Jouluruusujen sietokyky testissä

 Kylläpä on huhtikuu.

Tässäpä näkymä, jonka keväisyyttä ihasteltiin noin viikko sitten. Sitten tuli lunta. Eilen tämän kuvan lumi ehti sulaa, vaikka sitä pyrytti päivän mittaan pariin kertaan lisää. Tänä aamuna oli taas maa valkoinen. Ja nyt se on taas poissa, vaikka tänäänkin on tullut aurinkohetkien välissä pyryä ja rakeita. Juuri tätä kirjoittaessani ilma on sakeanaan lunta ja aurinko paistaa samaan aikaan!

Mennäänpä katsomaan, mitä jouluruusuille kuuluu. Musti hepulipinkaisee esittelemään.

Siellä oli muutama tarhajouluruusu aika pitkällä jo maaliskuun puolella. Tämä näyttää kärsineen vähän kylmävaurioita, tai ehkä sellaisia vaurioita, joita tulee, kun aurinko paistaa lumikiteisiin kasvinosiin. 

Tämä toinen oli jo lähes avaamassa kukkiaan, kun tuli kymmenen senttimetrin lumikerros. Vaurioita ei silti ole ollenkaan, mistä lie sitten johtuu. Tämä kasvaa ehkä varjoisammassa paikassa, joten kenties syynä on tosiaan aurinko eikä pakkanen, kuten usein arvellaan.

Musti on jo ylärinteessä.

Ja jatkaa hepulispurttiaan.

Ransu: Toi on hullu.

Äkkiä kotiin! Ruoka-aika.

Seuraavana päivänä jatketaan tutkimuksia huussin toisella puolella punaisessa villissä penkissä. Lumenpinta on laskenut. 'Aureomarginata' -keisarinpikarililjat eivät ole millänsäkään säistä. Näiden jälkeen havaitsin tavallisten oranssien ruskeat versot, ja lopulta tänään kapeahkon 'Vivaldin' vaaleamman rusehtavan verson. Voi hyvin olla, että emosipulin ravinnot kuluivat siementuotantoon, ja sekin on mahdollista, että se on kärsinyt kosteusvaurioita. Leikkasin sen varren aika alhaalta jo kuukausi sitten, ja ontto varsi voi johtaa kosteutta sipuliin. Hyvä kumminkin, että 'Vivaldi' on edes pienemmin elossa.

Saman penkin pionituessa (vääntynyt, peura juossut päin) oli mielenkiintoinen jääkoriste. 

Rännikettingistä romahtanut jää.

'Vivaldi' -keisarinpikarililjan siemenet ovat erittäin itäväisiä! Näitä pikku potteja on kuusi, ja kaikki tursuavat siementaimia. Toivottavasti saan pidettyä ne elossa istuttamiseen asti. Ja kukkimiseenhan kuluu vuosia.

Olen siirtänyt siemenkasvatukset vintin rapuilta keittiöön, sillä täällä niitä tulee tarkkailtua paremmin. Vasemmalla on sinisarja ja iirikki.

Palataan katsomaan jouluruusuja toisena päivänä, kun lunta on vähän vähemmän. Ransu haluaa silti asettua tuoliin, sillä lumi on inhaa.

Masuvilloihin taisi osua vähän lunta, ne on suittava kuntoon.

Nyt lumi sulaa ja Rivendellin joki suorastaan tulvii. Jouluruusu on aivan vedessä!

Joentörmällä (ojan partaalla), saarnen sammaleisten juurten kainalossa kukkiva jouluruusu on kovin kaunis. Tämä on se pisimmälle kukkaan ehtinyt.

Vastarannalla kukkivat puistolumikellot.

Mutta voi tätä veden määrää. Koko rinne on taas silkkaa valuvaa vettä, vaikka jäätikkö suli jo kertaalleen. Toivon tosiaan, että tuolla pyöreän penkin keskellä lätäkössä kasvava kiinanpunapuu viihtyy märässä. Edessä on ruskopenkki.

Ruskopenkin japaninvaahtera 'Enkan' näyttää onneksi ihan hyvältä.

Palasin tänään kuvaamaan huussin takaista Rivendelliä. Ojassa on yhä vettä, vaikka virtaus on vähenemään päin. Pisimmällä kukkiva jouluruusu on lumiläntin ja puunjuurten vieressä, se vaurioita saanut noiden taempana näkyvien lehtien luona. 

Hyvin näkyvät jouluruusut viihtyvän tässä puolivarjossa. Itse asiassa parhaiten tekevät nuppuja ne, joita huussi varjostaa suorastaan paljonkin. Tarhajouluruusulle selvästi mieluisin paikka on rakennusten pohjoispuolella, missä ei ole paahdetta. Vesi ei näköjään haittaa.

Tässä se pisimmällä kukassa oleva tänään. Edelleen se seisoo lätäkössä.

Rinne on hieman kuivunut, vaikka litsis lätsis märkä se yhä on. Yritin tänään tyhjentää kompostia kasvimaalle, mutta sain huomata, että sekä komposti että kasvimaan kohopenkit ovat edelleen jäässä. Maahan oli turha yrittää talikkoa iskeä, päällimmäisten kolmen sentin jälkeen on jää vastassa.

Sellainen kevät.

Jälkihuomautus: on tässä se hyvä puoli, ettei punkkeja ole ollut. Punkkikausi kestää normaalisti maaliskuusta joulukuuhun; nyt ei ole punkkeja näkynyt niin joulu- kuin maaliskuussakaan.

Iirikki – Rhodohypoxis

Japaninvaahtera – Acer palmatum

Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis

Kiinanpunapuu – Metasequoia glyptostroboides

Puistolumikello – Galanthus nivalis

Sinisarja – Agapanthus

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Uusia ituja

 Vaikka maa on jäässä, ei kevättunteen kohoamista voi estää mikään. Mitkä säät ja viikonloppuna vain paranee!

Piha on paljas, mutta mukava on liikkua ja puuhailla, vaikka maankaivuuhommiin ei vielä pääsekään. Risuhommia on ollut hyvä tehdä. Suorat rangat jätin aitamateriaaliksi. Mutta uusien aidantolppien pystyttäminenkin saa odottaa maan sulamista.

Hakkeen kattamasta vuokko-esikkopuutarhasta tuli kivan näköinen. Aiemmin minulla ei olekaan riittänyt haketta laajemmin pihalle levitettäväksi, kun olen käyttänyt isoimman osan risuista aidan tekoon. Jonkin verran tarvitsen haketta myös vessoihin. Minulla kun on sisävessanakin kuivikekäymälä.

Musti viettää isoimman osan päivästä ulkona ja ilmestyy aina jostakin, kun menen itsekin pihalle puuhailemaan. Paitsi jos oksasilppuri tai moottorisaha pärisee, niistä Musti pysyy kaukana.

Kottikärryyn sain vaihdettua uuden renkaan rikki kuluneen tilalle. Olin onneksi ottanut renkaan talteen vanhoista, puhki ruostuneista kärryistä. Kohta nämäkin ovat puhki. Mutta kaikki käyttökelpoiset osat täytyy säästää! Kaupoille ei noin vain saaresta pääse.

Haravoin kedon kertaalleen, mutta se oli hieman haastavaa, sillä puolet vaahteranlehdistä oli jäätynyt maahan kiinni. Täytyy uusia haravointi myöhemmin. Eikö ole yllättävää, miten jäässä kaikki on, vaikka näyttää niin tolkuttoman keväiseltä?

Lupasin kuvaa kukkivasta 'Dionysus' -lumikellosta. Toistaiseksi vain yksi kukka, mutta lisääkin voi tulla. En ole vetänyt lehtiä sivuun, kun niistä on yöpakkasilla edes vähän suojaa.

Hyvin samanlainen on 'Hippolyta'. Nämä ovatkin serkukset, molemmat niin kutsuttuja kerrottuja Greatorex-lajikkeita (Greatorex doubles). Kerrannaisuus on puistolumikello 'Flore Plenolta', korkeus kriminlumikellolta.  

Edellisen jutun 'Cream Beauty' -krookuksennput aukesivat tuosta noin, pam vain! 

Katajan alla on maa koholla ja se on kuiva paikka, siinä pintamaa on jo sula. Se näkyy siinä, että aikaiset persiansinililjat ovat siinä jo nousseet – ja saman tien nupulla – kun puutarhan muissa paikoissa niistä ei näy vielä mitään.

Persiansinililjat nousevat suunnilleen päivässä mullan sisältä kukkimaan, kuten aikaisimmat sipulikukat yleensäkin. Seuraavana päivänä huomasin nämä nuput sininadan vieressä, samassa penkissä kuin edelliset.

Yritin kuvata puronvarsipuutarhan lumikelloja, sillä niitä on puron molemmin puolin, mutta lumikellot häviävät voimakkaassa auringonvalossa valoihin ja varjoihin. Oikealla puun rungon ympärillä on yksittäisiä, vasemmalla rannalla puolestaan kaksi tiivistä tupasta, mutta edes minä en niitä kuvasta erota, vaikka tiedän, missä ne ovat. Iso vihreä läntti on jouluruusu, sen lehtien etupuolella on varmaan yksi tupas.

Otin sitten toisen kuvan lähempää, puun alta. Etualalla on muutamia korkeita 'S. Arnott' -lumikelloja, taustalla puronuoman toisella puolen näkyy kaksi tupasta pientä tavallista puistolumikelloa ja se jouluruusu. Toivon näistä kaikista runsasta leviämistä.

Jäinen maa ei hevillä versoja työnnä, mutta sisällä viheriöi. Isossa uurnaruukussa on sinisarja Agapanthus inapertus, sen olen kasvattanut siemenestä, eikä se ole vielä kukkinut. Se pysyy vihreänä koko talven. 

Oikealla versoo Rhodohypoxis tai × Rhodoxis (taimilapussa oli molemmat nimet eli kaksi eri lajia, äh!). Se häviää loppukesällä mullan sisään ja täytyy pitää lähes rutikuivana talven yli. Nyt olen onnistunut sen talvettamisessa jo toistamiseen, tämä on lupaavaa! Selvästi minulle sopivat parhaiten lajit, joita ei kuivuus haittaa. Mutta nyt, kun Rhodohypoxis on kasvussa, sitä saa vuorostaan kastella aika reippaasti.

Uutta versomista löytyi myös kylmäkäsiteltävien laatikosta vintin rappusilta. Onneksi kurkistin sinne! Yksi pikkuisista metallikennoista, joihin kylvin syksyllä keisarinpikarililja 'Vivaldin' kookkaiden siemenkotien tuotokset, on lähtenyt itämään. 

Siemeniä oli niin paljon, että kylvin useita tuollaisia kennoja, mutta vain laatikon keskellä olevaan oli noussut ituja, joten otin vain sen mukaan, kun lähdin kaupunkiin. Pikku potin sisältö saa muuttaa vähän isompaan purkkiin, kunhan joku sopiva rasia liikenee.

Liikkuvassa taimitarhassani on onneksi vain nämä kaksi purkkia toistaiseksi. Sinisessä laatikossa ovat suvitulppaanin idut. Ne ovat kasvaneet hyvin hitaasti, sillä kylvös oleili vintin rapuilla ja vain kylmimmiksi pakkasöiksi otin sen keittiöön. Vintin raput ja eteinen menevät pakkaselle, jos on oikein kylmää. Siinä on vieressä yksinkertaiset ikkunat. 

Nyt kylvökset saavat viettää päivät kaupunkiparvekkeella, ja ehkä yötkin, jos pakkasta on vain vähän. Tai sitten jääkaapissa. Hitaasti hyvä tulee.

On muuten jännä nähdä, minkälaisia kylvöksen keisarinpikarililjoista tulee, jos onnistun kasvattamaan ne kukintakokoon saakka. 'Vivaldi' on ihana vaalean oranssi, mutta puutarhassani on myös tavallisia perusoransseja, yksi keltakukkainen ja yksi kirjavalehtinenkin. Ne kaikki kukkivat viime keväänä, joten ristipölytyksen mahdollisuus on suuri. 

Todennäköisintä on, että tulee tavallisia oranssikukkaisia, sillä siementaimilla on aina suurin taipumus taantua perusväriin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ja kaikki keisarinpikarililjat ovat tervetulleita, sillä niitä eivät peurat syö.

Aurinkoista viikonloppua!

Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis

Kriminlumikello – Galanthus plicatus

Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana

Puistolumikello – Galanthus nivalis

Sininata – Festuca glauca

Suvitulppaani – Tulipa sprengeri

Romueteinen kaunistuu, ehkä

 Eteinen on jäänyt huonoon asemaan... se on ollut kaikenlaisten kalusteiden säilytyspaikka.

Sain vuosia sitten joitakin kalusteita, jotka olivat uhassa joutua juhannuskokkoon, kun ne veivät liiterissä liikaa tilaa. Yksi niistä oli piironki, jonka arvelin sopivan eteiseen. 

Pahaksi onneksi kaluste joutui viettämään ensimmäisen talvensa luonani ulkona, lavan päällä ja kevytpressun alla, mikä ei mitenkään auttanut sen säilymistä. Sittemmin se kannettiin kuivaan vanhempaan talooni, mutta oli jo siinä vaiheessa puoliksi palasina. 

Eteiseen se ei heti päässyt, sillä siinä oli vanha iso ja painava kaappi, joka on kuulunut isoisoäidilleni. Se oli puolestaan matkalla vanhempaan taloon, kunhan sinne saatiin ensin lattiat. Nyt, kun siellä on lattiat, pystyi sinne jo kaapin kantamaan, kun syksyllä sain voimamiehen kylään. Yksin en nimittäin saanut kaappia hievahtamaan.

Piironki muutti samalla vanhasta talosta kuistille. Sen liitokset hajoilivat pyörittelyssä entisestään. Talven se vietti avokuistilla, sentään katon alla. Nyt otin paljon kärsineen kalusteen eteiseen kunnostettavaksi.

Onneksi kaikki osat olivat tallella. Pari päivää siinä meni, että sain takalevyt, sivulevyt, välituet sun muut paikoilleen ja kiinni. Laatikot olivat onneksi koko ajan olleet vintillä, ne olin kantanut sinne heti, kun laatikoston sain, jossakin hetkellisessä viisaudessa.

Olin kuvitellut kalusteen olevan ehkä 50-luvulta sen pyöreiden puisten nuppien ja beigen värin perusteella. Hyvin pian sitä tarkemmin katsoessani sain todeta sen olevan selvästi vanhempi. Puiset nupit olivat myöhempi lisäys. Alun perin laatikoissa on ehkä ollut ainoastaan avaimet, joilla laatikot on saatu auki, sillä joka ikisessä vetolaatikossa on oma lukko.

Avaimia ei enää ole ja puisten nuppien poistosta (osa oli rikki tai kömpelösti kiinni) jäi reiät. Vaihdoin tilalle ja reikiä peittämään metallivetimet, jotka löytyivät omista varastoistani.

Skrapasin, hioin ja kuurasin pintaa niin paljon kuin uskalsin. Tosi kiinnostava tuo maalikerrosten historia: tämä(kin) on joskus maalattu vaaleanvihreäksi, joka tuntuu olleen suosikkiväri. Olisin suonut vihreää tulevan enemmänkin esiin, mutta se on ujoa laatua. Alimpana näyttäisi olevan tummaksi petsattu puu.

Koska tykkään kulahtaneista, elämää nähneistä pinnoista, tämä jäi nyt tällaiseksi. Olisihan toki upeaa kunnostaa piironki oikein loistoon, mutta toisaalta kunnostetut kalusteet näyttävät joskus liian uusilta ja kulahtaneen viehätys on sitten lopullisesti poissa. 

Sitä paitsi kulahtaneisuudessa on puolensa.

Olin ajatellut maalata eteisen lattian jo pitkään. Maalikin on valmiina. Jättipainavan ison kaapin läsnäolo vain lykkäsi projektia. Nyt, kun pystyisin projektin toteuttamaan, aloin katsella lattiaa. 

Siinä oli muovimatto talon ostaessani, sen revin ensi töikseni pois. Siitä on lattiassa yhä liimanjäänteitä.

Katon maalasin vaalean siniharmaaksi joitakin vuosia sitten, sillä katto oli käsittelemätöntä halltex-levyä, mikä tuntui imevän viimeisenkin valon pohjoisen puoleisesta eteisestä.

Mutta nyt, kun kalusteena on kulahtanut kaappi, näyttääkin kulahtanut puulattia varsin sopivalta. Ehkäpä vain hion sitä varovasti (en vaivautunut peittämään sitä katon maalaamisen ajaksi ja sen kyllä huomaa) ja vahaan tai öljyän sitten, sillä eteiseen tullaan kuraisilla saappailla. Joutuu lattiasta myös pesemään myyrän verijälkiä harva se päivä. Olisi hyvä, jos puulattia jotenkin hylkisi vettä.

Lattian sijaan suuntasinkin katseen seiniin. Seinäpahveissa on repaleita ja reikiä. Olen miettinyt niiden tapetoimista tai maalaamista.

Kävin läpi tapettivaraston vintillä. Sieltä löytyi pari oikein sopivaa.

Ylempi on lapsuudenkotini vanhempien makuuhuoneen tapettia. Sitä on vain vähän, ehkä puoli rullaa tai allekin. Se voisi riittää tähän keittiön oven puoleiseen seinään, sillä iso osa siitä on nätisti siniharmaaksi maalattua muuria.

Alempi pala on – voi nostalgiapläjäys sentään – oman lapsuuden makuuhuoneeni tapettia, jonka valitsin, kun olin noin kymmenvuotias. Sain itse valita, vaikka äitini yritti puhua nätin vihreäkuvioisen puolesta, joka olisikin ollut kauniimpi näin aikuisen mielestä. Mutta kymmenvuotiaana valitsin tuon vaaleanpuna-vihreän. Sitä on lähes kaksi rullaa varastossani, ja hauskaa kyllä, värit sopivat tosi hyvin ylempään jugendtapettiin. 

Lapsuudentapetillani voisi päällystää eteisen muita seiniä niin pitkälle kuin tapettia riittää. Kovin isoja seinäpintoja ei eteisessä ole, kun sieltä on ovet myös makuuhuoneeseen, sisävessaan ja ulos, ja lisäksi kiintokomero ja rappuset vintille.

Keittiön puoleltakin on kerrottavaa, vaikka ei niinkään sisustuksellista. (Eteisen ovi on verhon takana, verho siksi, että eteinen on kylmä, ei juurikaan eristetty).

On nimittäin kasviuutisia. Ostin viime kesänä kesäkukaksi Rhodohypoxis- tai Rhodoxis -ruukun. Ärsyttävästi taimilapussa luki molemmat nimet, joten en tiedä, kumpaa kasvi on, tai oliko ruukussa sekoitus kumpaakin. Rhodohypoxis on suomeksi iirikki, ja Rhodoxis, tai oikeammin × Rhodoxis, on kahden lajin (Rhodohypoxis ja Hypoxis) risteymä. 

Selvitin, että iirikki täytyy pitää talven yli mahdollisimman kuivana, niinpä en kastellut sitä lähes ollenkaan. Mietin, onkohan tuo hengissäkään. Nyt sieltä puskee reippaita versoja! Ruukku on tuo betoninen oikealla. Vasemmalla ja takana on sinisarjaa Agapanthus inapertus, jonka pitäisi olla tummansinikukkaista. Olen kyvänyt ne jo viitisen vuotta sitten, joten voisivat vähitellen alkaa kukkia. Etummainen niistä oli piilossa tuolin alla enkä muistanut kastella sitä niin usein, siksi siinä on enemmän ruskeaa.

Siinä Rhodohypoxis/Rhodoxis on taimikassissa viime toukokuussa.

Tässä ovat puolestaan leijonankidat! En olisi tullut ajatelleeksi niiden säilyttämistä talven yli, mutta Hiidenkiven puutarhassa -blogissa Minna harrastaa niiden talvettamista. Niinpä otin kaikki viime vuonna kylvetyt Potomac Lavenderit sisään ja ne ovat näin reippaina!

Minulla ei ole muuta talvetustilaa, joka pysyisi plussan puolella, kuin asuinhuoneet, niinpä ruukut ovat pitkin lattioita. Lattiat ovat viileät – mittasin yhtenä päivänä: lattialla on enintään +15, kun metriä ylempänä on +18. Poissa ollessani täällä on vain muutama lämpöaste, saattaa olla lähellä nollaakin.

Kaikki muutkin nurkat, hyllyjen ja kirjapinojen päälliset sekä pöydät ovat täynnä ruukkuja. Verenpisarat ovat paikoissa, joissa aurinko ei niihin suoraan osu. Muuten ne kuivuvat. Palkinnoksi ne ovat alkaneet tehdä nuppuja, nyt neljästä verenpisarastani nuppuilee tai kukkii kolme.

Siemenestä kasvatettu sitruunapuu on kasvanut häkellyttävää vauhtia. Tämä on vasta muutaman vuoden ikäinen ja kohta saan kerätä siitä satoa gintoniciin!

Ennustettu lounaistuuli ei toteutunutkaan, kärvistelemme täällä puuskaisessa ja hyytävässä luoteistuulessa, joka puhaltaa suoraan Selkämereltä. 

Leijonankita – Antirrhinum

Sitruuna – Citrus limon

Verenpisara – Fuchsia