Loppukesän veneretki

 Ystävä pyysi ex tempore retkelle mukaan, juttu alkoi maa-artisokasta ja pian olin tekemässä pikapikaa eväsleipiä. Eilen saattoi olla kesän viimeinen lämmin päivä ja olin jo saanut päivän työt viivattua yli, joten ei tarvinnut kauaa miettiä, lähdenkö mukaan vai en.

Lähdin! Heti alkumatkasta katsoimme, kun kaksi merikotkaa stressasi kalasääskeä pudottamaan saaliinsa.

Veneilevä ystäväni on erityisen kiinnostunut kartoittamaan metsäomenapuita, joita joillakin saarilla on paikoissa, joissa ne eivät ole päässeet risteytymään tarhaomenapuiden kanssa. Hän kiertää nämä tietyt saaret, joissa tietää puita olevan.

Minulla oli ihan väärä linssi, zoomlinssi, kun olin äkkiä napannut kameran mukaan sillä linssillä, mikä siinä sattui olemaan. En saanut kokonaiskuvaa isosta metsäomenapuusta. Nämä kasvavat usein saarten rannoilla, rantalehdoissa.

Jatkoimme sisemmäs saaren metsään. 

Sitten seuraavaan kohteeseen.

Saarten rantakallioita ja niissä sinnittelevää kasvillisuutta ei kyllästy ihailemaan.

Merikotkia on nykyisin niin paljon, että kyhmyjoutsenilla näkee poikasia enää aika harvoin, eikä lainkaan sellaisessa määrin kuin vuosikymmeniä sitten. Tällä parilla oli kuitenkin kaksi poikasta.

Allekirjoittanut valtavan paksuisen vanhan metsäomenapuun juurella. Lähdin retkelle suoraan pihakiveyshommista, ja sen on lookki näköinenkin. Onpahan aito.

Tämän pähkinälehdon iäkkään tammen alla sydän löi ylimääräisiä lyöntejä. Onneksi minullakin on nyt pihatammi! (Se itsekseen tullut siementaimi, joka pääsee nyt kasvamaan, kun sen yllä kasvanut kuusi kaadettiin).

Haluan vielä oman pähkinälehdon, sille on jo paikkakin katsottuna, mutta siinä on nyt vielä laho saunani jonkin aikaa.

Huomasin saarten rantametsissä runsaasti kiertotatarta eli samaa kasvia, jonka ilmestymistä pihalleni olen tänä vuonna ihmetellyt. Ehkä jokin viime talvessa sai sen itämään erityisen runsain mitoin. Voi myös olla, että se on peurojen herkkua ja päätynyt peuranpaskan mukana pihalleni. Mutta miksi se ei ole aiempina vuosina itänyt. Pienellä ihmisellä paljon ihmeteltävää. 

Eilen oli sopivasti Suomen luonnon päivä. Sen kunniaksi nypin itsestäni pois nelisenkymmentä punkkia.

Kiipesimme vuorelle eli tämän pienehkön saaren korkealle kalliolle, josta avautui näkymä etelään ja länteen. 

Takaisin vakaan ja luotettavan menopelin luo.

Lännessä päin oli utuisen kostean oloista, luulen, että Ahvenanmaalla satoi.

Iniön Perkalan vanha lentomajakka näkyy.

Kävimme pikaisesti katsastamassa kolmannenkin saaren. Katajat ovat kyllä kauniita, mutta ne valtaavat saaret rannasta rantaan. Heinät ovat hienoja, niitäkin on tuossa monta erilaista pienessä notkelmassa. Olen lapsesta asti ihastellut saarten sitkeää kasvillisuutta ja sen monimuotoisuutta.

Sitten kotia kohti. 

Olen aiemminkin sanonut: merimetso on saariston Batman.

Mökki ja merimerkki.

Valo oli kiinnostava, ihan kuin olisi ollut myöhä ilta, mutta kello oli tuskin kuuttakaan.

Vanha vene osaa omaan valkamaansa lähes itsekseen.

Kiertotatar Fallopia convolvulus

Metsäomenapuu Malus sylvestris

Pähkinäpensas Corylus avellana

Tammi Quercus robur