Kunpa talvi alkaisi mahdollisimman lauhana! Huomennahan se minun kalenterini mukaan alkaa.
Mutta kun olisi niin mukava jatkaa tätä kukkakautta. Koristemansio Lipstick kukkii yhä ja nuppuja riittää.
Hopeatäpläpeippi vasta kauniina onkin. Tämä taitaa olla lajiketta 'Shell Pink' eli nykyisin virallisesti 'Roseum'.
Saniaistarhassakin on kaunis, hyvin vaalealehtinen hopeatäpläpeippi, vaikka se ei nyt kukikaan. Kuvan yläosassa on tuoksuorvokki, jolla on yksi kukka, vaikka se ei tästä pienennetystä kuvasta erotu. Vasemmalla on alppivarjohiippa.
Kaiken kaikkiaan saniaistarha on aika kivan näköinen, kun myös vaskivarjohiipat, sinivuokot, kevätpiipot ja jokunen saniainen on vihreänä. Oli hyvä veto jakaa vaskivarjohiipan levinnyttä kasvustoa Rohanista tänne. Muuallekin sitä riitti.
Mutta voi! Osa kasveista on jo ihan valmiita kevääseen – kieltämättä olen sitä itsekin. Muotopuutarhan kookas loistomyrkkylilja pukkaa jo lehtiä. Näiden aikahan on vasta keväällä. Haravoin kasvuston päälle tänään aimo kasan vaahteranlehtiä talvisuojaksi.
Osa kasveista on muuten vain ihanan reheviä. Rohtosormustinkukat ovat sitä aina loppusyksyllä. Niiden keskellä on kellukka 'Totally Tangerine', jonka selviämisestä viime talven koettelemuksista olin huolissani keväällä. Kasvukauden aikana se on onneksi ottanut menetetyt mitat takaisin ja ylikin.
Kunpa koko talvesta vain tulisi mahdollisimman lauha, en kestä taas yhtä kovaa talvea, eivätkä kasvinikaan välttämättä. Valkoinen keppi tukee purppurahelmimarjan suojaverkkoa. Helmimarja-rassukka paleltui maata myöten viime talvena, onneksi se kuitenkin teki uudet versot ja on taas lähes metrin korkuinen puska.
Koreaköynnöskuusama 'Gold Flame' on koreana, tämänkin kukkia jaksan hyvin ihastella vielä ainakin kuukauden tai vaikka kaikki talvikuukaudet, ei tee tiukkaa.
Mangoldin sadonkorjuukausikin jatkuu yhä vain, vaikka mittari kävi välillä lähes –7 asteessa.
Mutta ihan kaikkein eniten toivon lauhaa alkutalvea siksi, että heisi Viburnum × bodnantense 'Dawn' on tehnyt kukkatertut, joista osasta jo vaaleanpunaiset nuput pilkottavat. Olisi niin ihanaa nähdä tämä puska kukassa nyt, loppusyksyllä ja alkutalvena, johon aikaan se kukkii myös Länsi-Euroopassa! Se ei tosiaan tarvitse tämän enempää lämpöä tai pidempää päivää kukkiakseen.
Niinpä alan väsätä kirjettä joulupukille. Rakas joulupukki...
Meilläkin on märkää, kuten monessa muussakin paikassa. Mutta tänään paistoi ihanasti aurinko! Marraskuussa auringonpaiste on tosin vähän suhteellista, mutta ihminen on pula-aikana vähään tyytyväinen.
Tässä kohdassa ei kuuluisi olla lätäkköä, vaan matala oja. Mustin mielestä se on kyllä tällaisena sopivampi juomiseen.
Tässä pitäisi olla pihatien ali menevän salaojan suu. Tähän asti myös ehdin kivipengerryksen kunnostuksessa lokakuussa.
Onneksi minulla on tähän keino, nimittäin pitkä rautainen köynnöstuki; parimetrinen tukeva piikki. Sillä kun rassasin ensin salaojan putkea alamäen päästä ja sitten tästä, johan alkoi vetää.
Vesi tulee nyt paremmin läpi, ja kun vielä äsken survoin rautapiikillä oikein hartiavoimin lammikosta käsin, alkoi suorastaan koski kohista. Oli vain jo liian hämärää kuvaamiseen.
Haravoin myös mutapuutarhaan johtavasta ojasta kuivat lehdet ja ryönät pois kosteikkopuutarhaan eli ojan penkereelle. Vettä virtaa koko ajan ylämäen suunnasta tänne; kivan näköistä.
Vesimyyrät mylläävät maata ja aiheuttavat näitä tukkeumia. Musti sen tietää ja on valppaana.
Kristiina K:n blogissa oli niin kiva kertomus kävelyreitistä, että innostuin ottamaan kameran mukaan, kun lähdin käymään ystävän luona. Siitä vain on jo kuukausi! Mutta ehkä näitä ruskakuvia on mukava katsoa nyt, kun Etelä-Suomikin on peittymässä lumeen.
Lähden liikkeelle omasta puutarhasta. Ransu on sitä mieltä, että mennään retkelle yhdessä.
Kun olen tullut pihan länsipään portista ulos, avautuu näkymä kylätielle. Jatketaan sitä eteenpäin länteen.
Palokalusto on kylän keskellä. Pidämme säännöllisesti harjoituksia, että osaamme käyttää kärryä ja letkuja. Pienellä saarella ei ole varaa odottaa siihen asti, että palokunta pääsee paikalle.
Käännyn katsomaan taaksepäin. Ransu on tullut portista ulos ja lähtenyt seuraamaan häntä pystyssä.
Kylän länsipäässä tie haarautuu. Valitsen oikeanpuoleisen tien.
Käännyn katsomaan, seuraako Ransu vielä. Siellä se on, keskellä olevasta navetasta oikealle.
Tuolla! Ei se kovin kauas ole kotipihasta edennyt.
Nuorempana Ransu seurasi vaikka minne, mutta ei enää lähde pitkille lenkeille.
Jatketaan matkaa. Tässä kohdassa on vasemmalla ihana pikku mökki, navettaa pilkottaa kuvassa.
Huomaan tienposkessa maaruskaa. Sitä meillä ei kovin usein näy täällä etelässä. Mustikat ovat menneet upean punaisiksi. On ollut hyvä ruskasyksy.
Sitten käännytään metsätielle.
Pähkinäpensaat ovat kauniin keltaisia.
Tie nousee kohti kallion lakea.
Sivuilla on kaunista metsää – ja peuranpolkuja. Näistä puista kaatui aika moni marraskuun ensimmäisen päivän hirmumyrskyssä.
Korkean nyppylän jälkeen laskeudutaan alas kohti entisen merenlahden pohjukkaa.
Siellä rinteessä on ystävän ihana talo ja puutarha täynnä erikoisia puita. Ystävä harrastaa dendrologiaa.
Täällä kasvaa muun muassa jalokastanja!
Tämä taitaa olla pennsylvanianvaahtera.
Heti pihan takana on suojeltu pähkinälehto. Keväällä tämä kukkii keltaisenaan kevätesikkoa.
Pieni videopätkä samasta paikasta toukokuussa.
Ystävä harrastaa ymppäämistä ja pihalla onkin runsaasti puita, joissa on oksia monesta eri puusta. Tämä on erityisen isomarjaista marjaomenapensasta, tai nykyisin helmiomenapensasta, kuten hän valisti.
Pihan alavimpaan kohtaan on kaivettu uimalampi. Tässä on merenpinta jo aika lähellä; entinen lahti, nykyinen kaislikko, on ihan vieressä.
Kahvihetken jälkeen (sinun täytyy tässä välissä keittää omat kahvit) alkaa kotimatka. Alkuun tie seuraa kaislikon viertä, kun kierrämme entisen merenlahden pohjukan.
Katseen kiinnittää komea ryhmä haapoja aivan keltaisenaan. Jännää, miten se on lähes näkymätön puu muuna aikana vuodesta. Kauniista lehtien äänestä sen vain havaitsee.
Metsätie on myös keltainen, kuten ihmemaa Ozissa. Tässä kohdassa oli edellisellä kerralla komea sarvipäinen valkohäntäpeura, mutta silloin ei ollut kameraa mukana. Se ei huomannut tuloani, niinpä pääsin aika lähelle.
Niitynreunan haavat muodostavat keltaisen verhon.
Kylän länsipäästä avautuu silmien eteen lähes koko kyläniitty. Tai puolet siitä, sillä se jatkuu yhtä pitkälle myös kuvasta oikealle.
Kotona Ransu on odottamassa kuistin keinutuolissa. Sillä on kova halipula.
Onneksi on näitä myöhään ruskaan tulijoita, jotta marraskuuhunkin – tai ainakin sen alkuun – riittää värejä.
Ihanan vihreää on, kiitos nurmikon ja joidenkin ainavihantien kasvien. Sammal oikein loistaa. Meillä ei ole ollut edes kuuraa vielä.
Monet varjohiipat pysyvät talven yli vihreinä; taustalla on vaskivarjohiippa 'Orangekönigin'. Se pudottaa lehtensä jossain vaiheessa talvea, tai jos on lauha talvi, voivat lehdet ehkä pysyäkin.
Punalehtinen pensas on peruukkipensas 'Royal Purple'.
Hapankirsikat pistävät ruskaksi, kun viereiset puut ovat jo riisuuntuneet.
Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' on smaragdinvihreä. Aivan ihana vaahteranlehtien ympäröimänä.
Saniaistarhaan on putkahtanut koristeellisia sieniä. Täälläkin on vihreitä saniaisia: kaatuneen rungon edessä on soreahiirenporras 'Percristatum' ja sen edessä jouluhärkylä. Siitä on kasvanut oikein kauniin muotoinen, vaikkakin pieni.
Punaruskeita lehtiä ei oikein pudonneista puunlehdistä erota, mutta jouluhärkylästä alavasemmalle on tiarella 'Pink Skyrocket', joka on saanut hyvin maastoutuvan ruskavärin. Edessä on kevätpiippoja ja sinivuokkoa: mitä kauneimpia puutarhan viherryttäjiä tähän aikaan vuodesta.
Ruskaväreistä piti kirjoittaa. Japaninvaahtera 'Osakazuki' oli leiskuvanpunainen silloin, kun viereiset tarhakielot olivat vielä vihreinä. Ne muuttuivat keltaisiksi sitten, kun japaninvaahtera pudotti lehtensä. Tavallaan ihan kiva, että kukin vuorollaan eikä kaikki yhtä aikaa. Näidenkin taustalla muuten kasvaa vaskivarjohiippa.
Jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar' on kaunotar myös syksyllä. Rakastan tätä syreenien limenvihreää, raikasta syysasua. Syreenin alla on siniheinä, ihan tavallinen siniheinä, ei mitään lajiketta. Kun olen hehkuttanut korkeaksi kasvavia isosiniheiniä, täytyy mainita tämäkin. Siniheinät pysyvät siisteinä yksittäisinä tuppaina eivätkä leviä. Tuuli vain on saanut tuppaan leviämään kumolleen kuin se olisi isokin kasvusto.
Haravoin syksyisin lehdet nurmikolta istutusalueille, jotta ne tuovat talvella pakkassuojaa ja muutenkin lisäävät istutusalueiden humuspitoisuutta pikku hiljaa. Multakuormaa kun ei tänne oikein saa.
Siniheinien vihreys muuttuu keltaiseksi vasta marraskuussa, ainakin minun puutarhassani. Tämä on isosiniheinä 'Skyracer' Rohanin päädyssä, kivipengermän juurella. Pengermän päällä kasvaa koristeraparperi.
Japaninlehtikuusi on viimein muuttunut lämpimänkeltaiseksi. Taustalla on safiirihortensia, joka pysyi kirkkaanpunaisena monta viikkoa.
Tässä tämän hetken väriläiskät – onneksi näyttää siltä, että loppusyksy jatkuu vihreänä. Juttua kirjoittaessani muistin taas yhden asian, nimittäin viimeinkin kukoistavan tarha-adiantumin, josta piti kesällä tänne blogiin kirjoittaa. Juttuaiheita riittää vuoden ympäri, kun kesällä ei ennätä kaikkea.
Olen niin tyytyväinen, kun keksin syyssahrameille oivan paikan.
Se näkyi Ransun pihakalenteri-mainostusjutussa. Myöhään nousevat sahramit eivät peity vaahteranlehtikerrokseen mäntyjen alla. Neulasia varisee, mutta ne eivät pysty peittoamaan kukkia.
Nämä alkusyksyllä istuttamani syyssahramit nousivat vielä myöhempään kuin aiempina vuosina istutetut, joten nämä kukat olisivat olleet täysin lehtikerroksen peitossa, jos olisivat lehtipuun alla. Läheisen omenapuun lehtiä kyllä lentää tänne asti, mutta ei liikaa. Eivätkä ne ole myöskään pystyneet katkomaan hauraita kukkavarsia, toisin kuin isommat vaahteranlehdet.
Hykertelin tyytyväisenä, kun syyssahramin kukkavarsi toisensa jälkeen nousi. Hähhää, kerrankin saan nähdä kukat!
Siispä tässä pieni vinkki: jos haluat nähdä syyssahramin kukkia, älä istuta niitä lehtipuun alle.
Tässä kuva vastakkaiseen suuntaan eli muotopuutarhaan päin. Tarkkasilmäinen huomaa seassa toisenkin kukan.
Syyssahrameiden seuraan pääsi myös tarhamyrkkylilja 'The Giant', joka vietti syksyn ruukussa kuistin rappusilla tuottaen ennätykselliset seitsemän kukkaa heti ostosyksynä. Mukulalla olikin muhkea juuristo, kun sen istutin.
Aina ei myrkkyliljojen kanssa onnistu. Olen pari vuotta sitten istuttanut saman lajikkeen tälle samalle alueelle, mutta siitä ei ole näkynyt korttakaan.
Taustalla on Nauvon K-kaupasta hankittu Beauty Ladies -sarjan kanerva. Ruukussa ei ollut lajikkeen nimeä ja niitä on sarjassa sen verran, etten ryhdy arvailemaan. Harmi, ettei tarkempaa lajiketietoa kuluttajille suoda. Näillä kanervilla siis on omat lajikenimet ja silti niitä kohdellaan kuin nimetöntä bulkkitavaraa, vaikka kullakin lajikkeella on oma kaunis kukkavärinsä ja kasvutapansa. Missä ovat kanervien oikeudet, kysyn vain.
Istutus on varsin soma ja sointuva tuossa sinikatajien ja vaaleajouluruusujen vehreiden lehtien seassa. Toissa viikonlopun myrsky kyllä katkoi muutamia syyssahramin varsia, ne napsahtavat niin herkästi poikki.
Kunpa nuo kaikki nyt viihtyisivät tuossa monta vuotta. Saksasta tuodut kanervat ovat osoittautuneet harmillisen heikoiksi talvehtijoiksi, vaikka ovat samaa lajia kuin luonnon kanervamme.
Ehkä tällä kertaa!
En kyllä tiedä toista yhtä optimistista ihmistyyppiä kuin puutarhaihmiset.
Ransu muistuttaa, että viimeisistä syysväreistä pitää vielä kirjoittaa. Tai oikeastaan se varmaan vain kaipaa rapsutuksia ja ruokaa. Mutta kyllä se syksystä pitää, sillä sää on sopivasti viileä ja tuuli kieputtaa lehtiä jännästi.
.jpeg)
.JPG)
.jpg)
.jpg)
