Retkeilyä kotisaarella

 Ystävä oli muutaman päivän kylässä. Menimme retkelle joka päivä. Tähän kokosin paloja kotisaaren retkistä. 

Yhden veneretkenkin teimme, mutta sinne en ottanut kameraa. Ehkä teen vielä blogijutun siitäkin, vaikka onkin vain surkeita puhelinkuvia.

Matkalla kohti entisiä kalkkilouhoksia on kaunista rantalepikkoa.

Pähkinälehtoja riittää. Lehdet ovat kuin lasimaalaus. Suunnilleen tässä kohdassa näimme kaksi sarvipöllöä, jotka lähtivät lentoon. 

Palasimme vielä eilen samaan paikkaan, tarkkailimme ja lähdimme hitaasti siirtymään kohti jonkin linnun hälytysääntä. Jonkin ajan kuluttua näimme, kun mustarastas ajoi pöllöä takaa. 

Upeat pöllöhetket!

Rannan polulla kasvaa täydellisen muotoinen kataja.

Saavuimme entiselle kalkinpolttouunille.

Tällä niemellä osa louhoksesta on luolassa, joka on täyttynyt vedellä.

Luonto valtaa kaivannot takaisin.

Kipusimme ylös louhoksista kallion päälle. Osa kiviaineksesta on rapautunut aikojen saatossa, kovempi aines on jäänyt koholle raidoiksi.

Pikkuinen tummaraunioinen kasvaa kallion laella, kuolleen katajan syleilyssä. Tänä kesänä ei edes kallion päällä ole paljoakaan kuivaa kasvillisuutta.

Seinäraunioinen on harvinainen, sillä se kasvaa vain kalkkikalloilla ja muilla kalkkipitoisilla pinnoilla. Kotisaareni esiintymät ovat Varsinais-Suomen runsaimmat. Tämäkin raunioinen on aivan mini.

Täältä ylhäältä näkee kauas, sillä ollaan saaren korkeimmalla kohdalla. Kauimpana siintävät Iniön saaret.

Kapean lahden ylittävää siltaa pitkin pääsee seuraavalle niemelle.

Kohtasimme oravan, joka meistä hämmästyneenä pudotti käpynsä. Toivottavasti se löysi sen myöhemmin.

Kaikki on hurmaavan vihreää. Tämän pähkinä-kuusimetsän aluskasvina on mm. ketunleipää ja sinivuokkoa. Katso kuusen sammaloituneita varpaita! Onko kauniimpaa.

Tämän niemen kalkkilouhos on yhtenäinen, kymmeniä metrejä syvä kuoppa ja se on täyttynyt makealla vedellä. 

Keltamaksaruoho kukkii joka kivenkolossa kuin viimeistä päivää. En ole toista näin runsasta kukkimisvuotta nähnyt.

Verikurjenpolvi on kalkkikallioiden ja -louhikoiden kasvi.

Polku vie merenrantaan.

Täältäkin löytyy uurteiseksi kulunutta kalliota, ohutta kuin kirjan sivut.

Kaivoksen laiturista on jäljellä enää muisto. Olen tietääkseni ollut tuossa yötä ehkä puolivuotiaana silloin, kun se oli vielä laituri. Tai ei siis laiturilla yötä, vaan purjeveneessä.

Entiset kaivosteollisuusrakennelmat ovat kiehtovia, kun luonto ottaa niitä takaisin itselleen.

Lähdimme takaisin kotiinpäin kiertotietä saaren ympäri. Poikkesimme vielä metsään, sillä siellä on upea rämeikkö. Juuri sellainen, jossa alligaattorit vaanivat pinnan alla. 

Alligaattorit eivät ole saaneet syötyä kaikkia kauriita, niitäkin näimme.

Lehmät laiduntavat rauhassa rantaniityllä.

Saapuminen kotiin. Taloni keltainen harja näkyy.

Kävimme myös suojellulla metsäpalstallani eli Mustin metsässä. Sieltä ei ole montaa kuvaa, sillä olin unohtanut, että minulla oli kamera matkassa. Vaikka se roikkui kaulassa.

Osa metsästäni on kuivaa kallionlaen männikköä, osa kosteampaa kuusikkoa kohti notkelmaa, jossa on entinen niitty tai pelto. Kuusten seassa kasvaa myös pähkinäpensasta.

Mustin metsän eteläpäässä on kostea metsätilkku tervaleppää ja haapaa. Syksyn hirmumyrsky kaatoi pitkän männyn.

Metsäni ohi kulkee ikivanha kärrytie, joka yhdisti saaren kaksi kylää vuosisatojen ajan. Vaikka sitä ei enää paljoa käytetä, se ei ole kasvanut umpeen ja sitä pitkin pääsee kulkemaan kodin ja metsäpalstan väliä. Tien varrella on hieno suo.

Keltamaksaruoho Sedum acre

Seinäraunioinen Asplenium ruta-muraria

Tummaraunioinen Asplenium trichomanes

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

Kukkivia saniaisia

 Iltapäivälehtien traditiota mukaillen otsikko on täysin harhaanjohtava. Se perustuu uskomukseen, että juhannusyönä saniainen kukkii. 

Oikeasti en nähnyt saniaisia kukassa viime yönä, mutta ehkä se johtui siitä, että nukuin sikeästi. Saniaisten vierellä kyllä kukkii. Kuvassa vasemmalla on aarteeni, kuningassaniainen – kosteikkopuutarhassa lehtosinilatvojen ja koiranputkien keskellä. 

Edessä on kirjavalehtinen keltakurjenmiekka 'Variegata'. Tavattoman kaunis, erottuu vaaleana hienosti muusta kasvillisuudesta, vaikkei kukkisikaan. Mutta siinä on nyt nuppuja, joten se meinaa myös kukkia.

Tässä kuvassa kuningassaniainen näkyy paremmin. Sen lehdissä on hieno rusotus näin nuorina.

Lauhkeammassa ilmastossa se venyy parimetriseksi. Koska viime talvi oli lauha ja kevätkesä sateinen, elän toivossa, että se kasvaa viimeinkin jättiläiseksi. Toistaiseksi lehtosinilatvat ovat korkeampia.

Parin metrin päässä, ojan sivuhaarassa, on puolestaan kuningassaniaisen punaruotinen lajike 'Purpurascens'. Tai oikeammin tuo saniaisen "varsi" on nimeltään keskisuoni.

Punerrus näkyy parhaiten nuorissa lehdissä, ja niitä on edelleen, sillä kuningassaniainen on hidas nousemaan keväällä. Se on vasta kasvun alkuvaiheessa.

Sen lähellä on helmisaniainen. Tämä ei ole vielä koskaan ollut näin rehevä! Lehdillä on korkeutta noin 40 cm. Lisäksi se on viimein alkanut levitä.

Helmisaniainen on se, jota kommentoitiin aiemmin spagettikauhan näköiseksi. Nyt lehdet ovat oienneet, ja tämän parin viikon takaisen kuvan jälkeen myös muuttuneet täysvihreiksi (tätä edellisen kuvan otin äsken).

Tässä olivat kostean paikan saniaiset.

Mutta tämä täytyy vielä laittaa: siperiankurjenmiekka 'Wealden Butterfly', sillä nämä kukat avautuivat tänään. Tämä näkyi aiemmassa kuvassa taustalla, asuu kosteikkopuutarhassa ojan reunalla. 

Oli minulla joskus kanelisaniainenkin, mutta se ei valitettavasti kauaa elänyt. Se olisi myös erittäin kaunislehtinen, kuten äsken esitellyt. Mutta lähellä edesmenneen kanelisaniaisen paikkaa sentään kukoistaa tikankontti Emil grex, mikä lohduttaa suuresti.

Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' on yksi kauneimmista kuivan paikan saniaisista. Sen keveys on vailla vertaa. Minulla on näitä kaksi ja ne kukoistavat vaahteran alla, puun pohjoispuolella. 

Istutin siihen aikanaan myös särkyneensydämen ja se kasvaa ja kukkii harvana näin haasteellisessa paikassa. Pidän silti sen keveydestä valtavasti enkä siirtäisi sitä suin surminkaan parempaan paikkaan rehevöitymään. Tällaisena se on minusta herkempi, luonnonkukkamaisempi.

Taustalla on tummalehtinen isopähkinäpensas 'Purpurea' (eli veripähkinäpensas). Sekään ei kasva vauhdikkaasti vaahteran viedessä mehut maasta, mutta hitaasti hyvä tulee.

Mennäänpä sitten varsinaiseen saniaistarhaan. Sen alaosasta voisin yrittää etsiä imikän ja telliman valtavien kasvustojen alle jäänyttä kuunliljaa, liekö enää elossakaan. En ole sitä vielä tänä vuonna nähnyt, mutta eipä tuolta rehotuksesta mitään näekään.

Taustalla on keltalehtinen pihajasmike 'Aureum' ja revontuliatsalea 'Mandarin Lights'.

Telliman ja imikän vieressä on saniainen, jonka olen ostanut aikanaan Hollannista ja sen piti olla soreahiirenporras 'Lady in Red'. Olen alusta asti epäillyt, etten saanut oikeaa lajiketta, sillä noita keskisuonia ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua punaisiksi. 

Onhan tämä oikein soma saniainen silti. 

Japaninhiirenporras kasvaa kahdessakin paikassa, vaikka se on aina hyvin pieni – myös tänä sateisena alkukesänä – olen silti molemmista ylen onnellinen.

Ylempänä, lahoavan saarnenrungon edessä, kasvaa soreahiirenporras 'Victoriae'.

Ja sen serkku, Percristatum-ryhmän soreahiirenporras. Kummallakin on hauskat hörselöt lehtilapojen päissä.

Vieressä on myös jouluhärkylä. Sen edessä on tiarella 'Pink Skyrocket'.

Laitetaan vielä päivän kuva 'Mandarin Lights' -atsaleasta niin kauan kuin se on vedossa.

Loppuun vielä iloisia uutisia vanhan talon itäpäätyyn tekemästäni kivipengerryksen istutuskolosta. Ensinnäkin rotkolemmikki 'Caucasian Carpet' viihtyy ja on levinnyt vähän joka suuntaan. Sen takana, oikealla kiven edessä, näkyy mahoniasaniainen, joka on hyvin talvenarka. Sen pitäisi kestää korkeintaan –10 asteen pakkasia. Onneksi talvi oli leuto, suojasin sen kyllä.

Kauempana on tarha-adiantumi, jonka olen saanut viihtymään viimeinkin. Siitä vasemmalle on soreahiirenporras 'Dre's Dagger' ja sikkiminesikko edelleen elossa pari vuotta istuttamisen jälkeen, vaikkakin hyvin pikkuruisena ja kituliaana. Turha kai odottaa koskaan sen kukkivan, mutta hyvä, että on elossa – se on jo paljon enemmän kuin mihin kaikki muut aasialaiset esikot ovat pystyneet.

Jotta totuus ei unohtuisi. Puutarhani on ihan hirveä rehotus. Pengermän takana alkaa hedelmätarhan rinne. Vedin sen eilen nurin viikatteella, oli lähes vyötärönkorkuista nokkosta, heinää, ohdaketta ja keltamoa, kuten kuvasta näkyy.

Ehkä vielä joskus tuokin seutu on siistimpää, toistaiseksi en parempaan pysty kuin kerran kesässä viikatoimiseen. Siinä olikin mukava juhannussiivous; tuli sopivasti hiki ja nälkä, ja sitten naapuri kutsui syömään kolmen ruokalajin herkkuaterian.

Mukavaa ja sopivaa juhannuksen jatkoa sinnekin!

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Imikkä Pulmonaria

Isopähkinäpensas Corylus maxima

Japaninhiirenporras Athyrium niponicum

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Kanelisaniainen Osmundastrum cinnamomeum

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas

Koiranputki Anthriscus sylvestris

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Mahoniasaniainen Cyrtomium

Pihajasmike Philadelphus coronarius

Revontuliatsalea Rhododendron Northern Lights -ryhmä

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sikkiminesikko Primula sikkimensis

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Soreahiirenporras Athyrium filix-femina

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarha-adiantumi Adiantum pedatum

Tellima Tellima grandiflora

Tiarella Tiarella

Tikankontti Cypripedium

Onnistuminen adiantumin kanssa

 Viimeinkin!

Olen ihastellut reheviä tarha-adiantumeja toisten puutarhoissa. Omasta puutarhastani se on näivettynyt joka kerta, kun olen taimen hankkinut. Paitsi nyt. 

Kesäkuussa hieraisin silmiäni, kun edellisvuonna istutettu tarha-adiantumi oli näin rehevä. Mitä ihmettä?

Olin istuttanut sen aiemmin tekemäni kivipenkereen istutustaskuun. Tasku syntyi, kun alempana oli niin isoja järkäleitä, ettei niitä saanut mihinkään. Joitakin sain käännettyä pystympään. Tämä alue on vanhemman taloni pohjoisnurkalla ja syntyi siksi, että talon ympärille kaivettiin ojat. Kattotiilisilpun alla kulkee salaoja. Talon takana nousee rinne, siksi tarvittiin penger.

Tämä paikka ei ole sen kosteampi kuin missään muuallakaan, mutta varjo varmasti auttaa saniaisia viihtymään. Aurinko paistaa vain pari tuntia päivässä. Ehkä notkelmamainen alue talon pohjoisnurkalla pitää myös yllä ilmankosteutta, tuulensuojainen kun on. Pengermän puolivälissä oleva istutusalue ei kuitenkaan ole ikinä märkä, siitä valuu vesi pois hyvin äkkiä.

Ihastelin adiantumia paljon, kun laudoitin ja maalasin talon päätyä. Silti en ehtinyt siitä kesällä kirjoittaa. Kaverina sillä on kuistin edestä liian kuivasta paikasta siirretty soreahiirenporras 'Dre's Dagger' ja etualalla rotkolemmikki 'Caucasian Carpet', joka ei ole kovin rehevä, mutta ei onneksi ihan kuivunutkaan. Yksi pikkuruinen erikoisempi esikkokin tuolla on, mutta sen viihtyminen on hyvin epävarmaa. Se on lähinnä pienentynyt istuttamisesta lähtien, mikä ei ole koskaan hyvä merkki. Viime talven yli se kyllä selvisi.

Ajattelin jo vuosia sitten, että kuusten alle perustamani saniaistarha pitäisi siirtää tänne. Päätin kuitenkin jättää suurimman osan saniaisista vanhoille sijoilleen, vaikka se tuntuu olevan monille niistä lähes liian kuiva. 

Syksyllä hankin mahoniasaniaisen, vaikka niiden talvenkesto on epätodennäköistä. Ne vain ovat niin kauniita, että kun vastaan tuli, ei voinut kauppaankaan jättää.

Toistaiseksi näyttää hyvältä ja toivon myös tämän saniaisen takia, että talvesta tulee lauha.

Kun luin kesän blogijuttuja, huomasin ja muistin, miten moni kasvi nousi vasta kesäkuussa. Viime talven kaltaista erityisen kovaa talvea ei totisesti tällä tontilla kukaan kaipaa.

Mahoniasaniainen Cyrtomium

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Soreahiirenporras Athyrium filix-femina

Tarha-adiantumi Adiantum pedatum