Eteinen sai tapettia

 ...jo viime keväänä. Silloin vain tapahtui pihalla niin paljon kaikkea, että tärkeä uutinen jäi kertomatta.

Kirjoitin maaliskuussa siitä, kuinka edellissyksynä oli iso, tummanruskea, hieno mutta raskas kaappi siirtynyt viimeinkin vanhempaan taloon, johon sen alun perinkin piti mennä. Tilalle tuli ystäviltä saatu laatikosto, jota piti vähän kunnostaa. 

Juttu päättyi pohdintaan siitä, kumpaa vanhoista varastossa olevista tapeteistani tuohon valkoiseksi maalatulle pahviseinälle laittaisin. Seinässä oli repeämiä ja reikiä, pahvikin kupruili.

Tapettiasia oli nopeasti päätetty, mutta minulta oli liisteri loppu eikä ollut muuta asiaa mantereelle. Ei millään viitsi yhden liisteripaketin takia uhrata kokonaista päivää laiva-, lossi- ja automatkoihin, niinpä ryhdyin tutkimaan vaihtoehtoja. 

Vehnäjauholiisterille löytyi paljonkin reseptejä, mutta kun en leivo, ei ollut vehnäjauhoja. Sämpyläjauhoja kyllä, mutta epäilin, olisivatko tapetin alle jäävät pellavansiemenet mikään esteettinen elämys.

Perunajauholiisteristä ei löytynyt montaa mainintaa verkossa tai kirjoissani, mutta sen verran kumminkin, että uskalsin kokeilla. 

Olen muuten jo pitkään miettinyt sitä, miksi perunajauhoa myydään niin järjettömän isoissa paketeissa, kun ihminen tarvitsee sitä noin kaksi ruokalusikallista vuodessa. Nyt selvisi – se on kodin monikäyttötuote. Tarkkasilmäinen voi havaita, että päiväys oli mennyt hieman ohi.

Sitten tapetoimaan! Valinta osui tuohon jugendtapettiin, jota oli vanhempieni makuuhuoneessa lapsuudenkodissani. Sitä oli jäljellä niin pieni rullanjämä, että se ei ihan riittänyt tuohon oven ympärille: oven päällä on paloista koottu sinnepäin-kuvio, ei ihan samalla korkeudella kuin oven vieressä, kun muuta ei voinut.

Eteinen sai ison kaapin poistumisen ja tapetin myötä lisää valoa. Se kun on talon pohjoispuolella eikä siellä ole kuin pari pientä ikkunaa; huone on aina hämärä. Katto tuli maalattua jo vuosia sitten, aiemmin se oli ruskeaa käsittelemätöntä halltex-levyä. 

Kuprut ovat tallella, sillä en todellakaan alkanut pahvia irrottaa ja vaihtaa. Vanha talo ilman tapettikupruja on kuin vanha ihminen ilman ryppyjä; luonnoton ja epäilyttävä. 

Epätäydellisyydentavoittelijalle sopiva tapettiseinä, sanoisin.

Päivänvalossa tapetin kauniit hennot värit ja iiriksenkukat näkyvät paremmin. Avonaisesta ovesta heijastuva valkoinen maisema selittää, miten huhtikuussa tuli tehtyä sisäremppaa. 

Ulkona näytti tältä! Normaalisti olisin täyttä päätä kaivamassa pihalla, mutta nyt piti kevätenergia kanavoida muuhun.

Onneksi huhtikuussa satanut lumi sulaa äkkiä, aurinko paistaa jo korkealta. Lumikellot saivat lunta niskaansa, mutta se ei niiden menoa haitannut. 

Huomasin pian, että minulla on uusi paikka, jossa tehdä tuotekuvauksia nettikauppaani Elsan lempituoliin. Sieltä löytyvät muun muassa nämä ihanat käsintehdylle paperille painetut kasvitaulut.

Olen ollut todella tyytyväinen kohentuneeseen eteiseen, kuten jokainen, jonka koti kaunistuu. Samalla tuli hiottua eteisen lattia ja käsiteltyä se värittömällä öljyvahalla. Olen siihenkin lopputulokseen todella tyytyväinen. Hioin sen verran vähän, ettei lattiasta vain tule uuden näköinen. Nyt se on vettä hylkivä, helposti putsattava ja silti yhä vanhan kulahtaneen puulattian näköinen – täydellistä. Osmon tuotteet ovat lisäksi turvallisia eläintalouksissa.

Kuvassa on heinäkuu ja helteessä voipunut Ransu.

Remppa jatkuu ehkä jonakin päivänä vintin rappusille, joissa on kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta rojua. Lisäksi toinenkin eteisen seinä olisi tarkoitus tapetoida, mutta saa nähdä, minä vuonna se tapahtuu.

Lumikello – Galanthus

Romueteinen kaunistuu, ehkä

 Eteinen on jäänyt huonoon asemaan... se on ollut kaikenlaisten kalusteiden säilytyspaikka.

Sain vuosia sitten joitakin kalusteita, jotka olivat uhassa joutua juhannuskokkoon, kun ne veivät liiterissä liikaa tilaa. Yksi niistä oli piironki, jonka arvelin sopivan eteiseen. 

Pahaksi onneksi kaluste joutui viettämään ensimmäisen talvensa luonani ulkona, lavan päällä ja kevytpressun alla, mikä ei mitenkään auttanut sen säilymistä. Sittemmin se kannettiin kuivaan vanhempaan talooni, mutta oli jo siinä vaiheessa puoliksi palasina. 

Eteiseen se ei heti päässyt, sillä siinä oli vanha iso ja painava kaappi, joka on kuulunut isoisoäidilleni. Se oli puolestaan matkalla vanhempaan taloon, kunhan sinne saatiin ensin lattiat. Nyt, kun siellä on lattiat, pystyi sinne jo kaapin kantamaan, kun syksyllä sain voimamiehen kylään. Yksin en nimittäin saanut kaappia hievahtamaan.

Piironki muutti samalla vanhasta talosta kuistille. Sen liitokset hajoilivat pyörittelyssä entisestään. Talven se vietti avokuistilla, sentään katon alla. Nyt otin paljon kärsineen kalusteen eteiseen kunnostettavaksi.

Onneksi kaikki osat olivat tallella. Pari päivää siinä meni, että sain takalevyt, sivulevyt, välituet sun muut paikoilleen ja kiinni. Laatikot olivat onneksi koko ajan olleet vintillä, ne olin kantanut sinne heti, kun laatikoston sain, jossakin hetkellisessä viisaudessa.

Olin kuvitellut kalusteen olevan ehkä 50-luvulta sen pyöreiden puisten nuppien ja beigen värin perusteella. Hyvin pian sitä tarkemmin katsoessani sain todeta sen olevan selvästi vanhempi. Puiset nupit olivat myöhempi lisäys. Alun perin laatikoissa on ehkä ollut ainoastaan avaimet, joilla laatikot on saatu auki, sillä joka ikisessä vetolaatikossa on oma lukko.

Avaimia ei enää ole ja puisten nuppien poistosta (osa oli rikki tai kömpelösti kiinni) jäi reiät. Vaihdoin tilalle ja reikiä peittämään metallivetimet, jotka löytyivät omista varastoistani.

Skrapasin, hioin ja kuurasin pintaa niin paljon kuin uskalsin. Tosi kiinnostava tuo maalikerrosten historia: tämä(kin) on joskus maalattu vaaleanvihreäksi, joka tuntuu olleen suosikkiväri. Olisin suonut vihreää tulevan enemmänkin esiin, mutta se on ujoa laatua. Alimpana näyttäisi olevan tummaksi petsattu puu.

Koska tykkään kulahtaneista, elämää nähneistä pinnoista, tämä jäi nyt tällaiseksi. Olisihan toki upeaa kunnostaa piironki oikein loistoon, mutta toisaalta kunnostetut kalusteet näyttävät joskus liian uusilta ja kulahtaneen viehätys on sitten lopullisesti poissa. 

Sitä paitsi kulahtaneisuudessa on puolensa.

Olin ajatellut maalata eteisen lattian jo pitkään. Maalikin on valmiina. Jättipainavan ison kaapin läsnäolo vain lykkäsi projektia. Nyt, kun pystyisin projektin toteuttamaan, aloin katsella lattiaa. 

Siinä oli muovimatto talon ostaessani, sen revin ensi töikseni pois. Siitä on lattiassa yhä liimanjäänteitä.

Katon maalasin vaalean siniharmaaksi joitakin vuosia sitten, sillä katto oli käsittelemätöntä halltex-levyä, mikä tuntui imevän viimeisenkin valon pohjoisen puoleisesta eteisestä.

Mutta nyt, kun kalusteena on kulahtanut kaappi, näyttääkin kulahtanut puulattia varsin sopivalta. Ehkäpä vain hion sitä varovasti (en vaivautunut peittämään sitä katon maalaamisen ajaksi ja sen kyllä huomaa) ja vahaan tai öljyän sitten, sillä eteiseen tullaan kuraisilla saappailla. Joutuu lattiasta myös pesemään myyrän verijälkiä harva se päivä. Olisi hyvä, jos puulattia jotenkin hylkisi vettä.

Lattian sijaan suuntasinkin katseen seiniin. Seinäpahveissa on repaleita ja reikiä. Olen miettinyt niiden tapetoimista tai maalaamista.

Kävin läpi tapettivaraston vintillä. Sieltä löytyi pari oikein sopivaa.

Ylempi on lapsuudenkotini vanhempien makuuhuoneen tapettia. Sitä on vain vähän, ehkä puoli rullaa tai allekin. Se voisi riittää tähän keittiön oven puoleiseen seinään, sillä iso osa siitä on nätisti siniharmaaksi maalattua muuria.

Alempi pala on – voi nostalgiapläjäys sentään – oman lapsuuden makuuhuoneeni tapettia, jonka valitsin, kun olin noin kymmenvuotias. Sain itse valita, vaikka äitini yritti puhua nätin vihreäkuvioisen puolesta, joka olisikin ollut kauniimpi näin aikuisen mielestä. Mutta kymmenvuotiaana valitsin tuon vaaleanpuna-vihreän. Sitä on lähes kaksi rullaa varastossani, ja hauskaa kyllä, värit sopivat tosi hyvin ylempään jugendtapettiin. 

Lapsuudentapetillani voisi päällystää eteisen muita seiniä niin pitkälle kuin tapettia riittää. Kovin isoja seinäpintoja ei eteisessä ole, kun sieltä on ovet myös makuuhuoneeseen, sisävessaan ja ulos, ja lisäksi kiintokomero ja rappuset vintille.

Keittiön puoleltakin on kerrottavaa, vaikka ei niinkään sisustuksellista. (Eteisen ovi on verhon takana, verho siksi, että eteinen on kylmä, ei juurikaan eristetty).

On nimittäin kasviuutisia. Ostin viime kesänä kesäkukaksi Rhodohypoxis- tai Rhodoxis -ruukun. Ärsyttävästi taimilapussa luki molemmat nimet, joten en tiedä, kumpaa kasvi on, tai oliko ruukussa sekoitus kumpaakin. Rhodohypoxis on suomeksi iirikki, ja Rhodoxis, tai oikeammin × Rhodoxis, on kahden lajin (Rhodohypoxis ja Hypoxis) risteymä. 

Selvitin, että iirikki täytyy pitää talven yli mahdollisimman kuivana, niinpä en kastellut sitä lähes ollenkaan. Mietin, onkohan tuo hengissäkään. Nyt sieltä puskee reippaita versoja! Ruukku on tuo betoninen oikealla. Vasemmalla ja takana on sinisarjaa Agapanthus inapertus, jonka pitäisi olla tummansinikukkaista. Olen kyvänyt ne jo viitisen vuotta sitten, joten voisivat vähitellen alkaa kukkia. Etummainen niistä oli piilossa tuolin alla enkä muistanut kastella sitä niin usein, siksi siinä on enemmän ruskeaa.

Siinä Rhodohypoxis/Rhodoxis on taimikassissa viime toukokuussa.

Tässä ovat puolestaan leijonankidat! En olisi tullut ajatelleeksi niiden säilyttämistä talven yli, mutta Hiidenkiven puutarhassa -blogissa Minna harrastaa niiden talvettamista. Niinpä otin kaikki viime vuonna kylvetyt Potomac Lavenderit sisään ja ne ovat näin reippaina!

Minulla ei ole muuta talvetustilaa, joka pysyisi plussan puolella, kuin asuinhuoneet, niinpä ruukut ovat pitkin lattioita. Lattiat ovat viileät – mittasin yhtenä päivänä: lattialla on enintään +15, kun metriä ylempänä on +18. Poissa ollessani täällä on vain muutama lämpöaste, saattaa olla lähellä nollaakin.

Kaikki muutkin nurkat, hyllyjen ja kirjapinojen päälliset sekä pöydät ovat täynnä ruukkuja. Verenpisarat ovat paikoissa, joissa aurinko ei niihin suoraan osu. Muuten ne kuivuvat. Palkinnoksi ne ovat alkaneet tehdä nuppuja, nyt neljästä verenpisarastani nuppuilee tai kukkii kolme.

Siemenestä kasvatettu sitruunapuu on kasvanut häkellyttävää vauhtia. Tämä on vasta muutaman vuoden ikäinen ja kohta saan kerätä siitä satoa gintoniciin!

Ennustettu lounaistuuli ei toteutunutkaan, kärvistelemme täällä puuskaisessa ja hyytävässä luoteistuulessa, joka puhaltaa suoraan Selkämereltä. 

Leijonankita – Antirrhinum

Sitruuna – Citrus limon

Verenpisara – Fuchsia

Nuppukurkistus

Onneksi on ollut lauhaa. Saatoin jättää sipulikukat kaupunkiparvekkeelle enkä missannut niiden kukintaa, vaikka olin saaressa pidempään kuin alun perin aioin.
Ystävän antamat 'S. Arnott' -lumikellot ovat venyneet hieman, mutta eivät näytä siltä kuin aikoisivat kukkia. Versoissa näkyy vain lehtiä.

Vertailun vuoksi viime viikolla kotipihalta otettu kuva. 'Hippolyta' -lumikello se siinä. Lumikelloille tyypillisesti kukkanuppu on jo versoilun alkuvaiheessa näkyvissä lehtien välissä. Ihanaa, sillä viime keväänä menetin näiden kukinnan. Ulos istutetut eivät vielä kukkineet viime vuonna. Kaupunkiparvekkeen ruukku, jossa oli puolet sipuleista, piti paukkupakkasten ajaksi siirtää jääkaappiin ja siellä ne kukkivat ja näivettyivät sillä aikaa, kun olin poissa eli kotona.

Sen vuoksi, että lumikellot näyttävät tekevän useimmiten vain lehtiä heti istuttamisen jälkeisenä keväänä, en odota noilta ruukun S. Arnotteilta suuria. Tänään kuitenkin päätin raottaa kahta lehteä ja katsoa, mitä siellä välissä näkyy. No mutta – siellähän on soukka valkea kukkanuppu! En uskaltanut raottaa muita, mutta ainakin yhteen on kukka tulossa! Annoin niille tässä yhtenä päivänä laimeaa lannoiteliuostakin kukkien toivossa, vaikka se tuskin ehtii tämän kevään kukintaan vaikuttaa. Tai mistäs sen voi varmasti tietää.
Tämä on jo toinen talvi peräkkäin, kun syksyllä ruukkuun istutettu lumikello pukkaa kukkanuppua. Avomaalla näin käy aniharvoin. Mitä tästä opimme? Pitäisikö lumikellot istuttaa aina ensimmäisenä syksynään ruukkuun ja siirtää siitä vasta keväällä avomaalle? Varteenotettava tekniikka, jos näin saadaan ne kukkaan pikemmin. Olen myös huolehtinut lumikelloruukkujen kastelusta lähes liioitteluun saakka tietäen, miten herkästi sipulit kuivuvat. Ehkä erittäin runsas kastelu saa ne paremmin kukkaan.

Kreetansyyssahramit, joiden joulukuussa epäilin tekevän pelkkiä lehtiä, ovat myös kukassa – ja kukkia on paljon per mukula. Jokainen mukula on työntänyt vähintään kolme vartta ja jokaiseen niistä tulee kukka. Nuput ovat satumaisen kauniin väriset ulkopinnaltaan. Lajike on 'Fontenayi', sillä on nämä hienot purppuranpunaiset höyhenkuviot.

Kun ruukun nostaa sisälle lämpöön, avautuvat kukat selälleen – mutta haluan nauttia kukinnasta mahdollisimman pitkään ja siksipä pidän ruukkua parvekkeella, vaikka näinä harmaina päivinä kukat avautuvatkin siellä vain hieman. Toisaalta kukka on ulkopuolelta kauniimpi kuin sisäpuolelta. Sepposelälleen avautuvat kukat eivät jostain syystä ole viehättäviä niin krookuksissa kuin tulppaaneissakaan. Tiedä sitten, miksi. Makuasioita kai.
Sisälle nostamisessa on kuitenkin se etu, että kukkia tulee helpommin nuuhkuteltua ja vieno tuoksu leviää huoneeseenkin. Kukissa on hurmaava, hennon makea tuoksu ja meni hetki, ennen kuin tajusin: ne tuoksuvat aivan hunajalta!

Parvekkeen kärsimyspassio ei vieläkään ole muuttanut sisälle, ei myöskään mehipuu, joka valmistautuu kukintaan. Niin se tekee joka talvi, mutta yleensä se on silloin asuinhuoneen lämmössä. Jännittävää nähdä, että se pitää samasta rytmistä kiinni, vaikka lämpöä on vain muutama aste.

Itse olen jatkanut maalaushommia niin keittiössä kuin eteisessäkin. Nyt on toinenkin eteisen seinä maalattu ihanalla vedensävyllä Pale Powder, ja toiseen seinään olen saanut laitettua hyllyjä. Monet tavarat, taulut ja työkalupakkikin ovat löytäneet paikkansa; osa, kuten vanha koronapöytä, vielä etsivät sitä. Pyykkivuori saarikodista odottaa pesua, savi työstämistä ämpärissä ja lenkkivaatteet ovat jääneet tuolille. Realismikuva.

Ransu näyttää, miten tammikuuta voi myös viettää.

 

Vaaleanpunaiset varpaat.

Pehmoista tammikuuta ja lumikellonnuppuja kaikille!


Lumikello – Galanthus (sekä 'S. Arnott' että 'Hippolyta' ovat risteymälajikkeita ja näin eivät mitään tiettyä lajia)
Kreetansyyssahrami – Crocus laevigatus
Kärsimyspassio – Passiflora caerulea
Mehipuu – Aeonium

Siin se ny o

Ohhoh, tulipa epätarkka kuva, mutta siinä se nyt on. Navetan perältä löytyneestä ovesta tehty kulmakaappi isomman kaapin viereen, eteisen nurkkaan.

Kulmakaappi on hyvä, sillä tuosta nurkasta on ovet vessaan ja keittiöön. Samassa kulmassa aiemmin asustanut neliön mallinen polttopuulaatikko oli kömpelö, vaikkakin tarpeellinen. Nyt ovien avaaminen ja kulku sujuu kuitenkin paljon tilavammin.

Ransu saapui esittelemään. Kulmakaapin ovet täytyy vielä lakata samanlaisiksi kuin viereisessä kaapissa. Keittiön ovikin on lakattu, kuten 50-luvun taloon kuuluu.

Vessan ruman oven päällystin aikanaan verkkoaitasta löytyneillä päreillä. Tämä ovi vei alun perin kellariin ja se oli päällystetty muovimatolla. Ovea kehystävät isäni joltakin rannalta joskus löytämät verkonkohot.

Ransu jatkaa esittelyä. Polttopuulaatikko on nyt keskellä eteistä. Tilanahtautta on, sillä huoneessa on kaksi huonekalua, jotka odottavat muuttoa vanhempaan taloon.
Onpa lattialla kuraa. Mutta mieluummin se ja kevätkukkien versot kuin ei kuraa ja lumipeitto!

Siispä ulkoasioihin. Vanhan vaahteran jäkäläiset oksat ja kevättalven sinitaivas.

Lumisiakin kohtia on, eivät kai kaikki nyt luule, että täällä eletään vallan kesässä. Niistä ei vain tule innostuttua. Kanukoiden (alba 'Aurea' ja keltaoksakanukka) oksat ovat upeat auringon niihin osuessa.

Käväisin kurkkaamassa kasvimaata. Betonirengaspenkkiin syksyllä heitellyn salaattisekoituksen pussinjämät ovat vieläkin tuottamassa satoa, sieltä niitä rucolan näköisiä lehtiä paljastuu jääkuoren alta.

Pillisipuli on luottosipuli varhaiskeväällä, siitä saa lähes ensimmäisenä lehtisatoa, yhdessä käärmeenlaukan versojen kanssa.

Talventähtitilanne. Iltapäivällä alkoi ensimmäinen turkintalventähden terälehti raottua! Nyt alkoi kova jännääminen, ehtiikö tämä vai tähtilumikello ensin kukkaan. Virvaliljoja ei vielä tänään löytynyt.


Keltaoksakanukka – Cornus alba ssp. stolonifera 'Flaviramea'
Pillisipuli – Allium fistulosum
Turkintalventähti – Eranthis cilicica

Kulmakaappi eteiseen

Navetan takaseinällä on lojunut aarre kaikki nämä vuodet. Se on näkynyt, mutta vasta syksyllä raivasin tieni sen luokse, kun kaivoin sieltä myös karjaportin käyttöön pihaportiksi.
Hieno vanerinen jälleenrakennusajan kaapinovi karmeineen, Lea-vetimetkin valmiiksi paikallaan – tismalleen samanlainen kuin eteisen kaapissa, mutta navetassa lojunutta ovea ei ole lakattu.

Mietin aikani, mihin kaappi tulisi. Keittössäkin on samanlainen kaappi ja sen viereen kaipasin kulmakaappia, mutta ehdin jo hankkia sellaisen yli kymmenen vuotta sitten ennen kuin tulin ajatelleeksi tätä ovea ja sen mahdollisuuksia.
Sitten keksin, että eteisessä oleva syvä kulmaus tulisi hyvään käyttöön, jos siitä siirtäisi halkolaatikon ja tilalle tekisi viereistä porrastetusti pienemmän kaapin, ei niin syvän. Kokeilin kaapinovea näin toivoen, ettei tarvitsisi alkaa nyhertää kulmakaappia – minulla ei ole hajuakaan, miten sellainen rakennetaan.

Mutta kyllä se näin kulmakaappina vain olisi paljon parempi. Tuossa on käynnit vessaan (päreovi) ja oikealla keittiöön, talon pääkulkuväylä. Kulmakaappi tekee paikasta vähemmän ahtaan eikä siinä ole kulmia, joihin voi itsensä teloa, minulla kun on sellaisia taipumuksia.
Yksin tehdessä on hieman vaikea mallata, katsella ja kannatella samaan aikaan, mutta seinää vasten pystyttämällä pystyy sentään jotakin hahmottamaan.

Sitten aloin rakentaa seinään runkoa ja sivuseiniä, joihin oven saisi kiinnitettyä. Apupoika tuli heti paikalle, kun tikkaat pystytettiin.

Kerrankin ajattelin olla viisas ja miettiä rakenteet ja työjärjestyksen valmiiksi. Piirsin hahmotelman paperille. Enpä ollut päässyt alkua pidemmälle, kun suunnitelmat jo osoittautuivat turhiksi; säätämistä se näköjään on aina. Yritin etsiä netistä ja kirjoista neuvoja kiintokulmakaapin rakentamiseen, mutta en löytänyt yhtään mitään, merkillistä. Netissä kun pitäisi olla ihan kaikki!
Joka tapauksessa alkua pidemmälle on jo päästy, mutta loppua ei vielä vähään aikaan näy – pysykää kanavalla.

In Short
There has been a fantastic cupboard door from the 1940's in the byre for decades: precisely similar to the entrance cupboard, with frame and all. I found the perfect spot for it next to the old cupboard and unfortunately decided that this must be a corner cupboard. Without a clue as to how to build a corner cupboard the result will surely be... interesting. And this project will take a while.

Kaupunkiasunnon kuulumisia

Vuosi sitten asunto oli putkirempassa, vasta syksyllä sain keittiörempan päätökseen. Putkiremppa on saanut aikaan ketjureaktion. Kun koko kylppäri seinineen kerran purettiin ja rakennettiin uudelleen, tiesin, että minulla tulee olemaan neljä kylpyhuoneen vastaista valkoista seinää käsiteltävänä (eli tapetoitavana tai maalattavana muun väriseksi). Tuossa vasemmalla, eteisen puolella, näkyy yksi.
Ärsyttävää kyllä, olin ehtinyt maalata sen vain pari vuotta aiemmin. Tuolla värillä, joka näkyy oikeanpuoleisessa seinässä ja kaapissa. Yhden ystäväni mielestä se on vihreä, toinen sanoi sitä harmaaksi. Minusta se on hailea vedenvärinen.
Kylppärin oven olin tapetoinut, sillä tuollainen valkoinen sileä ovi ei silmiä hivele. Onneksi sitä tapettia on vielä! Nätimpi ovenripakin on jo hommattu...
On mukavaa, kun saa kaikki loputkin asiat asunnossa mieleisekseen! Senpä takia tästä rempasta on tullut megaremppa, joka ulottuu joka huoneeseen.

Eteisessä on ärsyttänyt punainen seinä (tuo oikeanpuoleinen), joka on periaatteessa ollut ihan kivan värinen, mutta maalipinta on heijastanut valoa hieman liikaa. Kiiltävä seinä ei ole kaunis, lisäksi seinän ja katon kulmassa maalin reuna aaltoili, kun maalari ei ollut vaivautunut laittamaan maalarinteippiä. Ihanaa, kun se on viimein peitossa.
Valitsemani maali on rakastamaani klassista Farrow & Ball -maalia sävyssä Pale Powder. Maalityyppi on vanha kunnon Estate emulsion, vesiohenteinen ja erittäin mattapintainen. Se on oikea brittiklassikko. Farrow & Ball -maalit sisältävät lisäksi niin paljon pigmenttiä, että punainen seinä peittyi yhdessä hujauksessa.

Kaapin olin maalannut jo vuosia sitten samalla värillä. Nyt oli aika toteuttaa myös haave vanhanmallisesta tuuletustelineestä, jota olin kaavaillut tähän kaapin päätyyn henkarilla pidettäville takeille. Luulin, että minun täytyy dyykata tällainen roskalavalta, ja olisinkin pitänyt vanhasta patinoituneesta telineestä enemmän kuin uudesta, mutta näitä valmistetaan yhä!

Putkiremppa tuotti niin hirvittävästi pölyä myös rappukäytävästä (postiluukun ympärillä oli oikein valkoinen sädekehä), että en edes kuvitellut peseväni vanhaa oviverhoa. Se oli muutenkin Ransun lankalenkeille repimä. Uusi verho on kaksinkertainen, päällikangas on vihreämpää kuin olin ajatellut, mutta kun se oli niin kaunista! Olin ajatellut siniharmaata. Ehkä sitten, kun Ransu on raadellut tämänkin verhon.

Kuten kuvista näkyy, eteisremppakin tulee kestämään vielä tovin. Ja sen jälkeen uudistuu olohuoneen pari seinää sekä makuuhuoneen nyt valkoinen kylppärin vastainen seinä. Ja ehkä jotakin muutakin.
Parvekkeellekin voisi hankkia sellaisen kauniimman tuuletustelineen, vaikka tämä lieneekin taloyhtiön omaisuutta.
Iltaisin olen innostunut kuuntelemaan äänikirjoja niinä lukuisina päivinä, kun tv:n ohjelmatarjonta on surkeaa. Kutominen sujuu joutuisasti kirjan seurassa ja pari toppia on valmistunut. Nämä on yhdellä ohjeella tehty, tartuin nimittäin Moda-lehden 3/2010 kivaan toppiohjeeseen, jossa hihattomaan toppiin tulee palmikkokaulus topin päälle. Kun olin neulonut topin ja tehnyt kauluksen, päätin, että tykkään topista enemmän ilman. Se on tuo taimmainen toppi.
Koska kauluksessa on muoto, se toimii yhtä hyvin kaarrokkeena kuin päälle tulevana kauluksena. Aloin tehdä siitä toista puseroa ylhäältä alaspäin omasta päästä, tosin käyttäen yhden kirjoneuletakin kaarrokeohjeen osaa heti palmikkokaarrokkeen alapuolelle. Jossain vaiheessa päätin tehdä puserosta lyhythihaisen. Tällainen tuli ja kivasti yhteensointuvat topit, vaikka niitä ei voikaan yhtä aikaa käyttää, heh.
Olen erityisen iloinen siitä, että kun olen kaivannut kaarrokeohjetta niin palmikko- kuin kirjoneuleenakin, löysin nyt omista varastoistani molempien ohjeet! Aion joskus vielä toteuttaa paksumman villapaidan tuolla palmikkokaarrokkeella, se on niin kaunis.

In Short
Renovation in the entrance hall and knitting – that's what I've been up to these last weeks.