Valtiovieras rannalla

Olemme tutustuttaneet Koratian valtiovierasta Ahvensaaren luontoon. Eilen, vähän aurinkoisemmassa säässä, kävimme kalkkikaivoksilla ja tänään pilvisemmällä kelillä tutustuimme laivaranta- ja venevajakohteisiin.

Koratian kansalainen tutustuu lähemmin Saaripalstan tekstuuriin.

Venevajan laituri on lumen vallassa. Jätimme siihen yhtäläiset jalanjäljet merkiksi valtioiden välisestä yhteisymmärryksestä.

Venevajan sisällä on talvella yhtä vihreä tunnelma kuin kesälläkin.

Pyöryläjäät.

Ihanat pojat rannalla

Saaripalstalla on parhaillaan meneillään valtiovierailu, mutta kirjoitan kuitenkin ensin poikien normireissusta laivarantaan. Rannasta haetaan posti ja sinne viedään roskat, joten se on lähes päivittäinen reissu. Rannasta myös haetaan sinne saapuneet ruokalähetykset lähisaaren kaupasta sekä saareen rantautuneet ystävät.

This is our ordinary day, collecting mail and taking rubbish to the ferry pier.

Musti ottaa määrätietoisia askelia ...

Mihin se meni?

Oikeana saaristokissana Musti menee tutkimaan meriveden korkeuden ja laadun.

Ransu puolestaan miettii, onko vesi enää niin korkealla että ajoramppeja tarvitaan yhteysaluksen kannelle ajamiseen.

Hmm... ei se enää niin korkealla ole.
(Oikeasti syy näihin tarkkaavaisiin ilmeisiin taisi olla kaakattava alli).

Minä puolestani kävelen laiturin päähän tähystämään venevajani ulkoasua, kun vesi on laskenut – noin 40 senttimetriä.

Pojat eivät suostu tulemaan laiturille. Niiden raja kulkee laiturin juurella.

Sitten lähdetään kotia kohti!

Haaste: Jos minä saisin valita

Sylvi Elämää luonnossa -blogista lähetti minulle haasteen! Aiheena on: jos minä saisin valita. Vastauksia ei ole määrätty, niitä voi ilmeisesti olla yksi tai useampia.
Niinpä vastaan parilla asialla.
Jos minä saisin valita, kaikki hyväksyisivät kanssaihmisensä ja lopettaisivat taistelun. Niin käännytystaistelun, jossa toisista yritetään tehdä sellaisia kuin itse haluaa, kuin fyysisenkin taistelun. Pienenä sivulauseena toivoisin myös, että kaikki ottaisivat muut huomioon: sekä pienet että suuret, ihmiset että eläimet. Silloin kanssaihmisten hyväksyminen olisi sitä paitsi kaikille helpompaa.

Toinen toiveeni on tyystin erilainen: toivoisin, että vuodessa olisi kahdeksan kuukautta kestävä kesä, kuukauden syksy, kahden viikon talvi ja kaksi ja puoli kuukautta kestävä kevät ihanine pienine urheine kukkineen.

Kesäisiä kuvia kohta pitämääni luentoa varten eilen selaillessani tuumin, että voisin tehdä diaesityksen punaisen kukkapenkkini kesästä, huhtikuusta lokakuulle. Se on ensimmäinen tänne perustamani kukkapenkki ja lähti alkuun, kun huussin komposti kaivettiin maahan. Kukkapenkki on hyvin lämpimällä paikalla etelärinteessä tuulensuojassa talon ja huussin välissä ja sen taustana kasvaa kirsikkapuu. Kukkapenkistä on tullut varsinainen punainen ilotulitus. Penkissä kasvaa myös luonnonkukkia, sillä eivät he ole vähempiarvoisia kuin kaupasta ostetut.

Saat diaesityksen uudestaan alkuun klikkaamalla alarivissä ensimmäistä kuvaa (alarivi tulee näkyviin kun viet hiiren sen päälle), sitten viemällä hiiren kuvaruudun yläreunaan ja klikkaamalla play.
Värikästä päivänjatkoa!








Created with flickr slideshow.
Lähetän haasteen eteenpäin Leealle Hopeinen gepardi -blogiin!

Lumitilanne ja puutarha tammikuussa

Ystäväni, joka tulee tänne huomenna Espoosta, sanoi että siellä on järkyttävät hanget: lähes viimevuotisen korkuiset. Miten ne näin nopeasti ovatkin kasvaneet. Täälläkin tulee lunta tälläkin hetkellä, mutta aivan hiljakseen vain. Lunta on nyt nilkkoihin asti.

We have only a little snow here compared to the metropolitan region, where there are vast amounts, like last year.

Timjamin satoa pystyy vielä korjaamaan ruuanlaittoon, samoin salvian.

Kylä on lumisenakin kaunis.

Helminukkajäkkärä on kiva talvikasvi.

Alppipiikkiputkestakin pidän valtavasti.

Sara 'Frosted Curls' – no, todellakin!

Väripilkkukin puutarhasta löytyy! Nyt menen takaisin remonttihommiin, innostuin vuoraamaan yhtä olohuoneen seinää huokolevyillä ja nyt se on paperoitu, tapetit enää odottavat leikkaamista ja liisteröimistä.
Tämä on tyypillinen itsekseen syntynyt remontin tarve, se alkoi kun irrotin ikkunan karmilistat kun kunnostin karmin viime elokuussa. Sitten mietin, että nyt kun nämä listat on pois niin siitä on enää pieni matka jalka- ja kattolistojen irrotukseen ja niin edelleen... tässä sitä ollaan. Vaali-iltakin kului keskelle huonetta sijoitetulla sohvalla, saha ja vasara jaloissa ja puolet seinästä levytettynä.
Mukavaa maanantai-iltaa!

Alppipiikkiputki – Eryngium alpinum
Helminukkajäkkärä – Anaphalis margaritacea
Sara – Carex

Mustin kanssa pihalla

Kun menen pihalle, liittyy Musti useimmiten seuraani. Se tulee naapurin vajan tai pihakuusen alta, ensin kuuluu miu miu (Mustilla on hyvin viaton pieni naukaisu) ja sitten kun vastaan, Musti tulee esiin.

Valpas katse. Tässä kuvassa näkyy jo aiempina talvina esitelty ...

... lumipantterin lumikenkä!

Nuuh.

Miu.

Kuulitko?

Musti on kova poika ilmaisemaan mielipiteitään kun olemme ulkona. Ehkä ne ovat saarnoja, onhan se pastori-pantteri, vaikka liperi onkin sitten nuoruuden päivien alkanut olla yhä enemmän vinossa.

Sitten kurkistetaan toisen naapurin tröskhusin alle.

Päivän Musti puussa -kuva.

Päivän fanikuva.

Kohta joku kysyy, että missäs Ransu?! No, se ei oikein välitä lumesta ...

Mietteitä puutarhoista (ja puutarhureista)

Saatuani pitkään kestäneen romaanin päätökseen olen iltana muutamana lueskellut puutarha-aiheisia aforismeja ja tekstinpätkiä pienestä englanninkielisestä kirjasesta.
Tässä muutamia varsinkin talvikauteen osuvia (käännökset suomen kielelle ovat omiani), höystettynä kuvilla Amsterdamin kasvitieteellisestä puutarhasta viime huhtikuulta. Silloin rodot ja atsaleat sekä tulppaanit ja muut kevätsipulikukat kukkivat.

Puutarhanhoito tarkoittaa olemassaolevan puntaroimista ja sen muokkaamista kohti sitä mitä haluaisi olevan.
(Nigel Colborn, The Garden Sourcebook, 1993)

Maailman monet suuret puutarhat, olivatpa ne kirjallisuuden, runouden, maalaustaiteen, musiikin, uskonnon tai arkkitehtuurin saralta, todentavat tämän: sielu ei voi kukoistaa puutarhan puutteessa. Jos ei tavoittele paratiisia, ei ole ihminen; ja jos ei ole ihminen, ei ole sielua.
(Thomas Moore, The Re-Enchantment of Everyday Life, 1996)

Jos puutarha muuttuu niin muuttuu puutarhurikin ... kun mieli vielä pirteänä pyrkii eteen- ja ylöspäin, alkavat vanhat luut ja keho jo huomauttaa, etteivät enää pysty vastaamaan niille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä on ilmiselvästi epäreilua ja vaatii kehittelyä. Ehdottaisin, että painaisimme täyttä höyryä kunnes aikamme tulee täyteen, jolloin kaatuisimme rähmällemme loppuun kuluneina.
Kirjailija Montaigne toivoi kuoleman korjaavan hänet kesken kaalin istuttamisen. Itse mieluummin kohtaisin kuoleman kukkatarhassa, kaatuen rähmälleni vuorineilikkamättääseen, jos se ei ole liikaa vaadittu.
(Elizabeth Sheldon, Time and the Gardener, 2003)

On outoa, ettei lumikellojen nimessä viitata kelloon (viitataanpa, suomen kielessä, suom. huom.). Ne ovat kuin kelloja huojuessaan edestakaisin. Miten ne heiluvatkaan ohuiden säikeiden varassa, jotka kiinnittävät kukat varsiin. Luulisi, että kukat repeytyvät irti, mutta ne kestävät minkä tahansa myräkän. Ne mukautuvat tuuleen sen sijaan, että pistäisivät vastaan. Puu saattaa kaatua tuulen voimasta mutta yksikään lumikellon kukka ei lennä tuulen matkaan. Lumikellojen voima on siinä, että ne tietävät milloin kannattaa taipua.
(H. L. V. Fletcher, Popular Flowering Plants, 1971)

Lumikello (Galanthus) on todellakin englanniksi snowdrop, ruotsiksi snödroppe, ranskaksi perce-neige, italiaksi bucaneve. Hollannin kielessä se on sentään sneeuwklokje, samoin kuin suomessa.

Tänään ei tule keväänedistysraporttia. Taikapähkinän kukkanuput ovat selvästikin saaneet käskyn pysyä asemissa: nuppujen avautuminen ei ole edistynyt lainkaan; oikeastaan näyttää siltä, että ne ovat hieman sulkeutuneet odottamaan parempaa päivää.
Sitä odotellessa, mukavaa viikonloppua!

Aurinkoisen päivän pantteri

Eilispäivä alkoi harmaana ja jonkinlaisessa räntäsateessa. Vähän ennen puoltapäivää taivaan katkaisi pilvirintaman hohtava reuna, jonka jälkeen tuli kaistale sinistä taivasta ennen kuin seuraava, entistä harmaampi rintama lähestyi lännestä.
Säntäsin ulos ja loikin pitkin poikin pihaa innoissani auringosta kuin pieni bambi. Musti liittyi seuraani naapurin vajan alta ja sekin kirmasi riemastuneena puusta toiseen.

Mustin takana pohjoistaivaalla vasta tummanharmaata olikin, mutta se ei satanut täällä vaan ilmeisesti Naantalin tienoilla.

Aurinkopantteri hallitsee käännökset kapeallakin oksalla.

Ei tarvinnut hälyttää palokuntaa.

Puolen tunnin auringonpaisteen jälkeen taivas vetäytyi pilveen ja alkoi tupruttaa lunta. Sitä kesti kymmenen minuuttia, kunnes pilvet repeilivät ja hävisivät päästäen auringon porottamaan koko loppupäivän ajan pilvettömältä taivaalta!
Aurinko sulatti suloisesti huussin ovenhaan päälle kertyneen lumen ja joka puolelta ympäriltä kuului tip, tip. Musiikkia korville!

En malttanut olla lainkaan sisällä, vaan menin pihalle jatkamaan uuden kompostikehikon rakentamista (yksi ikuisuusprojekteistani). Sen lähellä kasvaa syksyllä istuttamani punakukkainen taikapähkinä 'Diane', jonka kukkanuppuja olen jo jonkin aikaa tarkkaillut ... ja toden totta ...

... hitsi, kun auringon kultaiset säteet vetivät kuvassa koko oksan punaiseksi! Pitää ottaa tänään uusia kuvia. Pensaassa on kolme ihan selvästi avautuvaa nuppua, joiden sisältä pilkottaa jotakin kirsikanpunaista!

Me ollaan Mustin kanssa niin iloisia! Vaikka Musti ehkä toisista syistä!
Iloista perjantaita!

Taikapähkinä – Hamamelis