The peacock butterflies are enjoying my garden's weedy bits.
Kaaliperhosen toukat syövät rucolani ja retiisieni lehdet. Tässä ne popsivat pensasmerikaalia muotopuutarhassani.
Using Shetland dialect in Education
8 hours ago
Thursday, 12 August 2010
Ihania siipiä ja kamalia toukkia
The peacock butterflies are enjoying my garden's weedy bits.
Subscribe to:
Post Comments
(
Atom
)
.jpg)
.jpg)
.JPG)
.JPEG)
Luonnon monimuotoisuutta :) mutta kylläpä nuo toukat ovat tosissaan rouskutelleet! Pensasmerikaali on ilmeisesti herkkua.
ReplyDeleteNo juu, toukkalapset syövät hyvin ja kaikki käy mikä on kaalia: nauriit, rucolat, lehti-, kukka-, parsakaalit ja jopa tämä koristekasvi. Hitsin vitsi. En yhtään ajatellut keväällä sitä hankkiessani miten sekin tulee reikiintymään!
ReplyDeleteVastaakohan tämä jokavuotinen kehityskaari elämänoppikaarta? Lapsena/keväällä ollaan innoissaan ajattelematta liikoja järkevästi. Keskikesällä ja -iässä valkenevat elämän totuudet pikku hiljaa ja syksyllä/vanhana on jo monet läksyt oppinut. Mutta ensi keväällä puutarhuri-ihminen puhkuu jälleen samaa viatonta intoa...
Tuli välittömästi mieleen Karel Capekin Puutarhurin vuosi, juuri noin se menee!
ReplyDeleteNo mutta, niinpä meneekin, totta vieköön.
ReplyDeleteJa vielä muotopuutarhasta syövät mokomat. :)
ReplyDeleteAivan epätodellisen hieno tuo edellinen paikka. Toivottavasti joku oikea henkilö pelastaa sen.
Hei Tuire!
ReplyDeleteNoiden kaaliperhosten toukkien kanssa kamppailu on aika vaikeaa. Ekana kesänä kun olin raivannut kasvimaan ja nauriiden lehdissä oli miljoona toukkaa, keräsin niitä lasipurkkiin, kaadoin kiehuvaa vettä päälle ja muutuin itsekin vihreäksi.
Sitäpaitsi niitä on niin hirveän paljon... Paras katsoa asiaa läpi sormien ja nähdä jotakin kauneutta reikäisissä pitsilehdissä ;-)
Tuo edellinen kartano/kesämökki: todella. Mennyt aika (ilmeisesti empiretyyli, Venäjän vallan aika) ei palaa vaikka haluaisi. Juuri tuollaisessa paikassa pitäisi helmojen ja hattujen nauhojen hulmuta, ohuiden posliiniteekuppien kilistä, herrojen tutkia uutisia monokkelien läpi, sisäkköjen kulkea valkoisissa essuissa ja puutarhurien haravoida raitoja sorakäytäville.
Silti, pelkkä rakennus ilman elämääkin on jo arvokas. Ehkäpä jokin yhdistys, jos ei yksityinen perhe, voi estää ettei se lahoaa pystyyn.