Friday, 7 August 2020

Kimalaiskuvia

Ihanaa! Hiidenkiven puutarhassa -blogi pisti alulle haasteen ja vieläpä saman tien haastoi minut lempiaiheestani kimalaisista.
Otin kuvia eilen, pilvisemmällä säällä ja loppupäivästä, joka ei ole paras hetki kimalaisten bongaamiseen ja silti niitä löytyi kiitettävästi. Tämä söpöliini taisi olla vetäytynyt jo yöpuulle, kun nökötti ihan paikallaan.
Yritän katsoa kimalaislajeja kirjoistani, jotka ovat Euroopan hyönteisopas ja Suomen kimalaiset, mutta en ole ihan varma, osunko oikeaan. Tämä kookas tyyppi saattaa olla kontukimalainen. Kukka on sinipallo-ohdake.

Sinipallo-ohdakkeen lajike 'Taplow Blue' on selvästi sinisempi ja matalampikin. Pallo-ohdakkeet ovat loistavia kimalaiskasveja. Kimalainen on ehkä sorokimalainen.

Pallo-ohdakkeet ovat hyviä, sillä ne aloittavat, kun alppipiikkiputket lopettavat. Kimalaisia niissä ei enää näy, pyjamaluteita kylläkin. Pyjamalude on sarjakukkaisten ötökkä, ja piikkiputket kuuluvat sarjakukkaisiin, kuten kuvasta näkyy.

Mirrinminttukin on hyvä pörriäiskasvi. Pienehkö ja upean ruosteenvärinen tyyppi saattaa olla sammalkimalainen.

Tässä koko sininen kokonaisuus muotopuutarhan kuivimmassa penkissä. Pallo-ohdakkeet vasemmalla, keskellä takana hohtopiikkiputki, oikealla mirrinminttu, jonka edestä on vieläkin myskimalvan kukkineet kukkavarret leikkaamatta. Edessä tähkälaventeli, joka on myös suosittu perhosten ja pörriäisten keskuudessa. Alppipiikkiputki asustaa viereisessa penkissä.

Muotopuutarhan kolmannessa penkissä asustaa keltakaunokki, joka on erinomainen pörriäiskasvi. Kimalaisten työskentelyä tupsukukan uumenissa on hauska seurata.
Kimalaisen tunnistaminen kävi vaikeaksi, suurensin omaa kuvaani: selkä on oranssi, takaosan tyvi vaalea, keskiosa musta ja kärki taas oranssi. En löytänyt kirjoista mitään sopivaa.

Neljännessä muotopuutarhan penkissä ovat kaukasiankirahvinkukat aloittaneet kukinnan. Kuten näkyy, nekin ovat suosittuja! Etummainen tyyppi on ehkä sammalkimalainen, taemmasta ei erota muuta kuin hienot siitepölypallukat koivissa.

Kaukasiankirahvinkukkia on hyvä keskittymä muotopuutarhan takakulmassa lähellä talon nurkkaa ja riippumaton vieressä. Riippumatossa lojuessa onkin ihanaa katsella pään yllä huojuvia keveitä kukkia pörriäisineen ja perhosineen. Tänään luin riippumatossa hyytävää rikosdekkaria ja sekään ei onnistunut olemaan kovin pelottava, kun ympäristö on näin paratiisillinen.

Löytyi vielä eri näköinen tyypperö, mutta tällä oli pitkä kieli (näin sen toisesta samasta tyypistä ottamastani kuvasta). Voi olla, että tämä on joku mehiläinen. Niissäkin riittää tutkittavaa. Kuva ei ole ihan tarkka, mutta siinä on hauska tekemisen meininki.

Mäkimeirameissa on koko ajan pörinää. Tämä tyyppi huomasi, että kukinnolta toiselle pääsee jalan, ei tarvitse vaivautua edes lentämään. Tyyppi saattaa olla kontu-, mantu-, iso- tai kangaskimalainen.

Ahdekaunokista löytyi suunnilleen saman värinen tyyppi. Tosin vähän eri värinen. Näiden toisistaan erottaminen ja tunnistaminen on erinomaisen haastavaa!

Ruskopenkissä on ihastuttava ruskosormustinkukka aloittanut kukinnan, ja kuten muissakin sormustinkukissa, sen kukkatötteröissä pörisee kimalaisia. Niitä tykkäsin seurata jo lapsena. Nyt ei tilanne tai sää suosinut kimalaiskuvausta, mutta nappasin tämän kukkakärpäsen. Ne ovat hurjan aliarvostettuja, moni huitoo niitä ampiaisina, vaikka niillä ei ole pistintä lainkaan, lisäksi kukkakärpäset sekä pölyttävät että tuhoavat kirvapopulaatiota!

Ruskosormustinkukka ansaitsee useamman kuvan esittelyn. Tänä vuonna kukkii tämä taimi, jolla on huomattavan tummat varret ja lehdet – eikö ole upea. Lisäksi tässä yhdessä kasvissa kukkii useampi kukkavarsi samaan aikaan. Ojakärsämö on änkeytynyt tämänkin kylkeen kuin näyttäen, miten oivallisesti se sointuu tummanpuhuviin kasveihin (aiemmin esittelin sitä tumman metsätyräkin kasvuston keskellä).

Viime vuonna korkean kukkavarren tehnyt ruusuke ei kuollut, vaan se on kasvattanut sivustaan tiheän ryppään matalia kukkavarsia. Näistä näkee tämän taimen sävyn, eli lehdet ovat vihreät, varsissa on näissäkin tummuutta, mutta ei ihan niin paljon kuin siinä toisessa. Jännää tällainen vaihtelu. Punalehtinen on japaninvaahtera 'Enkan'.

Voi mielessään kuvitella ruskopenkin näkymän, jos tuossa ruskosormustinkukan kaverina olisi pari–kolmekymmentä tiikerililjan kukkaa. Peura jätti yhden malliksi. Pitää vain monistaa se mielessään.

Kuvasin toukokuussa tämän tyypin ottamassa hiekkakylpyä, se oikein piehtaroi. Hiekka vanhan talon kivijalan edessä oli varmasti lämmintä. Facebookin Suomen ötökät -ryhmässä se vahvistettiin peltokimalaiseksi.

Loppuun vielä yksi tonttini pyöreänpehmeä pörisijä.


Haastan Kuvaa kimalainen -haasteeseen Oravankesäpesän, Saran mökissä ja puutarhassa- sekä Kukkia & Haaveita -blogit.

Haasteen säännöt:
1. Kuvaa kimalaisia työn touhussa ja laita jokaisesta eri näköisestä pörrääjästä kuva haastepostaukseesi.
2. Kimalaisten lajeja tai roolia kimalaisyhteisössä (kuningatar, työläinen...) ei tarvitse tietää. Kunhan vain joka kuvassa on eri näköinen kimalainen. Halutessasi voit etsiä kimalaisille nimetkin.
3. Haasta vähintään kolme bloggaajaa mukaan.
4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen Hiidenkiven puutarhassa -blogiin kommentti, kun olet osallistunut haasteeseen, niin saat postauksesi alkuperäisen haasteen loppuun osallistuneiden listalle.


Ahdekaunokki – Centaurea jacea
Alppipiikkiputki – Eryngium alpinum
Hohtopiikkiputki – Eryngium giganteum
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Kaukasiankirahvinkukka – Cephalaria gigantea
Keltakaunokki – Centaurea macrocephala
Mirrinminttu – Nepeta × faassenii
Mäkimeirami – Origanum vulgare
Ojakärsämö – Achillea ptarmica
Ruskosormustinkukka – Digitalis ferruginea
Sinipallo-ohdake – Echinops bannaticus
Tiikerililja – Lilium lancifolium
Tähkälaventeli – Lavandula angustifolia

Wednesday, 5 August 2020

Onnea purkeissa ja puutarhassa

Varjoisilla rappusilla kesää viettävä huone-esikko yllätti. Olin tuskin huomannut sitä, vaikka se on näin kauniisti kukassa! Rappusilla on ruukku poikineen ja tämä oli vähän toisten takana. Nostin sen nyt eturiviin. Tuo väri on niin samettisen ihana. Värin takia tämä asustaakin olohuoneessani, jossa se sointuu punaiseen sohvakalustoon ja mattoon. Kukkia on usein talvellakin.

Isoin verenpisara alkaa tokeentua peuran suorittamasta latvomisesta ja on tehnyt uusia nuppuja.

Pari vuotta sitten ystävän puutarhasta otettu pistokas on kasvanut sen verran, että tämän pystyi istuttamaan. Kyseessä on ihan tavallinen valkokirjokanukka, mutta tämä on minusta yksi kauneimpia pensaita, siro ja valovoimainen.

Kanukka aiheutti positiivisen ketjureaktion, sillä olin miettinyt, että heinittynyt kosteikkopenkki pitäisi perata ja lisäksi siihen sopisi joku kaunis pensas.
Nurmella olevasta kellukkatuppaasta voi nähdä heinittymisen määrän. Penkki on perustettu kymmenisen vuotta sitten enkä ole vuosikausiin edes kitkenyt sitä kunnolla. Nyt monesta kasvista riitti jaettavaksikin, vaikka osa on myös ajan saatossa heittänyt henkensä. Itsekseen tähän levinneet palavatrakkaudet saivat kaikki lähteä.
Mahtavinta oli kaksi 'Overdam' -koristekastikkaa, jotka olivat runsastuneet niin, että nyt minulla on kottikärryllinen jakopaloja muihin paikkoihin laitettavaksi. Tuppaana pikku hiljaa laajenevat koristeheinät kasvavat niin vaivihkaa, että tuppaan halkaisijan kasvua ei oikeastaan edes tajua. Nyt tätä kaunista heinää on pariin muuhunkin paikkaan, ja mikä parasta, peurat eivät syö heiniä!

Suuri ilonaihe löytyy myös muotopuutarhasta. Tilasin syksyllä isoleijonankidan siemeniä, viimeksi olin kasvattanut sitä ihan lapsena neliön kokoisella kasvimaallani. Tänä keväänä pystyin olemaan kotona viikkokausia putkeen, mikä mahdollisti esikasvattamisen.
Niinpä kylvin tämän siemenet sisällä, ne itivät hyvin ja kestivät kaiken: välillä liikakastelun, välillä kuivumisen, sitten aloin kuskata taimia ulos ja joksikin yöksi ne unohtuivatkin sinne, kun toukokuussa oli pakkasta. Ei mikään näitä tuhonnut ja pystyin istuttamaan monta taimea isompiin purkkeihin. Ensimmäiset ovat nyt aloittaneet kukinnan. Lajike on 'Potomac Lavender'.

Edellisessäkin kuvassa näkyy taustalla Endless Summer -jalohortensia, johon leijonankidat sointuvat täydellisen ihanasti. Se ei kukkinut viime vuonna lähes ollenkaan, ja ottaa tänä vuonna menetetyn kiinni tekemällä ennätysmäärän kukintoja. Se pysyy hirmuisen matalana, jos olisin tämän tiennyt, olisin istuttanut sen lähemmäs etureunaa. Mutta ainakin se on tuolla muiden takana suojassa peuran hampailta.

Lisää hempeää tarjoilevat viimein köynnöstukeen kasvamaan lähtenyt 'Comtesse de Bouchaud' -kärhö ja taustalla yhä vain kukkiva purppurakannusruoho 'Canon Went', se kukkii kuukausia.

Purppurakannusruoho ja kärhö oikealla, vasemmalla kattilallinen gladioluksia. Sain sipuleita kesäkuussa enkä tiennyt, mihin niitä laittaa, niinpä tungin monta pussillista tuohon samaan pataan.

Edellisessä kuvassa näkyy toinen kaivuualue, nimittäin muotopuutarhan penkille johtava käytävä, jonka nurmikonleikkuu on ärsyttänyt vuosikausia, reunojen tupsut pitää aina käydä erikseen leikkaamassa. Sain viime vuonna idean, että kaivan nurmen pois ja täytän alueen maanmyötäisesti kasvavilla timjameilla. Kiveystä en tähän halunnut, se olisi ollut liian kova.
Timjamit löytyivät omasta pihasta, kaivoin muualla hyvin levinneitä kangasajuruohoja, toinen niistä on Maria-ystävältä saatu peruslaji, toinen nukkalehtinen ja täysin litteänä kasvava 'Minor'. Lisäksi jaoin tuohon viime vuonna hankitun kellanvihreälehtisen 'Bertram Anderson' -nurmiajuruohon, joka on musta hevonen, sillä se on kai enempi mätästävä. Saa nähdä, mutta ei pari vähän korkeampaa mätästä tuossa haittaa. Toisaalta ruukussa, jossa tuttavallisesti kutsumani "Benny Anderson" oli tähän asti, se kasvoi aivan matalana.

Näkymä keittiön ikkunasta. Timjamikäytävää ei tuosta oikein erota, valot ja varjot ovat niin voimakkaita ja korkeita kasveja on edessä. Käytävä tulee keskusympyrästä taloon päin.

Superhyperihana on siemenestä kasvatettu nukkasalkoruusu, joka on kylvetty kolmisen vuotta sitten. Tai ehkä enemmänkin. Taimia on elossa enää yksi, mutta se riittää ja toivottavasti siementaimia joskus tulee. Jos peura ei syö latvaa ennen niiden kypsymistä. Salkoruusu on suojakartion sisällä samoin kuin tarhasalkoruusut, mutta silti niitä syödään.
Pari aamua sitten keittiön ikkunasta katsoessani huomasin tämän näyttävän aiempaa harvemmalta. Mietin, että kuihtuneet kukat ovat varisseet, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että kukat oli syöty ja latvakin pistetty poikki ja poskeen. Kukkia pitäisi silti tulla vielä neljä, jos peura ei niitä syö, ja toivon tosiaan, että edes alin kehittyvä siemenkota saa kypsyä rauhassa.

Kuva on otettu ennen syöntiä, silloin latvassa oli vielä monta nuppua. Oikealla on keltakaunokki ja keskellä Austin-ruusu The Pilgrim. Ihana vaaleankeltainen meininki! Nukkasalkoruusun takana kasvaa harmaaminttu.

Peuralta jäi onneksi huomaamatta matalampi ja sirompi tarhajalomalva 'Purpetta'. Sen taustalla näkyy samettihortensia.

Siihen on tulossa kolme kukintoa, niinpä hortensia sai tukevan suojaverkon ympärilleen.
Ihanaa, kun kesä palasi, nyt taas pihalle kaivamaan! Kaikki kaivuupaikat eivät suinkaan olleet tässä.


Harmaaminttu – Mentha longifolia
Huone-esikko – Primula obconica
Isoleijonankita – Antirrhinum majus
Jalohortensia – Hydrangea Macrophylla-Ryhmä
Kangasajuruoho – Thymus serpyllum
Keltakaunokki – Centaurea macrocephala
Koristekastikka – Calamagrostis × acutiflora
Kärhö – Clematis
Nukkasalkoruusu – Alcea rugosa
Nurmiajuruoho – Thymus pulegioides
Purppurakannusruoho – Linaria purpurea
Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana
Tarhajalomalva – Sidalcea × cultorum
Valkokirjokanukka – Cornus alba 'Elegantissima' ym. valkokirjavalehtiset
Verenpisara – Fuchsia

Sunday, 2 August 2020

Ötökkäystävällinen puutarha

Heti, kun aurinko paistaa, tulevat perhoset esiin. Otin kopin Sarin puutarhat -blogin pörriäiskasviteemasta ja kokosin tähän joitakin kuvia keskikesän parhaista perhos- ja pörriäiskasveista. Kaikki muutkin öttiäiset ovat tervetulleita puutarhaani, ovathan ne mm. lepakoiden ja lintujen tärkeää ravintoa. Etenkin poikasvaiheessa nämä eläimet tarvitsevat runsaasti proteiinipitoista ruokaa.
Luonnon oma mäkimeirami on todellinen magneetti. Se on täpötäynnä heti, kun aurinko paistaa.

Mäkimeirami on etenkin nokkosperhosten suosiossa, tai ehkä se kertoo jotakin niiden tämänhetkisestä yleisyydestä. Muitakin löytyy, tässä kaiketi pikkukultasiipi kimalaisen seurassa.

Mäkimeirami viihtyy vanhan talon kivijalan eteläseinustalla, siinä on kuumaa ja kuivaa. Laventeliakin siinä kasvaa, ja parrakkaita kurjenmiekkoja.

Sekä syyshohdekukka, joka ei ole tämän suurempi. Tämä ei siedä talvista märkyyttä, sitä ei tässä hiekkaisessa maassa räystään alla juuri olekaan, mutta eipä ole kosteutta sitten kesälläkään. Kateellisena katson muiden blogeissa kuvia upeista syyshohdekukista!

Heinäsirkkoja on paljon, kuten aina. Iltaisin siritys on korviahuumaava, kuin olisi etelässä. Huussin seinässä komeili kookas hepokatti, kenties lehtohepokatti. Tyypin pituus yli viisi senttiä, melkoinen näky. Todella hieno otus.

Huussista alarinteeseen kohtasin kauniin kaaliperhosen ahdekaunokilla. Ahdekaunokit kukkivat vapaasti kukkapenkeissäni, ne ovat kauniita ja kukkivat pitkään – sekä ovat tärkeitä hyönteisille, kuten näkyy.

Viereisessä ruskopenkissä on väriminttu 'Melissa' suosittu. Sitruunaperhonen on vaikea kuvattava, sillä se aterioi siivet supussa ja ainoa mahdollisuus ikuistaa siivet päältäpäin on yrittää saada siitä kuva lennossa.

Koukataanko sitten muotopuutarhaan? Harjaneilikat ovat suosittuja. Nämä on muuten kasvatettu aiemmin mainitun Sarin lähettämistä siemenistä ja värikirjo on aivan mahtava, suurkiitos yhä!

Piikkiputket ovat erinomaisia pörriäiskasveja, onhan yhdessä kukinnossa satakunta pikkuruista kukkaa.

Ruuhka-aika alppipiikkiputkessa.

Mirrinminttu jää niukin naukin kakkoseksi.

Marjat syön suoraan puskista, tämä vanha karviainen tekee makeita ja mehukkaita, isoja marjoja. Kannattaa katsoa ennen kuin laittaa marjan suuhun, sillä ne maistuvat muillekin!

Mennään vielä Rohaniin. Sielläkin tapasin kärpäsen, tällä olikin todella hieno sininen väritys. Ehkä lihakärpänen. Kukka on rikkaporkkana.

Ojakärsämöltä löytyi seuraava hieno, tämä perhonen on punatäplä, sen tarkempaa lajimääritystä en uskalla yrittää.

Rohanin parhaita perhoskasveja on sielläkin kasvavan värimintun lisäksi etelänruusuruoho. Tämän koko ajan avautuvat uudet kukat eli pitkä kukinta-aika on sen salaisuus, lisäksi tietysti kukan muoto, johon perhosen on helppo laskeutua, ja runsas mesipitoisuus.

Kuvaan on osunut ainakin kaksi perhosta ja kaksi kimalaista samaan aikaan.
Olisi mukava kuulla, mitkä ovat teillä parhaita perhos- ja pörriäiskasveja.


Ahdekaunokki – Centaurea jacea
Alppipiikkiputki – Eryngium alpinum
Etelänruusuruoho – Knautia macedonica
Harjaneilikka – Dianthus barbatus
Karviainen – Ribes uva-crispa
Mirrinminttu – Nepeta × faassenii
Mäkimeirami – Origanum vulgare
Ojakärsämö – Achillea ptarmica
Rikkaporkkana – Daucus carota
Syyshohdekukka – Helenium Autumnale-Ryhmä
Väriminttu – Monarda

Friday, 31 July 2020

Heinäkuun kalenteripoika

Heinäkuu vetelee viimeisiään ja kalenteripoika esitellään vasta nyt. Häntä ei suinkaan ole unohdettu, miten voisikaan, kun hän seuraa minua kuin manulihai laivaa.
Nyt on vuorossa Ransumaratooni.

Välillä hän on näennäisesti menossa ohi...

... mutta saapuu sitten kuitenkin mammansa luokse.

Etenkin, jos mamma kutsuu! Tässä hän esittelee ruskopenkkiä, jossa asustaa kissanminttu. Onnin lähettämä.

Kalenteripojan mielestä heinäkuu on ollut mitä mainioin. Ei ole ollut liian kuuma.

Säät ovat olleet sellaiset, että tassut ja masuvillat ovat kastuneet, mutta rapatessa roiskuu. Myyrät ovat mehukkaita ja niitä on paljon.

Välillä täytyy käydä ottamassa hörppy. Yksi juomakipoista on keittiön ruokapöydällä.

Ruoka sentään syödään lattialla. Myyrät nurmella tai kuistilla.

Ransusta on vaikea ottaa kuvaa, sillä kun kyykistyn, alkaa se tulla kohti. Täytyy olla nopea tarkennuksessa ja muissa säädöissä.

Havainnollistava kuvasarja. Ransu on matkalla kohti kissanminttua. Tumti-dum...

Mitä. Mamma paapuurissa!

Kurssin muutos.

Oi mamma, mamma, oi mamma! Täältä tulee kultapoikasi!

Kohta pussataan.

Kalenteripoika pussaa ja puskee niin, että tuntuu. Sitten se asettuu kuistille itseensä tyytyväisenä tarkkailemaan mamman touhuja.

Toinen hyvä on vanha tuoli, joka on iltapäivällä varjossa. Siinä on manuleille sopiva olopaikka.

Ei pidä luulla, että kalenteripojan elämä on pelkkää lojumista. Sillä on välillä niin kiire, ettei ehdi saada kuvaan kuin pöksyt.

Huomion kiinnittävät muutkin asiat kuin mamma.

Ransu on kova poika halaamaan unissaan, useimmiten kohteena on Musti, mutta mamman käsivarsi tai jalka käy myös. Musti on onneksi suvaitsevainen eikä sitä haittaa kasanukkuminen.

Näin on kulunut kalenteripojan heinäkuu, toivottavasti teilläkin on ollut sopivat kelit!