Monday, 20 January 2020

Nuppukurkistus

Onneksi on ollut lauhaa. Saatoin jättää sipulikukat kaupunkiparvekkeelle enkä missannut niiden kukintaa, vaikka olin saaressa pidempään kuin alun perin aioin.
Ystävän antamat 'S. Arnott' -lumikellot ovat venyneet hieman, mutta eivät näytä siltä kuin aikoisivat kukkia. Versoissa näkyy vain lehtiä.

Vertailun vuoksi viime viikolla kotipihalta otettu kuva. 'Hippolyta' -lumikello se siinä. Lumikelloille tyypillisesti kukkanuppu on jo versoilun alkuvaiheessa näkyvissä lehtien välissä. Ihanaa, sillä viime keväänä menetin näiden kukinnan. Ulos istutetut eivät vielä kukkineet viime vuonna. Kaupunkiparvekkeen ruukku, jossa oli puolet sipuleista, piti paukkupakkasten ajaksi siirtää jääkaappiin ja siellä ne kukkivat ja näivettyivät sillä aikaa, kun olin poissa eli kotona.

Sen vuoksi, että lumikellot näyttävät tekevän useimmiten vain lehtiä heti istuttamisen jälkeisenä keväänä, en odota noilta ruukun S. Arnotteilta suuria. Tänään kuitenkin päätin raottaa kahta lehteä ja katsoa, mitä siellä välissä näkyy. No mutta – siellähän on soukka valkea kukkanuppu! En uskaltanut raottaa muita, mutta ainakin yhteen on kukka tulossa! Annoin niille tässä yhtenä päivänä laimeaa lannoiteliuostakin kukkien toivossa, vaikka se tuskin ehtii tämän kevään kukintaan vaikuttaa. Tai mistäs sen voi varmasti tietää.
Tämä on jo toinen talvi peräkkäin, kun syksyllä ruukkuun istutettu lumikello pukkaa kukkanuppua. Avomaalla näin käy aniharvoin. Mitä tästä opimme? Pitäisikö lumikellot istuttaa aina ensimmäisenä syksynään ruukkuun ja siirtää siitä vasta keväällä avomaalle? Varteenotettava tekniikka, jos näin saadaan ne kukkaan pikemmin. Olen myös huolehtinut lumikelloruukkujen kastelusta lähes liioitteluun saakka tietäen, miten herkästi sipulit kuivuvat. Ehkä erittäin runsas kastelu saa ne paremmin kukkaan.

Kreetansyyssahramit, joiden joulukuussa epäilin tekevän pelkkiä lehtiä, ovat myös kukassa – ja kukkia on paljon per mukula. Jokainen mukula on työntänyt vähintään kolme vartta ja jokaiseen niistä tulee kukka. Nuput ovat satumaisen kauniin väriset ulkopinnaltaan. Lajike on 'Fontenayi', sillä on nämä hienot purppuranpunaiset höyhenkuviot.

Kun ruukun nostaa sisälle lämpöön, avautuvat kukat selälleen – mutta haluan nauttia kukinnasta mahdollisimman pitkään ja siksipä pidän ruukkua parvekkeella, vaikka näinä harmaina päivinä kukat avautuvatkin siellä vain hieman. Toisaalta kukka on ulkopuolelta kauniimpi kuin sisäpuolelta. Sepposelälleen avautuvat kukat eivät jostain syystä ole viehättäviä niin krookuksissa kuin tulppaaneissakaan. Tiedä sitten, miksi. Makuasioita kai.
Sisälle nostamisessa on kuitenkin se etu, että kukkia tulee helpommin nuuhkuteltua ja vieno tuoksu leviää huoneeseenkin. Kukissa on hurmaava, hennon makea tuoksu ja meni hetki, ennen kuin tajusin: ne tuoksuvat aivan hunajalta!

Parvekkeen kärsimyspassio ei vieläkään ole muuttanut sisälle, ei myöskään mehipuu, joka valmistautuu kukintaan. Niin se tekee joka talvi, mutta yleensä se on silloin asuinhuoneen lämmössä. Jännittävää nähdä, että se pitää samasta rytmistä kiinni, vaikka lämpöä on vain muutama aste.

Itse olen jatkanut maalaushommia niin keittiössä kuin eteisessäkin. Nyt on toinenkin eteisen seinä maalattu ihanalla vedensävyllä Pale Powder, ja toiseen seinään olen saanut laitettua hyllyjä. Monet tavarat, taulut ja työkalupakkikin ovat löytäneet paikkansa; osa, kuten vanha koronapöytä, vielä etsivät sitä. Pyykkivuori saarikodista odottaa pesua, savi työstämistä ämpärissä ja lenkkivaatteet ovat jääneet tuolille. Realismikuva.

Ransu näyttää, miten tammikuuta voi myös viettää.


Vaaleanpunaiset varpaat.

Pehmoista tammikuuta ja lumikellonnuppuja kaikille!


Lumikello – Galanthus (sekä 'S. Arnott' että 'Hippolyta' ovat risteymälajikkeita ja näin eivät mitään tiettyä lajia)
Kreetansyyssahrami – Crocus laevigatus
Kärsimyspassio – Passiflora caerulea
Mehipuu – Aeonium

Friday, 17 January 2020

Rytönäkymiä

Luin Mama's garden -blogista kiinnostavan jutun, jossa Minna haastaa meidät kuvaamaan pihaa rohkeasti uusista kuvakulmista. Kuten hän sanoo, on kummallista, kuinka kuvat tulee ottaneeksi lähes aina samasta suunnasta. Siihen toki vaikuttaa sekin, ettei naapuritaloja halua kuviin mukaan, siihen pitäisi varmaan kysyä ihan lupa.

Ihana lumettomuus ja haluttomuus mennä sisälle sai kulkemaan kameran kanssa yrittäen osoittaa sillä kohti eri näkymiä kuin yleensä.
Tontin koko yläosa on jäänyt heinikon asteelle, sillä olen keskittynyt saamaan tontin alapuoliskon kauniiksi ja toimivaksi ja sekin on vielä kesken. Yläosasta on vain raivattu vaahteroita ja luumupuutiheikköä.
Navetan päätyyn kaavailen kasvihuone/talvipuutarhaa. Tuvan korjatun muurin entiset tiilet ovatkin odottamassa siinä valmiiksi (ovat olleet jo jonkin aikaa). Navetan jatkeena molemmin puolin on ollut rivi vastaavanlaisia pieniä talousrakennuksia, se selviää niin vanhasta ilmakuvasta kuin maasta löytyvistä kiviperustuksistakin. Joten ehkä on luontevaa jatkaa rakennusta jälleen.

Tässä samaa maaplänttiä tontin yläreunan tuntumasta käsin. Rinne on niin epätasainen ja kivinen, että ruohonleikkurilla ei ole tänne mitään asiaa. Niinpä vesakon raivauksen jälkeen olen niittänyt tämän viikatteella kerran kesässä. Trimmerin ääni saa minut raivon valtaan, joten sekään ei ole vaihtoehto.
Alue on tulevaa hedelmäpuutarhaa (Ransu esittelee): rinne on aurinkoinen etelärinne ja siinä kasvaa kaksi kirsikkaa, yksi omena, rusokirsikka, koristeomena, kuriilienkirsikka ja yläreunassa pari vanhaa luumupuuta.
Aluskasvillisuudeksi haaveilen Hannu Sarenströmin vårlund-tyyppistä ihanaa lehtoa. Tajusin juuri, että en istuttanut tähän syksyllä yhtään narsisseja. Olenpa ääliö. Tähän niitä pitäisi istuttaa 10 000 ja nyt siinä on vasta yksi pieni rypäs pienen kuriilienkirsikan vieressä.

Polvenkorkuinen kuriilienkirsikka kukassa viime toukokuun 4. päivänä. Se on ihanan aikainen! Kuten rusokirsikka, ja se on tarkoituskin: mahdollisimman aikainen kukkaloisto. Rusokirsikka ei ole vielä kukkinut kertaakaan.

Kesäisiä kuvia tuosta alueesta on hirmu vähän, ja tässäkään ei näy koko alue. Ransu esittelee: levensin syksyllä ojanpielen istutusaluetta ja jaoin siihen valtavaksi pehkoksi levinneen 'Berlin Tiger' -keltakurjenmiekan.
Alun perin rinne jatkui suorana tähän ojaan asti, mutta kun maakasoja syntyi mm. salaojien kaivuun myötä, täytin maata alarinteeseen ja tein siihen kivistä pengermää. Näin sain rinteestä edes hieman vähemmän jyrkän.

Ransu esittelee: sama kohta toisesta suunnasta. Kasvillisuus rinteessä on pääosin nokkosta ja heinikkoa, vatut pysyvät kurissa niittämällä. Suunnitelmissa on siirtää tuohon tuoksukurjenpolvea ja muita leviäviä maanpeittokasveja ja vähitellen sitten raivata paikkoja herkummille lajeille. Maahumala tuohon onkin jostain pesiytynyt ja annan sen olla, vallatkoon maan.

Toinen kuva tontin ylälaidalta. Korkeuseroja ei erota, mutta tuosta vanhan talon vierestä kaivettiin leveälti maata pois ja olen rakentanut seinästä pari metriä oikealle metrin korkuisen kivipengermän (osittain vielä vaiheessa). Rinteen yläosa siinä kohdassa oli alun perin toivotonta luumu/vaahtera/tuomipöheikköä. Se raivattiin jo alussa ja jäljelle jätettiin yksi tuomi ja yksi ruotsinpihlaja.
Edessä on valtava kanto, joka kuului talon kulmalla kasvaneelle saarnelle. Se kasvoi niin lähellä, että pelkäsin kannon ylös vetämisen kaatavan koko talon, mutta niin ei käynyt. Kanto on hieno monsterimonumentti tuossa mäessä niin kauan kuin kestää.
Tämä on talon koillisnurkka ja kunhan saan pengermää valmiimmaksi ja vasemmalla vielä olevia luumupuita ja vaahteroita karsittua, tulee tähän parempi paikka saniaiskokoelmalleni. Edessä olevan häkkyrän sisällä kasvaa omenapuu, ystävän varttama nimetön makea lajike. Se teki syksyllä ensimmäiset kaksi omenaa.

Tässä alempaa otettu kuva, näkymä kuusten alla olevan saniaistarhan yli kohti kantoa. Tuossa keskellä on sitä vaahterikkoa, mutta en halua siitä kaikesta kerralla eroon – kaadan puu kerrallaan, kun tarvitsen aitamateriaalia: ne ovat juuri sopivan kokoisia siihen. Sitten, kun ne on raivattu, on kesäkamelia ehkä kasvanut riittävän isoksi istutettavaksi tuohon suojaisaan ja varjoisaan paikkaan.

Kauempaa tontin alaosasta otettu kuva, Musti on kuusten välisen kulkuaukon kohdalla.

Joten työsarkaa on vielä, onneksi – mitä sitä tekisikään, jos kaikki olisi valmista.

Haastan sinutkin mukaan kuvaamaan uusia kuvakulmia!


Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Kesäkamelia – Stewartia
Kuriilienkirsikka – Prunus nipponica var. kurilensis
Maahumala – Glechoma hederacea 
Ruotsinpihlaja – Sorbus intermedia
Rusokirsikka – P. sargentii
Tuomi – Prunus padus

Wednesday, 15 January 2020

Epätoivoisia yrityksiä

Nyt seuraa älkää tehkö kuten minä teen -materiaalia. Kirsikkapuun ja sen latvaan takkuuntuneen alppikärhön leikkuu on ollut työlistalla jo toissa syksynä ja keikkui työlistalla koko viime syksynkin, ja kas – nyt ollaan jo tammikuussa. Koska talvi ei tämän talvisempi ole, leikin, että on syksy ja leikkasin ne nyt. Toivottavasti ovat elossa vielä keväällä. Tämä voi hyvin myös koitua niiden kohtaloksi.

Kuvassa kirsikkapuu näyttää ihan nysältä, kun sen latvustoa ei kuvasta erota. Leikkasin vain yhden oksan, mutta se olikin melko paksu ja etenkin korkea. Tiheä oksisto alppikärhöineen ulottui talon vintti-ikkunan korkeudelle peittäen ihanan ilta-auringon ja koska meinaan joskus istua tuolla tulevassa tuvassani päätyikkunan edessä olevan keittiönpöydän ääressä, haluan pitää puun maltillisen kokoisena. Tälle puolelle taloa siilautuu ihana vihreä iltavalo saarnirivin lävitse.

Pistin leikkuukohtaan haavasuojaa, vaikka sitä ei nykyään välttämättä suositellakaan. Mutta jos tuleekin pakkanen, ehkä se on parempi, ei ole ihan paljas iho.
Kärhövyyhti ja kirsikan oksia päätyi tontin takakulmaan, josta peurat yhä tulevat riista-aidan yli, ali ja läpikin. Taistelu niiden kanssa on toivotonta, mutta luovuttaminen ei ole vaihtoehto, tai sitten muutan kokonaan peurattomille seuduille.
Aitaan kiinnittämääni kärhövyyhtiä voi erottaa kuvassa pyörremyrskyn muotoisena läikkänä, sitä on myös oikealla romahtaneen risuaidan päällä.

Peurataistoon romumateriaalin voimin osa 2 on tässä. Tontin se pää, johon ajan auton, on ollut vain riistaverkon suojaama, mutta se on liian näkymätön ja peurat juoksevat suoraan päin saaden paljon tuhoa aikaan. Nyt tein romupuusta isomman ajoportin ja pienemmän kulkuportin. Portit ovat kiinni tolpissa ruosteisilla saranoilla ja verkon yläreunassa kulkee vanha köysi.

Aiemmin mainitsemani ruosteinen haka, luultavasti maasta noussut, on niin sympaattinen, etten raaskinut heittää sitä pois. Tässähän se tuli tarpeeseen: mitään ei kannata heittää menemään...

Vintiltä ja verkkovajasta löytyneet lukuisat köydet toimivat aidan jatkeena silloin, kun oksia ei ole riittävästi tai en saa niitä ripustettua riittävän korkealle (peurat hyppivät 180 cm:stä yli).

Jämäpuuta riittää vielä muihinkin projekteihin, Ransu esittelee. Tätä syntyi mm. kun laho kuisti purettiin ja kun molemmat talot sekä venevaja laudoitettiin uudelleen. Todistetta siitä, että jotain joskus tapahtuukin.

Tietenkin rakennan jämäpuusta kaiken, jotta se ei pistä silmään muun rojun joukosta... Ransu esittelee: sahapukki (tehty vuosi sitten eikä sata vuotta sitten, vaikka niin voisi ulkonäöstä olettaa) ja polttopuun kuivaushäkkyrä.

Kuten kuvista voi päätellä, meillä on nautittu parin päivän ajan satumaisen ihanasta auringosta! Viimeiset pari päivää on satanut ja myrskynnyt, mutta pian se aurinko taas tulee, joka päivä edellistä pidemmäksi aikaa. Jee.


Alppikärhö – Clematis alpina
Kirsikka, hapankirsikka – Prunus cerasus

Monday, 13 January 2020

Kuukauden kalenteripantteri

Tänään oli taas kaunis kuura-aamu.

Mutta nyt asiaan.

On aika esitellä 2020-luvun ensimmäinen kalenteripoika. Sieltä hän saapuu.

Myyrä suussaan.

Noh, pantteri, yleisö odottaa!

Siinä hän on koko komeudessaan: samettipantteri Musti.

Kuten kuvasta näkyy, hän ottaa asiat vakavasti.

Etenkin myyräasiat. Saaripalstalla ei paljon eläviä myyriä tapaa, eikä myyrätuhojakaan, paitsi lumitalvina, jolloin ne ketaleet tekevät luolastoja hankeen kissan ulottumattomiin.

Tämä lumeton talvi onkin myyrästäjän unelmatalvi.
Rousk, rousk.

Tässä vaiheessa mamman pihakierrosseuraksi lähti vain Ransu. Musti on tuo musta möntti kaukana taustalla.

Musti tuli pian myyrän rouskuteltuaan.

Seuraava taitaa jo olla kiikarissa. Kaikkia Musti ei jaksa syödäkään.

Mutta kun on vakavasti asioihin suhtautuva pantteri, täytyy niitä kumminkin pyydystää. Koska se on isäntäpantterin tehtävä.

Stalkkeri asemissa.

Ennen pitkää pantteri kumminkin kotiutuu retkeltään. Aurinkokin on lähes sulattanut kuuran.

Sisällä Musti nautiskelee auringosta keittiön pöydällä. Tänään aamupuuron äärellä Musti oli niin rakastavalla päällä, että nuoli naamaani ja tukisti niin ankarasti, että sen hampaat iskivät vasten päänahkaani.
Taitaa pantterillakin olla kevättä rinnassa.

Päiväunilla Musti maastoutuu tummaan lampaantaljaan lähes täydellisesti. Se lienee tarkoituskin, jotta pantteri saa otettua tupsluurinsa rauhassa, muuten on vaarana joutua pusuhyökkäysten kohteeksi. Eipä silti, eivät ne pantteria paljon häiritse. Tuntuu oikeastaan siltä, että ne hänestä kuuluvat asiaan. Jos oikein tulkitsen.

Saturday, 11 January 2020

Kuuraa ja kukkaversoja

Toissa aamuna heräsin kauniin kuuraiseen maisemaan. Yöllä oli ollut pari astetta pakkasta.

Kanukoiden oksissa näkyy värikkyys kuurakuorrotuksenkin alla.

Olen juuri korjannut pätkän myrskyissä kaatunutta aitaa. Uutta ei erota vanhasta, se onkin bravuurini! Tänään rakensin uuden portin vanhasta seinälaudasta ja laitoin siihen lopuksi niin ruosteisen haan, että se ei varmaan edes kauaa jaksa toimia virassaan.

Kiveyksen betonilaattojen kuviot erottuvat kauniisti kuuraisina. Erityisen ihanaa on tuo kuurainen sammal. Kiveys on muutaman vuoden ikäinen ja nyt se alkaa näyttää kauniilta.

Alppipenkin mätäslaukkaneilikka ja viralta pantu lampunvarjostin.

Kasvimaan salvia ja salvianvihreä tuoli. Jouset odottavat kevättä, jolloin viritän ne köynnöspapujen ja hajuherneiden tuiksi.

Kyltit odottavat kevättä. Minä odotan kevättä.

Niinpä lähden katsomaan vihreitä versoja. Käärmeenlaukka ei petä koskaan, se on täydellinen talvivihannes. Versot ovat todella herkullisia.

Siinä lähellä huomaan yllätyksen: kevätkellot ovat jo ilmestyneet maan pinnalle!

Rikkaporkkanoiden jäänteet keräävät kuuraa kauniisti. 

'Rohan Weeping' -pyökki on puutarhani kaunein talvipensas.

Talon eteläseinustalla on kuura pian ohi auringon tultua esiin. Katolta tippuu vettä, kun kuura sulaa – niin keväistä!

Viimeinen syyssahrami ei päästä vielä irti. Se ei nääntynyt pakkasissa, viime yönä oli peräti –6, mutta se kasvaakin talon eteläpuolen muotopuutarhassa. Vihreät kuuluvat varmaan jollekin laukalle, jonka istutin syksyllä.

Auringon paistaessa on samaan aikaan lämmin ja kylmä tunnelma: lämmin valo osuu seiniin ja punertaviin puiden oksiin, mutta varjopaikat ovat vielä kuurassa.

On aika tutkailla tilannetta mäntyjen alla. Molemmat syksyllä istutetut kanervat näyttävät olevan hyvinkin hengissä.

Oikeastaan menen sinne nuuskimaan näitä: tähtilumikellojen versonkärjet! Tämä on ollut aikaisin lumikello tähän asti, joten toivoa on helmikuun kukista, mikäli lauha sää jatkuu.

Hiukkasen naurattaa muratin suojaksi pistämäni villatakki, kohtahan sen voi jo siirtää suojaamaan pikku kuusta kevätahavalta. Paitsi että maa ei kylläkään ole jäässä.

Muratti voi mainiosti. Se selviää kyllä maanpeittokasvina joka talvesta, mutta toivoisin, että vaahteran runkoon kiipeävät versot eivät paleltuisi.

Talvisen puutarhan onnentuojat: ainavihannat maata peittävät ajuruohot (kangasajuruoho 'Minor' kuvassa), itsekseen tullut taponlehden siementaimi ja sininata, joka pysyy näköjään vihreänä talven yli, kun sopiva talvi osuu kohdalle.

Näkymässä usvan peittämälle kyläniitylle on taikaa.

Näin seesteistä oli eilen, tänään iltapäivällä alkoi kova tuuli ja nyt puuskat ovat myrskylukemissa. Saa nähdä, onko tekemäni portti enää aamulla pystyssä tai tällä samalla saarellakaan.


Kanerva – Calluna vulgaris
Kangasajuruoho – Thymus serpyllum 
Kanukka – Cornus
Kevätkello, kevätlumipisara – Leucojum vernum
Käärmeenlaukka – Allium scorodoprasum
Muratti – Hedera helix
Mätäslaukkaneilikka – Armeria juniperifolia
Pyökki – Fagus
Sininata – Festuca glauca
Syyssahrami – Crocus speciosus
Taponlehti – Asarum
Tähtilumikello – Galanthus elwesii