Saturday, 24 September 2022

Pieniä aurinkoja

 Mennäänpä portista kasvimaalle, siellä näyttää ihan kivalta. 

Kuvassa näkyy valkoinen nauha, jota olen vetänyt aitani ylärimaksi. Jospa se vähän hillitsisi valkohäntäpeurojen loikkaamishaluja. Nauha on todella ruma, mutta ei voi mitään. Aiemmin olen käyttänyt vanhoja köysiä, mutta niitä ei enää ole ja muutenkin ne venyivät aina ajan mittaan niin, että välistä ne ovat liian matalalla ja niitä piti yrittää kiristää jotenkin. Hapertunut köysi ei lisäksi peuraa enää pidättele, kun se katkeaa niin helposti. Roikkuvia köydenpätkiä onkin aidassani siellä täällä.

Oviaukosta näkyy kasvimaan komistus, syysväriin pukeutunut parsa. Portti on kummallisen vino, tai ihmekö tuo. On hankalaa samaan aikaan kannatella, ruuvata ja sihdata suoria kulmia kauempaa. Jopa mahdotonta, väittäisin.

Onneksi portti tulee verhoutumaan kasvillisuuteen. Köynnösruusu Pierre de Ronsard ('Meiviolin') kukkii vielä ja kukkisi pidempäänkin, mutta peura kävi popsimassa nuppuja. Tässä alimmassakin on haukkausjälki, joka ei enää kunnolla näy, nupulla se erottui paremmin. Tuosta päältä vähän puuttuu terälehtiä ja viereisissä on ruskeat reunat siinä, mistä haukattiin.

Mistä lie kylväytyneet kehäkukat kivipengermän päällä.

Ihanaa keltaista tulee myös kääpiösamettikukista, jotka aloittivat kukinnan vasta syyskuun puolivälissä.

Iso heleäorjanruusu on nyt lähes yhtä kaunis kuin kesällä kukkiessaan. Tillin kukinnossa on ihanaa limenvihreää sähäkkyyttä.

Täältäkin löytyy vielä ruusunkukkia: Lady of Shalott.

Jättisavikka 'Magentaspreen' on jäämistöä toissavuotisista kylvöistä, ihme kyllä. Sitä nousi myös viime kesänä yksi tai kaksi kappaletta. Enkä ole vieläkään muistanut kerätä tuota, maistoin kyllä pari lehteä, jotta tiedän, miltä se maistuu. Ehkä sitä nousee myös ensi vuonna. 
Se ei tosin ole kertaakaan tuottanut isompaa satoa kuin pari kituliasta vartta. Onhan tuo kivan värinen lisä salaattiin.

Auringonkukkien lurpottavat lehdet nousivat kastelun myötä.

Pihan toisessa päässä on ihme: auringonkukan serkku maa-artisokka kerkesi kukkaan ilman, että peura sitä söi! Niin ihana tämä keltaisten pikkuaurinkojen kimara.


Auringonkukka Helianthus annuus
Heleäorjanruusu Rosa vosagiaca
Jättisavikka Chenopodium giganteum
Kehäkukka Calendula officinalis
Kääpiösamettikukka Tagetes tenuifolia
Maa-artisokka Helianthus tuberosus

Thursday, 22 September 2022

Ruskavyöhyke

 Olen tässä viime viikon aikana ajatellut ruskaa. Onneksi tajusin ajatella asiaa myös viime syksynä.

Jo vuosia sitten hankin pihaani kirsikkasorvarinpensaan, sillä ihastuin ikihyviksi siihen yhdessä kuvassa yhdessä ruotsalaisessa kirjassa. Kuvassa puska oli syysasussaan vähän metsäisessä ympäristössä.
Niinpä istutin omanikin (löytyi Vakka-Taimesta) kuusen taakse, mutta sitten kuusi kaadettiin, mikä on oikeastaan vain hyvä kaikin puolin. Näkyy tämä kaunis pensas paremmin, ja varmaan kasvaakin vikkelämmin. Tämän eteläpuolelle tulee kyllä kasvamaan tammi, mutta ei ihan viereen, vaan sopivan matkan päähän. Tästä tulee nimittäin kookas, monimetrinen.
Kirsikkasorvarinpensaan ruska on tällainen vaaleanpunainen. Kirsikkana kakun päällä ovat punaiset marjat, jotka avautuvat paljastaen oranssit siemenet. Ihan huippupuska!

Totuus. Koska haluan puskastani monimetrisen, se elää ympärivuotisesti verkon sisällä, kunnes on riittävän suuri. 

Pallesorvarinpensaassa on punaisempi syysväri, todella upea. Näitä puskia ei kesällä juuri huomaa, mutta avot, kun tulee syksy. "Mikä ihme tuo loistava kasvi on?"
Näitä olen istuttanut muutaman ihan tontin ylärajalle, jotta ne kasvaisivat minun ja naapurin välisen riista-aidan peitoksi ja mielellään ihan hitusen korkeammaksikin, ja leveämmäksi, jotta peurat eivät enää harkitsisi hyppäämistä. Sekä minun että naapurin pihat on kokonaan aidattu peuroilta, silti ne pomppivat pihalla harva se yö.

Mutta takaisin rinnettä alas kirsikkasorvarinpensaan luo. Musti näyttää. Se kasvaa kaadetun kuusen tyven kohdalla, joka nyt ei kyllä kuvassa näy. Tähtäsin Mustiin.
Uusi leikattu nurmikäytävä ylärinteeseen ja hedelmätarhaan kulkee tuolta, missä ovat kottikärryt kumollaan. Toivottavasti ruohonleikkuu tulee vähentämään vesimyyrien mellastusta. Keväällä iloitsin siitä, että koristeomppu 'Musta Rudolf' heräsi henkiin (sen juuria syötiin toissa talvena ja se kitui koko edelliskesän lähes ilman lehtiä), mutta loppukesällä sen latva taas kuivui. Merkitsisi varmaan sitä, että juuret on jälleen syöty. Onneksi tyveltä kumminkin nousee uusia reippaita oksia, joissa on ihan oikeanlaiset tummat lehdet. Ehkä vielä jonakin päivänä näen, kun siitä kasvaa puu.
Ylempänä oleva 'Arttula' -kirsikka on huonommassa jamassa. Se kuivatti kaikki lehdet, sitten tyveltä alkoi kasvaa uutta oksaa, mutta sitten sekin kuivui. Saa nähdä, kuinka se ensi vuonna jakselee vai oliko sen taru siinä. 
Tässä yhtenä päivänä kaadoin tuolta ylärinteestä kuusimetrisen luumupuun ihan vain nojaamalla siihen. Kyllä tunsin itseni vahvaksi.

Niin joo niin, ruska-asiaan. Viime syksynä tajusin, että ruskaa pitää istuttaa. Ihastelin teidän blogeissa pensasmustikoiden punaa ja lamppu syttyi. Hankin oman puskani loppusyksyn alesta ja istutin lähelle kirsikkasorvarinpensasta. Lajike on 'Northcountry'.
Puska on vielä pieni, mutta näyttää jo vähän, mihin pystyy. Alkukesällä lisäsin näiden läheisyyteen revontuliatsalean (ihana oranssikukkainen 'Mandarin Lights'!). Melkoinen ruskatrio, jos kaikki viihtyvät ja kasvavat.

Ruskatrio kasvaa suunnilleen tässä, mistä olen ottanut kuvan. Vasemmalla näkyvä verkko taitaa suojata pensasmustikkaa. Paikka on näkyvä, vaikka jäljellä oleva iso kuusi peittää sen talolle päin. Täytyy lähteä puutarhakierrokselle nähdäkseen syysvärit, mutta kun tuo nurmikäytävä Mustin takana on pihatie, jota ramppaan monta kertaa päivässä, jää ruskatrio tuskin vaille huomiota.

Kovin paljon ei ruska muualla puutarhassa vielä näy, mutta on muuta kivan väristä. Edellisessä kuvassa Mustin selän takana näkyy saunan päädyn kosteikkopuutarhaa, jossa on mesiangervoja – taitaa olla kolmea erilaista, on preeria-, idän- ja ketomesiangervoa, vaaleanpunakukkaisia kaikki. Niiden lehtiin tulee kiva pronssinsävy, jota vasten on raitamarskiheinä oikein edukseen.
Tässäpä taas yksi lemppariheinistäni, niitä on aika paljon. Raitamarskiheinä on parhaimmillaan vastavalossa. En tajunnut sitä istuttaessani, mutta onnenkantamoisena se tuli laitettua paikkaan, jossa se todellakin näkyy valoa vasten sekä pihatieltä että saunasta käsin. Lehtien keltaiset reunat loistavat.


Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes
Pallesorvarinpensas Euonymus alatus
Raitamarskiheinä Spartina pectinata 'Aureomarginata'
Revontuliatsalea Rhododendron Lights-Ryhmä
Tarhapensasmustikka Vaccinium Angustifolium-Ryhmä

Monday, 19 September 2022

Pinkki kirous

 Yhdelle lempiväri, toiselle inhokki.

Joku lukija saattaa muistaa, että kesäkuussa tuli ensi kertaa kukkaan pioni, jonka piti olla 'Buckeye Belle'. Punaruskeakukkainen siis. No, eipä ollut se, kukat olivat huutavan pinkkejä. 
Pioni siirtyi tästä keskeiseltä ja näkyvältä paikalta tontin ylärinteeseen hedelmätarhaan. Sieltä se myös näkyy kauas, mutta ehkä voin istuttaa jotain korkeaa sen eteen.

Sitten tuli kukkaan syreenileimu, jonka kuvittelin olevan ihana vaalea syreeninliila. Olen parissa blogissa nähnyt sellaisia syreenileimuja. 
No, eipä ole syreeninliila. On tuollainen... pinkki.

Se kasvaa ruusu-heinätarhassa ja onhan tässä joku tuollainen suunnilleen samanvärinen ruusukin. Tuolla syreenileimu loistaa ärtsypinkkinä kaiken takaa. Olkoon. Tai äh, ehkä ei sittenkään. 
Ehkä leimunkin voisi kaivaa ylös ja viskata ylämäkeen? Tähän voisikin sopia paremmin valkoinen kiiltoleimu, joka sinnittelee juuri ja juuri hengissä toisaalla liian kuivassa.
Valkokukkaiset kurkkuyrtit ovat kasvaneet niin isoiksi, että en edes tiennyt, että niistä voi tuon kokoisia tulla! Ihme juttu, että vieraileva peura ei ole niitä syönyt. Tai ehkä nyt on, en ole kotona.

Ruusu-heinätarhassa on myös astereita, tässä tuoksuasteri 'Herbstschnee', joka aloitti kukinnan jo aikaisin elokuussa. Ensimmäiset kukat kurkistivat 'Ebony' -karhunputken takaa. Pääkukinta on nyt vasta alkamassa.

Sitten on tämä... Mysteerileimu, jonka ostin vuosi sitten Tommolan tilalta. Taimipurkissa oli lajikenimi 'Natascha', mutta ei tämä se ole. Tommolan näytemaassa oli kukassa upea lähes viininpunakukkainen leimu, ja tämä taimi näytti samalta (kukkia oli), joten otin tämän.

Kuitenkin... Miten tämä näyttää jotenkin kummallisen pinkiltä. Nyt, kun asia on mielessä, voisin lähettää Tommolan Eijalle kuvan sekä tästä että siitä tummasta näytemaan leimusta. Valitettavasti hän ei ollut sinä päivänä itse paikalla, kun kävin. Muuten olisin heti saanut asiantuntevaa tietoa.

Ei tämä nyt ihan kauhea ole, on tässä leimussa jonkinlaista purppuraisuutta. Taustalla on muuten sama heinä kuin ensimmäisessä pionikuvassa. Se on aivan mahtava, upea, korkea, huippuihana isosiniheinä; ehkä heinistä kaikkein ihanin. Kukkii nyt, loka–marraskuussa se muuttuu kullankeltaiseksi.

Sitten on vielä safiirihortensia, ja pinkkipurnaus jatkuu. Tämän pitäisi siis olla sinikukkainen, johan sen kertoo sekä lajinimen safiiri että lajikenimi 'Bluebird'. Koska meidän saarella on kalkkikivipitoista peruskalliota, vuorasin tämän istutuskuopan lähes puhkiruostuneella uunipellillä, heittelin mukaan joitakin rautanaulojakin, rauta nimittäin happamoittaa maata. Tänä vuonna hortensia teki viimein useita kukintoja, mutta kas vain, eipä kukissa juuri sinerrystä näy.
Voi tietty olla, että väri muuttuisi kukkien vanhetessa, mutta sitä ei voi tarkkailla, sillä peura kävi syömässä kukinnot. 
Minulla on vielä yksi ässä hihassa (sen lisäksi, että voisin marssia kauppaan ostamaan jotakin happamoittavaa rodolannoitetta): keräsin kaadetun kuusen alta paksun kerroksen hyvää havukatetta. Levitän sitä tämän tyvelle. Neulasista maa tietääkseni happanee. Hapantuu. Happamoituu.
Johan nyt on perhana, jos ei sekään auta.


Isosiniheinä Molinia caerulea var. arundinacea
Karhunputki Angelica
Kiiltoleimu Phlox carolina
Kurkkuyrtti Borago officinalis
Safiirihortensia Hydrangea serrata
Syreenileimu on oikeastaan syysleimu Phlox paniculata
Tuoksuasteri Symphyotrichum novae-angliae

Friday, 16 September 2022

Syyskuun kalenteripoika

Lohduttaa suruissa 

Tämä on ollut surullisten uutisten viikko. Rakkaiden ystävieni poika on menehtynyt äkillisesti ja odottamatta.
Toinen ystävä kertoi, että heidän kissansa jouduttiin lopettamaan pitkälle edenneen sairauden takia. Eilen rakas naapuri saapui saarelle ilman koiraansa. 
Musertavia suruja, itkua ystävien kanssa ja yksin, isoa tuskaa, jota itsekin tunnen, niin kuolleita kaivaten kuin ystävien menetysten takia. 
Ja meni se Elisabettikin vielä kuolemaan. Haikeutta ja surua sekin aiheuttaa, vaikka tuntuu siltä, että koko maailman pitäisi ennemmin surra hienon nuoren miehen poismenoa ja poikansa menettäneitä vanhempia kuin lähes satavuotiasta kuningatarta, niin merkittävä ja ainutlaatuinen ihminen kuin olikin.

Kaikilla surevilla pitäisi olla oma Musti. Musti on kiltti, uskollinen ja huomaavainen. Pehmeän ja lämpimän kissan silittäminen, sylissä pitäminen, puskujen ja kehräyksen vastaanottaminen lohduttaa valtavasti. Musti osaa myös halata.




Voisin tarjota lohdutuspalveluja sureville.

Niin voisitkin, Musti, ja kerran olit pitämässä seuraa naapurille, kun hän oli joskus aiemminkin täällä ilman koiraa, vaikka silloin syy ei ollutkaan näin surullinen. Mutta olen taas lähdössä mantereelle enkä voi Mustia jättää. Olen itse aivan toispuoleinen ilman jo 16 vuotta elämän iloissa ja suruissa mukana kulkenutta pantteriani. Keskivaikeasta masennuksestakin selvittiin yhdessä.

Syksyn saapuminen on haikeaa, mutta siinä on puolensa. Olen saanut Mustipantterin taas öiksi kainaloon. 
Kesällä se on lähes 24 h ulkoilmapantteri, näen Mustia vain muutaman kerran päivässä, kun se käy syömässä. Jos kutsun sitä pihalla, kyllä se jostakin aina pian tulee, onneksi se pysyy kumminkin pihapiirissä.

Ransustakaan ei ole juuri nyt huolta, sillä vaikka nenän sienipatti ei ole vielä lähtenyt pienenemään, on poika todella reipas; säät ovat viilenneet sen makuun juuri sopiviksi. Ruokahalu ja käytös ovat ennallaan, joten en osaa olla siitä kauhean huolissani juuri nyt. 
Ihan hyvä, kun on muita suruja sydämellä.


Tuesday, 13 September 2022

Verenpisaroiden helmi

 Olen kuvannut kauneinta verenpisaraani pitkin kesää, mutta kertaakaan se ei ole päässyt blogijuttuun.

Kesäkuun alussa ihastelin 'Whiteknights Pearl' -verenpisaraani keittiön ikkunalla vasten alkukesän raikasta vihreyttä. Kuviin ei vain saa sitä täydellistä raikkautta, sillä valoa vasten verenpisarasta tulee tummempi kuin miten silmä sen näkee.

Juhannuksen aikaan oli jo enemmän kukkia auki.

Heinäkuussa. Pienikokoinen verenpisara sai viettää koko kesän keittiössä työpöytäni kulmalla, missä siinä voi lepuuttaa silmiään vähän väliä kirjoitustöiden lomassa.

Verenpisara on edelleen kukassa eikä ole edes taukoa pitänyt. Olin jo kirjoittamassa, että sen kukinta on loppusuoralla, mutta tutkin tarkemmin; on siinä kymmenisen kukkaa ja useita nuppujakin vielä. 
Minulla ei ole taipumuksia lannoittaa, saattaa olla, että keväällä olen kaatanut tämän ruukkuun jotakin ravintoa kasteluveden seassa. Mutta sillä tämä pikkuinen on koko kesän porskuttanut.

Tämän kauniin verenpisaran perimässä on tietääkseni siroverenpisaraa valkokukkaisena, ja se näkyy hienostuneen siroissa pikku kukissa. Kasvutavan ei kuuluisi olla kääpiö, vaan pystykasvuinen puska. Ehkä koolla on jotain tekemistä sen kanssa, että en vieläkään ole istuttanut tätä sen isompaan ruukkuun kuin missä se tänne muutama vuosi sitten tuli paketissa Ruotsista. Mutta minulle sopii tällainen verenpisarabonsai paremmin kuin hyvin. Se osuu kauneushermoni ytimeen.

Ihastuin 'Carmel Blue' -verenpisaran kukkien väriin vuosia sitten, sitten hankin sellaisen itselleni, mutta en ole ollut siihen kovin tyytyväinen. Se kukkii huonosti (kai nyt tällä hoidolla!) ja kukat ovat liian kookkaat makuuni, vaikka eivät mitään jumboja olekaan. Joten voi olla, että heitän tämän kompostiin, jos sielu antaa myöten, ja keskityn pienikukkaisiin jatkossa.

Ihana väri ja ah, niin pikkuiset kukat ovat riippaorvokilla! Tämä on vielä ulkona, olen vasta alkanut kantaa pelargoneja sisään, niistäkin vasta puolet.

Tämä kuva on kesäkuulta, jolloin olin aloittanut sisäkasvien kantamisen ulos. Tuntuuko jostakusta muustakin siltä, että juuri, kun kaikki sai ulos, sai aloittaa niiden kantamisen sisään?

Kuviakaan en ole näistä juuri ottanut, vaikka lähes kaikki pelargonit taisivat kukkia jossain vaiheessa. Toinen kukkahyllykkö on jäänyt tyystin kuvaamatta. 
Ulkona kukkii kesällä koko ajan jotakin, ja puutarha ja sen istutusalueet ovat kiinnostavampia kuin ruukkukukat.

Sisällä ei tule kesällä juuri oltua, paitsi töissä ja nukkumassa. Niinpä ei sisällä kasvejakaan tarvita, kun niitä ei olla ihailemassa, paitsi siinä työpöydän ääressä.
Kasvikuosia on silti kiva olla. Ostin ja ompelin makuuhuoneen ja eteisen väliseen oviaukkoon kesäverhon, sillä ovea on mukava pitää yöllä auki silloin, kun on helle, mutta en halua hyttysiä sisään.

Ihan ohut puuvillakangas päästää ilmavirran kulkemaan viileästä eteisestä, eikä kissoillekaan tarvitse availla ovea, kun pääsevät liikkumaan verhon alta. 
Oi, olisipa kesä vielä. Eilen vaihdoin oviverhoksi paksun villahuovan, sillä eteinen on kylmää tilaa eikä yksi ovi sen ja makuuhuoneen välissä eristä tarpeeksi talvella.

Tämäkin kasvi vietti koko kesän sisällä, sillä en jaksanut setviä sen lonkeroita irti olohuoneen verhotangosta. Passiflora morifolia on ihana, pienikukkainen kärsimyskukka, se kukki loppukesällä. Nyt kukkiin on kehittymässä pieniä minihedelmiä.


Riippaorvokki Viola hederacea 
Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Sunday, 11 September 2022

Viisi metriä

 Ylämäkeen

Kuvasta ei oikein näy, mutta lisäsin tänään porttiin kanaverkkoa. En tiedä, auttaako se, mutta pihallani on tepastellut peura harva se yö (ylärinteessä on peuranpaskat noin metrin välein). Naapuri oli hätistellyt peuraa pois pihaltani aikaisin yhtenä aamuna, silloin kun olin poissa, jolloin tästä päästä pihaa oli kuulunut rytinä ja ryske. Palatessani portit olivat vinksin vonksin, yksi kenotti yhteen, toinen toiseen suuntaan. Tolpat heiluivat ja lautoja oli irronnut.
Tänään suoristin ja korjasin irronneita lautoja, lisäsin kanaverkon ja yritin iskeä tolppia takaisin pystyyn kiilakivien avulla. Pitää vielä etsiä jostakin suora parimetrinen tolppa, jotta saan riistanauhan vedettyä kunnolla vaakasuoraan. Tässä on nyt sen verran työkiireitä, että en vieläkään ehdi paneutua riistanauhan vetämiseen koko tontin ympäri, mutta täytyy yrittää kahvipausseilla jatkaa projektia.

Ilouutinen on se, että vaikka suurin osa ruusunnupuista on syöty, ihan kaikkia ei ole! 
Vielä.

Portin kulmalla koivikossa on onnenpensas saanut jo ihanaa viininpunaista syysväriä. Voi tuo johtua kuivuudestakin, mutta kiva väri silti.

Suojaverkkojen laittaminen jatkuu, ehdin viime viikolla vasta aloittaa. Ransun takana on 'Andenken an Ludwig Späth' -jalosyreeniä jo nakerreltu sen verran, että osa ensi kesän kukista on mennyt. 
Miten se elokuu menikin niin äkkiä? Olen vannonut, että syreenit täytyy verkottaa heti elokuussa, kun koulut alkavat ja kylä tyhjenee, sillä silloin peurat tulevat röyhkeämmin hiljenneen kylän pihoille. Syreenien kukkasilmut ovat oksien kärjissä jo nyt.

Kun astutaan edellisestä kohdasta kymmenen metriä edemmäs, aletaan nähdä navetan takaa ylärinteeseen. Tuomessakin alkaa olla todella hieno väritys. 
Meillä toistaiseksi mittariin muistiin jäänyt yön alin tältä syksyltä on yli +3 astetta. Nyt tuntuu vaihteeksi lämpimältä, viime yön alin oli +10 ja nytkin, sunnuntai-iltana puoli yhdentoista aikaan tätä kirjoittaessani, mittarissa on yli kymmenen astetta.

Navetan edustan alppipenkissä on yksittäinen kääpiöneilikan kukka. Muistinkohan ollenkaan kuvata tätä alkukesällä, kun kasvi oli täynnä kukkia – nyt syksyn koleudessa yksinäinen kukka on suuri ihme.

Etelänmaitohorsma on valtavan kaunis. Pienempi, sirompi kuin maitohorsma, ja vain yksivuotinen, mutta tuottaa siementaimia aina seuraavalle vuodelle. Täydellinen kesäkukka siis, ei tarvitse kylvää eikä paapoa.
Mutta nyt kyllä yritän saada tämän siirrettyä alppipenkistä vastapäiselle preerialle tai ruusutarhaan! Tämä on kumminkin lähes metrin korkuinen, aivan liian iso alppipenkkiin.

Hiidenkiven Minnalle (ja kaikille muillekin) tiedoksi: leikkasin tänään ruohonleikkurilla ensimmäiset viisi metriä polkua ylös hedelmätarhan kiviseen mäkeen! Melkoisen pohjatyön se vaati, ja jokainen metri vastedeskin tulee vaatimaan, mutta pää on nyt auki. Myyrät vaviskaa, ruohonleikkuri tulee.
Hyvä kiintopiste on esimerkiksi kuvan ylälaidassa juuri ja juuri näkyvä rusokirsikka. Sitä eivät vielä ole vesimyyrät tuhonneet. Sitä kohti.

Hedelmätarhan toisessa päässä, vielä pitkän nurmipolkuprojektin takana, kasvaa kirsikkasorvarinpensas, jota varjostamasta kaadettiin iso kuusi keväällä. Pensas kukki hyvin ja on nyt tuottanut runsaasti koristeellisia marjoja. Se alkaa myös saada hienoa vaaleanpunertavaa syysväriään. 
Tämä kasvaa ympärivuotisesti verkossa, sillä pensaasta tulee korkea, enkä halua siitä mitään nysäpuskaa. Tämän kasvin kauneusarvo näin syksyllä on valtava.

Ihme ja kumma, peura ei vielä ole syönyt auringonkukkia. Ehkä ne ovat liian kuivakoita.
Sadetta taas odotellaan; siitä hyvästä viikosta, kun satoi neljään otteeseen, on jo kuukausi.


Etelänmaitohorsma Chamaenerion dodonaei
Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä
Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes
Kääpiöneilikka Dianthus subacaulis
Onnenpensas Forsythia
Tuomi Prunus padus