Tuesday 31 August 2010

Sama maku

Me tykätään Ransun kanssa Pirkka-sushista. Ollaan molemmat siihen yhtä koukussa. Erona vain on se, että Ransun ruokavalioon ei kuitenkaan kuulu sushi. Ainakaan periaatteessa. Luupää! (Tai ehkä vain piloille hemmoteltu.)

Tässä on vastustamaton tuoksu...
Seuraa komennus: Ransu! Paikka! Ei! Irti! Pois!
Ransu asettuu makuulle pöydälle: En mä ollutkaan sitä syömässä, vaan tulin tähän sun seuraksi. Lukemaan lehteä.

Kohta nenä venyy venymistään kohti sushiateriaa...

Ransu loves sushi. No point telling him to go away, he would only recede two inches from a promising fish meal.

Etsin kuvia

... Ransusta pentuna syömässä orkideaani. Taitavat olla kaupungissa koneella. Sen sijaan löysin vanhoja ja uusia kuvia olkkarista ja makkarista ja ajattelin, että pieni aikamatka on paikallaan.

Rintamamiestaloni olohuonetta ehkä toisella tai kolmannella kerralla kun olin täällä, heinäkuussa 2006. Kaikki kuvassa näkyvä oli täällä valmiiksi. Tuo 60-luvun keinutuoli on nyt verannalla, kiikun siinä päivittäin kuin mikäkin Etelävaltioiden mummeli. Lasiovisen 1940-luvun kaapin päällä on taulu Bore-laivasta, hieman repeytynyt – täällä on asunut merimiehiä monessa sukupolvessa.

Näkymä olohuoneesta makuuhuoneeseen. Kuva on otettu uutenavuotena 2007, ennen digiaikaan siirtymistä; käytössäni on vielä vanha, tuvasta kantamani museoteevee, joka toimi ihan hienosti. Bore-taulu muutti tälle seinälle.

Nyt olohuoneeni näyttää tältä. Lasiovikaappi on entisellä paikallaan, sen ylle on muodostunut taulujen kokoelma.  Kattovalaisin oli vintillä, se vain piti hieman kunnostaa.

Makuuhuoneeseenkin on tullut lisää kaikkea. Lasten valkoinen kirjoituspöytä ja tuoli entiseltä kesähuvilaltamme. Lampunjalka on täältä, mutta siihen ostamani Ikean varjostimen hajottua hankin uuden silkkivarjostimen (!ylellisyyttä!) Laura Ashleylta.
Täällä on nykyään tosi viihtyisää, ja aina hämmästyn kun näen noita alkuaikojen kuvia; miten kolkolta silloin näyttikään! Eikä Pikku Ransu ollut vielä silloin edes syntynyt!

Saturday 28 August 2010

Ilmeikäs kissa

Ransua on kehuttu komeaksi, kauniiksi ja viisaan näköiseksi. Niin varmaan, mutta minusta Ransu on eniten hassu, seurallinen ja ilmeikäs. Tässä pieni otanta.

Luotan siihen, että päälleni ei astuta. Hooh. Sitäpaitsi mut herätettiin.

Rentoilu kannattaa aina.

Välillä on hyvä venytellä. Sillä voi myös osoittaa, että nyt mut on herätetty. Ja meinaan kääntää kylkeä.

Osaan olla valppaanakin. Tässä vahdin verantaa ja mamman laatikoita siellä.

Lehdenluku keskeytetty (taas). On ihme, että saan yhdenkään lehden loppuun asti luettua.

Näetkö sain vesimyyrän! Nyt syön sen. Huomaatko.

En mä tätä oikeasti pureskellut, vähän vaan maistoin.

Hei. Mullon asiaa. (Esim. Mulla on nälkä, Tein kakat oikeaan paikkaan ja on namin aika, Nyt mennään ulos tai Vaadin huomiota muuten vain.)

Kun laitan silmät viirulleen, se tarkoittaa Rrrakastan sua!

My beloved Ransu with his countless expressions.

Tunnari tuli

Ihku tunnustus tuli lähes samanaikaisesti Susannan työhuoneelta ja Pionihulluutta ja puutarhaunelmia -blogin Tiinalta. Voi kiitos rakkaat blogikollegat!
Tunnustukseen liittyy Tehtävä. Pitää kertoa itsestään seitsemän asiaa. Se myös annetaan eteenpäin seitsemälle. Jälkimmäinen tehtävä oli helpompi.

Minulle suurin kauneus merkitsee toisten huomioonottamista ja eläinten hyvinvoinnista huolehtimista. Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville ihanille elämäni piristäjille:
Riihivillan Leena
K-blogin Jenni
Mustan ja harmaan Zepa (Tässä kohdassa Musti huomauttaa: eiku se Musta, se on niin kaunis!)
Kollon kurinoiden Sirpa
Eläkeläisen Kirsti
Tina's decorationin Tiina
Kotaelämän Laura

Sitten ne toiset seitsemän.
Rakastan kissojani. Tämä ei tule kenellekään varmaan yllätyksenä. Olen hyvin eläinrakas ja se lapsen vaihe, että riemastuu ja kiinnostuu nähdessään eläimen ei minulla ole koskaan mennyt ohi. Jostain syystä en ole koskaan halunnut lapsia, mutta kova kissakuume oli ennen kuin pystyin tarjoamaan taas kodin kissalle (ensimmäisestä Stella-kissastani on jo 20 vuotta aikaa). Musti ja Ransu ovat minulle perheenjäseniä, ja Viljo lähes päivittäisissä ajatuksissa. Tätä ei varmaan ymmärrä muu kuin toiset erittäin eläinrakkaat ihmiset.

Lähdin Englantiin opiskelemaan, sillä olin fanittanut maata jo pitkään ja käynyt siellä lukuisia kertoja. Silti oli yllätys, miten erilaista kulttuuri ja ihmiset ovat. Huomasin ikävöiväni Suomessa näkyvää peruskalliota ja siinä kasvavia katajia. Pidän Englannista vieläkin, mutta kuuden asuinvuoden jälkeen tunnen myös siellä asumisen huonoa puolta. Viha-rakkaussuhde? No ei ehkä niin voimakas mutta...

Rakastan kalliota ja olen heikkona kivimuureihin.

Tiedän paljon tervellisyydestä, terveellisistä elintavoista ja kasvien lääkinnällisistä vaikutuksista. En silti jaksa olla terveellinen, olin sitä vähän liian yltiöpäisesti reilut parikymppisenä ja sain varmaan yliannostuksen... Niinpä en nykyään liiku juuri lainkaan ja syön epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti ja juon varmaan liikaa viiniä. (Lisäsin tuon "varmaan"-sanan jälkikäteen).

Lapsuuden paikat ovat tärkeitä. Kuva on lapsuudenkotini keittiöstä, ulkona tuoksuu ikivanha syreeni. Myös kesähuvilallamme oli syreenejä. Molemmat paikat on myyty, ja kesähuvilasta näen edelleen unia, kaipaan sitä. Lapsuuteeni kuului kiinteästi purjehtiminen saaristossa, siksi varmaan asetuin saaristoon, niin tuttu tuoksuineen ja tuulineen.

Ranska on minulle rakas elämäni tärkeän ihmissuhteen myötä ja siksikin, että äitini on asettunut sinne. Kuva on hänen puutarhastaan, joka on minun suunnittelema (noin periaatteessa, käytännössä isäni ja äitini rakentama minun avustuksella). Kun menen Ranskaan, menen adoptoituun isänmaahan.

Sateen ropina, tässä lapsuudenkotini makuuhuoneeni ikkunasta nähtynä. Sen listasin, kun kysyttiin mitä kukin haluaa mukaansa kesähuvilalta kun se myytiin. (Listasin myös koirankopin, ja sen isäni otti minulle.) Haaveilen makuuhuoneesta yläkerrassa peltikaton alla. Se ei ole järkevää, sillä yläkertaani ei kannata rakentaa, alakerrassakin on kammari. Ehkäpä kuistille peltikatto, siinä voi sitten kuunnella sateen ropinaa.

Thursday 26 August 2010

Feeling lucky

Minua on tänä vuonna onnistanut arvonnoissa kovasti. Koska olen hidas hämäläinen (vajaat 40 %:sti), mainitsen onnestani vasta nyt. Iloitsen näistä kauniista jutskista joka päivä!

Kirsikka tekee tällaisia kauniita sydämiä ja taidokkaita nukkeja. Voitin hänen arvonnassaan tämän sydämen ja toisen ruudullisen, joka koristaa vessan ikkunaa. Tämä suojeluspyhimys on heti eteisessä sisään tullessa vastassa.

S Mustetta ruudulla -blogista arpoi nämä arjen kaunistajat ja onnetar suosi minua! Jee!

Lisäksi S lähetti tämän kovasti ihailemani hänen maalaamansa taulun, tää on aivan ihana, ja todellinen ekstraylläri. Pidän tästä vallan mahdottomasti, en ole vaan vielä saanut kehyksiin. Eikö ole unenomainen kirsikkapuisto.

Tätä arjen ihanuutta en voittanut, vaan ihan rehellisesti ostin. Susannan työhuone tekee näitä bambuisia käsin painettuja rättejä, kuoseina tämän maatuskan lisäksi mm. pöllöt, sammakot, mitäs vielä... lisää tuntuu olevan tulossa koko ajan. Sen naisen tahdissa ei meinaa pysyäkään, vaikka ei hämäläinen olisikaan.

Hei, musta ei oo pitkään aikaan ollu mitään juttuu!
Ai niin, sori Ransu. Tässä Ransu viime keväisen muotopuutarha-kaivaukseni vierellä. Kun näitä arpajaisvoittokuvia arkistoistani kaivelin... sanoinhan, etten ole kovin nopea raportoimaan mistään...

Ekan muotopenkin valmistuminen 7. toukokuuta. Nyt on vihdoin tuo maakasakin talon edestä saatu tasoitettua salaojien kaivuutöiden jäljiltä. Odotus johtui mm. sepelin, maanrakennuskankaan ja salaojaputkien odottelusta sekä siitä, että halusin saada sokkelin maalattua ennen maan täyttöä (sokkeli oli ennen punainen). Ja siitä että olen hidas.
Tuo oikealla oleva omppupuu on oikeasti todella vanha, se on vain niin pieni, sillä peurat hoitavat talviset leikkuut. Vasemmalla on vaahtera, joka on joskus typistetty, ettei siitä kasvaisi kovin korkeaa. Pitää sitäkin leikata, etteivät oksat kasva liian pitkiksi esim. talon seinään päin.

Wednesday 25 August 2010

Muotopuutarha muotoutuu

Nyt elokuussa alkaa muotopuutarhan ensimmäisissä kukkapenkeissä jo olla rehevää.
Tällä hetkellä siinä kukkivat keltaiset liljat, ehkä tarhasarjalilja 'Citronella', ja töyhtövana (Eucomis).
Tästä lähdettiin:

Muotopuutarhan idea syntyi, kun rintamamiestaloni ja tien välissä on suorakulmainen paikka kahden ojan välissä. Ojat on nyt täytetty, niissä on salaojat, mutta silti paikka mahdollistaa symmetrian ja geometrian paremmin kuin puutarhani mikään muu kohta.
Alun perin tässä on ollut omenapuita ja marjapensaita, alue oli varsin heinittynyt, joten ensimmäiset vuodet vain niitin sitä viikatteella, sittemmin ruoholeikkurilla. Yksi puu oli jo kaadettu, toinen, 'Åkerö', on vanha mutta sympaattinen ja luo osaltaan tilan tuntua alueen laidalla. Toisella laidalla (kuvasta vasemmalle) on pari vaahteraa.

Vanhat marjapuskatkin ovat sympaattisia ja suosittuja lintujen piireissä. Säästänkin niitä mahdollisuuden mukaan, pari mustaa viinimarjaa ja pari karviaista.

Viime keväänä alkoi maan kaivuu, oikeastaan siksi kun minulla oli jo taimia tähän kohtaan ja siksi, että kuivikekäymälän säiliö piti tyhjentää...
Muotopuutarhan voi tehdä monella tavalla, itse päädyin englantilaiseen muotopuutarhaan, jossa on geometrinen rakenne mutta ryöppyävät kasvit. Kaivan neljä samanmuotoista kukkapenkkiä, yhden alueen joka kulmalle. Niiden väleihin jäävät nurmikäytävät ja keskelle pyöreä pieni kenttä.

Kesäkuussa muotoilin 'Flammentanz'-köynnösruusulle pajuista ja muista vesoista kaaren. Niitä peratessani viskelin lehdet ja pienet oksat maan peitteeksi.
Toiselle puolelle kaarta tulee alppikärhö 'White Swan'. Pienet pajuaidat reunustavat tien puoleisia kukkapenkkejä. Talveksi on pakko virittää tähän peuroja vastaan kunnon verkko.

Heinäkuun alussa taimet ovat kasvaneet mukavasti. Aivan kaaren edessä on yksi vanhoista mustaherukoista. Etualalla valkoista sormustinkukkaa ja neilikkaruusu 'Pink Grootendorst', sekä tähtimagnolia (Magnolia stellata) kokeilumielessä, kestääkö talvea.

Heinäkuun lopulla, helteiden kuivattaman nurmen kera. Yksi auringonkukkakin on sopivasti kylväytynyt kukkapenkkiin, sillä pidän talvisin lintulautaa omenapuussa. Tuo ruusukaaren toisen puolen kukkapenkki ei vielä ole kokonainen, sillä tuolla kaukaisella reunalla oleva karviainen on niin suuri ja villiintynyt, etten ole vielä saanut kerättyä tarpeeksi voimia sen kanssa taiteiluun/taisteluun. Osa tai osia siitäkin jää tähän, ehdottomasti. Siinä on hyvät ja mehukkaat marjat.
Talon edustan kukkapenkit valmistunevat ensi keväällä, sain vasta tasoitettua maan siltä kohdalta. Minulla oli vieras Englannista käymässä, ja tietysti hänen piti päästä puuhaamaan englantilaisessa puutarhassani. Se olikin hikistä hommaa.

Englantilaisen vieraani ottama kuva englantilaisesta puutarhastani.
Photo courtesy of Mr. R. E. Seijo

Monday 23 August 2010

Ruusuja

Vanhastaan pihassani kasvaa kahta ruusua. Tämä on mysteeriruusu, joka kasvaa entisen Petronellan talon/koulun/saunatuvan kivijalan vierellä, kuivassa ketopaikassani. Se on sinnitellyt siinä pitkään ja olen alkanut lisätä sen juurelle vähän kompostia. Varovasti silti, ettei kuiva keto muutu nokkospöheiköksi niin kuin suuri osa pihaani muuten on...

Lähetin kuvia mysteeriruususta tutulleni, Hongiston taimiston omistajalle, mutta ei hän osannut sanoa mitä tämä on – ruusuja on tuhansia ja tämä on niin vanha, ettei ehkä tätä samaa enää ole tuotannossakaan. Joku tänne varta vasten istutettu herkku se silti on. Kukkii kerran, heinäkuussa. Muistuttaa kartanoruusuja. Leviää jotenkin, sitä on heinikossa vähän siellä sun täällä pienellä alalla. Tuoksuu jumalaiselta.

Toinen alkuperäisasukas on juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia 'Plena'). Se on komea noin kymmenen neliömetrin kokoinen puska vanhan talon edustalla.

Olen jo lakannut päivittelemästä "onpa siinä tänä vuonna valtavasti kukkia". Niitä on joka vuosi yhtä paljon, juhannusruusu ei petä ilmeisesti koskaan.
Istutin pihalleni jo pari vuotta sitten toisenkin, hennon vaaleanpunakukkaisen 'Papulan', mutta se on vielä hyvin pieni. Se on kedon laidalla, kuitenkin kaukana mysteeriruusuista jotta ne eivät tukahdu.

Itse istuttamani apteekkarinruusu (R. Gallica-ryhmä 'Officinalis'), eli se, joka on nähnyt mualimaa... Korit tulevat Elsan lempituolin nettikauppaan, en ole vielä ehtinyt laittaa hyllyyn.

Tänä keväänä istutin 'Flammentanz'-köynnösruusun muotopuutarhaani. Se ei ole vielä kukkinut, tämä kuva on naapurini pihasta, jossa heidän ruusunsa kukkii aina sopivasti miehen syntymäpäivänä!

Muotopuutarhassani on myös tämä ihanuus, neilikkaruusu (R. Grootendorst-ryhmä) 'Pink Grootendorst'. Se on kukkinut tänäkin kesänä, siis ensimmäisenä kesänään, tällaisin viehkoin kukkatertuin jo kauan. Hyvä tyttö!

Sunday 22 August 2010

Elokuun kalenteripoika

Pastori Pantteri, aka Musti suoristaa liperinsä sunnuntaiaamuisin ja pitää pienen saarnan. Saarnoja tulee joskus muulloinkin, varsinkin jos on ruoka-aika eikä emäntä reagoi siihen ajoissa, tai jos ollaan kaupungissa ja emäntä on ulkona Ransun kanssa. Silloin Musti pitää kuuluvan puheen ylhäältä saarnastuolistaan parvekelasin takaa, pöydältä käsin.
Komenteluksikin sitä voisi kutsua, mutta kun on noin vakuuttava liperi niin kyllä se varmaan on saarna.

Arvoisat kuulijat. Sunnuntai on pyhitettävä levolle. Painakaa se mieleenne.

Saturday 21 August 2010

Villasta langaksi

Tähän asti olen kehräyttänyt villat langoiksi Perniön kehräämöllä. Se lopetti toimintansa ja uusi kehräämö onkin nyt hakusessa. Tässä muutama kuva Perniön kehräämön pölyisestä, hurisevasta ja sympaattisesta tunnelmasta.


Niin tästä heinänkorsisesta, kauraisesta, vähän kakkaisestakin villasta tulee pehmoista lankaa. On se vaan niin ihanaa ja ihmeellistä. Villa on ehkä maailman paras materiaali.

Todistusaineistoa emännästä itse leikkurin varressa. Lammas nauttii, kun saa rapsutusta ja kutittava vanha villa ihoa pistävine heinänkorsineen putoaa.
Huomaa kuvan oikeassa yläkulmassa lampolan jouluvalot...

Osan villasta, varsinkin liian rasvaisen kehräämön koneille, olen karstannut itse. Se käy ranteiden ja kyynärpäiden päälle. Vintilläni on karstauspenkki, pitäisi kokeilla sitä. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään karstavillaa myynnissä heikon kyynärpäätilanteen takia.