Lehmät metsässä

 Lukijan toivejuttu

Tämä pieni kertomus tapahtui heinäkuussa, kun ystäväni Matti oli kylässä. Hän kysyi, mikä on lempipaikkani saarella ja keksin yhden ihanan paikan. Lähdimme tarpomaan kohti etelää pitkin laitumen reunaa. Lehmien kesäinen laidunalue on valtava. 

Saavuimme eteläniitylle. Sieltä sukelsimme sähköpaimenen ali metsälaitumelle. Lehmät ovat uteliaita ja lähtivät seuraamaan meitä. Ensin hitaammin, sitten nopeammin, jopa hölkäten.

Vaikka ne ovat sympaattisia, ovat lehmät aika isoja ja kun perään lähtee juoksemaan lauma, jossa on mukana sonnikin, menee minulta pupu äkkiä pöksyyn. Ystäväni – hänen lapsuudenkodissaan oli lehmiä – vitsaili Seitsemän veljeksen kohtauksesta, jossa veljekset menevät isolle kivelle pakoon sonnilaumaa.

Niinhän siinä kävi, että pian pinkaisin korkealle kallionnyppylälle. Lehmät, vasikat ja sonni jäivät alas ihmeissään. Ei se hirveästi auttanut, kun ystävä kertoi, miten sympaattisia ja ystävällisiä lehmät ovat ja kun niillä on niin söpöt korvatkin.

Pattitilanne. Lehmät jäivät odottamaan, että laskeudumme. Minä odotin, että ne menevät loitommas. 

Lopulta hipsimme hiljaa kallion toista puolta alas ja pakenimme vähin äänin. Puhe saa selvästi lehmälauman seuraamaan. Herkkujahan ne tietysti toivovat.

Lempipaikkani, tai yksi niistä, on entisen pikkuisen torpan kivijalka kalliolla, niityn äärellä ja lähellä merenlahtea. Täällä on aina rauhallista, eikä lehmien lisäksi täällä liiku juuri kukaan. Pyysin Mattia esittämään kuvassa paikan isäntää. Muovipussissa on muutama löytämämme kantarelli.

Rantalepikon läpi pääsee lahdelle.

Lehmät ovat syöneet lahden rannasta korkean kaislikon pois ja nykyään tämä on kaunis ja avoin matalarantainen poukama.

Seuraava lahti on isompi ja siellä on asutusta. 

Sitten palasimme kylään. Lenkki ei ollut kovin pitkä, korkeintaan pari tuntia, ja etenimme hyvin hitaasti, pysähdellen.

Kylätien varressa on lampi tulipalojen varalta, jotta pystymme tarpeen tullen hoitamaan alkusammutusta itse ennen kuin palokunta pääsee paikalle. Meillä on täällä oma palokalusto letkuineen. 

Lammessa on ihana vihreä kuorrute pikkulimaskaa. Lapsena ajattelin, että se on keijukaisten kasvi, kun se on niin pienilehtinen ja heleä.

Kyläniittymme on samaa laidunaluetta metsän ja rannan kanssa. Lehmälauma on usein kylässä näkösällä. Onhan se hassua katsoa noita rauhallisesti liikkuvia eläimiä ja miettiä, miten niitä voi pelätä. 

Pikkulimaska Lemna minor

Retkeilyä kotisaarella

 Ystävä oli muutaman päivän kylässä. Menimme retkelle joka päivä. Tähän kokosin paloja kotisaaren retkistä. 

Yhden veneretkenkin teimme, mutta sinne en ottanut kameraa. Ehkä teen vielä blogijutun siitäkin, vaikka onkin vain surkeita puhelinkuvia.

Matkalla kohti entisiä kalkkilouhoksia on kaunista rantalepikkoa.

Pähkinälehtoja riittää. Lehdet ovat kuin lasimaalaus. Suunnilleen tässä kohdassa näimme kaksi sarvipöllöä, jotka lähtivät lentoon. 

Palasimme vielä eilen samaan paikkaan, tarkkailimme ja lähdimme hitaasti siirtymään kohti jonkin linnun hälytysääntä. Jonkin ajan kuluttua näimme, kun mustarastas ajoi pöllöä takaa. 

Upeat pöllöhetket!

Rannan polulla kasvaa täydellisen muotoinen kataja.

Saavuimme entiselle kalkinpolttouunille.

Tällä niemellä osa louhoksesta on luolassa, joka on täyttynyt vedellä.

Luonto valtaa kaivannot takaisin.

Kipusimme ylös louhoksista kallion päälle. Osa kiviaineksesta on rapautunut aikojen saatossa, kovempi aines on jäänyt koholle raidoiksi.

Pikkuinen tummaraunioinen kasvaa kallion laella, kuolleen katajan syleilyssä. Tänä kesänä ei edes kallion päällä ole paljoakaan kuivaa kasvillisuutta.

Seinäraunioinen on harvinainen, sillä se kasvaa vain kalkkikalloilla ja muilla kalkkipitoisilla pinnoilla. Kotisaareni esiintymät ovat Varsinais-Suomen runsaimmat. Tämäkin raunioinen on aivan mini.

Täältä ylhäältä näkee kauas, sillä ollaan saaren korkeimmalla kohdalla. Kauimpana siintävät Iniön saaret.

Kapean lahden ylittävää siltaa pitkin pääsee seuraavalle niemelle.

Kohtasimme oravan, joka meistä hämmästyneenä pudotti käpynsä. Toivottavasti se löysi sen myöhemmin.

Kaikki on hurmaavan vihreää. Tämän pähkinä-kuusimetsän aluskasvina on mm. ketunleipää ja sinivuokkoa. Katso kuusen sammaloituneita varpaita! Onko kauniimpaa.

Tämän niemen kalkkilouhos on yhtenäinen, kymmeniä metrejä syvä kuoppa ja se on täyttynyt makealla vedellä. 

Keltamaksaruoho kukkii joka kivenkolossa kuin viimeistä päivää. En ole toista näin runsasta kukkimisvuotta nähnyt.

Verikurjenpolvi on kalkkikallioiden ja -louhikoiden kasvi.

Polku vie merenrantaan.

Täältäkin löytyy uurteiseksi kulunutta kalliota, ohutta kuin kirjan sivut.

Kaivoksen laiturista on jäljellä enää muisto. Olen tietääkseni ollut tuossa yötä ehkä puolivuotiaana silloin, kun se oli vielä laituri. Tai ei siis laiturilla yötä, vaan purjeveneessä.

Entiset kaivosteollisuusrakennelmat ovat kiehtovia, kun luonto ottaa niitä takaisin itselleen.

Lähdimme takaisin kotiinpäin kiertotietä saaren ympäri. Poikkesimme vielä metsään, sillä siellä on upea rämeikkö. Juuri sellainen, jossa alligaattorit vaanivat pinnan alla. 

Alligaattorit eivät ole saaneet syötyä kaikkia kauriita, niitäkin näimme.

Lehmät laiduntavat rauhassa rantaniityllä.

Saapuminen kotiin. Taloni keltainen harja näkyy.

Kävimme myös suojellulla metsäpalstallani eli Mustin metsässä. Sieltä ei ole montaa kuvaa, sillä olin unohtanut, että minulla oli kamera matkassa. Vaikka se roikkui kaulassa.

Osa metsästäni on kuivaa kallionlaen männikköä, osa kosteampaa kuusikkoa kohti notkelmaa, jossa on entinen niitty tai pelto. Kuusten seassa kasvaa myös pähkinäpensasta.

Mustin metsän eteläpäässä on kostea metsätilkku tervaleppää ja haapaa. Syksyn hirmumyrsky kaatoi pitkän männyn.

Metsäni ohi kulkee ikivanha kärrytie, joka yhdisti saaren kaksi kylää vuosisatojen ajan. Vaikka sitä ei enää paljoa käytetä, se ei ole kasvanut umpeen ja sitä pitkin pääsee kulkemaan kodin ja metsäpalstan väliä. Tien varrella on hieno suo.

Keltamaksaruoho Sedum acre

Seinäraunioinen Asplenium ruta-muraria

Tummaraunioinen Asplenium trichomanes

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

Veneretki

 Lauantain kurjan kelin jälkeen sunnuntai valkeni aurinkoisena ja rauhallisena, tuulta oli vain vähän. Lähdimme ystävien kanssa retkelle.

Ensimmäinen kohde oli saari aika lähellä omaamme, ja sen rantakallioissakin näkyy samaa eri kivilajien tuottamaa eroosioraitaa kuin meillä. Kulkupeli on ystävän vanha ja vakaa saaristovene.

Täällä on kaunis pähkinälehto ja maastosta voi nähdä, että vanhoja niittyjä on. Edessä kasvava pensas on orapihlajaa, joko tylppö- tai suippuorapihlaja. Ne ovat niin samanlaiset, etten erota niitä toisistaan ja kumpaakin esiintyy. Lisäksi täällä kasvaa aitoja metsäomenapuita, ei siis sellaisia tarhaomenapuun kanssa risteytyneitä villiomenoita, jollaisia ne lähes kaikkialla ovat.

Seuraavaksi rantauduimme saarelle keskellä Mossala fjärdeniä, kraaterimaista pyöreää vesialuetta. Rantautuminen olikin vaikeaa, sillä rannat ovat matalia. Pääsimme hyvällä yhteistyöllä maihin tässä kohtaa kivikkorantaa. Täällä kukkivat meriputket, väinönputken merelliset serkut.

Kukinto on nupulla suloinen pallukkarykelmä.

Saaren sisäosa on kuusikkoa ainakin siinä kohdassa, jossa lähdimme sisäosiin. Tässä kohdassa on kallio pinnassa ja jäkälät säännöllisten sateiden takia aivan uskomattoman pörheät. Kallio laskeutuu matalana kohti rantaniittyä, johon suuntaan jatkoimme.

Teimme hyvin mielenkiintoisia havaintoja. Löytyi horsmanvarsia ja mesiangervot olivat tulossa kukkaan. Tällä saarella ei siis ole peuroja! Mikä onnellinen kasviensuojelualue!

Näin ollen saarella voisi olla seljakämmekkää, jonka peurat ovat lähes kaikkialta saaristosta syöneet, mutta emme löytäneet, tosin emme haravoineet saarta kokonaisuudessaan; se on aika vaikeakulkuinen.

 

Rantakallio on upean laaja ja sileä. Yritimme maihinnousua ensin tähän, mutta kallio jatkuu vedessä niin matalana, ettei ollut toivoakaan päästä rantaan asti.

Olen lapsesta asti ihastellut kalliosaarten sinnikästä kasvillisuutta.

Tässä kohdassa ranta muuttuu somerikoksi ja metsänrajassa on hurmaava pikku niitty ahomansikkaa ja haisukurjenpolvea.

Korkeat saarnet tulevat myöhään lehteen, tässä rantametsässä varmasti vielä myöhemmin kuin kotona.

Seuraava kohde oli saari, jonne muinaiset merenkulkijat ovat tuoneet karhunlaukkaa. Sitä kasvaa saaren rantalehdossa. Tutkin kiinnostuneena kimalaisia, ne olivat pieniä.

Luen kimalaiskirjaani ja arvelen tämän olevan pensaskimalainen. Sillä on tämä väritys: etuselässä keltainen raita, takapäässä pikkuinen oranssi peppu. Kuningattarenkin koko on pienempi kuin monilla muilla kimalaisilla, ja työläiset vielä huomattavasti kuningatarta pienempiä. Koiraiden naamassa olisi keltaista karvoitusta, mutta toinen kuva, jossa näkyy etupuoli, ei näytä naamaa selvästi. 

Kimalaisten tutkiminen on vaikeaa, sillä kuningattarilla, työläisillä ja koirailla on kokoeron lisäksi usein värierojakin. Kivikkokimalaiskoiraalla on myös keltainen raita etuselässä ja voimakkaan punaoranssi takapää, mikä täsmää ehkä jopa paremmin kuin pensaskimalainen, loppujen lopuksi.

Joka tapauksessa: tässä sitä ruokaa riittää! Niin kimalaisille kuin muinaisille merenkulkijoillekin.

Karhunlaukkalehto jatkuu rantakaislikkoon asti.

Tämäkin on pähkinälehtoa, jossa kasvaa orapihlajia. Ne olivat nupulla, kohta on upea valkoinen kukkaloisto niissäkin.

Karhunlaukkaa silmänkantamattomiin. No, ei nyt ihan, mutta upea paikka.

Perhosia lepatteli kukissa runsaasti. Valkosipulimainen tuoksu huumaa myös ihmiset, tai ainakin siitä tulee nälkä.

Humala on kiinnostava havainto, jota emme olleet aiemmilla retkillä huomanneet. Viikingit – tai muut muinaiset kulkijat – ovat ottaneet kaikki herkkunsa mukaan ja istuttaneet niitä paikkoihin, joissa ovat viipyneet.

Tässä on suojainen salmi, joten ei ihme, että merenkulkijat leiriytyivät juuri tähän. 

Meidänkään ei tarvinnut kärsiä nälkää, sillä mukana oli hyvät eväät.

Ahomansikka Fragaria vesca

Haisukurjenpolvi Geranium robertianum

Karhunlaukka Allium ursinum

Meriputki Angelica archangelica ssp. littoralis

Metsäomenapuu Malus sylvestris

Pähkinäpensas Corylus avellana

Saarni Fraxinus excelsior

Suippuorapihlaja Crataegus rhipidophylla

Tylppöorapihlaja Crataegus monogyna