Paahdepenkin sitkeät sissit

 Katsotaanpa yhteen ensimmäisistä istutusalueista, jonka tänne tein.

Paahdepenkkiä ei tule kovin paljoa kuvattua, ehkä siksi, että se on niin vanha eikä siellä kasva mitään varsin erityistä. Mutta onhan tämä erityistä: saaren omaa kantaa oleva verikurjenpolvi. Se on levinnyt melkoisiksi mättäiksi. 

Kaivoin aikanaan pieniä juurenpaloja saaren entisen kalkkilouhoksen verikurjenpolvikasvustojen reunamilta ja istutin juurenpätkät purkkeihin, hyvin lähtivät kasvuun.

Jonkin aikaa sitten esitelty marjaomenapensas 'Marleena' on kukintansa kukkinut ja siirtynyt punaruskealehtiseen kesälookiin, kiva sekin. 'Marleena' asustaa paahdepenkin yläpäässä. 

Paahdepenkki sijaitsee paikassa, jonka vieressä on aiemmin ollut rakennus. Kivijalan pohjaa oli vielä jäljellä, kasasin päälle toisen kerroksen kiviä, sillä niiden takana on keto, joka on hieman korkeammalla.

Näin ollen paahdepenkki on aika alhaalla, tontin alaosassa. 

Mitään kovin hienoa ja erikoista siihen ei voi istuttaa, sillä se on yleensä talvisin märkä. Lisäksi maa on toivottoman tiivistä savea, entisen merenlahden reunamalle kertynyttä sedimenttiä. Näin keskikesällä se on kovaa kuin betoni. 

Tänne saareen ei pysty multakuormaa tilaamaan, lehmänlantakuorman olen joskus tilannut, mutta farmarilla taitaa olla logistiikkaongelmia siinäkin. Omaan kyytiin mahtuu korkeintaan yksi multapussi, useimmiten ei sitäkään, kun mantereelta palaan.

Silti siinä jotakin kasvaa. Verikurjenpolvet kukoistavat. Yleisesti liikaa leviäväksi parjattu vuorikaunokki ei tässä ole pystynyt leviämään, mutta pärjäilee muutaman kasvuston voimin. Saaren vanhasta pihasta, jossa ei ole enää taloa jäljellä, peräisin oleva kerrottu vaaleanpunainen lehtoakileija pärjää myös. Päivänkakkara on tullut itsekseen ja saa olla, samoin kurjenkello.

Itsekseen tässä on kasvanut valkolehdokki, mutta siitä ei tänä vuonna näy mitään, kuten ei isovuohennokastakaan. Toivon, että kumpikin on silti yhä elossa, ehkä maahan pudonneiden siementen muodossa.

Tämän kuvan otin edellisenä sadepäivänä kymmenen päivää sitten. Oikeastaan tämän kuvan pointti ei ole paahdepenkki, joka jää kuvasta vasemmalle, vaan kaksi puuta. Kumpikin on keskellä kuvaa metallituen sisällä suojassa. 

Tämä oli se alue, jossa oli talvella todella paha jääkausi. Jääkansi oli tuossa päällä kuukausia, ja se oli paksu. Aina, kun suli, vettä valui lisää rinnettä alas, ja sitten se taas jäätyi edellisen jään päälle.

Onkin oikea ihme, että puuvartiset pärjäsivät tässä todella hyvin. Oikeanpuoleisen metallituen sisällä on kolmioka, joka versoi keväällä aivan latvastaan saakka – sekin on ihme. Samoin teki toinen kolmioka, joka kasvaa kuvasta oikealle. Kolmiokat asuivat ensin alhaalla pihaportin molemmin puolin, sillä halusin sinne kaksi puuta, mutta ne eivät ikinä kasvaneet kunnolla ja versoivat keväällä usein vain tyveltään. Sitten luovutin, kaivoin ne ylös ja istutin tilalle siperianhernepensaat. Eivät nekään vielä puita ole.

Vasemmassa, kartiomaisessa tuessa kasvaa kuparivaahtera. Sekin selvisi talvesta täydellisesti, vaikka muuta luulin. Epätoivoisesti yritin iskeä jäätä rikki rautakangella sen ympäriltä, mutta jää oli liian kovaa ja paksua. 

Lisäksi tuolla samalla alueella elää talvenarka purppurahelmimarja, se alkoi versoa myöhään, niin että luulin sen jo menehtyneen, mutta niin se taitaa tehdä joka vuosi.

Mutta katso nyt noiden puiden välimatkaa. Se on metrin. Kokeilukasveja toki molemmat, mutta olisin silti voinut ajatella, että kumpikin viihtyy ja alkaa kasvaa puuksi. Voi viheliäinen vihne, eivät ne voi näin lähekkäin kasvaa, jos siis meinaavat kasvaa!

Tällä hetkellä on vehreyden aste vähän eri kuin tuossa kymmenen päivän takaisessa kuvassa. Nurmikko on kulottunut kuin perinteisesti heinäkuussa, vaikka eletään vasta kesäkuuta. Se ei ole iso ihme, kun muistaa, että nurmi alkoi kuivua kuivimmista kohdista jo toukokuussa. 

Puolentoista kuukauden sademäärämme on 22 mm minun mittaukseni mukaan.

Paahdepenkissä sinnitellään. Sen voisi ehkä nimetä uudelleen sinnikkäiden penkiksi, sillä nämä kasvit tuntuvat sietävän kaiken.

Yllättävää kyllä, tähkähietalilja viihtyy. Se ei ole mikään savimaan kasvi, vaan kuivan hiekkamaan, mutta näköjään paino on sanalla kuiva. Sen ainoa vika on äärimmäisen lyhyt kukinta-aika. Toisaalta siementaimia tulee, mikä on kiva, niin tätä on voinut siirtää muihinkin paikkoihin ja jakaa ystäville. Siis silloin, kun betoninkovaa savimaata voi kaivaa.

Kaunoangervo kukoistaa, onneksi, sillä tämä on niin ihana. Toinen nimi tälle on kaunomesiangervo, mistä olen nimistötoimikunnan kanssa eri mieltä, sillä tämä on sikoangervon kerrottu lajike, ei mesiangervon. Toisaalta mesiangervoja on koko Filipendula-suku, mutta silti.

Luonnon yksinkertainenkin sikoangervo on tosi nätti, tämä on siitä vielä kauneuspotenssiin kymmenen. Toisin kuin lähes kaikki muut mesiangervot, jotka viihtyvät kosteassa, sikoangervo on kuivien pientareiden ja rutikuivien kallionlakien kasvi. Tälläkin saarella sitä kasvaa kyseisillä paikoilla.

Eilen kitkin ja kanttasin paahdepenkin ja otin illalla uusia kuvia. Paahdepenkkiin alkaa näinä aikoina paistaa ennen aamuyhdeksää ja paahde loppuu iltaseitsemältä. Siinä välissä ei ole varjon varjoa, ellei pilvi mene auringon eteen, eikä se tunnu juuri menevän.

Kuvassa sinnikäs vanha vaaleanpunainen lehtoakileija sekä tähkähietalilja. Sikurinvarret ovat nousussa.

Hietaliljan lehtien lomasta kurkistaa sinilaukka. Olisikohan jotain alkuvuosien istuttamiseni perua tai sitten olen siirtänyt tuon sinilaukalle vähän liian varjoisasta hobittipenkistä.

Ketoneilikka on saaren omaa luonnonkantaa, olen siirtänyt tuon tienposkesta. En halua jalostettuja lajikkeita, jotta luonnonkanta pysyy.

Paahdepenkin takana olevalla kedolla alkaa keltamatara kohta kukkia. Tänne olen yrittänyt ripotella ketoneilikan siemeniä, mutta en ole vielä onnistunut. Ehkä. Ketoneilikkaa on mahdoton erottaa heinästä ennen kuin se alkaa kukkia.

Keltamatara on kuulemma vaarassa vähentyä muiden, vahvakasvuisempien mataroiden toimesta, joiden kanssa se myös risteytyy, joten olen antanut sen levitä myös kukkapenkkeihin. Pihani on ikään kuin sen suojelualue. Se ei tee ollenkaan sellaisia metrisiä lonkeroita kuin moni muu matara, vaan on siro ja hillitty.

Muutama maksaruoho tuolla kasvaa, kuvassa onkin sopivasti maksanvärinen lajike, jonka lajikenimeä en tiedä. Maata pitkin suikertavaa ajuruohoakin on, en vain onnistunut laittamaan siitä kuvaa tähän. Niittyräpelökin pärjää, vaikka olisi luonnostaan hieman vähemmän kuivan paikan kasvi.

Oikeastaan paahdepenkki on ihan kiva näin, mutta voisin joskus yrittää siihen taas jotakin muutakin istuttaa ja ehkä lisätä kompostimultakerroksen – komposti ei tuota niin paljoa, että sitä kaikkialle riittäisi, joten paahdepenkki ei ole ikinä saanut osaansa.

Penkin takareunassa lähellä kivipengermää kasvaa muutama parrakas kurjenmiekka, mutta ne eivät ole kukkineet vuosikausiin. Sitten, kun tähän taas joskus saa lapion uppoamaan, siirrän niitä vanhan talon eteen paremmalle paikalle.

Yläpäässä kasvaa myös pioni, mutta se ei ole vielä kukkinut, vahvistuu vain hitaasti.

Jatkoin viime vuonna paahdepenkkiä alareunastaan uuteen pieneen kivimuuriin asti ja istutin sinne kokeeksi kiiltoleimu 'Mäntsälän'. Riskillä. Vanha lajike saattaa sietää tällaisia haastavia olosuhteita. Ja niin se sietikin, vaikka talvi sitä selvästi verotti. Juurtukoon ja rehevöityköön vähitellen. Hyvä, että selvisi äärimmäisen vaikeasta talvesta tässä. Nyt on sitten vuorossa vaikean kesän testi. Kivet ovat lähellä maan pintaa, savimaakerros on ohut, sen lisäksi tähän päähän kertyy yleensä talvisin lätäkkö.

Takana näkyy harmaaminttua, joka on levinnyt muotopuutarhassa vähän liikaa, mutta sielläkin se kasvaa kivikovassa savessa eikä leviäminen ole ollut mitenkään nopeaa. Kun annoin siitä jakopalan ystävälle, jonka piha on hienoa entistä peltomaata, levisi harmaaminttu siellä vuodessa enemmän kuin seitsemässä vuodessa muotopuutarhassani!

Yleiskuvassa näkyy tontin alareunan kivimuuri, johon paahdepenkki päättyy. Sen takana on valkokukkainen neilikkaruusu jo lupaavan kookas ja täynnä nuppuja. Vanhat kirkonruusutkin avaavat kohta tuoksuvia kukkiaan.

Oikealla näkyy Ransun häntä.

Ransun ongelma on se, että sen täytyy pitää minua silmällä. Varjosta käsin sentään.

Mutta jos alan jutella sille, sen täytyy tulla luokse, vaikka olisin auringossa.

Voi sentään! Ransulle paras paikka olisi viileä betonirappu talon pohjoispuolella. Tämä ei ole ollenkaan norjalaisen villapöksypojan keli.

Mustille tämä on sen sijaan aivan passeli sää, se vain venyy pituutta.

Iloisia hellepäiviä!

Harmaaminttu Mentha longifolia

Kaunoangervo Filipendula vulgaris 'Plena'

Keltamatara Galium verum

Ketoneilikka Dianthus deltoides

Kiiltoleimu Phlox carolina

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kuparivaahtera Acer griseum

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Tähkähietalilja Anthericum liliago

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

Kaivatut kurjenmiekankukat

No niin! On alkanut tapahtua.

Hankin syksyllä 2016 Päivölästä kuusi kurjenmiekkaa, toistaiseksi vasta kaksi niistä oli kukkinut. Viime vuonna älysin siirtää parrakkaat laadut, jotka kaipaavat auringonpaahdetta juuristolleen. Näytän kohta, missä ne aiemmin kasvoivat, niin ymmärrät, miksei kukkia tullut.

Tämä on korkea eli tarhakurjenmiekka (nämä yleisesti ja virheellisesti saksankurjenmiekoiksi kutsutut jaetaan korkeuden ja kukkimisajan mukaan pikku-, helluntai- ja tarhakurjenmiekoiksi) on 'Louvois'; vanha lajike 30-luvulta. Olen aivan heikkona ruskeisiin kukkiin, joten polvet notkahtivat, kun kukka avautui.

Kun 'Louvois' oli nupulla, mietin, onko se samaa kasvustoa kuin helluntaikurjenmiekka 'Red Zinger', joka kasvaa vieressä. Se päätyi huussikukaksi, kun onnistuin katkomaan sen kukkavarren juhannuspionia pois kaivaessani.

Helluntaikurjenmiekka on kuitenkin matalampi. Tänä vuonna ei kukkimisajassa paljoa eroa ollut.

'Louvois' on todella upea, samettinen. Jos vielä löydän paahdepenkistä toisen ruskeakukkaisen aarteeni 'Kent Priden', siirrän senkin tähän vanhan talon kivijalan eteläpuolelle. Lähes kaikissa kukkapenkeissäni kasvillisuus on liian rehevää, mutta tässä on kuivaa ja karua: juuripötkylä saa varmasti paahdetta, mikä on kukinnan edellytys.

Kyllä kannatti kukkaa odotella viisi vuotta!

Samalla kasvupaikalla viihtyy siemenestä kasvattamani tulikukka 'Southern Charm', joka on risteymälajike. Tämä on kylvetty 2018 ja tuli viime vuonna ensi kertaa kukkaan. Ei ole hätäisen hommaa tämä puutarhurointi.

'Southern Charmissa' on vaihtelevia värejä, ja tuo ihana puuterinsävyinen, joka oli viime vuonna kukassa, on valitettavasti nyt vähemmistönä. Muut kukkavarret ovat ruusunpunaisia, onneksi murretun sävyisiä kumminkin – tuollainen murrettu vanha roosa on tosi jees (kun ei ole aniliinin vivahdetta, heh). Toivon, että tuo aprikoosipuuteri tuottaisi siementaimia rutkasti, mutta en todellakaan henno katkoa noita muita kukkavarsia.

Mennäänkö sitten katsomaan 'Louvoisin' entinen kasvupaikka, niin et enää yhtään ihmettele, miksei se kukkinut. Tuosta voisi kyllä kitkeä ahdekaunokkia ja mesiangervoa. Mutta on tuossakin jotain uutta ja ihanaa kukassa!

On ensinnäkin pioni 'Eskimo Pie', jolla on suorastaan törkeän kokoiset kukat. En ole varma, olisinko hankkinut tätä, jos olisin tiennyt kukkien koosta. Katsoin vain kuvasta, että onpa kivat punaiset raidat valkoisissa kukissa.

No, ainakin tuo näkyy kauas.

Samassa viidakossa kukkii myös uusi kurjenmiekka, jo ihanan isoksi puskaksi kasvaneen vaaleanvihreälehtisen 'Mme Legras de St Germain' -neidonruusun edessä. Kohta se kukkii valkoisenaan.

Varsankelloakin muuten voisi kitkeä.

Tämäkin kurjenmiekka on istutettu 2016. Lajike on 'Hohe Warte' ja tämä on saksalaisia Tambergin risteyttämiä siperiankurjenmiekkoja, tai varmaan loistokurjenmiekka, jos tässä on mukana muitakin lajeja.

Kirjoitin tästä aikanaan muistiin: vaalea ja korkea. Korkeutta tällä tosiaan on reilusti yli metrin. 

Otin tämän kuvan viikko sitten, kun kukinta alkoi, pioni oli vielä nupulla.

Kukan sävy on ihanan haalistunut, vesivärityyppinen. Todella hienostunut! 

Nyt on niin kuivaa ja kuumaa, että kaikki tuntuu kuihtuvan kiitovauhtia. Kävin äsken katsomassa viimeistä kukkaa ja tuumasin, oliko tämä tässä, kun huomasin vielä viisi nuppua, ja varmaan lisääkin tulossa. Ihana, ihana iiris!

Viereisen portin pylväässä alkoi kukkia ensimmäinen köynnöskuusamista: koreaköynnösruusama 'Goldflame'. 

Portin toisessa pylväässä on kuivunut kräkä, jonka pitäisi olla köynnösruusu William Morris (Austin-ruusuja). Mutta niin vain sieltäkin huomasin viikko sitten nousemassa verson, joka on mielestäni muuta kuin villi juurivesa! Olisi ihanaa, jos se olisi elossa, sillä se on jo toinen William Morris, ensimmäinen kuoli ekaan talveensa.

Viereisessä ruskopenkissä nousee Crown Princess Margareta erittäin elinvoimaisena. Toissa talven jälkeen tämä oli niukin naukin elossa – jännää, kuinka erilainen tämä viime talvi tälle oli. 

Talvi ei sitten tainnutkaan viedä minulta ruusuja, tai ehkä Lichfield Angelin, sillä se näyttää huonolta. Parissa versossa oli vihreää, mutta mitään ei näyttänyt tapahtuvan, niinpä leikkasin ne pistokkaiksi joitakin viikkoja sitten ja nyt toivon parasta. Pistokkaitahan näistä kannattaisi kaikista kevätkesällä ottaa, niin saisi omajuurisia Austin-ruusuja.

Ruskopenkin keltakukkainen etelänkurjenmiekka on ottanut kasvuspurtin ja kukkii nyt puolentoista metrin korkeudessa rusotuomipihlajan oksien keskellä! Voi hyvä ihme.

Ensin en tahtonut kukkia edes huomata, ja tuulessa oksien heiluessa ne menevät äkkiä repaleiksi. Mistä ne nyt yhtäkkiä keksivät noin kasvaa.

Taustalla näkyvät 'Eskimo Pie' -pionin lautasen kokoiset kukat.

Kävin tässä välissä leikkaamassa tuomipihlajaa, kun en kestänyt ajatella, kuinka samperin puska raatelee iiriksenkukkani.

Etelänkurjenmiekoilla on ihastuttava siro kasvutapa!

Taustalla näkyy marhanliljaa, nyt onkin jännittävät hetket. Tuolla on kahtakin laatua, joita istutin myös tuolloin 2016 syksyllä, Päivölästä nekin. Toistaiseksi niistä on vasta kukkinut 'Russian Morning'. Nyt kumminkin siitä vähän matkan päässä on toisia marhanliljan kukkavarsia. Jännitän, kukkiiko 'Manitoba Fox' viimeinkin, siis jos on elossa ylipäätään.

Rusotuomipihlajan toisella puolella kukkii 'Early Bird', joka on nimensä mukaisesti aikainen marhanlilja – tosin vain joitakin päiviä muita aiemmassa. Tämän ensimmäiset kaksi kukkaa avautuivat toissapäivänä, tämän kuvan otin tänä aamuna.

Eikö ole ihana väri, täydellinen ruskoväri!

Mahtivärejä ruskopenkissä tarjoavat myös lohenvärinen tarhaidänunikko ja japaninvaahtera 'Enkan'.

Nyt on siesta vietetty, takaisin hommiin. Ihania hellepäiviä!

Etelänkurjenmiekka Iris spuria
Helluntaikurjenmiekka Iris Intermedia-ryhmä

Japaninvaahtera Acer palmatum

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Loistokurjenmiekka Iris Sibirica-Ryhmä

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Neidonruusu Rosa Alba-Ryhmä

Pikkukurjenmiekka Iris Pumila-Ryhmä

Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Tulikukka Verbascum, risteymälajikkeita kutsutaan tarhatulikukiksi

Uusi sininen kuisti

 Kuisti on kyllä sama vanha, mutta tuntuu uudelta maalin myötä!

En ole ehtinyt vielä maalata muuta kuin lattian, mutta jo se ja vanhan halkolaatikon muuttaminen takaisin vanhan talon tupaan saa kuistin tuntumaan kuin uudelta. Yhtäkkiä sitä tulee himo sisustaa! Melkein ainakin. En oikein ole somistajatyyppiä.

Tässä kuvassa Ransu esittelee lattiaa parin viikon takaa. Vasemmassa yläkulmassa pilkottaa vielä maalaamaton osa. Maalasin lattian neljässä osassa, joista kolme lähtöpäivänä mantereelle, kun kissat olivat vankeina sisällä ja lattia sai poistuttuamme jäädä rauhassa kuivumaan ilman tassun- tai kengänjälkiä.

Koska lähtöpäivänä on aina niin paljon muutakin puuhaa, en ehtinyt maalata kuin palan kerrallaan. Viimeisen nurkan kanssa en jaksanut odotella taas uutta lähtöpäivää (joka toteutuu vasta heinäkuussa), vaan maalasin sen täällä ollessamme. Se ei ole kissojen suosikkireitillä, sillä siltä puolelta hyppy kuistilta alas on liian korkea. Luotin siihen, että saan alueen rauhoitettua muutamaksi päiväksi kasaamalla sen esteeksi riittävästi kalusteita, ja niin kävikin.

Kuten kuvasta näkyy, ei kuisti vieläkään ole suoranainen kaunotar, mutta kulahtaneen rumanpunainen lattia kyllä kaunistui. 

Tätä puolta talosta en muutenkaan ole vielä maalannut, seinässä on edelleen vanha ruma väritys tummankeltaista ja tiilenpunaista (muilla seinillä on nyt vaaleankeltaista ja valkoista). Samalla punaisella oli kuistin lattiakin maalattu. Kaide on vielä mitä sattuu, siinä oli tänne tullessani kahta eri punaista ja koska olen tiennyt sen jonakin päivänä maalaavani, olen putsannut siihen maalinjämät jos toisetkin erinäisistä pensseleistä. 

Kunhan saan joskus kaiteen maalattua, kohenee kuistin ulkonäkö vielä enemmän. Siihen asti nautin tästä.

Lautaakaan en vaihtanut, vaikka osa lattialaudoista ei ole enää ihan priimaa. Maali on Allbäckin pellavaöljymaali sävyssä Vanha sininen. Pellavaöljymaali kuivuu kolmisen päivää, siksi lattia piti aina rauhoittaa maalaamisen jälkeen moneksi päiväksi.

Tummansinisessä näkyy männyn siitepöly ja kuivuneet kurajäljet aika hyvin! Onneksi olen epätäydellisyydentavoittelija.

Kuistin edustalla on istutuksia, joita kuvatessa aina harmitti ruma lattia ja reunalaudat, jotka olivat samaa rumaa kulahtaneenpunaista. Kun se sävy ei edes ollut kaunis kauhtunut punamultapinta, vaan rumasti vanheneva rumanvärinen maali. 

Kaide ei vielä harmita, kun olen niin iloinen tuosta lattiasta. Ehkä ehdin maalata senkin ennen kuin se alkaa harmittaa.

Katsotaanpa sitten istutuksia kuistin edustalla. Tämä on talon pohjoispuoli, eli varjoa on, mutta niin on kuivuuttakin – paitsi talvella, jolloin maa jäätyy. Toisaalta paikka on sellainen, jossa muistan kastella kasveja, sillä kuljen kuistin ohi monta kertaa päivässä.

Imikkä 'Majesté' on selvinnyt talvesta, samoin viime vuonna löytämäni siementaimi emokasvin lähellä.

Vanha suikeroesikko on myös ihan hyvässä hapessa, mutta valitettavasti erikoiset aarteeni japaninesikko, Primula chungensis ja muualla kasvava kirjoesikko ovat kaikki menehtyneet. Siitä huolimatta tilasin talvella lisää esikkoja. En suostu luovuttamaan, sillä rakastan esikkoja.

Ukkolaukka 'Purple Sensation' on aina näyttänyt järkyttävältä kulahtanutta tiilenpunaista kuistinreunaa vasten, ja vaikka tummansininen ei myöskään ole tälle paras mahdollinen taustaväri, on se paljon parempi.

Täpläkurjenpolvi 'Espresso' on selvästi rehevöitynyt, mikä on ihanaa. Istutin näitä aikanaan kaksi muotopuutarhaan, missä ne kuivuivat kuoliaiksi. Tämä näyttää olevan sopiva paikka.

Nyt sen seuraksi tuli kukkaan lehtosinilatva Brise d'Anjou eli 'Blanjou', jolla on upeat kirjavat lehdet. 

Rusokurjenpolvi 'Katherine Adele' on kuollut, tai ainakin emokasvi on. Jännään, mitä tästä siementaimesta tulee. Nurkan takana kasvaa tummakurjenpolvea, joka tunnetusti siementää kaikkialle. Mutta on tässä siementaimessa rusokurjenpolvenkin näköä. 

Suureksi yllätyksekseni jaloängelmä alkoi kasvaa jo keväällä. Nämä eivät oikein luonani viihdy ja usein versovat vasta joskus kesällä ja kasvavat kituliaasti. Mutta tämän vieressä pari vuotta elänyttä himalajanvuokkoa ei enää näy. Kastelen sen kasvupaikkaa silti, jos ihme tapahtuisi.

Kiurunkannus 'Craigton Blue' on onneksi elossa, vaikka kukkii vain yhden kukkavarren voimin, ainakin toistaiseksi. 

Lapsuudenkotini valkoinen varjolilja on hyvässä vedossa.

Lehtoakileijatkin ovat lapsuudenkodistani peräisin. Niillä on sellainen huono tapa, että ne lakoavat tuulessa. Kuistin länsipuolella ne kaikki nojaavat kuistiin. Täällä saaristossa pitäisi kyllä suosia kasveja, jotka kykenevät pysymään pystyssä omin avuin.

Kauempaa lännestä päin katsottuna näkyy iso kuusi ja sen vieressä pienen yksiön kokoinen juhannusruusu täynnä kukkia ja siitepölystä humaltuneita pörriäisiä. Kuistin tällä nurkalla on pikkujasmike 'Erectus' eli pystykasvuinen lajike.

Sekin on täynnä nuppuja ja kohta levittää metsämansikan tuoksuaan kuistille, puska on strategisesti sijoitettu samoin kuin keinutuoli tätä lähimpään kuistin kulmaan.

'Hagley Hybrid' -kärhö kiipeilee puskaan. Se on vähän onnettomana vyyhtinä, kun keväällä reunalautoja maalatessani irrotin köynnöksen johtolangat ja sitten sidoin epämääräisesti uudestaan. Olisihan koko kärhön voinut leikata alas.

Mennäänpä vielä vilkaisemaan kuistin toinen kulma. Tästä näkyy myös, että 'Moskovan Kaunotar' -syreeni kukkii yhä, mutapuutarhan toisella puolella kukkii idänunikko ja sen takana näkyy Rohanin tummalehtinen japaninkirsikka ja valkokukkaisia laukkoja.

Näkymä tasan vastakkaiseen suuntaan, huussille ja saarnille päin. Tässä kaikki laukat ovat ukkolaukka 'Purple Sensationia', joskus ilmestyvät haileamman väriset kiikutan äkkiä muualle, sillä haluan pitää lajikkeen puhtaana. 

Ukkolaukka tekee siementaimia paljon, samoin lehtoakileija, molempia raivasin tästä melkoisesti viikko sitten. Tässä kasvaa myös lehtoängelmää, joka matalampana jäi jalkoihin, lisäksi tuolla on tärkeä rotkolemmikki 'Looking Glass', joka ei takuulla olisi selvinnyt akileijojen puristuksessa kovin kauaa.

Mutta kaikkia akileijoja ei, eikä ukkolaukkoja, voi kitkeä; niin kauniita ne ovat juuri tässä.

Monta vuotta sitten ilmestynyttä lehtoakileijan siementaimea vaalin: lähes mustanpuhuvan violetti petticoat- eli alushamemallinen (kerrottu, siis).

Pusupoika Ransu lähettää kaikille ihanille tytöille juhannuspuskut ja kutsuu astumaan kuistille rapsuttelemaan!

Tuon herkullisesti rapistuvan pöydän maalipinnan voisin vielä jonakin päivänä rapsuttaa, mutta haluan, että sen kaksi ihanaa sinisen sävyä jää näkyville. Tummemman sininen hilseilee niin paljon, että siksi olisi kiva käydä pöytä teräsharjan kanssa läpi.

Alussa ihmettelin talon pohjoispuolelle tehtyä kuistia, sillä sehän on varjossa. Mutta tähän paistaa aivan ihanasti aurinko iltapäivällä ja illalla. 

Pöydällä näkyy jotain ihanaa! 

Sen lisäksi, että löysin Indiskasta maalattuun lattiaan täydellisesti sointuvan tummansinisen emalilyhdyn, on tuossa lankarullia.

Lähetin talvella kehräämöön sataprosenttista ahvenanmaanlampaan villaa ensimmäistä kertaa. Sävyjä on neljä, joista vaaleat ja ruskeat ovat hyvin lähellä toisiaan johtuen siitä, että olin jo sortteerannut villat ja sekoittanut sävyt, kun sainkin lisää, vielä parempilaatuista, ja siitä tuli hyvin samanlaiset sävyt.

Kotimaiset kehräämöt, siis ne harvat, joihin voi villaa lähettää ja saada omat villat lankana takaisin, olivat korviaan myöten täynnä villaa, joten lähetin villan Viroon, ensimmäinen kerta sekin. Pistin mukaan mallipätkän ja toiveet ja sain tismalleen sellaista lankaa kuin halusinkin. Eipä jää viimeiseksi kerraksi. Suomessa on surettavan vähän kehräämöjä.

Tätä ihanaa lankaa on nyt myynnissä verkkokaupassani Elsan lempituolissa: KLIK.

Me kaikki toivotamme hyvää juhannusta. Isäntäpantteri ei jouda riippukeinussa lojumaan, mutta ehkä me muut.

Leppoisaa juhannusta!

Himalajanvuokko Anemone rivularis

Imikkä Pulmonaria

Jaloängelmä Thalictrum delavayi

Japaninesikko Primula japonica

Kirjoesikko Primula × bullesiana

Kiurunkannus Corydalis

Kärhö Clematis

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Lehtoängelmä Thalictrum aquilegiifolium

Pikkujasmike Philadelphus × lemoinei

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Rusokurjenpolvi – Geranium × oxonianum

Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä

Tummakurjenpolvi Geranium phaeum

Täpläkurjenpolvi Geranium maculatum

Ukkolaukka Allium hollandicum

Varjolilja Lilium martagon