Friday, 22 September 2017

Syyskuun kalenteripoika

Mammansa suostumuksella pääsi syyskuun kalenteripojaksi Loki, silkkiturkkinen sininen poika Orkney-saarilta.

And the September Calendar Boy is...
... with his Mum's approval: Loki, also known as The Gorgeous and many other names.


Loki on korkea ja komea, ja vaikka hän tässä kuvassa näyttääkin hieman kärttyisältä, on hän mitä lempeäluonteisin. Kärttyisyys johtunee kuvaussession vuoksi keskeytyneistä päiväunista.

Hännässä riittää pituutta ja sitä kannatellaan yleensä pystyssä norjalaiseen tapaan. Lokin suonissa virtaa norjalaisen metsäkissan verta.


Lokin lempipuuhia ovat tipujen stalkkaaminen ja kaninmetsästys. Hyvänä yönä niitä tuodaan keittiöön kolmekin kappaletta. Silti isäntäväki ei ole innoissaan, vaikka aamupala-asiat on mallikkaasti hoidettu.

Loki saa onneksi runsaasti ruokaa ja rapsutuksia, vaikka kanien suhteen menevätkin hieman sukset ristiin. Lempinukkumapaikka on mamman tyynyllä, joten mamma nukkuu kippurassa tyynyn alapuolella.


Ylvään profiilin suorassa nenässä näkyy norjalaisveri.


Taidan olla vastustamaton, vai mitä?


Tasapuolisuuden vuoksi esitellään myös Lokin sisko Tyr. Tyr rakastaa kanojen hoitamista ja hengailee yleensä kanatarhan lähettyvillä.


Kämppäkaveri ja vanhempi rouva Suni.


Tällä viikolla tapasin myös Lokin ja Tyrin äidin! Eikö olekin viehättävä karvapehvarouva.
Kuten huomaatte, täällä reissussa ei ole laadukkaasta seurasta puutetta.

Thursday, 21 September 2017

Tuulisen päivän kävely Lamb Headille

Olen palannut takaisin Stronsayn saarelle. Vaikka säätiedotus ei luvannut parasta säätä, päätin käväistä saaren etelärannikon niemellä, jossa on kivikautisia jäänteitä sekä oletettavasti upeat maisemat. Kävelyn aluksi käyn vilkaisemassa maatilaa, jonka ulkorakennuksen osana on vanha kappeli.

Lamb Head and Lamb Ness
One windy day I decided to head for the south end of Stronsay, reasoning that since the wind was blowing from the north I would be sheltered. Beep-beep-beep-wroooong!

Maatilan edessä avautuu kaunis lahti ja näkymä kohti Auskerryn majakkasaarta.

Lahden ranta on helppokulkuinen ja kohtuullisen suojainen, sillä navakka tuuli käy pohjoisesta. Edessä häämöttää Lamb Head -niemi.

Niemi on kuitenkin korkea, reilu 20 metriä merenpinnasta, joten tuuli yltyy polkua ylöspäin kavuttaessa.

Niemellä on rautakautisen puolustustornin jäänteet, jonka alla on maanalaisia huoneita. Vieressä on uudempaa kivimuuria, tosin näille röykkiöille on hyvin vaikeaa keksiä ikää.

Tornikumpu näkyy paremmin seuraavalta niemeltä, sieltä käsin paljastuu myös luola-aukko! Tämähän on kuin Blytonin Seikkailu-sarjasta, joita ahmin lapsena. Tai Viisikoista. Jyrkänteen reunalla hieman heikottaa, mutta onneksi tuuli painaa minua kohti maata, pois jyrkänteen reunalta.

Täältä avautuu hieno näkymä kohti Burgh Headia, niemeä, josta kirjoitin reilu viikko sitten (juttu täällä). Burgh Head on vielä korkeampi, 37 metriä suoraan merenpinnasta, ja jos olisin tiennyt siellä seisoessani, että sen jyrkänne kallistuu ulospäin, en takuulla olisi uskaltanut lähellekään reunaa.

Jatkan niemimaan eteläkärkeen.


Yritän etsiä tuulensuojaisen kivenkolon, johon voin istahtaa syömään eväs-suklaapatukan. Samalla voi ihailla luonnon sinnikkyyttä. Kunpa minäkin saisin laukkaneilikan viihtymään kivien välissä! Olen yrittänyt, mutta se kaipaa enemmän kosteutta kuin Suomen lounaissaariston kesä pystyy tarjoamaan, ja sitten tulee talvi ja pakkanen vie valmiiksi puolikuolleen kasvin.

Evässeuraa: luotokirvinen.

Maisema on hienoa, kuvasta on ehkä vaikea hahmottaa korkeuseroja ja mittakaavaa. Seison 20 metriä merenpinnasta, laaja meri levittäytyy kaukana alhaalla ja merilintujen liitelyä saa ihailla päältäpäin.


Hämmästyn, kun saavun rotkon partaalle. En ole viitsinyt kaivaa karttaa kovin usein esille tuulessa ja tihkusateessa. Kaukana alhaalla on vuonomainen lahti nimeltä Whale Geo, valasrotko – Orkneyllä ja Shetlannissa rotkot ovat geoja. Rotkon pohjukassa on luola, jonne lentää kalliokyyhkyjä sisään ja ulos; kuvassa voi ehkä erottaa yhden lentävän luolan yläosassa.
Yritän kurkottaa lähemmäs reunaa saadakseni enemmän luolaa kuvaan, mutta puuskainen tuuli painaa minua kohti rotkoa enkä kerta kaikkiaan uskalla.

Mukana on väärä linssi laajan kuvakulman saamiseen, joten tässä on yritys yleiskuvaksi rotkon pohjukasta, luolan yläpuolelta käsin – ilkeä tunne vatsanpohjassa, kun tietää, että jalkojen alla on tyhjää jossakin kohdassa. Mietin, montakohan viikkoa tai vuotta menisi, että joku löytäisi jäänteeni, jos putoaisin tuonne alas. Ehkäpä minäkin olen lukenut Ann Cleevesin dekkareita ja katsonut Shetlannin murhia liikaa.

Onneksi en putoa, ja niemikin kesyyntyy matalammaksi länsipuoleltaan, jolla on eri nimi, Lamb Ness (vaikkakin sekä ness että head tarkoittavat niemeä). Sieltä löytyy vielä muutama kivikautinen kivikumpu, jotka ovat vain matalia kumpareita. Ellei niitä olisi merkitty karttaan, niihin tuskin kiinnittäisi huomiota.
Kotimatkan varrella pääsen lehmänpelastushommiin: vasikka on eksynyt emostaan viereiselle laitumelle ja jolkottelee lopulta tiellä. Maanviljelijä sattuu tulemaan paikalle juuri, kun olen sopivalla kohdalla auttaakseni. Tokihan vasikka menee emonsa luokse heti kun pääsee, joten kovin paljoa en kykene auttamaan, kunhan vain seison keskellä tietä niin kauan, että iso sonni liikahtaa portin edestä ja varmistan, ettei vasikka saa päähänsä lähteä tietä pitkin kauemmas. Samalla voisin pysäyttää liikenteen, jos sellaista olisi, kunnes vasikka on turvassa aitauksessaan.
Viimeksi edellisenä päivänä osallistuin karanneen tiineen lehmän takaisin aitaukseen saamiseen North Ronaldsaylla. Se olikin arveluttavampaa, sillä valtavalla lehmällä oli myös kunnioitusta herättävät sarvet ja se tuli vastaan hyvin kapealla kärrypolulla. Voi olla, että alan olla tunnettu lehmäapuri näillä saarilla.

Tämäkin tarina loppui hyvin, tässä vielä iltakuva ikkunastani.
Hyvää yötä ja lisää taas ensi kerralla!


Laukkaneilikka – Armeria
TallennaTallennaTallennaTallenna

Wednesday, 20 September 2017

Majakat

Jatkamme North Ronaldsayn saareen tutustumista. Saaren keskiosassa on asutusta ja lehmiä, jonkin verran lampaita sekä viljelyä tuulensuojaisissa paikoissa.

More North Ronaldsay
The middle, some of the west coast and the lighthouse & the old beacon.

Haluan käydä kurkkaamassa saaren länsirantaa, joka on luoteistuulella vähemmän suojainen puoli. Tällä pikku saarella ei tosin tuulensuojaista paikkaa tunnu olevan lainkaan, tuuli piiskaa koko Pohjois-Atlantin voimalla.

Majakka löytyy saaren koilliskärjestä. Tämä on Brittein saarten korkein maalle rakennettu majakka: 42 metriä.



Sen juurella ovat vanhat majakanvartijan asunnot ja muut tilat. Niissä on nykyään kaksi vuokramökkiä, kahvila (vain kesäisin) ja villakehräämö!

Jatkan kohti eteläisempää vanhaa majakkaa, jota parhaillaan restauroidaan. Se on vuodelta 1789. Valo korvattiin kivinupilla, kun uusi majakka rakennettiin ja otettiin käyttöön 1854. On oikeastaan aika käsittämätöntä, miten nämä pystyt rakennelmat ovat pysyneet pystyssä myrskyissä vuosisatoja.  Aikamoisia insinööritaidonnäytteitä.
Etualalla näkyy levänpolttorakennelmia: pyöreitä kivimuureja, joiden sisällä levää poltettiin saippuaa ja lasinvalmistusta varten. Poltosta tuli saarten maanomistajien tärkeä tulonlähde 1700-luvun aikana, mutta polttoa hoitaneet torpparirassukat sairastuivat moniin vakaviin tauteihin, sillä savu oli myrkyllistä. Levän poltto kiellettiin seuraavalla vuosisadalla. Kivikehiä käytettiin sen jälkeen muun muassa taimien kasvattamiseen tuulensuojassa. Tarpeeksi vankistuttuaan esimerkiksi kaalit pystyttiin siirtämään muurin suojista pellolle.

Kiviseltä ja tuuliselta rannalta on yllättävää löytää vene! Se on melkoisen järeästi moneen suuntaan kiinnitetty ja vedetty useita metrejä merenpinnan yläpuolelle. Perämoottoreitakin on kaksi.

Old Beacon eli vanha loisto on kaunis rakennus, vaikka onkin rakennustelineiden peitossa. Tämä paikallinen kivi, joka luonnostaan lohkeaa litteiksi liuskeiksi, on ihanteellinen rakennusmateriaali ja näyttää lisäksi siltä, kuin rakennelmat olisivat maasta kasvaneet, niin täydellisesti ne istuvat maisemaan.

Tältäkin rannalta löytyy levää syöviä lampaita.

Teen hienon bongauksen, jota en tosin olisi tunnistanut ilman ystävän apua: pulmunen!

Sitten takaisin saaren sisäosiin ja mahdollista tuulensuojaa etsimään. Olisiko tässä hobittimajassa hyvä nukkua?

Kirkkaalla säällä näkyy Fair Isle -saari, välimatkaa lähes 50 kilometriä! On usein vaikea hahmottaa sitä, miten kauas täällä pystyy näkemään, kun saaret ovat korkeita eikä metsä peitä näkyvyyttä. Tässäkin on kuvanottopaikan ja vasemmalla näkyvän vanhan loiston välillä kolme kilometriä.

Illan viimeinen vuorokone käväisee varmaankin tuomassa koululaisen kotiin, ja jokusen työssä kävijän. Minä suuntaan lintuasemalle, sillä siellä on myös majoituspalvelu.

Matkan varrella näen North Ronaldsayn ainokaisen kivipaasin "Stan Stanen" (murrelyhennelmä sanoista standing stone). Sekin on vaikuttavan korkuinen, noin nelimetrinen.

Kotiinviemisiksi on villalankaa kahdelta naiselta, jotka kehräävät North Ronaldsayn lampaiden villaa. Toinen lanka on kehrätty koneella kehräämössä, toinen käsin. On kiinnostavaa vertailla niitä.

Toivottavasti saan aikaan neuleen, joka tuo mieleen nämä kauniit värit.

Monday, 18 September 2017

Levää syövät lampaat ja noin sata hyljettä

Haaveissani on päästä käymään kaikilla Orkneyn saarilla, sillä niissä on jokaisessa kiinnostavaa nähtävää. Yksi haave oli kuitenkin ylitse muiden (pääsaaren kivikehien lisäksi): North Ronaldsay ja sen levää syövät lampaat.
Matka alkaa Stronsayn lentokentältä pienkoneella. Hämmästyttävää kyllä, lähes joka saarella on oma lentokenttä ja meno-paluulippu pikku saarten välillä kustantaa ainoastaan £14,50 (noin 16,50 €).

Trip to North Ronaldsay
All Orkney islands have their magic but North Ronaldsay is a must to me: must see the seaweed-eating little sheep. The trip started with flights from Stronsay to Kirkwall and then Kirkwall to North Ron. What a fantastic way to travel, in an 8-seater with these views! And what a treat North Ronaldsay is for a sheep & sea-lover.

Stronsayn lentokenttä jää taakse, tai oikeastaan tässä lennetään sen yli, sillä kone poikkesi toisellakin saarella ja jatkoi sitten takaisin päin.

Saavutaan North Ronaldsaylle, joka on Orkneyn saarista pohjoisin. Sen eteläkärjessä on reilut 2000 vuotta vanha linnatornin jäänne, joka näkyy pyöreänä rakennelmana.
Saarta kiertää kivimuuri, jonka ulkopuolella laiduntavat lampaat lähinnä merilevää ja jonkin verran ruohoa. Ne otetaan saaren sisäosien vihreille laitumille karitsoinnin aikaan muutamaksi kuukaudeksi vuodessa. Tapa on vanha: lähes koko saaren lampaat kulkevat vapaasti rannoilla ja ne kerätään yhteen keritsemistä varten, joka hoidetaan yhteisesti sitä varten rakennetuissa aitauksissa. Vain parilla asukkaalla on lampaat erikseen omissa aitauksissaan.


North Ronaldsay on pieni saari, minkä vuoksi saaren sisäosa on tärkeää tuotantoaluetta viljelykasveille ja laiduntaville lehmille. Vuosisatojen saatossa on North Ronaldsayn lampaan vatsa sopeutunut leväravintoon niin täydellisesti, että lammas sairastuu, jos se joutuu syömään hyvin erityyppistä ravintoa.


Lammas on hieman suomenlammasta pienempi ja edustaa samaa lyhythäntäistä pohjoiseurooppalaista vanhaa lammastyyppiä. Näissä lampaissa on todella kauniita värejä! Oikealla näkyy punaruskea moorit-väri. Osalla on sarvet.

On arveltu, että koska nämä lampaat muistuttavat joitakin Norjan rannikon vanhoja rotuja, olisivat viikingit tuoneet nämä Orkneylle, mutta rautakautisista asuinpaikoista tehtyjen löytöjen mukaan näitä oli Orkneyllä jo 5000 vuotta sitten. Viime vuosina lampaista tehdyt DNA-tutkimukset, jotka edelleen jatkuvat, valottanevat asiaa lisää. Joka tapauksessa nämä ovat mitä todennäköisimmin samaa ikivanhaa lammaslinjaa kuin suomenlampaat.

Rantaa kierrellessä näkyy muutakin mukavaa, kuten haukotteleva hylje.

Varpusia kivimuurilla.

North Ronaldsayn lampaat ovat niin nättejä, että mieluusti ottaisin pari kotiin, jos vain voisin tarjota niille oikeanlaista ravintoa.

Pohjois-Atlantin levät saattavat olla aika erilaisia kuin Itämeren, vaikka täälläkin näkyy rakkolevää. Mutta sitten on tällaisia jättileviä, yli metrin pituisia vonkaleita.


North Ronaldsayn saarelle pääsee myös yhteysaluksella, mutta se kulkee vain kahtena päivänä viikossa, kun lentokone kulkee useita kertoja päivässä. Yhteysaluslaiturilla on lokkikokous.

Laiturin vieressä, satamalahden suojassa, on täydelliset hyljekalliot. Nämä taitavat kaikki olla kirjohylkeitä, hallit ovat isompia. Niiden poikimisaika alkaakin jo kuukauden kuluttua, jolloin Orkneyn rannat ovat valkoisenaan hallinpoikasia.

Kirjohylkeet ovat poikineet keskikesällä. Tämä pieni on takuulla tämän kesän kuutti.

Aidassa keikkuu hemppo.

Saavun hiekkarannalle, jossa kaksi nuorta hyljettä pelehtii kuin lapset. Näistä tulee oma kuvasarjansa myöhemmin, tästä tulee maratonpostaus ilmankin...

Yksi hylje alkaa tarkkailla minua ja seuraa pitkän matkaa kulkuani vedestä käsin, pysyen noin 20 metrin päässä. Aina, kun pysähdyn, pysähtyy hyljekin jääden kellumaan minua tutkaillen.

Point of Burrian -niemelle saavuttaessa alkavat taas kallioisemmat maisemat.

Hylkeet lakisääteisillä.

Tässä kohdassa on hyvä leväranta ja lampaat ovatkin siinä herkuttelemassa. Talvella rannoille huuhtoutuu paljon levää ja lampaat ovat pulleimmillaan talvisin.

Kolme kärpästä yhdellä otoksella: lammas, hylje ja merimetsot.


Saavun linnatornille. Valitettavasti kamerassa on väärä objektiivi sen kuvaamiseen, mutta onneksi näimme sen jo ilmasta käsin kokonaisuutena. Sieltä pyöreä muoto taisikin erottua parhaiten.

Seuraavalla rannalla lähtee taas yksi utelias hylje seuraamaan matkaani ihan lyhyen välimatkan päässä.

Kivillä on merimetsoja ja pari harmaahaikaraa.

Saavun lopulta kosteikolle, jonka viereistä kiviröykkiötä vahtii komea musta pässi.

Pajusirkku.

Seuraavana päivänä suuntaan majakalle, mutta siitä tulee oma juttunsa!