Kyläkävelyllä

 Syksyllä ja kesällä

Lokakuussa lähdin kävelylle kuvaamaan kylän kauniita värejä.

Tuossa vinon rakennuksen vieressä on punaruskealehtinen kirsikkaluumu; siitä ottaa toivottavasti oma puskani mittaa. Tuo ei ole mikään pikkupensas! Kukat ovat valkoiset, niinpä arvelen sen olevan lajiketta 'Pissardii'. 

Samassa pihapiirissä on ihana päärynäpuu, jota ihastelimme joukolla kukassa keväällä. Oli se upea ruskassakin. 

Tämänkin kohdalla toivon, että oma, vasta vähän yli vuosi sitten istutettu päärynäpuuni alkaa kasvaa yhtä kauniin muotoiseksi. Kun nuo oksat ovat täynnä kukkia, on näky satumainen.

Vanhat vaahteratkin ovat komeita. Tässä pihassa on ihana villiintynyt, salaisen puutarhan tunnelma näiden isojen puiden alla.

Seuraavassa pihassa on komea tammi. Omani on vasta polvenkorkuinen! Tässä sille mallia.

Sitten suuntasin ystävien luokse kylän länsipäässä. Heidän tupansa ikkunoista avautuu näin hurmaava näkymä vanhan lasin läpi. Talon edessä on kookas hevoskastanja.

(Oma punahevoskastanjani, no, se on kaiketi jo yli metrin mittainen)

Niin kaunista aikaa kuin syksy onkin, nyt mennään kohti ensi kesää. Laitanpa pari kuvaa samoista näkymistä viime kesäkuussa. Tämä on tummalehtinen kirsikkaluumu, taustanaan imeläkirsikka ja vanhoja omena- sekä vaahterapuita, ja tuollakin on hevoskastanja.

Kylätie kulkee pitkin entisen merenlahden reunaa, sen alapuolella on niittyä ja pari kallioista kumparetta, yläpuolella ensin talousrakennukset ja ylempänä rinteessä asuinrakennukset.

Kallionkoloissa kukki ruoholaukka kuin viimeistä päivää, kun oli niin kuivaa. 

Siihen onkin enää muutama kuukausi, kun lehmät tulevat taas laitumille!

Yritin etsiä kuvaa päärynäpuusta kukassa, oli tarkoitus käydä kuvaamassa se, mutta ilmeisesti oli niin paljon hommia omalla tontilla, että en käynyt. Niinhän se toukokuussa menee, vuorokauden tunnit eivät riitä ja iltaisin kaatuu rättinä sänkyyn.

Kylän ihana valkoisena kukkiva kirsikkaluumu näkyy kuitenkin omalle kuistilleni, josta käsin kuvasin sen: toukokuisen myöhäisillan taikahetki. 

Hevoskastanja, balkaninhevoskastanja Aesculus hippocastanum

Imeläkirsikka Prunus avium

Kirsikkaluumu Prunus cerasifera

Päärynä Pyrus

Ruoholaukka Allium schoenoprasum

Tammi, metsätammi Quercus robur

Vaahtera, metsävaahtera Acer platanoides

Loppukesän veneretki

 Ystävä pyysi ex tempore retkelle mukaan, juttu alkoi maa-artisokasta ja pian olin tekemässä pikapikaa eväsleipiä. Eilen saattoi olla kesän viimeinen lämmin päivä ja olin jo saanut päivän työt viivattua yli, joten ei tarvinnut kauaa miettiä, lähdenkö mukaan vai en.

Lähdin! Heti alkumatkasta katsoimme, kun kaksi merikotkaa stressasi kalasääskeä pudottamaan saaliinsa.

Veneilevä ystäväni on erityisen kiinnostunut kartoittamaan metsäomenapuita, joita joillakin saarilla on paikoissa, joissa ne eivät ole päässeet risteytymään tarhaomenapuiden kanssa. Hän kiertää nämä tietyt saaret, joissa tietää puita olevan.

Minulla oli ihan väärä linssi, zoomlinssi, kun olin äkkiä napannut kameran mukaan sillä linssillä, mikä siinä sattui olemaan. En saanut kokonaiskuvaa isosta metsäomenapuusta. Nämä kasvavat usein saarten rannoilla, rantalehdoissa.

Jatkoimme sisemmäs saaren metsään. 

Sitten seuraavaan kohteeseen.

Saarten rantakallioita ja niissä sinnittelevää kasvillisuutta ei kyllästy ihailemaan.

Merikotkia on nykyisin niin paljon, että kyhmyjoutsenilla näkee poikasia enää aika harvoin, eikä lainkaan sellaisessa määrin kuin vuosikymmeniä sitten. Tällä parilla oli kuitenkin kaksi poikasta.

Allekirjoittanut valtavan paksuisen vanhan metsäomenapuun juurella. Lähdin retkelle suoraan pihakiveyshommista, ja sen on lookki näköinenkin. Onpahan aito.

Tämän pähkinälehdon iäkkään tammen alla sydän löi ylimääräisiä lyöntejä. Onneksi minullakin on nyt pihatammi! (Se itsekseen tullut siementaimi, joka pääsee nyt kasvamaan, kun sen yllä kasvanut kuusi kaadettiin).

Haluan vielä oman pähkinälehdon, sille on jo paikkakin katsottuna, mutta siinä on nyt vielä laho saunani jonkin aikaa.

Huomasin saarten rantametsissä runsaasti kiertotatarta eli samaa kasvia, jonka ilmestymistä pihalleni olen tänä vuonna ihmetellyt. Ehkä jokin viime talvessa sai sen itämään erityisen runsain mitoin. Voi myös olla, että se on peurojen herkkua ja päätynyt peuranpaskan mukana pihalleni. Mutta miksi se ei ole aiempina vuosina itänyt. Pienellä ihmisellä paljon ihmeteltävää. 

Eilen oli sopivasti Suomen luonnon päivä. Sen kunniaksi nypin itsestäni pois nelisenkymmentä punkkia.

Kiipesimme vuorelle eli tämän pienehkön saaren korkealle kalliolle, josta avautui näkymä etelään ja länteen. 

Takaisin vakaan ja luotettavan menopelin luo.

Lännessä päin oli utuisen kostean oloista, luulen, että Ahvenanmaalla satoi.

Iniön Perkalan vanha lentomajakka näkyy.

Kävimme pikaisesti katsastamassa kolmannenkin saaren. Katajat ovat kyllä kauniita, mutta ne valtaavat saaret rannasta rantaan. Heinät ovat hienoja, niitäkin on tuossa monta erilaista pienessä notkelmassa. Olen lapsesta asti ihastellut saarten sitkeää kasvillisuutta ja sen monimuotoisuutta.

Sitten kotia kohti. 

Olen aiemminkin sanonut: merimetso on saariston Batman.

Mökki ja merimerkki.

Valo oli kiinnostava, ihan kuin olisi ollut myöhä ilta, mutta kello oli tuskin kuuttakaan.

Vanha vene osaa omaan valkamaansa lähes itsekseen.

Kiertotatar Fallopia convolvulus

Metsäomenapuu Malus sylvestris

Pähkinäpensas Corylus avellana

Tammi Quercus robur

Kesäkuun kalenteripoika esittelee valkovuokkopaikat

 Vielä kukkivat ihanat valkovuokot, kun on ollut viileää. Ihanaa on sekin, että saimme sadetta, uudemman kerran eilen! En kylläkään ollut kotona sitä todistamassa.

Kesäkuun kalenteripoika on Musti, joka täyttää näinä kesäkuun alkupäivinä 16 vuotta. Hän viettää merkkipäiväänsä kaupunkiloman merkeissä, tosin ei omasta aloitteestaan.

Musti voisi ikänsä puolesta jo eläköityä sohvalle, mutta toimettomuus ei kiinnosta. Tässä kalenteripoika istuu sen luumupuun juurella, jonka juurista on niin paljon syöty, että se heiluu.

Tarkka katse ja kyttäyskeno. Pian tulikin saalista.

Näyttää siltä, että hedelmätarharinteen heinikko kaipaa saalistuksen lisäksi niittoa. Kylläpä se on venynyt! 

Hedelmätarha saa nyt enemmän valoa, kun iso kuusi kaadettiin. Olin jo istuttanut joitakin pensaita rinteen alaosaan sitä ajatellen, että toinen kuusista häviää. Kuvassa näkyy kellanvihreälehtinen pihajasmike 'Aureus', aivan ihana valopilkku puolivarjoisassa paikassa. Kuvan oikeassa reunassa on kirsikkasorvarinpensas. Siitä kasvaa kookas; kuusen oli senkin puolesta jo aika lähteä.

Kirsikkasorvarinpensas on ollut ympäri vuoden verkon sisällä, sillä peurat rakastavat näitä, myös heidet ja hortensiat kalutaan tyngiksi. Olen halunnut tästä komean, monimetrisen kunnon pensaan ja onneksi verkotus on onnistunut – pituutta on jo pari metriä.

Nyt näkyy kukkiakin tulevan runsaasti. Ne ovat mitättömiä, mutta kirkkaan väriset marjat ovat syksyllä todella hieno koristus, kuten myös loistavan vaaleanpunainen syysväri.

Nyt kirsikkasorvarinpensas sai eteensä revontuliatsalean, lajike on 'Mandarin Lights'.

Kuva ylärinteestä käsin. Näkyy kaadetun kuusen tyvi. Oikealla on valkoista, siellä on valkovuokkoja.

Tämä on nimettömänä ostettu kerrottu valkovuokko, erittäin kaunis.

Lajike saattaa olla 'Vestal'.

Tässä rinteen alaosassa on saniaistarha, mutta sen olosuhteet muuttuivat kuusen kaadossa huomattavasti. Pimeys muuttui valoon, vaikka olinkin jo aiemmin karsinut alaoksia, jotta tänne lankeaa edes vähän valoa. Toisaalta nyt tulee myös sadetta, jota iso puu ei rosvoa – vaikka muutaman metrin päässä on yhä toinen iso kuusi.

Toistaiseksi en ole tehnyt siirtoja, katson vähän kasvien reaktioita. Saniaiset vasta heräilevät pikkuhiljaa. 

Olen ihastellut värejä, tässä miekkaimikkä 'Diane Claire' sekä kerrottu keltavuokko.

Toukokuussa keltavuokon vieressä kukki kalvaspikarililja.

Ihanat vahvat värit yhdessä.

Pienen polun toisella puolen, jäljelle jääneen ison kuusen alla, kukkii intensiivisen sininen imikkä 'Blue Ensign'.

Samalla puolella olen ihastellut myös vaaleansinisen imikän ihanuutta yhdessä alppivarjohiipan kanssa. Olen ottanut monta kuvaa tästä kaksikosta ja aina miettinyt, että pitää palata hanskojen kanssa kitkemään keskeltä tuo nokkonen. Lopulta sen yhtenä päivänä muistin. 

Alueella nousee myös rotko- ja kalliokieloja, kuten Polygonatum lasianthum vanhan kannon edessä. Polun toisella puolella on enemmän näitä, eri lajeja.

Tuoreen kannon edessä kasvaa metsätammi, joka varmaan hämmästyi valon määrästä. Sille piti laittaa korkeampi verkko pari viikkoa kuusen kaadon jälkeen, kun se tähän asti oli selvinnyt viisi vuotta samalla polvenkorkuisella suojaverkolla.

Tammi totesi: juhuu! Se on venynyt varmaan kymmenen senttiä kuukaudessa! Ihmeen kauan se sinnittelikin kuusen alla. Orava varmaan pudottanut terhon maahan, ja kun huomasin taimen, suojasin sen heti. Rakastan tammia ja tämä on sattunut itämään täydelliseen paikkaan keskelle tonttia, riittävän kauas rakennuksista. Sillä on tilaa kasvaa.

Tammen tuomaa varjostusta saavat saniaiset sun muut kasvit vielä odottaa, mutta on niillä jäljellä tämä toinen kuusi, joka alkaa varjostaa aluetta puolenpäivän jälkeen. Tässä jäljelle jääneessä kuusessa on aina ollut koristeellisemmat kävyt. Tuoreet uudet kävyt vasta hienoja ovatkin.

Kuusen katveeseen muutti syksyllä muutama uusi pensas taimimyymälöiden loppuunmyynneistä. Japaninvaahterassa ei enää ollut mitään taimilappua, mutta sen muodosta ja silmuista näki ilman lehtiäkin, että se on japaninvaahtera. Hinta oli vain pari euroa, pakkohan se oli napata. 

Olen jännityksellä odottanut, millaiset lehdet siihen puhkeaa. Niissä on tuollaista oranssin sävyä. Ehkä hyvä pari polun toiselle puolelle istutetulle oranssikukkaiselle atsalealle?

Kaivoin pois Rohanissa liiaksi levinnyttä 'Orangekönigin' -vaskivarjohiippaa ja istuttelin tätä lempikasvia kolmeenkin eri paikkaan. Yksi niistä on tämä, uuden japaninvaahteran lähelle, tuomaan lisää ihanaa oranssimaailmaa. 

Hassusti vain rotevat varjohiipat ovat korkeampia kuin pikkuinen vaahterantaimi. Ehkä asia korjaantuu tai sitten ei. Pihani ensimmäinen japaninvaahtera 'Osakazuki' saa nykyisin varjostusta sen ylle kaartuvista, korkeiksi kasvaneista tarhakalliokieloista. Asian olisi jotenkin kuvitellut toisin päin.

Loppupäivästä saniaistarhan alue on ison kuusen ja talon synkässä varjossa. 

Kaadetun rungon vieressä näkyy lisää ihanaa oranssia, se on ojan vierellä kosteikkopenkissä kukkiva altainkullero. Vesimyyrät ovat syöneet niittykulleron ojan toiselta puolelta, kivipengermän juurelta, mutta altainkullerot ovat onneksi tallella.

Kuusen rungon alta löytyi yllätys. Perkasin kosteikkopenkin pari kesää sitten ja istuttelin karhunlaukkaa vähän sivummallekin, kuusen alle, varmaan jo silmissä siintäen tammen alla leviävä karhunlaukkamatto. Ei niitä sieltä kuusen alta lainkaan näkynyt, mutta tulivat nyt esiin!

Vielä pari valkovuokkoa ennen kuin pääset jatkamaan muita hommia ja me palaamme viettämään kotipantterin syntymäpäiväjuhlintaa tuoreen maksan merkeissä. Kuistin edessä kukkiva ihana 'Green Fingers' on sekin kukkinut ilahduttavan kauan.

Mäntyjen alla metsäpuutarhapenkissä on tämä vaihtelevien lehtien alue, josta pidän todella paljon. Kerrottu valkovuokko 'Monstrosa' kukkii, raitalehtinen kielo 'Albostriata' alkaa kohta kukkia, keltapeippi 'Herman's Pride' on tuollainen erittäin hienosti kuvioitu ja mätäsmäisesti kasvava. Lehtoakileijaa joutuu tästä karsimaan, muuten se jyrää muut alleen. Raitalehtinen kielo tuottaa jonkin verran vihreälehtisiä versoja, ne kitken ja istutan muualle. Tasapaino vaatii työtä, mutta ah, se on töistä mukavimpia.

Musti toivottaa mukavaa ja myyräpitoista kesäkuuta ja toivoo pääsevänsä pian takaisin kotiin puuhiensa ääreen. Löhöloma ei ole kaikkia varten.

Alppivarjohiippa Epimedium alpinum

Altainkullero Trollius altaicus

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kalvaspikarililja Fritillaria pallidiflora

Karhunlaukka Allium ursinum

Keltapeippi Lamium galeobdolon

Keltavuokko Anemone ranunculoides

Kielo Convallaria majalis

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Kuusi Picea abies

Metsätammi Quercus robur

Miekkaimikkä Pulmonaria longifolia

Pihajasmike Philadelphus coronarius

Revontuliatsalea Rhododendron Lights-Ryhmä

Valkovuokko Anemone nemorosa

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense