Haaveissani on päästä käymään kaikilla Orkneyn saarilla, sillä niissä on jokaisessa kiinnostavaa nähtävää. Yksi haave oli kuitenkin ylitse muiden (pääsaaren kivikehien lisäksi): North Ronaldsay ja sen levää syövät lampaat.
Matka alkaa Stronsayn lentokentältä pienkoneella. Hämmästyttävää kyllä, lähes joka saarella on oma lentokenttä ja meno-paluulippu pikku saarten välillä kustantaa ainoastaan £14,50 (noin 16,50 €).
Trip to North Ronaldsay
All Orkney islands have their magic but North Ronaldsay is a must to me: must see the seaweed-eating little sheep. The trip started with flights from Stronsay to Kirkwall and then Kirkwall to North Ron. What a fantastic way to travel, in an 8-seater with these views! And what a treat North Ronaldsay is for a sheep & sea-lover.
Stronsayn lentokenttä jää taakse, tai oikeastaan tässä lennetään sen yli, sillä kone poikkesi toisellakin saarella ja jatkoi sitten takaisin päin.
Saavutaan North Ronaldsaylle, joka on Orkneyn saarista pohjoisin. Sen eteläkärjessä on reilut 2000 vuotta vanha linnatornin jäänne, joka näkyy pyöreänä rakennelmana.
Saarta kiertää kivimuuri, jonka ulkopuolella laiduntavat lampaat lähinnä merilevää ja jonkin verran ruohoa. Ne otetaan saaren sisäosien vihreille laitumille karitsoinnin aikaan muutamaksi kuukaudeksi vuodessa. Tapa on vanha: lähes koko saaren lampaat kulkevat vapaasti rannoilla ja ne kerätään yhteen keritsemistä varten, joka hoidetaan yhteisesti sitä varten rakennetuissa aitauksissa. Vain parilla asukkaalla on lampaat erikseen omissa aitauksissaan.
North Ronaldsay on pieni saari, minkä vuoksi saaren sisäosa on tärkeää tuotantoaluetta viljelykasveille ja laiduntaville lehmille. Vuosisatojen saatossa on North Ronaldsayn lampaan vatsa sopeutunut leväravintoon niin täydellisesti, että lammas sairastuu, jos se joutuu syömään hyvin erityyppistä ravintoa.
Lammas on hieman suomenlammasta pienempi ja edustaa samaa lyhythäntäistä pohjoiseurooppalaista vanhaa lammastyyppiä. Näissä lampaissa on todella kauniita värejä! Oikealla näkyy punaruskea
moorit-väri. Osalla on sarvet.
On arveltu, että koska nämä lampaat muistuttavat joitakin Norjan rannikon vanhoja rotuja, olisivat viikingit tuoneet nämä Orkneylle, mutta rautakautisista asuinpaikoista tehtyjen löytöjen mukaan näitä oli Orkneyllä jo 5000 vuotta sitten. Viime vuosina lampaista tehdyt DNA-tutkimukset, jotka edelleen jatkuvat, valottanevat asiaa lisää. Joka tapauksessa nämä ovat mitä todennäköisimmin samaa ikivanhaa lammaslinjaa kuin suomenlampaat.
Rantaa kierrellessä näkyy muutakin mukavaa, kuten haukotteleva hylje.
Varpusia kivimuurilla.
North Ronaldsayn lampaat ovat niin nättejä, että mieluusti ottaisin pari kotiin, jos vain voisin tarjota niille oikeanlaista ravintoa.
Pohjois-Atlantin levät saattavat olla aika erilaisia kuin Itämeren, vaikka täälläkin näkyy rakkolevää. Mutta sitten on tällaisia jättileviä, yli metrin pituisia vonkaleita.
North Ronaldsayn saarelle pääsee myös yhteysaluksella, mutta se kulkee vain kahtena päivänä viikossa, kun lentokone kulkee useita kertoja päivässä. Yhteysaluslaiturilla on lokkikokous.
Laiturin vieressä, satamalahden suojassa, on täydelliset hyljekalliot. Nämä taitavat kaikki olla kirjohylkeitä, hallit ovat isompia. Niiden poikimisaika alkaakin jo kuukauden kuluttua, jolloin Orkneyn rannat ovat valkoisenaan hallinpoikasia.
Kirjohylkeet ovat poikineet keskikesällä. Tämä pieni on takuulla tämän kesän kuutti.
Aidassa keikkuu hemppo.
Saavun hiekkarannalle, jossa kaksi nuorta hyljettä pelehtii kuin lapset. Näistä tulee oma kuvasarjansa myöhemmin, tästä tulee maratonpostaus ilmankin...
Yksi hylje alkaa tarkkailla minua ja seuraa pitkän matkaa kulkuani vedestä käsin, pysyen noin 20 metrin päässä. Aina, kun pysähdyn, pysähtyy hyljekin jääden kellumaan minua tutkaillen.
Point of Burrian -niemelle saavuttaessa alkavat taas kallioisemmat maisemat.
Hylkeet lakisääteisillä.
Tässä kohdassa on hyvä leväranta ja lampaat ovatkin siinä herkuttelemassa. Talvella rannoille huuhtoutuu paljon levää ja lampaat ovat pulleimmillaan talvisin.
Kolme kärpästä yhdellä otoksella: lammas, hylje ja merimetsot.
Saavun linnatornille. Valitettavasti kamerassa on väärä objektiivi sen kuvaamiseen, mutta onneksi näimme sen jo ilmasta käsin kokonaisuutena. Sieltä pyöreä muoto taisikin erottua parhaiten.
Seuraavalla rannalla lähtee taas yksi utelias hylje seuraamaan matkaani ihan lyhyen välimatkan päässä.
Kivillä on merimetsoja ja pari harmaahaikaraa.
Saavun lopulta kosteikolle, jonka viereistä kiviröykkiötä vahtii komea musta pässi.
Pajusirkku.
Seuraavana päivänä suuntaan majakalle, mutta siitä tulee oma juttunsa!
