Wednesday, 23 September 2026

Vanhoja uutisia kesältä

 Tämä kesä hurahti monesta syystä ohi niin, että ehdin kyllä sanoa kissa aika monta kertaa, etenkin Ransulle, mutta paljon muuta en ehtinyt. Esimerkiksi tärkeät uutiset puutarhasta ovat jääneet vallan raportoimati! Nyt alan korjata asiaa.

Kalukkipensaan ensikukinta on äärimmäisen tärkeä asia. Se kukki kesäkuussa, jolloin jouduin pomppimaan kaupunkiin kaikenmaailman asioihin aivan liian usein. Onneksi puskassa pysyivät kukat pitkään, monta viikkoa. 
Tähän kaunottareen, jonka nykyinen virallinen nimi on carolinanrosettipensas, ihastuin vuosi sitten Vakka-Taimessa, jossa näin sen kukkivana. Se oli saman tien menoa.

Carolinanrosettipensas kasvaa pitkässä metsäpuutarhapenkissä.

Kukkia taisi tulla yhteensä vain kolme, mutta tärkeintä on, että puska on ollut rehevä koko kasvukauden ja vaikuttaa viihtyvän. Selvisi myös talvesta liehuvin lipuin. Kalukkipensaan viininpunaiset kukat sointuvat täydellisesti taustalla häämöttävään Rohaniin.

Rohanissa kun on tuota tummaa viininpunaa enemmänkin. Kesäkuussa siellä kukkivat lehtoakileijat, viininpunakukkainen on itsekseen tullut siementaimi. Valkoiset olen kasvattanut siemenestä lajikenimellä 'Greenapples'. Kukissa on häivähdys vihreää.
Tässä kohdassa kukkien taustana kasvaa erityisen tummalehtinen pyökki 'Rohan Weeping', joka näkyy mustanpuhuvana edellisessäkin kuvassa.

Metsäpuutarhapenkin toisessa päässä, enemmän vaahteran varjossa, kasvaa isopähkinäpensas 'Purpurea' eli veripähkinä. Sekin on kesäkuussa komean värinen. Särkynytsydän kasvaa sen vieressä huonossa maassa kituliaasti, mutta se ei haittaa. 
Lehtosinilatvan sinisyys ei välttämättä tähän yhdistelmään istu, mutta enpä ole raaskinut itsekseen joka paikkaan kylväytyvää kasvia tästä poistaakaan. Voisihan tuohon yrittää siirtää valkokukkaisen version, kun ne taas ensi vuonna kukkivat. Muulloin ei voi tietää, minkä väriset kukat kasvissa on. Harmi, etten huomannut tuota alkukesällä ajatella.

Kastanjakolmilehtikin kukki kesäkuussa!

Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' oli näin kaunis ja on toki edelleen. Olen siirtänyt tähän metsäpuutarhapenkkiin, vaahteran alle toivottomaan kuivuuteen, perusvärisiä ukkolaukkoja kuistin kulmalta. Siinä kun haluan ylläpitää hienomman sävyistä purppuraista kantaa. Ukkolaukka tuottaa kovasti siementaimia, ja suurin osa on tietysti taantunut perusliilaksi.
Jos olisin sihdannut kameralla vähän ylemmäs, näkyisi carolinanrosettipensas taustalla.

Hyvänen aika – kun kuvia alkaa käydä läpi, löytyy vaikka kuinka monta aihetta, joista oli tarkoitus kirjoittaa, mutta aikaa ei ollut, mukamas.
Laitetaan loppuun kesäkuva Ransusta ja jatketaan toisella kertaa!


Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus
Kastanjakolmilehti Trillium sessile
Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas
Lehtoakileija Aquilegia vulgaris
Lehtosinilatva Polemonium caeruleum
Pyökki Fagus sylvatica
Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis
Ukkolaukka Allium hollandicum
Veripähkinä Corylus maxima 'Purpurea'

Thursday, 17 September 2026

Karkkia silmille ja suulle

 Jos kaikki ei aina menekään putkeen ja kasveja häviää, niin niitä myös herää!

Sinisade heräsi kesäkuussa. Olin lähes satavarma, että se kuoli talveen, kun köynnöksen suojana oli vain yksinkertainen villatakki. Mutta niin se vain alkoi puhjeta lehteen yllättävän korkealtakin. Nyt se on näin rehevä!
Kyseessä on japaninsinisade f. multijuga. Toivon, että näen jonakin vuonna sen erikoisen pitkät kukinnot. Toinen yksilö, joka olisi ollut vaaleanpunakukkainen erikoislajike, kuoli talveen. Se ei yllätä, vaikka harmittaa.

Se yllättää että kaikki kolme 'Pink Elephant' -verikonnantatarta ovat edelleen elossa! Lauhan edellistalven yli pärjääminen ei ollut ihme, mutta viime talvena oli kovia pakkasia viikkokausia lähes ilman lumisuojaa. 
Aina aiemmin ovat verikonnantattaret jääneet puutarhassani hyvin lyhytikäisiksi eli eivät ole selvinneet talvesta ollenkaan. Tämä on siis varsinainen ihme, joka otetaan suurella ilolla vastaan.

Samassa köynnösmajassa kukkii yhä kärhö 'Blekitny Aniol' erittäin kauniina. Viileä sinisävy on hurmaava kontrastiväri syksyiseen ruskeuteen.
Oikeasti nimi kai pitäisi kirjoittaa 'Błękitny Anioł', mutta se vaatii vähän erikoiskirjainten etsiskelyä.

Syysvuokoista tämä toinen elää ruusu-heinätarhassa. Se on nimettömänä saatu, en tiedä lajia tai lajiketta. 
Onneksi se on selvinnyt joten kuten myyrien massainvaasiosta ja kukkii, vaikkakin vaisusti.

Seuraava iloinen kärhöuutinen on metsäpuutarhan tarhakellokärhö 'Arabella'. Istutin sen vuonna 2017 onnettomana pikku raaskuna ja silloin se teki jonkun kukan. Sitten kului kahdeksan vuotta niin, etten ollut aina varma siitäkään, onko koko köynnös hengissä. Paikka on hyvin kuiva ja maa karu, tiukkaa savimaata. 
Viime vuonna 'Arabella' viimein tuotti kukkia ja nyt niitä on vähän enemmänkin! Se saa kiipeillä puskiin vapaasti niin kuin tahtoo, juuri tämä oli toiveenakin, että se tuottaa kukat pensaiden päälle. Varmaan kärhölle aika luontainen tapa kasvaa.

Jalohortensia Endless Summer The Original eli 'Bailmer' on kasvanut muotopuutarhassa ainakin 15 vuotta, mutta ei koskaan ole kasvanut tällaiseksi yli metriseksi pehkoksi kuin tänä sateisena kesänä. Istutin sen aikanaan penkin takaosaan ajatuksella, että siitä kasvaa kookas pensas, mutta totuus on ollut polvenkorkuinen vuodesta toiseen. Kukat ovat olleet piilossa muun kasvillisuuden takana ja näkyneet vasta läheltä, eikä hortensia kaikkina kesinä ole kukkinutkaan, kun on kärsinyt kuivuudesta.
On siinä nytkin jokunen kukinto ihan maanrajassa, mutta nuppuja on tuossa korkeallakin! Hurraa!

Silmäkarkin lopuksi karkkia makunystyröille. Kun peurat eivät enää ole päässeet puutarhaani, olen uskaltanut ostaa tomaatintaimen viime ja tänä vuonna. Viimevuotinen ei ollut kovin herkullinen, mutta tämä on ihan huippumaukas. Kuin karamelleja söisi! Lajike taitaa olla 'Tiny Tempations Orange'. Tällaisen hankin ensi vuonnakin, jos löydän. Hedelmiä kypsyy mustan puutarhavajan etelän puolella oikein mallikkaasti.


Jalohortensia Hydrangea Macrophylla-Ryhmä
Japaninsinisade Wisteria floribunda
Syysvuokko Anemone hupehensis tosin en ole varma, onko kuvan laji juuri se
Tarhakellokärhö Clematis Integrifolia-Ryhmä
Verikonnantatar Bistorta amplexicaulis

Saturday, 12 September 2026

Siihen homma taas meni

 Kivien pyörittämiseen, tai oikeastaan maasta kaivamiseen. Ne ovat ehtymätöntä luonnonvaraa.

Yksi tänä kesänä hankittu ruusu, Pomponella eli 'Korpompan' – ainoa tänä kesänä hankittu ruusu! – oli istuttamatta ja halusin sen ruusutarhaan. Samalla halusin siirtää kituliaasti kasvavan Boscobel -ruusun, joka kuuluu David Austin -ruusuihin. 
Ruusutarhassakin mellastavat myyrät, sen sai huomata esimerkiksi Boscobelin lähes olemattomista juurista.

Nyt istutin molemmat ruusut metalliverkolla vuorattuihin kuoppiin. Kuten tavallista, operaatiossa nousi kivi jos toinenkin. Pari mikroaaltouunin kokoista, pari leivänpaahdinta ja sitten liuta pienempiä. Edellisenä päivänä olin myös kaivanut maasta ison kiven. 
Yöllä heräsin siihen, kun käsivarsi oli jotenkin kipeä. Pian tajusin, miksi, ja jatkoin unia. Kyllä se siitä taas vetreytyy.

David Austin -ruusu The Poet's Wife eli 'Auswhirl' on yhä kukassa.

Ensi viikon ohjelmaan kuuluu ruusuluento Tampereella. Tampereen Puutarhaseuran jäsenilta pidetään ensi tiistaina alkaen klo 18. Luulen, että illat ovat nimensä mukaisesti vain jäsenille, mutta kannattaa ottaa selvää, jos olet liikkeellä Tampereen suunnalla tuolloin.
Puhun luennolla kokemuksistani David Austin -ruusuista sekä ruusujen hoidosta.

Tässä linkki Tampereen Puutarhaseuran tapahtumakalenteriin: KLIK.

David Austin -ruusu Abraham Darby eli 'Auscot' kukkii myös ihanasti parhaillaan. Se esiintyy myös jutun ensimmäisessä kuvassa, mistä kukkia ei tosin oikein tahdo huomata.

Tuesday, 8 September 2026

Poksahdus ja kellahdus

 Täällä tuulee! Ja sataa.

Ilo oli suuri, kun kotiin palatessani portailla oli vastassa kukkiva syklaamiruukku. Monena vuonna on ollut niin kuivaa, etteivät ne ole oikein jaksaneet kukkia. Nyt kukkia on jo muutama ja nuppuja paljon. Kukintavuorossa on murattisyklaami, keväällä kukkivasta balkaninsyklaamista näkyy vain pyöreitä lehtiä.

Puutarha alkaa olla himmailemaan päin, mutta onneksi asteriaika ja myrkkylijaviikot ovat vielä edessä. Muotopuutarhassa ilahduttaa Succisella inflexa 'Frosted Pearls'. Sillä ei ole suomenkielistä nimeä, mutta se kuuluu kerälatvojen sukuun. Siro kasvi, pikkuruiset kukat; aivan ihana! Se on vasta pääsemässä vauhtiin.

'Åkerö' -omenapuun oksat notkuvat satoa. Tämä oksa muodostaa kaariportin muotopuutarhaan.

Edellisen jutun kommenteissa Anna kysyi, todellako kirsikkasorvarinpensaan hedelmät poksahtavat auki. Nyt ne ovat auki kuin ryhmä laskuvarjohyppääjiä, kussakin varjossa roikkumassa muutama oranssihaalarinen tyyppi.
Puskassa alkaa olla vähän syysväriäkin.

Sorvarinpensaat ovat todellisia syksyisen puutarhan tähtiesiintyjiä!

Aamulla Ransulle ovea avatessani ihmettelin, mikä kumma vaalea pötkö lojuu vuokko-esikkopuutarhassa. 
Apua, sehän on rähmälleen kellahtanut madonnapatsas!
Sitä pystyyn nostaessani huomasin, että pallohortensia 'Hayes Starburst' on elossa! Viime talvena jänis oli syönyt sen niin perusteellisesti, ettei puskaa näkynyt koko kesänä. Nyt se on kuitenkin tehnyt kolme heiveröistä versoa. Paikka on sille liian kuiva, mutta onneksi tänä kesänä on satanut.

Parhaillaankin sataa. Ransu kellahti ruokapöydälle säitä pitelemään.
Pysykää kuivina!


Balkaninsyklaami Cyclamen coum
Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes
Murattisyklaami Cyclamen hederifolium
Pallohortensia Hydrangea arborescens

Saturday, 5 September 2026

Värejä ja väriyhdistelmiä

 Syysvärejä ei vielä näy Saaripalstalla, onneksi on paljon muunlaisia värejä.

Kirsikkasorvarinpensas kukki ilmeisesti hyvin runsaasti kesällä. Sen kukat ovat niin pikkuiset ja huomaamattoman väriset, ettei niitä tule noteerattua, kun on paljon komeampaakin kukassa. 
Nyt kukinta on muuttunut hedelmiksi, ja voi veikkoset, miten kauniita ne ovatkaan! Kun nuo kaikki vielä poksahtavat auki paljastaen kirkkaan oranssit siemenet, on puska kuin ilotulitus.

Siinä vieressä kukkii Pink Annabelle -pallohortensia. 

Vaaleanpunaisia pallukoita tarjoilee myös punahelmipihlaja.

Pilvihelmipihlaja (ent. helmipihlaja) on aivan ihana, mutta voi melko köykäisesti. Tässä kohdassa on niin paljon myyriä, että esimerkiksi viereinen sirotuomipihlaja kuivui ja ruusuherukassakin on vain muutama elävä verso. Juuria on syöty. Onneksi tämä kaunis pihlaja sinnittelee elossa.

Veripähkinäpensas on mukavan tuuhea. Se sai vähän vaurioita kevättalvella, kun leikkasin sen yllä kasvavasta vaahterasta ison oksan, joka rysähti pähkinän päälle, vaikka yritin kiskoa sitä sivummalle. Pähkinää suojaava jänis/kaurisverkko kai vähän pehmensi osumaa. Pähkinäpensas taipui, mutta vain yksi verso katkesi.
Keltaisenaan kukkiva ripsialpi näyttää kivalta pähkinäpensaan tummia lehtiä vasten, ja onpa ripsialpilla itselläänkin tummat lehdet etenkin alkukesällä.

Kurkataanpa sitten Rohaniin, sielläkin on tummaa, mutta keltaisen sijaan valkoiseen yhdistettynä. Purppuraheisiangervo 'Diabolo' on viimein kasvanut komeaksi, kun peurat eivät ole enää päässeet sitä syömään, ja siitä vasemmalle kasvaa superkorkea isosiniheinä 'Skyracer'. Se on myöhemmin, marraskuussa, aivan ihana lämpimänkeltainen ilmestys.

'Diabolon' edessä kasvaa helminukkajäkkärä. Sehän on loistoperenna, kukkii ikuisuuden. Se on edukseen monessakin yhdistelmässä, mutta tummaa vasten erityisen dramaattinen.

Kasvimaalla on oranssia, kun ruusupapu 'Celebration' ja kehäkukat kukkivat.

Lopetetaan juttu samansävyiseen Bathsheba-ruusuun.


Helminukkajäkkärä Anaphalis margaritacea
Isosiniheinä Molinia caerulea ssp. arundinacea
Kehäkukka Calendula officinalis
Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes
Pallohortensia Hydrangea arborescens
Pilvihelmipihlaja Sorbus frutescens
Punahelmipihlaja Sorbus vilmorinii
Purppuraheisiangervot ovat lännenheisiangervon, Physocarpus opulifolius, punalehtisiä lajikkeita
Ripsialpi Lysimachia ciliata
Ruusupapu Phaseolus coccineus
Veripähkinäpensas Corylus maxima 'Purpurea'