Bessera kukkii jälleen

 Sekä muiden huonekasvien kuulumisia.

Tässä hän on! Bessera elegans. Ei suomenkielistä nimeä. Ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi hän on korallipisara, mikä on varsin osuva, kuten myös tieteellisen nimen elegans. 

Bessera elegans on asunut kanssani jo monta vuotta, mutta ei ole kukkinut vuosiin. Taisi kukkia vain ensimmäisenä vuonnaan. Olen vienyt kasvin joka kesä ulos, kuten lähes kaikki muutkin huonekasvini, ja kukkavarsia on alkanut nousta, mutta ne ovat näivettyneet.

Kun viime viikolla puhuin äitini kanssa asiasta, hän totesi, että ehkä kasvi ei pidä tuulesta. Se voi olla. Täällä tuulee lähes aina, nytkin aika navakasti, aurinkotuolit ovat lentäneet kumoon. Ja jos kasvi tarvitsee kukinta-aikana vähän runsaampaa kosteutta, se ei sitä paljon saa, sillä unohdan kastella ulkoruukkuja. Ne saavat vettä hyvin harvoin. Pelargoneillehan se sopii, mutta kaikille ei. 

Bessera elegans on sipuli/mukulakasvi, ja nehän ovat lähellä sydäntäni. Lehdet ovat ruohosipulimaiset, mutta kovemmat ja jäykemmät. Kasvi on kotoisin Meksikosta, mutta en ole tarkemmin perehtynyt sen kasvupaikkatoiveisiin. Täksi kesäksi päätin jättää sen sisälle. Ja tästä lähin se saa aina viettää kesät sisällä!

Huonekasvini ovat ehkä vähän epätavallisempaa sorttia. En voi kasvattaa trooppisia huonekasveja, jotka ovat tavallisempia, sillä sisälämpötilani voi laskea talvella lähelle nollaa. Kesäksi kannan kasvit ulos. Kuistin rapuilla on varjoisaa, siinä viihtyy kultaimarre. Riippaorvokki voisi hyötyä uudesta ruukusta, se on elänyt samassa vihreässä ruukussa varmaan kymmenen vuotta ja alkaa olla kärsineen näköinen.

Verenpisaroillekin pohjoispuolen kuisti on oikea paikka, auringossa ne näivettyvät. Tämä on palleroverenpisara 'Auntie Jinks'. Hankin sen pistokkaana Plantagenista jo viime vuoden keväällä, mutta sinä kesänä se ei kunnolla kukkinut, ei oikein kasvanutkaan. Nyt on ollut parempi vuosi. Pienehköt kukat ja somasti taipuvat ulommat terälehdet ovat kovasti mieleeni.

Siro ja pienikasvuinen 'Whiteknights Pearl' on aarre ja elää keittiössä ympäri vuoden, jossa se on silmien alla sekä kastelua että pikkuisten kukkien ihailua varten. Se on tämän pöydän nurkalla, jossa teen töitä, sillä työpisteeni on tilanpuutteen vuoksi keittiössä.

Mennäänpä pikaisesti katsastamaan pelargonit, sillä niistä lähes kaikki elävät ulkoilmaelämää. 

Aina on joku kukassa, tällä kertaa näyttävimmin pienikasvuinen kotipelargoni 'Tessaloniki' (tarkemmin sormipelargoni). Vaikka on pieni, voi silti näkyä kauas! Viereinen pelargoni on myös tulossa kukkaan, se taitaa olla 'Cheeky Chappy'. Pelargonini elävät pienissä ruukuissa, sillä talvetustilaa eli tilaa ikkunoilla on vähän. Ja selvästi pelargonit sietävät ahdasta ja helposti kuivuvaa multatilaa.

Pelargonien vieressä kesää viettää Ornithogalum viridiflorum, entinen Galtonia. Nykyään siis tähdikkeihin kuuluva. Ei suomenkielistä nimeä. Viridiflorum merkitsee vihreäkukkaista.

Vaahteran varjossa on ×Rhodoxis tai Rhodohypoxis tai Hypoxis. Taimipurkin nimimerkinnät olivat niin moniselitteiset. Ehkä tämä on Rhodohypoxis eli iirikki. Kasvi on eteläafrikkalainen ja kasvaa mukulamaisesta juuresta. Talvet viettää rutikuivana ja lehdettömänä, kukinta-aikaan ottaa mielellään vettä vastaan. 

Toissa talvena nämä melkein kuolivat, kun sisälämpö käväisi pakkasella ja ovat edelleen toipumassa siitä. Aiemmin ruukku on ollut täynnä lehtiä, mutta eivätköhän nuo tuosta taas runsastu.

Talon toisella nurkalla, jossa käyn harvemmin, paitsi lojumassa riippumatossa, viettää kesää joukko sipulikukkia, jotka saisivat olla kesät aika kuivina: ritarinkukkia, neidikkejä sun muita. Tänä vuonna ne ovat saaneet vettä vähän tavallista useammin ja moni on yhä tai taas lehdessä.

Pari amppelipelargonia on ripustettu puiden oksille ja ne kuivuvat äkkiä tuulessa. Eivät ne silti kovin herkästi kuole, vaan kukkivat mahdollisesti entistäkin paremmin. Pelargonit ovat niin tällaisen minuntyyppisen ihmisen kasveja, joka unohtaa kastelun!

Tämä kaunis pienikukkainen on 'Deerwood Lavender Lass'.

Pelargonium sidoides elää ympärivuotisesti olohuoneessa oikeastaan siksi, etten ole keksinyt sille ulkona järkevää paikkaa ja sen amppeliruukku on melko painava. Leikkasin jo lattiaan asti roikkuvia kukkavarsia, nyt kukassa on vain tämä pieni rypäs. Sen taustana on vielä nuori sitruunapuu.

Tämä on pelargoneistani kaunein, pitäisi vielä jostakin löytää Pelargonium triste.

Kotipelargoni Pelargonium Zonale-Ryhmä

Kultaimarre Phlebodium aureum

Neidikki Nerine

Palleroverenpisara Fuchsia Hybrida-Ryhmä

Riippaorvokki Viola hederacea

Ritarinkukka Hippeastrum

Sitruuna Citrus × limon

Englanninsinililjat esiin

 Oli jo aikakin!

Katajapenkissä(kin) oli melkoinen rehotus. Pelkäsin, että jos vielä odotan rehotuksen pahenemista, käy kuten viime vuonna ja kitken vahingossa keltakielokin. Nyt niitä ei ole enää kuin yksi, kiitos viimevuotisen kitkentäintoni. Mutta milläs muulla saat puna-ailakit ja lehtoakileijat kuriin kuin raivoisalla kitkennällä?

Tämän kuvan otin kyllä sen takia, että tuo 15-vuotias alppiruusu vähän naurattaa. Se kun ei kasva millään. Sen keskeltä kasvava rohtovirmajuuri on monin verroin korkeampi! Alppiruusu siis ei ole mikään kääpiölajike, vaan 'Catawbiense Grandiflorum', josta pitäisi kasvaa aika kookas. Tuollainen parimetrinen, kuten virmajuuret.

Rohtovirmajuurilla tuntuu muutenkin olevan tänä vuonna suuruudenhulluuden oireita. Muutaman metrin päässä, kosteikkopuutarhassa, ne ovat ryhtyneet kasvamaan ojan pohjalla ja nousevat sieltäkin lähes kahden metrin varsilla. Ei niiden tarvitsisi, kyllä ne varmaan valoa saisivat vähemmälläkin, vaikka tuolla on muutenkin rehevä kasvillisuus. Ainoastaan muutama rohtosormustinkukan varsi yltää yhtä korkealle. Nekin ovat tänä vuonna ennätysmitoissa.

Kirjokurjenmiekka 'Kermesina' kukkii huomattavasti maltillisemman korkuisena. Se ei ole yhtään normaalia korkeampi. Isot lehdet kuuluvat kilpirikolle.

Onkin aika jännää seurata tänä vuonna näitä venymisiä. Osa kasveista on ihan hurjissa mitoissa, osa pysyy samanlaisina kuin aina.

Mutapuutarhan toisella puolella on sysikurjenmiekka tullut kukkaan. 

Samassa penkissä nuppuilleen tarhakurjenmiekan henkilöllisyys selvisi, kun kukka avautui. Se on 'White City' eli sama kuin muotopuutarhassakin. Olin näköjään siirtänyt siitä osan sinne, osan tänne. Seurana tässäkin kukkii rohtovirmajuurta ja sitten on tuo ihanan värinen nimetön tarhaidänunikko, jonka olen kasvattanut siemenestä.

Katajapenkistä tässä piti puhua, joten takaisin sinne. Kitkemisen jälkeen löytyivät ne kasvit, joita tässä pitäisi kasvaa. Kerrottu idänkurjenpolvi 'Plenum' on erittäin suloinen. Revin sinnikkäistä pohjoissavolaisista puistolemmikeistä suurimman osan, mutta tuo valkoinen sointuu idänkurjenpolveen liian ihanasti, jotta olisin sen tästä kohdasta poistanut. 

Kultatesma kukoistaa tänä kosteana kesänä. Kitkin sitä vahingossa vähän juurineen ja siirsin palan kuistin viereen, sillä tämä on yksi lempiheiniäni. Se on tässäkin värikimarassa niin paikallaan, ettei paremmasta väliä. Kuistin kulmalla se myös palaa lähtöpisteeseensä, sillä sinne istutin ensimmäiset siemenestä kasvattamani kultatesman pikku taimet, jotka myöhemmin siirsin tähän katajapenkkiin.

Kultatesmat ovat tänä vuonna melko korkeita. Niiden takana oleva marhanlilja 'Guinea Gold' on joka kesä puutarhani korkein lajiaan, lähes kaksimetrinen. Kultatesman kukkaröyhyt eivät koskaan ennen ole kisailleet marhanliljan varsien kanssa.

Mutta ne englanninsinililjat! Juu, ne löytyivät ja kyllä ne näkyivät jo ennen kitkentää, nyt näkyvät paremmin. Kuvasta näkee hyvin eron espanjansinililjaan: aidolla englanninsinililjalla kukkavarsi nuokkuu. Kukat ovat myös tummemman siniset. Minulle on käynyt kaksi kertaa niin, että hankin englanninsinililjaa ja sain espanjalaista (tai kenties niiden risteymää). Lopulta tilasin siemeniä Englannista ja kasvatin nämä, ja sain aitoa tavaraa.

Tämän tähdikin henkilöllisyyttä en ole ehtinyt tutkia. Samanlaista, myöhään kukkivaa tähdikkiä löytyy parhaillaan myös ruskopenkistä. Tämä on lähes samannäköinen kuin turkintähdikki, mutta se kukki jo toukokuun alussa. Mietin, voiko sarjatähdikki kukkia näin myöhään. Tutkin ja palaan asiaan. 

Mutta eikö ole kultatesma ihana tämänkin kanssa! Lisäksi tässä katajapenkissä on purppuraorvokkia, jonka istutin alun perin alppiruusun aluskasviksi. Ajattelin, että se sointuu siihen hyvin, mutta sointuu se kaikkeen muuhunkin, on levinnyt sinne tänne koko penkkiin.

Purppuraorvokkia kasvaa myös nietospensas Deutzia × rosea Yuki Cherry Blossomin ('Ncdx2') alus– ei vaan päällyskasvina. Mikä näitä puskia vaivaa! Kääpiötauti?

Tämän puskan kanssa en kyllä alun perin ollenkaan selvittänyt, miten matalaksi tämä jää, ja jouduin sen siirtämään ensimmäisestä paikasta tähän katajan alle. Mutta saisi se kyllä kasvaa korkeammaksi kuin tuo onneton kymmenen senttimetriä, josta purppuraorvokkikin pistää paremmaksi. Lisäksi viereisen myrkkyliljan jättikokoiset lehtitötteröt olivat kaatuneet Yukin päälle. 

Hyvä, että Yuki löytyi, se oli tosiaan aivan muiden peitossa. Mutta tälläkin kerralla taisi käydä haaveri, sillä kitkennän jälkeen tajusin, etten näe rikkilaukkaa kerrassaan missään. Kyllä se tuossa penkissä vielä keväällä oli. Toivon, että maassa on sen sipuleita jäljellä!

Loppukevennykseksi puska puutarhan toisesta päästä. Tämäkin on jäämässä maanpeittokasvin alle! Täpläpeipit ovat ryhtyneet kasvamaan tänä vuonna runsaasti korkeutta ja tahtovat nyt peittää Wine and Roses -komeakotakuusaman (eli 'Alexandran'). Komea on harhaanjohtava nimi puskalle, sillä tämä on nipin napin polvenkorkuinen, vaikka on ties kuinka monta vuotta tuossa kasvanut. Tai siis ollut, ei kasvanut.

Olisiko kyseessä maanpeittokasvien vallankumous? Ne muodostavat vihervyöryn ja peittoavat kohta kaiken?

Englanninsinililja Hyacinthoides non-scripta

Idänkurjenpolvi Geranium himalayense

Kilpirikko Darmera peltata

Kirjokurjenmiekka Iris versicolor

Komeakotakuusama Weigela florida

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Puistolemmikki Myosotis sylvatica

Purppuraorvokki Viola adunca 'Purpurea'

Rohtovirmajuuri Valeriana officinalis

Sysikurjenmiekka Iris chrysographes

Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Tähdikki Ornithogalum

Täpläpeippi Lamium maculatum

Hyvät ja huonot uutiset katajapenkistä

 Katajapenkki on jatkumoa mäntyjen alustan metsäpuutarhalle. Myös vaahteran metsäpuutarha on tässä lähellä. 

Alueelle kuuluu periaatteessa hyvää. Kultatesmat voivat hyvin ja niitä nousee sieltä täältä. Purppuraorvokki, josta on kai nykyään tullut purppurametsäorvokki, tuo hienoa tummaa kontrastiväriä siellä täällä. (Viljelykasvien nimistössä ne ovat kaksi eri lajia, mutta monen muun tahon mukaan ent. adunca 'Purpurea' = riviniana 'Purpurea' tai Purpurea-Ryhmä). Marhanliljat nousevat komeasti, näistä yksilöistä on perinteisesti tullut pihani korkeimmat. Lajike on 'Guinea Gold'.

Purppurametsäorvokki on myös loistava väripari kermanvaalealle ternivuokolle. Se ei ole enää näin komeasti kukassa, mutta myös ternivuokko on kukkinut tänä keväänä ihanan pitkään: edelleen on kukkia jäljellä.

Pitkät kukinnat taitavat jatkua, sillä ainakin täällä meillä näyttää kahden viikon ennuste sitkeästi viileää: korkeintaan 15 astetta. Tänään oli kyllä peräti 16 ja tuulensuojassa ehkä vähän enemmänkin. Hieno, aurinkoinen, vaikkakin tuulinen päivä.

Katajapenkin reunalla kukkii edelleen kaksi Fritillaria elwesii -pikarililjaa.

Olen erittäin iloinen savolaisista lemmikinsiemenistä, joita Hiidenkiven puutarhan Minna lähetti joitakin vuosia sitten. Ne ovat selvästi ottaneet katajapenkin omakseen ja väreissä on sekä sinistä että valkoista – taivaallisen kaunista!

Näihinkin kukkiin on kultatesma mitä täydellisin kumppani.

Mutta voi! Keltakielokkia löytyy enää yksi ja se on minun syyni. Kitkin raivoisasti joka puolelle siementänyttä puna-ailakkia viime kesänä, kun tajusin, että kourassani on keltakielokin lehtiä. Toivoin, etten ollut repinyt sitä juurineen. Käänsin kottikärryllisen rikkaruohoja nurin niskoin, mutta siitä oli mahdotonta eritellä, mitkä juuret saattoivat olla mitäkin.

No, tänä keväänä kielokkeja on enää yksi ja sekin on niin vaivaisen kokoinen, ettten pysty saamaan siitä kunnollista kuvaa – ainakaan toistaiseksi. Yritän vielä, tuossa näkyy olevan vielä nuppu, ja tietysti tarkkailen haukkana maan pintaa sen toisen löytääkseni. 

No siis. Eihän sitä maan pintaa tietenkään näy. Kuten viime vuonnakin, on katajapenkissä jälleen ihan hirveä rehotus, eikä sieltä keskeltä ole kovin helppoa löytää pientä kasvia.

Voisinkin tehdä sellaisen järkevän päätöksen, etten vastaisuudessa kasvata mitään metriä matalampaa, sillä se häviää tänne viidakkoon.

Aikaisin kukkivat voivat toki olla matalampia. Punakolmilehti ehti jo kukkia toukokuun puolivälissä.

Purppurapikkusydän 'Aurora' on kauneimpia lajikkeita nimeä myöten. Taustalla kukkii vaskivarjohiippa 'Orangekönigin'.

Seuraavaksi jännätään, koska englanninsinililja kukkii. Tarhalyhtykärhö Princess Kate on myös noussut, ihanaa.

Englanninsinililja Hyacinthoides non-scripta

Keltakielokki Uvularia grandiflora

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Lemmikki, puistolemmikki Myosotis sylvatica

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Punakolmilehti Trillium erectum

Purppurametsäorvokki Viola riviniana 'Purpurea' tai Purpurea-Ryhmä

Purppurapikkusydän Dicentra Formosa-Ryhmä

Tarhalyhtykärhö Clematis Texensis-Ryhmä

Ternivuokko Anemone × lipsiensis

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense

Vuokkoja, esikkoja ja muuta pientä

 Tämä kevät on helpompi kuin moni aiempi, sillä tuntuu siltä, että vähän kaikesta ehtii raportoida – paitsi sitten, kun menee selaamaan kuvia ja huomaa, mitä kaikkea onkin jo kukkinut ja mistä piti kertoa!

Jotakin jää pakostakin syksyyn ja talveen, kun ei millään pysty kaikesta kertomaan, mutta otetaan nyt vaikka valkovuokot, kun ne kukkivat parhaillaan. Vuosikausia sitten Särkän perennataimistolta ostettu sinerväkukkainen valkovuokko myytiin nimellä forma caerulea eli sininen muoto, mutta nykyisin tämä lienee 'Robinsoniana'. Hämyvuokoiksi näitä sinerviä ja punervia kutsutaan, mutta siis valkovuokon muotoja nämä ovat.

Olen vähän kahden vaiheilla siitä, pidänkö väristä vai en. Se on jotenkin outo eikä yhtään raikas, kuten valkovuokko tavallisesti. Taustalla on rotkolemmikki, joka on ihanan värinen. Ehkä ongelma on se, ettei 'Robinsoniana' oikein soinnu tälle kasvupaikalleen, johon sen ensiksi istutin.

Ruohomaiset korret ovat kaikki käärmeenlaukkaa, se kylväytyy holtittomasti itusilmuillaan, mutta se on niin herkullinen, että onhan se hyvä asia. Ei tosiaankaan tarvitse mitään kevätsipuleita ostaa kaupasta! Tarhakieloakin tuolta nousee, komeita paksuja pötkylöitä.

Pistetään tähän väliin rotkolemmikki lähempää, kun tämä on ensimmäinen kukassa ja niin kaunis. Alun perin tämä oli kirjavalehtinen, mutta en pistänyt pahakseni vihreäksi muuntumista. Kimalaisetkin pitävät tästä, kuten usein kasveista, joissa on monta pikku kukkaa lähekkäin.

Penkin takaosassakin olisi 'Robinsonianaa', mutta se on syöty! Kivimuurin kolojen tienoilla näkyy usein vilistävän pieni metsämyyrä. No, tämä tuho ei paljon haittaa. 

Ikävämpi uutinen on se, että metsäjänis näkyy yhä käyvän puutarhassani – muutamia tarhajouluruusun varsia on syöty silloin tällöin edelleen. Sekään ei hirveästi haittaisi, kun niitä on niin paljon, mutta vastikään esittelemäni 'Pink Elf' -varjohiipan ensimmäiset ikinä kaksi kukkavartta on popsittu! Ne on katkaistu reilun kymmenen senttimetrin korkeudelta, joten kyseessä on lähes satavarmasti jänis. Tuskin myyrä on vaappunut varpaillaan syödäkseen niin korkealta. Sitä paitsi talvisista käpälänjäljistä olen voinut nähdä, että talvivihreä vaskivarjohiippa kuuluu jäniksen ruokavalioon.

Muutama vuosi sitten hiffasin, että 'Robinsoniana' sointuisi täydellisesti muotopuutarhaan. Siirsin sitä, ja kyllä se tosiaan tänne sointuu paremmin.

Kaverina kukkiva helmililja on pieni kysymysmerkki. Kauan sitten istutin 'Ocean Magic' -persianhelmililjaa, ja se on liukuvärinen, mutta ei näin voimakkaasti. Sitten sain 'Grape Ice' -isohelmililjan siemeniä blogiystävien tapaamisessa, mutta sen kukissa olisi enemmän violetti alaosa, ja lehtikin olisi isohelmililjalle tyypillisen leveä. Siementaimia nämä taitavat joka tapauksessa olla, ehkä kyseessä onkin ihan oma siementaimiristeymä. 

Helmililjat ovat jotenkin huomaamattomia sivuroolin kasveja. Vaikka olen niitä innolla istuttanut lähes joka syksy, tuntuu aina olevan jotakin tärkeämpää ja huomattavampaa kukassa. Oli se sitten isompi tai pienempi kukka. Olen vähän asiaa harmitellutkin ja miettinyt, että helmililjoista pitäisi tehdä oma blogijuttunsa. Mutta se saattaa olla niitä aiheita, jotka näkevät päivänvalon vasta puolen vuoden päästä.

Viereisessä penkissä kukkii balkaninvuokko 'Blue Snow' yhä vain. Lajikenimi on pieni mysteeri, sillä sitä nimeä ei näytä olevan missään luotettavissa rekistereissä, mutta sillä nimellä tämän Hollannista Nijsseniltä tilasin enkä toistaiseksi ole löytänyt saman näköistä balkaninvuokkoa, joka olisi kukan sisäpuolelta lähes valkoisensininen. Väri on huippukaunis.

Läheisessä metsäpuutarhapenkissä kasvaa sinnikäs esikko, tai näitä on kaksikin kappaletta. Harmittelen sitä, että monet esikot kuolevat puutarhassani, mutta nämä kaksi loistokevätesikkoa ovat olleet tässä jo kymmenen vuotta, ylikin. Ihanan raikas väritys, valkoinen kukka keltaisella keskustalla tuolla vihreyden keskellä!

Muutama vuosi sitten istutettu aarre, kääpiöesikko 'Carrigdale', on onneksi elossa sekin.

Sen vieressä on tulossa kukkaan valkovuokko 'Pink Delight'. Mikäli sen kukkavartta ei syödä. Tämän saman metsäpuutarhapenkin toisessa päässä oli 'Monstrosa' tulossa kukkaan ja kun menin ottamaan seuraavana päivänä kuvia, oli kukkavarret syöty. Myyriä on, ja paljon. Puutarhurilla on lukuisia vihollisia!

Pikkuinen vaaleanpunainen piste kiinnitti huomioni metsäpuutarhapenkin etuosassa, polun vieressä. Mikä ihana orvokki! Valitettavasti en nyt tiedä, mikä tämä on. Mukanani kaupungissa on vain viimeisin puutarhapäiväkirja, joka ulottuu 2022 syksyyn. Joskus olen varmasti tämän istuttanut, mutta ei liene kukkinut aiemmin, kun en ole noteerannut. Hämärästi muistelen, että tämä saattaisi olla vaaleanpunakukkainen tuoksuorvokki.

Kasvimaan kulman uudesta kukkapenkistä löytyy valkovuokko 'Hilda'; kaunis ja siro puolikerrottu lajike. Terälehtiä on näin ollen enemmän kuin normaalisti – lasken näissä omissani noin tusinan verran, kun tavallinen määrä olisi 6–7 – mutta ei silti riittävästi varsinaiseksi kerrotuksi kukaksi. Vaikutelma on aivan täydellisen luonnollinen ja silti vähän luonnon vuokkoa erityisempi.

Mennäänpä sitten luomaan viimeinen silmäys 'Dawn' -heiteen (Viburnum × bodnantense) ennen kuin se lopettaa kukinnan. Kauan sen kukinta kestikin: nuput alkoivat pullistua tammikuussa, maaliskuun viimeisenä päivänä avautuivat ensimmäiset kukat puskan alaoksille.

Heiden juurelle olen istuttanut erityisiä aarteita, joita ei voi upottaa mihin tahansa viidakkoon – niitä viidakkoja on puutarhassani vähän liikaakin. Pienille kasviherkuille on vaikea löytää paikkoja, joissa ne eivät hukkuisi.

Suureksi ilokseni vuokkoängelmä on yhä elossa. Heiden alusta on niitä paikkoja, joiden ohi kuljen monta kertaa päivässä ja näin ollen muistan varmaan kastellakin silloin, kun on kuivaa. Se saattaa olla pelastanut vuokkoängelmän hengen.

Sain keväällä ystävältä ja kollegalta alppikellon siementaimen. Ei ole tietoa, onko tämä niitty- vai metsäalppikello. Istutin sen heiden juurelle pikku aarteiden joukkoon. Pikku taimi pukkasi heti kukat! Kuva on otettu jo kolme viikkoa sitten, eli hieman jälkijunassa kulkee tämä uutisjuna, mutta pääasia, että kulkee.

Ryönä taimen ympärillä on vintin 150 vuotta vanhaa eristemujua. Osan kyllä käytän uudestaankin, tai siis jätän paikoilleen, mutta jos siinä on laastinmuruja sun muuta, kippaan sitä puutarhaan suojaamaan istutusalueita kuivumiselta. Nostelin välillä vanhaa sammalmujua vastaistutetun taimen päälle pakkassuojaksi, kun on ollut kylmää.

Jatketaan reittiä entisen saunan ohi, sen nurkalla kukkii etelänkevätesikko edelleen täyttä päätä. Parempi nimi tälle on lehtoesikko, jota minunkin pitäisi opetella käyttämään. Etelänkevätesikko sekoitetaan liian usein kevätesikkoon, vaikka kyseessä on kaksi ihan eri lajia. Kukat ovat eri väriset ja eri kokoiset ja kukinta-aikakin on vähän eri. Tämä on aikaisempi, vaaleamman keltainen ja suurikukkaisempi kuin kevätesikko, eikä tämän kukissa ole oransseja pisteitä.

Seuraavaksi saapastellaan kuistin rappujen ohi. Siellä kukkivat ruukuissa edelleen Gold Laced -ryhmän loistokevätesikot. Nämä pääsevät ennen pitkää ruskopenkin multiin, mutta en pidä kiirettä, sillä teen sitä vähemmän tuhoja, mitä enemmän kasveja on penkistä noussut. Muuten saatan vahingossa kaivaa jonkin istuttamani kasvin ylös.

Ruskopenkissä kukkii yksi vanhempi Gold Laced, mutta kuten kuvasta voi nähdä, se ei ole koolla pilattu. Mukulaleinikit ovat sitä korkeammat. Olen silti iloinen, että tämä on yhä elossa kahden talven jälkeen.

Tänä keväänä kävi niin, kuten turhan usein esikoiden kanssa käy: talven päättyessä esikko oli tuoreenvihreä ja rehevä, mutta kevätauringon porottaessa se alkoi kutistua ja kutistui kutistumistaan kuin Liisa Ihmemaassa... onneksi huomasin asian jossakin vaiheessa ja pistin ison kappaleen kuusesta kuorimaani kaarnaa varjostukseksi. Se oli melkoinen suojakilpi, jota kylläkin esti myös sateen pääsyn kasville. Onneksi esikko on edelleen elossa, vaikkakin puolet siitä ehti jo kuivua.

Tämä esikko lienee jokin suikeroesikko – niitä on tällaisia vähän korkeampia ja sitten ihan matalia; kaikilla on tuollaiset ohuet kukkavarret. Hankittu vuosia sitten Uudenkaupungin kukkamessuilta harrastajan pöydästä. 

Suikero on muuttanut pariinkin kertaan, kun olen pelännyt sen kuolevan ja yrittänyt sitten siirtää parempaan paikkaan. Tämä viimeisin paikka kuistin pohjoispuolella vaikuttaa soveliaalta. Tässä pitäisi olla pieniä herkkuja, jotka kaipaavat paapomista, mutta ukkolaukka ja lehtoakileija pyrkivät jyräämään yhdestä suunnasta, tummakurjenpolvi ja kultapallo toisesta. 

Loppuun laitan tämän huippuonnistumisen, josta hykertelen ja toivon pitkää ikää. Loistokevätesikko 'Francisca' on jo ainakin toinen ellei kolmas yritys ja viimeinkin tämä näyttää lupaavalta! Istutin tämän vuosi sitten ja nyt se alkaa olla hyvän kokoinen. Täytyy muistaa kastella, jos kesästä tulee kuiva.

'Franciscan' kukat ovat vihreät keltaisella keskustalla, siis aivan supermakean väriset. Lupaan ottaa kuvia sitten, kun kukat avautuvat! Voit uskoa, että olen kytännyt näitä nuppuja maaliskuusta lähtien, kun niitä alkoi nousta.

Balkaninvuokko Anemone blanda

Etelänkevätesikko, lehtoesikko Primula elatior

Isohelmililja Muscari latifolium

Kääpiöesikko Primula vulgaris

Käärmeenlaukka Allium scorodoprasum

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Metsäalppikello Soldanella montana

Niittyalppikello Soldanella alpina

Persianhelmililja Muscari aucheri

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä

Tarhakielo (tarhakalliokielo) Polygonatum × hybridum

Tuoksuorvokki Viola odorata

Valkovuokko Anemone nemorosa

Vuokkoängelmä Anemonella thalictroides

Imikät ja niiden upeat värit

 Vielä tänäänkin sataa! Äsken aurinko yritti esiin, mutta häipyi takaisin pilvien taakse ja sade alkoi taas.

Tässä Mustin mielipide säästä. Se nukkuu pää tyynyllä, muu osa kissasta on untuvapeiton alla.

Jos kissat eivät välitä sadesäästä, on se kasveille sitäkin mieluisampi. Vuokko-esikkopuutarhan 'Early Passion' -pikarililjat komeilevat ja 'Mrs Moon' -valkotäpläimikkään avautuu koko ajan uusia kukkia.

Niistä olen halunnut kirjoittaa jo jonkin aikaa, imiköistä.

'Mrs Moon' on aikaisin kukkiva luottokukkija. Sitä taitaa olla myynnissä joka ikisellä taimistolla, ja se on suosionsa ansainnut. Leviää juuri passelisti ainakin täällä sipulikukkien keskuudessa. 

Vuokko-esikkopuutarhassa on myös lukuisia käärmeenlaukan versoja; tämä on se aika vuodesta, jolloin versot ovat mehevimmillään ja tungen sitä joka ruokaan ja voileivän päälle. Monen käärmeenlaukan nyhdän sipuleineen, sillä se tuottaa liiankin tiheästi siementaimia. Ne ovat noita leveän heinän näköisiä kuvan alaosassa.

Huussin toisella puolella Rivendellissä kukkii ihanan sininen kaitaimikkä 'Blaues Meer'. 

Kaitaimikkä on aivan kuvan alareunassa. Se tuo värikontrastia Rivendellin muuhun kasvillisuuteen, vaikka on niin pieni. Imikät tuntuvat viihtyvän monenlaisilla kasvupaikoilla eivätkä jää jalkoihin tällaisessa lehdossakaan.

Kaivon vieressä on aika kuiva kasvupaikka ja upean värinen 'Victorian Brooch' -risteymälajike menee platkuksi joka kesä, silti se jaksaa kukkia vuodesta toiseen. Viime talvi tuntuu olleen suotuisa, samoin kuin tämä sadekausi – tietenkin. Imikät ovat suuri- ja ohutlehtisiä kasveja, molemmat viittaavat huonoon kuivuudenkestoon. Silti yksikään imikkäni ei ole kuollut (muistaakseni), vaikka syntyneet siementaimet eivät yleensä selviäkään kesästä hengissä.

Edellisessä kuvassa imikän taustalla häämötti vaaleamunkinhuppu. Kerrotaan siitä nyt tässä välissä, muuten se jää. Näitä on kaksi kappaletta eivätkä nämä ole koskaan olleet talven jälkeen näin reheviä kuin nyt. Tässä kuvassa on vain toinen hupuista. Oli todellakin suotuisa talvi!

Punaimikkä on yksi ihanimmista imiköistä harvinaisen kauniin värinsä vuoksi. Vaikka pidän sinisestäkin, on tässä värissä jotakin erityistä. No jaa, imikät kaikkineen ovat erityisiä! Olihan tuo edellinen 'Victorian Brooch' myös yksi kauneimpia koskaan näkemiäni. Valitse näistä nyt sitten.

Olen iloinen, että parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen minulla on näitä nyt kaksi. Nyt tuli siis mieleen epäonnistuminen: punaimikkä jäi eloon vasta kolmannella istutuskerralla. Koska hankin jo silloin heti varakappaleen, on minulla näitä nyt kaksi. Tämä kasvaa punaisessa villissä penkissä.

Rohanissa kasvaa rehevämpi punaimikkä. Tämän kasvupaikka ei varmaan kuivu niin paljon kesällä kuin tuon edellisen, kun tähän osuu kahden männyn varjo iltapäiväksi ja maa taitaa muutenkin olla kosteutta pidättävämpää.

Rohan on hidas heräämään kevääseen. Nyt ovat lumikellot lopettaneet, tilalle tuli idänsinililja 'Alba'. Se on yhtä hyvä leviämään kuin sinikukkainenkin versio. Rohaniin ei sininen väri kuulu, tämä on värikoodattua aluetta.

Rohanista ei tarvitse mennä kuin kymmenen metriä sivuun mäntyjen alle, niin värimaailma muuttuu. Täällä kukkii vaaleansininen imikkä, jonka kukkanuput pullistelivat jo helmikuussa. 

Vaalea imikkä on todella kaunis kukkiessaan havupuiden ja -pensaiden siimeksessä.

Kurkataan lopuksi kuusen katveeseen saniaistarhaan, jossa risteymälajike 'Diana Clare' on avannut ensimmäisen kukintonsa. Tästä on kasvanut aivan hervottoman muhkea mätäs! En ole koskaan nähnyt sitä tällaisena. Kukkia on tulossa tsiljoona. 

Pienen polun toisella puolella ollaan jo kuusen alla. Tänne on itsekseen levinnyt tuoksuorvokki, jonka tummia kukkia ihastelen kovasti erittäin vaalealehtisen hopeatäpläpeipin lomassa. Mikä täydellinen, itsekseen muodostunut pari! Edessä on imikkä, jolla on vaaleatäpläiset lehdet. Vaaleat lehdet loistavat mukavasti varjopaikoissa.

Tämä kuusen alla kasvava imikkä on myös juuri tulossa kukkaan. Lajiketta tai edes lajia en tiedä, olen saanut sen taimivaihdossa. Tämäkin on vaaleansininen. Mikä aarre.

Tässä eivät olleet edes kaikki imikkäni, vielä on ainakin pari tulossa kukkaan.

Hopeatäpläpeippi Lamium maculatum

Idänsinililja Scilla siberica

Kaitaimikkä Pulmonaria angustifolia

Käärmeenlaukka Allium scorodoprasum

Pikarililja Fritillaria

Punaimikkä Pulmonaria rubra

Tuoksuorvokki Viola odorata

Vaaleamunkinhuppu Arum italicum

Valkotäpläimikkä Pulmonaria saccharata