Juhlajuttu

 Tänään on tasan 15 vuotta siitä, kun tein ensimmäisen blogijuttuni. Paljon on aikaa kulunut, toisaalta tuntuu, että hetki vain. Alussa ei ollut paljon muita blogeja eikä sellaista kommentoinnin vuorovaikutusta kuin nyt. Taisin blogata kuukausia ennen kuin ensimmäinen kommentti tuli.

Ensimmäisessä blogijutussani on kuva lehmistä kyläniityllä ja maininta, että niityllämme taas laidunnettiin, vuosikymmenien tauon jälkeen. Ensin niitty piti raivata, sillä se oli jo ehtinyt pusikoitua. Tämä kuva on syksyltä 2007.

Onneksi lehmät ovat tulleet joka kesä Wattkastista nyt jo viidentoista vuoden ajan pitämään niittyjä hienoina ja avoimina. Tämän kuvan otin kesäkuun puolivälissä tänä vuonna. Kallionlaen kasvillisuudesta näkee, että kuivaa oli loppukeväästä lähtien.

En löytänyt kuvaa tarkalleen tältä päivältä 15 vuoden takaa, mutta tämän löysin, otettu 4.11.2007. Tuolloin vietin ensimmäisen kerran enemmän aikaa saaressa talvella. Vaikka siirsin kirjat tänne jo 2006 syksyllä, olin silloin vielä säännöllisessä työssä kaupungissa. Siirryin freelanceriksi loppukesällä 2007.

Näkymä keittiöstä olohuoneeseen on hieman muuttunut, yritän etsiä vastaavaa tuoreempaa kuvaa...

Otan hirveän vähän sisäkuvia, mutta löysin tämän kesältä 2016, kun olin tapetoinut keittiön seinän. 

Kuvia vertailemalla näkee, että olohuonettakin on tullut tapetoitua. Tuo on talon lounaisnurkka, johon kovimmat myrskytuulet osuvat, niinpä laitoin seiniin huokolevyä ja se vaati tapettia. Talon edellisten omistajien valkoiseksi maalaamaa olohuoneen lattiaa en fanita, mutta se peittyi lähes kokonaan ihanalta ystävältä saatuun muhkeaan punaiseen villamattoon – olohuoneeni on niin pieni, että siitä tuli lähes kokolattiamatto.

Viljo ehti ilostuttaa elämääni ja tuottaa rapaisia tassunjälkiä sekä blogisisältöä ihan alussa.

Talot olivat samoilla sijoillaan vuonna 2007.

Kuva tältä syksyltä: kumpikin on saanut uutta laudoitusta ja maalia. Pari vuotta sitten oli tärkeä etappi korjausrakentamisessa, kun vanha talo sai uuden hienon kolmiorimahuopakaton.

Kesän 2007 kuvassa näkyy vielä jättimäinen saarni, joka kasvoi lähes kiinni vanhan talon takanurkassa.

Tässä kuva tämän vuoden toukokuulta täynnä ihanaa kevään valoa. Huussista alaspäin on heinikon sijaan ruskopenkki, pusikot ovat vaihtuneet selkeämpiin puihin tai puuriveihin ja istutuksiin.

Tein vastikään kurjenmiekkapenkin vanhan talon kivijalan eteläpuolelle. Alussa (kuva kesältä 2007) siinä oli iso raparperi, jonka siirsin talon kengityksen ja laudoituksen tieltä turvaan muualle, saunan tienoille. Lapion takana on iso juhannuspioni, jota olen jakanut moneenkin paikkaan siitä huolimatta, että en tykkää sen kukista. Mutta se on ollut täällä kauemmin kuin minä. Purettavan lahon kuistin edessä kasvavat kultapallot siirtyivät myös.

Vanhassa talossa oli kupruilevat tapetit ja oma tunnelmansa, mutta se vaati niin mittavat korjaukset, että nämä piti poistaa ja hirsirakenne paljastaa. 

En vieläkään ole päässyt muuttamaan vanhaan taloon, mutta talo on kengitetty, laudoitettu ja maalattu, katto uusittu, tuvan hella muurattu uudelleen (katto oli vuotanut ja rikkonut hellan) ja lattiarakenteet uusittu. Sain viimein alkusyksyllä tuon kuvassa näkyvän osan lattiaa tasaiseksi, se vaati jokaisen lankun ohentamista uusien lattiavasojen kohdilta. Vielä pitää jostain keksiä uusi lankku vanhan, liian huonokuntoisen tilalle, mutta teen sen uudesta tavarasta, jos ei vintiltä löydy sopivaa lankkua. 

Menee vielä hetki ennen kuin pääsee valitsemaan tapetteja. Otin kuvan tämän vuoden kesäkuussa, kun olin punnertanut tuvan takaseinän ikkunankarmin paikoilleen ja laittanut siihen ikkunan.

Kesä 2007, näkymä keskeltä pihaa kohti saunaa ja navettaa. 

Sauna on jo niin laho ja vino, että vältän sen ottamista kuviin, mutta löysin tämän kuvan viime keväältä, kun olin vintillä lattianrakennushommissa (sielläkin!) ja nappasin kuvan vintin itäpäädyn ikkunanäkymästä. Näkyy vasemmalla pikkuinen navettani, keskellä vähän saunaa ja sen takana kasvimaata, jossa on kohopenkkejä. Asun keskellä kylää, naapurien rakennuksia on joka puolella. 

Miesystävä innostui ottamaan kuvia dronella viime keväänä. Sauna on onnistuneesti piiloutunut tienvarren kahden männyn taakse. Rintamamiestalon edessä on muotopuutarha. 

Aika paljon ruosteisia kattoja, mutta onneksi tuo yksi on uusittu.

Kylämme on keskellä saarta.

Tässä on tullut vuosien mittaan kirjoitettua blogijuttuja. Tämä on 2 518. postaus – piti tehdä juhlapostaus, kun tuli 2 500 täyteen, mutta unohdin. 

Kommentteja on tullut 66 914, lämmin kiitos jokaisesta!

Katselukertoja on lähemmäs kaksi miljoonaa, mutta niitä en seuraa enkä niistä perusta, sillä mukana ovat kaikenmaailman trollit ja trullit. Esimerkiksi viime viikon aikana blogiani on katsottu tilaston mukaan yli 3 000 kertaa – enpä usko, että monikaan niistä on oikeasti lukija, joka on lukenut juttuja. Hienoa tietysti, jos on ja jos blogini tuottaa iloa tai tietoa, se on vähän tarkoituskin.

Juhlan kunniaksi pistän arvonnan.

Arvon kolme palkintoa. Minulta vähän loppui mielikuvitus, joten palkinnot ovat niin ikään tuottamaani tekstiä ja puutarha-asiaa, toivottavasti jotakin uuttakin, jota et jo ole täältä blogista lukenut. 

Olen kirjoittanut muutaman puutarha-aiheisen tietokirjan, niistä arvon kaksi, Kukkia sipuleista ja Kukkaloistoa keväästä syksyyn (pehmeäkantinen versio, sillä minulla on vain niitä jäljellä).

Olen myös ollut mukana Oma PIHA -lehdessä erilaisissa ja monenlaisissa rooleissa jo vähän ylikin 15 vuotta, ja oikeastaan vakituinen työ Oma PIHA -lehden parissa mahdollisti sen, että sain pankkilainan ja pystyin ostamaan tämän rakkaan työleirini saaristosta. 

Oma PIHA -lehti, tai sama kustantaja, on julkaissut myös Pihakalenteria jo yli 15 vuotta. Juuri nyt on ilmestymässä uusi kalenteri, jonka uunituoreen ennakkokappaleen sain tällä viikolla, niinpä yksi palkinnoista on Pihakalenteri 2023.

Jos sinulla on jo joku tai kaikki nämä, niin keksitään jotain muuta, jos arpaonni osuu kohdallesi.

Osallistut arvontaan jättämällä kommentin torstaihin 10.11.2022 klo 24 mennessä, voittajat saavat sitten arvan nostamisjärjestyksessä valita palkintonsa. Yritän saada Mustin toimimaan virallisena valvojana, sillä hän on ollut Saaripalsta-blogissa alusta asti.

Kiitos kaikista näistä vuosista tähän asti!

Saila ja pojat

Pari kuvaa Viljosta

Etsin arkistoista kuvia ja vastaan tuli pari kuvaa Viljosta.

Hassu karvatassu, mussukoiden ruhtinas ♥
Viltsu ♥
Eipä tässä muuta. Pitäkää varpaat lämpiminä!

Keep Your Toes Warm!

Pieni kevätkatsaus

Olen jo jonkin aikaa ajatellut katsoa vuosien takaisista kuvista, millaista on tänä päivänä ollut eri vuosina. Ihan samalta päivältä ei aina ole kuvaa, mutta näistä suunnilleen samana päivänä otetuistakin näkee jotakin. Huhtikuussa on aina puutarhamessuja ja usein olen ollut poissa kotoa useitakin viikkoja putkeen. Enkä ole ottanut kuvia samoista kohdista, joten loput täytyy nyt vain kuvitella.
Vuonna 2007 oli huhtikuun puolivälin paikkeilla ihan samanlaista kuin nytkin. Pikkukäenrieskat kukkivat, niin myös nyt – sekä siinä olohuoneen ruukussa että ulkona, yhtä aikaa!

Here are some images of different years around the same time. It is interesting to see how variable the spring weather is.

2007 oli Mustin ja Viljon ensimmäinen kevät, ja minun ensimmäinen kevääni täällä. Kuva on toukokuulta, kun voikukat jo kukkivat.

Lauhan talven 2008 jälkeen kevät oli suunnilleen samoissa lukemissa kuin nytkin. Posliinihyasintti tässä aloittelee kukintaa 7.4.2008. Tänä vuonna ne taisivat aloittaa kukinnan ihan samaan aikaan.

Metsätyräkki 'Chameleon' oli puhjennut lehteen ja narsissit olivat nupulla, ihan niin kuin nytkin.

Tuolloin kultainen hassu rakas Viljo oli vielä kuvioissa ♥ Jos Ransu on seurallinen, oli Viljo sitä potenssiin kaksi!

Huhtikuussa 2009 oli horisontti vinossa... ja jäät lähes lähteneet 5.4.

Ja Ransuli Karvapehva oli puolivuotias untuvapallero.

Vuonna 2010 kevät oli hieman myöhemmässä. 6.4. metsätyräkin versot olivat vasta nousussa, tänä vuonna sinä päivänä sen lehdet olivat jo puhjenneet.

Tontti näytti tuolloin kovin ruskealta vielä, ja luntakin oli paikoitellen. Ransu oli langanlaiha puolitoistavuotias teini.

Kevät 2011 eteni tuskastuttavan hitaasti. Meri oli vielä ihan jäässä 6.4.

Seuraavanakin vuonna oli pitkä talvi. 4.4.2012 olivat pikkusinililjat vasta versomassa. Mutta hetkinen, tänä vuonnahan ne ovat ihan samassa tahdissa – löysin näiden versot vasta 6.4.!

Kauhukeväänä 2013 oli puutarhassa vielä näin paljon lunta huhtikuun 5. päivänä. Vaikka täällähän sitä oli vähän verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseutuun. Ripustin riippumaton kostoksi luonnonvoimille, lampaantaljan päällä ja tuplasängyn topattuun päiväpeittoon kääryleeksi kietoutuneena siinä tarkeni hetken. Maata ei voinut unelmoidakaan kaivavansa, tai tekevänsä paljon muutakaan hyödyllistä.

Tänä vuonna – aah, tänä kevätihmisen siunattuna vuonna – kukkivat isokevättähdet 11.4. Kultasahramit ja talventähdet ovat jo lakastumaan päin.

Suikeroesikossa on jo useita kukkia. Olen aiempina vuosina mainostanut tätä julianesikkona, koska sellaisena tämän ostin, mutta sain vastikään tietää, että näissä on usein sekaannuksia ja että tämä on todellakin suikeroesikko.

Musti-isäntäpantteri, joka seuraavaksi täyttää kahdeksan vuotta, tarkastelee valtakuntaansa sateessakin.
Aurinkoista viikonloppua!

Isokevättähti – Scilla luciliae
Kultasahrami – Crocus chrysanthus
Metsätyräkki – Euphorbia dulcis
Pikkukäenrieska – Gagea minima
Pikkusinililja – Scilla bifolia
Posliinihyasintti – Puschkinia scilloides
Suikeroesikko – Primula Pruhoniciana-Ryhmä
Talventähti – Eranthis

Juhlapäivä

Tasan seitsemän vuotta sitten tein kaupat tästä tilasta. Pääsin käymään täällä ensimmäisen kerran omien avainten kanssa vasta juhannuksen alla. Juhannuspioni oli silloin komea, osittain jo ohikukkinut. Se kukki purkukuntoisena ostamani vanhan talonrötiskön edustalla.

Nyt se aloittelee kukintaa samassa paikassa, vaikka olen siirtänyt sitä tästä runsain lapiollisin sekä muihin paikkoihin omalle pihalle että ystäville, pois talonkorjauksen tieltä. Talon edessä asuva puska on edelleen komea, vaikka yritän yhä vain siirtää sitä paloina muualle tulevan kuistinrakennustyömaan alta.

Kesäkuun viidenteen liittyy myös toinen suuri juhla. Se on Mustin epävirallinen syntymäpäivä. Tarkka päivä ei ole tiedossa, mutta koska Musti on syntynyt kesäkuun alussa samana vuonna kuin ostin tämän tilan, päätin yhdistää nämä juhlat yhdeksi suurjuhlaksi. Tässä kuvassa Musti on noin puolivuotiaana tarkkailemassa tipu-teeveetä Helsingissä.

Ystäväni lähetti sopivasti tänään kuvia, jotka on pelastettu hänen vanhalta jumiin menneeltä tietokoneeltaan. Pian sen jälkeen kun olin saanut Mustin, se kiintyi ystäväni Vanni-koiraan ja he saivatkin viettää useimmiten viikot yhdessä Korppoossa sen sijaan, että olisin vienyt Mustin kaupunkiin.

Sitten kuvioihin tuli Viljo. Tässä harrastetaan kuvio-kuivakelluntaa yhdessä Vannin kanssa.

Musti ja Viljo olivat kuin paita ja peppu (eikä Vannikaan kaukana ollut, kuten kuvasta näkyy).

Joulujakin vietettiin Korppoossa yhdessä Vannin ja Viljon kanssa. Musti oli kiinnostunut kuusen koristelusta, sittemmin Musti ei olekaan saanut joulukuuseen tutustua. Ehkä sellaisen voisi jonakin jouluna laittaa, kissoja varten.

Yhteisjoulu kavereiden kesken on parasta!

Sittemmin Viljosta tuli enemmän minun kissani, kun ei niitä voinut Mustin kanssa ollenkaan erottaa (enkä minäkään voinut elää ilman Viljoa).

Viljon poismenon jälkeen perheeseen tuli pieni pörröinen riiviö nimeltä Ransu.

Syntymäpäiväsankari on viettänyt 7-vuotisjuhlapäivää perheen parissa ja pitkistä kylvyistä nauttien.
Kiitos J kuvista!

Juhannuspioni – Paeonia humilis 'Flore Pleno'

Edesmenneet mussukat

Menetyksiä kohdanneiden ystävien myötä ajatukset menevät omiin edesmenneisiin rakkaisiin. Muutama vuosi sitten menetin äkillisesti isäni ja seuraavana vuonna Viljo-kissani. Ainahan heitä tulee ajateltua, en ole laskenut – ehkä päivittäin. Ensin on kova ikävä, sitten on laimeampi ikävä ja vähitellen huomaa, että heitä on mukava muistella; enää ei tee niin kipeää, vaikka ikävä onkin, joskus hirmuinen ikävä.

Muistelu on tärkeää. Moni arastelee kuolleista puhumista. Se on harmi, sillä ei kuolema tee henkilöstä sen vähemmän tärkeää kuin tämä oli eläessään. Ei kuolema pyyhi ihmistä tai eläintä olleesta olemassa. Itse ainakin koen lohdullisena sen, että edesmenneitä voi muistella, näin ne eivät ole niin täydellisesti poissa, fyysisesti vain.

Friends who have suffered losses prompted me to write a little bit about Viljo, my former cat who was a lovely and very attention-seeking personality.

Viljo oli huomionkipeä läheisriippuvainen ihana riiviö.

Yli kuusikiloinen karvakasa löytyi takuuvarmasti päältäni pitkittäin tai poikittain joka yö. Jos olin kipeänä, oli Viljo onnesta soikeana, kun se sai nukkua päälläni koko päivänkin. Viljo oli kaverina puuhassa kuin puuhassa.

Lempeä tassunheilautus kaikille!

Arkiston aarteita

Viime vuosina blogiani lukemaan ryhtyneet, joita suurin enemmistö Saaripalstan lukijoista on, eivät ole koskaan oppineet tuntemaan Viljoa. Viljo kuoli äkillisesti ja aivan liian nuorena, vain kaksivuotiaana, kohta neljä vuotta sitten. Ei silti taida edelleen mennä päivääkään ilman, että tämä kultainen karvakasa hiipisi ajatuksiin jossain vaiheessa.
Tänä iltana käyn läpi vanhoja kuva-arkistoja ja nämä kuvat tulivat vastaan. Kuvat on otettu neljä vuotta sitten eli Viljon viimeisenä syksynä. Kaupunkiasuntoni makkarissa oli silloin vielä rumat tapetit, sitäkin rumempi muovimatto ja vielä rumempi liukuovikaapisto. Viljo harrasti yöpöydältä sen ylähyllylle hyppäämistä, sieltä Viljo punnersi itsensä katonrajassa olleen kapean raon kautta eteiskaappien päälle. Vaikka Viljo painoi yli kuusi kiloa, se oli aina etsimässä paikkoja mihin kiivetä.
Koska en pitänyt siitä, että Viljo häviää eteiskaappien päälle, jossa se oli luoksepääsemättömässä kammiossa, josta en olisi koskaan saanut sitä pois jos tarve tulisi, yritin aina kieltää.

Mitä? Olen pikku enkeli, en ollut miettimässä mitään hyppytemppuja! Ei käynyt mielessäkään!

Katso nyt. Olen ihan pieni ja viaton ja menossa ihan toiseen suuntaan.

Yritin myös pitää kaapin liukuovia kiinni, jotta Viljo ei pääsisi hyllylle, mutta Viljopa oppi avaamaan ovet sekä työntämällä että vetämällä alta aikayksikön.

Voi Viljo! Olet rakas pieni enkeli. Nuku hyvin.

My darling Viljo, who deceased nearly four years ago. Not a day goes by without missing him. Sleep well dear.