Tuesday 28 June 2022

Paahdepenkin sitkeät sissit

 Katsotaanpa yhteen ensimmäisistä istutusalueista, jonka tänne tein.

Paahdepenkkiä ei tule kovin paljoa kuvattua, ehkä siksi, että se on niin vanha eikä siellä kasva mitään varsin erityistä. Mutta onhan tämä erityistä: saaren omaa kantaa oleva verikurjenpolvi. Se on levinnyt melkoisiksi mättäiksi. 
Kaivoin aikanaan pieniä juurenpaloja saaren entisen kalkkilouhoksen verikurjenpolvikasvustojen reunamilta ja istutin juurenpätkät purkkeihin, hyvin lähtivät kasvuun.

Jonkin aikaa sitten esitelty marjaomenapensas 'Marleena' on kukintansa kukkinut ja siirtynyt punaruskealehtiseen kesälookiin, kiva sekin. 'Marleena' asustaa paahdepenkin yläpäässä. 

Paahdepenkki sijaitsee paikassa, jonka vieressä on aiemmin ollut rakennus. Kivijalan pohjaa oli vielä jäljellä, kasasin päälle toisen kerroksen kiviä, sillä niiden takana on keto, joka on hieman korkeammalla.
Näin ollen paahdepenkki on aika alhaalla, tontin alaosassa. 
Mitään kovin hienoa ja erikoista siihen ei voi istuttaa, sillä se on yleensä talvisin märkä. Lisäksi maa on toivottoman tiivistä savea, entisen merenlahden reunamalle kertynyttä sedimenttiä. Näin keskikesällä se on kovaa kuin betoni. 
Tänne saareen ei pysty multakuormaa tilaamaan, lehmänlantakuorman olen joskus tilannut, mutta farmarilla taitaa olla logistiikkaongelmia siinäkin. Omaan kyytiin mahtuu korkeintaan yksi multapussi, useimmiten ei sitäkään, kun mantereelta palaan.
Silti siinä jotakin kasvaa. Verikurjenpolvet kukoistavat. Yleisesti liikaa leviäväksi parjattu vuorikaunokki ei tässä ole pystynyt leviämään, mutta pärjäilee muutaman kasvuston voimin. Saaren vanhasta pihasta, jossa ei ole enää taloa jäljellä, peräisin oleva kerrottu vaaleanpunainen lehtoakileija pärjää myös. Päivänkakkara on tullut itsekseen ja saa olla, samoin kurjenkello.
Itsekseen tässä on kasvanut valkolehdokki, mutta siitä ei tänä vuonna näy mitään, kuten ei isovuohennokastakaan. Toivon, että kumpikin on silti yhä elossa, ehkä maahan pudonneiden siementen muodossa.

Tämän kuvan otin edellisenä sadepäivänä kymmenen päivää sitten. Oikeastaan tämän kuvan pointti ei ole paahdepenkki, joka jää kuvasta vasemmalle, vaan kaksi puuta. Kumpikin on keskellä kuvaa metallituen sisällä suojassa. 
Tämä oli se alue, jossa oli talvella todella paha jääkausi. Jääkansi oli tuossa päällä kuukausia, ja se oli paksu. Aina, kun suli, vettä valui lisää rinnettä alas, ja sitten se taas jäätyi edellisen jään päälle.
Onkin oikea ihme, että puuvartiset pärjäsivät tässä todella hyvin. Oikeanpuoleisen metallituen sisällä on kolmioka, joka versoi keväällä aivan latvastaan saakka – sekin on ihme. Samoin teki toinen kolmioka, joka kasvaa kuvasta oikealle. Kolmiokat asuivat ensin alhaalla pihaportin molemmin puolin, sillä halusin sinne kaksi puuta, mutta ne eivät ikinä kasvaneet kunnolla ja versoivat keväällä usein vain tyveltään. Sitten luovutin, kaivoin ne ylös ja istutin tilalle siperianhernepensaat. Eivät nekään vielä puita ole.
Vasemmassa, kartiomaisessa tuessa kasvaa kuparivaahtera. Sekin selvisi talvesta täydellisesti, vaikka muuta luulin. Epätoivoisesti yritin iskeä jäätä rikki rautakangella sen ympäriltä, mutta jää oli liian kovaa ja paksua. 
Lisäksi tuolla samalla alueella elää talvenarka purppurahelmimarja, se alkoi versoa myöhään, niin että luulin sen jo menehtyneen, mutta niin se taitaa tehdä joka vuosi.
Mutta katso nyt noiden puiden välimatkaa. Se on metrin. Kokeilukasveja toki molemmat, mutta olisin silti voinut ajatella, että kumpikin viihtyy ja alkaa kasvaa puuksi. Voi viheliäinen vihne, eivät ne voi näin lähekkäin kasvaa, jos siis meinaavat kasvaa!

Tällä hetkellä on vehreyden aste vähän eri kuin tuossa kymmenen päivän takaisessa kuvassa. Nurmikko on kulottunut kuin perinteisesti heinäkuussa, vaikka eletään vasta kesäkuuta. Se ei ole iso ihme, kun muistaa, että nurmi alkoi kuivua kuivimmista kohdista jo toukokuussa. 
Puolentoista kuukauden sademäärämme on 22 mm minun mittaukseni mukaan.

Paahdepenkissä sinnitellään. Sen voisi ehkä nimetä uudelleen sinnikkäiden penkiksi, sillä nämä kasvit tuntuvat sietävän kaiken.

Yllättävää kyllä, tähkähietalilja viihtyy. Se ei ole mikään savimaan kasvi, vaan kuivan hiekkamaan, mutta näköjään paino on sanalla kuiva. Sen ainoa vika on äärimmäisen lyhyt kukinta-aika. Toisaalta siementaimia tulee, mikä on kiva, niin tätä on voinut siirtää muihinkin paikkoihin ja jakaa ystäville. Siis silloin, kun betoninkovaa savimaata voi kaivaa.

Kaunoangervo kukoistaa, onneksi, sillä tämä on niin ihana. Toinen nimi tälle on kaunomesiangervo, mistä olen nimistötoimikunnan kanssa eri mieltä, sillä tämä on sikoangervon kerrottu lajike, ei mesiangervon. Toisaalta mesiangervoja on koko Filipendula-suku, mutta silti.
Luonnon yksinkertainenkin sikoangervo on tosi nätti, tämä on siitä vielä kauneuspotenssiin kymmenen. Toisin kuin lähes kaikki muut mesiangervot, jotka viihtyvät kosteassa, sikoangervo on kuivien pientareiden ja rutikuivien kallionlakien kasvi. Tälläkin saarella sitä kasvaa kyseisillä paikoilla.

Eilen kitkin ja kanttasin paahdepenkin ja otin illalla uusia kuvia. Paahdepenkkiin alkaa näinä aikoina paistaa ennen aamuyhdeksää ja paahde loppuu iltaseitsemältä. Siinä välissä ei ole varjon varjoa, ellei pilvi mene auringon eteen, eikä se tunnu juuri menevän.
Kuvassa sinnikäs vanha vaaleanpunainen lehtoakileija sekä tähkähietalilja. Sikurinvarret ovat nousussa.

Hietaliljan lehtien lomasta kurkistaa sinilaukka. Olisikohan jotain alkuvuosien istuttamiseni perua tai sitten olen siirtänyt tuon sinilaukalle vähän liian varjoisasta hobittipenkistä.
Ketoneilikka on saaren omaa luonnonkantaa, olen siirtänyt tuon tienposkesta. En halua jalostettuja lajikkeita, jotta luonnonkanta pysyy.

Paahdepenkin takana olevalla kedolla alkaa keltamatara kohta kukkia. Tänne olen yrittänyt ripotella ketoneilikan siemeniä, mutta en ole vielä onnistunut. Ehkä. Ketoneilikkaa on mahdoton erottaa heinästä ennen kuin se alkaa kukkia.
Keltamatara on kuulemma vaarassa vähentyä muiden, vahvakasvuisempien mataroiden toimesta, joiden kanssa se myös risteytyy, joten olen antanut sen levitä myös kukkapenkkeihin. Pihani on ikään kuin sen suojelualue. Se ei tee ollenkaan sellaisia metrisiä lonkeroita kuin moni muu matara, vaan on siro ja hillitty.

Muutama maksaruoho tuolla kasvaa, kuvassa onkin sopivasti maksanvärinen lajike, jonka lajikenimeä en tiedä. Maata pitkin suikertavaa ajuruohoakin on, en vain onnistunut laittamaan siitä kuvaa tähän. Niittyräpelökin pärjää, vaikka olisi luonnostaan hieman vähemmän kuivan paikan kasvi.
Oikeastaan paahdepenkki on ihan kiva näin, mutta voisin joskus yrittää siihen taas jotakin muutakin istuttaa ja ehkä lisätä kompostimultakerroksen – komposti ei tuota niin paljoa, että sitä kaikkialle riittäisi, joten paahdepenkki ei ole ikinä saanut osaansa.

Penkin takareunassa lähellä kivipengermää kasvaa muutama parrakas kurjenmiekka, mutta ne eivät ole kukkineet vuosikausiin. Sitten, kun tähän taas joskus saa lapion uppoamaan, siirrän niitä vanhan talon eteen paremmalle paikalle.
Yläpäässä kasvaa myös pioni, mutta se ei ole vielä kukkinut, vahvistuu vain hitaasti.

Jatkoin viime vuonna paahdepenkkiä alareunastaan uuteen pieneen kivimuuriin asti ja istutin sinne kokeeksi kiiltoleimu 'Mäntsälän'. Riskillä. Vanha lajike saattaa sietää tällaisia haastavia olosuhteita. Ja niin se sietikin, vaikka talvi sitä selvästi verotti. Juurtukoon ja rehevöityköön vähitellen. Hyvä, että selvisi äärimmäisen vaikeasta talvesta tässä. Nyt on sitten vuorossa vaikean kesän testi. Kivet ovat lähellä maan pintaa, savimaakerros on ohut, sen lisäksi tähän päähän kertyy yleensä talvisin lätäkkö.
Takana näkyy harmaaminttua, joka on levinnyt muotopuutarhassa vähän liikaa, mutta sielläkin se kasvaa kivikovassa savessa eikä leviäminen ole ollut mitenkään nopeaa. Kun annoin siitä jakopalan ystävälle, jonka piha on hienoa entistä peltomaata, levisi harmaaminttu siellä vuodessa enemmän kuin seitsemässä vuodessa muotopuutarhassani!

Yleiskuvassa näkyy tontin alareunan kivimuuri, johon paahdepenkki päättyy. Sen takana on valkokukkainen neilikkaruusu jo lupaavan kookas ja täynnä nuppuja. Vanhat kirkonruusutkin avaavat kohta tuoksuvia kukkiaan.
Oikealla näkyy Ransun häntä.

Ransun ongelma on se, että sen täytyy pitää minua silmällä. Varjosta käsin sentään.

Mutta jos alan jutella sille, sen täytyy tulla luokse, vaikka olisin auringossa.
Voi sentään! Ransulle paras paikka olisi viileä betonirappu talon pohjoispuolella. Tämä ei ole ollenkaan norjalaisen villapöksypojan keli.

Mustille tämä on sen sijaan aivan passeli sää, se vain venyy pituutta.

Iloisia hellepäiviä!


Harmaaminttu Mentha longifolia
Kaunoangervo Filipendula vulgaris 'Plena'
Keltamatara Galium verum
Ketoneilikka Dianthus deltoides
Kiiltoleimu Phlox carolina
Kolmioka Gleditsia triacanthos
Kuparivaahtera Acer griseum
Lehtoakileija Aquilegia vulgaris
Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii
Tähkähietalilja Anthericum liliago
Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

18 comments :

  1. Voi Ransua. Ihana Musti, kun nauttii kaikista säistä.
    Paahdepenkin nimi tosiaan voisi olla Saaripalstan sinnikkäiden selviytyjien penkki.
    Ne kasvit, jotka eivät sinulle ole erikoisia, on jossain muualla kuitenkin erikoisia. Ihanaa, että arvostat saaren omia luonnonkantoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joskus se ihan "tavallinen tienposkesta löytyvä" voikin olla tärkeä kasvi. Jos en toimisi ammatikseni kasvien parissa, olisi helposti jäänyt tiedostamatta esimerkiksi keltamataran erityisyys. Ei noista kaikista voi millään tietää, ellei satu osumaan tietoa sattumalta eteen.

      Delete
  2. Luulisi että Mustilla on valtavan kuuma auringossa, kun se on musta. Merrillä on vähän samanlaisia taipumuksia kuin Ransulla. Se haluaa aina olla porukoissa, vaikka se ei suorastaan syliin yleensä tulekaan.
    Ei ollut tuollaiset kuljetusongelmat tullee mieleenkään, kuin kuvailit. Minä olen hakenut multapusseja yhtenään monta kerrallaan. Varmaan otettava vähän toisenlainen asenne saarikasvattelussa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin luulisi, mutta kummasti Musti vain nauttii lämmöstä. Merrikin on seurakissa :-)
      Nauvon kaupoistakin saa toki multaa, mutta viimeksikin kun kaupoissa kävin ja hain paketin, oli maitokärry aivan täynnä. Autolla en kehtaa mennä, kun ajomatkat ovat yhteensä alle kilometrin, vaikka reissuun kuluu puoli päivää :-D Eikä auto aina laivaan mahdukaan.

      Delete
  3. On sinulla siellä haasteita, kasveista puhumattakaan. Ei ole helppo kasvualusta, mutta sinnikkäimmät selviää ja kehittelevät uusia selviämiskeinoja. Jääpolte on kova vastus kasveille. Täällä meni -15-16 talvena paljon kasveja, ihan vanhoja sitkeiksi luultuja lajeja.
    Ei sitä hoksaakaan miten hankalaa on esim multasäkkien kanssa!
    Sinulla on siellä oma luonnonsuojelualue, hienoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. On aina mysteeri, kuinka joku kuolee ja toinen selviää. Puuvartisten selviäminen jääkaudesta monia perennoja huomattavasti paremmin on aika yllätys. Kaipa ne ovat niin syvässä lepotilassa, ettei mikään haittaa.
      Kasveille vaikeaa on varmaan märät talvet yhdistettynä tiiviiseen savimaahan, ja toisaalta rutikuivat, tuuliset kesät. Noin yleistettynä, toki monenlaisia kasvupaikkoja löytyy, tuulensuojaakin.

      Delete
  4. Paahdepenkin kasvit ovat todella sinnikkäitä. Se on ihme miten monet kasvit pärjäävät suorassa savessa ja sellaisessa kivikovassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On se ihme, ja vielä kun talvella siihen valuu vesi ylärinteestä. Kyllä tuossa kasvaa pallo-ohdaketta, sinipiikkiputkea ja laidunkarstaohdakettakin, ne voi lisätä pärjääjien joukkoon. En vain muistanut loppukesällä kukkivia lajeja.

      Delete
  5. Mukavasti erilaisia kasvupaikkoja tontillasi! Voi, kun osaisi nauttia helteestä noin, kun Musti. Varjossa vaan yritän istua aina kun mahdollista...

    ReplyDelete
  6. Kaipa sitä pitää itsekin ryhtyä panostamaan paahdepaikan kasveihin, jos näistä helleputkista tulee uusi normaali. Jääkansi yhdistettynä savimaahan on varmaan vielä huonompi asia, kuin jääkansi täällä, kun alla on kuitenkin enimmäkseen hiekkapohja. Viime talvisen kaltaista jäämassaa en tosin ole aiempina vuosina nähnyt ja toivon, etten toiste näekään.
    Oli mielenkiintoista lukea paahdepenkkisi erilaisista kasveista. Luontokadosta on viime päivinä uutisoitu. Tämän päivän lapset eivät ole nähneetkään sellaisia kasveja, jotka vielä meidän lapsuudessamme olivat hyvin tavallisia. Onko lupiini vallannut saaressanne tilaa?
    Kivasti Ransun ja Mustin luonteet ovat erilaisia. Ransu taitaa olla sellainen herkkis, hellyyttä kaipaava mammanpoika.
    Kohta saapuvat pariksi viikoksi hoitoon Nemo ja Loki, joten pääse minäkin nauttimaan kissaterapiasta. Tunnetusti Nemo tykkää pusutella heti aamukuudelta, mutta näillä helteillä yöunet ovat muutenkin jääneet lyhyiksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, kuivuutta sietäville lajeille tuntuu olevan nyt joka vuosi tarvetta.
      En tiedä, missä olosuhteissa jääkansi on pahempi - kaikissa varmaan yhtä huono. Toivottavasti yhtä vaikeaa talvea ei vähään aikaan tule! Osa penkeistäni on aika autioita niin jäästä kuin vesimyyristäkin johtuen. Mutta onpahan lopuilla tilaa levitä.
      Ajatus siitä, mikä on luonnonkasvi, varmaan muuttuu sukupolvien myötä. Kyllä täällä on lupiinia, mutta aika vähän pienellä alueella kyläniityn reunalla tienpientareella, eikä se jostain syystä näytä levinneen tässä viidessätoista vuodessa, kun minä olen täällä ollut. Pitäisikin ottaa asiaksi kerätä ja hävittää niistä ainakin ohikukkineet kukkavarret joka vuosi. Ja sitten jonakin vuonna voi järjestää juurakonkaivuutalkoot. Vaikka se vaaleanpuna-sininen kukinta on kyllä todella hurmaava ja näyttää kivalta tässä kylän keskellä.
      Mukavaa, että saatte kissavieraita. Kello kuuden pusuherätyksenkin ehkä sietää, kun se on vain väliaikaista, ja onhan se aika söpöä.

      Delete
  7. Mukavaa, kun vaalit saaren omaa kantaa olevia kasveja. Lohduttavaa, että ammattilaisillekin sattuu tuota, että kasvit istuttaa liian lähekkäin. Sievän pumpulimainen tuo kaunoangervon kukka. On sulla siellä haastavia olosuhteita ja sitkeitä kasveja. Kiva että on tuollaisia yllättäjäkasveja, jotka selviävät karummistakin olosuhteista kuin luulisi. Voi Ransu, minäkin nököttäisin näillä keleillä mieluiten varjossa. Onneksi Musti osaa ottaa ilon irti lämmöstä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luonnonkasveja kannattaisi suosia vieläkin enemmän, ne kun kestävät näitä paahdekesiä hyvin. Toisaalta ruusutkin juurruttuaan kestävät vaikka mitä kuivuutta. Pioneillakin taitaa olla hyvä kuivuudenkesto. Mutta jalopähkämö, rotkolemmikit, kanukat ja imikät ovat nyt aivan lurpoksissaan eivätkä mitään puutarhan kaunistajia.
      Pojilta terveiset! Mustikin saalistaa nyt öisin ja lojuu päivät heinikossa puun varjossa. Välillä vain tulee aurinkoläikkään kurnuttamaan.

      Delete
  8. Olisi ihan opettavaista kaikille, jos omalla pihalla olisi jokin kohta, missä on äärimmäisen ankarat olosuhteet. Meillä on tuossa pihdan alla hyvin kuiva, hapan ja varjoisa paikka, missä ei oikein rikkaruohotkaan viihdy saati sitten koristekasvit. Se on asettanut aivonystyröille haastetta. Kadun pään aurauslumialue on tiivis ja paahteinen, mutta tuskin sentään noin ankara kasvupaikka kuin paahdepenkkisi. Silti siinäkin on joutunut kokeilemaan yhtä sun toista ja huomaamaan, että ei se sovi kaikille niille, joiden on luullut pärjäävän siellä.
    Söpö on tuo saaren alkuperäinen ketoneilikka. Ainakin kuvassa näyttää vaaleammalta kuin täkäläinen luonnon ketoneilikka. Minäkään en ole hankkinut jalostettuja lajikkeita, etteivät ne sekoittuisi tuohon luonnonkantaan.
    Voi Ransua! Ei ole tällainen helle villapöksyille sopivaa! Eihän Musti vain sula auringossa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Minna ja voi kiitos ihanasta ylläristä!! Onneksi olen matkalla mantereelle aamulaivalla, niin posti tuli tsekattua ajoissa. Muuten kun saattaa kulua viikko, etten vaivaudu käymään rannassa hakemassa postia 😀
      Kasvit näyttävät elinvoimaisilta, ihanaa!
      On ihan opettavaista tarkkailla vaikeiden paikkojen kasvilajistoa. Paahdepenkissäni sentään luonnostaan kasvaisi kaikenlaista, mutta tuo pihdan alusta kuulostaa hurjalta, kun ei rikkaruohotkaan viihdy.
      Ehkä Musti vähän sulaakin ja sen takia venyy pituutta 😉

      Delete
  9. Mustille taitavat kaikki säät olla sopivia. Hän taitaa olla sellainen yleistyytyväinen pantteri. Silti ymmärrän kyllä Ransuakin, villahousuissa olisi tällä säällä aika kuuma! Pusuja kummallekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt Mustin yleistyytyväisyyttä koetellaan, sittä huutelin sen viime yönä kolmelta sisään, sillä lähdimme aamulaivalla kaupunkiin. Onneksi Musti on sellainen, että se vastaili ensin ja sitten tuli luokse, ei tarvitse yleensä kauaa huudella. Kuvittelin, että sitten saisin levollisena nukuttua, mutta Mustilla paloi käämit, kun ei enää päässyt ulos. Aamukuudelta kyllä heräsin ja Musti nukkui vieressäni, oli jossain vaiheessa luovuttanut.
      Nyt tuntuu viileämmältä, ainakin täällä merellä, pilvistäkin on. Mainiota manuleille, toivottavasti kaupunkiasunto ei ole pätsi.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!