Arkeologiaa Ransun kanssa

 Tuli vastaan muutama kuva asiasta, josta en ollut ehtinyt kesällä kirjoittaakaan. Vastoin tapojani julkaisen nyt jokaisen kuvan, jonka aiheesta otin (ja vähän enemmänkin), sillä juuri nyt heinäkuisten kuvien katsominen on ihanaa terapiaa.

Heti muotopuutarhani takaa alkaa keto. Olen pitänyt niiden välissä ruohonleikkurin leveyden mittaista leikattua nurmikaistaletta, mutta se alkoi tuntua jotenkin ahtaalta. Lisäksi juuri tuossa nurkassa, johon vaahteran lehdet ovat vuosikymmenien ajan pudonneet, ei ketokasvillisuus ole parhaasta päästä. Itse asiassa se on lähinnä juolavehnää.

Kuvassa näyttää suorastaan siltä kuin heinikko vyöryisi muotopuutarhaan, ja vähän siltä se tuntuikin. Harmitti, kun muotopuutarhalle ei ollut kauniimpaa taustaa.

Ajattelin vain leventää leikattavaa aluetta istuttamiini kultasateeseen ja Snow Pavement -ruusuun asti, mutta kuten usein käy, kun alkaa jotakin kohtaa ajatella, tulee ideoita vähän enemmänkin.

Tässä vaiheessa Ransu tuli apujoukkoihin.

Olin raivannut heinikkoa kultasateeseen saakka. Ransu tuli ehkä muistuttamaan, että tuo heinikkopaikka on poikien, erityisesti Mustin, lempilojumispaikkoja kesällä. Siellä saa olla piilossa, mutta kuitenkin niin, että voi nähdä kaiken, mitä tapahtuu.

Kyllä täällä manulikin viihtyy!

Tässä vähän näkyy, mitä olin alkanut tehdä. Muotopuutarhasta johtaa kedon läpi leikattu nurmipolku. Sen poikki näkyy kaivanto.

Sillä paikalla, jossa keto nyt on, on ollut rakennus. Sen kivijalka on osittain vielä näkyvillä, osittain hautautunut muutaman sentin syvyyteen. Kedon toisella reunalla, paahdepenkin puolella, olin kaivanut kivet esiin ja latonut niiden päälle lisärivin, se on paahdepenkin takaseinänä. 

Tämän, vastakkaisen seinälinjan löysin heinikon alta aikoinaan, kun istutin 'Papula' -ruusua. Nyt keksin, että voisin jatkaa kivien näkyville kaivamista ja pitää nurmen sen ja muotopuutarhan välisellä alueella leikattuna. Tämä on nimittäin muotopuutarhan reunan suuntainen, mutta välimatkaa on noin 1,5 metriä.

Kivijalkaa jäi vielä esille kaivettavaksi ensikin vuodelle, lisäksi kaivan pois maata muotopuutarhan puoleisesta reunasta, sillä maa viettää muutenkin vähän alas muotopuutarhaan päin. Saisi kivirivin nätimmin esille.

Keto on muilta osin kuin vaahteran alta oikein onnistunut, kun heiniä on monenlaisia. Kedon reunalla, vanhan kivijalan korkeimpien kivien ulkopuolella, kasvaa vanhaa syreeniä ja sen vierellä vanhaa kirkonruusua. Pihan alkuasukkaita, joista yritän pitää huolen.

Keltamataraa kasvaa kedolla oikein paljon ja sikurikin on viimein suostunut asettumaan, vaikka sitä kasvaakin edelleen enemmän kedon ulkopuolella, tuo taustan sinisyys on paahdepenkissä.

Loppukesän ajan leikkasin nurmen muotopuutarhan takaa kivijalkaan asti ja se selkeytti muotopuutarhaakin, kun korkea heinikko ei ala liian läheltä. Lisäksi on ihan kivaa, että kultasade ja ruusu, joiden oli tarkoitus rajata ketoaluetta, näkyvät vähän paremmin.

Ihan pieni muutos, mutta hyvä. Maankaivuu on ihan parasta puuhaa muutenkin ja etenkin silloin, kun siihen liittyy jonkin vanhan elementin esille kaivuuta. Silloin se on oikein todella jännittävää, eikä malta lopettaa.

Keltamatara – Galium verum

Sikuri – Cichorium intybus