Toukokuun kalenteripoika ja vieraileva tähti

 Kaikenlaisia hiippareita.

Ransulla on asiaa. 

Täällä on havaittu tunkeilija. Pikaisesti katsomalla näyttää siltä, että kaikki on kuten pitääkin. Ruskopenkki kukkii ja sen vierellä istuu karvainen kissa.

Mutta karvakasa ei ole Ransu! Se on kaunis ja ihastuttava siperiankissa Rufus naapurustosta. Asiassa ei muuten olisi mitään vikaa, mutta Ransu ei uskalla oikein enää mennä pihalle ilman seuraani ja koska piha on Mustin, pelkään yhteenottoa.

Tämän jutun kirjoittaminen keskeytyi hetkeksi, kun näin ikkunasta Mustin liikkuvan oudosti pihalla. No Rufushan siellä taas oli ja Musti ajoi sen pois, kun juoksin hätiin. Pelkään yhteenottoa, koska Musti täyttää ihan justiin jo 19. Onneksi tappeluista ei ole toistaiseksi merkkejä, paitsi Mustin kainalossa oleva haava, johon on tullut iso rupi, mutta se on voinut tulla myös painista Ransun kanssa tai jostakin muusta. 

Seurataan tilannetta ja toivotaan parasta. Kovin lähelle Rufusta en ole koskaan päässyt: se ottaa pian jalat alleen minut nähdessään. Kuvaa ottaessani se pysyi ihmeen pitkään paikallaan minua tarkkailemassa, mutta minulla oli zoomlinssi, jolla sain kuvan kaukaa.

Mutta sitten muihin hiippareihin, tai pikemminkin hiippoihin. Katsotaanpa, mitä täältä löytyy...

Esittelyvuorossa ovat varjohiipat, yksi lempisukuni, josta ensimmäiset ovat kukassa. Vaskivarjohiippa on upean värinen. Otin kuvan äsken ja koleasta tuulesta huolimatta kuvassa on kimalainen. Varjohiippojen pikkuiset kukat ovat niiden suosiossa.

Tarhavarjohiippa on myös aikaisimpia, ensimmäiset pari kukkaa ovat auki. 

Hiipan edessä näkyy rohtosuoputki 'Daphnis', se on alkanut viimein vähän levitä. Joku kirjoitti joskus kommenttiin, että kohta se on levinnyt kaikkialle, mutta epäilen, että kommentoija sekoitti rohtosuoputken kirjavalehtiseen vuohenputkeen. Istutin taimen nimittäin yhdeksän vuotta sitten ja nyt vasta se on alkanut vähän luikertaa alkuperäisestä istutuskohdastaan sivummalle.

Varjohiippojen kukat ovat todella somat ja niitä kannattaa tutkia läheltä, vaikka se tarkoittaakin kyykkyyn menemistä.

Liikuin villin punaisen penkin vierellä, kun huomasin paljonkin punaista. Tänne jakamani tarhavarjohiipan pala onkin jo aivan villisti kukassa! Metsätyräkki 'Chameleon' tavallaan sointuu siihen, tavallaan kukat vähän häviävät punaruskeisiin lehtiin. 

Kombo on kiva, vaikka tässä kohdassa joudunkin taas kitkemään metsätyräkkiä ankaralla kädellä, sillä sen ja ukkolaukkojen runsaan kasvuston seassa olisi pienempiä kasveja, joita ei edes näe.

Huomattava osa varjohiipoista on vasta tulossa kukkaan, kuten tämä hobittipenkin 'Pink Elf'. Se on risteymä – varjohiippoja on kovasti risteytetty, mistä kertoo tieteellisissä nimissä näkyvä ruksi. Suurin osa lajeista on kokonaan vailla lajinimeä, kun ne ovat niin monen eri lajin välisiä risteymiä. 

Kunpa vain meiltä saisi lajikkeita laajemmin, sillä kun on hommannut ne, joita on mahdollista kotimaasta löytää, joutuu kokoelmaa kartuttamaan tilaamalla ulkomailta. Huono saatavuus, tai se, että joka myymälässä myydään samoja kahta lajiketta, ovatkin varjohiippojen ainoa huono puoli.

Toivon todella, että tämä on oikeaa lajiketta, sillä 'Pink Elf' on erittäin kaunis. Istutin sen viime kesänä ja tämä on nyt ensikukinta. Jännittävää!

Myös 'Mandarin Star' on istutettu viime vuonna. Se ei ole nimestään huolimatta oranssi, vaan valkoinen kukka keltaisella keskustalla, todella kaunis. Mandariini voi viitata Kiinaan, mistä moni varjohiippa on kotoisin, ymmärtääkseni tämä on siellä risteytetty.

Alan vähitellen toivoa myös omia risteymätaimia!

Mandarin Starin kuvaaminen on toistaiseksi vähän vaikeaa, kun vasta alimmat kukat ovat auki ja kasvi elää kahden kiven välisessä kanjonissa. Lajikkeella on jännittävät suuret, pitkänomaiset ja piikkireunaiset lehdet, joita kuvassa näkyy etualalla. Samaan kanjoniin on kylväytynyt myös rohtosormustinkukka, sen lehdet näkyvät vihreämpinä. 

Taustalla on ihana pikku puska, jota metsäjänis ei pystynyt talven aikana kokonaan kaluamaan, vaikka yritti. Ensi talveksi täytyy laittaa isompi ja tiheämpi verkko.

Se on tähtimagnolia, jossa on muutama karvainen nuppu, jotka ovat alkaneet raottua!

Siitä päästiinkin takaisin karva-asiaan ja omaan nuppuuni. Ransu voi ihan hyvin ja leppoisasti, aina ei vain saa ihan niin paljon huomiota ja ruokaa kuin tarvitsisi.

Koska on edelleen hyytävä tuuli, kalenteripoika muistuttaa myös untuvahousujen tarpeellisuudesta!

Metsätyräkki Euphorbia dulcis

Rohtosuoputki Peucedanum ostruthium

Tarhavarjohiippa Epimedium × rubrum

Tähtimagnolia Magnolia stellata

Ukkolaukka Allium hollandicum

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense

Elokuun kalenteripojat

Arvaako kukaan, ketkä?

Kyllä! Me!

(Ekassa kuvassa Milo, tässä Pena ja Arttu).

Kävi eräänä päivänä niin, että olin huristamassa autolla, kun tajusin olevani ajamassa kohta Naukulan ohi. Kävi niin ihmeellisesti, että Naukulan Mamma oli matkalla kotiin ja niinpä olimme ovella samaan aikaan. Pääsin näkemään Pinkkitassun U-pentueen pojat juuri ennen kuin lähtivät omiin koteihinsa!

Minulla oli kamerakin mukana, kun olin tulossa työkeikalta. Naukulan Mamma sai loistoidean perhepotretista. Siinä piti vain olla melko nopea.

Pena ja Arttu olivat lähdössä omille teilleen sekunnin kolmasosassa. Milo on selvästi mamman poika.

Milolla ei ollut kiire mihinkään. Hertta-emon seura kelpasi hyvin eikä kuvaaminen haitannut yhtään.

Hertta piti varmuudeksi Miloa tassulla paikoillaan, mutta ei varmaan olisi tarvinnut.

Milo osaa poseerata nätisti jopa emon takatassun alta.

Hertta taisi jo kaivata omaa rauhaa ilman pikkupentuarkea.

Joo.

Viiksiäkään ei ehdi tässä kiireessä suoristaa.

Namu osallistui ruokahetkeen, eikä sitä yhtään haitannut saman pöydän ääressä istuva paparazza. Olisi ehkä häirinnyt, jos tyyppi olisi pyrkinyt samoille raksuapajille. Pikkupojat kyllä saivat syödä samasta kasasta, siihen Namu suhtautui tyynesti, onhan se super-isomummu.

Sylillinen onnea: ihanat Naukulan pikkupojat (Sulo sai tietenkin monta pusua myös!) ja Naukulan Mamma ♥ Kiitos, kun sain tulla käymään!

Asia tarkoittaa sitä, että olemme kaupungissa. Mustin ilme on sen mukainen.

Onneksi pääsemme pian takaisin myyräapajille. Meillä kävi kaupunkikodissa vieraana kiva koira, mutta siitä ei valitettavasti ole kuva-aineistoa. Ransu yritti olla päästämättä koiraa sisään, Musti pyrki puskemaan sitä. Molemmat vastaanotot hämmensivät hieman.

Koira oli vanha tuttu, Mustin lapsuudenystävän Vannin tytär Lávvi, lapinporokoira. Musti meni sen kanssa syömään samalle kipolle ja pyrki puskemaan ja nuuhkimaan. Lávvi-raukka hieman jähmettyi.

Ehkä seuraavalla kerralla tulee siitäkin kuvia! Musti on aika mainio suhtautumisessaan koiriin, se on niin rauhallinen. Ei se kaikkia pyri suinkaan puskemaan, mutta Lávvi oli vanha tuttu.

Tammikuun kalenterityttö

Tyttömanuli!

Minulla on ollut suuri ilo toimia pienen tyttömanulin päivähoitajana viime päivinä.

January Calendar Girl
Yes, it's a girl! The sweetest, fluffiest thing you can imagine. Take her in your lap and she purrs and stays there like a live teddy bear. She will follow you everywhere, talk and keep company. Needless to say I'm seriously planning of stealing her.

Lillan on ystävilläni hoidossa ystävän siskon ulkomaanmatkan takia. Koska Lillan on erittäin seurallinen, minua pyydettiin pitämään hänelle seuraa ystävien lyhyen poissaolon ajan, jotta Lillan ei tuntisi oloaan yksinäiseksi ja hylätyksi.

Lillan on mahdottoman suloinen. Hyvin pieni, ei paina kuin kaksi grammaa (verrattuna yli kuusikiloisiin kotipoikiini). Pörröinen ja pehmoinen kuin mikä. Viihtyy sylissä kuin pehmolelu, tai ainakin aivan vieressä. Kehrää ja juttelee. Nukkuu kyljessä. Kranttu ruuan suhteen, mutta sehän on vain söpöä.

Yritin valita tähän vain muutaman kuvan, mutta ei näistä pysty karsimaan. Lillan ♥

Lumessa ulkoilu onnistuu manulityyliin pikaisesti ja mahdollisimman vähän lumeen astuen.

Lillanin kauluri ja häntä ovat muhkeat, paljon paksummat kuin Ransulla, joka onkin nyt kesäturkissa. Ransu ei ole vieläkään oikein saanut vuodenajoista kiinni.

Minipäärynä ♥

Mitähän pojat tuumaisivat, jos toisin Lillanin kotiin?

Äänestin Lillania vuonna 1994 ja äänestäisin nytkin, jos hän olisi presidenttiehdokkaana.

Untuvapöksytkin ovat taattua manulilaatua.

Suoraan sydämeen, eikö niin?
Pehmoista tammikuuta!

Sunnuntaimanulit

Sunnuntain kunniaksi: lisää manulikuvia!

More pallas cats!

Manulihiipparointi. Huomaa järeät pehmotassut, noilla kelpaa tassutella. Mietin, jos tämä tulisi ransumaisesti mäiskimään minua poskelle aamuisin; miltä se tuntuisi.

Sitten katettiin pöytä.

Manuleilla ei ollut kiire. Kukin tarkkaili tilannetta omasta kyttäyspaikastaan.
Tajusin, mikä tärkeä sisustuselementti meiltä puuttuukaan. Manulihylly!

Tämä taitaa olla emo, kun on vähän muita tukevampi. Kävi nappaamassa pitkähännän oksanhaarasta.

Varovainen askellus saalis suussa.

Sitten tuli hintelämpi tyyppi, ilmiselvä pentu. Muuten oli jo kooltaan emon tasoa, kuten kuvista näkyy.

Kiipeilytekniikka oli vielä hieman hakusessa.

Alas se pääsi, ja jonkun vastalauseen taisi samalla murahtaa. Olisiko ollut siksi, että äiti ehti napata hiiren. Vai siksi, kun ei oikein mennyt putkeen.

Onneksi se ei ollut viimeinen hiiri, niitä oli pitkin tarhaa ja pakkasesta löytyy lisää. Tiedän sen omasta kokemuksesta, sillä vietin työelämään tutustumispäivät Korkeasaaressa, ammoisina kouluaikoina. Korkeasaaressa on herkkuruuat ja hyvä hoito! Vihanneksista jäi mieleen, että ne olivat freesimpiä kuin kaupan vihannestiskillä. Ja eläintenhoitajista jäi mieleen erittäin kiinnostuneet ja omistautuneet hoitajat, jotka saattoivat viettää vapaa-aikaansakin työpaikalla esimerkiksi kotkia kiikaroiden.
Mukavaa ja maukasta sunnuntaita!