Huomioita väreistä

 ja muista asioista.

Helmiomenapensas 'Marleena' tuottaa käsittämättömän määrän marjoja joka syksy. Tai niistähän näkee suoraan, millainen käsittämätön määrä kukkia sen oksilla on keväisin. 

Olen epätietoinen siitä, onko tämä oikeasti helmiomenapensas (eli entinen marjaomenapensas) vai purppuraomenapuu, mutta ehkei sen väliä. Tämä on 'Marleena'. Sen edessä sikuri näyttää, ettei vielä pidä lannistua syksyn tulosta. Sikurit tuottavat mukavan määrän siemeniä pikkulintujen iloksi. Kasvin varsilla käy alkutalvesta vilkas lentoliikenne.

Viime kesänä istuttamani purppuraomenapuu 'Linnanmäki' kukki jo tänä keväänä jonkin verran ja nyt sen oksilla on kauniita hedelmiä. Nämäkään eivät ole suuria, mutta sentään selvästi kookkaampia kuin 'Marleenan' pikkuruiset puolukan kokoiset marjat.

Ihania punaisia marjoja tuottavat myös orjanruusut. Koska se kylväytyy aika runsaasti sinne tänne, olen siirrellyt muutamia siementaimia tontin reunoille peuraesteeksi (sen lisäksi, että tontti on riistaverkon, risuaidan ynnä valkoisen nauhan ympäröimä). Kokemus on osoittanut, että peuroja ei vähä pysäytä: niitä vastaan täytyy ottaa kaikki keinot käyttöön. 

Rohanissa ihastelen tummalehtisten 'Royal Burgundy' -japaninkirsikan sekä 'Black Beauty' -mustaseljan sävyjä yhdistettynä kiulukoiden punaiseen. Japaninkirsikka on aloittanut siirtymisen punaiseen ruskaan.

Sulkavaleangervo 'Bronze Peacock' on kerrankin kasvanut jonkin kokoiseksi. Minä kyllä tykkäisin valeangervoista, mutta ne eivät näytä tykkäävän puutarhani olosuhteista. Ne kärvistelevät joten kuten, eivät koskaan rehevinä. Tämä lehtirypäs on mahtavin saavutus koskaan ja olenkin siitä hyvin iloinen.

Yhden lehden punainen puoliruska on hauska yksityiskohta.

Onnenpensaan ruskaväri on kauneimpia mitä on! Aivan rakastan tätä ruskehtavaa viininpunaa.

Sitten kukka-asiaa. Kuvernöörinkukka alkoi salaa kukkia, kun sen ruukku oli hieman piilossa talon kulmalla. Kun kannoin kasveja sisään, jätin sen vielä puutarhapöydälle ilostuttamaan ohikulkijoitakin. Ja siksikin, että kasvin voimakas valkosipulin tuoksu saa nenäni valumaan. Niinpä se on edelleen siirtynyt vasta vintin rappusille, ei varsinaisiin asuinhuoneisiin.

Kuvernöörinkukka on niin ihastuttavan kaunis, että en suostu elämään ilman sitä, vaikka kuinka nokka valuisi.

Vielä tärkeämpi kasvi on tietenkin Orkney-saarilta keräämistäni siemenistä kasvatettu siroverenpisara. Se ei ole ollenkaan niin ahkera kukkija kuin jalostetut sukulaisensa, ainakaan minun hoidossani. Taitaa se Orkneylläkin aloittaa kukinnan vasta syyskesällä.

Siroverenpisaran kapeat kukat ilostuttavat nyt olohuoneeni muutenkin punaista tunnelmaa.

Ransukin viihtyy sisällä. Pysykää jossakin pehmoisessa ja lämpimässä paikassa! Esimerkiksi mamman valmiiksi lämmittämässä sängyssä.

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Kuvernöörinkukka Tulbaghia violacea

Mustaselja Sambucus nigra

Onnenpensas Forsythia

Orjanruusu Rosa dumalis

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Sikuri Cichorium intybus

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata

Jalokivet puutarhassa

 Voimakkaita värejä, vielä kukissa! Lehdetkin kyllä ovat alkaneet saada syysväriä.

Ah, asterit! Myyrien syömien asterien aiheuttaman mielipahan vastapainoksi on onneksi 'Royal Ruby'. Tämä syysasteri on siis kuninkaallista rubiinia. Myyrät eivät ole löytäneet kumpaakaan näistä. Tai aikoinaan minulla oli kolmaskin, mutta se on syöty.

Punaisessa villissä penkissä kevät ja syksy kulkevat käsi kädessä, kun keisarinpikarililjan kukkavarsi on jäänyt pystyyn 'Royal Rubyn' tueksi. Toivottavasti keisarinpikarililjan siementaimia joskus tulee. Tämäkin kun olisi herkullisen vaalean oranssi. Mitähän jalokiveä se olisi? Zirkoni varmaan.

Tuoksuasteri 'Hersbtschnee' on aloittanut kukinnan puhtaanvalkeana kuin kirkas safiiri. Tämä on kyllä kaunis – ja runsas! Tässä penkissä on ollut aika hirveät myyrätuhot, mutta jostain syystä tämä on jätetty rauhaan. Ehkä juurissa on jokin tuoksu?

Asterimenetysten harmia korvaavat myös ahkerasti yhä kukkivat kärhöt, tässä muotopuutarhan kaksikko 'Polish Spirit'...

... sekä 'Comtesse de Bouchaud'. Ametisti ja pinkki topaasi, ehkä? Syksyn kukkijat ovat kyllä arvokkaampia kuin mitkään jalokivet.

Ihastelen joka syksy tämän kärhön kukkien sointuvuutta rinneakebian lehtiin, samassa köynnöskaaressa kun kasvavat. Rinneakebian ruskavärissä on hienostunutta viininpunan vivahdetta, tuo tummuus yhdistettynä vaaleanpunaisiin kukkiin on vastustamaton.

Verikurjenpolvi kukkii vähänlaisesti mutta vahvan värisenä. Ja tämän perennan upeanpunainen ruska on vasta edessä. Näin voimakas pinkki on varmaan turmaliinia.

Kun tätä juttua kirjoittaessani etsin jalokiviä netissä, huomaan, että niitähän on ihan valtavasti.

Isoköynnöskrassi 'Cherry Rose Jewel' viittaa nimensäkin puolesta jalokiveen. Väri on kyllä hieno! Nettihaun mukaan fluorisälpä saattaisi olla näin pehmeän punaista.

Nämä tulivat kukkaan vasta syyskuussa, mutta kukkivat nyt reippaasti. Myöhäisyys johtuu minusta: ehätin kylvämään tämän kasvimaan laatikon vasta heinäkuussa.

Kukkien nielun karvat, tai hampaat, ovat aika pelottavat. Kaipa ne ovat pehmeät, mutta en halua työntää pikkusormeani kukkaan silti. Jotenkin karvat näyttävät sapelinteräviltä.

Silkkaa suloisuutta ja ruusukvartsia tarjoilee David Austin -ruusu 'Scepter'd Isle'. Sade on hieman haitannut kukan avautumista, ja voi olla, ettei se pysty avautumaankaan, sillä märkyys joskus liimaa terälehdet yhteen. Tänä iltana saapuu seuraava sadealue, joten voi olla, että seuraavatkin nuput kärsivät, elleivät ne pysy visusti nyt supussa.

Pikku hiljaa ovat ruukkukasvit siirtymässä ulkoa sisälle. Makuuhuoneeseen suloisia jalokivisävyjä tuovat verenpisara 'Auntie Jinks' ja pelargoni 'Deerwood Lavender Lass'.

Ransukin jo käpertyi olohuoneen rubiininpunaiselle sohvalle odottelemaan sateen alkua. Taidan sinne siirtyä minäkin jatkamaan Mahtisormukset-sarjaa Areenan parissa.

Mukavaa iltaa!

Isoköynnöskrassi Tropaeolum majus

Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis

Pelargoni Pelargonium

Rinneakebia Akebia quinata 

Syysasteri Symphyotrichum novi-belgii

Tuoksuasteri Symphyotrichum novae-angliae

Verenpisara Fuchsia

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

Kukoistava rosmariini ja sen kaverit

 Toivon kovasti, että tällä kertaa saan rosmariinin talvehtimaan. Ainakaan se ei ole koskaan ennen ollut näin komeasti kukassa.

Että osaa kukka olla kaunis!

Tällä kertaa rosmariini ei päässyt kuivumaan kesälläkään, kun alku- ja loppukesästä satoi niin runsaasti. Kasvini on aika komea. 

Ei silti olisi ensimmäinen kerta, kun rosmariini heittäisi veivinsä esimerkiksi maaliskuussa. Talvetuskautta on vielä pitkälti jäljellä.

Yritän muistaa tarkistaa kasvien tieteelliset nimet silloinkin, kun mielestäni muistan ne. Eniten siksi, että tieteilijät keksivät muuttaa sukuja, lajeja tai mitä milloinkin. En olisi ajatellut, että rosmariinillekin näin käy, mutta sepä ei edusta enää omaa sukuaan, vaan on liitetty salvioihin! Kukapa olisi uskonut, en minä ainakaan.

Onneksi sille ei silti ole väännetty uutta suomenkielistä nimeä, esimerkiksi rosmariinisalvia.

Rosmariinin vieressä elelee kaunein verenpisarani 'Whiteknights Pearl'.

Satumaisen siro kukka, varsinainen helmi. 

Kasvit vaikuttavat selvinneen siitä, että sisälämpö ehti lähes pakkaselle pitkän sähkökatkon aikana ennen kuin pääsin paikalle lämmittämään taloa. Munankuoripelargoni 'Raspberry Ripple' on aina paras talvikauden kukkija.

Upean tummanpunakukkainen jalopelargoni on viihtynyt kotonani jo monta vuotta, mistä olen hyvin iloinen.

Pikkuruinen sormipelargoni 'Thessaloniki' ei jää huomaamatta, kiitos räiskyvän väristen kukkien.

Pelargonium sidoides on kauneimpia: pikkuruiset kukat – ja minkä väriset! Kasvi on rentovartinen ja elää amppelissa.

Meneillään on ensimmäinen talvetuskokeilu pensasbasilikan kanssa, joten vielä en osaa sanoa, onko kotonani sille sopivat olosuhteet. Se elelee viileässä huoneen nurkassa ja vaikuttaa ottaneen nokkiinsa huoneenlämmön tippumisesta nollaan – otin kuvan marraskuussa, nyt kasvissa on vain viisi lehtitupsua. 

Vähän lisääkin kukkia on, mutta mennään nyt näillä ja enemmän toisella kertaa.

Eilen, kun sää oli huikaisevan aurinkoinen, tuntui päivä selvästi pidemmältä!

Jalopelargoni Pelargonium Domesticum-Ryhmä

Munankuori- ja sormipelargoni kuuluvat kotipelargoneihin, Pelargonium Zonale-Ryhmä

Pensasbasilika Ocimum gratissimum

Rosmariini Salvia rosmarinus

Bessera kukkii jälleen

 Sekä muiden huonekasvien kuulumisia.

Tässä hän on! Bessera elegans. Ei suomenkielistä nimeä. Ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi hän on korallipisara, mikä on varsin osuva, kuten myös tieteellisen nimen elegans. 

Bessera elegans on asunut kanssani jo monta vuotta, mutta ei ole kukkinut vuosiin. Taisi kukkia vain ensimmäisenä vuonnaan. Olen vienyt kasvin joka kesä ulos, kuten lähes kaikki muutkin huonekasvini, ja kukkavarsia on alkanut nousta, mutta ne ovat näivettyneet.

Kun viime viikolla puhuin äitini kanssa asiasta, hän totesi, että ehkä kasvi ei pidä tuulesta. Se voi olla. Täällä tuulee lähes aina, nytkin aika navakasti, aurinkotuolit ovat lentäneet kumoon. Ja jos kasvi tarvitsee kukinta-aikana vähän runsaampaa kosteutta, se ei sitä paljon saa, sillä unohdan kastella ulkoruukkuja. Ne saavat vettä hyvin harvoin. Pelargoneillehan se sopii, mutta kaikille ei. 

Bessera elegans on sipuli/mukulakasvi, ja nehän ovat lähellä sydäntäni. Lehdet ovat ruohosipulimaiset, mutta kovemmat ja jäykemmät. Kasvi on kotoisin Meksikosta, mutta en ole tarkemmin perehtynyt sen kasvupaikkatoiveisiin. Täksi kesäksi päätin jättää sen sisälle. Ja tästä lähin se saa aina viettää kesät sisällä!

Huonekasvini ovat ehkä vähän epätavallisempaa sorttia. En voi kasvattaa trooppisia huonekasveja, jotka ovat tavallisempia, sillä sisälämpötilani voi laskea talvella lähelle nollaa. Kesäksi kannan kasvit ulos. Kuistin rapuilla on varjoisaa, siinä viihtyy kultaimarre. Riippaorvokki voisi hyötyä uudesta ruukusta, se on elänyt samassa vihreässä ruukussa varmaan kymmenen vuotta ja alkaa olla kärsineen näköinen.

Verenpisaroillekin pohjoispuolen kuisti on oikea paikka, auringossa ne näivettyvät. Tämä on palleroverenpisara 'Auntie Jinks'. Hankin sen pistokkaana Plantagenista jo viime vuoden keväällä, mutta sinä kesänä se ei kunnolla kukkinut, ei oikein kasvanutkaan. Nyt on ollut parempi vuosi. Pienehköt kukat ja somasti taipuvat ulommat terälehdet ovat kovasti mieleeni.

Siro ja pienikasvuinen 'Whiteknights Pearl' on aarre ja elää keittiössä ympäri vuoden, jossa se on silmien alla sekä kastelua että pikkuisten kukkien ihailua varten. Se on tämän pöydän nurkalla, jossa teen töitä, sillä työpisteeni on tilanpuutteen vuoksi keittiössä.

Mennäänpä pikaisesti katsastamaan pelargonit, sillä niistä lähes kaikki elävät ulkoilmaelämää. 

Aina on joku kukassa, tällä kertaa näyttävimmin pienikasvuinen kotipelargoni 'Tessaloniki' (tarkemmin sormipelargoni). Vaikka on pieni, voi silti näkyä kauas! Viereinen pelargoni on myös tulossa kukkaan, se taitaa olla 'Cheeky Chappy'. Pelargonini elävät pienissä ruukuissa, sillä talvetustilaa eli tilaa ikkunoilla on vähän. Ja selvästi pelargonit sietävät ahdasta ja helposti kuivuvaa multatilaa.

Pelargonien vieressä kesää viettää Ornithogalum viridiflorum, entinen Galtonia. Nykyään siis tähdikkeihin kuuluva. Ei suomenkielistä nimeä. Viridiflorum merkitsee vihreäkukkaista.

Vaahteran varjossa on ×Rhodoxis tai Rhodohypoxis tai Hypoxis. Taimipurkin nimimerkinnät olivat niin moniselitteiset. Ehkä tämä on Rhodohypoxis eli iirikki. Kasvi on eteläafrikkalainen ja kasvaa mukulamaisesta juuresta. Talvet viettää rutikuivana ja lehdettömänä, kukinta-aikaan ottaa mielellään vettä vastaan. 

Toissa talvena nämä melkein kuolivat, kun sisälämpö käväisi pakkasella ja ovat edelleen toipumassa siitä. Aiemmin ruukku on ollut täynnä lehtiä, mutta eivätköhän nuo tuosta taas runsastu.

Talon toisella nurkalla, jossa käyn harvemmin, paitsi lojumassa riippumatossa, viettää kesää joukko sipulikukkia, jotka saisivat olla kesät aika kuivina: ritarinkukkia, neidikkejä sun muita. Tänä vuonna ne ovat saaneet vettä vähän tavallista useammin ja moni on yhä tai taas lehdessä.

Pari amppelipelargonia on ripustettu puiden oksille ja ne kuivuvat äkkiä tuulessa. Eivät ne silti kovin herkästi kuole, vaan kukkivat mahdollisesti entistäkin paremmin. Pelargonit ovat niin tällaisen minuntyyppisen ihmisen kasveja, joka unohtaa kastelun!

Tämä kaunis pienikukkainen on 'Deerwood Lavender Lass'.

Pelargonium sidoides elää ympärivuotisesti olohuoneessa oikeastaan siksi, etten ole keksinyt sille ulkona järkevää paikkaa ja sen amppeliruukku on melko painava. Leikkasin jo lattiaan asti roikkuvia kukkavarsia, nyt kukassa on vain tämä pieni rypäs. Sen taustana on vielä nuori sitruunapuu.

Tämä on pelargoneistani kaunein, pitäisi vielä jostakin löytää Pelargonium triste.

Kotipelargoni Pelargonium Zonale-Ryhmä

Kultaimarre Phlebodium aureum

Neidikki Nerine

Palleroverenpisara Fuchsia Hybrida-Ryhmä

Riippaorvokki Viola hederacea

Ritarinkukka Hippeastrum

Sitruuna Citrus × limon

Sisäkukkien parissa

 Viime yö olikin tähän asti vuoden kylmin: –12,3 astetta. Hyvä, että suojasin nuppuisen heiden ja lumikellot.

Lunta tulee parhaillaan vähän ja vaikka pakkanen on lauhtunut enää –1 asteeseen, tekee mieli olla sisällä. Laitoinkin tämän jutun aluksi kahvipannun hellalle.

Katsotaanpa siis sisäkukat. Etenkin, kun ihanaakin ihanampi verenpisara 'Whiteknights Pearl' avasi kaksi kukkaa muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tämä on tosi reipas verenpisara kukkimaan lähes vuoden ympäri. Olen ylisurkea lannoittaja, mutta mielessä kyllä kävi, että voisin antaa kasveille nyt laimean lannoituksen. 

Niin, mielessä kävi, mutta en vielä ryhtynyt tuumasta toimeen. Niin tyypillistä.

'Whiteknights Pearl' omaa ilmeisesti siroverenpisaran perimää ja se näkyy pienissä, kapeissa ja siroissa kukissa.

Kaikki verenpisarani asuvat talven keittiössä. Yhden ison vanhan verenpisaran murhasin jättämällä sen syksyllä ulos, sillä täällä on liian ahdasta. Enkä koskaan innostunut sen puna-liiloista kukista. Sen sijaan Orkneyltä keräämistäni siemenistä kasvatettu puhdas siroverenpisara, keskimmäisessä ruukussa, on aarre, jota vaalin. Oikeastaan ruukussa on useampikin, kun koulin ne ryppäänä aikoinaan.

Vasemmalla on keijunsalvia, jolla oli aiemmin epävirallinen nimi herukkasalvia. Sen talvetus epäonnistui viime vuonna ihan viime metreillä. Kevättalvella siihen iskivät kirvat ja kasvi oli jo valmiiksi huonossa hapessa eikä selvinnyt. Viime vuonna olin viisaampi ja istutin uuden taimen isoon ruukkuun, jossa se pysyy kesät talvet. 

Samaan ruukkuun laitoin myös sitruunaverbenan eli lippian, jonka tuoreita lehtiä kerään teeksi. Rakastan verbenateetä, mutta sitä ei saa Suomesta kovinkaan yleisesti. Keijunsalviasta saa myös maukasta teetä, joten tuo on teeruukku. Kummankaan kasvin talvettaminen ei ole aina onnistunut, mutta toivon nyt parasta. 

Oikeanpuoleisessa ruukussa on vain multapinta. Siellä asustaa kasvi, jonka sekä suomenkielinen että tieteellinen nimi muuttunut. Ennen se oli iirikki (Rhodohypoxis), nyt helotähti (Hypoxis). Se haluaa viettää talven lähes rutikuivana, kun lehtiäkään ei ole. Lorautan sille ruokalusikallisen vettä ehkä kerran kuussa.

Taloni on niin pieni, että kasvien sijoittelu on hankalaa, jotta ne eivät olisi tiellä. Ja ovathan ne silti. Lisäksi talvella asuinhuoneissa asustavat mm. akkuporakone, kuvassa, ja muut laitteet, joille jäätyminen ei tee hyvää, ynnä maalit ja liimat sun muut, jotka eivät saa jäätyä.

Tämä ruukkuryhmä on varsin tiellä, mutta ihminen oppii kiertämään ja esim. avaamaan yläkaapit sivulta käsin kurkotellen. Isossa ruukussa kaikki versoo taas liikaakin, joten ensi viikolla, jos lauha sää suo, siirrän ruukun kylmään eteiseen jäähylle. Ruukussa kasvaa muratti- ja balkaninsyklaamia, erikoisempia pikarililjoja ja pikkuruisia narsisseja, joiden tosin epäilen kuolleen. Ja syyssahramia, jota siinä ei tarvitsisi kasvaa, mutta pienenpienet sivumukulat on mahdoton kaikki löytää ja niitä nousee vuosi toisensa perään.

Rosmariini (vasemmalla) oli varmaan kuollut jo kesän mittaan, sillä se näytti yhtä surkealta jo loppukesällä. Keskellä on ihan tavallisia pihaesikoita, mutta puutarhassani ne eivät millään suostu pysymään hengissä. Koska pidän pihaesikoista erityisesti, kasvattelen tätä yhtä nyt sitten ruukussa. Eikä se edes ole mikään erikoishieno lajike, ne ovat kaikki kuolleet. Kylmät lattiat varmaan auttavat näitä talvehtimaan sisällä, sillä täällä ollaan kaukana 20 asteen sisälämpötiloista.

Päätin muuten viime vuonna jakaa tuon ahtaan ruukun täyttävän esikon, vaan siinä se edelleen on. Vähän samoin kuin se aikomus lannoittaakin.

Keittiön itäikkunalla asuu kuvernöörinkukka, ruusuneidikki 'Vesta K' ja verenpisara 'Auntie Jinks', jonka ostin viime vuoden keväällä pistokkaana. Latvoin sen ja pistin latvapistokkaan samaan ruukkuun. Niin huonoa on kesäkukkien hoitoni, että koko viime kesän aikana verenpisara ei kasvanut tuon enempää.

Joku muuten joskus kysyy, osaanko ulkoa kasvien tieteelliset nimet. Osaan kyllä, sillä minulle tämän kuvan kasvit ovat Tulbaghia violacea, Nerine ja Fuchsia. Sen sijaan suomenkielisiä nimiä varten minun täytyy jatkuvasti plärätä Viljelykasvien nimistöä. Kun on oppinut tuntemaan kasvit ulkomailla ja tieteellisillä nimillään, ovat ne tiukimmin muistissa. No en sentään joudu hakemaan verenpisaran suomenkielistä nimeä.

Tulbaghian – siis kuvernöörinkukan talvetusongelma on se, että kasvissa on sipulimainen tuoksu, joka saa nenäni valumaan. Syötäväkin se kuulemma on, mutta jos leikkaan varsia, tuoksuvat leikatut pinnat vieläkin voimakkaammin ja nenäni valuu entistä enemmän. Kukka on kuitenkin tavattoman kaunis, joten siedän tätä hieman hankalaa yhteiseloamme.

Keittiössä on toinenkin ikkuna, eteläsuuntaan. Sen edessä on ruokapöytä, jolla harvoin syön, mutta koska ikkunan alla on patteri, on pöytä varsin suosittu muiden perheenjäsenten keskuudessa. Ja siitä on hyvä myös kytätä, mitä tiluksilla tapahtuu. Kissojen ja patterin takia ei tällä pöydällä ole kasveja. Ja näin minäkin joskus mahdun pöydän ääreen.

Olohuoneeni on mikroskooppisen pieni, tässä se on lähes kokonaisuudessaan. Etelälounaan suuntainen kulmaikkuna on loistava kasveille, kunhan muistaa, että kevättalven auringon paistaessa ne kuivuvat todella äkkiä. Ikkunan alla ei ole patteria, vaan lämmönlähde – Porinmatti – on huoneen sisänurkassa. 

Oikeanpuoleisessa nurkassa kasvaa lapsuudenkodistani muuttanut isoposliinikukka. Se ei tuossa varjoisassa nurkassa kuki, mutta sopii muuten siihen niin hyvin kukkapylvään päälle. Siitäkin huolimatta, että sen isot lehdet naputtavat välillä sohvalla istujaa päähän.

Ikkunalla on monenlaisia pelargoneja ja muuta mukavaa: kämmekkää, unelmaa ja varsinkin sipulikukkia, sillä ne kiinnostavat minua erityisesti. Sormipelargoni 'Thessaloniki' on kukkinut, punaisia kuihtuvia kukkia on vielä. 

Nurkassa on munankuoripelargoni 'Raspberry Ripple' kukassa – luonnollisesti, sillä tämä tyyppi kukkii aina vuoden ympäri, pitäneekö taukoa ollenkaan. Lannoittamattomuudesta huolimatta! Talven vähässä valossa kukista puuttuvat vaaleat laikut lähes tyystin.

Tuossakin on muuten ruusuneidikki, sellainen tavallinen fuksianpunainen. Neidikit pitivät lepokauden, mutta sitten alkoivat työntää lehtiä erittäin reippaasti.

Tässä vielä olohuone makuuhuoneen ovelta käsin. Sitruunapuu kasvaa lattialla isossa ruukussa ja kyttään, tulisiko siihen tänä talvena jo ensimmäisiä kukkia. Siihenkin varmaan auttaisi se lannoitus. Mennee vielä jonkin aikaa ennen kuin saan tuosta luomusitruunat gintoniciin.

Makuuhuoneessakin on kasveja pöydällä, kukkapylväissä, amppelissa ja lattialla. Lisäksi täältä löytyy toinen karvaisista kukkasista, tuolla untuvapeiton päällä höyhensaarilla.

Nyt pyryttää, lopetetaan juttu tähän. Lämpöistä ja pehmeää pyhää!

Minä puolestani menen lannoittamaan kasvit – heti, kun olen juonut kahvin.

Balkaninsyklaami Cyclamen coum

Isoposliinikukka Hoya carnosa

Keijunsalvia Salvia microphylla

Kuvernöörinkukka Tulbaghia violacea

Munankuori- ja sormipelargoni kuuluvat kotipelargonien Pelargonium Zonale-Ryhmään 

Murattisyklaami Cyclamen hederifolium

Pihaesikko Primula × pubescens

Ruusuneidikki Nerine bowdenii

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Sitruunapuu Citrus limon

Sitruunaverbena Aloysia citriodora

Iloisia löytöjä

 Puutarhaihmisen onni on kadonneeksi luullun kukan jälleennäkeminen.

Hieraisin silmiäni, kun olin raivaamassa navetan itäpäädyn heinikkoa. Sielläpä kukkii pulskaneilikka!

Sitä tuli aikoinaan kylvettyä alppipenkkiin navetan edustalle, jonne laji on liian korkea. Yritin pariin kertaan siirtää kasveja ja siemeniä preerialle, huonoin tuloksin. Lopputulema on se, että onnistuin parissa vuodessa tuhoamaan pulskaneilikkakasvustoni kokonaan.

Vaan en onnistunutkaan! Jotenkin se on pystynyt kylväytymään rakennuksen nurkan taakse. 

Tämä on ihanaa, sillä keväällä ystävän lähettämät pulskaneilikan siemenet eivät itäneet ollenkaan. Siinä kasvimaan laatikossa, johon ne kylvin, ei ole itänyt mitään muutakaan. Tai on itänyt, mutta sitten kuollut. Missä lie vika, mutta siinä meni myös lempiväristen tuoksuherneiden pitkään vaalimani kanta. Siksipä tämä neilikkalöytö on sitäkin iloisempi, sillä ehdin jo surra pulskaneilikoitakin.

Vika voi olla biohiilessä, jota pistin suoraan laatikoiden mullan päälle ilman mitään lataamista. Toisaalta samoin toimin kaikkien muidenkin laatikoiden kohdalla ja kyllä niistä ainakin jotakin kasvaa.

Metodini on varmaan liian suurpiirteinen. Samoin teen ruokaakin. En jaksa monivaiheisia operaatioita, kaikki vain samaan astiaan ja uuniin.

Keräsin siemenet viimevuotisesta tiibetinkoirankielestä ja viskelin ne viimevuotiselle kasvupaikalle. Niistä kukkii yksi, ja sitten on tämä, kiveyksen koloon penkin eteen ilmeisesti itse kylväytynyt, joka on tuplasti sen kokoinen kuin se toinen. Ihana kukka, ja selvästi kimalaisten suosiossa!

Vaaleanpunakukkaisista ei ole näkynyt mitään. Viskoin siemenet keväällä suoraan ruusu-heinätarhaan, kun en esikasvatuksia harrasta.

Keväällä kennotaimena hankkimani söpöliini verenpisara 'Auntie Jinks' ei ole paljon kesän mittaan kasvanut, mutta päätti silti alkaa kukkia.

Taustalla näkyy lisää verenpisaran kukkia.

Se on siroverenpisara, jonka siemenet keräsin Orkneyltä aikoinaan, eikä kasvi ole viime vuosina kukkinut enää ollenkaan. Tai tässä samassa ruukussa taitaa kasvaa useampia. Ehkä muistin tänä vuonna lorauttaa verenpisaroille jotakin lannoitetta. Se on mahdollista. Yleensä kun unohdan lannoitukset kokonaan. Tämäpä ihanaa!

Voi kauhea, millaisen kuvan minusta saa, olen kuitenkin ammatti-puutarhaihminen. Puutarhani joutuu pärjäämään pitkälti omillaan, en vain ehdi, huomaa tai muista. 

Punaisessa villissä penkissä on edelleen elossa viime vuonna istutettu nepalinhanhikki! Niillä tuntuu olevan hyvin lyhyt elinikä perennaksi, niinpä olen tästä mikrokokoisesta hanhikista oikein iloinen.

Kuivaa on, se vaikuttaa kasvien kokoon ja kukintaan. Meille piti tulla toissa yönä oikein kunnon saderintama – aamulla, kun aurinko jo paistoi ja menin katsomaan sademittaria, siellä oli alle neljä millimetriä. 

Saniaistarhassa on vielä elossa kartioakankaali 'Metallica Crispa'. Olin ajatellut tämän jo hävinneen, mutta nyt sitä on kaksi tällaista minipientä kasvustoa. Akankaaleja istutan, mutta harvoin ne ovat enää parin vuoden päästä elossa. Tämän erikoisen hienon akankaalin elosta olen eri iloinen!

Ympärillä kasvaa ketunleipää, sen siirto metsästä onnistui lopulta.

Yhtä tumma, vaan perin toisenlainen on tummapärskäjuuri. Tätä kukkavartta odottelin kymmenisen vuotta. Ensin pärskäjuuri kasvoi metsäpuutarhassa, mutta siellä se ei tuntunut viihtyvän. Lisäksi peurat söivät sen varren aina poikki, mutta siihen ei paikka vaikuttanut, vaan aita.

Siirsin pärskäjuuren mutapuutarhan reunalle, jossa se periaatteessa löytää maasta kosteutta, jos vain ulottaa juurensa riittävän syvään (ehkä metriin?). Mutapuutarha kun on rutikuivana kaiket kesät. 

Muistin kastella tätä pari kertaa tänä kesänä. Nyt odotus palkittiin kukkavarrella!

Ransu kiittää huomiosta edellisen jutun kommenteissa. Tässä se tutkii Mustin puuhia, Musti pääsi nimittäin nuoren oravan jäljille. Tilanteessa oli sen verran vauhtia, ettei punkerolla, sydänvaivaisella Ransulla ollut mitään mahdollisuuksia päästä karkeloihin mukaan.

Orava painui kuuseen eikä ehkä vähään aikaan tule kissojen juoma-astialle, josta olen nähnyt sen pari kertaa juovan.

Musti vetäytyi tähystyskivelleen pesemään tassuja. 

Puutarhan loppukesäinen ulkoasu masentaa – valitettavasti elokuu ei ole ikinä ollut lempikuukausi. Kaikki on lopussa, kauhtunutta, väsynyttä, samalla liian rehevää. Illat alkavat olla pimeitä, hyperahdistavaa. Jos joku alkaa hymistellä kynttilöiden ja sohvannurkan ihanuudesta, tinttaan virtuaalisesti.

Mutta on tässä vielä kivaakin jäljellä, nimittäin asterit, joita on tuolla Mustin takana ruusu-heinätarhassa. Ja on siellä yllätyskin!

Ta-daa! Kukas se tämä on?

Sepä onkin hankala kysymys. Olen siirtänyt parrakkaita kurjenmiekkoja moneen kertaan, kun ne eivät ole kukkineet. Tämä voi ehkä olla ystävän joskus yli kymmenen vuotta sitten tuoma tarhakurjenmiekka 'Indian Chief', joka ei ole vielä koskaan kukkinut.

No mutta eläköön blogi! Laittamalla hakusanan vasemman yläkulman laatikkoon löysin jutun toissa syksyltä, jossa kerroin siirtäneeni sitä tähän, oli oikein kuvakin. Kyllä tämä on mainio puutarhapäiväkirja.

En tiedä, mitä olen tehnyt ansaitakseni nämä kukat – muuta kuin kaivelua varjoisemmaksi käyneestä Rohanista tähän paahteeseen, mutta iloinen olen!

Syysvuokko 'September Charm' on ottanut pienen varaslähdön ja aloittaa kukinnan jo elokuussa. 

Niin se on, syksy lähestyy. Hyvä puoli siinä on se, että voi ajatella kevättä, kun kukkasipulit tulevat kauppoihin. Tein myös ruusutilauksen Hollantiin. Eiköhän tästä taas selvitä, ja hyvää puutarhurointikeliä on luvassa, kun kuiva sää näyttää jatkuvan. Sadevesitynnyreistä löytyy onneksi kasteluvettä.

Kartioakankaali Ajuga pyramidalis

Ketunleipä Oxalis acetosella

Nepalinhanhikki Potentilla nepalensis

Pulskaneilikka Dianthus superbus

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Tiibetinkoirankieli Cynoglossum amabile

Tummapärskäjuuri Veratrum nigrum