Navetan seinä taustana

 Pikkuinen navettani on kuvauksellinen tausta monelle puutarharäpsylle.

Kun edellisessä jutussa manasin, että en ole saanut päivänliljoja kukkaan, tarkoitin jalostettuja tarhapäivänliljoja. Rusopäivänliljaa luotettavampaa kukkijaa ei olekaan ja se on täydessä kukassa nyt.

Parempi kuva on tietysti tämä, jossa Ransu tassuttelee pihatiellä. Otin sen, kun päivänliljat olivat juuri aloittaneet kukinnan.

Hehkulilja 'Red Velvet' on myös tullut kukkaan. Villi palsternakka on ihana väripari ja navetan seinä oivallinen tausta.

Preerian rohtosormustinkukat, heleäorjanruusu, 'Alchymist' -ruusu ja rohtosalvia tuli myös kuvattua navettaa vasten kuukausi sitten.

Tuolloin aloin tehdä kiveystä navetan siihen päätyyn, josta sinne mennään sisälle, kun hermostuin vyötärönkorkuiseen heinikkoon. Homma on jäänyt tuohon tilanteeseen, sillä pian lähdin kaupunkiin, sitten oli vieras toisensa perään, sitten työkiireet ja sitten taas kaupunkireissu... ehkä lähiaikoina pääsen jatkamaan, sillä kiveykset ovat ihan lempiprojekteja!

Navetan kivijalan vieressä on aiemmin tekemäni kiveys, johon olen istuttanut 'Minor' -nummiajuruohon. Se peittää jo ison alan, mutta on todella kätevä kasvaessaan aivan maanpinnan myötäisesti.

Tein pikkuisille kivikkokasveille alppipenkin navetan eteläseinustalle yhdeksän vuotta sitten. Penkin tähtihetkiä ovat kevät ja alkukesä, nyt siinä kukkii vain muutama itsekseen tullut pioniunikko, jotka yritän muistaa kitkeä ennen kuin tuottavat tsiljoona siementainta. Ja kukkii tuossa myös hentoinen pisaralaukka.

Katsotaanpa alppipenkin kasveja vähän lähemmin. Sieltä en ole raportoinut ollenkaan koko kesänä! Neilikka Dianthus freynii kukki muistaakseni ensimmäistä kertaa, vih-doin-kin. Se on viimein alkanut myös levitä.

Ihanaakin ihanampi kellolaukka on kaunis ja tärkeä. Sen siemenet on aikoinaan lähettänyt kaimani Saila, jolla on oma blogi Kivipellossa: KLIK. 

Taustana laukalle edellisessä kuvassa oli hehkuva ajuruoho 'Coccineus' (tarkemmin ottaen Thymus Coccineus-Ryhmä 'Coccineus', niinpä tulee tyhmemmällekin selväksi, että nimi on Coccineus).

Nyt ollaan noin kuukauden takaisissa kuvissa. Vuorineilikka kukki tänä vuonna runsaammin kuin konsanaan, kasvanutkin se on. Taustalla on rusolaukkaneilikka 'Düsseldorfer Stolz'.

Vanhemman kiveyksen kolossa elää kaunis mehitähti lähes täysin vailla multaa, valitettavasti lajista ei ole tarkempaa tietoa.

Musti esittelee. Osalla kasveista on taimilaput, sillä taidan istuttaa tähän tänäkin vuonna kukkasipuleita. Silloin on paras tietää, missä kohdissa kasviaarteet elävät. Toisia sipuleita saattaa kyllä vahingossa kaivaa ylös, kun niillä ei ole mitään merkkejä.

Kesäkuun kuvassa näkyy navetan kulman siperiankurjenmiekka kukassa. Coccineus erottuu punaisena, samoin alppipenkin toisessa päässä pinkki rusolaukkaneilikka.

Kääpiöneilikka kukki tänä vuonna vaisusti, ehkä sateinen alkukesä ei ollut sen mieleen.

Neilikan kupeessa elävä valkotupsulaukka kukki sen sijaan mukavasti. Alppipenkissä asuu tällaisia pikkuruisia laukkoja. Valkotupsulaukka ei ole koskaan levinnyt, aina vain nousee tuo yksi kukkavarsi. En pistäisi pahakseni useampaa kukkaa. Kookkaat lehdet kuuluvat isomaksaruoholle, joka on tullut tähän itsekseen.

Siinä vieressä elää pari rusolaukkaneilikkaa. 'Düsseldorfer Stolz' on todella luotettava; yksikään toinen laukkaneilikka ei ole osoittautunut kestäväksi, mutta se menee jopa ilman talvisuojausta. Oikealla häämöttää suloinen ahokissankäpälä 'Alex Duguid'.

Tästä patjarikosta ('Purple Robe') olen haltioissani. Kerrankin rikko on selvinnyt puutarhassani – peräti kaksi vuotta! Aina aiemmin ne ovat kuolleet alle aikayksikön. Se ainakin näyttää olevan ongelmana, että ne nostavat juuristoaan maasta eivätkä sitten kestä kesää eivätkä talvea, lunta kun tähän alppipenkkiin ei kerry talvisuojaksi sitäkään vähää kuin muualle. Edessä levittäytyy kaunis espanjanmaksaruoho 'Minus'.

Tätä kasvia myydään useimmiten maksaruohona ("Sedum pachyclados 'White Diamond'"), mutta kyseessä on valkoruusujuuri. Taimituottajat eivät paljon vaivaudu selvittämään kasvitieteen kiemuroita. Ruusujuuri leviää kauniisti mattomaisena ja kukki valkoisena kesäkuussa.

Otin eilen tuoreita kuvia kesän hankinnoista. Rusolaukkaneilikka 'Varretu' kukki jossain vaiheessa, mutta en huomannut ottaa siitä kuvaa. Mutta on siinä tuorekin kukinto, huomaatko? Hailean liila kuinto lehtien seassa. Laukkaneilikat ovat hauskoja kukkiessaan vähän pitkin kesää, vaikka pääkukinta osuukin kevätkesään.

Taustalla on uusi patjarikko 'Appleblossom'. Lajikenimi on epäselvä, sillä tuon nimisiä on useita, mutta täytyy tutkia tarkemmin ja yrittää selvittää, jos tuo kukkii uudestaan eli pysyy hengissä. Toistaiseksi se ei näytä kukoistavan, mutta ehkä se selviää talvesta jotenkin. Tai sitten ei.

Mätäslaukkaneilikka 'Sugar Baby' kukki ihanasti, mutta en huomannut ottaa siitä silloin kuvaa. Mätäslaukkaneilikoita olen istuttanut useita, sillä lähes aina ne kuolevat pois talven mittaan – tai oikeastaan kevättalvella auringon paahtaessa ja kuivuuden koetellessa. Mutta yritän jälleen kerran.

Kommenteissa oli puhe 'Nifty Thrifty' -rusolaukkaneilikan kukkimisesta (tarkensin lehtiin, kun keltareunaiset lehdet ovat tämän laukkaneilikan erikoisuus). Se kukkii täälläkin ja on kukkinut vaisusti koko kesän yhdellä tai kahdella kukkavarrella kerrallaan. Mutta elossa on ja paksusti voi! 

Kerrankin tämä laukkaneilikka selvisi talvesta hyvin. Se oli kyllä suojattu, vaikka ehkä viime talveksi ei olisi tarvinnut. Toisaalta keväällä varjostus / suojaus kuivumiselta tuntuu olevan näille vielä tärkeämpää.

Ahokissankäpälä Antennaria dioica

Espanjanmaksaruoho Sedum hispanicum

Hehkulilja Lilium Aasialainen-Ryhmä

Heleäorjanruusu Rosa dumalis

Isomaksaruoho Hylotelephium telephium

Kellolaukka Allium narcissiflorum

Kiiltoluppio Sanguisorba tenuifolia

Kääpiöneilikka Dianthus subacaulis

Mehitähti Sempervivum

Mätäslaukkaneilikka Armeria caespitosa

Nummiajuruoho Thymus praecox

Palsternakka Pastinaca sativa

Patjarikko Saxifraga Arendsii-Ryhmä

Pioniunikko Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä

Pisaralaukka Allium carinatum ssp. pulchellum

Rohtosalvia Salvia officinalis

Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea

Rusolaukkaneilikka Armeria maritima

Rusopäivänlilja Hemerocallis fulva

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Valkoruusujuuri Rhodiola pachyclados

Valkotupsulaukka Allium orientale

Vuorineilikka Dianthus gratianopolitanus

Kuusi kuvaa kesästä

 Tuplasti terapiaa -blogin alulle paneman haasteen lähetti Rikkaruohoelämää. Lämmin kiitos!

Kesäkuu alkoi, kuten joka kesäkuu, syreenien ja akileijojen voimallisella kukkavyöryllä. 'Moskovan Kaunotar' alkaa olla jo sen kokoinen, että sen oksat kaartuvat akileijojen ylle. Pari vuotta istuttamisen jälkeen koko puska joutui versomaan uudelleen tyveltään ja sillä on kestänyt vuosia saavuttaa tämä koko. Syreenien juuret ovat vesimyyrien herkkua. 

Onneksi puska ei siihen kuollut. Olen siihen varsin rakastunut, vaikka näinä aikoina tulee mietittyä, voisiko sillä olla poliittisesti korrektimpi nimi.

Kesään kuuluu kaikenlaista kivaa, josta vain murto-osa mahtuu blogiin. Pari vuotta sitten alppipenkin laidalle kivien väliin tyrkätty mehitähti on odotuksista huolimatta pysynyt hengissä ja muodosti nyt kukkiakin. Kun miettii, miten jääkylmät nuo kivet talvella ovat, ei yleensä ole lumisuojaa, ei tuulen- tai pakkasen suojaa, enkä edes ole varma, pääsikö taimen juuristo multakosketukseen, kun sen istutin – aikamoinen ihme.

Kesäkuun lopulla tuli kukkaan pioni, jonka piti olla 'Buckeye Belle' – aargh, ei ollut, ja oli vieläpä inhokkivärinen, enkä ole muutenkaan niin rakastunut kerrottuihin pioneihin.

Mutta kun asiaa nyt ajattelee loka–marraskuun vaihteen harmaudessa, ei tuo nyt niin kamala ole. Jos saisin tuon hetken aniliininpunaisine kukkineen nyt, olisin ehkä varsin tyytyväinen.

Toisaalta – paikka on ollut nyt lokakuun lopulla varsin kaunis. Edessä on isosiniheinä, joka edellisessä kuvassa näkyy pionin edessä, tämä kuva vain on otettu toiseen suuntaan. Heinän takana on valkokukkaista kurkkuyrttiä, jota peura ei, ihme kyllä, vielä ole syönyt. Isosiniheinien paras keltainen ruska-aika on aina ollut vasta marraskuussa ja se on mahtavaa.

Tämä oli bonuskuva syksystä, joten jatketaan vielä kolmella kesäkuvalla.

Ruusutarha on vasta parivuotias, mutta näytti tänä vuonna jo ihanan runsaalta, kiitos joka väliin kylväytyneiden harmaakäenkukkien ja villien palsternakkojen, joka on täydellinen väripari voimakkaalle pinkille. Ranskanruusu 'Rosa Mundi' hehkuu tässä seurassa. Ruusutarhan kulmalla on pari köynnöskartiota karhunvatuille, joista mukaan on änkeytynyt pitkä lonkero, varmaan lähempänä kasvava 'Tayberry'.

Naapurit olivat kylväneet kuvauksellisen kukkaniityn, menin visiitille kameran kanssa.

Nurmikko kuivui.

Haasteen säännöt lyhykäisyydessään:

- julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä

- aihe on täysin vapaa

- haasta muita vastaamaan

Lähetän haasteen eteenpäin Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogiin kauniiseen Kainuuseen!

Akileija Aquilegia

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Isosiniheinä Molinia caerulea var. arundinacea

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Kurkkuyrtti Borago officinalis

Mehitähti Sempervivum

Palsternakka Pastinaca sativa

Pioni Paeonia

Ranskanruusu Rosa Gallica-Ryhmä

Metsämyyrä esittelee alppipenkin

 Toissapäivänä tapasin jäkättävän metsämyyrän. Jäkätys oli molemminpuolista.

Ryhdyin tekemään uutta kohopenkkiä parin lahonneen kasvimaan penkin tilalle. Samalla sain hyvän aiheen heinikkoalueen pienentämiseksi, kun toteutan uuden laatikon tähän kasvimaan alaosaan, jota olen toistaiseksi vain niittänyt viikatteella kerran kesässä.

Laatikko syntyy tunnusomaisesti kierrätysmateriaalista: puretun kuistin osista ja vanhojen hirsien pätkistä, jotka jäivät, kun talo kengitettiin. Tähän laatikkoon, tai tästä seuraavaan, kuluvat viimeiset hirrenpätkät varastostani. Ainoastaan kulmaraudat olen ostanut ja niitä kuluukin paljon, sillä ensimmäiset laatikkoni ovat melko romahdusalttiita – kantapään kautta opittua.

Taustalla näkyy navetta ja sen edessä maitokärryn renkaat. Maitokärryt ovat loistovempain painavien hirsien kuljettamiseen. 

Maitokärryjen takana, navetan edustalla, on alppipenkki eli alpine bed: kivikkokasvien asuinsija. Kun kuljin sen ohi, kuului myyrämäistä äänekästä piipitystä ja huomasin, että ruskea metsämyyrä puikki minua pakoon kivien väliin.

Seuraavalla kerralla ohi mennessäni kävi samoin. Myyrä piti oikein kovaa ääntä, varsinaista jäkätystä, ennen kuin hävisi.

Sitä seuraavalla kerralla se ei enää vaivautunut häviämään.

Kipaisin hakemaan sisältä kameran, jossa oli zoomlinssi valmiiksi. Pysyttelin ensin yli kuuden metrin päässä myyrästä, jolloin se tapitti minua epäluuloisesti.

Sitten siirryin askel askeleelta lähemmäs. Rohkaistuin ja aloin jäkättää myyrälle, että se tai sen sukulaiset ovat syöneet lähemmäs kymmenen kappaletta tylppöorapihlajia aitaprojektistani, joka ei tätä menoa ikinä valmistu enkä pääse peuroista eroon. Lisäksi nämä pikku tyypit ovat nakertaneet toisen 'Arttula' -kirsikoistani, tosin se oli kitukasvuinen muutenkin. Mutta silti.

En tiedä, onko tämä myyrä mahdollisesti tottunut jäkätykseen (jos sillä on esimerkiksi jäkättävä puoliso), sillä se ei vaivautunut häipymään, vaikka lähestyin. Lopulta otin kuvan siitä enää parin metrin päästä yläviistosta, kun se vaikutti ryhtyneen siestan viettoon. Melkoinen pullukka tämä olikin. Epäilen, että osa kasveistani on päätynyt tämän tyypin vyötärönympärykseen.

Viima oli hyytävä, mutta tuossa vanhan mustaherukan juurella ja pienen kivipengermän edessä myyrällä oli varmaan lämpimät olot auringonottoon.

Tänään tarkastin alppipenkin tilanteen. Vaikea vielä sanoa, mikä on hengissä ja mikä ei. Syksyllä asentamani räystäskouru on ainakin toivottavasti vähentänyt talvista märkyyttä, joka on kaikkien kivikkokasvien kuolinisku.

Tuo miniruukkupuutarha, jonka tein hajonneista ruukuista syksyllä, näkyy ainakin olevan vielä ehjä ja kasvitkin siinä vihreitä.

Pari vuotta sitten istutettu ruusujuuren sukulainen Rhodiola pachyclados on osoittautunut talvenkestäväksi. Täksi talveksi en suojannut sitä mitenkään. Olihan sillä ohut lumikerros suojana.

Sen sijaan aarteeni, Orkney Cherry -kurjenpolven suojasin, mutta en tiedä, riittikö se. Koko kasvi on ruskea. Peittelin sen uudestaan, ei auta kuin odotella. 

Kurjenpolven päällä on viereisen kasvin eli maljalaukkaneilikan siemenpallo, jossa muutama siemen on söpösti lähtenyt itämään kankaan alla talvensuojissa. Näetkö vihreät sirkkalehdet siemenpallossa? 

Painoin pallon pintamultaan sivummalle. Emokasvia näkyy tuossa oikealla.

Alppipenkin päähän, kiveysalueen reunalle kokeeksi istutettu mehitähti näyttää olevan elossa, vaikka sillä on tuskin mitään multakosketusta.

Sipulikukkia nousee jo. Tässä kasvaa erikoisempia pieniä tulppaaneja, laukkoja ja krookuksia. Harvinaisemmat pikarililjat ovat luultavasti menehtyneet, ne kaipaavat lähes järjestään kesällä varjoa ja tässä penkissä sitä ei ole yhtään. Kantapään kautta...

Alakulman vihreys taitaa kuulua kääpiöneilikalle.

Loppuun vielä kuva kasvimaaprojektista suotuisammasta kuvakulmasta päin ylärinteestä. Tästä suunnasta etualalla on siisti kiveys ja heinikkorehotusta tai epämääräisiä maanpeittomattoja ei kunnolla näe.

Kääpiöneilikka – Dianthus subacaulis

Maljalaukkaneilikka – Armeria pseudarmeria

Mehitähti – Sempervivum

Kuivempia kohtia

Ystävä kävi kesällä kylässä ja ihasteli kivien välissä kasvavaa mehitähdistöä. "Minipuutarha!" hän innostui.
Tuo on tosiaan minimaisemaa. Mahtavasti mehitähdet levittäytyvätkin kivien väleihin saaden kivet näyttämään vuorilta.
Tavoistani poiketen en ole pannut merkille niiden lajeja ja lajikkeita, vaikka ne olenkin kirjoittanut puutarhapäiväkirjaan aikoinaan. Taimikyltitkin tulee laitettua talteen, mutta olisi melkoinen homma etsiä oikeat tiedot. Minulle nämä ovat vain mehitähtiä, mikä tuntuu, nyt kun asiaa ajattelee, vähättelevältä. Kaikki muut kasvit ovat yksilöitä, se-ja-se. Ehkäpä kunnostaudun. Usein näitä tosin myydään kivikko-mixinä taimimyymälöissä, eikä laji(ke)nimestä ole tietoakaan.

Mennäänpä sitten tutkimaan alppipenkkiä, kuivan paikan minilajien tyyssijaa. Ostin keväällä kasvin, joka oli olevinaan Sedum pachyclados 'White Diamond'. Oikeasti se on ruusujuuren sukua, Rhodiola pachyclados. Ruusujuurimainen kasvutapa näkyykin tässä. Tälle ei ole suomenkielistä nimeä. Ihanasti se on kesän mittaan kasvanut, vähän jo levinnyt kivien väliin. Toivottavasti se talvehtii hyvin.

Lyydianmaksaruoho on valitettavasti aiemmin epäonnistunut (kuivui tai paleltui pois tms), ja se olisi niin kaunis. Ihanat lehdet ja söpöt vaaleanpunaiset kukat. Keväällä löysin sen harmahtavalehtisen lajikkeen 'Glaucum', mutta kas, eipä se olekaan enää lyydianmaksaruoho, vaan kyseinen "lajike" on oikeasti oma lajinsa Sedum pallidum. Joskus tuntuu, että kasvien väärä nimeäminen on enemmän sääntö kuin poikkeus!
Jotta kasvi saisi juurtua rauhassa, laitoin sen suojaksi vanhan talikon jo heti istuttamisen jälkeen. Jos eivät peurat tai jänikset nyhdä kasveja maasta, saattavat harakat tai rastaat sen tehdä. Kuvassa näkyy myös pulskaneilikan siementaimia, se on tuottanut jälkeläisiä ilahduttavan hyvin. Kohta niitä voi jo alkaa siirrellä johonkin muuallekin.

Aikoinaan kylvetty emokasvi, joista vain tämä yksi jäi lopulta henkiin, kukkii yhä vain ihastuttavana.

Musti esittelee. Etelänmaitohorsmat kukkivat mahtavana kukkapilvenä, niitäkin saa jo istutella muuallekin. Punakukkainen maljalaukkaneilikka 'Ballerina Red' kukkii vielä yhden kukan voimin ja matalassa Orkney Cherry -kurjenpolvessakin on kukkia.
Musti osoittaa tassulla 'Coccineus' -ajuruohoa, joka on kiva maanmyötäinen laji.

Suuri yllätys on tämä. Mistä ihmeestä tänne on kosmoskukka putkahtanut? Olen jonakin vuonna heitellyt tänne yksivuotisten siemeniä, joille en muutakaan paikkaa keksinyt, mutta se ei kyllä ollut tämä vuosi. Ihmeellistä, että en tullut kitkeneeksi tuota saunakukkana tms.

Sehän sointuu joukkoon vallan hyvin. Kuvassa näkyy myös etelänmaitohorsman kukan ihastuttava tähtimäisyys.

Etelänmaitohorsmaa ja pulskaneilikkaa voisi siitää niinkin lähelle kuin muutaman metrin päähän, pieneen preeriapuutarhaani. Se on paahteisella paikalla ja loivassa kivisessä rinteessä. Olen iloinen, että kerrankin sain 'Gracillimus' -elefanttiheinän talvehtimaan. Tuossa sen kaartuvat lehdet näkyvät taustalla. Edustalla on heinä, jota ei edes huomaisi, ellen sanoisi. Se on mesquitegammaheinä (onpahan nimi!).

Kiljahdin ilosta, kun huomasin tämän taimistolla viime syksynä. Tämä heinä tuli tutuksi opiskeluaikoinani Englannissa. Olen aivan heikkona näihin silakanruotomaisiin tähkiin. Makunsa kullakin. Mesquitegammaheinä viihtyy kuivassa ja varmuudeksi suojasin sen talveksi. Ehkä suojaan seuraavaksikin talveksi, jotta en menetä sitä.

Muita preerian heiniä ovat tähkähelmikät, kuvassa taustalla. Niiden siemenkylvö onnistui hyvin viime vuonna ja tänä kesänä pääsin istuttamaan taimia preerialle. Siirsin siihen lisäksi keltakannusruohoa naapurin sorakasasta, se on niin kaunis ja jostain syystä sitä ei tontillani vielä ollut. Pidin keltakannusruohosta kovasti jo pikkutyttönä, onni on, että sain istuttaa sen omalle pihalleni.
Tänä vuonna preeria ei ole lainkaan edistynyt, en ole ehtinyt. Ehkäpä piankin edistyy, sillä olen jo visioinut sen lähelle ruusupergolan valtavalle orjanruusulle, ja sen toiselle puolelle keväällä aloitettu ruusutarha kasvaa koko ajan.


Ajuruoho – Thymus
Etelänmaitohorsma – Chamaenerion dodonaei
Keltakannusruoho – Linaria vulgaris
Kosmos – Cosmos
Kurjenpolvi – Geranium
Lyydianmaksaruoho – Sedum lydium
Maljalaukkaneilikka – Armeria pseudarmeria
Mehitähti – Sempervivum
Mesquitegammaheinä – Bouteloua gracilis
Pulskaneilikka – Dianthus superbus

Pikku vuokkoja ja muita metsäpuutarhan aarteita

Nyt täytyy kulkea nenä kiinni kasveissa. Kaukaa katsellessa ei puutarha ehkä näytä vielä kovin kukkealta, mutta annas, kun menee lähemmäs. Mitä ihmeitä paljastuukaan!
Japaninlehtikuusen kukkasia, esimerkiksi. Puiden kukat ovat ihmeellisiä. Ystävä juuri sanoi, että puissa se on miehet, jotka koreilevat (jos hede- ja emikukinnot ovat eri puissa). Ihmisissäkin miehet koreilivat aikoinaan, mutta mihin ihmeeseen se piirre hävisi?

Pieni saniaistarhani pitää meitä jännityksessä. Saniaiset eivät ole vielä nousseet. Moni niistä hävisi maan uumeniin viime kesänä. Paikka on muutenkin niille varmaan liian kuiva, ja sitten tuli viime kesä ja noin puolet saniaisista ruskettui ja hävisi. Saa nähdä, nouseeko niitä tänä vuonna yrittämään uudestaan.
Koska saniaiset ovat hitaita nousemaan, en ole kovin tarkasti syynännyt saniaistarhaa. Olisi kannattanut! Yhtenä päivänä ohi kulkiessa silmä osui violetteihin kukkiin, sillä kapea auringonkiila osui juuri niihin. Oi! Tuoksuorvokit ovat kukassa.

Sittenhän silmä havaitsi lisää nuppuja. Tosiaan, imikät! Nehän ovat aikaisia kukkijoita. Vaalealehtinen miekkaimikkä 'Diana Clare' on tehnyt lupaavan näköiset nuput.

Täältäkin löytyy sinivuokkoa, saaren luonnonkantaa. Sen kaverina kukkii kevätpiippo, saaren luonnonkasvillisuutta sekin. Se on aivan ihana pikkuinen heinä, yksi lemppareitani. Olen siirtänyt sen metsästä tänne ja sinivuokko tuli salamatkustajana mukana.

Saniaistarhan yläreunalle istutin syksyllä Englannista tilatun heiden Viburnum farreri. Peittelin sen vanhalla villapaidalla talveksi. Tällaiset kokeilut ovat Herran haltuun -sarjaa, kun ei ole mitään hajua siitä, miten ne Suomessa menestyvät. Tämä ainakin herää virkeänä ensimmäiseen kevääseensä uudessa kotimaassaan!
Monet heidet kukkivat myöhään syksyllä, talvella tai kevättalvella Britanniassa. Siksi olen kiinnostunut kokeilemaan niitä, josko niistä saisi syys- tai kevätkukkijoita puutarhaan. Valitettavasti heidet ovat peurojen herkkua, siksipä verkkosuojaus on välttämätön.

Sitten siirrytään vuokko-esikkopuutarhaan. Balkaninvuokko 'Charmer' avasi ensimmäiset kukkansa, mutta myöhästyin – ne olivat jo saaneet iltapäivän varjon yllensä ja menneet suppuun, kun lähdin kamerakierrokselle.

Tavallinen sininen. Ovat nämä supussakin todella nättejä.

Samassa penkissä kukkii valkotäpläimikkä 'Mrs. Moon'. Tämä on niin ihana!

Muotopuutarhan kuivassa penkissä on lämmin paikka ja ensimmäinen valkovuokko on kukassa! Jos tätä nyt kukaksi osaa nähdä... tämä on 'Virescens': kokonaan vihreä kukka, joka muodostuu lehtimutaatioista terälehtien sijaan.

Huomasin tässä yhtenä päivänä, miten ihanasti mehitähdet ovat levinneet kivien väliin. Puutarhassa alkaa olla tällaisia kohtia nyt, kun olen luonut pihaa kohta 13 vuotta. Tässä ei nimittäin ollut mitään vanhaa kaunista pihaa; kaikki oli niin umpeenkasvanutta, ohdake-vattupöheikön vallassa. Kivipenkereet piti joko kaivaa maasta esiin tai rakentaa, sammal ja muu kasvillisuus niihin syntyy pikku hiljaa. Mutta suuri onni on tontti, jossa kasvaa kiurunkannusta joka puolella!


Balkaninvuokko – Anemone blanda
Japaninlehtikuusi – Larix kaempferi
Kevätpiippo – Luzula pilosa
Kiurunkannus – Corydalis 
Mehitähti – Sempervivum
Miekkaimikkä – Pulmonaria longifolia
Sinivuokko – Hepatica nobilis
Tuoksuorvokki – Viola odorata
Valkotäpläimikkä – Pulmonaria saccharata
Valkovuokko – Anemone nemorosa