Showing posts with label koeleria. Show all posts
Showing posts with label koeleria. Show all posts

Saturday, 14 October 2023

Kotiinpääsyä odotellessa

 Olen ollut jonkin aikaa kaupungissa, kohta pääsemme viimein kotiin.

Kun lähdin, kukintaansa aloitteli kaita-asteri 'Prince' – paljon aikaisemmin kuin yleensä. Tämä on luultavasti täydessä kukassa, kun pääsen kotiin.

Prinssi on vain normaalia köykäisempi, olisiko erityisen kuiva kesä syynä siihen. Se on tuskin siemenestä kasvattamaani toppoa isompi. 
Topolla ei ole suomenkielistä nimeä, se on Koeleria vallesiana 'Mountain Breeze'. Eipä sekään ole paljoa kasvanut parissa vuodessa, mutta hitaasti hyvä tulee.

Samassa penkissä eli ruusu-heinätarhassa kukkii tuoksuasteri 'Herbstschnee'. Tämäkin aloitti kukinnan harvinaisen aikaisin, jo elokuussa.

Kurkkuyrtit olivat lähtiessäni vielä kukassa ja niissä ruokailivat viimeiset kimalaiset. Saa nähdä, onko pakkasta ollut ja näemmekö enää kumpaakaan ennen ensi vuotta.

Yllättäen huomasin isotähtiputken kukassa, olin ihan unohtanut sen olemassaolon. Tähtiputket kärvistelivät kaikki alkukesän kuivuudessa niin, että hyvä kun jaksoivat lehtiä tehdä. Nyt yhtäkkiä tulee kukkiakin! Tämä tumma on lajiketta 'Star of Fire'. Oikealla kukkii Geranium shikokianum ja näiden kahden välissä pieni itsekseen tullut haisukurjenpolvi.

Syysasteri 'Royal Ruby' aloitti kukinnan punaisessa villissä penkissä. Kunpa tämä jonakin vuonna leviäisi! Näin mahtavaa syyskukkijaa katselisi mielellään isompanakin länttinä.

Myrkkyliljoja nousi vähitellen. Tämän nuppuja osasin odottaa, sillä tämä tekee aina hervottoman kokoisen lehtitupsukkeen kesällä; kasvuvoimaa on. Tämä on 'Lilac Wonder', risteymälajike, ehkä tarhamyrkkylilja siis. 
Oikealla on vaaleajouluruusun siementaimi, niidenkin nuppuja voi kohtapuoliin yrittää bongailla.

Tämä vanha "maatiais"myrkkylilja on aikainen ja luultavasti ohikukkinut, kun pääsen kotiin.
Minulla on pari uutta myrkkyliljan sipulia istutettavana. Aion istuttaa ne tähän samaan penkkiin. Jotenkin tuo havupensaan neulasten sinerrys ja taustan rotkolemmikki sointuvat tähän niin ihanasti, että haluan läheisyyteen lisää myrkkyliljoja.

Ryhdyin tuumasta toimeen, eli kun aiemmin harmittelin syysleimu 'Crème de Menthen' taakse piiloon jäänyttä 'William Dykes' -myrkkyliljaa, ei mennyt montaakaan päivää, kun olin jo lapio kourassa kaivamassa niitä ylös. Siirsin ne saman penkin etuosaan, jossa on matalampaa kasvillisuutta, kuten jalopähkämöä. 
Tämä katkaisee hyvän periaatteeni, että myrkkyliljojen tulee näkyä ikkunoista, sillä tuossa ne ovat puksipuuaidan takana. Mutta eivätpä ne leimun takaakaan ikkunaan näkyneet. Ja nyt niitä on parinakin tuppaana, toivottavasti runsastuvat.
Tein muuten mielenkiintoisen havainnon. Mukuloissa ei ole lainkaan juuria nyt, kun ne kukkivat. Onhan se loogista, että juuret kasvavat silloin kun lehdetkin, eli alkukesällä. Oli silti erikoisen oloista. Saman havainnon voi kyllä tehdä, jos ostaa myrkkyliljan mukulan kaupasta näin syksyllä. Sen voi laittaa vaikka kuivana kippoon ja se kukkii siinäkin.

Samassa paikassa eli muotopuutarhassa aloitti kukintaansa asteriristeymä 'Little Carlow'. Tämä on ihan mieletön kukkija, minkä voi nuppujen määrästä nähdä. Odotan todella näkeväni tämän vaaleanliilan kukkapilven!

Isomaksaruoho 'José Aubergine' on pienoinen väripettymys, tämä on huomattavasti pinkimpi kuin odotin. Ostaessani tämän viime syksynä puutarhamyymälästä sain nähdä kukkia heidän istutusalueellaan ja sävy oli ihan kaunis, tämä on lähinnä hirveä. Mutta ehkä se tuosta vielä kehittyy. Viime syksynä en päässyt kukkia näkemäänkään, kun kauriit söivät varret.
Voi olla, että paikka mäntyjen alla on liian varjoisa, jotta väri pääsisi kehittymään oikeanlaiseksi.
– Korjaus: Hiidenkiven Minnan kommentin jälkeen tarkistin, mitä olinkaan oikeastaan istuttanut, ja lajike olikin 'Mr Goodbud'!

Kukkiikohan ryhmäsamettikukka 'Burning Embers' vielä, kun palaan kotiin? Kukinta alkoi vasta elokuun lopulla ja siitä pitäen uusia kukkia tuli kiihtyvällä tahdilla.

Eniten meistä kotiinpääsyä odottaa kuitenkin Musti, jolla on virtaa kuin pienellä pantterilaumalla. Yritän juosta lelun kanssa ympäri asuntoa niin usein kuin jaksan, mutta Mustin mielestä pitäisi pitää kunnon juoksu/leikkisessio kerran tunnissa.


Haisukurjenpolvi Geranium robertianum
Isomaksaruoho Hylotelephium
Isotähtiputki Astrantia major
Jalopähkämö Stachys macrantha
Kaita-asteri Symphyotrichum laterifolium
Kurkkuyrtti Borago officinalis
Ryhmäsamettikukka Tagetes patula
Syysasteri Symphyotrichum novi-belgii
Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä
Tuoksuasteri Symphyotrichum novae-angliae
Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Thursday, 12 May 2022

Yksi kirjopikarililja jo kukassa

 Veikkasin kostean kevätniityn kirjopikarililjojen ensimmäisen kukan avautuvan eilen eli 11.5., mutta siellä ei olla vielä lähellä kukkien avautumista.

Sen sijaan ruusu-heinätarhassa on avautunut yksi valkoinen kukkia, mutta tätä ei lasketa, sillä en tarkoittanut tätä paikkaa. En tainnut edes muistaa, että niitä tässäkin kasvaa. Nyt muistan, että viereiseen Rohaniinkin olen näitä joskus istuttanut, mutta niistä ei taida näkyä vielä juuri mitään.

Ruusu-heinätarha näkyy kuvassa vasemmalla, se on vielä keskeneräinen, siksipä upotin siihen syksyllä taimiruukkuja. Oikealla on Rohan, joka on vain pitkä tien suuntainen suora penkki. Molemmat penkit päättyvät kivipengermään, josta pari rappua nousemalla päästään kasvimaalle.
Vehmaanvihreät lehtitupsut kuuluvat tässä ja kaikissa muissakin kuvissa mukulaleinikille, se kansoittaa ja viherryttää puutarhani ansiokkaasti keväisin. Nurmikollakin sen voi nähdä kirkkaanvihreinä läntteinä.

Taimipottien edessä nousee punaisena silkkipioni. Jaoin Rohanin isoksi levinneen silkkipionin syksyllä kolmeen osaan. Istutin yhden takaisin, mutta kauemmas nurmikäytävästä, kun pioni ryöppysi pitkälle käytävälle. Kaksi muuta palaa pistin tähän ruusu-heinätarhaan sillä ajatuksella, että ne eivät välttämättä nouse. En ole mikään pioninjakamisen ekspertti.
Sitten tuli talvi ja jääkausi ja tälläkin alueella oli jääkansi. Etenkin sen toisen pionin jakopalan kohdalla. Mutta mitä kummaa, se alkoi ensin versoa, ja nyt on tämä toinenkin noussut!
Taimipoteissa näkyy olevan elossa ainakin viime vuonna kylvetty toppo Koeleria vallesiana 'Mountain Breeze', sekin on iso ilo. Kun tiedossa ei ollenkaan ollut, kuinka talvenkestävä koko laji on. Sillä ei ole suomenkielistä nimeäkään.

Edellisessäkin kuvassa taustalla häälyvät nämä iloiset löydöt. Punaisena nousee amerikanpioni, joka kukki ensi kertaa viime vuonna ihanalla hempeän vaaleanpunaisella kukalla. Keskellä kuvaa on lähes musta läntti, joka on karhunputki 'Ebony'; hyvin tummalehtinen lajike. Se on onnistuneen siemenkasvatuksen tulos, ja toinenkin taimi, jonka tähän penkkiin istutin, on noussut maasta!
Tällaisten onnistumisten merkitystä taitaa täysin tajuta vain toinen kasveja siemenestä kasvattanut. Tuohan näyttää kuivuneelta rakkolevältä. 
Kuvan vasemmassa alanurkassa on ihana hopeakurho. Se ei vielä ole versonut vihreää, mutta on kuivanakin kaunis. Toki toivon, että se ei tästä lähin ole kuivakukka, heh.

Tämän kuvan hopeakurhosta otin maaliskuun lopussa. Eikö ole upea!

Ruusu-heinätarhassa on elossa myös pikkuruinen viime kesänä istutettu jauhoesikko. Nimi tulee valkeasta jauhomaisesta pinnasta lehdissä.
Tämä olisi luonnonlaji täältä Ahvenanmaan huudeilta, mutta en ole aiemmin onnistunut tämän kanssa silloin harvoin, kun olen taimea edes löytänyt. Yhtenä vuonna yritin myös kylvää, mutta mitään ei itänyt. 
Nyt olen sitten erityisen iloinen tästä pienestä, joka on tehnyt jo kukkavarretkin! Tämä olisi kosteiden niittyjen laji, mutta ei ole sellaisella paikalla täällä viihtynyt. Menneinä kuivina viikkoina olen yrittänyt muistaa kastella tätä.
Olen erityisen iloinen toissa yön sateesta, silloin tuli lähemmäs 5 mm eli oikein runsaasti meidän mittapuulla. Ja viime yönä sekä tänään on sadellut pikkuisen lisääkin, tänään jopa ukkonen jyrähteli jossain! Hyvä esikoille, oikein hyvä. Toukokuu on usein täällä hyvin kuiva.

Tässä seuraava onnistuminen: rusomesiangervo 'Hjordis'. Kahdesti aiemminkin olen tämän hankkinut, ensimmäisellä kerralla taimi kuoli kuivuuteen ensimmäisenä kesänään kukkapenkkiin, seuraava yritys kuivui ja kuoli jo taimipurkkiin ennen kuin olin saanut sen edes istutettua.
Viime kesänä pistin tämän kolmannen yrityksen niin märkään kuin uskalsin: sauna-liiterirakennuksen seinustalle, joka on tonttini märimpiä paikkoja, ja niskaan tulee vielä katolta vesi, sillä rakennuksessa ei ole räystäskouruja. Ihan veden tippumislinjalle ei voi mitään istuttaa, mutta tämä meni siitä vähän seinään päin. Vieressä on matalahko salaoja tämän kasvupaikan ja ruusu-heinätarhan välissä.
Ja sieltä se versoo! Kaadoin päälle oksahaketta, kun huomasin juuriston nousseen jonkin verran maasta talven aikana.

Mennään vielä ne pari askelmaa ylemmäs pengermän päälle ja kasvimaalle. Musti näyttää.

Heti pengermän päällä on viime syksyllä istutettu pieni istutusalue, jonne olin aiemmin jo istuttanut punahevoskastanjan ja sen alle narsisseja. Mutta niistä sivuille päin ei ollut vielä mitään muuta kuin rikkaruohoja. 
Viime syksynä käänsin kohdan ja pistin siihen tuoksukurjenpolven jakopaloja – ne ovat loistavia kansoittamaan uusia alueita – ja sipulikukkia. Kevätkurjenmiekka 'Purple Hill' on aivan ihanan värinen, viimein onnistun saamaan tämän värisen kurjenmiekan! Pari vuotta sitten istutin "purppuraista lumikurjenmiekkaa", mutta se on kyllä sellainen tavallinen tumman violetti. Sekin on kiva, mutta tämä on ihana!

Aah!
Itse asiassa 'Purple Hillin' perimässä on myös selvitykseni mukaan lumikurjenmiekkaa, mutta tämä silti lasketaan yleensä kevätkurjenmiekaksi eli reticulatoihin tai ainakin niiden monipolviseen ryhmään.
Tästä muistan, että keväisten kurjenmiekkojen esittely jäi kokonaan. Ei vain millään ehdi, vaikka bloggaan varsin tiheään tahtiin. Nyt kaikki nämä pienet, tämäkin, joka kukki viimeisenä, ovat jo kuihtuneet. Ehkä jossain välissä ne ehtii esitellä jälkijunassa.

Istutin pengermän päälle myös toista jalokivisävyistä pientä kevätsipulia, nimittäin 'Persian Pearl' -tähtitulppaania. Kippasin päälle alkukeväästä myös oksahaketta. Virvanarsisseja laitoin myös, mutta niiden viihtymisprosentti puutarhassani on äärimmäisen pieni. Isompi tulppaani on viininpunainen 'Merlot', siinäkin näkyvät jo kukkanuput.
Tässäkin kuvassa näkyy mukulaleinikin vihreä voima. Siitä ollaan montaa mieltä, mutta olisipa puutarha ilman sitä vähemmän vihreä varhain keväällä. Näkyypä tuolla koiranputken lehtiäkin olevan. Istutusalueen reuna odottaa vielä kiveystä.

Punahevoskastanja 'Briotii' puhkeaa ihan justiin lehteen! Tuleekohan tähän tänäkin vuonna kukkia? Puu on kukkinut jo pienestä, johtuen siitä, että se on vartettu perusrunkoon – varte ei oikein tiedä, että se on vasta pieni puu.

Pikku kivirappujen molemmin puolin on nyt köynnökset, joten niille pitää rakentaa köynnösporttikin tuota pikaa. Toissa syksynä jo iskin tolpanjalan toiselle puolelle, siihen istutin köynnösruusun. Tämä tuli nyt laitettua toiselle puolelle rappuja. 
Kasvi on kärhö 'Miss Bateman', tämä on jo kolmas kerta, kun tämän hankin. Ensimmäinen toivottavasti elää edelleen Ranskassa, jonne sen istutin. Toinen asusti täällä puutarhassani pari vuotta, kunnes hävisi. 
'Miss Bateman' on niin kaunis, kaunein näistä isokukkaisista kärhöistä minun silmiini. Joten ilman sitä ei voi kauaa olla, ja se oli etsinnässä, kunnes yllättäen ruokakaupassa sen näin, kun astuin sisään Lidliin. Eipä voi edes ruokakauppaan astua ajatuksissaan, tai vailla puutarhamietteitä!

Nyt täytyy mitata, mihin laitan toisen tolpanjalan. Alun perin ajatuksenani oli marjakuusiaita kivipengermän päällä jakamassa tilaa huoneiksi eli erottamassa kasvimaa-alueen Rohanista. Se suunnitelma kariutui, kun peura söi hankkimani marjakuusen taimet kahta lukuun ottamatta, jotka istutin sitten Rohanin toiseen päähän portiksi. Ensin kaavailemassani marjakuusiaidassa olisi ollut kulkuaukko ja siinä portti, joka olisi vanha ovi. Mutta kun nyt puuttuu se aita, niin pelkkä ovi näyttäisi aika typerältä.
Ehkä kuitenkin mittaan oven ja teen aukon sen mittojen mukaan, niin jää optio lisätä se myöhemmin, jos niin haluan ja kasvillisuus sen sallii.

Tässä 'Miss Bateman' oli vielä aarrekassissa. Samalla kaupunkireissulla sain ystävän juurruttaman pistokkaan 'Black Cat' -pajua, jonka pajunkissojen pitäisi olla huomattavan tummat, lähes mustat. Löysin myös söpön vaaleanpunaiset kissat tekevän 'Mt. Aso' - pajun, joka on kai mustakissaisen pajun serkku. Ymmärsin, että molemmat ovat mahdollisesti lajia Salix chaenomeloides.
Täytyy vielä tutkia, minkä kokoisiksi ne kasvavat ja istuttaa sitten sen mukaan.
Ihanaa, kun on istutettavaa!

☞ Istutuskausi on ihmisen parasta aikaa ☜

Luodaan vielä pikainen silmäys kasvimaalle, se on nopeasti nähty. Kylvin kaikki penkit ja istutin siemenperunat ja sipulit toissapäivänä, kun sadetta oli luvassa yöksi. 
Kiveys on vielä keskeneräinen harmillisesti tuosta keskeltä, josta kuljen jatkuvasti. Täytyy muistaa napata kaupungista mukaan laastisäkkejä ensi kerralla.

Olen harrastanut ruutuviljelyä jo vuosia, sillä en halua valtavaa kasvimaata, mutta haluan kasvattaa useita lajeja. Narut merkitsevät ruutuja. Pisimmässä laatikossa on iloinen yllätys: Päivänpesän Katjan lähettämistä siemenistä viime keväänä kylvetyt kaurajuuret ovat elossa!

Kaurajuuren siemenistä ensimmäiset kylvin toissa vuonna ja istutin taimet sinä syksynä muotopuutarhaan, sillä kaurajuuressa on valtavan kaunis violetti kukka. Niitä ei kuitenkaan viime vuonna siellä näkynyt. Kylvin loput siemenistä keväällä tähän ja nämä ovat tänäkin keväänä elossa! Kaurajuuri kukkii vasta toisena vuotenaan, joten kukkia voi odottaa tälle kesälle.

Parsa-aika on taas käsillä! Kävin juuri äsken keräämässä pisimmät varret, jotta en unohda.

Kasvimaan vieressä on ruusutarha, josta kertomukset voisivat jatkua, mutta jätetään ne toiseen kertaan. Minä pistän nyt parsat kattilaan ja kohta herkuttelen.
Iloista ja aurinkoista loppuviikkoa!


Amerikanpioni = useampien Paeonia-lajien risteymä
Hopeakurho – Carlina acaulis
Jauhoesikko – Primula farinosa
Karhunputki – Angelica
Kaurajuuri – Tragopogon porrifolius
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Kirjopikarililja – Fritillaria meleagris
Kärhö – Clematis
Lumikurjenmiekka – Iris histrioides
Mukulaleinikki – Ficaria verna
Parsa – Asparagus officinalis
Punahevoskastanja – Aesculus × carnea
Rusomesiangervo – Filipendula multijuga
Silkkipioni – Paeonia wittmanniana
Tähtitulppaani – Tulipa humilis
Virvanarsissi – Narcissus bulbocodium