, jotta tuore betoni ei liukene sateeseen.

Tällaista täällä. Pihatien ruusu-luumukasa siirtyi navetan toisen puolen heinikkoon ja meille todellakin tuli sade, luit oikein! Yöllä vettä tuli peräti 25 mm, mikä on ihan huippua. Kuivuus taitaa olla takana päin. Tänäänkin satoi vielä muutama milli lisää.

Huomenna, jos ei sada, jatkan projekteja.

On niin ihanaa asua saarella, josta löytyy a) kiviä ja b) avuliaita ihmisiä!

Tähkäverbena Verbena hastata

Aukot, näkymät

 Puutarhaelon Riitta pohti blogikirjoituksessaan syksyllä puutarhansa aukkoja (KLIK). Juttu oli todella kiva ja kiinnostava ja sen päätteeksi Riitta haastoi muitakin bloggaajia kirjoittamaan aiheesta. Tiesin heti, että tartun aiheeseen.

Toisin kuin Riitalla, oma puutarhani on melko avoin ja sitä siinä rakastan. Näkymä jatkuu rinnettä alas tien yli kyläniitylle, kuten tässä huussin edestä otetussa kuvassa.

Näin ei olisi, jos tonttia ei olisi raivattu. Piha oli monin paikoin melkoista vaahtera-luumuvesakkoa. Siihen en halua palata ja elänkin pienessä ristiriitatilanteessa. Olen istuttanut aika paljon puita, sillä rakastan monia puita ja haluan myös kokeilla uusia lajeja, joita ei paljon Suomessa vielä ole.

Toistaiseksi ne ovat pieniä, mutta esimerkiksi tuossa kuvan niittynäkymän edessä kasvavat nyt vielä hyvin pieni kuparivaahtera, vähän isompi kolmioka ja vielä isompi marjaomenapensas, siitäkin tulee monimetrinen puu. Myös tässä etualan ruskopenkissä kasvava rusotuomipihlaja laajenee jatkuvasti, ja tietysti toivon kovasti, että pyöreän penkin keskellä kasvava kiinanpunapuu elää ja kukoistaa (ja kasvaa valtavaksi, huh!).

Toisaalta – puusta on helppo päästä eroon ottamalla saha esiin. Kuinka helppoa se on jonkun aarteen kohdalla sitten, on eri juttu.

Kulkuaukot ovat tärkeitä, ne ovat siirtymäpaikkoja tilasta toiseen. Venevajan vanha ovi pääsi viimeinkin viime kesänä sille paikalleen, johon sen olin ajatellut. Sen molemmin puolin suunnittelemani marjakuusiaidat eivät toteutuneet, kun peurat söivät taimet, mutta siinä on nyt jo muuta kasvillisuutta ja näkyvyyttä estävää puskistoa jonkin verran ja lisää kasvaa. Ovesta vasemmalle, kuvan ulkopuolella, on taas isoksi kasvava puu, nimittäin punahevoskastanja.

Minua vähän hirvittää tämä puiden määrä, mutta minkäs teet. Maailmassa on liikaa ihania puita ja kun on tilaa, niitä tulee haalittua. Mutta en ole puun siimeksessä viihtyvää tyyppiä; kaipaan avaruutta, mielellään horisonttiin asti jatkuvaa näkymää. Minua ahdistaa olla metsässä!

Kuvassa edessä on siemenestä onnistuneesti kasvatettu karhunputki 'Ebony', mutta en saanut siitä itävää siementä syksyllä, kaikki olivat jotenkin surkastuneet. Tilasin uudet siemenet ja ne odottavat nyt ystävän hyvässä huomassa, että käyn hakemassa. Tuo on nimittäin kaksivuotinen, tai niin oletan, kuten lähes kaikki muutkin tuollaiset herkulliset putkikasvit. Harmi vain.

Kun oviaukkoa katsoo kohtisuoraan Rohanista käsin, näkyy siitä suoraan autopaikalleni kasvimaan läpi. Tämä häiritsee joka ikinen kerta, kun tätä näkymää kameran kanssa sihtaan – onneksi auto on sentään vihreä. 

Suoraan auton edessä koivun alla on pistokkaasta kasvattamani purppuraheisiangervo, mutta se kasvaa kuivalla paikalla äärettömän hitaasti, ehkä senttimetrin vuodessa. Siitä oli tarkoitus tulla näkösuoja. Samalla pienellä läntillä on myös tummalehtinen kirsikkaluumu, rusokuusama (pistokkaasta sekin) ja nyt yksi ihana pensasruusukin, joten ehkä auto jonakin vuonna piiloutuu.

Onnistuneimmat näkymäaukot ovat usein tekemieni pienten rakennelmien aiheuttamia, sillä parimetrinen yksinkertainen hökötys jo peittää ja sen jälkeen avaa näkymän. Tämä pikku aukko avautuu pihatieltä käsin. Vasemmalla on kaksi parimetristä karhunvattukartiota, oikealla yksinkertainen ruusupergola, joka kannattelee jättimäistä orjanruusua. 

Useimpia näkymiäni haittaa aita, kuten tuo epämääräinen risuaita kuvassa. Puutarhanäkymät olisivat paljon kauniimpia ilman, mutta silloin pihassani ei olisikaan paljon kuvattavaa, kun peurat söisivät lähes kaiken. Syksyllä vedin aidan päälle lisärumennukseksi leveää valkoista nauhaa. Se on järkyttävän näköinen, mutta tänä talvena ei pihallani ole montaa valkohäntäpeuran sorkanjälkeä näkynyt, onkohan yhtäkään. Pikkuiset metsäkauriit kyllä vielä pääsevät, sillä ne tulevat aidan raoista tai ali, mistä vain pääsevät, kun valkohäntien taktiikka on loikata yli.

Sama näkymä vastakkaiseen suuntaan, mutta tähän suuntaan ei ole näkymää, ehkä siksi, että ylämäkeen on aina vaikeampi nähdä, varjoakin tuolla on. Navetan päädyssä näkymän katkaisee tuuhea pihlaja. Sen edusta on vielä muokkaamatta puutarhaksi, olen siihen jo jotakin ajatellut, mutta en vielä ehtinyt sinne asti.

Tämä on muuten näkymä autopaikalta käsin, eli kyllä näkyvyys tuntuu tästä suunnasta olevan aika hyvin peitossa, mutta silti toisesta suunnasta katsottuna auto näkyy – kumma juttu! Auto on ehkä vähän pakkomielle, sillä se on minulle lähes rumin pihan elementti, jota kuvitella saattaa, ja haluan ehdottomasti, että auto on poissa silmistä, kun puutarhassa käyskentelee tai ikkunoista ulos katsoo.

Lempinäkymiäni on pitkä yhtenäinen aukko kasvimaalta, puutarhaoven kautta, Rohanin viertä, kahden männyn oksien ali kohti muotopuutarhaa. Tässä ollaan näkymän loppupäässä lähes mäntyjen alla. Oikealla on kookas kataja osaltaan ohjaamassa näkymää. 

Muotopuutarhaan kuljetaan omenapuun kaartuvan oksan ali. Olen iloinen, että sain vanhan muotopuolen omenapuun muotoiltua noin hyvin.

Tällainen näkymä siimeksen kautta aurinkoon sykähdyttää aina. 

Näkymä toimii myös toisin päin, muotopuutarhasta tai sen takaiselta kedolta tänne, Rohaniin. Tämä haaste tulikin mieleen, kun otin loppiaisena lumisen kuvan muotopuutarhasta käsin, omenapuun kaartuvan oksan ali tänne mäntyjen suuntaan. Mutta enpä nyt haluakaan pilata kivaa haastetta lumisella kuvalla.

Sen sijaan laitetaan sama näkymä vähän kauempaa Rohanista käsin; tunnelmallisessa alkukesän ilta-auringossa ja sillä hetkellä, kun kukassa ovat muotopuutarhan vanha 'Åkerö' -omenapuu, Rohanin japaninkirsikka 'Royal Burgundy', sen alla kasvava silkkipioni ja tulppaanit siellä täällä. Myös mäntyjen oksat osallistuvat näkymäaukon luomiseen.

Jos joku olisi minut nähnyt tuolla hetkellä, olisin ollut kuin se hymiönaama, jonka silmät ovat sydämenmuotoiset.

Olisi mukava kuulla sinunkin puutarhasi aukkopaikoista ja näkymistä.

Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Karhunputki Angelica

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kirsikkaluumu Prunus cerasifera

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kuparivaahtera Acer griseum

Marjaomenapensas Malus toringo var. sargentii

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Purppuraheisiangervo Physocarpus opulifolius, tummalehtiset lajikkeet

Rusokuusama Lonicera tatarica

Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii

Silkkipioni Paeonia wittmanniana

Juhla-arvonnan voittajat

 Ensin tärkein eli voittajat. Järjestyksessä saa kukin valita, minkä voitoista haluaa. Voittajat arvottiin satunnaislukugeneraattorilla blogiin ja facebookiin tulleista kommenteista.

Voittaja 1 on nimimerkki Päivi, joka jätti kommentin toisena: "Kiitos blogista, Facebookin kautta on tullut luettua suunnilleen jokainen siitä asti, kun löysin Saaripalstan. Tykkään. Päivi". Nimimerkissä ei ole linkkiä, joten ilmiannathan itsesi sähköpostiini saila (at) elsanlempituoli.fi ja kerrot, minkä voitoista haluat (Pihakalenteri 2023, Kukkia sipuleista tai Kukkaloistoa keväästä syksyyn).

Voittaja 2 on tytti, jonka linkin takaa ei myöskään löydy yhteystietoja. Kommentti oli seuraavanlainen: "Syksyisen lämpimät onnittelut blogillesi! Mielenkiintoinen juttu saaripalstastasi ja sen muutoksista. Ihanat kissat ja kaikki puutarha jutut on niin mukavaa luettavaa. Mukaan arvontaan." Lähetäthän sinäkin yhteystietosi ylläolevaan sähköpostiin, samoin kuin toiveen voitosta. 

Voittaja 3 on facebookin kautta kommentoinut Marja Koskela-Gröndahl, ja häneen saankin yhteyden vaikka livenä, sillä hän asuu tällä samalla saarella!

Onnittelut voittajille ja lämmin kiitos kaikille kommentin jättäneille, olin aivan hämmästynyt, kuinka monta sellaista lukijaa Saaripalstalla on, joista en tiennytkään! Ihana kuulla, että tarinani kiinnostavat.

Mainitsin edellisessä jutussa siniheinät, marraskuun mahtiheinät. Tässä Rohanista kasvimaalle johtavan oven molemmin puolin on isosiniheinää. Vasemmalla tavallinen isosiniheinä, oikealla rakettimaisesti korkealle nouseva lajike 'Skyracer', korkeutta lähes kaksi metriä. 

Tuossa kottikärryjen päällä näkyy aluetta, jossa olen viime päivinä jatkanut kiveyksen tekoa. Siitä poiki sitten istutusalueen tekeminen, sillä alan vähitellen lähestyä tätä reunaa.

Kivipenkereen vierellä on jo jotakin puskaa ja maanpeittoa niiden alla. Harmi, että peurat ovat riipineet ovesta vasemmalle kasvavan ison 'Duchesse de Rohan' -portlandruusun, sillä se olisi muuten todella ihanan vihreä, kuten muutkin ruusut. Nyt siinä on vain puskan sisällä kasvavat lehdet tallella.

Olin alkanut miettiä tähän reunaan laajempaa istutusaluetta. Kerrankin tein niin päin, että reunustin alueen ennen kuin istutin. Olisiko ennätys... tai onhan vasemmassa reunassa jo paatsama ja punahelmipihlaja, kummatkin noin metrin mittaisia, niitä piti varoa, kun upotin pitkää lautaa juuriesteeksi aidan eteen. Muuten sieltä puskee juolavehnäarmeija, kovasti ne kurkkivat maata peittävän maton alle, mutta olivat luovuttaneet aika pian.

Niin, siinä on toinen ennätys: maa on ollut peitettynä pari vuotta – kerrankin on puhdas, rikkaruohoton multa, johon istuttaa! Peittäminen johtuu siitä, että olen halunnut heinikon kuriin ja ajatellut kiveäväni alueen, niinpä maa tuli peitettyä tuonne nurkkaan saakka. Mikä tuuri.

Reunuskiviä ostin kesällä, kun tein päivän rakennustarvike-ostoskeikan Paraisille ja Turkuun. Ajattelin, että johonkin noita reunakiviä kumminkin tarvitaan. Raoista ei tarvitse stressata, kun tälle puolelle tulee kiveys, ei nurmikko. Jos olisi nurmikko, niin se luikertelisi kivien väleistä kukkapenkkiin yhdessä hujauksessa.

Kottikärryssä on se satsi, joka tuonne upposi; aletaimia, alesipuleita ja sitten muutamia erityisherkkuja Liettuasta, kuten kerrottua mukulaleinikkiä ja voitonlaukkaa, ja ystävältä saatu ihana amurinlilja ja paljon muuta. Tuo vaalea imikkä on aika hauska, sillä sen yhteydessä oli hintakyltti, jossa kerrottiin kasvin olevan hopeatäpläpeippi. Katsoin sitten ruukun tekstiä, jos siitä selviäisi lajike, mutta siinä luki suikeroalpi.

Nyt tuli aurinko taas esiin, joten projekti jatkuu. Muistin yöllä, että olin miettinyt köynnössäleikköä oven jatkeeksi ja uutta ajoporttia tehdessä tuli vastaan sopivia rimoja. Joten joudun nyt kumminkin tallomaan istutuksia, niin tyypillistä – ehkä se kuuluu asiaan. Ainakin minulla.

Loppuun kuva 'Prince' -kaita-asterista, joka availee uusia kukkia koko ajan ja varmaan tämän lämpöaallon myötä vielä lisää. Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille – lämpömittari näyttää lähes 13 astetta! Siis ulkona!

Hyvää viikonloppua ja onnea vielä voittajille, muistattehan ottaa yhteyttä, Päivi ja tytti!

Amurinlilja Lilium pensylvanicum

Isosiniheinä Molinia caerulea ssp. arundinacea

Kaita-asteri Symphyotrichum lateriflorum

Mukulalainikki Ficaria verna

Portlandruusu Rosa Portland-Ryhmä

Punahelmipihlaja Sorbus vilmorinii

Voitonlaukka Allium victorialis

Kuivuuden vaikutuksia ja virkistävä sade

 Tänä kesänä on saanut tarkkailla ruskistuvia kasveja tavallista enemmän. Heräsin vajaat kaksi viikkoa sitten rankkasateen ropinaan, kello oli vasta vähän yli kuusi aamulla. Muistin saunan edustalla olevat pienet siemenkasvatukset ja ajattelin kantaa niistä muutaman parempaan paikkaan, kun sade hetken päästä hellitti.

Ehdin saunalle ja olin purkit kädessä lähestymässä taloa, kun kuulin outoa kohinaa. Näin, että kylän länsipää on hävinnyt näkyvistä! Siellä satoi järjettömän rankasti ja sade siirtyi kohti. Ei siinä ehtinyt muuta kuin juosta kuistille ja jättää purkit siihen katon alle. Seuraavaksi hain kameran.

Rännit eivät ehtineet vetää, kun sade suihkusi niiden yli. Lännestä jo lähestyi sinisempi taivas, joten kiirettä piti kuvaamisen kanssa.

Aamuaurinko kultasi kesäsateen, joka todella tuntui kultaakin kalliimmalta. Kylläpä sadetta sai tänä kesänä odottaa!

Pian sade alkoi heiketä siirtyessään idemmäs.

Mittariin kertyi muutama milli. Onneksi tuolloin saatiin edes pari sadetta samana viikkona, sillä sen jälkeen kasvit siirtyivät jo takaisin lurpotustilaan. Nyt vettä on tullut paremmin ja toivottavasti tulee jatkossakin, sillä maa on yhä rutikuivaa hyvin syvälle.

Moni kasvi, jota luulin kuivankestävämmäksi, on kärsinyt. Värimintut ovat kuivattaneet osan varsistaan.

Samoin punalatvat. Ne vaatisivat ehkä kosteampaa. Rantapunalatva kuoli kokonaan muutamassa vuodessa, mutta tämä vanha täpläpunalatva on viihtynyt näistä parhaiten. Se kasvaa varjoisessa notkelmassa. Nyt sekin kuivatti lähes kaikki vartensa. Tässä kuvassa olen jo leikannut kokonaan ruskeat varret pois. 

Katsura on saanut tänä kesänä kastelua enemmän kuin koskaan, sillä hankin keväällä uppopumpun kasvimaalle ja letku yltää kastelemaan tätä uutta ruusutarhaa, jota kastelinkin ahkerasti. Silti puu (jos siitä ikinä puuta kasvaa) lurpottaa. Toki tämäkään ei saanut kastelua parin viikon poissaoloni aikana heinäkuun loppupuolella. Mutta luulisi jo lähemmäs kymmenen vuotta tässä kasvaneen kasvin löytäneen juurillaan vettä.

Vielä enemmän hämmästyttää ruotsinköynnöskuusama 'Serotina', joka on kasvanut tässä kymmenen vuotta ja nyt se ruskistui puoliksi. Aiempina kesinä ei tässä ole näkynyt mitään kuivumisen merkkejä.

Myös ikivanhojen karviaisten kuivuminen hämmästyttää. Marjoja on kyllä tullut paljon, mutta ne eivät ole erityisen hyvän makuisia, normaalikesänä ne ovat herkullisia.

Ukonhatut viihtyvät pihallani melko huonosti jokakesäisen kuivuuden takia, ja joitakin niistä on kuollutkin. Tämä on kookkaimmasta päästä.

Hortensiatkin ovat vaikeuksissa, mutta ei samettihortensia sentään aiemmin ole ihan tämän näköiseksi mennyt.

Näsiänkin nuutuminen yllätti.

Tikankontti 'Emil' sanoi heipat, tovottavasti juurissa on vielä eloa.

Syysvuokkoja minulla taitaa taas olla vain tämä yksi 'September Charm', joka on ensimmäiseni. Pari vuotta kituliaana sinnitellyt 'Lady Gilmour' ei enää tänä vuonna noussut. Tästäkin puskasta on puolet ruskeana, toivottavasti kukkii kuitenkin sateiden myötä. Ei tämä ennen syyskuuta ole aiemminkaan kukkinut.

Kuivuudesta voi kuitenkin kaivaa hyötyä esiin. Ransu esittelee. Voi nimittäin tarkastella kohtia, joissa edelleen vihertää.

Ransun rapsuttelujen välissä siis.

Paikoitellen on vihreitä laikkuja, eikä se johdu pelkästään niissä kohdissa kasvavista siankärsämöistä, voikukista tai matarasta.

Yksi kiinnostavista kohdista on tonttini länsireuna, jossa kulkee jokin vesisuoni. Joissakin kohdissa ei tarvitse kaivaa kuin puoli metriä, niin tulee vettä vastaan. Niinpä nämä istutusalueet tulevat laajenemaan, etualan ruskopenkki ja siitä oikealla oleva tontin reunan penkki myös. 

Tämän vuoksi kiinanpunapuu meni ruskopenkin alimpaan kohtaan ja se voi siinä oikein hyvin. Se on kostean paikan puu.

Sen sijaan vähän ylempänä ja idempänä vanhan talon kulmalla on rutikuivaa. Nuo vihreät laikut ovat minikokoisina sinnittelevää savikkaa ja mataraa.

Saunan edustalla on mehevänvihreää, vaikka olisi millainen kesä, ja se selittää, miksi sauna on niin laho. Sen paikalle tulee loistava lehto. 

Tuossa seinän vieressä on kohta, johon voin upottaa taimien ruukut ja ne pärjäävät ilman kastelua.

Loppuun selviytymistarinoita, jotta päästään päättämään positiivisesti. Purppurakannusruoho on tuottanut siementaimia muotopuutarhan timjamikäytävälle, en ole vielä ehtinyt niitä siirtää. Paikka on paahteinen, kuiva ja maa kivikovaa savea. Ja nämä kukoistavat!

Ja sitten on kärhöt, yllättävän kuivuudenkestävät. Tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon' tuottaa tavallista pienempiä kukkia, mikä on hyvä vain, kauniimpiahan ne ovat kuin isot! Viinikärhöt ovat toki kuivuudenkestävimmästä päästä kärhöjä.

Vielä hurmaavampi tarhaviinikärhö on 'Hågelby White', joka on bensaraha Betweeniltä viime vuonna. Tämä kasvaa aika kuivassa kuistin kulmalla, mutta olen yrittänyt muistaa kastella silloin tällöin. Jossain vaiheessa sen juuret tulevat löytämään kosteampaa maata. 

Kukat ovat hyvin pienet, ehkä kuivuudesta johtuen, mutta näidenkin kohdalla pienuus oli iloinen yllätys. Tässä saattaa olla vahva kandidaatti maailman kauneimmaksi kärhöksi.

Karviainen – Ribes uva-crispa

Katsura – Cercidiphyllum japonicum

Näsiä – Daphne mezereum

Purppurakannusruoho – Linaria purpurea

Ruotsinköynnöskuusama – Lonicera periclymenum

Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana

Syysvuokko – Anemone hupehensis

Tarhaviinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä

Tikankontti – Cypripedium

Täpläpunalatva – Eutrochium maculatum

Ukonhattu – Aconitum

Väriminttu – Monarda