Lehmät metsässä

 Lukijan toivejuttu

Tämä pieni kertomus tapahtui heinäkuussa, kun ystäväni Matti oli kylässä. Hän kysyi, mikä on lempipaikkani saarella ja keksin yhden ihanan paikan. Lähdimme tarpomaan kohti etelää pitkin laitumen reunaa. Lehmien kesäinen laidunalue on valtava. 

Saavuimme eteläniitylle. Sieltä sukelsimme sähköpaimenen ali metsälaitumelle. Lehmät ovat uteliaita ja lähtivät seuraamaan meitä. Ensin hitaammin, sitten nopeammin, jopa hölkäten.

Vaikka ne ovat sympaattisia, ovat lehmät aika isoja ja kun perään lähtee juoksemaan lauma, jossa on mukana sonnikin, menee minulta pupu äkkiä pöksyyn. Ystäväni – hänen lapsuudenkodissaan oli lehmiä – vitsaili Seitsemän veljeksen kohtauksesta, jossa veljekset menevät isolle kivelle pakoon sonnilaumaa.

Niinhän siinä kävi, että pian pinkaisin korkealle kallionnyppylälle. Lehmät, vasikat ja sonni jäivät alas ihmeissään. Ei se hirveästi auttanut, kun ystävä kertoi, miten sympaattisia ja ystävällisiä lehmät ovat ja kun niillä on niin söpöt korvatkin.

Pattitilanne. Lehmät jäivät odottamaan, että laskeudumme. Minä odotin, että ne menevät loitommas. 

Lopulta hipsimme hiljaa kallion toista puolta alas ja pakenimme vähin äänin. Puhe saa selvästi lehmälauman seuraamaan. Herkkujahan ne tietysti toivovat.

Lempipaikkani, tai yksi niistä, on entisen pikkuisen torpan kivijalka kalliolla, niityn äärellä ja lähellä merenlahtea. Täällä on aina rauhallista, eikä lehmien lisäksi täällä liiku juuri kukaan. Pyysin Mattia esittämään kuvassa paikan isäntää. Muovipussissa on muutama löytämämme kantarelli.

Rantalepikon läpi pääsee lahdelle.

Lehmät ovat syöneet lahden rannasta korkean kaislikon pois ja nykyään tämä on kaunis ja avoin matalarantainen poukama.

Seuraava lahti on isompi ja siellä on asutusta. 

Sitten palasimme kylään. Lenkki ei ollut kovin pitkä, korkeintaan pari tuntia, ja etenimme hyvin hitaasti, pysähdellen.

Kylätien varressa on lampi tulipalojen varalta, jotta pystymme tarpeen tullen hoitamaan alkusammutusta itse ennen kuin palokunta pääsee paikalle. Meillä on täällä oma palokalusto letkuineen. 

Lammessa on ihana vihreä kuorrute pikkulimaskaa. Lapsena ajattelin, että se on keijukaisten kasvi, kun se on niin pienilehtinen ja heleä.

Kyläniittymme on samaa laidunaluetta metsän ja rannan kanssa. Lehmälauma on usein kylässä näkösällä. Onhan se hassua katsoa noita rauhallisesti liikkuvia eläimiä ja miettiä, miten niitä voi pelätä. 

Pikkulimaska Lemna minor

Aamu-usva

 Kyläniityllä on monena aamuna ollut hieno usva.

Viikonloppuna nappasin kameran ja lähdin naapurin pihalle kuvaamaan. 

Mustilla oli purnattavaa siitä, että poistuin reviiriltä, mutta se lähti mukaan, kun vähän houkuttelin.

Usvaa oli enää kyläniityn itäpäässä. 

Aurinko ohensi sitä jo silmissä. Kaikki, mihin auringon säteet osuivat, kimmelsi kasteisena. 

Hitusen sivummalla näytti jo tältä. Koivut ovat kellastuneet: kauniin näköistä havupuiden ja katajien tummuuden vastapainona.

Hieno päivä tulossa!

Näkymä naapurin pihalta kylätielle. Minun pihani on tien vasemmalla puolella. Tienvarren vaahterat ovat oransseja. Niin kaunista!

Usvan viime rippeet kotipihalta käsin. Pihan länsipää on aamulla vielä varjossa.

Ihastelin kiinanpunapuun kasteisia neulasia. Ne ovat silkinpehmeät ja putoavat talveksi. Tämän puun ruska on toffeensävyinen ja sitä on jo ihan hitusen verran.

Musti seurasi perässä takaisin kotiin ja oli huomaamattani hypännyt vaahterapöydälle seuraamaan liikkeitäni.

On siitä hyvä seurata myös myyrien liikkeitä. Niitä tämä rakas 18-vuotias senioripantteri pyydystää edelleen hyvin aktiivisesti.

Pyydystysvälineet onkin pidettävä teroitettuina!

Musti rauhoittuu, kun palaan kotipalstalle, ja voi keskittyä hoitamaan omia asioitaan.

Eilen Musti veteli sikeitä sängyssä varhaisaamuisen myyrästyksen ja myyräaterian jälkeen eikä tainnut huomata, että hipsin karkuun lehmiä paimentamaan. Niitä oltiin tulossa hakemaan takaisin kotitilalleen toiselle saarelle, mutta muutama lehmä vasikoineen oli karannut aitauksestaan. Maidon kaataminen kahvimukiin jäi, kun huomasin keittiön ikkunasta vasikan tiellä ja lähdin tutkimaan asiaa. 

Oli paras, että joku tietää, missä karkuriporukka on, niinpä jäin odottelemaan proomun hidasta saapumista. Mikäs tässä kelissä oli ulkona lehmien seurassa seisoskella! Välillä hain niille omenia yhden pihan puun alta, sillä lehmät ajattelivat häipyä metsään ja sieltä ne olisi ollut vaikeampi löytää. Sain ne houkuteltua takaisin kylään. Päivä päättyi hyvin ja lehmät ovat taas kotinavetassaan, ensimmäistä kertaa sitten toukokuun. 

Ne pitävät kyläniityn satumaisen hienona ja avoimena. Onneksi on taas kohta toukokuu!

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Jännittävä sumu

 Eilen illansuussa tuli aurinko esiin. Sen jälkeen alkoi kyläniitylle lipua sumua.

Huomasin sen ensin makuu- ja olohuoneen ikkunoista. Tuli kiire vaihtaa kameraan toinen linssi ja mennä ulos. Kuistilta sumu näytti lähes savulta, kun sitä vyöryi kyläniitylle ja vähän ylemmäskin rinteeseen.

Sumua levisi lännestä niityn itäpäähän asti, jossa minä asun. Lännessä on alavampi väylä merenlahdelle, sumu tuli ehkä sitä kautta.

Sumun lisäksi myös tummia pilviä lähestyi lännestä.

Mutta niiden yllä taivas oli sininen! Oli jännä tunnelma, kun samaan aikaan oli sumu, harmaat pilvet ja kaistale sinistä taivasta, lisäksi maisema alkoi hämärtyä auringon mennessä mailleen.

Sankinta sumu oli kyläniityn länsipäässä. Kiipesin pienelle kalliolle kuvaamaan.

Sumuun ajoi yksi auto. Muuten täällä on hyvin hiljaista, ei paljon liiku autoja eikä ihmisiä. 

Kyläniityn koivut ovat aina kuvauksellisia sumussa. Useimmiten ihastelen tätä näkymää ikkunoista, mutta lasien läpi ei saa kunnollisia kuvia.

Sitten käännyin kotia kohti, otin vielä tämän kuvan kotiportilta.

Kyläkävelyllä

 Syksyllä ja kesällä

Lokakuussa lähdin kävelylle kuvaamaan kylän kauniita värejä.

Tuossa vinon rakennuksen vieressä on punaruskealehtinen kirsikkaluumu; siitä ottaa toivottavasti oma puskani mittaa. Tuo ei ole mikään pikkupensas! Kukat ovat valkoiset, niinpä arvelen sen olevan lajiketta 'Pissardii'. 

Samassa pihapiirissä on ihana päärynäpuu, jota ihastelimme joukolla kukassa keväällä. Oli se upea ruskassakin. 

Tämänkin kohdalla toivon, että oma, vasta vähän yli vuosi sitten istutettu päärynäpuuni alkaa kasvaa yhtä kauniin muotoiseksi. Kun nuo oksat ovat täynnä kukkia, on näky satumainen.

Vanhat vaahteratkin ovat komeita. Tässä pihassa on ihana villiintynyt, salaisen puutarhan tunnelma näiden isojen puiden alla.

Seuraavassa pihassa on komea tammi. Omani on vasta polvenkorkuinen! Tässä sille mallia.

Sitten suuntasin ystävien luokse kylän länsipäässä. Heidän tupansa ikkunoista avautuu näin hurmaava näkymä vanhan lasin läpi. Talon edessä on kookas hevoskastanja.

(Oma punahevoskastanjani, no, se on kaiketi jo yli metrin mittainen)

Niin kaunista aikaa kuin syksy onkin, nyt mennään kohti ensi kesää. Laitanpa pari kuvaa samoista näkymistä viime kesäkuussa. Tämä on tummalehtinen kirsikkaluumu, taustanaan imeläkirsikka ja vanhoja omena- sekä vaahterapuita, ja tuollakin on hevoskastanja.

Kylätie kulkee pitkin entisen merenlahden reunaa, sen alapuolella on niittyä ja pari kallioista kumparetta, yläpuolella ensin talousrakennukset ja ylempänä rinteessä asuinrakennukset.

Kallionkoloissa kukki ruoholaukka kuin viimeistä päivää, kun oli niin kuivaa. 

Siihen onkin enää muutama kuukausi, kun lehmät tulevat taas laitumille!

Yritin etsiä kuvaa päärynäpuusta kukassa, oli tarkoitus käydä kuvaamassa se, mutta ilmeisesti oli niin paljon hommia omalla tontilla, että en käynyt. Niinhän se toukokuussa menee, vuorokauden tunnit eivät riitä ja iltaisin kaatuu rättinä sänkyyn.

Kylän ihana valkoisena kukkiva kirsikkaluumu näkyy kuitenkin omalle kuistilleni, josta käsin kuvasin sen: toukokuisen myöhäisillan taikahetki. 

Hevoskastanja, balkaninhevoskastanja Aesculus hippocastanum

Imeläkirsikka Prunus avium

Kirsikkaluumu Prunus cerasifera

Päärynä Pyrus

Ruoholaukka Allium schoenoprasum

Tammi, metsätammi Quercus robur

Vaahtera, metsävaahtera Acer platanoides

Juhlajuttu

 Tänään on tasan 15 vuotta siitä, kun tein ensimmäisen blogijuttuni. Paljon on aikaa kulunut, toisaalta tuntuu, että hetki vain. Alussa ei ollut paljon muita blogeja eikä sellaista kommentoinnin vuorovaikutusta kuin nyt. Taisin blogata kuukausia ennen kuin ensimmäinen kommentti tuli.

Ensimmäisessä blogijutussani on kuva lehmistä kyläniityllä ja maininta, että niityllämme taas laidunnettiin, vuosikymmenien tauon jälkeen. Ensin niitty piti raivata, sillä se oli jo ehtinyt pusikoitua. Tämä kuva on syksyltä 2007.

Onneksi lehmät ovat tulleet joka kesä Wattkastista nyt jo viidentoista vuoden ajan pitämään niittyjä hienoina ja avoimina. Tämän kuvan otin kesäkuun puolivälissä tänä vuonna. Kallionlaen kasvillisuudesta näkee, että kuivaa oli loppukeväästä lähtien.

En löytänyt kuvaa tarkalleen tältä päivältä 15 vuoden takaa, mutta tämän löysin, otettu 4.11.2007. Tuolloin vietin ensimmäisen kerran enemmän aikaa saaressa talvella. Vaikka siirsin kirjat tänne jo 2006 syksyllä, olin silloin vielä säännöllisessä työssä kaupungissa. Siirryin freelanceriksi loppukesällä 2007.

Näkymä keittiöstä olohuoneeseen on hieman muuttunut, yritän etsiä vastaavaa tuoreempaa kuvaa...

Otan hirveän vähän sisäkuvia, mutta löysin tämän kesältä 2016, kun olin tapetoinut keittiön seinän. 

Kuvia vertailemalla näkee, että olohuonettakin on tullut tapetoitua. Tuo on talon lounaisnurkka, johon kovimmat myrskytuulet osuvat, niinpä laitoin seiniin huokolevyä ja se vaati tapettia. Talon edellisten omistajien valkoiseksi maalaamaa olohuoneen lattiaa en fanita, mutta se peittyi lähes kokonaan ihanalta ystävältä saatuun muhkeaan punaiseen villamattoon – olohuoneeni on niin pieni, että siitä tuli lähes kokolattiamatto.

Viljo ehti ilostuttaa elämääni ja tuottaa rapaisia tassunjälkiä sekä blogisisältöä ihan alussa.

Talot olivat samoilla sijoillaan vuonna 2007.

Kuva tältä syksyltä: kumpikin on saanut uutta laudoitusta ja maalia. Pari vuotta sitten oli tärkeä etappi korjausrakentamisessa, kun vanha talo sai uuden hienon kolmiorimahuopakaton.

Kesän 2007 kuvassa näkyy vielä jättimäinen saarni, joka kasvoi lähes kiinni vanhan talon takanurkassa.

Tässä kuva tämän vuoden toukokuulta täynnä ihanaa kevään valoa. Huussista alaspäin on heinikon sijaan ruskopenkki, pusikot ovat vaihtuneet selkeämpiin puihin tai puuriveihin ja istutuksiin.

Tein vastikään kurjenmiekkapenkin vanhan talon kivijalan eteläpuolelle. Alussa (kuva kesältä 2007) siinä oli iso raparperi, jonka siirsin talon kengityksen ja laudoituksen tieltä turvaan muualle, saunan tienoille. Lapion takana on iso juhannuspioni, jota olen jakanut moneenkin paikkaan siitä huolimatta, että en tykkää sen kukista. Mutta se on ollut täällä kauemmin kuin minä. Purettavan lahon kuistin edessä kasvavat kultapallot siirtyivät myös.

Vanhassa talossa oli kupruilevat tapetit ja oma tunnelmansa, mutta se vaati niin mittavat korjaukset, että nämä piti poistaa ja hirsirakenne paljastaa. 

En vieläkään ole päässyt muuttamaan vanhaan taloon, mutta talo on kengitetty, laudoitettu ja maalattu, katto uusittu, tuvan hella muurattu uudelleen (katto oli vuotanut ja rikkonut hellan) ja lattiarakenteet uusittu. Sain viimein alkusyksyllä tuon kuvassa näkyvän osan lattiaa tasaiseksi, se vaati jokaisen lankun ohentamista uusien lattiavasojen kohdilta. Vielä pitää jostain keksiä uusi lankku vanhan, liian huonokuntoisen tilalle, mutta teen sen uudesta tavarasta, jos ei vintiltä löydy sopivaa lankkua. 

Menee vielä hetki ennen kuin pääsee valitsemaan tapetteja. Otin kuvan tämän vuoden kesäkuussa, kun olin punnertanut tuvan takaseinän ikkunankarmin paikoilleen ja laittanut siihen ikkunan.

Kesä 2007, näkymä keskeltä pihaa kohti saunaa ja navettaa. 

Sauna on jo niin laho ja vino, että vältän sen ottamista kuviin, mutta löysin tämän kuvan viime keväältä, kun olin vintillä lattianrakennushommissa (sielläkin!) ja nappasin kuvan vintin itäpäädyn ikkunanäkymästä. Näkyy vasemmalla pikkuinen navettani, keskellä vähän saunaa ja sen takana kasvimaata, jossa on kohopenkkejä. Asun keskellä kylää, naapurien rakennuksia on joka puolella. 

Miesystävä innostui ottamaan kuvia dronella viime keväänä. Sauna on onnistuneesti piiloutunut tienvarren kahden männyn taakse. Rintamamiestalon edessä on muotopuutarha. 

Aika paljon ruosteisia kattoja, mutta onneksi tuo yksi on uusittu.

Kylämme on keskellä saarta.

Tässä on tullut vuosien mittaan kirjoitettua blogijuttuja. Tämä on 2 518. postaus – piti tehdä juhlapostaus, kun tuli 2 500 täyteen, mutta unohdin. 

Kommentteja on tullut 66 914, lämmin kiitos jokaisesta!

Katselukertoja on lähemmäs kaksi miljoonaa, mutta niitä en seuraa enkä niistä perusta, sillä mukana ovat kaikenmaailman trollit ja trullit. Esimerkiksi viime viikon aikana blogiani on katsottu tilaston mukaan yli 3 000 kertaa – enpä usko, että monikaan niistä on oikeasti lukija, joka on lukenut juttuja. Hienoa tietysti, jos on ja jos blogini tuottaa iloa tai tietoa, se on vähän tarkoituskin.

Juhlan kunniaksi pistän arvonnan.

Arvon kolme palkintoa. Minulta vähän loppui mielikuvitus, joten palkinnot ovat niin ikään tuottamaani tekstiä ja puutarha-asiaa, toivottavasti jotakin uuttakin, jota et jo ole täältä blogista lukenut. 

Olen kirjoittanut muutaman puutarha-aiheisen tietokirjan, niistä arvon kaksi, Kukkia sipuleista ja Kukkaloistoa keväästä syksyyn (pehmeäkantinen versio, sillä minulla on vain niitä jäljellä).

Olen myös ollut mukana Oma PIHA -lehdessä erilaisissa ja monenlaisissa rooleissa jo vähän ylikin 15 vuotta, ja oikeastaan vakituinen työ Oma PIHA -lehden parissa mahdollisti sen, että sain pankkilainan ja pystyin ostamaan tämän rakkaan työleirini saaristosta. 

Oma PIHA -lehti, tai sama kustantaja, on julkaissut myös Pihakalenteria jo yli 15 vuotta. Juuri nyt on ilmestymässä uusi kalenteri, jonka uunituoreen ennakkokappaleen sain tällä viikolla, niinpä yksi palkinnoista on Pihakalenteri 2023.

Jos sinulla on jo joku tai kaikki nämä, niin keksitään jotain muuta, jos arpaonni osuu kohdallesi.

Osallistut arvontaan jättämällä kommentin torstaihin 10.11.2022 klo 24 mennessä, voittajat saavat sitten arvan nostamisjärjestyksessä valita palkintonsa. Yritän saada Mustin toimimaan virallisena valvojana, sillä hän on ollut Saaripalsta-blogissa alusta asti.

Kiitos kaikista näistä vuosista tähän asti!

Saila ja pojat